Musta kaarti

Marokkolainen musta orja-armeija

Musta kaarti (arab. عبيد البخاري‎, ‘Abīd al-Buḫārī, ’al-Bukharin orjat’) oli Saharasta kaapatuista mustista orjista koottu armeija, jonka perusti Marokon alaviittihallitsija Ismail ibn Šarif (1672–1727).[1] Mustia orjasotilaita olivat jo käyttäneet Marokossa saadit (1554–1659), mutta nyt toiminta laajeni. Orjien hankkimiseksi tehtiin hävitys- ja ryöstöretkiä Senegaliin ja Nigerjoelle valtavassa mittakaavassa.[2] Nimensä kaarti sai islamilaiselta imaamilta ja pyhän hadith-kokoelman tekijältä Muhammad al-Bukharilta (810–870), jota Ismail ihaili.[3]

Marokon sulttaani ja musta orja-armeija. Eugène Delacroix (1798–1863)

Ismailin orjatehdas

muokkaa

Orjiksi siepatut mustat sijoitettiin Mechraʿ er-Remelissä sijaitsevaan leiriin tekemään lapsia. Kymmenen vuoden ikäisinä leireissä syntyneet poikalapset pantiin opettelemaan rakennustöitä, ratsastustaitoja, jousiammuntaa ja musketin käsittelyä. Tytöt harjoittelivat kodinhoitoa ja kauneimmat viihdytystaitoja. Kun pojat olivat viiden- tai kuudentoista ikäisiä, heidät sijoitettiin armeijaan ja naitettiin. Kiertokulku jatkui heidän lapsissaan.[1][4] Ismailin armeija koostui enimmillään 150 000 miehestä[1][5], jotka pääasiassa olivat mustaa kaartia tai muita mustia orjia.

Ismailin jälkeen

muokkaa

Ismailin kuolemaa seurasi anarkistinen kaaos, jota on kuvattu mustien ja valkoisten rotusodaksi.[6] Siitä kuuli myös filosofi David Hume (1711–1776), joka piti tällaista ihonväriin perustuvaa sotimista järkevämpänä kuin eurooppalaisia uskonsotia.[7] Ismailin orja-armeijan kerrotaan osittain hajonneen, kun palkkoja ei maksettu, jolloin jotkut kaartilaiset ryhtyivät maantierosvoiksi, toiset muuttivat kaupunkeihin tai heistä tuli maanviljelijöitä.[1] Jäljelle jäänyt kaarti oli poliittisesti epäluotettavaa ja sekaantui valtiollisiin juonitteluihin.[4]

Orja-armeija hajotettiin vasta 1800-luvun lopulla. Pieni osa siitä jatkoi kuninkaan henkivartijoina.[1] Noin kymmenesosa Marokon asukkaista on nykyisin mustien orjien jälkeläisiä väestön pääosan ollessa berbereitä tai beduiineja.[8]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e ʿAbīd al-Bukhārī Encyclopaedia Britannica. Viitattu 24.3.2023.
  2. Robinson 2011, s. 97–99
  3. Laroui ym: Morocco: History Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.8.2021. (englanniksi)
  4. a b Robinson 2011, s. 97–99
  5. Lewis 1990, s. 69 antaa luvuksi jopa 250 000
  6. Lewis 1990, s. 69
  7. Hume, David: Essay VIII. On Parties in General Essays, Moral, Political, and Literary, Part 1. 1741, 1777. Viitattu 25.3.2023.
  8. Morocco Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.1.2023.