Väkivalta Koraanissa

Väkivalta Koraanissa tarkoittaa niitä Koraanin kohtia, joissa otetaan kantaa väkivallan käyttöön. Koraanissa esiintyy sekä väkivaltaan että rauhaan kehottavia kohtia. Vaikka Koraani puhuu aiheesta paljon, islamin näkemystä ei silti voi suoraan lukea sen sivuilta. Islaminuskon kanta perustuu uskonoppineiden tekemiin tulkintoihin. Niihin vaikuttaa Koraanin ohella myös Muhammedin esikuva eli sunna sekä molempien pohjalta kehittynyt oppineiden yksimielisyys. Joidenkin mielestä Koraani kehottaa uskovia sotaan vääräuskoisia vastaan.[1] Toisten mielestä kehotukset liittyvät vain tiettyyn historialliseen aikaan ja paikkaan samalla, kun Koraani sisältää myös kehotuksia rauhaan.[2]

Badrin taistelussa enkelit (kuvassa valkoisin turbaanein) osallistuivat Koraanin islamilaisen tulkinnan mukaan sotaan Muhammedin puolella (kuva vuodelta 1594).

Islaminuskon vakiintunut, klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin. Sen aiheeksi riittää vääräuskoisten pelkkä olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.[3][4][5] Sotaa on käytävä kalifin johdolla, jos islamilaisessa maailmassa sellainen on.[3] Nykyisin muslimit yleensä katsovat, että vain puolustussota on islamilainen velvollisuus. Siihen on ryhdyttävä, kun islam on uhattuna.[6]

Jihad KoraanissaMuokkaa

Taistelua tarkoittava sana jihad esiintyy Koraanissa kolmekymmentä kertaa, mutta sen merkitys vaihtelee.[7] Kun Koraanin osia on pyritty asettamaan aikajärjestykseen, on havaittu, että sanan jihad käyttö yleistyy muita uudemmissa teksteissä. Samoin suhde vastustajaan tiukkenee siten, että ”selkeästä varoituksesta” (22:49) edetään askel kerrallaan hyökkäyssotaan uskottomia vastaan (9:29).

Uskonsodan käsite esiintyy vain pari kertaa niissä suurissa, jotka Nöldeken luokittelun mukaan kuuluvat Koraanin ajallisesti varhaisimpaan osaan eli niin sanottuihin Mekan ajan suuriin.[7][8] Niissä sana jihad esiintyy kuusi kertaa, joista korkeintaan puolessa sana viittaa väkivaltaan. Jihad -sanojen vastineet on seuraavassa alleviivattu.[7] Käännökset ovat Ahsen Bören Koraanista vuodelta 1942, jota muslimit pitävät arvovaltaisimpana suomennoksena.[9]

  • "Mutta totisesti, Herrasi on silloin oleva anteeksiantavainen, armollinen niitä kohtaan, jotka pakenivat kotoaan vainottuina ja jotka sitten taistelivat ja pysyivät lujina." (16:110)
  • "Älä siis tottele uskottomia, vaan taistele kaikin voimin heitä vastaan Koraanilla" (25:52)
  • "Ja ken ponnistelee, hän tekee sen oman sielunsa hyväksi. Totisesti, Jumala on riippumaton maailmoista." (29:6)
  • "Me olemme myös käskenyt ihmisiä hyvyyteen vanhempiaan kohtaan, mutta jos nämä vaativat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä et mitään tiedä, niin älä heitä tottele" (29:8)
  • "Mutta jotka taistelevat asiamme puolesta, heidät johdatamme teillemme" (29:69)
  • "Mutta jos he pakottavat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä sinulla ei ole mitään tietoa, älä heitä silloin tottele." (31:15).

Myöhemmissä Medinan ajan suurissa (noin 40 % Koraanista) sana jihad esiintyy 24 kertaa ja saa yleensä sotilaallisen merkityksen.[10][11] Aiheet käsittelevät muun muassa taistelemista, sotavankien kohtelua, aselepoa, puolueettomuutta, sotataktiikoita, sodan aloittamista ja lopettamista sekä sotasaalista.[11] Kolmasosa kaikista Koraanin jihad -sanoista löytyy sotaisasta yhdeksännestä suurasta.[7] Siinä taistelu Jumalan tiellä esiintyy jopa ihmisen ylimpänä onnena (9:111):

Totisesti, Jumala on lunastanut uskovaisilta heidän henkensä ja omaisuutensa antamalla niiden korvaukseksi paratiisin puutarhan, joka on heitä varten. He taistelevat Jumalan asian puolesta: he surmaavat ja heitä surmataan, kuten Hän on sitovasti luvannut toorassa, evankeliumissa ja Koraanissa, ja kuka täyttää uskollisemmin lupauksensa kuin Jumala? Olkaa siis onnelliset liittosopimuksestanne, jonka olette tehneet Hänen kanssaan. Juuri tämä on ylin onni.[12]

Yhdeksännessä suurassa on myös jae, joka tunnetaan Koraanin "miekkajakeena.[13]

"Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen." (9:5)

Toisinaan myös jakeeseen 9:29 viitataan "miekkajakeena":

"Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa." (9:29)

Väkivaltaisia jakeita ovat myös ne, joissa Koraani määrää ankaria rangaistuksia vangituille vihollisille. Sellaisiin voi kuulua raajojen amputaatio tai ristiinnaulitseminen. Jälkimmäisestä on paljon tietoja esimerkiksi Al-Andalusista. [14]

"Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmiota maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan (sic) maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus."[15]

Teorioita Koraanin väkivaltaisuudestaMuokkaa

 
Islamilaisessa terrori-iskussa New Yorkin kaksoistorneihin syyskuun 11. vuonna 2001 on nähty symbolinen viittaus Koraanin jakeeseen 9:111, sillä amerikkalainen päiväysmerkintä on muotoa “mm-dd-yyyy”.

Erimielisyyttä ei ole siitä, että Koraani kehottaa väkivaltaan. Mielipiteet eroavat kuitenkin siinä, miten nämä kohdat tulisi tulkita. Islamilainen selitys vakiintui 800-luvulla. Siinä Koraanin kehotukset liitetään pyhään sotaan, johon osallistuminen on jokaisen muslimin velvollisuus.[3] Toisenlaisen selityksen ovat esittäneet nykyajan liberaalit muslimit ja länsimaiset orientalistit. Heistä monet katsovat, että Koraanin kehotukset koskevat vain muslimien taistelua Mekan quraishilaisia vastaan. Ohjeet eivät siten ole yleispäteviä, vaan rajoittuvat 600-luvulle. Kolmannen teorian ovat esittäneet historiakriittiset tutkijat. Heidän mukaansa Koraani on käynyt läpi useita editointivaiheita, ja uutta aineistoa on lisätty vielä 700-luvullakin. Väkivaltaiset kohdat saattavat heidän mukaansa liittyä alkuislamin kehitysvaiheisiin arabivaltakunnan valtionuskontona 700-luvulla.

Islamilainen tulkintaMuokkaa

Islaminuskossa Koraanin tekstejä tulkitaan haditheihin nojautuvan tulkintakirjallisuuden (tafsir) pohjalta. Muslimit uskovat, että Koraani koostuu islamin profeetta Muhammedin (570–632) saamista ilmoituksista, jotka olivat jumalallista alkuperää. Islamilaisessa selityksessä Koraani kytketään näin ollen Muhammedin henkilöhistoriaan. Hadithien antamaa apua tarvitaan Koraanin tulkinnassa, sillä Koraani itsessään sisältää vain vähän asiayhteyksiä, paikannimiä tai muita kuin raamatullisia nimiä. Esimerkiksi sana "muhammad" esiintyy Koraanissa vain neljä kertaa.[16] Muslimit alkoivat 800-luvulla tulkita Koraania niin, että siinä kerrottiin profeetta Muhammedin aloittamasta sodasta uskottomia vastaan. Uskovilla oli velvollisuus osallistua tähän sotaan.[17]

Reliance of the Traveller- šariakäsikirjan mukaan jihadin tärkein perustelu löytyy seuraavista Koraanin jakeista:[3]

  • "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä." (2:216)
  • "ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin" (4:89)
  • "taistelkaa pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan" (4:89).

800-luvulta lähtien velvoite käydä pyhää sotaa muuttui uskonoppineiden yksimieliseksi kannaksi (ijma).[3] Islamiin kuuluvan abrogaatio-opin (naskh) mukaan Muhammedin myöhemmät ilmestykset kumosivat aikaisemmat, jos niiden välillä on ristiriitaa.[18] Koraanin sotaisin eli yhdeksäs suura on yleensä arvioitu joko viimeiseksi tai toiseksi viimeiseksi, joten sen on katsottu edustavan Koraanin lopullista sanaa.[19]

Läntinen orientalismiMuokkaa

Monet länsimaiset arabistit, kuten Jaakko Hämeen-Anttila, uskovat islamilaiseen tulkintaan, jonka mukaan Koraanin ilmestykset laskeutuivat Muhammedille vuosina 610–632.[20] Sen takia niitä on tulkittava Muhammedin elämäkerran pohjalta, joka puolestaan löytyy myöhemmistä hadith -kertomuksista.[21] Koraanin kehityskaarta kohti suurempaa sotaisuutta on tulkittu Ibn Ishaqin 760 -luvulla kirjoittaman Muhammed -elämäkerran tietojen pohjalta. Ibn Ishaqin mukaan Muhammed sai ensimmäiset ilmestyksensä Mekassa kaupungin tavallisena kansalaisena. Tässä vaiheessa hänen saamissaan ilmestyksissä ei ollut kehotuksia lähteä sotaan. Muhammedin asema kuitenkin muuttui, kun hän vuonna 622 pakeni Medinaan. Siellä hänestä tuli kansanjohtaja, jolla oli poliittisia tavoitteita. Ne selittävät, miksi myöhemmissä suurissa puhutaan niin paljon sodasta. Useimmat läntiset orientalistit uskovat, että Medinassa Muhammed aloitti kymmenen vuotta kestäneet sota- ja ryöstöretkensä, jotka loppuivat vasta hänen kuolemaansa vuonna 632.[22]

Hämeen-Anttila on laajasti eritellyt niitä Koraanin kohtia, joihin sisältyy kehotuksia väkivaltaan. [23] Hän katsoo, että kaikki tavat lukea Koraania sisältävät aina tulkintaa, joten on mahdoton sanoa, mitä Koraani kirjaimellisesti ottaen tarkoittaa.[24] Kun tekstiä luetaan Jacques Derridan dekonstruktionismin pohjalta, sen merkitykset jäävät postmodernin näkemyksen mukaan aina avoimiksi.[25] Hämeen-Anttila Itse uskoo islamilaisen tafsir -selityksen mukaisesti siihen, että Lehmän suuran (suura 2) sotaisat kehotukset kertovat Mekan ja Medinan välisestä sodasta 620-luvulla. Hän uskoo myös islamilaiseen selitykseen, että sotaisa yhdeksäs suura liittyy vuonna 631 solmittuun neljän kuukauden mittaiseen välirauhaan "suojellun temppelin" eli Kaaban ympäristössä.[26] Vastaavasti jakeessa 9:29 viitataan nimenomaan Medinan juutalaisiin.

Hämeen-Anttila kirjoittaa, että erityisesti "miekkajae" 9:5 on militanttien muslimien suosiossa. Hän kuitenkin katsoo, että seuraava jae 9:6, missä puhutaan dhimmi -asemasta kuolemantuomion vaihtoehtona, pitkälti kumoaa sen. Hämeen-Anttila toteaa myös, että muslimien maltillinen enemmistö katsoo, että jakeen 2:256 sanat Lehmän suurassa "ei uskontoon pakoteta" todellisuudessa kumoavat kaikki Koraanin väkivaltaiset jakeet. [27]

Koraanin jae 47:4 ei Hämeen-Anttilan mukaan sisällä minkäänlaisia asiayhteyksiä:

"Kun siis kohtaatte taistelussa uskottomat, niin nujertakaa heiltä niskat, niin että voitatte heidät! Sitten ottakaa heidät vangiksi ja jälkeenpäin joko suosiollisesti vapauttakaa heidät tai antakaa heidän lunastaa itsensä vapaiksi, kun sota on päättynyt! "

