Kunniaväkivalta

väkivalta jonka vaikuttimena on käsitys, jonka mukaan uhri on tahrannut suvun tai yhteisön kunniaa teollaan

Kunniaväkivalta[1] on väkivaltaa, joka liittyy yksilön, perheen, suvun tai klaanin aseman ja sosiaalisen arvostuksen palauttamiseen tilanteissa, joissa niitä on uhattu. Paine kunniaväkivaltaan tulee perheen, suvun, sukuryhmän tai klaanin taholta, ja siitä luopuminen merkitsee kasvojen menetystä ja oman aseman heikentymistä yhteisössä. Kunniaväkivalta kuuluu esivaltiollisiin kulttuureihin, missä valtiovallan heikkouden tai puutteen takia jokainen mies joutuu henkilökohtaisesti puolustamaan asemaansa yhteisössä. Se voi tarkoittaa loukkausten nopeaa kostamista jopa perheenjäsenille. [2]

Kunniaväkivallan yhteys klaanikulttuuriinMuokkaa

 
Paimentolaisia Afrikassa

Suomalaisessa valistuskirjallisuudessa kunniaväkivalta usein liitetään ”patriarkaattiin”, eikä tiettyihin maihin, etnisiin ryhmiin tai uskontoihin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan:[3]

’Kunniaan’ liittyvä väkivalta ei ole sidoksissa tiettyyn maahan, etniseen ryhmään tai uskontoon, vaan sitä esiintyy monissa yhteisöissä ympäri maailmaa, erityisesti patriarkaalisissa kulttuureissa.

Sosiaaliantropologit eivät yhdistä kunniaväkivaltaa varsinaisesti isänvaltaan. Kunniaväkivallan on ilmiönä nähty olevan seurausta tietynlaisista sosiaalisista rakenteista, joissa kunnian puolustamisesta on tullut välttämätön osa koko yhteisön hyvinvointia.

Sosiaaliantropologi Philip Carl Salzman tekee jaottelun kahden yhteiskuntatyypin välillä.[2] Toisaalta ovat valtiovaltaan nojautuvat yhteiskunnat ja toisaalta esivaltiolliset yhteisöt, joista väkivallan monopolia edustava valtio puuttuu tai joissa sen vaikutus tuntuu vain heikosti. Maanviljelyyn perustuvissa yhteiskunnissa ihmiset ovat asettuneet aloilleen, minkä seurauksena he ovat joutuneet helpoksi saaliiksi yhteiskunnallisen eliitin harjoittamalle alistamiselle ja verotukselle, joka tapahtuu keskitetyn vallan avulla.[4] Paimentolaisuutta harjoittavat väestöt sen sijaan pystyvät suojelemaan vapauttaan liikkumalla paikasta toiseen. Keskusvallan on vaikea tavoittaa heitä, minkä takia näissä yhteisöissä ovat säilyneet alkuperäiset sosiaalisen organisoitumisen muodot.

Paimentolaiskulttuureita esiintyy edelleen kaikkialla esimerkiksi koko arabimaailmassa, sillä ainoastaan karttakirjoissa keskushallinnon valta ulottuu yhtenäisesti koko valtakunnan alueelle. Köyhissä maissa on tavallista, että hallituksen valta on heikkoa aavikoilla ja vuoristoissa.[5]

Ilman keskitettyä hallintoa ja sen väkivaltakoneistoa paimentolaiset joutuvat puolustamaan itse itseään muita vastaan. Antropologit puhuvat symmetrisestä vastakkainasettelusta (balanced opposition).[6] Siinä ihmisten välinen lojaalisuus syntyy oman ryhmän etujen puolustamisesta aina samalla tasolla, jolla sitä vastaan kohdistunut uhkakin esiintyy. Oman perheen etuja puolustetaan toista perhettä vastaan, oman suvun etuja toista sukua vastaan, oman klaanin etuja toista klaania vastaan ja oman heimon etuja toista heimoa vastaan.[6]

Keskusvallan ohjauksesta vapaassa klaanikulttuurissa tärkeitä arvoja ovat miesten tasa-arvo, riippumattomuus ja vapaus, itseensä ja omaan apuun luottaminen, lojaalisuus sukua kohtaan sekä sotaisuus ja rohkeus itsensä puolustamisessa. Jos yksilö tai ryhmä ei kykene puolustautumaan, se joutuu muitten alistamaksi. Yksilöllä on sen takia kollektiivinen velvollisuus osallistua paitsi oman asiansa, tarvittaessa myös perheen, suvun, klaanin ja heimon etujen puolustamiseen. [7] Koska lojaalisuus tuottaa yksilölle kustannuksia, klaanikulttuureihin on kehittynyt voimakas kunniantunto, jossa oman kunnian säilyttäminen toimii ensisijaisena palkkiona apuun rientävälle yksilölle. Jos henkilö, olipa hän mies tai nainen, ei lähde tarvittaessa apuun, hän menettää kasvonsa.[8]

Paimentolaisheimojen kunniaväkivallassa on yleensä kysymys omaisuuden ja aineellisten etujen, kuten laidunmaiden tai veden turvaamisesta. Naisten ”kunnian” varjeleminen liittyy naisten rooliin lasten synnyttäjinä. Lapset ovat tärkeä voimavara, sillä paimentolaiskulttuurit ovat työvaltaisia, ja perheen ja suvun sotilaallinen voima muita vastaan perustuu olennaisesti niiden päälukuun.[9]

Kunniaväkivalta eli uhka loukkausten kostamisesta korvaa paimentolaisheimoilta puuttuvan keskitetyn väkivaltakoneiston. Jokaisella on kollektiivinen velvollisuus osallistua perheensä, sukunsa, sukuryhmänsä ja klaaninsa etujen puolustamiseen sen mukaisesti, millä organisaatiotasolla loukkaus on tapahtunut.

Kunniaväkivalta ja islamMuokkaa

Islam syntyi klaaniyhteiskuntien hallitsemassa ympäristössä, mitä osaltaan kuvastaa se, että Muhammedin elämäkerrassa kuvataan huolellisesti hänen klaanitaustansa ja esitellään Muhammed eräänlaisena maantierosvona, joka klaanikulttuuriin kuuluvan vapaan saalistuksen mukaisesti[10] ryösti kymmeniä karavaaneja.[11][12] Paimentolaisyhteiskuntien pohjalta nousseena uskontona islam sisältää kunniakulttuuriin kuuluvan velvollisuuden omatoimisesti puuttua nähtyihin rikkomuksiin vaikka väkivalloin.[2] Myös Suomessa haastatellut muslimit liittivät kunniaväkivallan islamiin. Suomalaistutkijat pitivät sitä väärinkäsityksenä katsoen, että "kunnia-ajattelu ei itsessään palaudu minkään uskonnon opetuksiin". [13] Islamista luopunut poliitikko Ayaan Hirsi Ali kuitenkin selittää, että kunniaväkivalta saa islamilaisen perustelun ”hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen” periaatteesta, joka löytyy myös Koraanista (3:104 9:71). Ayaan Hirsi Ali kirjoittaa, että "äärimuodossaan hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen aate tarjoaa oikeutuksen niille isille, veljille, sedille ja serkuille, jotka "kunniamurhaavat" naispuolisia sukulaisiaan, mikäli näiden uskotaan tehneen anteeksiantamatonta syntiä." [14] Periaate tarkoittaa, että kuka tahansa, joka näkee vääryyden tapahtuvan, ottaa asiakseen korjata sen. Islamilaisen lain käsikirja Reliance of the Traveller kertoo, että tämä periaate on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi. [15]

"Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen" etenee šariakäsikirjan mukaan kahdeksan tason kautta. Ne ovat 1) rikkomuksen luotettava todentaminen, 2) rikkeen tekijälle kerrotaan teon vääryys, 3) häntä varoitetaan Jumalan rangaistuksesta, 4) rikkeen tekijää moititaan voimakkain sanoin, 5) käydään käsiksi esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit tai kaatamalla viini maahan, 6) henkilöä uhataan ja pelotellaan väkivallalla, 7) häntä lyödään ja potkitaan, ja 8) jos muu ei auta, lopuksi turvaudutaan aseisiin ja tarvittaessa ulkopuoliseen apuun, jolloin rikkeen tekijä on lupa tappaa.[16]

Perheen sisäinen kunniaväkivaltaMuokkaa

Kunniaväkivalta perheessä on tyypillisesti miesten harjoittamaa ja kohdistuu johonkin naispuoliseen perheenjäseneen tai muuhun naispuoliseen läheiseen sukulaiseen. Šaria ei kuitenkaan tee eroa sukupuolten välillä, sillä kuka tahansa on periaatteessa oikeutettu korjaamaan näkemänsä vääryyden.[15]

Väkivallan taustalla on yleensä se, että perheen tai muun suvun jäsenet kokevat, että joku perheen naispuolinen jäsen on loukannut perheen kunniaa esimerkiksi harrastamalla seksiä miehen kanssa ilman että on mennyt ensin naimisiin tämän kanssa. Kunniaväkivalta voi ilmetä myös muunlaisena fyysisenä väkivaltana, naisen uhkailemisena ja vapauden rajoittamisena. Aiheena voi olla myös esimerkiksi vääränlaiseksi koettu pukeutuminen. Kunniaväkivalta eroaa muusta perheväkivallasta siinä, että sitä ei pyritä piilottelemaan sosiaalisen yhteisön muilta jäseniltä.[17] On päinvastoin tärkeää, että kunnian palauttaminen tulee julkisesti tiedoksi.

Kunniaväkivaltaa on perusteltu sillä, että esimerkiksi esiaviollista seksiä harrastavan naisen murhaaminen on oikeutettua, koska se palauttaisi perheen tahratuksi koetun kunnian. Tutkijat pitävät kunniaväkivallan perimmäisenä syynä kuitenkin sitä, että miehet haluavat varmistaa, että heidän jälkeläisensä ovat syntyneet heidän omista sukusoluistaan.[18] Toiset tutkijat katsovat, että koska nuori nainen on paimentolaiskulttuureissa tärkeä resurssi lasten synnyttäjänä, perheen ja suvun pääluvun turvaamiseksi on tärkeää suojella tätä voimavaraa ulkopuolisilta, sillä naisen synnyttämä lapsi kuuluu isänsä suvulle. [9]

Kunniaväkivallan äärimmäisenä muotona ovat kunniamurhat.[19] YK:n kaikkinaisen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisen komitea (nk. CEDAW-komitea) ja YK:n lapsen oikeuksien komitea (Joint general recommendation 2014) määrittelevät kunniaan liittyvän väkivallan haitalliseksi perinteeksi, joka loukkaa ihmisoikeuksia ja kohdistuu useimmiten tyttöihin ja naisiin tilanteissa, joissa heidän käyttäytymisensä tulkitaan vaarantavan perheen tai yhteisön kunnian.

Kunniaväkivallan muotojaMuokkaa

Intiassa ja Pakistanissa on vanha perinne, että uskottomaksi väitetyn naisen ulkonäköä turmellaan. Aiemmin tämä on tarkoittanut lähinnä nenän leikkaamista pois. Nykyisin käytetään myös happoa, jolla naisen kasvot tuhotaan täysin. Naisen ulkonäön turmelee yleensä oma aviomies, joka sitten myös jättää naisen. Erään järjestön laskujen mukaan vuosien 1994 ja 1999 välillä 3560 naista joutui sairaalaan happo-, tuli- tai bensiini-iskun vuoksi. Puolet heistä kuoli.[20]

