Togo

valtio Länsi-Afrikassa

Tämä artikkeli käsittelee Togon tasavaltaa. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Togon tasavalta eli Togo on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Ghana, idässä Benin ja pohjoisessa Burkina Faso. Etelässä se rajoittuu Guineanlahteen, jonka rannikolla sijaitsee maan pääkaupunki Lomé. Maan talous on perustunut maanviljelyyn, jonka kulmakivet ovat kahvi, kaakao ja puuvilla. 2010-luvulla palvelut ovat nousseet suurimmaksi bruttokansantuotteen sektoriksi. Sijainti kauppareittien varrella on saanut aikaan sen, että ulkomaankauppa ja tuotteiden välitystoiminta ovat olleet tärkeitä jo vuosisatojen ajan.

Togon tasavalta
République togolaise
Togon lippu Togon vaakuna

Togon sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Togon sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto Diktatuurin alainen presidenttijohtoinen tasavalta
Presidentti Faure Gnassingbé
Pääministeri Victoire Tomegah Dogbé
Pääkaupunki Lomé
6°8′16″N, 1°12′45″E
Muita kaupunkeja Kara, Dapaong, Sokodé, Atakpamé, Palimé, Anejo, Tsevie, Kpeme.
Pinta-ala
– yhteensä 56 785 km²[1] (sijalla 123)
– josta sisävesiä 2 400 km² (4,2 %)[1]
Väkiluku (2022) 8 492 333 [1] (sijalla 102)
– väestötiheys 156 as. / km²
– väestönkasvu 2,48 % [1] (2022)
Viralliset kielet ranska
Lukutaito 66,5 %
Valuutta CFA-frangi (XOF)
BKT (2020)
– yhteensä 17,450 mrd. USD (PPP) [1]  (sijalla 154)
– per asukas 2100 USD[1]
HDI (2019) 0,515 [2] (sijalla 167)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 28,8 % [1]
– teollisuus 21,8 % [1]
– palvelut 49,8 % [1]
Aikavyöhyke UTC
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Ranskasta

27. huhtikuuta 1960
Lyhenne TG
– ajoneuvot: ?
– lentokoneet: ?
Kansainvälinen
suuntanumero
+228
Tunnuslause Travail, Liberté, Patrie (Työ, Vapaus, Isänmaa)
Kansallislaulu Salut à toi, pays de nos aïeux (Terve sinulle, esi-isiemme maa)”

Togo ja sitä ympäröivä alue tunnettiin alkujaan Orjarannikkona. Vuonna 1884 saksalaiset perustivat alueelle protektoraatin nimellä Togomaa (saks. Togoland). Lomésta tuli Togomaan pääkaupunki vuonna 1897. Ensimmäisen maailmansodan aika Saksan Togomaa jaettiin Ranskan ja Ison-Britannian kesken. Nykyinen Togon tasavalta on Ranskan Togomaan seuraaja ja brittiläinen Togomaa on osa Ghanaa.

Historia muokkaa

Ennen siirtomaavaltaa muokkaa

Togon eteläosissa asuvien esi-isät ovat peräisin Beninistä ja Ghanasta, kun taas pohjoisen asukkaat tulivat Burkina Fasosta ja Nigeristä. Nämä ryhmät muuttivat seudulle 1500–1800-luvuilla.[3] Etelän ewet sekä pohjoisen kotokolit ja tšokossit muodostivat keskitetysti hallittuja heimoliittoja. Etelässä harjoitettiin maanviljelyä ja käsityöammatteja, meren rannalla kalastusta ja pohjoisessa karjanhoitoa sekä metsästystä ja keräilytaloutta. Seudun kautta kulkeneet kauppareitit edistivät tavaravaihdon kehitystä.[4]

Togon rannikolla olivat ensimmäiset eurooppalaiset portugalilaiset purjehtijat Joao de Santarém ja Pedro Escobar vuosina 1471-1473.[5] Seuraavien kahden sadan vuoden aikana eurooppalaiset käyttivät aluetta ryöstöretkiin, joissa pidätettiin ihmisiä. Togo ja sitä ympäröivät alueet tulivat tunnetuksi orjarannikkona.[3] Orjakauppa hidasti pitkään alueen kehitystä.[6]

Accran ja Lagosin välisestä rannikkoseudusta tuli 1800-luvulla nopeasti kiistanalainen alue useiden siirtomaavaltojen, kuten Ranskan, Britannian ja Saksan välillä. Alueen länsiosassa Tanska oli ollut aikaisemmin aktiivinen, mutta vetäytyi alueelta, kun Keta myytiin englantilaisille vuonna 1850. Alueen huomattavin kaupunki oli Aného.[5]

Eurooppalaisten vaikutus oli suurempi maan eteläosissa, lähempänä rannikkoa, jossa sijaitsee nykyinen pääkaupunki Lomé. Nykyisin suurin osa maan kristityistä asuu etelässä.

Saksalaiset kauppiaat ja lähetystyöntekijät alkoivat tulla Togoon 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.[7]

Saksan Togoland muokkaa

 
Saksalainen siirtomaaherra kantajineen Togossa. Kuva noin vuodelta 1885.

Saksalainen diplomaatti Gustav Nachtigal solmi vuonna 1884 ewe-hallitsijan Mlapa III:n kanssa protektoraattisopimuksen, pienessä ranikkokylässä nimeltä Togo (to=vesi go=rannikko)[5], Sopimuksen mukaan osa rannikkoseudusta joutui saksalaisten hallintaan. Saksan eteneminen sisämaahan kohtasi pitkään ankaraa vastarintaa. Paikallinen väestö joutui viljelemään puuvillaa, kahvia ja kaakaota, tekemään pakkotöitä ja maksamaan korkeita veroja.[4]

Togossa asuvien Saksan vastustus oli kuitenkin heikompaa verrattuna Ranskan ja Britannian kohtaamaan naapuriseuduilla Dahomeyssa ja Kultarannikolla, joissa siirtomavaltojen täytyi perustaa voimakkaita sotilaallisia kampanjoita,[5]

Saksan isännöimä aika kesti 30 vuotta ja sen hallinto oli autoritaarista. Tänä aikana perustettiin kuitenkin tärkeä osa Togon infrastruktuuria, kuten hyvä maantieverkosto, Lomén aallonmurtajat ja satamalaituri. Juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistui kolmannes alueen rautateistä, joka auttoi sisämaan rahakasvien kuljetusta rannikolle. Saksalaiset yrittivät laajentaa myös maan koulutusjärjestelmää, mutta Saksan hallinnon ankaruus kohtasi vallanpidon huomattavaa vastustusta ja Ewe-väestön muuttopakoa Kultarannikolle. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä ympärysvaltojen joukot toivotettiin tervetulleiksi.[5]

Britannian ja Ranskan valta-aika muokkaa

Britannia ja Ranska valtasivat alueen ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914. Versailles’n rauhassa Togon länsiosasta tehtiin Britannian ja itäosasta Ranskan mandaattialue. Kansainliitto vahvisti maiden välisen rajan vuonna 1922.[4] Brittiläinen Togomaa liitettiin Britannian Kultarannikkoon vuonna 1923.[8]

Nykyistä Togoa vastaavaa Ranskan mandaattia hallitsi ranskalainen ylikomissaari. Käytännössä alue oli siirtomaa, jonka eteläosa tuotti Ranskaan vietäviä maataloustuotteita. Kulkuyhteyksien puuttumisen takia maan pohjoisosa oli eristetty rannikosta. Mandaattien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1946 Ranskan Togosta tuli Ranskan hallitsema YK:n huoltohallintoalue.[4]

Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset laajensivat alueen itsehallintoa. Ensimmäiset poliittiset puolueet perustettiin 1940-luvun lopulla. Vuonna 1956 säädettiin yleinen äänioikeus.[4] Samana vuonna Ranskan Togo julistettiin autonomiseksi tasavallaksi, jonka raha-asiat, puolustus ja ulkopolitiikka jäivät edelleen Ranskan ylikomissaarin päätettäviksi. Vuoden 1958 vaaleissa itsenäisyysmieliset Togon yhtenäisyyden komitea ja Juvento-puolue voittivat suurimman osan edustajainkokouksen paikoista ja Sylvanus Olympio muodosti hallituksen.[9]

Britannian hallitsemalla Länsi-Togon huoltohallintoalueella järjestettiin vuonna 1956 YK:n valvoma kansanäänestys, jossa 58 prosenttia äänestäjistä kannatti alueen liittämistä itsenäistymässä olleeseen Kultarannikkoon. Vuodesta 1957 lähtien entinen Länsi-Togo eli Voltan alue on kuulunut Ghanaan. Maiden välisen rajan jakaman ewe-kansan kohtalo aiheutti alkuvaiheessa ristiriitoja Ghanan ja Togon välillä.[8]

Itsenäisyyden aika muokkaa

Togo julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 27. huhtikuuta 1960. Huhtikuussa 1961 pidetyissä vaaleissa Olympio valittiin presidentiksi ja Togon yhtenäisyyden puolue (entinen komitea) sai kansalliskokouksen kaikki paikat. Tammikuussa 1962 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään.[9]

Vallan keskittämiseen tyytymätön oppositio teki tammikuussa 1963 sotilaiden tuella vallankaappauksen, jonka aikana presidentti Olympio murhattiin. Pääministeriksi tuli Togon kansan demokraattisen liiton johtaja Nicolas Grunitzky, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Grunitzkyn johtama monipuoluehallitus pyrki vakauttamaan maan poliittista tilannetta.[9]

Tammikuussa 1967 armeija teki vallankaappauksen esikuntapäällikkö Gnassingbé Eyadéman johdolla. Marraskuussa 1969 Eyadéman hallitus perusti Togon kansan liiton, josta myöhemmin tuli maan ainoa sallittu puolue. Tammikuussa 1972 järjestetyssä kansanäänestyksessä Eyadéma valittiin Togon presidentiksi. Vuonna 1979 pidettiin presidentin- ja parlamenttivaalit, joiden yhteydessä vahvistettiin maan uusi perustuslaki.[9]

Togon siirryttyä monipuoluejärjestelmään Eyadéma valittiin vaaleilla uudestaan virkaansa vuosina 1998 ja 2003. Gnassingbé Eyadéma oli Togon presidentti aina kuolemaansa asti 5. helmikuuta 2005. Eyadéman kuoltua armeija siirsi vallan presidentin pojalle Faure Gnassingbélle vastoin maan perustuslakia. Vuonna 2007 järjestettiin vihdoin maan ensimmäiset melko vapaat vaalit.[1]

Vuonna 2009 presidentin velipuolta syytettiin vallankaappaushankkeesta.[10]

Togossa oli levottomuuksia vuosina 2017-18 sen jälkeen, kun maassa saatettiin voimaan perustuslaillinen muutos, joka poisti rajoituksen peräkkäisissä presidenttikausissa ja mahdollisti presidentti Faure Gnassingben jatkamisen virassa vuoteen 2030 saakka. Presidentinvaaleissa helmikuussa 2020 hänet valittiin taas uudelle virkakaudelle. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi.[11]

Togon hallitseva dynastia on nykyisen Afrikan pisimpään vallassa ollut poliittinen sukudynastia. Nykyinen presidentti Faure Gnassingbé on hallinnut vuodesta 2005, jota ennen hänen isänsä Gnassingbé Eyadéma oli 38 vuotta maan presidentti vuodesta 1967 vuoteen 2005.[12]

Politiikka muokkaa

Togon siirtyminen demokratiaa kohti pysähtyi entisen presidentin Gnassingbe Eyadéman kuoltua vuonna 2005. Perustuslain mukaan parlamentin puhemiehestä (Fambaré Ouattara Natchaba) olisi pitänyt tulla presidentti hetkeksi ennen kuin uudet vaalit ehdittäisiin järjestää. Armeija nosti kuitenkin Eyadéman pojan Faure Gnassingbén valtaan.[13] Huhtikuun 2005 vaaleissa Gnassingbé valittiin virkaan selvällä enemmistöllä. Vuoden 2010 vaaleissa hänet valittiin toiselle kaudelle yli 60 prosentilla äänistä.[1]

Hallitusta johtaa pääministeri, joka yhdessä presidentin kanssa nimittää hallituksen. Parlamentin 81 jäsentä valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Vuonna 2007 valitussa parlamentissa Rassemblement du Peuple Togolais -puolueella on ehdoton 50 paikan enemmistö, Union of Forces for Change (UFC) nosti paikkamääränsä 27:ään, Action Committee for Renewal CAR sai loput neljä paikkaa.[1]

Perustuslain muutos muokkaa

Maaliskuussa 2024 Togon parlamentti hyväksyi uuden perustuslain, jossa Togon presidenttivaltainen järjestelmä muutetaan parlamentaariseksi. Siinä säädetään, että presidentti valitaan "ilman keskustelua" parlamentissa kuudeksi vuodeksi. Laissa otetaan käyttöön uusi virka, ministerineuvoston presidentti, joka edustaa maata tasavallan presidentin sijaan. Pääosin hallitsevan Tasavallan Unionin (UNIR) edustajaryhmän ehdottama perustuslain muutos hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Oppositio on erittäin heikosti edustettuna parlamentissa, koska se boikotoi edellisiä parlamenttivaaleja vuonna 2018, jonka se tuomitsi vaalilaskennan "sääntöjenvastaisuuksien" takia. Perustuslain muutos tulee voimaan noin kuukautta ennen parlamenttivaaleja 20 huhtikuuta. Samaan aikaan järjestetään myös aluevaalit, johon oppositio on ilmoittanut osallistuvansa.[14]

Togon katoliset papit kehottivat presidenttiä olemaan allekirjoittamatta lakiesitystä. Heidän mukaansa tärkeälle aiheelle, joka muuttaa perusteellisesti maan poliittista elämää, pitäisi saada laaja kuuleminen ja osallistavampi kansallinen keskustelu. Oppositiopuolueen edustaja sanoi tiedotustilaisuudessa, että "...yhdessä Togon kansan kanssa teemme kaikkemme estääksemme tämän perustuslaillisen vallankaappauksen." Poliisi hajotti opposition järjestämän tiedotustilaisuuden, ja heitti sekä johtajat, että toimittajat ulos tapahtumapaikalta.[15]

Huhtikuun alussa Togon parlamentti- ja aluevaaleja lykättiin perustuslakiuudistuksen aiheuttamien jännitteiden vuoksi. Oppositiopuolueet hylkäsivät uudistuksen peläten sen sallivan presidentti Faure Gnassingbén vallassa pysymisen. Faure Gnassingbé seurasi isäänsä Gnassingbé Eyadémaa, joka kuoli vuonna 2005 hallittuaan maata rautaisella nyrkillä 38 vuotta. Vaikka presidentti ilmoitti vaalien lykkäämisestä, uutta ajankohtaa vaaleille ei ilmoitettu. Presidentin kanslian mukaan viivästyksen tarkoituksena olisi mahdollistaa "neuvottelut" kiistanalaisista perustuslain muutoksista.[16] Presidentti ilmoitti 9. huhtikuuta, että alue- ja parlamentivaalit pidetään 29. huhtikuuta.[17] Hallitus kielsi 10. huhtikuuta alkavaksi aiotut opposition mielenosoitukset.[18]

Vapauksien kehitys muokkaa

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Togossa on vuodesta 1992 lähtien on pidetty säännöllisiä monipuoluevaaleja, mutta edesmennyt Gnassingbé Eyadéma ja hänen poikansa, nykyinen presidentti Faure Gnassingbé, ovat kontrolloineet Togon politiikkaa vuodesta 1963 lähtien. Edut, kuten presidentin etnisen ryhmän hallitsemat turvallisuuspalvelut ja huonosti hallitut vaalipiirit ovat auttaneet Gnassingbéä ja hänen puoluettaan säilyttämään vallan. Opposition vaatimuksia perustuslaki- ja vaaliuudistuksista on tukahdutettu ankarasti vuosien ajan.[19]

Vuonna 2023 voimaan tulleessa lehdistö- ja viestintälain soveltamisessa sosiaalinen media on jätetty pois. Rikoksen sattuessa syytteeseenpano perustuu rikoslakiin. Maaliskuussa 2023 Lomén korkein oikeus tuomitsi kaksi togolaista toimittajaa poissaolevana kolmeksi vuodeksi vankeuteen muun muassa "viranomaisen loukkaamisesta" ja "väärien lausuntojen levittämisestä sosiaalisessa mediassa".

Kaksi togolaista toimittajaa vastaan nostettiin syytteet ja heidät vangittiin 15. marraskuuta 2023 Loméssa "kunnianloukkauksesta", kun he väittivät sosiaalisessa mediassa, että ministeriltä oli varastettu kotoa 600 000 euroa.Toimittajat ilman rajoja vaati heidän välitöntä vapauttamista X:ssä julkaistussa viestissä. Myös Kansainvälinen ranskan kielten liitto UPF vaati toimittajien vapauttamista.[20]

Togon median vapaus vaihtelee. Lehdistönvapaus riippuu poliittisesta ympäristöstä. Vaalikampanjoiden aikana tiedotusvälineet ovat painostuksen alaisia. Toimittajat ilman rajoja organisaation mukaan Togossa "Valtiolla ja poliitikoilla on vahva vaikutus siihen, miten uutisia käsitellään."[21]

Turvallisuus muokkaa

Pohjois-Togon Kpendjalin prefektuurissa kohdistettiin hyökkäys heinäkuussa 2022, jossa tapettiin kymmenkunta siviiliä. Tämä oli neljäs hyökkäys marraskuun 2021 jälkeen Togoon, jota vaivaavat sen rajan toisella puolella Burkina Fasossa olevien jihadistiryhmien hyökkäykset.[22]

Alkuvuodesta 2023 noin 40 sotilasta ja 100 siviiliä tapettiin jihadistien sodassa Pohjois-Togossa. Togon presidentti Faure Gnassingbe sanoi tämän televisiohaastattelussa, joka oli hänen ensimmäisensä sen jälkeen, kun hän siirtyi valtaan isänsä jälkeen vuonna 2005. Presidentti määräsi kesäkuussa 2022 Savanesin alueen turvallisuushätätilaan, jonka Togon parlamentti äänesti maaliskuussa 2023 jatkettavaksi 12 kuukaudella.[23]

Maantiede muokkaa

 
Togon kartta.
 
Togo satelliittikuvassa marraskuussa 2002.

Togo on pieni rannikkovaltio, jolla on rantaviivaa 56 kilometriä. Maa koostuu pääasiassa kahdesta savannivyöhykkeestä, jotka erottaa toisistaan mäkinen seutu. Etelässä savanni muuttuu rannikkovyöhykkeeksi, jossa on laguuneja, soita ja järviä. Maan korkein kohta on Mont Agou 986 metrissä.[1]

Metsien tuhoutuminen kaskiviljelyn ja polttopuiden keräämisen takia on merkittävä ympäristöongelma, samoin etenkin kalastusta haittaava vesien saastuminen ja kaupunkialueiden ilmansaasteet.[1]

Ilmastoltaan Togo on trooppinen. Pääkaupunki Loméssa on kaikkien kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila 28–33 astetta ja keskimääräinen alin 22–25 astetta. Rannikko on kuivinta aluetta, vaikka eteläosa saakin kaksi sadekautta. Pohjoisella puoliskolla ainoa sadejakso on kesäkuulta syyskuulle. Kuivana kautena harmattan-tuuli on yleinen.[24][25]

Vuoden 2010 arvioiden mukaan maassa oli seitsemän yli 50 tuhannen asukkaan kaupunkia. Väestönlaskentatiedot ovat vuodelta 1981, ja 30 vuodessa kaupungistuminen on ollut huomattavaa.[26]

Togon suurimmat kaupungit [26]
nimi 1981 laskenta 2020 arvio[27]
Lomé 375 499 2 174 000
Sokodé 45 660 109 200
Kara 28 902 115 400
Atakpamé 24 139 81 100
Palimé 28 262 89 700
Dapaong 16 939 69 900
Tsévié 20 480 56 200

Luonto ja luonnonsuojelu muokkaa

Kéranin kansallispuisto on Togon suosituin luontonähtävyys. Se sijaitsee maan pohjoisosassa ja siihen kuuluu Koumongou-joen tulvatasanko.[28] Togon suurin koskematon metsäalue on Fazao-Malfakassan kansallispuisto maan keskiosassa Ghanan rajalla. Se kattaa savannia, tiheää metsää ja ruohikkoisia kukkuloita. Fosse aux Lionsin kansallispuisto on perustettu 1954 suojelemaan elefantteja. Siellä on myös monia apinoita. Togodon suojelualue maan kaakkoisosassa keskittyy puhvelien ja antilooppien suojeluun.[29][30]

Hallinnollinen jako muokkaa

Togo on jaettu viiteen alueeseen (région), jotka ovat pohjoisesta etelään lueteltuina Savanes, Kara, Centrale, Plateaux ja Maritime.[31] Alueet on vuorostaan jaettu 35 prefektuuriin, joista viisi muodostettiin vuonna 2009.[32]

Talous muokkaa

Togo on riippuvainen maanviljelystä jonka palveluksessa on 65 prosenttia työvoimasta. Kaakao, kahvi ja puuvilla muodostavat yhteensä noin 40 prosenttia vientituloista.[1] Tuonti- ja vientikauppa on perinteisesti suuri tulonlähde, mutta alueen levottomuudet ovat vähentäneet sen merkitystä. Teollisuudessa fosfaatinlouhinta on selvästi tärkein toimiala, mutta se on kärsinyt viime aikoina fosfaatin maailmanmarkkinahintojen romahduksesta ja lisääntyneestä kilpailusta.[33]

Merkittävimmät luonnonvarat ovat fosfaatti, kalkkikivi ja marmori. Merkittävimmät vientituotteet ovat fosfaatti, puuvilla, kahvi ja kaakao.[1]

Liikenne muokkaa

Togossa on kahdeksan lentokenttää, joista kahdessa on päällystetty kiitotie. Rautateitä on 532 kilometriä ja päällystettyä maantietä 2 376 kilometriä. Satamakaupungit ovat Kpeme ja Lomé.[1]

Maan sisäistä liikennettä hoitavat kuusi-, yhdeksän- tai 16-paikkaiset tilataksit. Kaupunkien välillä kulkee pikavuoroja. Myös moottoripyöriä toimii takseina, niitä kutsutaan nimillä taxi-moto eli zemi-john.[34]

Väestöjakauma muokkaa

YK:n mukaan Togon väkiluku oli 7,8 miljoonaa vuonna 2017. Asukkaista 42 prosenttia oli 0–14-vuotiaita, 19 % 15–24-vuotiaita, 35 % 25–59-vuotiaita ja 5 % 60 vuotta täyttäneitä.[35] Vuonna 2022 CIA arvioi väkiluvuksi 8,5 miljoonaa ja väestönkasvuksi 2,48 prosenttia vuodessa.[1] YK:n vuoden 2017 ennusteen mukaan Togon väkiluku kasvaa noin 15 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.[35]

Vuonna 2022 elinajanodote miehille oli 68,8 vuotta ja naisille 74,0 vuotta. Vuonna 2019 yli 15-vuotiaista 66,5 prosenttia oli lukutaitoisia. Miehistä lukutaitoisia oli 80 % ja naisista 55 %.[1]

Väestö muodustuu 37 etnisestä ryhmästä. Etelän ewet, minat ja pohjoisen kabyet ovat tärkeimmät ryhmät. Togon väestöstä peräti 99 prosenttia koostuu afrikkalaisista kansoista. Maan virallinen kieli on ranska. Eteläosan puhutuimmat kielet ovat ewe ja gen ja pohjoisen kabye sekä dagomba.[1]

Vuoden 2020 arvion mukaan togolaisista 42,3 prosenttia oli kristittyjä, 36,9 prosenttia kuului kansansukontoihin ja 14 prosenttia oli muslimeja. Loput kuuluivat muihin uskontoihin tai olivat uskonnottomia.[1]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 3,3 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 130 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 41 000 henkeä, mutta sitä sai vain viidennes heistä, noin 8 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, vuonna 2004 lääkettä sai kuusi prosenttia tarvitsijoista.[36]

Äitiyskuolleisuus on korkea. Vuonna 2015 Togossa menehtyi 396 äitiä 100 000 synnytystä kohden. Vuonna 2000 vastaava luku oli 489.[37]

Kulttuuri ja media muokkaa

Gnassingbé Eyadéman diktatuurin alkuun asti Togossa eteläisten ewejen kulttuuri oli hallitsevassa asemassa, ja vain ranskalaiset vaikutteet olivat tärkeämpiä kuin se. Vuodesta 1967 alkaen presidentti pyrki tasoittamaan etelän etumatkaa kulttuurissa, politiikassa ja yhteiskunnallisissa asioissa. Hän otti mallia Zairen diktaattori Mobutun authenticité-politiikasta. Alun perin tavoitteena oli edistää Togon kulttuureiden moninaisuutta, mutta lopputuloksena oli kaksinapaisuus etelän ja pohjoisen välillä. Myöhemmin käsitys togolaisuudesta on haudannut alleen kabaye-heimoidentiteetin.[38]

Togolaiset syövät yleensä kaksi tai kolme päivittäistä ateriaa, joiden perustana on hiilihydraattipitoinen aines, kuten kassava, maissi, riisi, jamssi tai ruokabanaanit. Päivä- ja iltaruoan kanssa tarjotaan mausteinen kastike, jossa on palmuöljyä tai maapähkinätahnaa ja jotain proteiinipitoista, kuten kalaa, lihaa tai papuja. Vihanneksia syö pääasiassa porvaristo.[38]

Radio on tärkein joukkotiedotusväline; maassa toimii noin 80 radioasemaa. Maassa toimii myös kaksi valtiollista, kaksi yksityistä, yksi kaupallinen, yksi kristillinen ja yksi islamilainen televisiokanava. Ainoa päivittäin ilmestyvä sanomalehti on valtion omistama Togo-Presse.[10]

Urheilu muokkaa

Togo on osallistunut olympialaisiin vuonna 1972 ja vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mitalin sai Benjamin Boukpeti vuonna 2008 melonnasta.[39]

Togon jalkapallomaajoukkue on Afrikan keskikastia. Se selvisi jalkapallon MM-kilpailuihin ensimmäisen kerran vuoden 2006 kisoissa. Fifan rankingissa heinäkuussa 2018 se oli sijalla 125.[40] Maassa on sata seuraa, joissa pelaa 3 300 rekisteröityä pelaajaa.[40]

Jääkiekkoilussa kenties menestynein togolaissyntyinen on nykyisin Suomessa asuva Ekue Tomety, joka pelasi kausilla 2009–2012 Oulun Kärppien A-juniorien SM-liigajoukkueessa.[41]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Togo CIA World Factbook. Viitattu 5.10.2022.
  2. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. a b Page, Willie F. (toim.): Encyclopedia of African history and culture: Volume III from conquest to colonization (1500 to 1850), s. 285. Facts on File Inc., 2005.
  4. a b c d e Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 457. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
  5. a b c d e Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Togo, s. 4. The Scarecrow Press, 1987.
  6. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 456. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
  7. Page, Willie F. (toim.): Encyclopedia of African history and culture: Volume III from conquest to colonization (1500 to 1850), s. 227. Facts on File Inc., 2005.
  8. a b Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 399. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1986. (venäjäksi)
  9. a b c d Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 458. Moskova: Sovetskaja entsiklopedija, 1987. (venäjäksi)
  10. a b Togo country profile BBC News. BBC. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  11. Togo profile BBC News. 24.2.2020. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
  12. Togo votes as Faure Gnassingbe seeks to extend dynasty's rule www.aljazeera.com. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
  13. Togo President, Installed by Army, Agrees to an Election The New York Times. 19.2.2005. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  14. Le Togo adopte une nouvelle Constitution, qui le fait basculer en régime parlementaire Le Monde.fr. 26.3.2024. Viitattu 28.3.2024. (ranskaksi)
  15. AfricaNews: Togo's opposition rejects constitutional reform, calls for protests Africanews. 2024-03-28CET06:39:41+01:00. Viitattu 28.3.2024. (englanniksi)
  16. Togo postpones elections after new constitution row bbc.com. 4.4.2024. Viitattu 4.4.2024. (englanniksi)
  17. Togo announces new date for delayed legislative elections France 24. 10.4.2024. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  18. Togo bans protests over a canceled presidential election as tensions rise AP News. 10.4.2024. Viitattu 10.4.2024. (englanniksi)
  19. Togo: Country Profile Freedom House. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)
  20. Au Togo, deux journalistes emprisonnés pour « diffamation » envers un ministre Le Monde.fr. 16.11.2023. Viitattu 16.11.2023. (ranskaksi)
  21. Togo country profile BBC News. 11.7.2011. Viitattu 4.4.2024. (englanniksi)
  22. Le nord du Togo visé par une attaque, les autorités redoutent des victimes Le Monde.fr. 15.7.2022. Viitattu 5.5.2023. (ranskaksi)
  23. AfricaNews: Togo president Faure Gnassingbe says 140 people killed in jihadist 'war' Africanews. 2023-04-30CEST13:41:06+02:00. Viitattu 5.5.2023. (englanniksi)
  24. Togo BBC Weather. 23.3.2011. Arkistoitu 7.7.2012. Viitattu 15.5.2011. (englanniksi)
  25. Togo World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  26. a b Togo: largest cities and towns and statistics of their population (Internet Archive) World Gazetteer. Arkistoitu 28.4.2013. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  27. Togo: Major cities Citypopulation. Viitattu 5.10.2022.
  28. Keran National Park Africa Tour Operators. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  29. National Parks of Togo Nationalparks-worldwide.info. Arkistoitu 8.4.2017. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  30. National Parks in Togo Africa Tour Operators. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  31. Brinkhoff, Thomas: Togo Citypopulation.de. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  32. Prefectures of Togo Statoids. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  33. Background Note Togo (arkistoitu) 1.6.2010. U.S. Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
  34. Local Transport Lonely Planet. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  35. a b World Population Prospects. The 2017 Revision. Key Findings and Advance Tables (PDF) (s. 18) United Nations. Viitattu 7.10.2022. (englanniksi)
  36. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Togo 2008 WHO. Viitattu 6.5.2011. (englanniksi)
  37. Trends in maternal mortality 2000 to 2017: estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (PDF) (Maakohtaiset arviot on esitetty taulukossa 7 s. 99–107) 2019. Maailman terveysjärjestö. Viitattu 7.10.2022. (englanniksi)
  38. a b Togo Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  39. Togo Sports-Reference.com. Arkistoitu 20.2.2009. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  40. a b Togo FIFA. Arkistoitu 15.7.2013. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  41. Ekue Tomety Eurohockey.com. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  •   Matkaopas aiheesta Togo Wikivoyagessa (englanniksi)

Hallinto muokkaa

Uutiset muokkaa

Yleisesitys muokkaa