Avaa päävalikko

Iisakinkirkko

(Ohjattu sivulta Iisakin kirkko)

Iisakinkirkko (ven. Исаакиевский собор, Isaakijevski sobor) on Pietarin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Ortodoksisen Iisakinkirkon rakentaminen kesti neljäkymmentä vuotta 1818–1858, mistä suomen kieleen on jäänyt ikuisuushanketta tarkoittava ilmaisu: "rakentaa kuin Iisakinkirkkoa". Kirkolla oli aikoinaan katedraalin asema.

Iisakinkirkko
Исаакиевский собор
Isaakijevski sobor
Saint Isaac's Cathedral in SPB.jpeg
Koordinaatit 59.9341°N, 30.3062°E
Rakennustyyppi kirkkorakennus
Valmistumisvuosi 1858
Suunnittelija Auguste de Montferrand
Julkisivumateriaali kivi
Korkeus 101,5 m
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Kirkon pääalttarin kuninkaanovet. Ovien välissä näkyy alttari-ikoni -lasimaalaus
Arkkitehti Montferrand ikuistettuna päätykolmion reliefissä.

Iisakinkirkko on maailman neljänneksi korkein kupolirakennus (101,5 metriä), Rooman Pietarinkirkon, Lontoon St Paulin katedraalin ja Firenzen Santa Maria del Fiore -tuomiokirkon jälkeen, ja sen joka puolelta kaupunkia näkyvään kultakupoliin on käytetty sata kiloa kultaa. Rakennus edustaa uusklassismia ja korinttilaista tyyliä. Se on ulkonaisesti kreikkalaisen ristin muotoinen keskeiskirkko, mutta sisätilaltaan keskeiskirkon ja basilikan välimuoto.

Kirkko on saanut nimensä bysanttilaisesta munkista, Pyhästä Iisak Dalmatialaisesta, jonka muistopäivänä (30. toukokuuta) Pietari I oli syntynyt. Iisak oli Romanovin suvun suojeluspyhimys.

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

VarhaisvaiheetMuokkaa

Alkuperäinen Iisakinkirkko oli pieni puukirkko, jossa Pietari I ja Katariina I vihittiin vuonna 1712. Se sijaitsi lähellä Amiraliteettia. Seuraava kivestä tehty rakennus nousi nykyiselle Dekabristien aukiolle Vaskiratsastajan paikalle, mutta tulipalo vaurioitti sitä ja se purettiin pian. Kolmannen kirkon rakensi Antonio Rinaldi kauemmas Nevajoesta nykyiselle paikalle, mutta se alkoi sortua soisessa maastossa ja työt keskeytettiin. Auguste de Montferrand (1786–1858) sai tehtäväkseen suunnitella uuden, entistä komeamman Iisakinkirkon, joka on järjestyksessä neljäs samanniminen rakennus Pietarissa. Hanke venyi, eikä kirkko ehtinyt valmistua hänen elinaikanaan.

Neuvostovallan aikaMuokkaa

Lokakuun vallankumous tiesi lopun alkua kirkolliselle toiminnalle. Neuvostovalta sulki kirkon 1928, ja se jäi rappiolle. Paljon esineistöä siirrettiin muualle. Leningradin piirityksen aikana rakennus kärsi vahinkoja kranaattitulesta, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävissä portiikkien punagraniittisissa pylväissä. Sodan alkaessa kirkon kullatut kupolit maalattiin tummanharmaiksi, jotta ne eivät toimisi vihollisen maamerkkeinä.

Kirkosta tehtiin 1931 ateismin museo, jollaisena se toimi vuoteen 1986[1]. 1950- ja 1960-luvuilla suoritettiin mittavat kunnostustyöt. Kupolien sota-aikainen maalaus poistettiin tässä yhteydessä.

 
Iisakinkirkon ulko-ovet on kopioitu Firenzen kastekappelista.
 
Iisakinkirkon pylväät ovat monoliittista punagraniittia Virolahdelta.

Jälleen kirkkonaMuokkaa

Vuodesta 1990 alkaen katedraalissa on jälleen pidetty jumalanpalveluksia säännöllisesti, tosin kirkon pääalttarilla vain suurina juhlapyhinä (kuten pääsiäisenä). Katedraalissa ollut Foucault’n heiluri on nyttemmin poistettu.

 
Iisakinkirkon kupolissa on käytetty aikansa uusinta tekniikkaa, teräs-konstruktiota.
 
Iisakinkirkon pohjapiirros. 1. Läntinen portti 2. Pohjoinen portti 3. Itäinen portti 4. Eteläinen portti 5. Pääalttari 6. Pyhän Katariinan sivualttari 7. Pyhän Aleksanteri Nevskin sivualttari 8. Ikonostaasi 9. Kuninkaanovet 10. Kupolin tukipylonit

Vuonna 2015 Venäjän ortodoksinen kirkko olisi halunnut sen omaan käyttöönsä, mutta Pietarin kaupunki ja museon johto vastustivat, ja se jäi museoksi.[2] Tammikuussa 2017 Pietarin kaupunki ilmoitti, että kirkko siirtyy valtiolta Moskovan patriarkaatille.[3]

Kirkon koristeluMuokkaa

Kirkon koristeluun osallistuivat aikansa kuuluimmat venäläiset tai venäläistyneet taiteilijat: kuvanveistäjät Ivan Vitali, Pjotr Klodt, Nikolai Pimenov, maalarit Karl Brjullov, Fjodor Bruni. Alkuperäiset öljymaalaukset alkoivat hyvin varhaisessa vaiheessa tuhoutua kosteudesta, ja ne korvattiin myöhemmin mosaiikeilla. Kirkon interiööri on, toisin kuin ulkopuoli, hyvin rikkaasti koristeltu marmorilla, malakiitilla ja lasuriitilla. Kirkon ulko-ovet ovat kopio Lorenzo Ghibertin Firenzen kastekappeliin tekemistä ovista.

Kirkon alttari-ikonina on ylösnoussutta Kristusta esittävä, joskus maailman suurimmaksi väitettylähde? lasimaalaus.

LähteetMuokkaa

  • Николай Нагорский: Исаакиевский собор, Издательство "П-2" Иван Федоров, СПб 2004, ISBN 5-93893-160-6.

ViitteetMuokkaa

  1. Ahonen, Anneli: Iisakinkirkon graniittipylväät tuotiin Suomesta Helsingin Sanomat. 27.8.2015.
  2. Nurminen, Jussi: Iisakinkirkkoa havitellut ortodoksikirkko ei saa haluamaansa Yle Uutiset. 2.9.2015. Viitattu 6.9.2015.
  3. Anneli Ahonen: Iisakinkirkko siirtyy valtiolta ortodoksiselle kirkolle – museonjohtaja puhuu "raskaasta iskusta" Yle Uutiset. 14.1.2017. YLE. Viitattu 12.4.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa