Feminismi

liike ja suuntaus, joka tavoittelee sukupuolten välistä tasa-arvoa

Feminismi on sosiaalisista ja poliittisista liikkeistä sekä ideologioista koostuva kokonaisuus, joita yhdistää yhteinen päämäärä: saavuttaa poliittinen, taloudellinen, henkilökohtainen ja sosiaalinen seksuaalisten suuntautumisten sekä sukupuolten tasa-arvo.[1][2][3][4][5] Feminismiin sisältyy näkemys, jossa eri yhteiskunnissa priorisoidaan enemmän mieheksi syntymästä asti määritellyn miehen, eli cis-miehen näkökulmaa, ja että naisia sekä transmiehiä kohdellaan epäreilusti noissa mainituissa yhteiskunnissa.[6] Pyrkimykset muuttaa tätä sisältävät sukupuolistereotypioita vastaan taistelemista, sekä naisille koulutuksillisten ja ammatillisten mahdollisuuksien luomista, jotka ovat tasa-arvoisia verrattuna miehiin.lähde? Feministiset liikkeet ovat kampanjoineet naisten oikeuksien puolesta, liittyen muun muassa äänioikeuteen, yrittäjyyteen, työntekoon, reiluun työpalkkaan sekä tasa-arvoiseen palkanmaksuun sukupuolten välillä, omaisuuden omistajuuteen, mahdollisuuteen kouluttautua, tasa-arvoiseen oikeuteen avioliitossa ja äitiyslomaan. Feministit ovat myös tehneet töitä laillisten aborttien ja sosiaalisen integraation puolesta, ja suojellakseen naisia ja tyttöjä raiskauksilta, seksuaaliselta pahoinpitelyltä, sekä perheväkivallalta.[7] Myös muutokset pukeutumisessa ja hyväksyttäviksi luokitellut fyysiset aktiviteetit ovat olleet osa feminististisiä liikkeitä.[8]

Jotkut tutkijat huomioivat feminististen kampanjoiden olleen suurin liikkeellepanija monien suurien, yhteiskunnallisten muutosten takana naisten puolesta, varsinkin länsimaissa, jossa heille annetaan tunnustusta naisten äänioikeuden, sukupuolineutraalin kielen, naisten lisääntymiseen liittyvien oikeuksien (sisältäen oikeudet ehkäisyyn ja aborttiin) sekä naisten omistajuuteen ja kauppasopimusten tekemiseen liittyen.[9] Vaikka feminismi on keskittynyt enimmäkseen puhumaan naisten oikeuksista, monet feministit järkeilevät miehen roolin vapauttamisen sisällyttämistä feminismiin, koska he uskovat traditionaalisten sukupuoliroolien haitallisuuteen myös miehissä.[10]

Miesten tasa-arvoa edistävissä ryhmissä feministejä on monesti kritisoitu siitä, että he sivuuttaisivat täysin miesten kokemat ongelmat tasa-arvossa, vaikkakin viime vuosina on otettu yhä enemmän esille miesten kokemia ongelmia.[11]

Feministinen teoria, joka ilmaantui feminististen liikkeiden myötä, pyrkii ymmärtämään sukupuolen epätasa-arvoisuutta tarkastelemalla naisen sosiaalista asemaa ja elättyä kokemusta; se on kehittänyt teorioita lukuisissa tieteenhaaroissa vastatakseen sukupuolta koskeviin ongelmiin.[12][13]

Lukuisat feministiset liikkeet ja ideologiat ovat kehittyneet vuosien aikana, ja ne esittävät erinäköisiä näkökulmia ja tavoitteita. Joitakin feminismin muotoja on kritisoitu siitä, että ne ovat ottaneet huomioon vain valkoisen, keskiluokkaisen sekä korkeakouluttautuneen näkökulman. Tämä kritiikki on johtanut etnisesti erikoistuneihin tai monikulttuurillisiin feminismin muotoihin, mukaan lukien musta feminismi ja intersektionaalinen feminismi.[14]

Ensimmäinen suomalainen naisjärjestö perustettiin 1884[15] ja ensimmäiset suomalaiset feministiryhmät – Marxist-Feministerna ja Rödkärringar (Puna-Akat) – perustettiin vuonna 1973.[16]

HistoriaMuokkaa

 
Yhdysvaltalainen feministikirjailija Gloria Jean Watkins, kirjailijanimeltään bell hooks.

TerminologiaMuokkaa

Charles Fourier, utopinen sosialisti ja ranskalainen filosofi, on saanut tunnustusta féminisme-sanan keksimisestä vuonna 1837.[17] Sanat ”féminisme” (”feminismi”) sekä ”féministe” (”feministi”) ilmestyivät ensimmäistä kertaa Ranskassa ja Alankomaissa vuonna 1872, Isossa-Britanniassa 1890-luvulla, sekä Yhdysvalloissa vuonna 1910.[18][19] Oxford English Dictionaryn mukaan ”feminist”-sana ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1852,[20] ja ”feminism” vuonna 1895.[21] Riippuen historiallisesta ajankohdasta, kulttuurista sekä valtiosta, feministeillä ympäri maailmaa on ollut eri syyt ja tavoitteet. Suurin osa länsimaalaisista feministi-historioitsijoista väittää, että kaikkia naisten oikeuksia tavoittelevia liikkeitä pitäisi ajatella feministisinä liikkeinä, jopa silloin kun nämä liikkeet eivät käytä/käyttäneet itsestään tätä termiä.[22][23][24][25][26][27] Toiset historioitsijat väittävät puolestaan, että termiä pitäisi käyttää vain modernista feministisestä liikkeestä. Nämä historioitsijat käyttävät termiä ”protofeministi” kuvaamaan aikaisempia liikkeitä.[28]

Naisliikkeen edelläkävijöitäMuokkaa

Monet 1700-luvun valistusajattelijat vaativat naisten tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta. Eräitä tunnettuja nimiä ovat Jeremy Bentham (1781), markiisi de Condorcet (1789) ja Mary Wollstonecraft (1792).

Utilitaristi ja liberalisti Jeremy Bentham kannatti lähes kaikissa asioissa sukupuolten tasa-arvoa ja vaati naisille täyttä äänioikeutta ja oikeutta tulla äänestetyksi sekä vastusti sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa sukupuolimoraalia kuin miehiltä.[29]

Ranskalainen vallankumouksellinen markiisi de Condorcet oli radikaali ihmisoikeuksien puolustaja, myös naisten tasa-arvon aktivisti 1780-luvulla. Hän vaati naisille äänioikeutta heti vallankumouksen alussa artikkelissaan 1789 ja julkaisemalla teoksen De l’admission des femmes au droit de cité (”For the Admission to the Rights of Citizenship For Women”) vuonna 1790.[30]

Mainituin alkuajan naisasiafilosofi oli Mary Wollstonecraft teoksellaan Naisten oikeuksien puolustus (1792). Wollstonecraftin mukaan koulutus ja kasvatus saivat naiset omaksumaan rajoitetut odotukset ja ”mieskatseen” saneleman itsekuvan. Teosta pidetään eräänä naisasialiikkeen kulmakivenä.[31]

SuffragetitMuokkaa

Katso myös: Suffragetti
 
Uusi polkupyörämalli vuonna 1885, jota alettiin kutsua turvapolkupyöräksi, antoi myös naisille mahdollisuuden pyöräillä ja kokea liikkumisen vapautta. Kuvassa naisten versio vuodelta 1889.

Naisasialiike poliittisena liikkeenä syntyi 1800-luvulla. Yhdysvalloissa vuonna 1848 järjestettiin ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille äänioikeutta.[15]

Vuonna 1903 Emmeline Pankhurst oli aloittamassa Isossa-Britanniassa suffragettien liikettä. Eräs brittiläinen sanomalehti käytti vuonna 1905 sanaa suffragetti (englannin sanasta suffrage) pilkatakseen naisia, jotka vaativat äänioikeutta. Pian suffragetit alkoivat itsekin käyttää tätä nimeä. Vähitellen suffragettien keinot äänioikeustaisteluissa muuttuivat rajuiksi. He saattoivat muun muassa kahlehtia itsensä julkisiin rakennuksiin ja lakiakin rikottiin. Monet joutuivat vankilaan. Suffragetit ryhtyivät nälkälakkoon vuonna 1909, ja heitä pakkoruokittiin nieluun työnnetyn letkun avulla. Toimenpide aiheutti naisille pysyviä vammoja, ja pakkoruokinta kiellettiin vuonna 1913. Tunnetuin suffragetin tempaus on brittiläisen Emily Davisonin heittäytyminen vuonna 1913 hevoskilpailuissa kuninkaan hevosen alle. Davison kuoli, mutta teko toi paljon huomiota naisten äänioikeustaistelulle. Kun miehet ensimmäisessä maailmansodassa olivat rintamalla, naiset tekivät töitä. Britannian naiset saivat rajatun äänioikeuden vuonna 1918 ja täyden äänioikeuden 1928. Yhdysvalloissa vuonna 1920 annettiin äänioikeus 30 vuotta täyttäneille naisille.[15]

 
Asetehtaassa työskenteleviä naisia Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana. Ennen sotia säätyläisnaisten ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä työskennellä kodin ulkopuolella.

Feminismin aallotMuokkaa

Uudella naisliikkeellä eli feministisellä naisliikkeellä ymmärretään 1960-luvulla ensin Yhdysvalloissa, myöhemmin Euroopassa vaikuttanutta naisliikettä. Se syntyi jatkona 1960-luvun yleispoliittisiin liikehdintöihin.[32] Naiset osoittivat mieltään muun muassa palkkaeroja ja pornografiaa vastaan. Vuonna 1963 Yhdysvalloissa tuli voimaan laki, jonka mukaan samasta työstä tuli maksaa sama palkka niin miehille kuin naisille.[15]

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia. Teorioita tarkastellaan usein suhteessa toisiinsa ja rinnakkain niin, ettei niitä pidetä toisiaan poissulkevina.[31]

Feminismin ensimmäinen vaihe on pyrkinyt edistämään miesten ja naisten tasa-arvon toteutumista. Vaiheen juuret löytyvät 1700-luvun lopulta Mary Wollstonecraftin Naisten oikeuksien julistuksesta. Nykyfeminismin ensimmäinen aalto samastetaan usein niin sanottuun liberaalifeminismiin.[31]

Feminismin toinen aalto sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Feminismin toinen aalto kiinnitti huomion vallan jakautumiseen sukupuolten välillä ja naiserityisyyteen. Yhteiskunnallisia suhteita ja ilmiöitä tutkittiin naisten näkökulmasta ja naisten ongelmina. Tähän vaiheeseen sisällytetään yleensä kulttuurifeminismi, marxilainen feminismi ja radikaalifeminismi. Toinen aalto jatkui 1990-luvulle.[31][33]

Toisen aallon suuntauksista marxilainen feminismi on kiinnittänyt huomiota yhteiskunnan luokkajakoon ja uusintavaan työhön.[31] Kulttuurifeministit ovat tuoneet usein esiin naisten erityisyyden. Sukupuolieroa ovat korostaneet etenkin ranskalaiset feministiajattelijat, joista tunnetuimpia ovat Hélène Cixous, Luce Irigaray ja Julia Kristeva.[31] Psykoanalyyttinen ajattelu on vaikuttanut suuresti suuntaukseen.[31] Radikaalifeminismi viittaa etenkin Catharine McKinnonin ja Andrea Dworkinin edustamaan feminismiin, jossa naisten alisteinen asema nähdään miesten seksuaalisen valta-aseman seurauksena.[33]

Kolmanteen vaiheeseen viitataan postmodernina feminisminä tai postfeminisminä. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Kolmannen aallon feministit jakavat edellisten suuntausten kanssa monia asioita, muun muassa kiinnostuksen valtasuhteisiin sekä tasa-arvo-kysymykseen. Kolmannessa aallossa on keskitytty uudenlaisin painotuksin sosiaalista sukupuolta tuottaviin valtasuhteisiin. Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus, etnisyys ja luokkaerot.[31]

KritiikkiMuokkaa

Pääartikkeli: Antifeminismi

Feministinen liike syntyi läntisessä kulttuuripiirissä, mutta on saanut osakseen arvostelua myös sen ulkopuolelta. Osa länsimaisesta arvostelusta tulee feminismin sisältä, sillä liike ei ole aatteellisesti yhtenäinen. Kaikki feminismi kritiikki ei siten ole antifeminismiä.

Länsimainen kritiikkiMuokkaa

Helen Pluckrose ja James A. Lindsay ovat kuvanneet feminismin kehitystä ja esittävät sen kritiikkiä teoksessa Cynical theories (2020). Tekijät ilmoittavat edustavansa feminismin uuden aallon liberaalia kritiikkiä. Intersektionaalinen feminismi ei heidän mielestään edistä sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa vaan ajaa ryhmäetuja yksilöiden välisen tasa-arvon asemesta.[34] Kirjoittajien mukaan vuosituhannen vaihteessa feminismissä tapahtui mullistus, kun sen aikaisemmat suunnat korvautuivat intersektionaalisuudella. Tällöin tuotiin esiin suuri joukko yhä pienempiä sorrettuja ja marginalisoituja identiteettejä, joille vaadittiin oikeutta. Asiaa alkoi mutkistaa se, että nämä ryhmät alkoivat joutua törmäyskurssille toistensa kanssa.[35]

Pluckrosen ja Lindsayn mukaan feminismi ei koskaan ollut yhtenäinen liike. Sukupuolten tasa-arvo on nykyään yleisesti hyväksytty, mutta feminismi on tavoitteen saavuttamisen jälkeen muuttunut ja pirstoutunut leireihin. Tasa-arvoa korostava ”liberaali feminismi” oli valtavirtaa toisen aallon aikana 1960-luvulta 1980-luvulle, samoin aineellisia parannuksia vaativa ”materialistinen” feminismi ja marxilaishenkinen ”radikaali” feminismi, joka näki miehet sortajina ja naiset sorrettuina. Intersektionaalinen feminismi syrjäytti nämä suunnat 1990-luvun lopulta alkaen. Pluckrosen ja Lindsayn mukaan uusi suuntaus nojasi postmoderniin teoriaan ja sen sovelluksiin, etenkin queer-teoriaan, postkoloniaaliseen teoriaan ja kriittiseen rotuteoriaan, joita yhdisti ajatus intersektionaalisuudesta. Feminismin ”kolmas aalto” hylkäsi radikaalin feminismin puheen yhteiskuntaluokista ja keskittyi identiteetteihin, jotka rakentuivat rodun ja seksuaalisuuden ympärille. Keskustelu siirtyi aineellisista epäkohdista ja luokkaeroista puheaktien eli diskurssien sortavaan luonteeseen.[36] Luokkaerojen sijaan tärkeiksi tulivat erot ”etuoikeuksissa” (privilege), jotka yhteiskuntaluokan sijaan määrittyivät ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan.[37]

Judith Lorber (s. 1931) tiivisti paradigman muutoksen kolmeen asiaan: 1) sosiaalinen sukupuoli korvasi biologisen sukupuolen; 2) seksuaalisuus ja sosiaalinen sukupuoli ymmärrettiin sosiaalisesti konstruoiduiksi; 3) näkymätön valtasuhteiden verkko oli näiden konstruktioiden takana, ja 4) tärkeintä oli näkökulma (standpoint) eli henkilön ryhmäidentiteetti.[38] Intersektionaalisuus tarjosi aktivisteille uusia merkityksen kokemuksia, sillä se avasi uusia ongelmia ja taistelun aiheita, varsinkin toisia ryhmiä vastaan, kuten valkoiset ja mustat naiset tai queer-feministien LGBTQ -jaot.[39] Väittely johti kaksoissidoksiin, joissa mikään ratkaisu ei kelvannut: valkoinen feminismi edusti valkoisuuden ylivaltaa, mutta yritys ottaa mukaan mustien naisten kokemukset oli voyerismia ja kolonialismia.[40] Biologisen sukupuolen hylkääminen johti naistutkimuksen uudelleenmäärittelyyn ”sukupuolentutkimuksena”, missä seksuaaliset vähemmistöt löysivät toisensa sorron kohteina.[39]

Pluckrose ja Lindsay katsovat, että feminismin ”sofistikoituminen” johtui siitä, että feminismi oli jo toteuttanut tavoitteensa ja sukupuolten tasa-arvo oli pääosin toteutunut. Väite naisten alistetusta asemasta, jos siitä haluttiin pitää kiinni, oli sen takia muotoiltava uudelleen sellaisten hämärien teesien avulla, joiden totuusarvoa oli mahdoton punnita. Selkeiden epätasa-arvoa osoittavien todisteiden tilalle tulivat nyt diskurssit, sosiaaliset konstruktiot, näkymättömät lasikatot ja sosialisaatioprosessit.[41]

Intersektionaalinen feminismi näki hyväksyttäviä näkemyseroja sosiaalisten ja kulttuuristen ryhmien, mutta ei yksilöiden välillä. Yksilö oli aina jonkin ryhmän jäsen, joten valtasuhteiden korjaamisen tuli tapahtua ryhmätasolla. Liberaaliin ajatteluun kuuluva yksilöiden tasa-arvo oli johtanut vain enemmistön ylivaltaan. Ryhmien korostaminen nojasi standpoint -teoriaan ja kulttuurirelativismiin: kullakin ryhmällä oli totuutensa. Tavoitteena ei siksi ollut yksilötasolla toteutuva oikeudenmukaisuus, vaan ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus(social equity), joka ilmeni ryhmien välisissä valtasuhteissa. Pluckrosen ja Lindsayn mielestä tämä merkitsi luopumista liberaalin tasa-arvoajattelun perinteestä.[42]

Venäläinen ja kiinalainen kritiikkiMuokkaa

Länsimaisen kulttuurin piirissä syntynyt feminismi on kohdannut arvostelua ortodoksisen kulttuurin ja kiinalaisen kulttuuripiirin maissa. Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan Kirillin mielestä feminismi on erittäin vaarallista ja voi tuhota Venäjän. Kirill arvostelee feminismiä siitä, että se tarjoaa naisille illuusion vapaudesta, eräänlaisen pseudo-vapauden avioliiton ja perheen ulkopuolella. Naisten tulisi kuitenkin keskittyä perheisiinsä ja lapsiinsa. Jos naisen perinteinen rooli hävitetään, sen mukana tuhoutuu kaikki muu, kuten perhe, ja sen mukana kotimaa. Kirillin mukaan ei ole sattumaa, että suurin osa feministijohtajista on naimattomia.[43][44]

Kiinassa feminismiin kohdistuva kritiikki on samanlaista kuin kuin patriarkka Kirillin esittämä. Kiinan kommunistisen puolueen mukaan avioliitto ja perhe ovat maan vakauden perusta. Kun Kiinan syntyvyys laskee ja väestö vanhenee, Kiina tarvitsee uusia sukupolvia. Yhden lapsen politiikasta luovuttiin vuonna 2015, minkä jälkeen hallinto on kannustanut hankkimaan kaksi lasta ja suositellut naisia pysymään kotona.[45]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Laura Brunell ja Elinor Burkett: Feminism, the belief in social, economic, and political equality of the sexes. Encyclopaedia Britannica, 2019.
  2. Ritzer, George., Ryan, J. Michael.: ”Feminism”, The concise encyclopedia of sociology, s. 223. Chichester, West Sussex, UK: Wiley-Blackwell, 2011. 701327736. ISBN 978-1-4443-9263-0, 1-4443-9263-8, 978-1-4443-9265-4, 1-4443-9265-4, 978-1-4443-9264-7, 1-4443-9264-6, 1-282-91425-1, 978-1-282-91425-4. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  3. Honderich, Ted.: ”Feminism”, The Oxford companion to philosophy, s. 291-294. Oxford: Mendus, Susan. 57283356. ISBN 0-19-926479-1, 978-0-19-926479-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  4. Hawkesworth, M. E., 1952-: Globalization and feminist activism. Lanham, Md.: Rowman & Littlefield, 2006. 62342167. ISBN 0-7425-3782-X, 978-0-7425-3782-8, 0-7425-3783-8, 978-0-7425-3783-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  5. Beasley, Chris.: What is feminism? : an introduction to feminist theory. London: Thousand Oaks, Calif., 1999. 731677122. ISBN 978-1-4462-1042-0, 1-4462-1042-1, 0-7619-6334-0, 978-0-7619-6334-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  6. Gamble, Sarah: The Routledge Companion to Feminism and Postfeminism. London and New York: Routledge. p. vii., 1998.
  7. Echols, Alice.: Daring to be bad : radical feminism in America, 1967-1975. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1989. 19813238. ISBN 0-8166-1786-4, 978-0-8166-1786-9, 0-8166-1787-2, 978-0-8166-1787-6. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  8. Roberts, Jacob: Women's work, s. 6-11. Distillations, 2017.
  9. Messer-Davidow, Ellen, 1941-: Disciplining feminism : from social activism to academic discourse. Durham [North Carolina]: Duke University Press, 2002. 47705543. ISBN 0-8223-2829-1, 978-0-8223-2829-2, 0-8223-2843-7, 978-0-8223-2843-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  10. hooks, bell, 1952-: Feminism is for everybody : passionate politics. Cambridge, MA: {{{Julkaisija}}}. 43836456. ISBN 0-89608-629-1, 978-0-89608-629-6, 0-89608-628-3, 978-0-89608-628-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  11. Tasa-arvon uranuurtaja Tasa-arvon uranuurtaja. Viitattu 6.6.2021. (englanniksi)
  12. Chodorow, Nancy, 1944-: Feminism and psychoanalytic theory. New Haven [Conn.]: Yale University Press, 1989. 20789275. ISBN 0-300-04417-8, 978-0-300-04417-1, 0-300-05116-6, 978-0-300-05116-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 2.12.2019).
  13. Carol Gilligan: In a Different Voice: Women's Conceptions of Self and of Morality. Harvard Educational Review, 1977-12, nro 4, s. 481–517. doi:10.17763/haer.47.4.g6167429416hg5l0. ISSN 0017-8055. Artikkelin verkkoversio. en
  14. Weedon, Chris: Key Issues in Postcolonial Feminism: A Western Perspective Gender Forum. 2002.
  15. a b c d Hakusana Naisliike teoksessa Lasten kuvitettu tietosanakirja, s. 376. (Children’s Illustrated Encyclopedia.) Alkuteoksen toimituskunta: Muffy Dodson ym. Suomenkielisen laitoksen toimituskunta: Matti Kinnunen ym. Suomennos ja sovellus: Ilkka Rekiaro. Helsinki: Sanomaprint, 1993. ISBN 951-875-521-3.
  16. Tasa-arvon edistysaskeleita - Sukupuolten tasa-arvo - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 4.7.2021.
  17. Goldstein, Leslie F.: Early Feminist Themes in French Utopian Socialism: The St.-Simonians and Fourier. Journal of the History of Ideas, 1982.
  18. Karen Offen: Sur l'origine des mots « féminisme » et « féministe ». Revue d’histoire moderne et contemporaine, 1987, nro 3, s. 492–496. doi:10.3406/rhmc.1987.1421. ISSN 0048-8003. Artikkelin verkkoversio. fr
  19. Cott, Nancy F.,: The grounding of modern feminism. New Haven: Yale University Press, 1987. 15654817. ISBN 0-300-03892-5, 978-0-300-03892-7, 0-300-04228-0, 978-0-300-04228-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.12.2019).
  20. ”An advocate or supporter of the rights and equality of women. 1852: De Bow's Review ('Our attention has happened to fall upon Mrs. E. O. Smith, who is, we are informed, among the most moderate of the feminist reformers!')”, Oxford English Dictionary (3rd ed.). Oxford University Press, 2012.
  21. ”Advocacy of equality of the sexes and the establishment of the political, social, and economic rights of the female sex; the movement associated with this.”, Oxford English Dictionary (3rd ed.). Oxford University Press, 2012.
  22. Spender, Dale: There's Always Been a Women's Movement this Century, s. 1-200. London: Pandora Press, 1983.
  23. Lerner, Gerda: The Creation of Feminist Consciousness From the Middle Ages to Eighteen-seventy, s. 1-20. Oxford University Press, 1993.
  24. Walters, Margaret, 1938-: Feminism : a very short introduction. Oxford: Oxford University Press, 2005. 77194227. ISBN 978-0-19-151712-9, 0-19-151712-7, 978-0-19-157803-8, 0-19-157803-7, 9786610752676, 6610752672. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.12.2019).
  25. Spender, Dale (ed.): ”Kinnaird, Joan; Astell, Mary (1983). "Inspired by ideas (1668–1731)"”, There's always been a women's movement, s. 29-. London: Pandora Press, 1983.
  26. Witt, Charlotte: Feminist History of Philosophy. Stanford Encyclopedia of Philosophy, 2006.
  27. A. T. Allen: Feminism, social science, and the meanings of modernity: the debate on the origin of the family in Europe and the United States, 1860-1914. The American Historical Review, 1999, nro 4, s. 1085–1113. PubMed:19291893. ISSN 0002-8762. Artikkelin verkkoversio.
  28. Eileen Hunt Botting, Sarah L. Houser: “Drawing the Line of Equality”: Hannah Mather Crocker on Women's Rights. American Political Science Review, 2006-05, nro 2, s. 265–278. doi:10.1017/S0003055406062150. ISSN 0003-0554. Artikkelin verkkoversio. en
  29. Miriam Williford, Bentham on the rights of Women. (englanniksi)
  30. Marie-Jean-Antoine-Nicolas Caritat, Marquis de Condorcet, On the Admission of Women to the Rights of Citizenship (1790), The First Essay on the Political Rights of Women. A Translation of Condorcet’s Essay “Sur l’admission des femmes aux droits de Cité” (On the Admission of Women to the Rights of Citizenship). By Dr. Alice Drysdale Vickery (with preface and remarks) (Letchworth: Garden City Press, 1912).
  31. a b c d e f g h Bonsdorff, Pauline von & Seppä, Anita 2002, Johdanto, s. 13–15.
  32. Hiltunen, Aiska & Korhonen, Liisa: Naisten koulut. Avaus naiserityiseen pedagogiikkaan, s. 53. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1995. ISBN 951-9455-48-5.
  33. a b Niemi, Johanna: Naisia, miehiä ja sukupuolia Tieteessä tapahtuu. 1/2013. Viitattu 10.6.2014.
  34. Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 20
  35. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 135–136
  36. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 136–138
  37. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 152–154
  38. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 138
  39. a b Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 139
  40. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 152
  41. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 145–146
  42. Pluckrose & Lindsay, 2020, s. 149–152
  43. Russia's Orthodox leader says feminism is very dangerous Reuters. 9.4.2013. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)
  44. Feminism could destroy Russia, Russian Orthodox patriarch claims the Guardian. 9.4.2013. Viitattu 24.11.2021. (englanniksi)
  45. China’s Feminist Five Dissent Magazine. Viitattu 24.11.2021.

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Muita tekstejäMuokkaa