Avaa päävalikko

Eurooppa-neuvosto

Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten kokoonpano
Eurooppa-neuvostoa ei pidä sekoittaa Euroopan neuvostoon eikä Euroopan unionin neuvostoon.

Eurooppa-neuvosto tai epävirallisesti EU:n huippukokous on Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden valtion- ja hallitusten päämiesten erityinen kokoonpano, jonka tehtävä on antaa EU:lle sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet sekä määritellä yleiset poliittiset suuntaviivat. Se on EU:n ylin poliittinen elin.

Eurooppa-neuvosto
Eurooppa-neuvoston tunnus
Eurooppa-neuvoston tunnus
Perustettu 1961 (epämuodollisesti)
2009 (virallisesti)
Tyyppi Euroopan unionin instituutio
Päämaja Europa-rakennus, Bryssel
Puheenjohtaja Donald Tusk
Aiheesta muualla
consilium.europa.eu
Maaliskuun 2011 huippukokous-potretti.

Eurooppa-neuvostolle valittiin marraskuussa 2009 ensimmäinen pysyvä puheenjohtaja, Herman van Rompuy. Puheenjohtajaa nimitetään mediassa joskus virheellisesti Euroopan unionin presidentiksi. Joulukuusta 2014 lähtien puheenjohtajana on toiminut Donald Tusk.

Neuvosto kokoontuu virallisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa yleensä kunkin puheenjohtajakauden loppupuolella. Käytännössä se kokoontuu neljästi vuodessa. Viralliset kokoukset pidetään yleensä Brysselissä Justus Lipsius-rakennuksessa, mutta epävirallisia kokouksia pidetään joskus myös puheenjohtajamaissa. Ennen vuotta 2003 kokoukset pidettiin puheenjohtajamaissa. Neuvostoon kokoontuvat jäsenmaiden valtionpäämiehet ja Euroopan komission puheenjohtaja. Kokouksissa Eurooppa-neuvoston jäseniä avustavat jäsenmaiden ulkoministerit ja Euroopan komission komissaarijäsen. Kokouksissa on mukana myös Euroopan parlamentin puheenjohtaja, joka avaa kokouksen.

Eurooppa-neuvostosta tuli EU:n toimielin vasta Lissabonin sopimuksen myötä, mutta sille oli jo aiemmin perustamissopimuksenkin tasolla annettu EU:n toimintaan liittyviä tehtäviä.

Vuoden 1992 Maastrichtin sopimus teki Eurooppa-neuvostosta virallisen aloitteentekijän unionin tärkeimpien politiikkojen yhteydessä. Se sai myös valtuudet sopia vaikeista asioista, joista Euroopan unionin neuvostossa kokoontuneet ministerit eivät ole päässeet yksimielisyyteen. Eurooppa-neuvostoa ei pidä sekoittaa Euroopan unionin neuvostoon eli ministerineuvostoon, joka sekin tietyissä tapauksissa kokoontuu valtion- tai hallitusten päämiesten tasolla.

Eurooppa-neuvosto sai alkunsa vuonna 1974, kun EU:n poliittiset johtajat alkoivat pitää säännöllisesti kokouksia. Tämä käytäntö virallistettiin Euroopan yhtenäisasiakirjassa vuonna 1987. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana on toiminut Lissabonin sopimuksen voimaantuloon asti kulloinkin Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana toimivan maan päämies tai pääministeri. Joulukuun 2009 alusta Eurooppa-neuvostolla on kahdeksi ja puoleksi vuodeksi valittu puheenjohtaja, epävirallisesti "Euroopan unionin presidentti", joka voidaan valita uudestaan kerran. Ensimmäinen viranhaltija on Belgian entinen pääministeri Herman Van Rompuy.

Ensimmäinen Eurooppa-neuvoston kokous pidettiin 10.11. maaliskuuta 1974 Irlannissa. Suomessa Eurooppa-neuvosto on kokoontunut kolmesti. Ensimmäiset kaksi kokousta olivat vuoden 1999 Suomen puheenjohtajakaudella 15.16. lokakuuta Tampereella ja 10.11. joulukuuta Helsingissä. Puheenjohtajana toimi silloinen pääministeri Paavo Lipponen. Viimeisin kokous Suomessa oli maan toisella puheenjohtajakaudella Lahdessa 20. lokakuuta 2006 pääministeri Matti Vanhasen johtamana.

PuheenjohtajatMuokkaa

Kiertävät puheenjohtajatMuokkaa

vuosi aikakausi presidentti valtio
1975 tammi–kesä Liam Cosgrave   Irlanti
heinä–joulu Aldo Moro   Italia
1976 tammi–kesä Gaston Thorn   Luxemburg
heinä–joulu Joop den Uyl   Alankomaat
1977 tammi-kesä James Callaghan   Britannia
heinä–joulu Jack Lynch   Irlanti
1978 tammi–kesä Anker Jørgensen   Tanska
heinä–joulu Helmut Schmidt   Saksan liittotasavalta
1979 tammi-kesä Valéry Giscard d'Estaing   Ranska
heinä-joulu Jack Lynch   Irlanti
1980 tammi-kesä Francesco Cossiga   Italia
heinä-joulu Pierre Werner   Luxemburg
1981 tammi-kesä Dries van Agt   Alankomaat
heinä-joulu Margaret Thatcher   Britannia
1982 tammi-kesä Wilfried Martens   Belgia
heinä-joulu Poul Schlüter   Tanska
1983 tammi-kesä Helmut Kohl   Saksan liittotasavalta
heinä-joulu Andreas Papandreou   Kreikka
1984 tammi-kesä François Mitterrand   Ranska
heinä-joulu Garret FitzGerald   Irlanti
1985 tammi-kesä Bettino Craxi   Italia
heinä-joulu Jacques Santer   Luxemburg
1986 tammi-kesä Ruud Lubbers   Alankomaat
heinä-joulu Margaret Thatcher   Britannia
1987 tammi-kesä Wilfried Martens   Belgia
Heinä-–Joulu Poul Schlüter   Tanska
1988 Tammi-–Kesä Helmut Kohl   Saksan liittotasavalta
Heinä-–Joulu Andreas Papandreou   Kreikka
1989 Tammi-–Kesä Felipe González   Espanja
Heinä-–Joulu François Mitterrand   Ranska
1990 Tammi-–Kesä Charles Haughey   Irlanti
Heinä-–Joulu Giulio Andreotti   Italia
1991 Tammi-–Kesä Jacques Santer   Luxemburg
Heinä-–Joulu Ruud Lubbers   Alankomaat
1992 Tammi-–Kesä Aníbal Cavaco Silva   Portugali
Heinä-–Joulu John Major   Britannia
1993 Tammi-–Kesä Poul Nyrup Rasmussen   Tanska
Heinä-–Joulu Jean-Luc Dehaene   Belgia
1994 Tammi-–Kesä Andreas Papandreou   Kreikka
Heinä-–Joulu Helmut Kohl   Saksa
1995 Tammi-–Kesä Jacques Chirac   Ranska
Heinä-–Joulu Felipe González   Espanja
1996 Tammi-–Kesä Romano Prodi   Italia
Heinä-–Joulu John Bruton   Irlanti
1997 Tammi-–Kesä Wim Kok   Alankomaat
Heinä-–Joulu Jean-Claude Juncker   Luxemburg
1998 Tammi-–Kesä Tony Blair   Britannia
Heinä-–Joulu Viktor Klima   Itävalta
1999 Tammi-–Kesä Gerhard Schröder   Saksa
Heinä-–Joulu Paavo Lipponen   Suomi
2000 Tammi-–Kesä António Guterres   Portugali
Heinä-–Joulu Jacques Chirac   Ranska
2001 Tammi-–Kesä Göran Persson   Ruotsi
Heinä-–Joulu Guy Verhofstadt   Belgia
2002 Tammi-–Kesä José María Aznar López   Espanja
Heinä-–Joulu Anders Fogh Rasmussen   Tanska
2003 Tammi-–Kesä Costas Simitis   Kreikka
Heinä-–Joulu Silvio Berlusconi   Italia
2004 Tammi-–Kesä Bertie Ahern   Irlanti
Heinä-–Joulu Jan Peter Balkenende   Alankomaat
2005 Tammi-–Kesä Jean-Claude Juncker   Luxemburg
Heinä-–Joulu Tony Blair   Britannia
2006 Tammi-–Kesä Wolfgang Schüssel   Itävalta
Heinä-–Joulu Matti Vanhanen   Suomi
2007 Tammi-–Kesä Angela Merkel   Saksa
Heinä-–Joulu José Sócrates   Portugali
2008 Tammi-–Kesä Janez Janša   Slovenia
Heinä-–Joulu Nicolas Sarkozy   Ranska
2009 Tammi-–Touko Mirek Topolánek   Tšekki
Touko-Kesä Jan Fischer
Kesä-Joulu Fredrik Reinfeldt   Ruotsi

Pysyvät puheenjohtajatMuokkaa

vuosi puheenjohtaja valtio
2009–2014 Herman Van Rompuy   Belgia
2014– Donald Tusk   Puola

HuippukokouksetMuokkaa

1975–2015Muokkaa

Järjestys Vuosi Päiväys Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja maa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Euroopan komission puheenjohtaja Isäntäkaupunki
1 1975 10–11. maaliskuuta   Irlanti Liam Cosgrave François-Xavier Ortoli Dublin
2 16–17. heinäkuuta   Italia Aldo Moro Bryssel
3 1–2. joulukuuta Rooma
4 1976 1–2. huhtikuuta   Luxemburg Gaston Thorn Luxembourg
5 12–13. heinäkuuta   Alankomaat Joop den Uyl Bryssel
6 29–30. marraskuuta Haag
7 1977 25–27. maaliskuuta   Britannia James Callaghan Roy Jenkins Rooma
8 29–30. kesäkuuta Lontoo
9 5–6. joulukuuta   Belgia Leo Tindemans Bryssel
10 1978 7–8. huhtikuuta   Tanska Anker Jørgensen Kööpenhamina
11 6–7. heinäkuuta   Saksan liittotasavalta Helmut Schmidt Bremen
12 4–5. joulukuuta Bryssel
13 1979 12–13. maaliskuuta   Ranska Valéry Giscard d'Estaing Pariisi
14 21–22. kesäkuuta Strasbourg
15 29–30. marraskuuta   Irlanti Jack Lynch Dublin
16 1980 17–18. huhtikuuta   Italia Francesco Cossiga Luxembourg
17 12–13. kesäkuuta Venetsia
18 1–2. joulukuuta   Luxemburg Pierre Werner Luxembourg
19 1981 23–24. maaliskuuta   Alankomaat Dries van Agt Gaston Thorn Maastricht
20 29–30. kesäkuuta Luxembourg
21 26–27. marraskuuta   Britannia Margaret Thatcher Lontoo
22 1982 29–30. maaliskuuta   Belgia Wilfried Martens Bryssel
23 28–29. kesäkuuta Bryssel
24 3–4. joulukuuta   Tanska Poul Schlüter Kööpenhamina
25 1983 21–22. maaliskuuta   Saksan liittotasavalta Helmut Kohl Bryssel
26 17–19. kesäkuuta Stuttgart
27 4–6. joulukuuta   Kreikka Andreas Papandreou Ateena
28 1984 19–20. maaliskuuta   Ranska François Mitterrand Bryssel
29 25–26. kesäkuuta Fontainebleau
30 3–4. joulukuuta   Irlanti Garret FitzGerald Dublin
31 1985 29–30. maaliskuuta   Italia Bettino Craxi Jacques Delors Bryssel
32 28–29. kesäkuuta Milano
33 2–3. joulukuuta   Luxemburg Jacques Santer Luxembourg
34 1986 26–27. kesäkuuta   Alankomaat Ruud Lubbers Haag
35 5–6. joulukuuta   Britannia Margaret Thatcher Lontoo
36 1987 29–30. kesäkuuta   Belgia Wilfried Martens Bryssel
37 4–5. joulukuuta   Tanska Poul Schlüter Kööpenhamina
38 1988 11–13. helmikuuta   Saksan liittotasavalta Helmut Kohl Bryssel
39 27–28. kesäkuuta Hannover
40 2–3. joulukuuta   Kreikka Andreas Papandreou Rhodos
41 1989 26–27. kesäkuuta   Espanja Felipe González Madrid
42 18. marraskuuta   Ranska François Mitterrand Pariisi
43 8–9. joulukuuta Strasbourg
44 1990 28. huhtikuuta   Irlanti Charles Haughey Dublin
45 25–26. kesäkuuta Dublin
46 27–28. lokakuuta   Italia Giulio Andreotti Rooma
47 14–15. joulukuuta Rooma
48 1991 8. huhtikuuta   Luxemburg Jacques Santer Luxembourg
49 28–29. kesäkuuta Luxembourg
50 9–10. joulukuuta   Alankomaat Ruud Lubbers Maastricht
51 1992 27. kesäkuuta   Portugali Aníbal Cavaco Silva Lissabon
52 16. lokakuuta   Britannia John Major Birmingham
53 11–12. joulukuuta Edinburgh
54 1993 21–22. kesäkuuta   Tanska Poul Nyrup Rasmussen Kööpenhamina
55 29. lokakuuta   Belgia Jean-Luc Dehaene Bryssel
56 10–11. joulukuuta Bryssel
57 1994 24–25. kesäkuuta   Kreikka Andreas Papandreou Korfu
58 15. heinäkuuta   Saksa Helmut Kohl Bryssel
59 9–10. joulukuuta Essen
60 1995 26–27. kesäkuuta   Ranska Jacques Chirac Jacques Santer Cannes
61 22–23. lokakuuta   Espanja Felipe González Mallorca
62 15–16. joulukuuta Madrid
63 1996 29–30. maaliskuuta   Italia Lamberto Dini Torino
64 21–22. kesäkuuta Romano Prodi Firenze
65 5. lokakuuta   Irlanti John Bruton Dublin
66 13–14. joulukuuta Dublin
67 1997 23. toukokuuta   Alankomaat Wim Kok Noordwijk
68 16–17. kesäkuuta Amsterdam
69 20–21. marraskuuta   Luxemburg Jean-Claude Juncker Luxembourg
70 12–13. joulukuuta Luxembourg
71 1998 3. toukokuuta   Britannia Tony Blair Bryssel
72 15–16. kesäkuuta Cardiff
73 24–25. lokakuuta   Itävalta Viktor Klima Pörtschach am Wörthersee
74 11–12. joulukuuta Wien
75 1999 26. helmikuuta   Saksa Gerhard Schröder Königswinter
76 25–26. maaliskuuta Manuel Marin Berliini
77 14. huhtikuuta Bryssel
78 3–4. kesäkuuta Köln
79 15–16. lokakuuta   Suomi Paavo Lipponen Romano Prodi Tampere
80 10–11. joulukuuta Helsinki
81 2000 23–24. maaliskuuta   Portugali António Guterres Lissabon
82 19–20. kesäkuuta Santa Maria da Feira
83 13–14. lokakuuta   Ranska Jacques Chirac Biarritz
84 7–9. joulukuuta Nizza
85 2001 23–24. maaliskuuta   Ruotsi Göran Persson Tukholma
86 15–16. kesäkuuta Göteborg
87 21. syyskuuta   Belgia Guy Verhofstadt Bryssel
88 19. lokakuuta Gent
89 14–15. joulukuuta Laeken
90 2002 15–16. maaliskuuta   Espanja José María Aznar Barcelona
91 21–22. kesäkuuta Seville
92 24–25. lokakuuta   Tanska Anders Fogh Rasmussen Bryssel
93 12–13. joulukuuta Kööpenhamina
94 2003 17. helmikuuta   Kreikka Costas Simitis Bryssel
95 20–21. maaliskuuta Bryssel
96 16–17. huhtikuuta Ateena
97 20. kesäkuuta Thessaloniki
98 4. lokakuuta   Italia Silvio Berlusconi Rooma
99 16–17. lokakuuta Bryssel
100 12–13. joulukuuta Bryssel
101 2004 25–26. maaliskuuta   Irlanti Bertie Ahern Bryssel
102 17–18. kesäkuuta Bryssel
103 4–5. marraskuuta   Alankomaat Jan Peter Balkenende Bryssel
104 16–17. joulukuuta José Manuel Barroso Bryssel
105 2005 22–23. maaliskuuta   Luxemburg Jean-Claude Juncker Bryssel
106 16–17. kesäkuuta Bryssel
107 27. lokakuuta   Britannia Tony Blair Hampton Court
108 15–16. joulukuuta Bryssel
109 2006 23–24. maaliskuuta   Itävalta Wolfgang Schüssel Bryssel
110 15–16. kesäkuuta Bryssel
111 20. lokakuuta   Suomi Matti Vanhanen Lahti
112 14–15. joulukuuta Bryssel
113 2007 8–9. maaliskuuta   Saksa Angela Merkel Bryssel
114 21–22. kesäkuuta Bryssel
115 18–19. lokakuuta   Portugali José Sócrates Lissabon
116 14. joulukuuta Bryssel
117 2008 13–14. maaliskuuta   Slovenia Janez Janša Bryssel
118 19–20. kesäkuuta Bryssel
119 13–14. heinäkuuta   Ranska Nicolas Sarkozy Pariisi
120 1. syyskuuta Bryssel
euroryhmän kokous 12. lokakuuta Pariisi
121 15–16. lokakuuta Bryssel
122 7. marraskuuta Bryssel
123 11–12. joulukuuta Bryssel
124 2009 1. maaliskuuta   Tšekki Mirek Topolánek Bryssel
125 19–20. maaliskuuta Bryssel
126 5. huhtikuuta Jan Fischer Praha
127 18–19. kesäkuuta Bryssel
128 17. syyskuuta   Ruotsi Fredrik Reinfeldt Bryssel
129 29–30. lokakuuta Bryssel
130 19. marraskuuta Bryssel
131 10–11. joulukuuta Bryssel
132 2010 11. helmikuuta   Espanja Herman Van Rompuy José Manuel Barroso Bryssel
euroryhmän kokous 25. maaliskuuta Bryssel
133 25-26. maaliskuuta Bryssel
euroryhmän kokous 7. toukokuuta Bryssel
134 17. kesäkuuta Bryssel
135 16. syyskuuta   Belgia Bryssel
136 28-29. lokakuuta Bryssel
137 16-17. joulukuuta Bryssel
138 2011 4. helmikuuta   Unkari Bryssel
euroryhmän kokous 11. maaliskuuta Bryssel
139 11. maaliskuuta Bryssel
140 24-25. maaliskuuta Bryssel
141 23-24. kesäkuuta Bryssel
euroryhmän kokous 21. heinäkuuta   Puola Bryssel
142 23. lokakuuta Bryssel
euroryhmän kokous 23-26. lokakuuta Bryssel
143 26. lokakuuta Bryssel
144 8-9. joulukuuta Bryssel
euroryhmän kokous 9. joulukuuta Bryssel
euroryhmän kokous 2012 30. tammikuuta   Tanska Bryssel
145 30. tammikuuta Bryssel
146 1-2. maaliskuuta Bryssel
euroryhmän kokous 2. maaliskuuta Bryssel
147 23. toukokuuta Bryssel
148 28-29. kesäkuuta Herman Van Rompuy Bryssel
euroryhmän kokous 28-29. kesäkuuta Bryssel
149 18-19. lokakuuta   Kypros Bryssel
150 22-23. marraskuuta Bryssel
151 13-14. joulukuuta Bryssel
152 2013 7-8. helmikuuta   Irlanti Bryssel
euroryhmän kokous 14. maaliskuuta Bryssel
153 14-15. maaliskuuta Bryssel
154 22. toukokuuta Bryssel
155 27-28. kesäkuuta Bryssel
156 24-25. lokakuuta   Liettua Bryssel
157 19-20. joulukuuta Bryssel
158 2014 6. maaliskuuta   Kreikka Bryssel
159 20-21. maaliskuuta Bryssel
160 27. toukokuuta Bryssel
161 26-27. kesäkuuta Bryssel
162 16. heinäkuuta   Italia Bryssel
163 30. elokuuta Bryssel
164 23-24. lokakuuta Bryssel
euroryhmän kokous 24. lokakuuta Bryssel
165 18. joulukuuta Donald Tusk Jean-Claude Juncker Bryssel
166 2015 12. helmikuuta Bryssel
167 19-20. maaliskuuta Bryssel
168 23. huhtikuuta Bryssel

Katso myösMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa