Avaa päävalikko

Pierre Laval

ranskalainen poliitikko

Pierre Laval (28. kesäkuuta 188315. lokakuuta 1945) oli kolmesti Ranskan pääministeri, viimeisen kerran Vichyn hallituksen aikana. Hänet tuomittiin tästä syystä maanpetturuudesta ja teloitettiin sodan jälkeen.[1]

Pierre Laval
Pierre Laval vuonna 1931
Pierre Laval vuonna 1931
Ranskan pääministeri
18. huhtikuuta 1942 – 20. elokuuta 1944
Edeltäjä Philippe Pétain
Seuraaja Charles de Gaulle
Ranskan varapääministeri (vt.)
11. heinäkuuta 1940 – 13. joulukuuta 1940
Edeltäjä Philippe Pétain
Seuraaja Pierre Étienne Flandin
Ministerineuvoston puheenjohtaja
7. kesäkuuta 1935 – 24. tammikuuta 1936
Edeltäjä Fernand Bouisson
Seuraaja Albert Sarraut
Ministerineuvoston puheenjohtaja
27. tammikuuta 1931 – 20. helmikuuta 1932
Edeltäjä Théodore Steeg
Seuraaja André Tardieu
Henkilötiedot
Syntynyt 28. kesäkuuta 1883
Châteldon
Kuollut 15. lokakuuta 1945 (ikä 62)
Fresnes
Ammatti lakimies
Tiedot
Puolue sosialisti (1903-1920)
sitoutumaton (1920-1945)

Laval oli syntyisin Châteldonista Puy-de-Dômen departementista Auvergnen alueelta. Hän valmistui lakimieheksi 1907 ja työskenteli Pariisissa. Hänet valittiin sosialistien (SFIO) edustajana edustajainkamariin 1914. Laval vaati rauhanneuvotteluja ensimmäisen maailmansodan lopettamiseksi. Häntä ei valittu edustajainkamariin uudelleen sodan jälkeen, ja hän erosi sosialistipuolueesta. Hänestä tuli Aubervilliersin pormestari 1923, ja hänet valittiin senaattiin 1927.[1]

Laval oli useissa hallituksissa 1930-luvulla. Hän toimi pääministerinä André Tardieun jälkeen 27. tammikuuta 1931 – 6. helmikuuta 1932 ja uudelleen 7. kesäkuuta 1935 – 24. tammikuuta 1936.

Toisena pääministerikautenaan hän neuvotteli Britannian ulkoministerin Samuel Hoaren kanssa Abessinian kriisiin ratkaisua, jossa suuri osa hedelmällisestä Pohjois-Abessiniasta oli tarkoitus luovuttaa Italian siirtomaaksi. Kassakaappisopimus paljastui joulukuussa 1935. Sitä pidettiin myönnytyksenä Benito Mussolinille, ja Laval ja Hoare joutuivat eroamaan.

Laval palasi liiketoimiensa pariin ja loi mittavan mediaimperiumin lehdillään ja radiokanavillaan. Vuosien 1936–1938 vasemmistolainen kansanrintamahallitus oli hänen lehtiensä hyökkäysten kohteena. Kun Saksa valloitti Ranskan keväällä 1940, Lavalin media kampanjoi vanhaa hallitusta vastaan ja tuki marsalkka Pétainia. 12. heinäkuuta 1940 Lavalista tuli Pétainin hallituksen varapäämies.

Laval oli innokkaan natsimyönteinen, hänen vaatimuksensa Ranskan ja Saksan sotilasliitosta johtivat hänen erottamiseensa ja pidätykseensä 13. joulukuuta 1940. Saksan Ranskan-lähettiläs Otto Abetz järjesti kuitenkin hänet vapaaksi ja saksalaisten hallussa olevaan Pariisiin. Laval haavoittui murhayrityksessä 27. elokuuta 1941 Légion des Volontaires Français'in tarkastuksessa mutta toipui ja kutsuttiin uudelleen Vichyn hallitukseen 18. huhtikuuta 1942. Hänestä tuli Hitlerin vaatimuksesta pääministeri ja Vichyn kakkosmies amiraali François Darlanin sijaan, mikä heikensi hallituksen päämiehen Pétainin vallan nimelliseksi keulakuvaksi. Lavalia on pidetty syyllisenä juutalaisvastaisten toimien voimistumiseen ja päätökseen lähettää ranskalaisia työskentelemään Saksan hyväksi. Myös Vichyn salaisen poliisin Milicen luominen tammikuussa 1943 on luettu Lavalin ansioksi.

Pierre Laval Frank Capran sodanaikaisessa propagandaelokuvassa Divide and Conquer (1943).

Liittoutuneiden noustua maihin Ranskaan hallitus siirtyi Vichystä Belfortiin ja myöhemmin Saksan Sigmaringeniin elokuussa 1944. Toukokuussa 1945 Laval pakeni aluksi Espanjaan mutta karkotettiin, ja hän joutui kiinni Itävallassa, mistä hänet luovutettiin Ranskaan 30. heinäkuuta 1945. Laval tuomittiin kuolemaan maanpetturuudesta ja valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Laval yritti itsemurhaa syanidilla, mutta teloitusryhmä ampui hänet puolitajuttomana Fresnesin vankilassa lähellä Pariisia.

LähteetMuokkaa

  1. a b Pierre Laval Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.7.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa