Vichyn Ranska

Ranskan valtio; État français
1940–1944
lippu	tunnus
	; Ranska vuonna 1942: Vichyn Ranska Miehitetty Ranska Ranskan protektoraatit (Tunisia ja Marokko)
Valtiomuoto	tasavalta
Valtionpäämies	Philippe Pétain
Pääministeri	Philippe Pétain (1940–1942); Pierre Laval (1942–1944)
Pääkaupunki	Vichy (de facto); Pariisi (de jure)
Viralliset kielet	ranska
Valuutta	Ranskan frangi
Tunnuslause	Travail, famille, patrie; (”Työ, perhe, isänmaa”)
Kansallislaulu	”Maréchal, nous voilà !”
Edeltäjä	Ranskan kolmas tasavalta
Seuraaja	Ranskan väliaikainen hallinto
	Infobox OK

Vichyn Ranska (ransk. Régime de Vichy), virallisesti Ranskan valtio (ransk. État français) oli natsi-Saksaa myötäillyt satellittihallituksen hallitsema Ranskan valtio vuosina 1940–1944. Vichyn Ranska hallitsi nimellisesti sekä Saksan miehittämää pohjoisosaa että ”vapaata” eteläosaa, käytännössä kuitenkin vain jälkimmäistä sekä siirtomaita. Vichyn Ranskaa johti marsalkka Philippe Pétain ja sen pääkaupunki oli Vichy. Vuoden 1942 vapaan eteläosan miehittämisen jälkeen koko maata käytännössä kuitenkin hallitsi natsi-Saksa, ja Vichyn hallitus jatkoi toimintaansa nimellisesti, rampana nukkehallituksena.

Historia

Kesäkuussa 1940 Saksan armeija miehitti Pohjois-Ranskan, muun muassa Pariisin. Tappion jälkeen marsalkka Pétain nimitettiin pääministeriksi laajoin valtaoikeuksin. Ranska allekirjoitti 22. kesäkuuta antautumista merkinneen aseleposopimuksen, jonka mukaan Ranskan pohjois- ja länsiosat, Pariisi mukaan luettuna, jäivät Saksan miehittämiksi, mutta eteläosa jäi itsenäisen hallinnon alaisuuteen. Britit hyökkäsivät 3. heinäkuuta Ranskan laivastoa vastaan Mers-el-Kébirissa, jossa kuoli lähes 1 300 ranskalaista merimiestä.^lähde?

Ranskan kansalliskokous ja senaatti kokoontuivat 10. heinäkuuta hätäistuntoon, jossa ne päättivät luovuttaa sekä lainsäädäntä-, toimeenpano- että tuomiovallan Pétainin hallitukselle, ja antoivat tälle tehtäväksi säätää uusi perustuslaki. Tämä merkitsi kolmannen tasavallan perustuslain kumoamista ja teki Pétainista diktaattorin.^lähde?

Marraskuussa 1942 liittoutuneet nousivat maihin Ranskalle kuuluneessa Marokossa ja Algeriassa (operaatio Soihtu). Tämän jälkeen Saksa miehitti myös Ranskan eteläosan. Tällöin Vichyn hallitus käytännössä menetti valtansa, mutta se hallitsi Ranskaa sen jälkeenkin nimellisesti.^lähde?

Sodan jälkeen Vichyn hallitukseen kuuluneet saivat syytteet maanpetoksesta. Valtionpäämiehenä toimineen Pétainin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi, mutta pääministeri Pierre Laval teloitettiin.^lähde?

Politiikka

Vichyn Ranska kutsui itseään nimellä État français eli Ranskan valtio. Nimitys République katosi virallisista dokumenteista vallansiirron yhteydessä. Se oli myös yleisesti tunnustettu. Yhdysvaltain lähettiläänä Ranskassa toimi amiraali William D. Leahy. Myös Neuvostoliitto piti yllä suhteita Vichyyn aina heinäkuun 1941 loppuun.^lähde?