Hän kuitenkin katsoo vertailun osoittavan, että sekin liittyy sotaan Mekkaa vastaan.[28] Hämeen-Anttila päätyy dekonstruktionistiseen tulkintaan, jonka mukaisesti Koraani ei itsessään ole sodan tai rauhan kirja, vaan antaa mahdollisuuden tulkita itseään eri tavoilla.[29] Tämä ei silti ole islamin oma tulkinta.[3]

Historiakriittinen tutkimusMuokkaa

Muutamat läntiset orientalistit uskovat, että Muhammed ei kirjoittanut tai sanellut Koraania, vaan kirja syntyi pitkän ajan kuluessa tuntemattoman uskonnollisen lahkon keskuudessa Lähi-idässä.[30] Tällöin Muhammedin elämäkertaan perustuva Koraanin selitys menettää merkityksensä. Historiallisista lähteistä löytyykin myös toisenlaisia selityksiä sille, miksi luonteeltaan uskonnollinen teos sisältää niin paljon väkivaltaa. Islaminuskon mukaan Koraanin lopullinen teksti valmistui kalifi Uthmanin aikana 650 -luvulla.[31] Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta on kuitenkin löytynyt katkelma, missä keisari esittää toisenlaisen väitteen Koraanin alkuperästä:

“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne".[32]

Keisari Leo III väittää, että al-Hajjaj ibn Yusuf, kalifi al-Malikin raakuudestaan tunnettu kuvernööri, olisi kirjoittanut osia Koraanista (Pourkan = Furqan[33]). Samanlaisen version Koraanin kokoamisesta esittivät al-Kindi ja Abraham Tiberialainen, jotka kirjoittivat vuosina 813–833:[34]

“Sitten oli Hajjaj ibn Yusufin tapaus, nimittäin se, että hän kokosi pois kaikki kopiot ja poisti tekstistä monia kohtia... ja versio kirjoitettiin Hajjajn suosiman koostumuksen mukaisesti kuutena kopiona, jotka lähetettiin Egyptiin, Syyriaan, Medinaan, Mekkaan, Kufaan ja Basraan.”

Keith E. Small on tekstien vertailun avulla tullut siihen tulokseen, että 600–700 –lukujen vaihteessa todella tapahtui Koraanin laajamittaista editointia.[35] Robert G. Hoyland katsoo, että al-Hajjaj ibn Yusuf melkein varmasti muokkasi Koraania jollakin tavalla, mutta tiedossa ei ole, rajoittuiko toimittaminen diakriittisten merkkien lisäämiseen vai oliko muokkaus laajempaa. [3] Keisarin kirja antaa mahdollisuuden arvella, että alun perin suhteellisen rauhanomaista uskonnollisten tekstien kokoelmaa olisi myöhemmin muokattu arabikalifaatin valtiollisiin tarpeisiin paremmin sopivaksi.

Väkivallattomuus KoraanissaMuokkaa

Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, että Koraanista voisi yhtä hyvin koota rauhan ja rakkauden tekstivalikoiman ja antaa seuraavan esimerkin (7:56):[36]

"Älkää aikaansaako turmelusta maan päällä senjälkeen (sic!), kun kaikki on saatettu järjestykseen, vaan rukoilkaa Häntä peläten ja kaivaten. Jumalan armo on totisesti niitä lähellä, jotka hyvää tekevät."[37]

Hämeen-Anttila toteaa, että sana "rauha" esiintyy Koraanissa nelisenkymmentä kertaa ja on yksi Jumalan nimistä (59:23). Hän on myös sitä mieltä, että maltillinen muslimienemmistö pitää Koraanin ohjeita aikaansa sidottuina.[36]

"Uskonnossa ei ole mitään pakkoa"Muokkaa

Lehmän suuran usein lainattu jae 2:256 kuuluu

"Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä." [38]

Hämeen-Anttila kirjoittaa, että "enemmistön mielestä jae 2:256 kumoaa kaikki sotaisat jakeet", [27] ja että monien mielestä jae todistaa, että islamissa uskonsotien aika on ohi. [36] Nöldeken kronologiassa Lehmän suura saa järjestysnumeron 110/114, joten se on Koraanin myöhäisimpiä.[39] Joissakin lähteissä jaetta ei silti lainkaan mainita abrogaation yhteydessä.[40]

Jae 256 on herättänyt runsaasti keskustelua. Kun Hämeen-Anttila pitää jaetta universaalina kehotuksena rauhaan uskonasioissa, joukko islamin uskonoppineita on al-Tabarin tafsir -selitykseen vedoten selittänyt, että jae liittyy muslimien Medinan ajan tilanteeseen, missä Muhammed kielsi käännyttämästä lapsia väkisin islamiin.[36]

Ennen Koraanin vanhimpia käsikirjoituksia lause tunnetaan vuonna 708 Damaskokseen rakennetun temppelin piirtokirjoituksesta. Christoph Luxenbergin mukaan se ei lainkaan ole uskonnonvapauden julistus. Hänen mukaansa oikea käännös kuuluu: totuutta ei voi kieltää”. Kirjoitus on hallitsija al-Walidin esittämä kehotus seurata hänen esittämäänsä "oikeaa tietä". Totuutta ei voinut kieltää sen takia, että oikea ja väärä oli selvästi erotettu toisistaan.[41]

Epäuskoisten suura 109Muokkaa

Myös Koraanin suuraa 109 on lainattu esimerkkinä siitä, että Koraani ei hyväksy pakkoa uskonnossa. Hämeen-Anttilan käännös on seuraava:

"Sano: Uskottomat,/ minä en palvo sitä, mitä te palvotte,/ ettekä te palvo Häntä, jota minä palvon,/ enkä minä ole palvova sitä, jota te palvotte,/ ettekä te ole palvova Häntä, jota minä palvon./ Teillä on uskontonne ja minulla uskontoni."[42]

Ahsen Bören islamilainen suomennos poikkeaa siitä jonkin verran:[43]

Sano: »Te, jotka ette usko! /En palvele sitä, mitä te palvelette,/ettekä te palvele Häntä, jota minä palvelen./Enkä koskaan aio palvella sellaista, mitä te palvelette,/ettekä te koskaan Häntä, jota minä palvelen./ettekä te koskaan Häntä, jota minä palvelen./Teillä on tuomionne ja minulla palkkani.”

Markus Groß on löytänyt suuralle 109 buddhalaisen rinnakkaistekstin, jonka käännös Koraanin suura on. Tekstissä puhutellaan ei-buddhalaisia ja kerrotaan, että monissa asioissa buddhalaiset ovat heidän kanssaan samaa mieltä ja vain muutamissa eri mieltä.[44] Suuran taustalla on siten teksti, joka korostaa uskontojen välisiä yhtäläisyyksiä. Gerd-R. Puin on todennut, että , että arabian kielisessä tekstissä esiintyvä kieltosana voidaan tulkita Koraanin käyttämässä ortografiassa myös vahvistavaksi partikkeliksi, jolloin sen merkitys muuttuu päinvastaiseksi. Teksti voidaan siis lukea käänteisesti eli ”minä kunnioitan hyvin paljon samaa, mitä tekin kunnioitatte” ja niin edelleen. Tällöin viimeinen virke muodostaisi edellisille kontrastin, ja kuuluisi ”(mutta) teillä on teidän oma din (= tie tai oppi) ja minulla omani. Groß arvelee, että partikkelin lukutapa on muslimien käytössä myöhemmin muuttunut niin, että teksti alkaa korostaa yhtäläisyyksien sijaan eroja uskontojen välillä. Uusi lukutapa tuo tekstiin myös tuoreen käänteen, kun taas vanha lukutapa on pelkkää erojen luettelemista.[45]

Koraanin tulkitseminenMuokkaa

Islaminuskon mukaan Koraani on Jumalan puhetta. Koraanin ääneen lukeminen on tärkeä rituaali, ja uskovia kehotetaan mietiskelemään sen sanoja. Tämä ei tarkoita, että muslimi voisi omin päin lähteä tulkitsemaan Koraania muutoin kuin hyvin yksinkertaisissa asioissa.[46] Koraanin itsenäinen tulkitseminen voi johtaa jopa rangaistukseen tulevassa elämässä.[47]

Koraanin eri kohtien merkityksen ymmärtäminen suhteessa islaminuskoon vaatii muinaisarabian taitoa. [48] Tulkitsijan tulee myös tuntea abrogaatiota koskevat säännöt, eli tietää, miten eri jakeiden väliset ristiriidat ratkaistaan. Hänen tulee lisäksi tuntea islamilainen hadith -kirjallisuus, joka kertoo, miten kukin Koraanin kohta islamissa ymmärretään. Hadith -kirjallisuuden käyttö puolestaan vaatii, että tulkitsija pystyy arvioimaan haditheihin kuuluvien kertojaketjujen luotettavuuden.[48] Hadithien osalta tehtävä on niin vaativa, että siihen pystyviä henkilöitä eli hafiz-mestareita ei muslimien mielestä ole enää keskiajan jälkeen syntynyt.[49] Sen takia muslimit luottavat keskiaikaiseen islamilaiseen kirjallisuuteen ja oppineiden tuolloin saavuttamaan yksimielisyyteen (ijma). Tulkitsijan tulee näin ollen tuntea islamilaisen yhteisön (ahl al-umma) saavuttama yksimielinen käsitys. [48]

Kun muslimi haluaa tietää, miten esimerkiksi Koraanin "miekkajae" on ymmärrettävä, hänen tulee kääntyä uskonoppineen, esimerkiksi imaamin puoleen. Imaamit ja muut uskonoppineet edustavat islamin elävää tulkintaperinnettä ja osaavat kertoa, mitä jae merkitsee islamilaisessa viitekehyksessä. Islamin monimuotoisuuteen kuuluu myös se, että uskonoppineiden esittämät tulkinnat voivat poiketa toisistaan. Ne ovat kaikki tällöin yhtä päteviä.[50] Niissä asioissa, joissa on saavutettu oppineiden yksimielisyys, ei poikkeaminen kuitenkaan ole mahdollista. Sellainen on esimerkiksi näkemys jihadin velvoittavuudesta ja siitä, että muslimien tulee kalifin johdolla taistella muita ihmisiä vastaan kunnes heistäkin tulee muslimeita.[51]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Collins, Roger: Caliphs and Kings. Spain, 796–1031. Wiley, 2014. ISBN 978-1-118-73001-0. (englanniksi)
  • Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed, s. 91–128. Liverpool University Press, 2011. ISBN 978-0-85323-554-5. (englanniksi)
  • Ernst, Carl, W.: How to Read the Quran. A New Guide, with Select Translations. Edinburgh University Press, 2011. ISBN 978-0-7486-5070-5.
  • Groß, Markus: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Groß & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347–396. Schiler Verlag, 2009. (saksaksi)
  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-26819-2.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9.
  • Pluckrose, Helen ja Lindsay, James: Cynical Theories: How Activist Scholarship Made Everything About Race, Gender, and Identity—and Why This Harms Everybody. Swift, 2020. ISBN 978-1-80-075004-3. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251–307. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6. Teoksen verkkoversio.
  • Ouissani, Gabriel: Koran The Catholic Encyclopedia. Vol. 8. New York: Robert Appleton Company, 1910.. Robert Appleton Company. Viitattu 5.5.2021.
  • Sami Awad Aldeeb Abu-Sahlieh: Le Coran. L'Aire, ei vl.. (ranskaksi) (arabiaksi)
  • Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0.
  • Small, K.E.: Textual variants in the New Testament and Quranic manuscript traditions. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 572–593. Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0.
  • Spencer, Robert: The Politically Incorrect Guide to Islam (and the Crusades). Regnery Publishing, 2005. ISBN 978-0-89526-013-0.
  • The World’s Muslims: Religion, Politics and Society. Overview 30.4.2013. Pew Research Center. Viitattu 27.3.2021.
  • Wansbrough, John: Quranic Studies. Sources and Methods of Scriptural Interperetation. Prometheus Books, 2004 (1977). ISBN 1-59102-201-0.

Islamilaiset lähteetMuokkaa

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller. A Classic Manual of Islamic Sacred Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
  • Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Helsinki: Basam Books, 1995. ISBN 952-9842-05-8.
  • Qadhi, Abu Ammaar Yasir: An Introduction to the Sciences of the Qur'an. Al-Hidaayah Publishing, 1999. ISBN 1-898649-32-4. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. Spencer, 2005, s. 19–32
  2. Hämeen-Anttila, 2012, s. 49–50
  3. a b c d e f g Reliance of the Traveller, 2017, s. 599 (o9.0); 602 (o9.8)
  4. Joseph S. Spoerl: Islam and War: Tradition versus Modernity. Comparative Islamic Studies, s.181–212, 2008. doi: 10.1558/cis.v4i1–2.181.
  5. Crone kirjoittaa (Spoerlin mukaan): “In classical law jihad is missionary warfare. It is directed against infidels, who need not be guilty of any act of hostility against Muslims (their very existence is a cause of war)….”
  6. Haeri, 1996, s. 58
  7. a b c d Louay Fatoohi: The Qur’anic Verses That Contain the Term ”Jihad” Quranic Studies. 18.1.2004.
  8. Robinson, Neal: Discovering the Qurʼan: A Contemporary Approach to a Veiled Text, s. 25–97. Georgetown University Press, 2003.
  9. Koraani, 1942
  10. Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad 2003. Fletcher School, Tufts University. Viitattu 17.8.2014.
  11. a b Assaf Moghadam: The Shi’i Perception of Jihad The Fletcher School Online Journal for issues related to Southwest Asia and Islamic Civilization (Fall 2003, Article 2). 2003.
  12. Koraani, 1942, 9:111
  13. Koraani, 1942
  14. Chronicle of 754, 2011, s. 107; Collins, 2014, s. 34–36
  15. Koraani, 1942, 5:33
  16. Ohlig, 2013, s. 272–273
  17. Jansen, 2008; Shoshan, 2016
  18. Hämeen-Anttila, 2012, s. 40
  19. Ernst, 2011, s. 191: Ouissani, 1910
  20. Hämeen-Anttila, 2004, s. 96
  21. Hämeen-Anttila, 2004, s. 95–96
  22. Hämeen-Anttila, 2004, s. 13–24
  23. Hämeen-Anttila, 2012, s. 39–50
  24. Hämeen-Anttila, 2012, s. 43
  25. Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 40
  26. Hämeen-Anttila, 2012, s. 45; 2008, s. 70
  27. a b Hämeen-Anttila, 2012, s. 46, 50
  28. Hämeen-Anttila, 2012, s. 48
  29. Hämeen-Anttila, 2012, s. 50
  30. Wansbrough, 1977, s. 20
  31. Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 58. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  32. Hoyland, 1997, s. 500
  33. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos, s. 119. Basam Books, 1997.
  34. Hoyland, 1997, s. 501
  35. Small, 2008, s. 572–593
  36. a b c d Hämeen-Anttila, 2012, s. 49–50
  37. Koraani, 1942, 7:56
  38. Koraani, 1942, 2:256
  39. Ernst, 2011, s. 163
  40. Abu-Sahlieh, ei vl., s. 22–23; Qadhi, 1999, s. 251–254
  41. Ohlig, 2013, s. 263
  42. Koraani, 1999, suura 109
  43. Koraani, 1942
  44. Gross, 2009, s. 347–396
  45. Groß, 2009, s. 372
  46. Imam Asim Khan: Who has the right to interpret the Qur’an? Islam21C.com. 22.12.2015.
  47. al-Tirmidhi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (Engl. reference) Vol. 5, Book 44, Hadith 2951.
  48. a b c Reliance of the Traveller, 2017, s. 751–752 (r14.1–2)
  49. Reliance of the Traveller, s. 955 (w48.2)
  50. Hämeen-Anttila, 2004, s. 160–161
  51. Reliance of the Traveller, 2017, s. 603 (09.9); 751–752 (r14.1–2)