Euroopan kansanpuolue

Hakusana ”EPP” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan EPP (täsmennyssivu)

Euroopan kansanpuolue (engl. European People’s Party, lyh. EPP) on vuonna 1976 perustettu eurooppalainen puolue. Sen perustivat kristillisdemokraattiset puolueet. Myöhemmin puolue on laajentanut jäsenkenttäänsä myös konservatiivisiin ja keskusta-oikeistolaisiin puolueisiin. Puolueen puheenjohtajana on toiminut toukokuusta 2022 lähtien saksalainen Manfred Weber.[2]

Euroopan kansanpuolue
European People’s Party

Perustettu 8. heinäkuuta 1976
Puheenjohtaja Manfred Weber
Pääsihteeri Thanasis Bakolas
Parlamenttiryhmän johtaja Manfred Weber
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto
Toimisto Belgia Bryssel, Belgia
Osoite Rue du Commerce/
Handelsstraat 10, 1000
Ajatushautomo
Värit      tummansininen
     keltainen
     taivaansininen
Europarlamentaarikkoja
178 / 705
Eurooppa-neuvosto
11 / 27
Euroopan komissio
10 / 27
Eurooppalaiset alahuoneet
1 640 / 6 512
Eurooppalaiset ylähuoneet
462 / 1 507
Kansainväliset jäsenyydet Centrist Democrat International
International Democrat Union
Nuorisojärjestö YEPP
Opiskelijajärjestö EDS
Parlamenttiryhmä EPP-ryhmä
Kotisivu www.epp.eu

EPP on ollut Euroopan parlamentin suurin puolue vuodesta 1999, Eurooppa-neuvoston suurin puolue vuodesta 2002 ja se on myös selvästi suurin puolue nykyisessä Euroopan komissiossa. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission puheenjohtaja tulevat molemmat EPP:stä. Monet Euroopan unionin perustajahahmoista tulivat puolueista, jotka myöhemmin perustivat EPP:n. EU:n ulkopuolella EPP:llä on enemmistö Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa. EPP on vuorotellut sen keskusta-vasemmistolaisen kilpailijan, Euroopan sosialidemokraattisen puolueen, kanssa Euroopan suurimpana puolueena.lähde?

Euroopan kansanpuolue on “Euroopan keskustaoikeistolainen poliittinen perhe. Se pyrkii luomaan ihmisiä lähellä olevan arvojen Euroopan, joka perustuu demokratiaan, avoimuuteen ja vastuullisuuteen, sekä vaurauteen, johon päästään edistämällä sosiaalista markkinataloutta.”[3]

Euroopan kansanpuolue on kahden globaalin keskustaoikeistolaisen verkoston Euroopan siipi: International Democrat Unionin ja Centrist Democrat Internationalin.[4]

Historia muokkaa

Tausta muokkaa

Pääartikkeli: Kristillisdemokratia

Kristillisdemokraattisen liikkeen synty liittyy kansallisvaltioiden ja demokratioiden kehitykseen. Kun kansallisia puolueita syntyi, oli luonnollista että vahvasti kristillisissä kulttuureissa monet puolueet ottivat kristillisyyden puolueensa perustaksi. Tähän vaikutti erityisesti se, että vastassa olivat uskonnonvastaiset ja sosialistiseen vallankumoukseen pyrkivät puolueet. Kirkon ja kristillisyyden asema, sodat ja Ranskan vallankumous vaikuttivat kuitenkin hyvin eri tavalla eri maissa.[5]

Eurooppalaisten kristillisdemokraattien yhteistyö alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vastapainona kommunistiselle internationaalille. Aloitteen yhteistyöstä teki Italian kansanpuolueen johtaja, katolinen pappi Luigi Sturzo. Vuonna 1921 PPI:n delegaatio Alcide de Gasperin johdolla tapasi Saksan keskustapuolueen johtoa, johon kuului mm. Konrad Adenauer. Yhteistyötä valmistelemaan perustettiin vuonna 1926 Kristillisyydestä inspiraationsa saaneiden demokraattisten puolueiden kansainvälinen sihteeristö (ransk. Secretariat International des Partis Démocratiques d’Inspiration Chrétienne, SIPDIC).[5]

Järjestäytyminen toisen maailmansodan jälkeen muokkaa

Ranskalaisen MRP:n puoluekokouksen yhteydessä muodostettiin vuonna 1945 kansallisten kristillisdemokraattisten puolueiden, järjestöjen ja yksilöiden väljä yhteistyöverkosto Nouvelles Équipes Internationales eli NEI. Isoissa Länsi-Euroopan maissa keskustaoikeistolaiset järjestäytyivät toisen maailmansodan jälkeen yhteisten sateenvarjopuolueiden alle. Kristillisdemokraattisten puolueiden ohella muodostui muutama suuri puolue (mm. Saksan CDU, Ranskan UMP, Espanjan kansanpuolue sekä Italian kristillisdemokraattinen puolue), jotka keräsivät kristillisdemokraattien ympärille myös konservatiivit, liberaalit ja muut keskustaoikeistolaiset ryhmät. Usein taustalla oli tarve estää sosialistien valtaan nousu.[5]

Kristillisdemokraattisten johtajien aloitteesta perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, jonka päätöslauselma vuonna 1953 mahdollisti poliittisten ryhmien muodostamisen. NEI perusti EHTY:n yleiskokoukseen kristillisdemokraattisen ryhmän. Vuonna 1961 NEI perusti Maailman kristillisdemokraattien liiton WUCD:n (engl. World Union of Chirstian Democrats). Vuonna 1982 WUCD otti käyttöön nimen Christian Democrat International ja vuonna 1999 nykyisen nimen Centrist Democrat International.[4]

Joulukuussa 1965 NEI:sta muodostettiin Euroopan kristillisdemokraattien liitto EUCD, mikä kiinteytti kristillisdemokraattista ryhmää hiili- ja teräsyhteisön yleiskokouksessa, johti poliittisen ohjelmatyön käynnistämiseen sekä kristillisdemokraattisen ajattelun perusteiden selventämiseen.[4]

Euroopan kansanpuolueen perustaminen muokkaa

Euroopan kansanpuolue perustettiin 8. heinäkuuta 1976 Euroopan kristillisemokraattien liiton rinnalle. Euroopan kansanpuolueen tuli määrä olla niiden maiden kristillisdemokraatisten puolueiden liitto, jotka kuuluivat Euroopan Yhteisöihin eli myöhempään Euroopan unioniin. Euroopan kansanpuolueen peurstivat puolueet Benelux-maista, Saksasta, Ranskasta, Irlannista ja Italiasta. Aloitteen perustamisesta tekivät Jean Seitlinger, Belgian pääministeri Leo Tindemans sekä Wilfried Martens. Tindemansista tuli kattopuolueen ensimmäinen puheenjohtaja ja Martens toimi myöhemmin sekä Belgian pääministerinä että EPP:n pitkäaikaisena puheenjohtajana. Euroopan kansanpuolueesta tuli ensimmäinen EY:n uusien sääntöjen mukainen Eurooppa-puolue.[4]

Euroopan kansanpuolue jakautui sisäisesti kysymykseen, tulisiko jäseneksi hyväksyä myös muita kuin kristillisdemokraattisia puolueita. Benelux-maat, Ranska ja Italia vastustivat ajatusta kun Saksan CDU ja Baijerin CSU kannattivat keskustaoikeistolaisten puolueiden jäsenyyttä. CDU/CSU perusteli kantaa sillä, että kristillisdemokraattisen puolueen uupuminen Britanniasta ja Tanskasta teki vaikeaksi aikeen estää sosialistiryhmän nousun suurimmaksi Euroopan parlamentissa. Vuonna 1978 CDU:n Helmut Kohl, Ison-Britannian Margaret Thatcher ja Ranskan Jacques Chirac sopivat EDU:n perustamisesta Euroopan konservatiivipuolueiden yhteenliittymäksi, johon kuuluin CDU/CSU:n lisäksi kymmenkunta oikeistolaista ja talousliberaalia puoluetta, Suomesta Kokoomus.[6]

Keskustaoikeiston yhteinen järjestö muokkaa

Seurauksena oli kolme Euroopan laajuista yhteistyöjärjestöä, joissa oli päällekkäisiä jäsenyyksiä: EUCD, EPP ja EDU. Vuoden 1980 vaaleissa valta siiryi Euroopan parlamenteissa sosialisteille eikä uusissa jäsenmaissa Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa ollut kristillisdemokraattisia puolueita. Näin ollen EPP lähestyi näiden maiden keskustaoikeistolaisia puolueita. Rautaesiripun murruttua EPP hyväksyi 1990- ja 200-luvuilla useita keskustaoikeistolaisia jäseniä entisistä sosialistisista maista. Euroopan kansanpuolueen identiteettiä on määritelty muun muassa Ateenan periaateohjelmassa (1992) rautaesiripun murruttua sekä Berliinin konferenssissa (2001), kun EPP laajeni Keski- ja Itä-Euroopan keskustaoikeistolaisiin puolueisiin.[6]

Saksa ryhtyi ajamaan keskustaoikeistolaisia kattopuolueita yhdentävää linjaa. Euroopan kansanpuolueesta tuli niin laaja, että EUCD menetti vähitellen merkityksen ja vuonna 1999 se sulautettiin Euroopan kansanpuolueeseen. Samalla Suomen Kristillisdemokraatit tuli EPP:n tarkkailijajäseneksi ja myöhemmin jäseneksi. Kokoomuksesta tuli EPP:n täysjäsen, kun EDU sulautettiin Euroopan kansanpuolueeseen. Tuolloin kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö oli myös EDU:n puheenjohtaja. EDU lopetti toimintansa lokakuussa 2002 ja sulautui virallisesti EPP:hen. Niinistöstä tuli samalla Euroopan kansanpuolueen kunniapuheenjohtaja.[7]

Aikaisemmista EDU:n jäsenistä osa jatkoi yhteistyöstään ED-nimellä ja nämä toimivat parlamentissa EPP-ED-alaryhmässä. EPP-ED oli jakautunut suhteessa unionin liittovaltiokehitykseen. Lähinnä ED ja monet pohjoismaiset puolueet ajoivat itsenäsiten jäsenvaltioiden liittoa. Toisaalta enemmistö EPP-puolueista ajoi yhdentymistä kohti enemmän liittovaltiota muistuttavaa rakennetta. Lopulta vuonna 2009 useat ED:n jäsenet perustivat ECR-ryhmän (konservatiivit) ja EPP-ryhmä otti takasin alkuperäisen nimensä (kristillisdemokraatit).[8]

EPP:n kristillisdemokraattinen identiteetti on kuitenkin jakautunut entistä enemmän, kun EPP-ryhmässä lähes puoluet on jo muita keskustaoikeistolaisia puolueita kuin kristillisdemokraatteja. EPP:n ryhmä on hajonnut kahtia monissa perinteisissä arvokysymyksissä eikä näitä aihepiirejä koskevissa äänestyksissä tehdä ryhmäpäätöksiä. EPP:n periaateohjelma uusittiin jälleen 2012 Bukarestissa, jolloin määriteltiin puolueen perusarvot yhä pääosin perinteiseltä kristillisdemokraattiselta pohjalta.[8]

Poliittinen toiminta ja tavoitteet muokkaa

Poliittinen manifesti ja puolueohjelma muokkaa

EPP päivitti puolueohjelmansa Bukarestissa vuonna 2012 järjestetyssä puoluekokouksessa 20 vuoden jälkeen (EPP puoluekokous Ateenassa 1992) ja hyväksyi poliittisen manifestin, joka sisältää puolueen pääarvot ja politiikan tiivistetysti.lähde?

Arvoista manifesti korostaa seuraavia:

  • Vapaus keskeisenä ihmisoikeutena yhdistettynä vastuuseen
  • Perinteiden kunnioittaminen
  • Solidaarisuus apua tarvitsevia kohtaan, joiden vuorostaan tulee myös itse pyrkiä parantamaan tilannettaan
  • Julkisesta taloudesta huolehtiminen
  • Ympäristönsuojelu
  • Läheisyysperiaate
  • Pluralistinen demokratia ja sosiaalinen markkinatalous

Manifestissa esitellään myös EPP:n tärkeimmät tavoitteet EU:ssa:

  • Poliittinen unioni
  • Euroopan komission puheenjohtajan valitseminen suoralla vaalilla
  • Sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen
  • Perheiden merkitys, koulutuksen ja terveyden edistäminen
  • Yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan vahvistaminen ja maahanmuuttajien integraatio
  • EU:n laajentumisen jatkaminen, parempi Euroopan lähialuepolitiikka, sekä syvempää yhteistyötä maiden kanssa, jotka eivät voi tai eivät halua liittyä EU:hun
  • EU:n yhteisen energiapolitiikan määrittely
  • Euroopan tason poliittisten puolueiden vahvistaminen

Rakenne muokkaa

Organisaatio muokkaa

Puheenjohtajisto muokkaa

 
Euroopan kansanpuolueen nykyinen puheenjohtaja Manfred Weber.

Puheenjohtajisto on puolueen korkein päättävä elin. Se päättää puolueen poliittisesta linjasta ja johtaa puhetta puoluevaltuustossa. Puheenjohtajiston muodostavat puolueen puheenjohtaja, 10 varapuheenjohtajaa, kunniapuheenjohtajat, pääsihteeri ja taloudenhoitaja. Euroopan parlamentin EPP-ryhmän puheenjohtaja, Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat sekä EU:n korkea edustaja (jos he kuuluvat EPP:n jäsenpuolueeseen) ovat puolueen varapuheenjohtajia virkansa puolesta.lähde?

Puoluevaltuusto muokkaa

Puoluevaltuusto määrittelee puolueen poliittiset kannat jokaisen puoluekokouksen välillä, päättäen jäsenyyshakemuksista, poliittisista linjoista ja budjetista. Puoluevaltuuston delegaatit tulevat EPP:n jäsenpuolueista, liitännäispuolueista, jäsenjärjestöistä ja ryhmistä. Puoluevaltuusto kokoontuu vähintään kolme kertaa vuodessa.

Puoluekokous muokkaa

Puoluekokous on Euroopan kansanpuolueen ylin päätöksentekoelin. Puoluekokouksen delegaatit tulevat EPP:n jäsenpuolueista, liitännäispuolueista, jäsenjärjestöistä ja ryhmistä.

Puolueen sääntöjen mukaan puoluekokous järjestetään joka kolmas vuosi. Tämän lisäksi puoluekokous järjestetään vuosina, jolloin pidetään europarlamenttivaalit (joka viides vuosi). Myös ylimääräisiä puoluekokouksia voidaan järjestää (ja on myös järjestetty). Todellisuudessa puoluekokous kokoontuu siis useammin kuin joka kolmas vuosi.

Puoluekokous valitsee puolueen puheenjohtajiston (joka kolmas vuosi) sekä päättää tärkeimmistä politiikkaohjelmista, vaaliohjelmista ja periaateohjelmasta.

Toiminta muokkaa

Huippukokous muokkaa

EPP-päämiehet kokoontuvat säännöllisesti huippukokoukseen ennen Eurooppa-neuvoston kokousta. Huippukokouksen tarkoituksena on löytää yhteinen linja Eurooppa-neuvoston kokousta varten.

Kutsut lähettää EPP:n puheenjohtaja puolueen puheenjohtajistolle, kaikille presidenteille ja pääministereille, jotka ottavat osaa Eurooppa-neuvostoon ja kuuluvat EPP:hen, Euroopan parlamentin puhemiehelle, Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajille kuin myös EU:n korkealle edustajalle, mikäli he kuuluvat EPP:hen, varapääministereille tai muille ministereille, mikäli kyseisen maan pääministeri ei kuulu EPP:hen, ja mikäli EPP-puolue ei ole hallituksessa, kutsu lähetetään johtavalle EPP-puolueelle oppositiossa.

Ministerikokoukset muokkaa

Samaan tapaan kuin EPP järjestää huippukokouksia ennen Eurooppa-neuvostoa, puolue järjestää ministerikokouksia ennen Euroopan unionin neuvoston kokouksia. Ministerikokouksiin ottavat osaa aihealueen pohjalta kyseiset ministerit, varaministerit, valtiosihteerit ja Euroopan parlamentin jäsenet.

Ministerikokouksia järjestetään 12 eri aiheen ympärillä:

  • Yleiset asiat
  • Ulkopolitiikka
  • Talous- ja rahapolitiikka
  • Sisäpolitiikka
  • Oikeus
  • Puolustus
  • Työllisyys- ja sosiaalipolitiikka
  • Teollisuus
  • Maatalous
  • Energia
  • Ympäristö

Muu toiminta muokkaa

EPP:llä on useita työryhmiä eri aihealueiden ympärillä sekä tarpeen mukaan. Puolue myös järjestää tapaamisia EPP-taustaisten Euroopan komission jäsenten kanssa, sekä kutsuu komissaareja huippukokouksiinsa ja ministerikokouksiinsa.

Vuoden 2007 Euroopan tason poliittisia puolueita sääntelevän regulaation muutoksen jälkeen EPP, kuten muutkin europuolueet, ovat vastuussa Euroopan laajuisen vaalikampanjan järjestämisestä europarlamenttivaalien yhteydessä. Lissabonin sopimuksen mukaan EPP:llä, kuten muillakin europuolueilla, on oltava kampanjan yhteydessä ehdokas Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Toiminta muokkaa

Euroopan neuvostossa muokkaa

Euroopan kansanpuolueen ryhmä Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa puolustaa sananvapautta, ideoiden vapaata liikkuvuutta ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Ryhmä edistää läheisyysperiaatteen käyttöä, paikallista autonomiaa, sekä puolustaa kansallisia, sosiaalisia ja muita vähemmistöjä. Ryhmän puheenjohtajana toimii espanjalainen Pedro Agramunt.

Euroopan kansanpuolueen ryhmään Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa kuuluu myös jäseniä muista kuin EPP-jäsenpuolueista, kuten Patriotic Union (Liechtenstein), the Progressive Citizens' Party (Liechtenstein), the National and Democratic Union (Monaco) sekä Serbian Progressive Party.

EPP:n toiminta ETYJissä muokkaa

"EPP:n ja samanmielisten" ryhmä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) parlamentaarisessa yleiskokouksessa on järjestön aktiivisin poliittinen ryhmä ja kokoontuu säännöllisesti. EPP-ryhmän jäsenet osallistuvat vaalitarkkailutehtäviin ja ovat sitoutuneet edistämään demokraattisia arvoja ja käytäntöjä.

Ryhmään kuuluu myös jäseniä EPP:n ulkopuolisista puolueista. Näihin lukeutuvat muun muassa Britannian Konservatiivipuolue, Kanadan konservatiivipuolue sekä Yhdysvaltain Republikaaninen puolue.

Natossa muokkaa

EPP:llä on ryhmä Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa. Aktiiviseen ryhmän puheenjohtajana toimii saksalainen Karl Lamers, joka toimii myös Naton yleiskokouksen puhemiehenä. Ryhmään kuuluu myös jäseniä Kanadan konservatiivipuolueesta ja Yhdysvaltain republikaanisesta puolueesta.

Jäsenpuolueet muokkaa

Täysjäsenet muokkaa

Maa Puolue Lyhenne
  Alankomaat Kristillisdemokraattinen puolue
holl. Christen-Democratisch Appèl
CDA
  Belgia Kristillisdemokraatit ja flaamit
holl. Christen-Democratisch en Vlaams
CD&V
Humanistis-demokraattinen keskusta
ransk. Centre démocrate humaniste
cdH
  Bulgaria GERB
bulg. Граждани за европейско развитие на България
GERB
Demokraatit vahvemman Bulgarian puolesta
bulg. Демократи за силна България
DSB
Demokraattisten voimien liitto
bulg. Съюз на демократичните сили
SDS
Kansalaisten Bulgaria -liike
bulg. Движение „България на гражданите“
BCM
  Espanja Kansanpuolue
esp. Partido Popular
PP
  Irlanti Fine Gael FG
  Italia Forza Italia FI
Alternativa Popolare AP
Keskustan liitto
ital. Unione di Centro
UdC
Partito Autonomista Trentino Tirolese PATT
Popolari per l'Italia PpI
Südtiroler Volkspartei SVP
  Itävalta Itävallan kansanpuolue
saks. Österreichische Volkspartei
ÖVP
  Kreikka Uusi demokratia
kreik. Νέα Δημοκρατία
ND
  Kroatia Kroatian demokraattinen liitto
kroatiaksi Hrvatska demokratska zajednica
HDZ
  Kypros DISY
kreik. Δημοκρατικός Συναγερμός
DISY
  Latvia Yhtenäisyys
latv. Vienotība
V
  Liettua Kotimaan liitto – Liettuan kristillisdemokraatit
liett. Tėvynės sąjunga – Lietuvos krikščionys demokratai
TS-LKD
  Luxemburg Kristillissosiaalinen kansanpuolue
luxemburgiksi Chrëschtlech Sozial Vollekspartei
ransk. Parti populaire chrétien social
saks. Christlich Soziale Volkspartei
CSV/PCS
  Malta Kansallispuolue
maltaksi Partit Nazzjonalista
PN
  Portugali Sosiaalidemokraattinen puolue
port. Partido Social Democrata
PSD
CDS – Kansanpuolue
port. Centro Democrático e Social – Partido Popular
CDS-PP
  Puola Kansalaisfoorumi
puol. Platforma Obywatelska
PO
Puolan kansanpuolue
puol. Polskie Stronnictwo Ludowe
PSL
  Ranska Les Républicains LR
  Romania Kansallisliberaalinen puolue
romaniaksi Partidul Național Liberal
PNL
Romanian unkarilaisten demokraattinen liitto
unk. Romániai Magyar Demokrata Szövetség
romaniaksi Uniunea Democrată Maghiară din România
UDMR
Kansanliike-puolue
romaniaksi Partidul Mișcarea Populară
PMP
  Ruotsi Maltillinen kokoomus
ruots. Moderata samlingspartiet
M
Kristillisdemokraatit
ruots. Kristdemokraterna
KD
  Saksa Saksan kristillisdemokraattinen unioni
saks. Christlich Demokratische Union Deutschlands
CDU
Baijerin kristillissosiaalinen unioni
saks. Christlich-Soziale Union in Bayern
CSU
  Slovakia Kristillisdemokraatit
slovakiksi Kresťanskodemokratické hnutie
KDH
Most-Híd
Unkarilaisen yhteisön puolue
unk. Magyar Közösség Pártja
slovakiksi Strana maďarskej komunity
SMK/MKP
SPOLU – kansalaisdemokratia
slovakiksi SPOLU – občianska demokracia
SPOLU
  Slovenia Slovenian demokraattinen puolue
sloveeniksi Slovenska demokratska stranka
SDS
Slovenian kansanpuolue
sloveeniksi Slovenska ljudska stranka
SLS
Uusi Slovenia – Kristillisdemokraatit
sloveeniksi Nova Slovenija – Krščanski demokrati
NSi
  Suomi Kansallinen Kokoomus KOK
Suomen Kristillisdemokraatit KD
  Tanska Konservatiivinen kansanpuolue
tansk. Det Konservative Folkeparti
C
Kristillisdemokraatit
tansk. Kristendemokraterne
KD
  Tšekki Kristillinen ja demokraattinen unioni – Tšekkoslovakian kansanpuolue
tšek. Křesťanská a demokratická unie – Československá strana lidová
KDU–ČSL
TOP 09
  Unkari Kristillisdemokraattinen kansanpuolue
unk. Kereszténydemokrata Néppárt
KDNP
  Viro Isänmaa
vir. Isamaa
I

Liitännäisjäsenet muokkaa

Tarkkailijajäsenet muokkaa

Kumppanit muokkaa

Puheenjohtajat muokkaa

EPP:llä on ollut seitsemän puheenjohtajaa:

# Kuva Nimi Kausi Puolue Jäsenvaltio
1.   Leo Tindemans
(1922–2014)
1976–1985 CD&V   Belgia
2.   Piet Bukman
(1934–2022)
1985–1987 CDA   Alankomaat
3.   Jacques Santer
(s. 1937)
1987–1990 CSV   Luxemburg
4.   Wilfried Martens
(1936–2013)
1990–2013
CD&V   Belgia
5.   Joseph Daul
(s. 1947)
2013–2019 Les Républicains   Ranska
6.   Donald Tusk
(s. 1957)
2019–2022 Kansalaisfoorumi   Puola
7.   Manfred Weber
(s. 1972)
2022– CSU   Saksa

Lähteet muokkaa

  • Erävalo, Esa: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7.

Viitteet muokkaa

  1. a b European Union Parties and Elections in Europe. 2019. Viitattu 22.9.2019. (englanniksi)
  2. Hans von der Burchard: Manfred Weber elected president of European People’s Party Politico. 31.5.2022. Viitattu 1.6.2022.
  3. http://www.europarl.europa.eu/news/fi/news-room/content/20130906STO18828/html/Lis%C3%A4tietoa-eurooppalaisista-poliittisista-puolueista
  4. a b c d Erävalo 2018, s. 39
  5. a b c Erävalo 2018, s. 38
  6. a b Erävalo 2018, s. 40
  7. Erävalo 2018, s. 41
  8. a b Erävalo 2018, s. 42

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Euroopan kansanpuolue.