Vichyn Ranskan tunnuslauseena oli Työ, perhe, isänmaa. Se otti käyttöön uuden Pétainia ylistävän kansallislaulun ”Maréchal, nous voilà !” sekä esitti marsalkka Pétainin maan pelastajana, jolle kaikkien valtion virkamiesten piti vannoa vala.^lähde? Pétainin mukaan nimettiin myös suuri määrä katuja ja teitä, kunnes hän laajalti kielsi sen maaliskuussa 1941.^[1]

Vichyn Ranskan politiikan ytimeksi muodostui ”kansallinen vallankumous” (ransk. Revolution nationale). Termiä oli käyttänyt jo vuonna 1924 Georges Valois erään kirjansa nimenä, ja se mainittiin Lavalin 8. kesäkuuta 1940 laatimassa perustuslakiuudistusta käsittelevässä muistiossa.^[2] Kansallisen vallankumouksen ajatuksena oli Ranska, joka olisi maatalousvaltainen ja jossa katolinen usko ja perhe olisivat keskiössä. Myöskään ei-toivottuja henkilöitä ei kansallisen vallankumouksen jälkeen olisi Ranskassa^[3] – näihin lukeutuivat muun muassa juutalaiset, romanit, kommunistit, salakuljettajat, laittomasti maassa oleskelevat ja radikaalit tasavaltalaiset.^[4]

Chantiers de la Jeunesse -järjestön propagandajuliste.

Kansallisen vallankumouksen periaatteita opetettiin Vichyn Ranskan nuorille miehille Chantiers de la Jeunesse -järjestössä. Se perustettiin heinäkuussa 1940, ja sitä johti kenraali Joseph de La Porte du Theil, joka oli aiemmin vaikuttanut Ranskan partioliikkeessä. Tammikuuhun 1944 mennessä yli 300 000 ihmistä oli ollut sen jäsenenä.^[5]

Naisten oikeuksia heikennettiin järjestelmällisesti Vichyn Ranskassa erityisesti sen alkuaikoina. Naiset pyrittiin pitämään poissa työelämästä kasvattamassa lapsia, mihin myönnettiin lapsilisiä. Valtion palveluksessa olevien naisten ylenemismahdollisuuksia rajoitettiin. Abortti tehtiin laittomaksi, ja helmikuussa 1942 siitä alettiin rangaista kuolemalla. Myös avioerojen myöntämistä vaikeutettiin. Ennen pitkää kuitenkin tuli selväksi, että naisten tarjoamaa työvoimaa tarvittiin, ja naisia alettiin muun muassa lähettää työhön Saksaan.^[6]

Talous ja kansantalous

Aselevon ehtojen mukaisesti Vichyn Ranskan oli korvattava miehityksen kuluja Saksalle 20 miljoonan Saksan markan arvosta joka päivä. Ranskasta toimitettiin Saksaan sodan loppuun mennessä yhteensä 2,4 miljoonaa tonnia vehnää, 891 000 tonnia lihaa ja 1,4 miljoonaa hehtolitraa maitoa.^[7] Tämä haittasi merkittävästi Ranskan väestön omaa ruokahuoltoa. Ranskan eteläosissa myös tuotettiin tyypillisten maataloustuotteiden – vehnä, voi, liha, sokeri – sijasta enemmän viiniä. Esimerkiksi viinintuotannon keskeisellä alueella Nîmes'ssä kansa kärsi nälkää jo vuoden 1940 kesällä^[8], siinä missä maataloudeltaan tasapainoisempi Limousinin alue selvisi helpommalla.^[9]

Säännöstely otettiin käyttöön syyskuussa 1940 siten, että henkilö saattoi saada 1 800 kilokaloria päivässä. Määrää alennettiin vuonna 1942 1 700 kilokaloriin, ja myöhemmin se laski aikuisten osalta jopa 900 kilokaloriin pahenevien materiaalipulien takia.^[10] Ranskalaiset alkoivat enenevässä määrin turvautua omaan nokkeluuteensa ja mustaan pörssiin saadakseen riittävästi syötävää – ilmiöstä käytettiin nimitystä système débrouillard (vapaasti suom. neuvokkuusjärjestelmä).^[11] Clermont-Ferrandin kaupungissa maaliskuussa 1941 tehdyn arvion mukaan tyypillinen ruokakunta kulutti budjetistaan 62 prosenttia ruokaan, mutta ei silti välttämättä saanut tasapainoista tai riittävää ravitsemusta.^[12]

Ruoan lisäksi myös muita resursseja jouduttiin säännöstelemään. Maahan ei esimerkiksi voinut tuoda hiiltä sotaa edeltävään tapaan.^[13] Teollisuus ei myöskään saanut enää luonnonkumia Malesiasta ja Indokiinasta, ja esimerkiksi Michelin neuvotteli Saksasta tuotavan Buna-tekokumin käytöstä tehtaassaan.^[14]

Pääsääntöisesti ainoastaan Saksalle hyödylliset yhtiöt menestyivät Vichyn Ranskassa. Näihin lukeutuivat ainakin kumi- ja metalliteollisuus sekä eräät makeis- ja suklaatehtaat.^[14]

Vuoden 1942 kesäkuun lopulla pääministeri Pierre Laval ilmoitti niin sanotusta relève-ohjelmasta, jossa Saksa vapauttaisi ranskalaisia sotavankeja vastineeksi siitä, että Vichyn Ranska toimittaisi Saksaan vapaaehtoisia tehdastyöläisiä. Erityisesti Saksaan kaivattiin metalliteollisuuden parissa työskenteleviä. Alkuun kiinnostuneiden kansalaisten mielipide vaihtui pian ärtymykseen, sillä vaihtosuhde vapaaehtoisten ja sotavankien välillä oli yksi vanki kolmea vapaaehtoista vastaan. Hallitus joutui tämän vuoksi lokakuusta 1942 alkaen ottamaan tehtaista pakolla työntekijöitä Saksaan lähtijöiksi^[15], ja myöhemmin 16. helmikuuta 1943 kaikki ranskalaiset miehet määriteltiin työvelvollisiksi.^[16] Työvelvollisten mahdollisiin kohtaloihin lukeutui Saksaan siirtymisen lisäksi saksalaisilta tilauksia saaneissa tehtaissa työskentely, Organisation Todtissa linnoituslaitteiden kuten Atlantin vallin rakentaminen tai kriittisten rautatieyhteyksien suojaaminen.^[17]

Galleria

Kahden frangin kolikko vuodelta 1943. Etupuolella lukee ”Ranskan tasavallan” sijasta ”Ranskan valtio”. Kääntöpuolella on teksti ”Työ, perhe, isänmaa”.
Philippe Pétain (vas.) kättelee Saksan johtaja Adolf Hitleriä vuonna 1940.
Antisemitistisen propagandanäyttelyn Ranska ja juutalaiset juliste.

Vichyn Ranskan henkilöitä

Poliitikkoja

Hallintoa myötäilleitä kulttuurihenkilöitä

Muita

René Bousquet, poliisiylijohtaja^[19]
Joseph Darnand, Milice Françaisen johtaja^[20]

Lähteet

Fogg, Shannon L.: The Politics of Everyday Life in Vichy France: Foreigners, Undesirables, and Strangers. Cambridge University Press, 2009. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Sweets, John: Choices in Vichy France: The French Under Nazi Occupation. Oxford University Press, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Curtis, Michael: Verdict on Vichy: Power and Prejudice in the Vichy France Regime. Arcade Publishing, 2002. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

↑ Sweets 1994, s. 30
↑ Curtis 2002, s. 93
↑ Curtis 2002, s. 94
↑ Fogg 2009, s. 13
↑ Curtis 2002, s. 99–100
↑ Curtis 2002, s. 95
↑ Fogg 2009, s. 4
↑ Fogg 2009, s. 9
↑ Fogg 2009, s. 10
↑ Fogg 2009, s. 5
↑ Fogg 2009, s. 6
↑ Sweets 1994, s. 15
↑ Sweets 1994, s. 11
↑ ^a ^b Sweets 1994, s. 12
↑ Sweets 1994, s. 24
↑ Sweets 1994, s. 25
↑ Sweets 1994, s. 28
↑ Sweets 1994, s. 16
↑ Curtis 2002, s. 90–91
↑ Curtis 2002, s. 101

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vichyn Ranska Wikimedia Commonsissa

Rosbottom, Ronald C.: ‘When France Fell’ Review: The Problem of Vichy The Wall Street Journal. 15.10.2021. (englanniksi)

[1] Sweets 1994, s. 30

[2] Curtis 2002, s. 93

[3] Curtis 2002, s. 94

[4] Fogg 2009, s. 13

[5] Curtis 2002, s. 99–100

[6] Curtis 2002, s. 95

[7] Fogg 2009, s. 4

[fogg-9-8] Fogg 2009, s. 9

[9] Fogg 2009, s. 10

[10] Fogg 2009, s. 5

[11] Fogg 2009, s. 6

[12] Sweets 1994, s. 15

[13] Sweets 1994, s. 11

[sweets-12-14] Sweets 1994, s. 12

[15] Sweets 1994, s. 24

[16] Sweets 1994, s. 25

[17] Sweets 1994, s. 28

[18] Sweets 1994, s. 16

[19] Curtis 2002, s. 90–91

[20] Curtis 2002, s. 101

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]

[12]

[13]

[14]

[15]

[16]

[17]

[18]

[19]

[20]