Avaa päävalikko

Kunniamurha on kunniaväkivallan äärimmäinen muoto[1], jossa surmatyö tehdään perheen, suvun tai klaanin kunnian palauttamiseksi. Kun surmatyö kohdistuu vastapuolena olevaan ryhmään, puhutaan myös verikostosta. Tällöin kohteena voi olla kuka tahansa vastakkaiseen ryhmään kuuluva henkilö. Kunniamurhat ovat tyypillisiä klaaniyhteiskunnille ja kunniakulttuureille, joissa järjestäytyneen yhteiskunnan ote ihmisistä on vähäinen. [2]

Kunniaväkivallan yhteys klaanikulttuuriinMuokkaa

Suomalaisessa valistuskirjallisuudessa kunniaväkivalta usein liitetään erityisesti ”patriarkaattiin”, eikä niinkään tiettyihin maihin, etnisiin ryhmiin tai uskontoihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan:[3]

’Kunniaan’ liittyvä väkivalta ei ole sidoksissa tiettyyn maahan, etniseen ryhmään tai uskontoon, vaan sitä esiintyy monissa yhteisöissä ympäri maailmaa, erityisesti patriarkaalisissa kulttuureissa.

Sosiaaliantropologit eivät ole yhdistäneet kunniaväkivaltaa erityisesti isänvaltaan. Väkivallan on sen sijaan nähty kumpuavan tietynlaisista sosiaalisista rakenteista, joissa kunnian puolustamisesta on tullut tärkeä osatekijä koko yhteisön hyvinvoinnille.

Philip Carl Salzman tekee jaottelun kahden yhteiskuntatyypin välillä.[4] Maanviljelyyn perustuvissa yhteiskunnissa ihmiset ovat asettuneet aloilleen, minkä seurauksena he ovat joutuneet helpoksi saaliiksi yhteiskunnallisen eliitin harjoittamalle alistamiselle ja verotukselle.[5] Paimentolaisuutta harjoittavat väestöt sen sijaan pystyvät suojelemaan vapauttaan liikkumalla paikasta toiseen. Keskusvallan on vaikea tavoittaa heitä, minkä takia näissä yhteisöissä ovat säilyneet alkuperäisemmät sosiaalisen organisoitumisen muodot.

Paimentolaiskulttuureita esiintyy edelleen esimerkiksi koko arabimaailman laajuudelta, sillä keskushallinnon valta ulottuu vain karttakirjoissa yhtenäisesti koko valtakunnan alueelle. Köyhissä maissa on tavallista, että hallituksen valta on heikkoa aavikoilla ja vuoristoissa.[6]

Ilman keskitettyä hallintoa ja sen väkivaltakoneistoa elävät paimentolaiset joutuvat itse puolustamaan itseään muita vastaan. Antropologit puhuvat symmetrisestä vastakkainasettelusta, jossa ihmisten välinen lojaalisuus syntyy oman ryhmän etujen puolustamisesta ottaen tällöin huomioon vastapuolen organisoitumistason. Oman perheen etuja puolustetaan toista perhettä vastaan, oman suvun etuja toista sukua vastaan, oman klaanin etuja toista klaania vastaan ja oman heimon etuja toista heimoa vastaan.[7]

Keskusvallan ohjauksesta vapaassa klaanikulttuurissa tärkeitä arvoja ovat tasa-arvoisuus, riippumattomuus ja vapaus, itseensä ja omaan apuun luottaminen, lojaalisuus sukua kohtaan sekä sotaisuus ja rohkeus itsensä puolustamisessa. Jos yksilö tai ryhmä ei kykene puolustamaan itseään, se joutuu muitten alistamaksi. Yksilöllä on sen takia "kollektiivinen velvollisuus" osallistua paitsi oman kunniansa, tarvittaessa myös perheen, suvun, klaanin ja heimon kunnian puolustamiseen. [8]Koska tällainen lojaalisuus tuottaa yksilölle kustannuksia, klaanikulttuureihin on kehittynyt voimakas kunniantunto, jossa kunnian säilyttäminen ilmenee ensisijaisena palkkiona apuun rientävälle yksilölle. Jos henkilö, olipa hän mies tai nainen, ei lähde tarvittaessa apuun, hän menettää kasvonsa.[9]

Paimentolaisheimojen kunniaväkivallassa on yleensä kysymys omaisuuden ja aineellisten etujen, kuten laidunmaiden tai veden turvaamisesta. Naisten ”kunnian” varjeleminen liittyy naisten rooliin uusien lasten synnyttäjinä. Lapset ovat tärkeä voimavara, sillä paimentolaiskulttuurit ovat työvaltaisia, ja perheen ja suvun sotilaallinen voima muita vastaan perustuu olennaisesti niiden päälukuun.[10]

Kunniaväkivalta on kulttuurin osatekijä, joka korvaa paimentolaisheimoilta puuttuvan keskitetyn väkivaltakoneiston. Tällaisessa tilanteessa jokainen joutuu puolustamaan itseään ja kunniaansa tai joutuu toisten alistamaksi.

Kunniaväkivalta ja islamMuokkaa

Islam syntyi klaaniyhteiskuntien hallitsemassa ympäristössä, mitä osaltaan kuvastaa se, että Muhammedin elämäkerrassa kuvataan huolellisesti hänen klaanitaustansa ja esitellään Muhammed eräänlaisena maantierosvona, joka klaanikulttuuriin kuuluvien tapojen mukaisesti[11] ryösti kymmeniä karavaaneja.[12]  

Paimentolaiselämään kuuluva kunniakulttuuri onkin sulautunut osaksi islaminuskoa. Kunniaväkivalta on saanut ilmauksensa  ”hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen” periaatteena, joka löytyy myös Koraanista (3:104 ja 2:256). Periaate tarkoittaa, että kuka tahansa, joka näkee vääryyden tapahtuvan, ottaa asiakseen korjata sen. Islamilaisen lain klassinen käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että tämä periaate on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi. [13]

Periaatteen mukaisessa väliintulossa on kahdeksan tasoa: 1) rikkomuksen luotettava todentaminen, 2) rikkeen tekijälle kerrotaan teon vääryys, 3) häntä varoitetaan Jumalan rangaistuksesta, 4) rikkeen tekijää moititaan voimakkain sanoin, 5) käydään käsiksi esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit tai kaatamalla viini maahan, 6) henkilöä uhataan ja pelotellaan väkivallalla, 7) häntä lyödään ja potkitaan, ja 8) jos muu ei auta, lopuksi turvaudutaan aseisiin ja tarvittaessa ulkopuoliseen apuun, jolloin rikkeen tekijä on lupa tappaa.[14]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Räisä, Sara: Patriarkaalinen kunniaväkivalta (Pro gradu -työn tiivistelmä) 2.11.2010. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Viitattu 19.12.2010.
  2. Karalahti, Arto: Kunniaväkivalta – Kunniamurha kunniaväkivallan muotona (PDF) (tutkielma) 2008. Oikeustieteellinen tiedekunta: Turun yliopisto. Viitattu 19.12.2010.
  3. "Kunniaan" liittyvä väkivalta MAAHANMUUTTO JA KULTTUURINEN MONINAISUUS. 11.9.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
  4. Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008.
  5. Salzman, 2008, 21
  6. Salzman, 2008, 24
  7. Salzman, 2008, 11-12
  8. Salzman, 2008, 108
  9. Salzman, 2008,91-93
  10. Salzman, 2008,128
  11. Salzman, 2008, 136
  12. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 209. Basam Books, 1999.
  13. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 714. amana publications, 2017.
  14. Umdat al-Salik, 720-724

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Ala-Lipasti, Raija & Bauters, Anneli (toim.): Kunniaväkivalta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2009. ISBN 978-952-5078-32-9.
  • Tauro, Tanja & Dijken, Marjo van (toim.): Kunnia konfliktina: Näkökulmia ilmiön tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Amoral-hankkeen loppujulkaisu. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri, 2009. ISBN 978-952-5082-62-3. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä lakiin tai oikeuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.