Ympärysvallat
Ympärysvallat eli liittoutuneet oli ensimmäisen maailmansodan toinen osapuoli, joka taisteli keskusvaltoja vastaan. Ympärysvaltoihin kuuluivat Britannia dominioineen (Australia, Etelä-Afrikan unioni, Kanada, Uusi-Seelanti), Ranska, Venäjä, Serbia ja myöhemmin sotaan liittyneet valtiot, muun muassa Italia, Portugali, Romania, Kreikka, Japani ja Yhdysvallat. Italia liittyi ympärysvaltojen puolelle vuonna 1915, Romania ja Kreikka myöhemmin. Monet pienemmät maat horjuivat ennen liittymistään ympärysvaltoihin.
Ympärysvallat | |
---|---|
Liittoutuneet | |
![]() Ympärysvallat
Keskusvallat
Neutraalit valtiot |
|
Tyyppi | sotilasliitto |
Jäsenet |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Ympärysvallat ympäröivät vihollisiaan keskusvaltoja, joita olivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Osmanien valtakunta. Ympärysvaltojen alue oli keskusvaltojen aluetta suurempi, ja suurempien raaka-ainevarojen ja muiden voimavarojensa vuoksi he olivat keskusvaltoja voimakkaampia ja voittivat sodan.
Ympärysvaltojen liittouman synty
muokkaaBritannia ja Ranska sopivat vanhat kiistansa vuonna 1905 – tätä sanottiin entente cordialeksi. Venäjän liityttyä mukaan syntyi kolmisopimus, kolmoisentente.
Kesäkuussa 1915 ympärysvallat Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Belgia, Italia, Serbia ja Venäjä kokoontuivat ensimmäiseen yhteiseen konferenssiin ja sopivat hyökkäysten koordinoinnista.[1]
Ympärysvallat
muokkaaYmpärysvallat
Ympärysvaltojen siirtomaita, dominioita, territorioita tai valloitettuja alueita
Keskusvallat
Keskusvaltojen liittolaisia tai valloitettuja alueita
Puolueettomat maat
Liittolaiset
muokkaaKatso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Allied powers britannica.com. Viitattu 26.7.2020.
Viitteet
muokkaa- ↑ French Army - World War 1 worldwar-1.co.uk.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ympärysvallat Wikimedia Commonsissa