Kunniaväkivallan kohteena voivat olla myös pojat ja miehet, etenkin homoseksuaalisuuden vuoksi[21][22] tai seurustelukumppaninsa suvun taholta. Yhteisö myös painostaa poikia ja miehiä käyttämään kunniaväkivaltaa läheisiään kohtaan.[23][24]

Kunniaväkivallan estäminenMuokkaa

RuotsissaMuokkaa

Kunniaväkivallan uhreja auttavan GAPF-järjestön perustaja, Irakista kunniaväkivaltaa paennut Sara Mohammad on todennut, että ongelmista pitää puhua suoraan, vaikka kunniaväkivallan esiin nostaneita syytetäänkin rasismista ja islamofobiasta. Rasismipelon vuoksi Ruotsissa on ollut vaikea käsitellä omana ilmiönään kunniaväkivaltaa. Sen on väitetty olevan vain osa tavallista lähisuhdeväkivaltaa. Ongelman erityislaatu pidettiin pitkään piilossa, mutta 2010-luvun lopulla asiaan puuttuminen oli jo parempaa kuin Suomessa. Ruotsissa on kunniaväkivallan ehkäisykeskus Origo ja pakkoavioliitot kriminalisoiva laki toisin kuin Suomessa, jossa vain osassa tapauksia on voitu nostaa syyte, esimerkiksi ihmiskaupasta. Ruotsissa voidaan mitätöidä muualla solmitut lapsiavioliitot, ja siellä selvitetään rikossäännöstön luomista, joka koskisi nimenomaan kunniaväkivaltaa. Silti Ruotsissa joka arviolta kolmas ulkomailla syntyneiden vanhempien nuori on uhan piirissä, sillä vuoden 2014 jälkeinen pakolaiskriisi tuotti paljon tulijoita vahvan kunniakontrollin maista.[25]

SuomessaMuokkaa

Suomessa Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri järjesti vuonna 2010 päättyneen hankkeen kunniaväkivallan ennaltaehkäisemiseksi[26]. Myös Ihmisoikeusliitto [13], Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) [3] sekä Sosiaali- terveysministeriö ovat tuottaneet aineistoja kunniaväkivallasta ja sen ehkäisemisestä. Ne katsovat, että kunniaväkivallalla ei ole tekemistä islamin kanssa, sillä ilmiö on seurausta patriarkaatista.[3] ja on sukupuolittuneen väkivallan muoto.[27] Kunniaväkivalta ei näiden järjestöjen mukaan liity mihinkään uskontoon, koska kunnia-ajattelu on uskontoja vanhempaa. Lisäksi kunniaväkivalta on osa myös suomalaista kulttuuria, joten se ei ole yhteydessä etniseen taustaan. Sosiaali-ja terveysministeriön koulutusmateriaaleissa kunnian säilyttämistä ei nähdä perheiden ja sukujen maineeseen liittyvänä kysymyksenä vaan perheen sisäisenä tapakulttuurina, joka koskee myös suomalaisia.[28] Toistuvia näkemyksiä ovat, että kunniaväkivaltaan ei osata puuttua, ja että ilmiö ei liity millään tavalla uskontoon.[29][30][31]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Al-Misri, Ahmad ibn an-Naqib: Reliance of the Traveller and Tools of the Worshipper. Teoksessa: Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller, s. 47-648. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017 (alkuteos n. 1368). ISBN 0-915957-72-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  • Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. "Kunniaan" liittyvä väkivalta 15.4.2019. THL. Arkistoitu 2.9.2019. Viitattu 2.9.2019.
  2. a b c Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c "Kunniaan" liittyvä väkivalta Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus. 11.9.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 2.9.2019.
  4. Salzman, 2008, s. 21
  5. Salzman, 2008, s. 24
  6. a b Salzman, 2008, s. 11–12
  7. Salzman, 2008, s. 108
  8. Salzman, 2008, s. 91–93
  9. a b Salzman, 2008, s. 128
  10. Salzman, 2008, s. 136
  11. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 209. Basam Books, 1999.
  12. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia ISBN 978-951-1-26819-2., s. 13–21. Otava, 2012.
  13. a b Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen, Johanna Latvala: Kunniakäsitykset ja väkivalta - selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa 44 s. 44. 2016. Ihmisoikeusliitto.
  14. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen. Miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta, s. 139. Scanria, 2016.
  15. a b Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 714. amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio.
  16. Umdat al-Salik, s. 720–724
  17. Hyvät käytänteet ehkäistä kunniaväkivaltaa. sivu 4. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/114018/Kempe_Jenni_Reunama_Miisa.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  18. Suojattu yhteisö: Kunniaväkivalta kollektiivisena ilmiönä Suomessa. Sivu 33. https://uudenmaanpiiri-mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/bb3f9e464a8aa48dd5632a24210ef12e/1571833799/application/pdf/127901/Tuuli_tammisalo_savolainen.pdf[vanhentunut linkki]
  19. Räisä, Sara: Patriarkaalinen kunniaväkivalta (Pro gradu -työn tiivistelmä) 2.11.2010. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Arkistoitu 16.12.2012. Viitattu 19.12.2010.
  20. Jones, Adam: Case Study: ”Honour” Killings and Blood Feuds 20.1.2008. Gendercide Watch. Arkistoitu 5.2.2007. Viitattu 19.12.2010.
  21. Tuhannet pelkäävät kunniaväkivaltaa Suomessa Uusi Suomi. 1.3.2009. Viitattu 19.12.2010.
  22. Antti Halonen: Kuolema kivittämällä, loppuelämä vankilassa ja ruoskinta – näissä maissa on julmimmat homolait Iltalehti. 1.4.2019.
  23. Wafa Sultan: A God Who Hates: The Courageous Woman Who Inflamed the Muslim World Speaks Out Against the Evils of Islam. , 2011.
  24. Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East, s. 122–126. Humanity Books, 2008. (englanniksi)
  25. Veli pakotti Sara Mohammadin aseella uhaten naimisiin, nyt tämä neuvoo Ruotsista käsin Suomea: ”Rasismi­korttia ei pidä hyväksyä” Helsingin Sanomat. 2.9.2019.
  26. Ruotsin kunniaväkivalta räjähti käsiin, Suomen tilanne parempi Iltalehti. 28.7.2010. Viitattu 19.12.2010.
  27. Johanna Latvala: Blogi: Väkivaltaa, mutta liittyykö se kunniaan? 1.9.2017. Ihmisoikeusliitto.
  28. Minna Seikkula: "Kunniaan" liittyvä väkivalta, kouluttajan materiaali (diat) 2019 "Kunniaan liittyvä väkivalta koskee joitakin Suomessa asuvia maahanmuuttajia ja joitakin suomalaisia". Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 2.9.2019.
  29. Emmakaisa Jokiniemi: Kunniaväkivalta Suomessa: pakkoavioliittoja ja tappouhkauksia – Ihmisoikeusliitto vaatii parempaa puuttumista 13.6.2016. Yle.
  30. Kunniaväkivalta rantautui Suomeen, mutta siihen ei osata puuttua Aamulehti. 13.6.2016.
  31. Hämeen-Anttila, 2004, s. 170−171

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Ala-Lipasti, Raija & Bauters, Anneli (toim.): Kunniaväkivalta. Helsinki: Vihreä sivistysliitto, 2009. ISBN 978-952-5078-32-9.
  • Härkönen, Kirsti: Kunniallisen naisen taakka: Raportti seksuaalisesta väkivallasta Turkissa. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-304-7.
  • Tauro, Tanja & Dijken, Marjo van (toim.): Kunnia konfliktina: Näkökulmia ilmiön tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Amoral-hankkeen loppujulkaisu. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri, 2009. ISBN 978-952-5082-62-3. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa