Italian pääministeri
Italian pääministeri (ital. Presidente del Consiglio dei Ministri, Ministerineuvoston puheenjohtaja) johtaa Italian tasavallan hallitusta. Hänet nimittää Italian presidentti, ja nimityksen vahvistaa parlamentti.[1] Nimityksen jälkeen pääministerin on koottava hallitus, laadittava hallitusohjelma ja hankittava Italian parlamentin molempien kamarien luottamuslause.[2]
| Italian pääministeri (Presidente del Consiglio dei ministri della Repubblica Italiana) |
|
|---|---|
 Tunnus |
|
 |
|
|
Nykyinen
|
|
|
1. kesäkuuta 2018 lähtien
|
|
| Virka-asunto | Palazzo Chigi |
| Nimittäjä | Italian presidentti |
| Perustettu | 17. maaliskuuta 1861 |
| Ensimmäinen | Camillo Benso di Cavour |
| Kotisivut | www.governo.it |
Pisimpään pääministereinä ovat toimineet Benito Mussolini (1922-1943), Giovanni Giolitti (viisi kertaa vuosina 1892-1921) ja Silvio Berlusconi (kolme kertaa vuosina 1994-2011).[3][4]
Sisällysluettelo
HistoriaMuokkaa
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Alkuvaiheista (1861-) ei mitään |
Toisen maailmansodan jälkeenMuokkaa
Kun Italialle säädettiin toisen maailmansodan jälkeen uutta perustuslakia, haluttiin varmistua siitä, että pääministeri ei saa liikaa valtaa. Tuolloin oli nimittäin tuoreessa muistissa, miten Benito Mussolini oli käyttänyt asemaansa pääministerinä ja muuttanut Italian diktatuuriksi. Toinen vaikuttava syy oli maan kahtiajakautuminen: etelä haikaili kuningaskuntaa, pohjoisosassa haluttiin tasavaltaa. Niinpä keskusjohdosta tehtiin tahallaan heikko, ja Italian pääministerin valtaoikeuksista tuli melko heikot verrattuna moniin muihin Euroopan maihin.[2]
Sodanjälkeiselle Italialle ovat olleet tyypillisiä lyhytikäiset monen puolueen koalitiohallitukset, 61 hallitusta 67 vuodessa.[2] Pääministereitä on ollut samana aikana 24. Pääministereillä on ollut suuria vaikeuksia sovitella yhteen hallituksensa ministerien eriäviä näkemyksiä, sillä pienetkin hallituspuolueet voivat käyttää painostuskeinona eroamisuhkausta. Italian poliittisessa järjestelmässä yhdenkin puolueen lähtö hallituksesta johtaa koko hallituksen kaatumiseen, täysin siitä riippumatta, miten vahva enemmistö jäljelle jäävillä hallituspuolueilla on parlamentissa.lähde?
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ The World Factbook: Italy CIA. (englanniksi) Viitattu 6.6.2018
- ↑ a b c Why is it so hard to form a government in Italy? The Economist. 2013. Viitattu 6.6.2018.
- ↑ George Eaton: The Strange Rebirth of Silvio Berlusconi New Statesman. 6.1.2018. Viitattu 6.6.2018.
- ↑ List of prime ministers of Italy Encyclopaedia Britannica. Viitattu 6.6.2018.