Saffaridit
Saffaridit olivat persialaistaustainen dynastia nykyisen Iranin ja Afganistanin alueella vuosien 861 ja 1003 välillä. Hallitsijasuvun perustaja oli Ja'qub ibn al-Laith al-Saffar, joka sai ensin vallan Sistanissa laajentaen valtakuntaansa Afganistaniin ja Iranin ylängölle. Hänen seuraajansa 'Amr ibn al-Laith al-Saffarin kaudella saffaridien valtakunta romahti epäonnistuneella sotaretkellä Transoxianan samanideja vastaan. Saffaridit hallitsivat vielä Sistania samanidien vasalleina vuoteen 1003, jolloin alue liitettiin ghaznavidien valtakuntaan.
| Saffaridit |
|
|---|---|
861–1003 |
|
|
|
|
| Pääkaupunki | Zaranj |
| Edeltäjä(t) | Abbasidit |
| Seuraaja(t) | Ghaznavidit |
Historia muokkaa
.gif)
Saffaridit saivat alkunsa nykyisen Iranin ja Afganistanin rajalla sijainneesta Sistanin maakunnasta 860-luvun alussa. Dynastian perustajana pidetään Ja'qub ibn al-Laith al-Saffaria, jonka nimi saffar viittaa hänen alkuperäiseen ammattiinsa kupariseppänä. Uransa alkuvaiheessa hän komensi epävirallista asejoukkoa ja lopulta hän nujersi kilpailijansa Sisitanissa nousten itse maakunnan tosiasialliseksi hallitsijaksi[1] vuonna 861[2] halliten Zaranjn kaupungista käsin.[1]
Noustuaan valtaan Ibn al-Laith teki sotaretken Zunbil-valtakuntaa vastaan, joka oli tarjonnut turvapaikan hänen poliittisille vastustajilleen. Zunbil-hallitsijat olivat pitkään estäneet islamin leviämisen omille alueilleen, mutta Ibn al-Laith voitti heidät lähellä nykyistä Kandaharia käydyssä taistelussa vuonna 865. Jahdatessaan pakenevia Zunbil-ylimyksiä hän valtasi nykyisen Afganistanin ydinalueet, kuten Ghaznin, Kabulin ja Bamejanin. Afganistanista Ibn al-Laith jatkoi valloitusretkiään kukistaen Heratin vuonna 870/871 ja edelleen Badghisin maakunnan pohjoisessa. Valloitusretket kasvattivat saffaridien voimaa huomattavasti ja pian kukistuivat myös kalifaatin itäiset provinssit, kuten Khorasan, Kerman, Fars ja Khuzestan.[1]
Muodollisesti Ibn al-Laith oli Bagdadissa hallinneen abbasidikalifien alainen, mutta todellisuudessa tämän kanssa toimittiin pakon edessä. Kalifi al-Mu'tazzin oli tunnustettava hänet valtaamiensa alueiden kuvernööriksi. Suhteet kalifiin rikkoutuivat lopulta kokonaan ja Ibn al-Laith uhkasi jopa vallata Bagdadin. Kalifi al-Mu'tamidin onnistui kuitenkin voittaa saffaridien joukot Tigriksen varrella käydyssä taistelussa vuonna 876. Tappio ei merkinnyt saffaridien heikentymistä, mutta Ibn al-Laith kuoli kolme vuotta myöhemmin.[1]
Ibn al-Laithin seuraaja oli hänen veljensä 'Amr ibn al-Laith al-Saffar, joka turvautui veljeään enemmän taitavaan diplomatiaan ja suhteet kalifiin parantuivat. Arabilähteet mainitsevat 'Amrin lähettäneen Bagdadiin vuonna 896 Hindukušin vuoristoon tehdyiltä sotaretkiltä voitonmerkeiksi otettuja epäjumalankuvia. 'Amr syyllistyi kuitenkin myös suureen virhearvioon. Rafi' ibn al-Harthama-niminen seikkailija oli nostanut kapinan saffarideja vastaan. Kapinan keskus oli Khorasanissa, mutta ibn al-Harthaman joukot voitettiin vuonna 896. Menestyksensä innoittamana 'Amr alkoi vaatia hallintaansa Transoxianaa, jota hallitsivat kalifin alaisuudessa samanidien persialainen dynastia. 'Amr väitti alueen kuuluneen osaksi Khorasania, johon hänellä oli nyt sen vallattuaan oikeus. Kalifi myöntyi jälleen pakon edessä 'Amrin vaatimukseen ja tämä johti kalifin luvalla joukkonsa samanidiruhtinas Isma'il ibn Ahmadia vastaan. Samanidit ja saffaridit ottivat yhteen lähellä Balkhia vuonna 900. Taistelu päättyi saffaridien tappioon ja 'Amrin vangitsemiseen. Teoriassa kalifia vastaan näin kapinoineet samanidit lähettivät vangitun 'Amrin kahleissa Bagdadiin, jossa kalifi riemuitsi mahdollisuudesta päästä eroon saffarideista. 'Amr teloitettiin vuonna 902[1]
Saffardien dynastian suuri valtakunta romahti 'Amrin teloituksen jälkeen, mutta hallitsijasuku sinnitteli vielä Sistanissa samanidien vasalleina.[1] Viimeinen Sistanin saffaridihallitsija Ḵalaf kukistui ghaznavidihallitsija Mahmud Ghaznilaisen hyökkäyksessä vuonna 1003.[2]