Patriarkaatti (yhteiskuntatieteet)

yhteiskuntajärjestelmä, jossa valta on miehillä

Patriarkaatti (πατριαρχία < πατήρ, patér 'isä', αρχή, arché 'valta') tarkoittaa kirjaimellisesti isänvaltaa. Sanan alkuperäisessä merkityksessä se on yhteiskunta, jossa vanhat miehet ovat hallitsevassa asemassa. Patriarkaalinen-sanaa käytettiin myöhemmin merkityksessä isäntävaltainen. Tällaisella yhteisöllä on miespuolinen johtaja, jolla on ehdoton määräysvalta yhteisössä. Hän huolehtii silti monin tavoin alaistensa hyvinvoinnista. Tämän vastineeksi alaisten on oltava uskollisia ja kuuliaisia.[1]

Historia ja perustaMuokkaa

Antiikin Kreikassa ja Roomassa talon mies oli perheen pää, joka teki kaikki päätökset, valvoi niiden noudattamista ja rankaisi rikkomuksista. Hänen alaisiaan olivat vaimot, lapset, sukulaiset, palvelijat ja orjat. Perheenpään valta oli tarkoitettu perheensä hyväksi, sillä hänen velvollisuutensa oli varmistaa perheen hyvinvointi ja suojella sitä sisäisiltä ja ulkoisilta uhilta kaikin tarpeelliseksi katsominsa keinoin. Ilkeyksiin tai kostoon perheenpään ei valtaansa kuulunut käyttää.[2]

Länsimaisen poliittisen teorian historiassa monarkin valtaa on perusteltu perheenisien patriarkaalisella auktoriteetilla pääasiallisesti kolmella tavalla:[2]

Antropologisella patriarkaatilla oletetaan, että alkukantaiset perhesuhteet kehittyivät laajemmiksi yhteiskunniksi ja samalla miespuoliset perheenpäät kehittyivät kuningaskuntien hallitsijoiksi.[2]

Moraalisella patriarkaatilla viitataan siihen käsitykseen, että poliittinen auktoriteetti kuului isien alkuperäiselle sukupolvelle, kuten Raamatun Aadamille, ja myöhempien sukupolvien miehet ovat saaneet heiltä periytyvänä oikeutensa valtaan.[2]

Ideologisella patriarkaatilla viitataan siihen, että poliittista auktoriteettia vaadittiin isyyttä koskevan kielen, vertauskuvien ja kuvien kautta. Opettajat, isännät, työnantajat ja rauhantuomarit ottivat isän roolin ja auktoriteetin sekä siirsivät ihmisten isiään kohtaan tunteman lojaalisuuden kansalaisten poliittisia isiään kohtaan tuntemaksi kuuliaisuudeksi.[2]

John Locke kyseenalaisti yhteiskuntasopimusteoriallaan 1600-luvulla patriarkaalisen poliittisen auktoriteetin laillisuuden. Hän väitti, että perheenisien luontainen auktoriteetti ei siirtynyt poliittisille johtajille, vaan aikuisten miesten luonnollisia oikeuksia valvoi hallitus, eivätkä he olleet isiensä määräysvallan alaisia. Yhteiskuntasopimusteorian myötä liberalismi, yksilönoikeudet, vapaa markkinatalous ja rajoitettu perustuslaillinen hallinto alkoi syrjäyttää patriarkaalista ajattelutapaa ja rakenteita. Senkin jälkeen tosin dominoivat miehet ovat usein katsoneet oikeudekseen hallita muita miehiä, ja naiset ovat edelleen olleet usein miesten käskynalaisia.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Halmesvirta, Ojala, Roiko-Jokela, Vilkuna: Historian sanakirja. Gummerus. Jyväskylä, 1999. ISBN 951-20-5089-7.
  2. a b c d e f Kann, Mark E. (päätoim. Kurian, George Thomas): ”Patriarchy”, The Encyclopedia of Political Science, s. 1197–1198. CQ Press, 2011. ISBN 978-1-933116-44-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa