Tämä artikkeli käsittelee kasvia. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Riisi eli viljariisi (Oryza sativa) on yksivuotinen 1–1,8 metriä korkea heinäkasvi. Riisi on tärkeä ravintokasvi etenkin Aasiassa, jossa kasvaa 90 % koko maailman riisistä. Arvioiden mukaan puolelle maailman ihmisistä riisi on pääasiallinen ravinnon lähde[1].

Riisi
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Riisit Oryza
Laji: sativa
Kaksiosainen nimi

Oryza sativa
L.

Katso myös

  Riisi Wikispeciesissä
  Riisi Commonsissa

Mies töissä riisipellolla Bangladeshissa

Viljely muokkaa

Riisin kasvattaminen on työlästä, mutta kunhan vettä on saatavilla tarpeeksi, niin se kasvaa hyvin melkein missä tahansa, jopa vuorten rinteillä. Riisi on Aasian lämpimistä osista kotoisin[1] oleva noin metrin korkuinen tuuhearönsyinen heinäkasvi. Kukassa on kuusi hedettä.

Riisi on maapallon tärkeimpiä viljalajeja. Sitä viljellään melkein kaikissa lämpimissä maissa. Parhaiten se menestyy monsuuni-ilmastossa, minkä vuoksi se on varsinkin Etelä- ja Itä-Aasiassa tärkein viljalaji. Euroopassa sitä viljellään vain harvoilla alueilla kuten Pohjois-Italiassa ja Espanjassa[1] sekä Ranskan Camarguessa.[2]

Tavallinen riisi eli suoriisi kasvaa vesiperäisillä mailla, joita tavallisesti padoilla pidetään veden peitossa. Aasiassa on tapana istuttaa riisiä vasta taimina varsinaisille riisipelloille, kun ne ensin on muualla idätetty. Tällä tavoin vältytään monien rikkakasvien aiheuttamilta sadon menetyksiltä.[1] Vähän ennen sadonkorjuuta lasketaan vesi pelloilta pois. Vuoririisiä (v. montana) viljellään karummilla seuduilla, jolloin peltoa ei tarvitse pitää veden alla, joskin niukkasateisilla alueilla sitäkin on kasteltava.[1] Vuoririisi antaa niukemman sadon.[3]

Riisilajikkeet jaetaan toisaalta myös trooppisiin indica-riiseihin, jotka ovat peräisin Etu- ja Kaakkois-Aasiasta, sekä viileämmässä ilmastossa kasvaviin sinica- eli japonica-riiseihin, joita on vanhastaan viljelty Kiinassa Jangtse-joen pohjoispuolella. Japonica-riisin varsi on lyhyempi ja tanakampi kuin indica-lajikkeiden, ja niiden jyvät ovat pyöreämpiä. Kolmantena perustyyppinä on indonesialainen javanica-riisi, jonka varsi on korkea, röyhy pitkänomainen ja jyvät suuret.[1]

Tärkeimmällä viljelyalueellaan Intiassa riisin viljely alkaa helmikuussa veden laskemisella pellolle. Kolmisen kuukautta kestäneen veden laskun jälkeen alkaa kyntäminen. Kyntäminen tapahtuu edelleenkin usein härän avulla, vaikka koneitakin jo käytetään. Kyntämisen jälkeen riisi istutetaan pellolle. Tämän jälkeen riisin annetaan kasvaa. Noin elo-syyskuun vaihteessa riisisato korjataan pellolta ja heti tämän jälkeen alkaa noin kuukauden kestävä veden laskeminen pellolle. Tällä kertaa veden laskeminen on huomattavasti lyhyempi prosessi, koska maa on kesämonsuunin jäljiltä huomattavasti kosteampaa. Sen jälkeen alkaa jälleen kyntäminen ja istuttaminen. Riisin annetaan jälleen kasvaa, minkä jälkeen sato korjataan helmikuun aikana. Vuodessa saadaan siis kaksi satoa. Joskus huonoina vuosina yhdenkin sadon saaminen voi olla vaikeaa, kun taas toisina vuosina hyvällä tuurilla voi saada jopa kolme satoa.

Filippiineillä riisiä saadaan kolme satoa vuodessa.[4]

Riisin tuotanto – 2019
Valtio Miljoonaa tonnia
  Kiina 211,4
  Intia 177,6
  Indonesia 54,6
  Bangladesh 54,6
  Vietnam 43,4
  Thaimaa 28,4
  Myanmar 26,3
  Filippiinit 18,8
  Pakistan 11,1
  Kambodža 10,9
Koko maailman tuotanto yhteensä 755,5
Lähde: FAOSTAT[5]

Jalostus muokkaa

 
Sekoitus valkoista, ruskeaa ja punaista riisiä sekä villiriisiä.

Riisi jalostetaan etupäässä suurimoiksi kuorimalla jyvät ja poistamalla akanat niiden ympäriltä, minkä jälkeen jyvät tavallisesti kiillotetaan, jolloin ohut hedelmäseinä ja sen alla oleva kerros poistetaan.[1] Kiillotuksessa poistetut osat otetaan talteen riisileseinä ja ne ovat arvokasta rehua. Kuorimatonta riisiä sanotaan "paddyksi".[3]

Riisin raffinointi keksittiin 1800-luvun puolivälissä. Raffinointi tuottaa valkoista ja lähes neutraalin makuista riisiä. Raffinoinnissa poistetaan jyvän uloin kerros, mikä vähentää riisin tiamiini- eli B1-vitamiinipitoisuutta[6]. Toisaalta myös riisin fytaattipitoisuus vähenee, minkä vuoksi ravinteet imeytyvät suolistosta paremmin kuin täysjyväriisiä nautittaessa[7][8].

Riisin muunnoksen tahmariisin (v. glutinosa) jyvät muuttuvat keitettäessä tahmeaksi massaksi. Tahmariisi sisältää vähemmän tärkkelystä, mutta enemmän sokeria ja dekstriiniä kuin tavallinen riisi ja sitä käytetäänkin väkijuomien valmistukseen.[3]

Riisi ravintona muokkaa

Riisiä kulutetaan Etelä-Aasiassa henkeä kohden keskimäärin noin 600 grammaa päivässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa noin 200 grammaa päivässä.[9]

Riisi on ihmiselle poikkeuksellisen hyödyllinen ravintoaine sen proteiinikoostumuksen ansiosta. Jyvän sisältämä aminohappo arginiini on ihmiselimistölle ihanteellisessa muodossa.[10] Kiillotetusta riisistä puuttuu B1-vitamiini, minkä vuoksi ihmiset, joiden ravinto sisältää liikaa kiillotettua riisiä, sairastuvat helposti beriberiksi kutsuttuun puutostautiin.[11]

Valkoisen riisin runsas käyttö lisää myös diabeteksen esiintyvyyttä. Syynä pidetään riisin korkeaa glykemiakuormaa, sillä se sisältää paljon verensokeria nopeasti nostavaa suuren glykeemisen indeksin hiilihydraattia.[9] Vuonna 2021 julkaistussa lähes 150 000 osanottajaa käsittävässä kansainvälisessä väestötutkimuksessa ei kuitenkaan havaittu että valkoisella riisillä olisi kuolleisuutta tai sydän- ja verisuonitauteja merkittävästi lisäävää vaikutusta[12].

Riisiä on tuotu Suomeen jo 1600-luvulla. Silloin siihen oli varaa vain rikkailla säätyläisillä. Vielä 1800-luvulla riisipuuro oli harvinaista juhlaruokaa. 1800-luvun aikana riisiä saatiin jo maaseutukauppoihin ja vähitellen siis myös tavallisten kansalaisten ulottuville.[13] Suomessa riisi korvasi ohran ruoanlaitossa 1950-luvulla.[14] Riisi kuuluu useisiin suomalaisiin, jo perinneruoiksi luettaviin ruokiin, kuten karjalanpiirakat ja riisipuuro.

Syksyllä 2021 Tampereen seudun ateriapalvelu Pirkanmaan Voimia Oy ilmoitti, että se pyrkii lopettamaan riisin käytön sen hiilijalanjäljen vuoksi. Voimian mukaan valkoinen riisi on ravintoaineiden määrään suhteutettuna ilmaston kannalta pahempi ruoka-aine kuin naudanliha.[15]

Riisin alkuperä muokkaa

 
Riisisadon korjuuta

Riisi kasvaa luonnonvaraisena Kaakkois-Aasiassa.[16] Varhaisimmat tiedot riisin viljelystä ovat nykyisen Thaimaan koilliselta Khoratin ylängöltä noin 3 000 eaa. Riisinviljely vaikutti myös alueen sosiaalisen ja poliittisen järjestelmän kehittymiseen.[17]

Riisin suku muokkaa

Riisin sukuun (Oryza) kuuluu noin kaksikymmentä luonnonvaraista ja kaksi viljeltyä lajia. Viljellyistä lajeista ylivoimaisesti yleisempi on tavallinen riisi Oryza sativa. Siitä on olemassa monia erilaisia muunnoksia, mutta niitä ei lueta eri lajeiksi.[1]

Eräillä alueilla Länsi-Afrikassa viljellään toistakin lähisukuista, mutta eri lajiksi luettavaa viljakasvia, afrikanriisiä (Oryza globerrina), mutta sen merkitys on jäänyt paikalliseksi.[1]

Pohjoisamerikkalainen intiaaniriisi (Zizania aquatica), joka tunnetaan myös villiriisin nimellä,[18] ei nimestään huolimatta ole riisin lähisukulainen.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen, ravintokasvit ihmisen palveluksessa, s. 89-97. Porvoo: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21295-4.
  2. Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), s. 3410, art. Ranska (kuva ja kuvateksti). Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
  3. a b c Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su), s. 3507, art. Riisi. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
  4. The Philippines Countries and Their Cultures. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  5. Crops (Valinnat: Countries: Select All; Elements: Production Quantity; Items: Rice, paddy; Years: 2019) YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö, FAO. Viitattu 7.7.2021. (englanniksi)
  6. Carl Zimmer: Learning From the History of Vitamins The New York Times. 12.12.2013. Viitattu 28.7.2022. (englanniksi)
  7. P Ekholm et al: The effect of phytic acid and some natural chelating agents on the solubility of mineral elements in oat bran. Food Chemistry, 2003, 80. vsk, nro 2, s. 165–170. doi:10.1016/s0308-8146(02)00249-2. Artikkelin verkkoversio.
  8. M Cheryan: Phytic acid interactions in food systems. Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 1980, 13. vsk, nro 4, s. 297–335. PubMed:7002470. doi:10.1080/10408398009527293. ISSN 1040-8398. Artikkelin verkkoversio.
  9. a b Hina Zahid: Excess white rice intake linked to new onset of Type 2 Diabetes medicaldialogues.in. 4.9.2020. Viitattu 27.9.2020. (englanniksi)
  10. Jyrki Penttinen: Arginiini - 2000-luvun ihmelääke?, Tammi, 1997
  11. Forsius, Arno: B1-vitamiini eli tiamiini Arno Forsiuksen Kuvauksia lääketieteen historiasta. 2004. Arkistoitu 19.2.2019. Viitattu 4.10.2011.
  12. Sumathi Swaminathan, Mahshid Dehghan, John Michael Raj, Tinku Thomas, Sumathy Rangarajan, David Jenkins: Associations of cereal grains intake with cardiovascular disease and mortality across 21 countries in Prospective Urban and Rural Epidemiology study: prospective cohort study. BMJ, 3.2.2021, nro 372. PubMed:33536317. doi:10.1136/bmj.m4948. ISSN 1756-1833. Artikkelin verkkoversio. en
  13. Sillanpää, Merja: Happamasta makeaan : suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Vantaa: Finfood, 1999. ISBN 9525244032.
  14. Marjo Valtavaara: Valkoinen riisi korvasi ohran 1950-luvulla. Helsingin Sanomat, 20.9.2010, s. A7.
  15. Hyvästi riisipuuro! Kotimaiset viljat korvaavat ”ilmasto­pahiksen” Tampereen kouluissa 27.10.2021. Iltasanomat.fi.
  16. Rice History of Rice for Kids. Arkistoitu 12.4.2011. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  17. LePoer, Barbara Leitch (editor): Early History Library of Congress – Thailand: A Country Study. 1987. Viitattu 13.12.2019. (englanniksi)
  18. Rousi, s. 51

Aiheesta muualla muokkaa