Avaa päävalikko

Kalmarin unioni

Ruotsin, Tanskan ja Norjan välinen personaaliunioni

Kalmarin unioni oli personaaliunioni Pohjoismaissa vuosina 1397–1523. Personaaliunioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat. Näiden valtakuntien alueisiin kuuluivat myös suuri osa Suomesta, Islanti ja Färsaaret, pieni osa Pohjois-Saksaa ja aina 1470-luvulle asti sittemmin Skotlannille siirtyneitä saaria, kuten Shetlanti ja Orkneysaaret. Teoriassa myös Grönlanti oli unionin aluetta. Personaaliunionin jäsenvaltakunnat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas.

Kalmarin unioni
Kalmarunionen (norjaksi, ruotsiksi, tanskaksi)
Kalmarsambandið (islanniksi)
Kalmar unioni (grönlanniksi)
Kalmarsamveldið (fääriksi)
Unio Calmariensis (latinaksi)
Flag of the Kalmar Union.svg Armoiries medievales d Eric de Poméranie 1382-1459.svg
lippu vaakuna

Kalmar Union ca. 1400.svg
Kalmarin unioni noin vuonna 1400

Valtiomuoto personaaliunioni
Monarkki Ensimmäinen:
Margareeta I (1387–1412)
Viimeinen:
Kristian II (1513–1523)
Pääkaupunki Roskilde (1397–1416)
Kööpenhamina (1416–1523)
Uskonnot roomalaiskatolisuus
Historia
– Kalmarin unioni perustettiin 17. kesäkuuta 1397
– Engelbrektin kapina 1434–1436
– Tukholman verilöyly 7.–10. marraskuuta 1520
– Kustaa Vaasa Ruotsin kuninkaaksi 6. kesäkuuta 1523
– Kalmarin unioni purettiin 1523
Viralliset kielet tanska, muinaisruotsi, norja
Kielet islanti, fääri, norni, saksa, suomi, saamelaiskielet, grönlanti, karjala
Valuutta markka, äyrityinen, penning
Edeltäjät Norjan vuodesta 1318 käytössä ollut lippu. Norja
 Ruotsi
Tanskan 1300-luvulla käytössä ollut lippu. Tanska
Seuraajat  Ruotsi
Skotlannin kuningaskunnan lippu Skotlannin kuningaskunta
Tanska-Norjan lippu Tanska-Norja

SyntyMuokkaa

Kalmarin unioni syntyi, kun Tanskan ja Norjan kuningatar Margareeta I valittiin vuonna 1389 Ruotsin hallitsijaksi. Personaalinionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Eerik XIII Pommerilaisen kruunajaisista 1397, jolloin kuningatar Margareeta I laaditutti unionikirjeen. Kirjeen sitovuudesta on kuitenkin kiistelty, sillä siitä puuttuvat monien osanottajien sinetit. Vaikka Eerik XIII Pommerilainen kruunattiin kuninkaaksi, käytti Margareeta I todellisuudessa valtaa kuolemaansa asti.

Kalmarin unionin päätökset tehtiin etupäässä Tanskassa. Personaalinioni aiheutti lopulta ristiriitoja, sillä Ruotsi oli politiikassaan kiinnostunut idästä, nykyisen Venäjän suunnasta (Novgorod, Moskovan Venäjä, joka syntyi 1500-luvulla), kun taas Tanskan intressit suuntautuivat enemmän etelää kohti (Hansaliitto).

HajoaminenMuokkaa

Kalmarin unioni pysyi koossa vuoteen 1412 asti, jolloin kuningatar Margareeta I kuoli. Tämän jälkeen osa ruotsalaisista kapinoi uutta unionikuningasta vastaan. Personaalinioni palautettiin lopulta, mutta tämän jälkeenkin 1400-luvun historiaa leimasivat Ruotsissa esiintyneet jatkuvat pyrkimykset irrottautua personaaliunionista pysyvästi. Tämä johti väkivaltaisuuksiin sekä Ruotsin sisällä että Tanskan ja Ruotsin välillä.[1]

Vuonna 1520 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin ja valloitti samalla Tukholman. Kruunajaisjuhlissaan uusi kuningas teloitutti korkea-arvoisia ruotsalaisia. Tapahtumaa kutsutaan Tukholman verilöylyksi. Pian tämän jälkeen Kalmarin unioni hajosi lopullisesti ja Ruotsin kuninkaaksi nousi Kustaa Vaasa.[2] Norja kuitenkin pysyi Tanskan yhteydessä vielä tämän jälkeen vuoteen 1814 saakka.

Kalmarin unionin muistoMuokkaa

1800-luvun keskivaiheilla esiintynyt skandinavistinen aate sai innoitusta Kalmarin unionin muistosta.

Uutta Kalmarin unionia ehdotettiin Ruotsissa vuonna 2009, kun ruotsalainen historiantutkija Gunnar Wetterberg ehdotti Pohjolan liittovaltion perustamista. Dagens Nyheter -lehteen kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa Wetterberg perustelee liittovaltiota monilla synergiaeduilla. Uudessa valtiossa olisi 25 miljoonaa asukasta, ja se olisi maailman kymmenenneksi suurin talousmahti; se jättäisi jälkeensä muun muassa Venäjän ja Brasilian.[3] Suomessa lahtelainen apulaispoliisipäällikkö Aimo Ojanen esitti Kalmarin unionin henkiinherättämistä vuonna 2006 kirjassaan Eilispäivää ei ole.[4] Personaaliunionin pääkaupungiksi hän esitti Maarianhaminaa.

LähteetMuokkaa

  1. Kalmarin unioni ja Suomi Etälukio. Viitattu 28.1.2016.
  2. Ennen vuotta 1952 Pohjoismainen yhteistyö. Norden. Viitattu 27.10.2018.
  3. Ruotsissa ehdotetaan pohjoismaista liittovaltiota Yle Uutiset. 27.10.2009. Viitattu 28.1.2016.
  4. Ojanen, Aimo: Eilispäivää ei ole. Tampere: Pilot-Kustannus, 2006. ISBN 952-464-504-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa