Marmori (kreik. marmaros, loistava kivi) tarkoittaa kaikkia karbonaattipitoisia kivilajeja, joilla on sellainen kovuus ja kiillotettavuus, että niitä voidaan käyttää rakentamiseen ja veistoksiin. Marmori on kalkkikivestä muuttunut eli metamorfinen kivilaji. Marmoria on pitkään käytetty rakennuskivenä. Enimmäkseen sitä käytetään sisustamisessa, pöytätasoina sekä seinä- ja lattialaatoissa.

Pala marmoria

Alvar Aalto suunnitteli Helsinkiin marmoripintaisia rakennuksia, kuten Finlandia-talon ja nykyisen Stora Enson pääkonttorin. Niiden julkisivumateriaalina käytettiin kuuluisaa Carraran marmoria.

Suomessa marmoria ei yleensä suositella käytettäväksi ulkotiloissa, koska Suomen rajuja sään vaihteluita kestää vain muutama marmorilajike. Marmoripintaisia rakennuksia on kuitenkin toteutettu,[1] esimerkiksi Finlandia-talo, jonka taipuvat marmorilevyt uusittiin 1999 ja uusitaan jälleen 2020-luvulla[2].

Suomessa on louhittu marmoria esimerkiksi Särkisalossa[3] ja Ruskealassa. Ruskealan marmoria on käytetty muun muassa Pietarin Iisakin kirkossa ja Talvipalatsissa sekä Helsingissä Yleisradion ja Säästöpankin rakennuksissa.[lähde? ]selvennä

Merkittävimpiä esiintymisalueita

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Marmori Erikstone. Arkistoitu 28.10.2013. Viitattu 7.5.2012.
  2. Finlandia-talolla edessä miljoonaremontti Yle.fi/uutiset 23.2.2016
  3. Amonlaakso ja Niksaaren kalastajatila Palmenia.helsinki.fi (Archive.org)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.