Avaa päävalikko

Islamin kritiikkiä esiintyy 800-luvulta alkaen. Keskiajalla eurooppalainen islamin arvostelu oli luonteeltaan yleensä pilkallista ja vääristelevää. Islamilaisessa maailmassa opilliset erimielisyydet alkoivat 800-luvulla ja ovat jatkuneet sen jälkeen.

Ensimmäinen edelleen modernilta vaikuttavan moraalikritiikin esittäjä on Bysantin keisari Manuel II Palaiologos, joka vuonna 1391 arvosteli islamia väkivaltaiseksi uskonnoksi. Martti Luther kiinnitti paljon huomiota islamiin ja arvosteli sitä sekä teologisesti että moraalisesti.

Islamin arvostelu eettisin perustein yleistyi uudella ajalla, kriitikkona esimerkiksi filosofi David Hume. 1800-luvulta alkaen arvostelu laajeni koskemaan islamin haitallisia yhteiskunnallisia vaikutuksia (esim. Winston Churchill). Samalla alkoi historiatieteellinen kritiikki, joka kohdistui islamin pyhään historiaan ja sen antamaan kuvaan islamin syntyhistoriasta (esim. Ignaz Goldziher).

1900-luvulla esiin noussut monikulttuurisuuden ihanne on vaimentanut islamiin kohdistuvaa arvostelua.[1] Toisaalta suvaitsevaisuus on myös vähentynyt ja islamin arvostelu löytänyt uusia kanavia.[2]

Islamin kriitikkoja eri vuosisadoillaMuokkaa

700-luku: "ismaeliittien taikausko"Muokkaa

Arabit olivat 600-luvun loppuun mennessä valloittaneet koko Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yhden jättivaltakunnan alaisuuteen, jota johdettiin Syyrian Damaskoksesta. Islamilaisen 800-luvulla muistiin kirjatun suullisen perimätiedon mukaan valtakunnan ytimen oli perustanut Muhammed vuonna 622 pienelle autiomaan keitaalle Arabian niemimaalle. Muhammed olisi myös perustanut uuden uskonnon, islamin, joka oli levinnyt uuden jättivaltakunnan myötä sen virallisena uskontona. Arabivallan alaisuuteen oli jäänyt valtava kristillinen, juutalainen ja zarathustralainen väestö.

islamista ei vielä puhuta missään 600-luvun historiallisessa lähteessä.[3] Varhaisimmat arabiuskontoa koskevat kristilliset kirjoitukset ovat 700-luvun puolivälistä tai sen jälkeen. Niissäkään ei vielä puhuta islamista. [3] [4]

 
Johannes Damaskolainen syyrialainen munkki ja varhainen kirkkoisä, ikoni 1800-luvulta
  • Varhaisin "ismaeliittien taikauskoa" (superstition of ishmaelites) koskeva kristillinen teksti sisältyy teoksen Tiedon lähde lukuun ”Harhaopeista”.[5] Kirjoitus on peräisin 740-luvulta tai pian sen jälkeen. Sen kirjoittaja on mahdollisesti Johannes Damaskolainen, varhainen kirkkoisä, joka ennen luostariin karkottamistaan toimi virkamiehenä kalifien hovissa Damaskoksessa.[6][7] Teksti osoittaa, että kirjoittaja tunsi arabien perinteitä, mutta ei Koraania valmiina kirjana, sillä suurat 2-5 mainitaan itsenäisinä teoksina.[8] Kirjoitus kertoo, että Muhammed oli keskustellut areiolaisen munkin kanssa ja tutustunut myös Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. Kirjoittaja arvostelee Muhammedia neljän vaimon ja "tuhannen jalkavaimon" ottamisesta ja kertoo ottopoika Zaidiin liittyneen vaimon anastuksen, mikä tarina löytyy myös Koraanista. [5][9]
  • Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta löytyy kohta, jossa keisari pilkkaa arabeja siitä, että Persian kuvernööri Hajjaj olisi väärentänyt osia heidän pyhästä kirjastaan.[10][7] Kirje viittaa siihen, että arabien pyhiä kirjoituksia toimitettiin tai jopa kirjoitettiin uusiksi raakuudestaan tunnetun kuvernöörin johdolla. Arabilähteissä hänen kehutaan olleen vastuussa yli 100 000:n vääräuskoisen tappamisesta.[11] Arabilähteiden mukaan hän oli vastuussa myös Kaaban hävityksestä vuonna 692, jolloin Kaaban (mahdollisesti kristillinen) temppeli "palautettiin" takaisin alkuperäiseen abrahamilaiseen asuun.[12] Kaaban temppelin puhdistus pantiin myöhemmin profeetta Muhammedin tiliin.[13]

800- ja 900-luvutMuokkaa

Vasta 800-luvulla sanat islam, Koraani ja muslimi ilmestyvät kirjallisuuteen. Islamilainen kirjallisuus alkaa tällöin ja kasvaa pian jättimäisiin mittoihin.[4] Ibn Hishamin Muhammed-elämäkerta 800-luvun alussa oli ensimmäinen teos, joka kertoi Muhammedista. [13] Vasta 800-luvulta alkaa löytyä islamin kristillistä kritiikkiä, joista löytyvät sanat Koraani ja Muhammed.

  • Varhaisin kritiikki, jossa Koraani mainitaan nimeltä, on vuodelta 830. Kristitty munkki al-Kindi (eri henkilö kuin arabifilosofi) kirjoittaa, että Koraanin sekavuus osoittaa tekstin kulkeneen monien käsien kautta. Hän myös ihmettelee, voiko taivaasta tullut ilmoitus mitenkään näyttää sellaiselta.[14]
  • Eulogius -niminen munkki löysi - tai väitti löytäneensä - vuonna 848 navarralaisesta Leiren luostarista käsikirjoituksen ”Muhammedin elämä”. Se on hävytön ivamukaelma profeetan elämästä, ja Eulogius teloitettiin lopulta Córdobassa. [15][16]

800-luvulla alkavat myös islamin sisäiset oppiriidat. Niiden esiintuoma kritiikki ei luonnollisesti ole islamin arvostelua, vaan tapahtuu tämän uskonnon sisällä. 800-luvun alussa Bagdadissa vaikuttivat mutaziliitit, joka oli kalifien tukema vapaamielinen islamin ajatussuunta. Se vastusti islamin dogmaattista tulkintaa ja vaati järjen käyttöä uskonasioissa.[17]

  • Abu Isa al-Warraq, (k. 861?)[18] Bagdadissa vaikuttanut muslimi ja islamin kriitikko, jonka teokset tunnetaan toissijaisista lähteistä.[19] Hän kuului mutazilitteihin. Kriitikko teloitettiin vääräoppisena.[18]
  • Ibn al-Rawandi, (k. 860?) kuului Bagdadissa mutaziliitteihin, joista sitemmin erkani ja muutti Iraniin. Kirjoittajan huono maine voi johtua panettelusta. Orientalistien mielipiteet eroavat siinä, oliko hän jumalankieltäjä vai ainoastaan omaperäinen oman tiensä kulkija muslimina.[20]
  • Abū Bakr al-Rāzī (k. 925) oli persialainen oppinut, joka teologiassa kielsi ihmeet ja profeettojen saamat ilmestykset.

1000 - 1200 -luvutMuokkaa

Vapaa keskustelu uskonnosta muuttui islamilaisissa maissa mahdottomaksi 900-luvulta alkaen, kun islamilainen papisto alkoi saada pitävän otteen yhteiskunnasta. Islamin puitteissa esiintyvä "harhaoppisuus" siirtyi tällöin kirjallisuuden puolelle.[21]

  • al-Ma’arri, (k. 1057) syyrialainen sokea runoilija. Hänen maineensa islamin kriitikkona syntyi muun muassa balladista, missä runoilija nousee Paratiisiin ja löytää sieltä pakanakirjailijoita, joille Jumala on antanut anteeksi.[22][21]
  • Omar Khaijam (k. 1131) oli persialainen matemaatikko ja tähtitieteilijä, jonka runoja on julkaistu myös suomeksi (mm. Teltantekijä). Monet runot ovat elämäniloisia ja torjuvat ahtaan uskonnollisuuden. On epäilty, että niiden tekijät ovat tuntemattomia, ja runot pantu varmuudeksi Omar Khaijamin nimiin tämän nauttiman korkean arvostuksen takia.[23]

Toisen vuosituhannen alussa Euroopassa alkoi ilmestyä useita eurooppalaisia Muhammed-elämäkertoja mahdollisesti ristiretkien innoittamana. Keskiajan historian professorin John V. Tolanin mukaan ne kuvasivat kohdettaan tarkoituksellisesti vääristellen ja ivaillen.[24]

  • Erään sellaisen kirjoitti Jaénin piispa Pedro Pascual vuoden 1298 jälkeen jouduttuaan muslimien vangiksi ja rohkaisuksi uskonveljilleen, jotka vankeudessa alkoivat kääntyä muslimeiksi. Kun Eulogius kertoi, että koirat söivät Muhammedin ruumiin, joka oli jätetty kolmeksi päiväksi odottamaan ylösnousemusta, Pascual kirjoittaa, että Muhammed kuoli juutalaisnaisen vuoteeseen tämän sukulaisten surmaamana. Ruumis syötettiin sioille, mutta Muhammedin opetuslapsille väitettiin, että enkelit kiskoivat hänet elävänä taivaaseen samalla, kun juutalaisnainen yritti vetää Muhammedia jaloista takaisin. [25]

1300-lukuMuokkaa

  • Dante sijoitti Jumalaisessa näytelmässä Muhammedin helvettin, vieläpä sen toiseksi alimpaan piiriin, missä kärsivät ikuista rangaistusta riidankylväjät ja harhaoppiset ("seminator di scandalo e di scisma"). Muhammedin maha on leikattu auki niin, että sisälmykset roikkuvat ulkona. Hän kertoo Vergiliukselle, että haavojen umpeutuessa piru leikkaa miekalla ruumiin uudelleen auki. Muhammedin edellä kävelee Ali (šiialaisten ensimmäinen imaami), jonka kasvot on vastaavasti halkaistu miekalla.[26][27]
  • Bysantin keisari Manuel II Palaiologos. Bysantin keisarin keskustelu vuonna 1391 persialaisen oppineen kanssa tuli kuuluisaksi vuonna 2006, kun Paavi Benedictus XVI lainasi keisarin sanoja vuonna 2006 Regensburgin puheessaan: [28]

    Osoita minulle, mitä uutta Muhammed toi ja tulet löytämään vain julmia ja epäinhimillisiä asioita kuten hänen määräyksensä levittää miekalla oppia, jota hän saarnasi. [...] Veri ei miellytä Jumalaa, ja se että toimii järjettömästi on Jumalalle vierasta. [...] Usko syntyy sielusta, ei ruumiista. Kuka ikinä johtaakaan ihmisiä uskoon tarvitsee kykyä puhua hyvin ja järkeillä asianmukaisesti ilman väkivaltaa ja uhkauksia. [...] [V]akuuttaakseen järkevän sielun ei tarvita vahvaa kättä tai aseita tai mitään muita keinoja uhata henkilöä kuolemalla.[29][28]

1500-lukuMuokkaa

Turkkilaiset uhkasivat Eurooppaa ja heidän sotaretkensä ulottui Wieniin saakka vuonna 1529, jolloin koettiin Wienin piiritys. Nämä tapahtumat vaikuttivat eurooppalaisen sivistyneistön näkemyksiin islamista.

  • Martti Luther. Turkkilaisten hyökkäys sai Martti Lutherin näkemään islamin apokalyptisena uhkana ja enteenä lopun ajoista.[30] Vuonna 1542 Luther käänsi saksaksi vuonna 1300 kirjoitetun latinankielisen kiistakirjoituksen Koraanista "jotta myös meillä Saksassa tiedettäisiin, miten alhainen usko Mahometin usko on." [31] Seuraavana vuonna hän kirjoitti esipuheen Biblianderin latinankieliseen Koraanin käännöksen. [32] Luther laati useita jyrkästi "muhamettilaisuutta" arvostelevia kirjoituksia. Hän piti muslimien uskoa paholaisen aseena ja nimitti Muhammedia ”piruksi ja Saatanan esikoiseksi”. Lutherin mukaan tämä "tappoi sielut valheillaan ja murhasi ruumiit miekallaan." [33] Luther suhtautui kuitenkin suvaitsevasti islamin harjoittamiseen: ”Annettakoon turkkilaisen uskoa ja elää kuten tahtoo, aivan kuten paaviuden ja valekristittyjen annetaan elää.”[34] Uskonpuhdistaja kannatti Koraanin julkaisemista latinaksi, sillä hän halusi sen olevan saatavilla varoittavana esimerkkinä.[32]

1700-lukuMuokkaa

 
Muhammed käsissään miekka ja puolikuu polkee jalkoihinsa ristin, maapallon ja Mooseksen lakitaulut. Kuva Muhammedin elämäkerrasta vuodelta 1699

Valistuksen vuosisadalla myös islam joutui ryöpytyksen kohteeksi Euroopassa. David Hume arvosteli islaminuskossa sekä moraalin sisältöä että universaalisen moraalin puuttumista.

  • David Hume (1711-1776). Esseessään Of the Standard of Taste empiristinen filosofi David Hume kuvaa Koraania "villiksi ja mielettömäksi" teokseksi, ja kysyy puuttuuko Koraanin kirjoittajalta ”oikeudenmukainen moraalitunto” (”a just sentiment of morals”)? Hume kehottaa lukijoita kiinnittämään huomiota (Koraanin) selostukseen, "jolloin huomataan pian, että kirjoittaja ylistää sellaisia petollisuuden, epäinhimillisyyden, julmuuden, koston tai kiihkoilun ilmentymiä, jotka ovat täysin yhteensopimattomia sivistyneen yhteiskunnan kanssa.”[35] Hume kirjoittaa, että "Mitään oikeudenmukaisuuden periaatetta ei näytetä noudatettavan, vaan jokainen teko on moitittava tai kiitettävä vain sillä perusteella onko se hyödyllinen vai haitallinen uskoville." [35]

1800-lukuMuokkaa

Tällä vuosisadalla länsimaissa alkoi tieteellinen orientalistinen islamin tutkimus, jonka muutamia tunnettuja nimiä ovat Gustav Weill ja Ignaz Goldziher. Tutkimus kohdistui Koraaniin sekä keskiaikaisen hadith-kirjallisuuden tieteelliseen arvoon.

  • Karl Marx kirjoitti islamista vähän. Lehtiartikkelissa "itämaisesta kysymyksestä" vuonna 1854 hän piti islamia aggressiivisena oppina, joka halveksi vääräuskoisia ja rakensi pysyvää riitaa näitä vastaan. Jopa berberivaltioiden merirosvolaivat olivat tässä suhteessa osa pyhää uskontoa, kirjoitti Marx ironisesti.[36]
  • Ranskalainen Ernest Renan (1823-1892) kirjoitti tunnetun esseen L'islamisme et les sciences (Islam ja tieteet), jossa hän väitti, että islamilaisen maailman sivistyksellinen ja tiedollinen alennustila johtui nimenomaan islamista. Renanin mukaan keskiajan islamilaisen kulttuurin kukoistus ei johtunut islamista, vaan tapahtui siitä huolimatta ja oli itse asiassa olennaisesti islamille vastaisten kulttuuristen virtausten aikaansaannosta. Islamilaiset valloitukset merkitsivät sassanidi-imperiumin romahtamista, mutta abbasidit onnistuivat vallankaappauksellaan palauttamaan imperiumin kukoistuksen. Renan kutsui tätä nykyään "islamin kultakautena" tunnettua ajanjaksoa persialaiseksi renessanssiksi ja näki sen perusolemukseltaan olennaisesti epäislamilaisena, paluuna sassanidi-imperiumin Khosrau I: aikaiseen kukoistukseen:

    "Islamin kauhistuttava puhuri pysähdytti, noin sadan vuoden ajaksi, kaiken tämän kauniin iranilaisen kehityksen. Mutta Abbasidien saapuminen muistutti Khosraun kukoistuksen uudestisyntymää. Vallankumous, joka nosti tämän dynastian valtaistuimelle koostui persialaisista joukoista persialaisine päällikköineen. [...Bagdadista tuli tämä persialaisen renessanssin pääkaupunki. Valloittajien kieltä, arabiaa, ei voitu syrjäyttää kuten ei uskonnostakaan voitu kauttaaltaan luopua; mutta uuden sivilisaation henki on oli olennaisesti sekoittunut. Parsit, kristityt, johtivat sitä; hallinto, poliisi erityisesti, olivat kristittyjen käsissä."[37][38]

    Vastaavasti Renan katsoi, että juuri islam oli syy tämän kukoistuksen päättymisen. Islam suvaitsi filosofiaa ja tiedettä vain koska se oli liian heikko ja hajanainen ja "huonosti varustautunut terroriin" tehdäkseen niistä lopun, missä se onnistui abbasidi-imperiumin kukistuttua. Renanin mukaan

    "liberaalit, jotka puolustavat islamia, eivät sitä tunne. Islam on hengellisen ja ajallisen erottamaton liitto, se on dogman valtakunta, se on raskain kahle, minkä ihmiskunta on koskaan synnyttänyt."[39][40]

    Renanin mukaan islamille on leimaa antavaa viha tiedettä kohtaan ja kaiken tutkimuksen pitäminen "jonninjoutavana ja lähestulkoon jumalattomana". Luonnontiede on islamin näkökulmasta kilpailua Jumalan kanssa, ja historia, kun sitä sovelletaan islamia edeltävään aikaan, arveluttavaa, koska se palauttaisi mieliin muinaiset virhekäsitykset.[41]
  • Winston Churchill arvosteli islamia vuonna 1899 ilmestyneessä kirjassaan The River War. Usein siteerattu kohta teoksessa sanoi muun muassa seuraavaa:

»"Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, joita muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Fanaattisen vimman lisäksi, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, tulee vielä tämä pelottava fatalistinen apatia. Islamin vaikutukset ovat ilmeisiä kaikissa maissa, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Niihin kuuluvat huonot tottumukset, heikosti toimiva maatalous, kaupan kankeus ja omaisuudensuojan puutteet... Yksittäisillä muslimeilla voi olla loistavia ominaisuuksia, mutta uskonnon vaikutus halvauttaa sitä seuraavien sosiaalisen kehityksen.[42]»

Lainaus jätettiin pois muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneestä teoksen lyhennetystä versiosta, mikä on saanut jotkut virheellisesti kiistämään lainauksen autenttisuuden.[43]

1900-lukuMuokkaa

Perinteinen käsitys islamin varhaishistoriasta alko lisääntyvästi joutua 1900-luvulla historiatieteellisen kritiikin kohteeksi. Toisaalta länsimaissa alkoi siirtomaajärjestelmän hajottua kehittyä "poliittisesti korrekti" tapa suhtautua islamiin, missä kritiikin asemesta islamiin alettiin suhtautua suopeasti tai jopa ihaillen.

  • L.I. Klimovitsh, nuori neuvostoliittolainen orientalisti, väitti vuonna 1930, että kaikki lähteet olivat niin myöhäisiä, ettei Muhammedin historiallisuutta voitu tieteen keinoin vahvistaa. Muhammed seurueineen oli myyttinen hahmo, joka keksittiin, koska jokainen uskonto tarvitsi profeettansa. [44] Klimovitshin kanta on saanut lisääntyvää kannatusta vuosien mittaan orientalistien keskuudessa.
  • Hillaire Belloc, englantilainen katolinen kirjailija, ennusti 1900-luvun alkupuolella, että islamilaiset maat saattavat tulevaisuudessa kuroa kiinni Euroopan etumatkan, mikä johtaisi kristityn lännen ja islamilaisen idän konfliktin uusiutumiseen. [45]

2000-lukuMuokkaa

Länsimainen islamin arvostelu on kohdistunut etenkin kysymyksiin ihmisoikeuksista. Islamia on kritisoitu länsimaisten arvojen kanssa ristiriitaisena oppina ja uhkana länsimaisille arvoille. Kritiikin kohteena ovat olleet naisten oikeuksien loukkaaminen, islamin pyrkimys poliittiseen valtaan sekä uskonnon väkivaltaisuus.

Islamia ovat kritisoineet eri näkökulmista reformistiset muslimit, islamista luopuneet apostaatit, ateistit, kristityt fundamentalistit, sekulaarit humanistit, konservatiivit, seksuaalivähemmistöjen puolustajat, ihmisoikeusaktivistit, marxilaiset ja äärioikeistolaiset. Syyskuun 11. päivän terrori-isku lisäsi islam-kritiikkiä ja toi sen suuren yleisön tietoisuuteen, vaikka jo Salman Rushdien tapaus nostatti islamiin kriittisesti suhtautuvia puheenvuoroja. Toisaalta julkisuutta on länsimaissa entistä selvemmin hallinnut "poliittisesti korrekti" suhtautuminen islamiin, joka on tarkoittanut myönteistä ja hyväksyvää perusasennetta.

Uusi ilmiö on kritiikin painuminen maan alle ja sen julkaiseminen salanimillä ja omakustanteina.[46] [47][48] Ilmiö muistuttaa valistusaikana yleistynyttä "klandestiinikirjallisuutta", jossa kirkkoa vastaan hyökättiin salanimen suojassa. Vuonna 2005 Otava poisti Ayaan Hirsi Alin Neitsyhäkki-kirjasta sivun, joka käsitteli Muhammedin avioliittoa lapsen kanssa, mutta palautti tekstin asiasta nousseen kohun jälkeen.[49] Sittemmin Otava ei ole julkaissut Hirsi Alin kirjoja. Teoksen "Harhaoppinen" (2016) julkaisi pieni kuopiolainen kustantamo suomentajan esiintyessä salanimellä. Robert Spencerin teoksen on samoin julkaissut suomeksi toimintansa jo lopettanut pienkustantamo.

  • Ayaan Hirsi Ali on Somaliassa syntynyt entinen muslimi. Hän on poliitikko ja kirjailija, joka on asunut Hollannissa ja muutti Yhdysvaltoihin saatuaan tappouhkauksia. Ayaan Hirsi Ali on esittänyt islamille viisi muutosvaatimusta, joiden täyttäminen tekisi islamista moderniin maailmaan paremmin sopivan uskonnon. Ne ovat 1) Koraanin ja islamin ehdottomasta auktoriteetista luopuminen, 2) irtautuminen kuolemankultista, 3) luopuminen šariasta ja länsimaisen, maallisen oikeuskäsityksen omaksuminen, 4) luopuminen oman käden oikeudesta eli "hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen" periaatteesta ja 5) luopuminen väkivaltaisesta jihadista.[50]
  • Oriana Fallaci on islamia arvosteleva italialainen toimittaja, jonka teoksesta La forza della ragione (2001) tuli bestseller.
  • Sam Harris on yhdysvaltalainen kirjailija ja neurotieteilijä, jonka kirja "Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus" ilmestyi vuonna 2007 suomeksi. Toinen suomennos on keskustelukirja "Islam ja suvaitsevaisuuden tulevaisuus" (2017) yhdessä muslimitaustaisen Nawazin kanssa.[51][52].
  • Lars Hedegaard on Tanskassa tunnettu vasemmistolainen islam-kriitikko, joka joutui murhayrityksen kohteeksi islam-kriitiikkinsä takia.
  • Carlo Panella on italialainen toimittaja, jonka teos, Islamin musta kirja, julkaistiin suomeksi vuonna 2009.[53]
  • Thilo Sarrazin on saksalainen poliitikko, joka on arvostellut Saksan islamisoitumista kirjassaan "Deutschland schafft sich ab" (2010).
  • Robert Spencer on yhdysvaltalainen besteller -kirjailija ja blogisti, joka pitää vuonna 2003 aloitettua Jihad Watch -sivustoa. Spencer on kirjoittanut useita kirjoja islamista.
  • Hege Storhaug on norjalainen vasemmistolainen toimittaja, joka julkaisi ensin omakustanteena myös suomeksi vuonna 2017 ilmestyneen kirjan "Islam - yhdestoista vitsaus".[54]
  • Wafa Sultan on Syyriassa syntynyt ex-muslimi, joka toimii psykiatrina Yhdysvalloissa. Hän on julkaissut kirjan "A God Who Hates" (2009), joka kertoo islamin luomasta uhasta läntisille arvoille.
  • Ibn Warraq on intialaistaustainen ex-muslimi, joka on kirjoittanut tai koonnut useita teoksia sekä islamin kritiikistä että kirjoja, joissa on julkaistu uudelleen klassisia eurooppalaisia tutkimuksia islamista. Hän käyttää turvallisuussyistä salanimeä.
  • Geert Wilders on hollantilainen poliitikko, joka elää poliisin suojeluksessa. Hän on kirjoittanut teoksen "Marked for Death. Islam's War Against the West and Me." (2012).
  • Muista ansioistaan tunnettuja henkilöitä,jotka ovat arvostelleet islamia tai islamilaista maahanmuuttoa, ovat muun muassa Michel Houllebecq (kirjailija), Richard Dawkins, (evoluutiobiologi), V.S. Naipaul (kirjailija), Éric Zemmour (ranskalainen esseisti ja konservatiivinen yhteiskuntakriitikko)[55] ja Douglas Murray (englantilainen esseisti). [56][57] Tunnetuista poliitikoista islamia on arvostellut esimerkiksi jihadistin murhaamaksi tullut Pim Fortuyn Hollannissa. Paavi Benedictus XVI:n Regensburgin puhe herätti huomiota, ja esimerkiksi Kansan Uutiset piti tyrmistyttävänä väitettä, että islam olisi sotaisa uskonto. [58]

Muutamat eurooppalaiset kansalaisjärjestöt ovat keskittyneet islamin vastustamiseen. Niihin kuuluu saksalainen Pegida (Patriotische Europäer gegen die Islamisierung des Abendlandes). Islaminvastaisen English Defence League -järjestön perustaja Tommy Robinson siirtyi brittiläiseen Pegidaan, koska vastusti perustamaansa järjestöön ilmaantunutta rasismia.[59] Suomessa on vaikuttanut islaminvastainen Finnish Defence League.

Myös islamin eri suuntaukset arvostelevat toistensa näkemyksiä. Esimerkiksi sunnit ja šiiat eivä rukoile yhdessä. Länsimaiseen arvomaailmaan perustuvaa ihmisoikeuskritiikkiä islamilaista fundamentalismia vastaan ovat esittäneen monet uudistushenkiset muslimit, kuten kanadalainen Irshad Manji, jonka kirja "Islamin kahdet kasvot" julkaistiin suomeksi 2004 sekä pakistanilainen brittimuslimi Maajid Nawaz[60][61].

Islamin arvostelu SuomessaMuokkaa

Suomessa islam-kriittisiä tietokirjoja on tehty monista lähtökohdista. Aktiivisimpia arvostelijoita on löytynyt herätysliikkeiden piiristä. Salanimellä ja omakustanteina julkaistuja teoksia on myös tehty.

Islamia ovat lisäksi arvostelleet monet blogistit joko nimellä tai nimimerkillä. Useita henkilöitä, myös poliitikkoja, on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun arvostelu on tulkittu herjaavaksi. Sellaisiksi on katsottu väitteet, että "kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja"[62] tai että Muhammed on pedofiiliprofeetta.[63]

  • Martti Ahvenainen on helluntailiikkeeseen kuuluva pastori, joka on julkaissut islam-kriittiset teokset "Islam Raamatun valossa" (2014) ja "Kristinusko ja islam" (2017)
  • Jukka Ahvio, teologian tohtori, joka edustaa Patmos-lähetyssäätiötä, on kirjoittanut teoksen "Koraanin Allah vai Raamatun Jumala" (2016).
  • Ari Hukari on teologian tohtori ja hiippakuntadekaani, jonka kirja "Islam kuvastimessa" (2006) esittää varovaista islam-kritiikkiä.
  • Atte Kaleva on julkaissut vuonna 2018 teoksen "Jihad ja terrori". [64][65]

Yhteiskunnallinen ja poliittinen kritiikkiMuokkaa

Islamilainen lakiMuokkaa

 
”Ei moskeijaa”.

Ibn Warraq arvostelee islamilaisia maita siitä, että ne ovat pyrkineet muuttamaan kansainvälisen oikeuden normeja oman mielensä mukaiseksi. Muslimimaiden vaikutuksesta vuonna 1981 YK:n julistus uskonnollisen syrjinnän lopettamisesta muutettiin siten, että oikeus omaksua uskonto muutettiin oikeudeksi edustaa jotain uskontoa. Tämä heijastelee šariaa eli islamilaista lakia, jossa epäusko on suurin synti eli paha teko.[66]

SananvapausMuokkaa

Vuonna 2009 YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin ”uskontojen halventamisen” vastainen julkilausuma. Arvostelijoiden mukaan kyse on 57 islamilaisen valtion muodostaman Islamilaisen konferenssin pyrkimyksestä estää islamin arvostelu. Arvostelijoiden mukaan islamilaiset valtiot ovat hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen sijasta Kairon julistuksen, jossa islam menee ihmisoikeuksien edelle. Uskontokriitikko Jussi K. Niemelän mielestä ”YK järjestönä on tiensä päässä, jos ja kun sitä käytetään totalitaristisen valtiojärjestyksen puolustamiseen ja suojelemiseen sekä teokratian edistämiseen” ajatuksenvapauden ja sananvapauden sijasta.[67].

Vuonna 2009 järjestettiin 30. syyskuuta kansainvälinen jumalanpilkkapäivä. Kampanjan perustajien mukaan päivän tarkoitus on ”muistuttaa maailmaa siitä, että uskonnon ei tule enää koskaan olla avoimen ja rehellisen keskustelun ulkopuolella”. Päivä on eri puolilla maailmaa tapahtuneisiin mellakoihin johtaneiden Muhammad-pilapiirrosten julkaisun vuosipäivä.[68][69]

Naisen asemaMuokkaa

Ayaan Hirsi Ali on arvostellut erityisesti musliminaisten asemaa ja todennut että ”heidän uskonsa vie heiltä heidän ihmisoikeutensa”.[70]

 
Fatwakomitean päätös koskien kääntymistä kristinuskoon: ”Koska hän hylkäsi islamin, häntä pyydetään ilmaisemaan katumuksensa. Ellei hän kadu, hänet tapetaan islamilaisen lain oikeuksien ja velvoitteiden mukaisesti.”

ApostaasiMuokkaa

Esimerkiksi Ibn Warraq on esittänyt voimakasta arvostelua islamilaisten maiden uskosta luopuneiden kohtelua kohtaan. Hän on kerännyt laajan kokoelman kertomuksia ihmisiltä, jotka ovat joutuneet vainon kohteeksi vaihtaessaan uskontoa tai luovuttuaan islamista.[71] Koraanin, hadithien sekä Šarian mukaan rangaistus apostasiasta on kuolema.[72]

OrjuusMuokkaa

Eräät tutkijat ovat arvostelleet islamia siitä, että se salli orjuuden kauan sen jälkeen kun se oli kielletty länsimaissa. Esimerkiksi Rodney Starkin mukaan eräs ongelma oli Muhammadin asettama esikuva, jonka vuoksi ”islamilaisten teologien kohtaama perustava ongelma orjuuden moraalisuudessa on, että Muhammad osti, myi ja vangitsi orjia”.[73]

Keskiaikainen šariakäsikirja Umdat al-Salik kertoo Muhammedin antamista ohjeista orjuuden suhteen. Kirjan mukaan ”valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksen osuutensa, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös kaikki lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle seksuaalista kanssakäymistä varten ilman orjattaren suostumusta (k32.3).[74]

Muslimit ovat puolustaneet Muhammedia sillä, että hän kohteli orjia hyvin. Muhammedin sanotaan vapauttaneen Zayd ibn Harithah -nimisen orjan, josta myöhemmin tuli Muhammedin ystävä ja seuraaja. Useat muslimit ovat sanoneet, että seuraava hadith todistaa Muhammedin pitäneen kaikkia ihmisiä tasavertaisina Jumalan edessä:[75][76]

»Profeetta sanoi: Teidän ei tule sanoa ”orjani” tai ”orjattareni” eikä orjien tule sanoa ”mestarini” (rabbi). Orjan isännän tulee sanoa ”nuorukaiseni” ja ”neitokaiseni” ja orjan ”herrani” tai ”rouvani”, koska te kaikki olette Allahin orjia ja Allah on Herra»

Islamin uskonnollisia oppeja koskeva kritiikkiMuokkaa

KoraaniMuokkaa

Warraqin mukaan Koraani ei voi olla kaikkitietävän jumalan teksti, vaan siinä on hänen mukaansa nähtävissä Muhammadin käden jälki kaikkialla. Tämä näkyy esimerkiksi Koraanin Raamattua muistuttavasta maailmankuvasta, joka on Warraqin mukaan ristiriidassa nykytietämyksen kanssa.[77] Warraq viittaa länsimaissa pitkään vallinneeseen käsitykseen, jonka mukaan Koraanista oli alun perin olemassa useita versioita, jotka vasta myöhemmin pyrittiin yhdistämään yhdeksi Koraaniksi. Tämä on vastoin muslimien yleistä kantaa, jonka mukaan Koraani on aina ollut yhtenäinen kerralla jumalalta saatu.[77]

Warraq viittaa tutkijoiden näkemyksiin, joissa Muhammadin nähdään saaneen usein Koraanin jakeiksi päätyviä ilmestyksiä, jotka palvelevat hänen kulloisia tarkoitusperiään. Lisäksi länsimainen tutkimus on selvittänyt Koraanin suurien aikajärjestystä, joka on tutkimusten mukaan eri kuin niiden järjestys itse kirjassa.[77] Koraania on muslimien piirissä usein pidetty täydellisenä puhtaan arabiankielisenä tekstinä. Warraq viittaa länsimaisiin tutkijoihin, jotka ovat pitäneet Koraania kielioppivirheitä sisältävänä, tyyliltään kömpelönä ja lainasanoja sekä asiavirheitä sisältävänä (väitettyihin asiavirheisiin kuuluvat Koraanin sekavaksi moitittu käsitys Aleksanteri Suuresta ja joidenkin Raamatussakin esiintyvien henkilöiden sekoittaminen toisiinsa).[77]

Islamin perusopitMuokkaa

Warraqin mielestä Koraanissa alati aiheena oleva helvetin kauhujen kuvaaminen viittaa siihen, että islam perustuu suureksi osaksi pelotteluun. Warraq pitää myös predestinaatiota (oppi, jonka mukaan pelastetut ja helvettiin joutuvat on etukäteen valittu) epäsopivana moraalisen vastuun kannalta. Predestinaatio tarkoittaa käytännössä sitä, että syyttömiä tuomitaan helvettiin. Warraq kysyy myös, millainen on sellaisen jumalan mieli, joka luo olentoja, joita hän käskee palvomaan itseään viisi kertaa päivässä.[77]

Muhammadin ilmestyksetMuokkaa

Ibn Warraq näkee hyvin ongelmallisena sen, että islam perustuu yhden ihmisen saamiin ilmestyksiin jumalalta. Hän kysyy, mistä voimme tietää, että Muhammad oli vilpitön. Monia ihmisiä, jotka nykyään väittävät saavansa viestejä jumalalta, pidetään mielenvikaisina.[77] Warraq korostaa, että myös Muhammadia puolustava tutkija William Montgomery Watt myöntää, että Muhammad sai ilmestyksiä omien tarkoitusperiensä mukaisesti, mistä Watt päättelee edelleen, että Muhammad oli joko vilpillinen tai kykenevä itsepetokseen.[78]

Muhammadin henkilöMuokkaa

Ayaan Hirsi Ali on kirjoittanut Muhammadin olevan nykykäsitysten valossa ”kieroutunut” viitaten hänen avioliittoonsa hyvin nuoren tytön, 9-vuotiaan Aishan, kanssa.

Ibn Warraqin mukaan Muhammad syyllistyi salamurhiin, ryöstelyihin ja verilöylyihin vihollisia – erityisesti juutalaisia – kohtaan. Warraqin mukaan Muhammad saattoi hyökätä kyliin vain lisätäkseen valtaansa tappaen miehet, myyden naiset ja jakaen saaliin. Warraqin mukaan Muhammadia ei voida puolustaa sanomalla tämän olleen vain oman aikansa ja paikkansa edustaja muun muassa sen takia, että tuohon aikaan Arabiassa kyllä tunnettiin armo ja laupeus. Myös Warraq moittii Muhammadia kyseenalaisista seksuaalisuhteista, joista seuranneista skandaaleista on nähty jälkiä Koraanin jakeissa.[79]

Tieteellinen kritiikkiMuokkaa

Kristinuskon tavoin islam ankkuroituu historiallisiin tapahtumiin ja etenkin profeetta Muhammediin. Islamin mukaan Arabian niemimaalla elänyt Muhammed sai vuosien 610-632 välillä ilmestyksiä, jotka on täydellisinä koottu Koraaniin. Esikuvansa avulla hän osoitti Jumalan lain eli sharian, sisällön. Muhammed myös perusti islamilaisen valtion, joka pian kasvoi suurvallaksi. Islamin historiatieteellinen kritiikki koskee Muhammedin historiallista roolia Koraanin kirjoittajana, perimätiedon lähteenä ja islamilaisen valtion perustajana. Kielitieteellinen kritiikki koskee Koraanin oikeaa kääntämistä.

Historiallis-kriittinen islamintutkimusMuokkaa

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus alkoi Euroopassa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Gustav Weil alkoi asettaa kyseenalaiseksi islamin 800-luvulla kirjatun perimätiedon arvon tieteellisenä lähteenä. Vuosisadan lopulla Ignaz Goldziher päätyi arvioon, ettei yksikään hadith täyttänyt tieteellisen tiedon vaatimuksia. 2000-luvulla jo valtaosa länsimaisista islamintutkijoista on alkanut pitää islamilaista hadith-perinnettä suurelta osin epäluotettavana. Epävarmuus vallitsee siitä, mikä osa tiedosta on mahdollisesti totta.[80]

Koska Muhammedista ei ollut muutakaan aikalaistietoa esimerkiksi arkeologisista tai ei-islamilaisista lähteistä, eräiden orientalistien johtopäätös oli lopulta se, ettei Muhammed ollut historiallinen henkilö, vaan eräänlainen taruhahmo. Tämän näkemyksen esitti ensimmäiseksi neuvostoliittolainen orientalisti L.I. Klimovitsh vuonna 1930.[81]

Muhammedin osallisuuteen Koraanin, sharian ja islamilaisen umman luomisessa on sen jälkeen suhtautunut epäilevästi kasvava joukko orientalisteja ja historioitsijoita. [4] [82] Merkittävä historiallis-kriittinen islamin tutkimuksen keskus on Saarlandin yliopistossa vaikuttava Inārah-projekti, Sen edustajia ovat muun muassa Karl-Heiz Ohlig, Markus Gross, M.R. Kerr, Gerd R. Puin ja Christoph Luxenberg.

Kriitikot toteavat, että sana muhammad ilmestyy historiaan vasta 600-luvun lopulta alkaen kalifi Abd al-Malikin lyömissä kolikoissa. [83] Niissä sanan on katsottu tarkoittaneen gerundiivia "ylistetty" ja viitanneen todellisuudessa Jeesukseen, jonka kunniaksi kalifi rakensi vuonna 691 Jerusalemiin Kalliomoskeijan. [84]

  • Luxenbergin mukaan profeetta Muhammedin hahmo syntyi lukuvirheen tuloksena, kun Jeesuksen arabiankielinen kunnianimi "muhammad" eli "ylistetty" alettiin lukea Muhammed -nimiseksi henkilöksi.[4] Tämän teorian mukaan profeetta Muhammed tulee mukaan vasta 700- ja 800-lukujen taitteessa, jolloin alkaa massiivinen Muhammed-kirjallisuuden tuotanto.[85] Myös Muhammedin kotikaupunki Mekka puuttuu muuten runsaista historiallisista lähteistä 700-luvun puoliväliin saakka.[86]
  • Brittiorientalisti John Wansbrough (1928-2002) katsoi, että Koraani koottiin eri lähteistä vasta 800-luvun alkuun mennessä. Islam oli kehittynyt vähitellen, useiden vuosisatojen kuluessa, itäisestä juutalais-kristillisyydestä, joka omaksui vaikutteita paimentolaisuskonnoista. Islamin tulkinnat sen omasta historiasta olivat Wansbroughin mielestä myöhäisiä sepitelmiä, joiden tarkoitus oli korostaa islamin alkuperäisyyttä ja eheyttä. Muhammed oli myyttinen taruhenkilö, joka tarjosi arabialaisen vastineen Raamatun profeetoille [87]
  • Wansbroughn monet oppilaat, kuten Michael Cook (1940-) ja Patricia Crone (1945-2015) edustavat myös kriittistä tai "revisionistista" islamintutkimusta. Kirjassaan The Meccan Trade (1987) Crone osoitti, että Mekkaa ei mainita missään historiallisessa lähteessä ennen 700-lukua.[88] Crone osoitti myös, että Muhammed-tarinoiden sisältämä tietomäärä kasvoi jatkuvasti ajan kuluessa: uudemmat hadithit tiesivät enemmän kuin vanhemmat. Crone pitää kuitenkin Muhammedia historiallisena henkilönä erään 700-luvun kristillisen lähdeviitteen perusteella.[89]
  • Orientalisti Sven Kalisch (1966-) katsoo, että muslimit eivät koskaan ole olleet aidosti kiinnostuneita Muhammedin historiallisuudesta. Islam esittää Muhammedissa mielikuvan täydellisestä ihmisestä, joka on jäljittelemisen arvoinen. Jokainen projisioi tähän hahmoon sen, minkä haluaa. Muhammed on symboli eikä historiallinen henkilö.[90]
  • Orientalisti Hans Jansen (1942-2015) on ehdottanut, että Muhammedista kertovat varhaiset tarinat olisivat syntyneet kansanperinteenä etenkin sotilasleireissä, koska kertomusten sisällöissä korostuivat sotilaalliset toimet, kuten ryöstöretket tai saaliinjaot.[91] Jansen katsoo, että on mahdotonta osoittaa mitään Muhammedia koskevaa tietoa tieteellisesti luotettavaksi.[92]
  • Orientalisti Joseph Schacht (1902-1969) osoitti, että islamilainen lainsäädäntö ei ollut peräisin Muhammedilta vaan tuli paikallisten arabihallitsijoiden käytännöistä. [93] Isnad -ketjuja tutkimalla hän päätteli, että myös kaikkein luotettavimpina pidettyjen hadith-kokoelmien kertomukset olivat lähtöisin paljon Muhammedia myöhemmältä ajalta. Hänen mukaansa yksikään hadith ei varmuudella ollut peräisin 600-luvun alusta saakka. [94]
  • Arabiorientalisti Suliman Bashear (1947-1991) katsoi, että islam ei syntynyt Muhammedin saamien ilmestysten kautta, vaan kehittyi hitaasti juutalaisuuden ja kristinuskon pohjalta.[95]

Kriittisen historiantutkimuksen tulokset merkitsevät tuhoisaa kolausta islamille, jos niiden voi katsoa luotettavasti osoittavan, että Muhammedin historiallisuus ei olekaan totta. Jos Muhammedilla ei ollut osuutta islamin syntyyn ja Koraani koostuukin pääosin kristillisistä teksteistä (kts. esim suura al-Fil tai al-Masad), islam menettää historiallisen pohjansa. Kysymys Muhammedin historiallisuudesta liittyy nimenomaan hänen oletettuun osuutensa islamin syntymisessä. Kysymys siitä, onko Muhammedia koskaan ollut olemassa on toisenlainen kysymys. Tavallisesti ajatellaan, että olemassa olemattomuutta on mahdoton empiirisesti todistaa.

Salanimiä ja tutkimuksen popularisointiaMuokkaa

Kriittisen tai "revisionistisen" tutkimuksen tuloksia on popularisoitu useissa kirjoissa. Niihin kuuluu Norbert G.Pressburgin "Goodbye Mohammed" (2009) (saksaksi),[46] Robert Spencerin "Did Muhammad exist?" (2012)[96], Ilmari Hiidenlehdon "Profeetta Muhammedin haamu" (2018) [48] ja Peter Townsendin "The Mecca Mystery" (2018).[47] Kirjoista kaikki paitsi Spencer on julkaistu salanimellä ja omakustanteena. Myös alan tutkijoista osa on piiloutunut salanimen takse (esim. Christoph Luxenberg ja Ibn Warraq).

Joillakin islam-kriitikoilla on huonoja kokemuksia omalla nimellä esiintymisestä. Saksalainen orientalistiprofessori Sven Kalisch kirjoittaa salaisessa osoitteessa poliisin vartioimana, koska pelkää šarialaissa määrättyä rangaistusta apostaasista. Palestiinassa opiskelijat heittivät professori Suliman Bashearin ulos oman luentosalinsa ikkunasta, kun hän oli väittänyt, ettei islam syntynyt Muhammedin saamista ilmoituksista, vaan kehittyi juutalaisuudesta ja kristinuskosta. [97] Robert Spencer epäilee, että hänet yritettiin Islannissa myrkyttää.[98]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Samuel P. Huntington: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys, s. 391-392. Terra Cognita, 1996/2003.
  2. Huntington, 1996/2003, 269
  3. a b Hoyland, R. G.: Seeing Islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. The Darwin Press, 1997.
  4. a b c d K-H. Ohlig & G. Puin (toim.): The hidden origins of Islam, s. 125-151. Amherst, N.Y.: Prometheus Books, 2010.
  5. a b St. John of Damascus’s Critique of Islam Orthodox Christian Information Center. Viitattu 12.5. 2008. (englanniksi)
  6. Hoyland, R. G.: Seeing Islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13, s. 485. The Darwin Press, 1997.
  7. a b R. G. Hoyland: Seeing Islam as others saw it. legrandsecretdelislam.files.wordpress.com. 1997.
  8. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 238. Prometheus, 2003.
  9. St. John Damascene. The Catholic Encyclopedia, 1914. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  10. Hoyland, 1997, 500
  11. Wellhausen, Julius: The Arab Kingdom and its Fall. Translated by Margaret Graham Weir., s. 256. University of Calcutta, 1927.
  12. Peters, F.E.: The Hajj: The Muslim Pilgrimage to Mecca and the Holy Places, s. 62. Princeton University Press, 1994.
  13. a b Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam books, 1999.
  14. Ibn Warraq: The origins of the Quran, s. 17-18. Prometheus Books, 1998.
  15. Collins, R.: The Arab Conquest of Spain 710 - 797. Blackwell, 1989/1998.
  16. Thomas, J.: Frühe spanische Zeugnisse zum Islam.Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 93-186. Schiler, 2008.
  17. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire, s. 171-172. Tauris, 2011.
  18. a b W. M. Watt: ABŪ ʿĪSĀ WARRĀQ Encyclopedia Iranica. lst updated 2011. Encyclopedia Iranica.
  19. David Thomas: ABŪ 'ĪSĀ AL-WARRĀQ AND THE HISTORY OF RELIGIONS. Journal of Semitic Studies, Volume XLI, Issue 2, AUTUMN 1996, Pages 275–290.
  20. Sarah Stroumsa: The Blinding Emerald: Ibn al-Rāwandī’s Kitāb al-Zumurrud Journal of the American Oriental Society 114:2 (April-June, s. 163–185. 1994.
  21. a b Ilkka Lidstedt: Ati-religious viewa in the works of Ibn al-Rāwandi and Abu l-ʿaLāʾ al-Maʿarr. Studia Orientalia 111, pp. 131–157, 2011.
  22. The Editors of Encyclopaedia Britannica: Al-Maʿarrī Encyclopaedia Britannica. ei vl..
  23. The Editors of Encyclopaedia Britannica: Omar Khayyam Encyclopaedia Britannica. ei vl..
  24. Tolan, John Victor: Saracens. Islam in the Medieval European imagination, s. 139. New York: Columbia University Press, 2002. ISBN 978-0-231-12332-7. (englanniksi)
  25. John V. Tolan: Rhetoric, Polemics, and the Art of Hostile Biography: Portraying Muhammad in Thirteenth-Century Christian Spain. Teoksessa: Tolan: Sons of Ishmael: Muslims through European Eyes in the Middle Ages. Oxford University Press, 2008.
  26. Dante Alighieri: La Divina Commedia, s. 180. Rl Gruppo Editoriale srl Santarcangelo di Romagna, 2009.
  27. Dante: The Divine Comedy, Canto XXVII (PDF) (The Project Gutenberg Etext of Dante’s Inferno [Divine Comedy]. Translated by Henry Wadsworth Longfellow) planolibraries.org. Viitattu 21.1.2017. (englanniksi)
  28. a b Paavi Benedict XVI: LECTURE OF THE HOLY FATHER Libreria Editrice Vaticana. 2006. (englanniksi)
  29. Manuel Paleologus: Dialogues with a Learned Moslem. Dialogue 7 chapters 1-18 (of 37), Controversy II 2c, Controversy III 3b & 3c . ccel.org. 1399/2009. (englanniksi)
  30. Adam S. Francisco: Martin Luther, Islam, and the Ottoman Turks Oxford Research Encyclopedias. 2016.
  31. Andrea van Dülmen: Martti Luther. Elämä, teot ja kirjoitukset, s. 367. Ideanova Oy, 1983.
  32. a b Sarah Henrich & James L. Boyce: Martin Luther—Translations of Two Prefaces on Islam: Preface to the Libellus de ritu et moribus Turcorum (1530), and Preface to Bibliander’s Edition of the Qur’an (1543) Word & World Volume XVI, Number 2. Spring 1996.
  33. "Mohammed and Mohammedanism", Catholic Encyclopedia, 1913
  34. From On war against the Turk, 1529, quoted in Roland E. Miller, Muslims and the Gospel, Minneapolis: Kirk House Publishers, 2006, ISBN 1932688072, 208.
  35. a b Hume, David: Of the Standard of Taste (kappale 4) 1757. Julie Van Camp. Viitattu 3.9.2017. (englanniksi)
  36. Islamkritik Zitate. Zitate, der zitate 33. Teil: Karl Marx und der Islam Faktum. Unabhängige kritische Magazin. 30.1.2017.
  37. "Le terrible coup de vent de l’islam arrêta net, pendant une centaine d’années, tout ce beau développement iranien. Mais l’avènement des Abbasides sembla une résurrection de l’éclat des Chosroès. La révolution qui porta cette dynastie au trône fut faite par des troupes persanes, ayant des chefs persans. [...] Bagdad s’éleva comme la capitale de cette Perse renaissante. La langue de la conquête, l’arabe, ne put être supplantée, non plus que la religion tout à fait reniée ; mais l’esprit de cette nouvelle civilisation fut essentiellement mixte. Les Parsis, les chrétiens, l’emportèrent ; l’administration, la police en particulier, fut entre les mains des chrétiens." Ernest Renan: L’islamisme et la science culture-islam.fr.
  38. Ernest Renan: Islam and Science, s. 4 mcgill.ca.
  39. "Les libéraux qui défendent l’islam ne le connaissent pas. L’islam, c’est l’union indiscernable du spirituel et du temporel, c’est le règne d’un dogme, c’est la chaîne la plus lourde que l’humanité ait jamais portée. Dans la première moitié du moyen âge, je le répète, l’islam a supporté la philosophie, parce qu’il n’a pas pu l’empêcher ; il n’a pas pu l’empêcher, car il était sans cohésion, peu outillé pour la terreur. La police était entre les mains des chrétiens et occupée principalement à poursuivre les tentatives des Alides." Ernest Renan: L'islamisme et les sciences culture-islam.fr.
  40. Ernest Renan: Islam and Science, s. 8-9 mcgill.ca.
  41. "Ce qui distingue, en effet, essentiellement le musulman, c’est la haine de la science, c’est la persuasion que la recherche est inutile, frivole, presque impie: la science de la nature, parce qu’elle est une concurrence faite à Dieu ; la science historique, parce que, s’appliquant à des temps antérieurs à l’islam, elle pourrait raviver d’anciennes erreurs." Ernest Renan: L'islamisme et les sciences culture-islam.fr.
  42. Churchill, Winston: The River War Vol. II (1st ed.). Longmans, Green & Co., 1899.
  43. Churchill on Islam Snopes.com.
  44. Kemper, M.: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, 1-48, 2009. DOI: 10.1163/157006008X364677.
  45. Hillaire Belloc: The Great Heresies, Chapter 4. , 1936. Teoksen verkkoversio.
  46. a b Norbert G. Pressburg: Goodbye Mohammed. , 2009.
  47. a b Peter Townsend: The Meccan Mystery. Probing the Black Hole at the Heart of Muslim History. , 2018.
  48. a b Ilmari Hiidenlehto: Profeetta Muhammedin haamu. BoD, 2018.
  49. Anu Nousiainen: Kohukirjan käännöksestä puuttuu osa Helsingin Sanomat. 18.9.2005.
  50. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta, s. 27. Scanria, 2016.
  51. Maajid Nawaz: Stop the muslim onslaught against atheists and free thinkers The Daily Beast.
  52. Maajid Nawaz & Sam Harris: Islam and the Future of Tolerance: A Dialogue. Harvard UP, 2015.
  53. Juhana Lepoluoto: Islamin musta kirja, 1914/2000 sorto, fundamentalismi, terrori - Carlo Panella Keskisuomalainen. 29.4.2009.
  54. Maria Asunta: Kirja-arvio: ”Yhdestoista vitsaus” on norjalaisen vasemmistotoimittajan hätkähdyttävä kuvaus ääri-islamin leviämisestä Eurooppaan 23.3.2018. Suomen Uutiset.
  55. Eric Zemmour: "La laïcité est incompatible avec l'islam" BFMTV. 3.10.2016.
  56. Douglas Murray: Neoconservatism: why we need it - a talk to the Manhattan Institute by Douglas Murray The Social Affairs Unit. 2005.
  57. NPR staff: Is Islam A Religion Of Peace? NPR: intelligence squared U.S.. 2010.
  58. Neljä syytä äänestää eurovasemmistoa Kansan Uutiset. 4.6.2009.
  59. Adrian Goldberg: Tommy Robinson: The man behind the British version of Pegida BBC. 2016.
  60. Maajid Nawaz: Stop the muslim onslaught against atheists and free thinkers The Daily Beast.
  61. Maajid Nawaz & Sam Harris: Islam and the Future of Tolerance: A Dialogue. Harvard UP, 2015.
  62. Mika Rinne: Teuvo Hakkarainen tuomittiin sakkoihin Iltalehti. 4.1.2017.
  63. Korkein Oikeus: Uskonrauhan rikkominen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan.Sananvapaus Finlex. 8.6.2012.
  64. Milla Suomio: Tutkija Atte Kaleva: ”Ei kannata valkopestä islamia” Seurakuntalainen.
  65. Rebekka Härkönen: Jihadismin tutkija: Islam-keskustelu kaipaa tervettä kritiikkiä Turun Sanomat.
  66. Ibn Warraq 1995, Why I am not a Muslim, prometheus books, luku 6, "The Totalitarian Nature of Islam".
  67. Niemelä, Jussi K.: Pääkirjoitus Humanisti. 2/2009. Suomen humanistiliitto ry. Viitattu 8.6.2010.
  68. Chivers, Tom: International Blasphemy Day: from Danish cartoons to Jerry Springer - The Opera Telegraph. 30.9.2009. Viitattu 2.10.2009. (englanniksi)
  69. International Blasphemy Day blasphemyday.com. Viitattu 2.10.2009. (englanniksi)
  70. Hirsi Ali, Ayaan: Unfree Under Islam 16.8.2005. The Wall Street Journal. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  71. Johdanto (s. 11-15) kirjaan Leaving Islam: Apostates Speak Out, Ibn Warraq (kirjan toimittaja, johdannon kirjoittaja), Prometheus Books, 1. painos 2003
  72. Apostasy in Islam www.thereligionofpeace.com. Viitattu 2.12.2017.
  73. Stark, Rodney: For the glory of God: How monotheism led to reformations, science, witch-hunts, and the end of slavery, s. 388. Princeton University Press, 2003. ISBN 0-691-11436-6. (englanniksi)
  74. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 459 (k32.2). amana publications, 2017.
  75. Ten Misconceptions About Islam USC-MSA Compendium of Muslim Texts. Viitattu 26.6.2007. (englanniksi)
  76. Sunan Abi Dawud: Book 42, Hadith 4957 sunnah.com. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips.
  77. a b c d e f Ibn Warraq 1995, Why I am not a Muslim, Prometheus books, luku 5, The Koran.
  78. Ibn Warraq 1995, Why I am not a Muslim, Prometheus books, luku 16 "Final Assessment of Muhammad"
  79. Ibn Warraq 1995, Why I am not a Muslim, prometheus books, luku 4, Muhammad and his Message.
  80. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos, s. 237. Basam Books, 2008.
  81. Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the rise of islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The quest for the historical Muhammad. (s. 15-88), s. 49. Prometheus Books, 2000.
  82. Gross, M. & Ohlig, K-H. (toim): Die Entstehung einer Weltreligion I-IV. Hans Schiler, 2010-2017.
  83. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state., s. 247. Prometheus Books, 2003.
  84. Luxenberg, Chr.: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history (s.125-151)., s. 130. Prometheus Books, 2010.
  85. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Otava, 2012.
  86. Patricia Crone: Meccan trade and the rise of Islam. Gorgias Press, 1987/2004.
  87. Wansbrough, J.: Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977/2002.
  88. Crone, P.: Meccan trade and the rise of Islam. Gorgias Press, 1987/2004.
  89. Patricia Crone: What do we actually know about Mohammed? Open Democracy. 10.5.2008.
  90. Muhammad Kalisch: Islamische Theologie ohne historischen Muhammad? Anmerkungen zu den Herausforderungen der kritischen-historischen Methode für das islamische Denken. 2009. [internet].
  91. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 20-21. Verlag C.H. Beck, 2008.
  92. Jansen, 2008, 13
  93. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon Press, 1950.
  94. Jansen, 2008, 13
  95. Alexander Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  96. Robert Spencer: Did Muhammad exist? An Inquiry into Islam's Obscure Origins.. ISI Books, 2012.
  97. Alexande Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  98. Elías Þórsson: Islamophobe Robert Spencer Claims Young Leftist Poisoned Him The Reykjavik grapevine. 16.5.2017.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Islamin kritiikki.