Abbasidikalifaatti

kolmas Islamilaiskalifaatti 750–1517

Abbasidikalifaatti (arab. الخلافة العباسيَة‎, Al-Ḫilāfa al-ʿAbbāsiyya) syntyi vuonna 750 vallankumouksessa, missä Persian Khorasanista ja Mervistä tullut abbasidien arabiklaani kukisti umaijadien arabidynastian (650–750), jonka keskus oli sijainnut Syyrian Damaskoksessa. Abbasidien valtakunnassa alettiin kirjoittaa islamista. Sen perustajan, profeetta Muhammedin, kerrottiin eläneen kaksi sataa vuotta aikaisemmin ja kuuluneen abbasidien sukuun.

Abbasidien kalifaatti
750–1258
1261–1517 (Egyptissä)
Abbassid banner.svg
lippu

Abbasidikalifaatti suurimmillaan vuonna 750
Abbasidikalifaatti suurimmillaan vuonna 750

kalifi kts. kalifien luettelo
Pääkaupunki Anbar[1],
Kufa (750–762),
Bagdad (762–796, 809–836, 892–1258),
Raqqa (796–809),
Samarra (836–892),
Kairo (1261–1517)
Uskonnot Sunnalaisuus
Kielet arabia
Edeltäjä(t) Muhammed,Oikeaanjohdetut kalifit,Umaijadien kalifaatti
Seuraaja(t) Fatimidit, Saffaridit, Aghlabidit, Mongolivaltakunta, Osmanien valtakunta

Abbasidit eivät saaneet haltuunsa kaikkia umaijadien alueita, sillä nykyinen Espanja ja Marokko jäivät valtakunnan ulkopuolelle. Abbasidivallan huippukausi kesti vajaat kaksisataa vuotta 750-luvulta 900 -luvun ensi vuosikymmenille, mutta sen valta alkoi murentua jo 800-luvulla, kun alueelliset kuvernöörit hallitsivat käytännössä itsenäisesti.[2] Vielä sen jälkeen abbasidikalifit nauttivat symbolista arvostusta, koska islamin mukaan he olivat Muhammedin perustaman islamilaisen yhteisön eli umman johtajia ja perillisiä. Kun mongolit vuonna 1258 tekivät valtakunnasta lopun, abbasidikalifit nostettiin symbolisiksi hallitsijoiksi mamelukkien Egyptissä 1500-luvun alkuun asti.

Abbasidien voittoa sisällissodassa on dokumentoitu vain niukasti aikalaislähteissä. Selostukset tapahtumista perustuvat myöhäiseen islamilaiseen historiankirjoitukseen, jonka luotettavuus on myös kyseenalaistettu. Täyttä varmuutta ei esimerkiksi ole siitä, kuka oli ensimmäinen abbasidihallitsija. Arvoitukselliseksi jääneen al-Saffahin sijaan jotkut pitävät ensimmäisenä kalifina al-Mansuria (754–775). Tämä siirsi vuonna 762 hovinsa entisestä pääkaupungista Damaskoksesta Tigris-joen varrelle Irakiin, minne rakennettiin suuri palatsialue "Rauhan kaupunki" sassanidien entisen pääkaupungin Ktesifonin lähelle. Palatsialueen ympärille kasvoi nopeasti Bagdadin suurkaupunki.

Abbasidien vallankumous muutti monta asiaa arabikalifaatissa. Väkirikkaasta koillisesta Persiasta alkanut mullistus toi valtaan persialaistuneet arabit, joiden johdolla kehittyi persialais-arabialainen islamilainen kulttuuri. Valtakunnan painopisteen muutos näkyi pääkaupungin sijainnin vaihtumisessa. Bysantille aikaisemmin kuuluneesta Syyriasta valtakeskus siirrettiin sassanidien vanhalle ydinalueelle Mesopotamiaan. Valtaeliittiin liittyi Itäisen Persian mahtisukuja, kuten barmakidit, jotka olivat olleet Afganistanissa korkea-arvoisia buddhalaismunkkeja. Merkkejä heidän vaikutusvallastaan on nähty islamilaisessa pyhiinvaelluksessa, joka muistuttaa buddhalaisia tapoja.

Uskonnossa mullistus johti siihen, että islaminuskon pyhät kirjoitukset saivat persialaista sävyä, sillä arvovaltaisimman hadith -kirjallisuuden eli kuuden kirjan kokoajat tulivat kaikki entisestä sassanidien Persiasta. Sama koski Koraanin selitystä ja islamin historiankirjoitusta, sillä Muhammed-elämäkerran tekijä Ibn Hisham ja islamin suurin historioitsija ja Koraanin selittäjä al-Tabari tulivat Irakista tai Persiasta. Hallitseva eliitti omaksui laajasti persialaiset tavat. Yksi sassanideilta saatu perinne oli kreikkalaisen tieteellisen kirjallisuuden kääntäminen, mikä johti tieteenharjoituksen nousuun ja siihen, että 800-luvulta lähtien johtoasema monilla tieteenaloilla koko maailmassa siirtyi vuosisatojen ajaksi abbasidivaltakuntaan.[3]

Abbasidien kohtaloksi muodostui tukeutuminen arabiheimoihin, joiden paimentolaiskulttuuri korosti heimojen itsenäisyyttä. Islaminusko onnistui vain osittain kokoamaan heimot kalifin, uskovaisten puolustajan, taakse. Paimentolaisten kapinaherkkyyden takia kalifit alkoivat jo 800-luvun alussa turvautua turkkilaisiin orjasotilaisiin, mikä johti siihen, että valta alkoi lipua näiden käsiin. Valtakunnan reuna-alueille syntyi itsenäisiä valtakeskuksia 800-luvulla, ja 900-luvulla Bagdadin kalifit olivat ajoittain nukkehallitsijoita. Mongolihyökkäys vuonna 1258 teki kalifaatista lopun.

Abbasidien vallankumous

muokkaa
Pääartikkeli: Abbasidien vallankumous
 
Abassidikalifaatti vuonna 820. Pohjois-Afrikassa Aghlabidit olivat vain muodollisesti osa kalifaattia ja idrisit siitä erillään.
 
Abbasidikalifaatti noin vuonna 900. Vaaleanvihreät alueet enää vain symbolisesti kalifin hallussa.
 
Abbasidikalifaatti noin vuonna 950. Vain valkoinen alue kalifin hallussa. Kartta liioittelee emiirien hallitsemia alueita Saharan suunnassa.

Historioitsija Hugh Kennedy selostaa al-Tabarin pohjalta tapahtumia niin, että umaijadien vastainen kapina alkoi kesällä vuonna 747 Mervin lähiseudulla sijainneissa kylissä. Liikkeen ensimmäinen johtaja oli mystiseksi hahmoksi jäänyt Abu Muslim ("muslimien isä" tai "kapinan isä"[4]), mitä ei pidetä oikeana nimenä vaan pseudonyyminä. Hänen kehaistaan tappaneen 60 000 ihmistä vallassa ollessaan.[5]

Kun Abu Muslim oli varmistanut Mervin, hän lähetti armeijansa länteen. Se eteni Iranista Irakiin ja valloitti Kufan, missä kalifiksi nostettiin Abu al-Abbas hallitsijanimellä al-Saffah.[6] Al-Saffah on myyttinen hahmo, koska hänet tunnetaan vain islamilaisen perimätiedon nojalla. Hänen nimeään ei löydy kolikoista, piirtokirjoituksista tai sineteistä.[7]

Umaijadikalifi Marwan II kohtasi armeijansa kanssa kapinalliset Mosulin eteläpuolella helmikuussa 750 Zab-joen varrella. Taistelu päättyi kapinallisarmeijan voittoon. Marwan II saatiin kiinni Egyptissä, missä hänet surmattiin. [8]

Kalifaatin mureneminen

muokkaa

Islamilaisia dynastioita

Umaijadit (Espanja) 756–1031
Idrisidit (Marokko)
Almoravidit (Pohjois-Afrikka, Espanja) 1056–1147
Almohadit (Pohjois-Afrikka, Espanja) 1130–1269
Tulunidit (Egypti, Syyria) 868–905
Ikhšididit (Egypti, Syyria) 935–969
Fatimidit (Pohjois-Afrikka, Egypti) 909–1171
Hamdanidit (Irak, Syyria) 905–1004
Rassidit (Jemen) 860–1281
Buijidit (Iran, Irak) 932–1062
Samanidit (Iran: Khurasan) 819–1005
Saffaridit (Iran: Sistan) 867–1495
Seljukit (Irak, Iran) 1038–1194
Ghaznavidit (Afganistan) 977–1186
Ghuridit (Afganistan, Pohjois-Intia) 1000–1215
Anatolian seljukit (Turkki) 1077–1307
Alamutin ismailiitit (Iran) 1090–1256

Abbasidit eivät saaneet vakiinnutettua valtaansa koko umaijadikalifaatin alueella. Jatkuvien kapinoiden takia Pohjois-Afrikka (Ifriqiya) oli jo umaijadien aikana pitkälti irrallaan muusta kalifaatista[9], ja sen takana al-Andalus oli kiinnittynyt enemmänkin Ifriqyaan kuin Bagdadin kalifeihin.[10] Vuonna 800 abbasidikalifi Harun al-Rashid (786–809) nimitti Ibrahim ibn al-Aghlabin koko Ifriqiyan perinnölliseksi emiiriksi. Ibrahim seuraajineen onnistuikin kukistamaan kapinoivat muslimijoukot ja kapinalliset berberiheimot. Hän perusti abbasidikalifaatin ensimmäisen autonomisen emiirikunnan, mutta ei kyennyt ulottamaan valtaansa Marokkoon asti. Aghlabidit tunnustivat muodollisesti Bagdadin abbasidikalifien vallan, mutta olivat todellisuudessa itsenäisiä. [11] Yksinapainen ja Bagdadiin keskittynyt kalifaatti alkoi näin murentua, ja paikallisten dynastioiden siemenet kylvettiin jo Harun al-Rashidin hallitessa.[12]

Pohjois-Afrikan täydellistä irtautumista seurasi puoli-itsenäisten vasallidynastioiden syntyminen ensin Persiaan. Tällaisia olivat tahiridit Khorasanissa (820), Ahmad ibn Adadin valtakunta Tabaristanissa (820), saffaridit Sijistanissa (867), tulunidit Egyptissä (868) ja samanidit Transoxianassa (874).[13]

Luettelo abbasidikalifeista

muokkaa

Irakin kalifit

muokkaa
  1. As-Saffah (750–754) [14]
  2. Al-Mansur (754–775) [14]
  3. Al-Mahdi (775–785)
  4. Al-Hadi (785–786)
  5. Harun al-Rašid (786–809)
  6. Al-Amin (809–813)
  7. Al-Mamun (813–833)
  8. Al-Mu'tasim (833–842)
  9. Al-Wathiq (842–847)
  10. Al-Mutawakkil (847–861)
  11. Al-Muntasir (861–862)
  12. Al-Mustain (862–866)
  13. Al-Mutazz (866–869)
  14. Al-Muhtadi (869–870)
  15. Al-Mutamid (870–892)
  16. Al-Mutadid (892–902)
  17. Al-Muktafi (902–908)
  18. Al-Muqtadir (908–932)
  19. Al-Qahir (932–934)
  20. Ar-Radi (934–940)
  21. Al-Muttaqi (940–944)
  22. Al-Mustakfi (944–946)
  23. Al-Muti (946–974)
  24. At-Ta'i (974–991)
  25. Al-Qadir (991–1031)
  26. Al-Qa'im (1031–1075)
  27. Al-Muqtadi (1075–1094)
  28. Al-Mustazhir (1094–1118)
  29. Al-Mustarchid (1118–1135)
  30. Ar-Rašid (1135–1136)
  31. Al-Muqtafi (1136–1160)
  32. Al-Mustanjid (1160–1170)
  33. Al-Mustadhi (1170–1180)
  34. An-Nasir (1180–1225)
  35. Az-Zahir (1225–1226)
  36. Al-Mustansir (1226–1242)
  37. Al-Musta'sim (1242–1258)

Egyptin kalifit

muokkaa
  1. Al-Mustansir (1261–1262)
  2. Al-Hakim I (1262–1302)
  3. Al-Mustakfi I (1302–1340)
  4. Al-Wathiq I (1340–1341)
  5. Al-Hakim II (1341–1352)
  6. Al-Mu'tadid I (1352–1362)
  7. Al-Mutawakkil I (1362–1377)
  8. Al-Mustasim (1377)
  9. Al-Mutawakkil I (1377–1383)
  10. Al-Wathiq II (1383–1386)
  11. Al-Mustasim (1386–1389)
  12. Al-Mutawakkil I (1389–1406)
  13. Al-Mustain (1406–1414)
  14. Al-Mutadid II (1414–1441)
  15. Al-Mustakfi II (1441–1451)
  16. Al-Qa'im (1451–1455)
  17. Al-Mustanjid (1455–1479)
  18. Al-Mutawakkil II (1479–1497)
  19. Al-Mustamsik (1497–1508)
  20. Al-Mutawakkil III (1508–1516)
  21. Al-Mustamsik (1516–1517)

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Anderson, Glaire D.; Fenwick, Corisande; Rosser-Owen, Mariam: The Aghlabids and Their Neighbors: An Introduction. The Aghlabids and Their Neighbors – Art and Material Culture in Ninth-Century North Africa, 2018, s. 1-32. Brill. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Bennison, Amira K.: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. I.B. Tauris, 2011. ISBN 978-1-84885-976-0. (englanniksi)
  • Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797. Blackwell, 1989. ISBN 0-631-19405-3.
  • Finer, S. E.: The History of Government from the Earliest Times: Volume II: The Intermediate Ages. OUP Oxford, 1999. ISBN 9780198207900. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Kennedy, Hugh: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's Greatest Dynasty. Da Capo Press, 2004. ISBN 978-0-306-81480-8.
  • Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
  • Robinson, Chase F.: Islamic Historiography. Cambridge University Press, 2003. ISBN 978-0-521-62936-2. (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. Iraq, Land of Two Rivers. Gavin Young. s. 83
  2. Hugh Kennedy: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's Greatest dynasty, s. xix. Da Capo Press, 2004.
  3. Finer 1999, s. 720
  4. Dequin 2017, s. 211
  5. Kennedy 2004, s. 8
  6. Kennedy 2004, s. 9
  7. Popp 2013, s. 153
  8. Kennedy 2004, s. 10
  9. Anderson, Fenwick & Rosser-Owen 2018
  10. Collins, 1989, s. 125
  11. Anderson, Fenwick & Rosser-Owen 2018, s. 2
  12. Robinson 2003, s. xviii
  13. Anderson, Fenwick & Rosser-Owen 2018, s. 9
  14. a b Popp,V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trail of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources., s. 153. Prometheus, 2013.

Aiheesta muualla

muokkaa