Avaa päävalikko
Persialainen 1400-luvun piirros esittää Muhammadin käyntiä Helvetissä buraqin kyydissä.

Jahannam (arab. جهنم‎‎) on arabiankielinen ja islaminuskon käyttämä sana helvetille. Vastaavasti paratiisista käytetään sanaa Janna.[1]

Islamiin kuuluu usko elämän jatkumisesta tuonpuoleisessa maailmassa. Ihminen joutuu joko Helvettiin tai Paratiisiin sen mukaan, miten kukin tuomitaan viimeisellä tuomiolla. Koraanissa toistuvana aiheena on lupaus hurskaita odottavasta Paratiisista (Janna), joka on nautintojen ylenpalttinen tyyssija. Vielä yleisempi on varoitus uskottomia odottavasta Helvetistä (Jahannam), jonka kauhuista kirja antaa konkreettisia esimerkkejä. Islamilainen eskatologia on värikästä ja perustuu sekä Koraaniin että islamilaiseen perimätietoon, joka löytyy 800-luvulla kirjatuista haditheista.

Islamissa kaikella Jumalan luomalla on alku ja loppu. Koraanin mukaan viimeisinä päivinä maa järkkyy, vuoret murenevat, meret nousevat, aurinko pimenee, tähdet putoavat taivaalta ja taivas katoaa. Jumala jakaa viimeisenä päivänä tuomioita ja ainoastaan profeetta Muhammed voi vedota häneen syntisten puolesta. Jumala on armollinen, mutta ei anna anteeksi muiden jumalien asettamista rinnalleen.[2]

Viimeinen tuomioMuokkaa

Viimeinen tuomio tapahtuu, kun maailmanhistoria loppuu ja kuolleet nousevat haudoistaan Jumalan eteen tuomittaviksi. [3]Jokaisen osalta sekä hyvät että pahat teot on kirjattu kirjaan, jota tuomitut itse pitelevät. Tekoja vertaillaan laskemalla yhteen niiden painot enkeleiden Gabriel ja Mikael valvoessa. Tuomio tapahtuu niin, että kukin pannaan kävelemään Helvetin tulen yläpuolella olevaa siltaa (sirat) pitkin. Sillan kansi on terävämpi kuin miekka ja ohuempi kuin hius. Ne, joiden synnit ovat painavampia kuin hyvät teot, menettävät tasapainonsa ja syöksyvät Helvettiin. Hurskaat selviytyvät ja pääsevät Paratiisiin.[4]

Tarina sillasta on tullut islamiin Iranin zarathustralaisuudesta, jossa kerrotaan aivan samaa.[5]

HelvettiMuokkaa

Helvetissä on seitsemän tasoa: Jahannam eli kiirastuli muslimeille ja lisäksi omat tasonsa kristityille, juutalaisille, saabalaisille, zarathustralaisille, epäjumalanpalvojille ja ulkokultaisille.[6] Helvetissä on tukevat seinät ja 19 enkeliä (tai 70) vartioivat sitä johtajanaan enkeli Malik.[7] Helvetissä on puita kuten Paratiisissa, mutta sen sijaan, että ne antaisivat varjoa, puut löyhkäävät.

Helvetissä on varsinkin kahteen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Ensimmäinen luokka ovat kiittämättömät, joihin kuuluu etenkin naisia, jotka kapinoivat aviomiehiään vastaan tai pukeutuvat säädyttömästi eivätkä käytä huntua. Enemmistö Helvetin asukeista onkin naisia. Lisäksi on rikkaita, joita Paratiisissa on suhteessa vähän toisin kuin köyhiä. Toinen suuri luokka ovat vääräuskoiset, jotka eivät aikanaan kuunnelleet profeettojen varoituksia.[8] Helvetti on ikuisen kidutuksen paikka näille ryhmille, mutta muslimit, jotka tosin ovat tehneet syntyä, mutta pysyneet muslimeina, voivat toivoa pääsevänsä Muhammedin avulla pois sieltä.[9] Muslimit, jotka ovat menettäneet kolme lasta vapautetaan Helvetin tuskilta.

Islamin Helvetti muistuttaa kristittyjen helvettiä, mutta sillä on joitakin erityispiirteitä. Ensimmäinen on toistuva kuvaus tuomituille annettavasta tulisesta juomasta. Toinen on se, että Helvetissä järjestystä pitävät enkelit eivätkä demonit. [10] Erikoista on myös, että kadotukseen joutuneet voivat puhua Paratiisissa oleskelevien kanssa.

Helvetti on ennen muuta tulta: "Helvetissä on riittävästi hehkua! Me korvennamme tulessa ne, jotka eivät usko merkkeihimme; aina kun heidän ihonsa on palanut, me vaihdamme tilalle toisen, jotta he saisivat oikein maistaa rangaistusta. Jumala on Mahtava, Viisas." (Koraani 4:56). Helvetln tulen kuumuuden aste vaihtelee, mutta se on kuumempaa kuin maallinen tuli. Tulenlieskat myös puhuvat. Ainoa helpotus on, että perjantaisin Helvetin tulta ei sytytetä. [11] Erään kuvauksen mukaan henget eli džinnit tunkevat ihmisten suihin kuumia ketjuja ja vetävät niitä ulos takapuolesta.[2]

Tärkein keino välttyä Helvetiltä on noudattaa šarian määräyksiä ja sitoutua islamiin sen uskontunnustuksen mukaisesti. Kaikki riippuu kuitenkin Jumalan armosta, sillä Jumala tekee mitä haluaa. Varmin pääsy Paratiisiin on uskonsodassa kuolleilla marttyyreilla.

LähteetMuokkaa

  • Terhart, Franjo & Schulze, Janina: Nykymaailman uskonnot: Alkuperä, historia, usko, maailmankuva. (Weltreligionen: Ursprung, Geschichte, Ausübung, Glaube, Weltbild, 2007.) Suomentajat: Eetu Nieminen, Aatos Hiltunen. Bath: Parragon, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2.
  • Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing. ISBN 978-0-9892905-1-7

ViitteetMuokkaa

  1. Hämeen-Anttila 2004, s. 150–157.
  2. a b Terhart & Schulze 2007, s. 104–107.
  3. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 150–157
  4. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 290-295. Isaac Publishing, 2013.
  5. St. Clair-Tisdall, W.: The Sources of Islam: A Persian Treatise. Translated and abridged by Sir William Muir., s. 284. T. & T. Clark., 1901.
  6. Sookhdeo, 2013, 313
  7. Sookhdeo, 2013, 320
  8. Sookhdeo, 2013, 310
  9. Sookhdeo, 2013, 310
  10. Sookhdeo, 2013, 310
  11. Sookhdeo, 2013, 321