Islamin suuntaukset

Islam on jakautunut pääasiassa kahteen suuntaukseen, jotka ovat sunnalaisuus ja šiialaisuus. Islamin monimuotoisuus on tunnettu asia, mutta toisaalta sen pääsuuntaus sunnalaisuus kattaa yksin noin 87–90 % kaikista muslimeista ja šiialaisuus 10–13 %. [1] Useimmissa muslimimaissa enemmistönä ovat sunnit. Šiialaisia on vähintään puolet muslimeista Iranissa (90–95 %), Azerbaidzanissa ja Bahrainissa (65–75 %) sekä Irakissa ja Libanonissa (noin 50 %).[2] Muille suuntauksille jää vain murusia muslimien kokonaismäärästä, joka on noin 1,6 miljardia.[3]

PääsuuntauksetMuokkaa

 
Šiialaisuus (sininen) ja sunnalaisuus (vihreä) alueittain.

SunnalaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Sunnalaisuus

Kaikista muslimeista noin 90 % on sunneja. Sunnalaisuudesta ja šiialaisuudesta voidaan puhua 800-luvulta alkaen, vaikka islamilaisessa legendaperinteessä niiden erot on ulotettu jopa 660-luvulle asti.

Sunnalaisuuden sisällä on useita lainopillisia (fiqh) ja teologisia (kalam) suuntauksia. Klassisen sunnilaisen islamin neljä suurinta lainopillista koulukuntaa ovat maliki, hanafi, shafi'i ja hanbali. Niiden säädöksistä noin 75 % on kaikille yhteisiä.

Teologisista koulukunnista mutaliziitit olivat hetken vallassa 800-luvulla kalifien suosiessa tätä suuntausta, joka pyrki rationaaliseen uskonnolliseen ajatteluun. 800-luvun puolivälissä sen syrjäyttivät ashariitit, joiden näkemyksistä muodostui siitä pitäen hallitseva teologia.[4] Ashariittien mukaan ihminen ei voi käsittää järjellä Jumalaa vaan ainoastaan totella ja alistua Jumalan tahdolle, jolla ei ole mitään rajoittavia esteitä.

Ashariittien linjaa seuraavia jyrkän dogmaattisia ja fundamentalistisia teologisia koulukuntia ovat myös maturidit ja atharit, ja niiden poliittisia jatkeita ultrakonservatiiviset wahhabit ja salafistit. Liberaalit ja ijtihadia eli oman järjen käyttöä puolustavat liberaalimmat suuntaukset ovat jääneet näiden liikkeiden varjoon [5][6][7]

ŠiialaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Šiialaisuus

Useimmat šiiat (68–80 %) elävät vain neljässä maassa, joita ovat Iran, Pakistan, Intia ja Irak.[1] Šiiat ovat enemmistönä vain Iranissa, Azerbaidzanissa ja Bahrainissa. Šiialaisuus eroaa sunnalaisuudesta vain muutamissa asioissa, mutta erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia. Suuntaukset voivat myös pitää toisiaan vääräuskoisina. Sunnien ja shiiojen välillä esiintyy tämän takia usein väkivaltaisuuksia.

Luultavasti tärkein ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä kalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa. Šiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eli imaamille. Nykyisin imaami on kuitenkin kätkeytynyt.

Symbolisella tasolla näkyvin ero on, että sunnien teologiassa ei korosteta Muhammedin ottopojan Alin asemaa, kuten šiialaisuudessa, jonka uskontunnustukseen Ali on lisätty. Myös Alin poika Husain on šiialaisuudessa erityisasemassa. Šiiat viettävät hänen muistokseen Ašura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein juhla.[8]

KaksitoistašiialaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Kaksitoistašiialaisuus

Kaksitoistašiialaisuus on šiialaisuuden suurin haara ja Iranin valtionuskonto.[9]

SeitsemänšiialaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Seitsemänšiialaisuus

Seitsemänšiialaisuus (ismailiitit) on šiialaisuuden toiseksi merkittävin haara.[9]

ZaidilaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Zaidilaisuus

Zaidilaisuus erkani šiialaisten pääsuuntauksesta Kaksitoistašiialaisuudesta , koska syntyi erimielisyys viidennestä imaamista, joka zaidilaisten mukaan oli Zayd ibn Ali, kun taas pääsuuntaus piti viidentenä imaamina hänen veljeään Muhammad al-Baqiria.[10] Zaidilaisuutta esiintyy Pohjois-Jemenissä, missä noin kolmannes jemeniläisitä on zaideja.[11]

IbadilaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Ibadilaisuus

Ibadilaisuus on vanha, lähes yksinomaan Omanissa esiintyvä vanha islamin suuntaus. Noin 45 % omanilaisista on ibadiitteja.[12] Heidän kokonaismääränsä maailmassa on noin 3 miljoonaa, joista suurin osa Omanissa.

Suufilainen mystiikkaMuokkaa

SuufilaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Suufilaisuus

Suufilaisuus on islamin mystiikkaa korostava suuntaus. Sen päämääränä on saavuttaa yhteys Jumalaan mietiskelemällä. Nimi tulee arabian sanasta suf, joka tarkoittaa villaa. Sillä viitataan askeettien käyttämään villakaapuun. Osa selittää nimityksen tulevan kreikan sanasta sofia, viisaus tai arabian safa, puhtaus. Suufilaisuutta esiintyy sekä šiiojen että sunnien keskuudessa, joten kyseessä ei ole islamin kolmas haara.[8] Askeettisuus ja köyhyyden ihannointi ovat yleistä suufilaisuudelle, joka on saanut tähän vaikutteita Lähi-idän kristillisestä munkkihurskaudesta.[13]

DerviššitMuokkaa

Pääartikkeli: Derviššit

Dervissit ovat luostariyhteisöön järjestäytyneitä suufilaismunkkeja. He muodostavat pääasiassa miehille tarkoitettuja hierarkkisia veljeskuntia. Dervissit harrastavat erilaisia ekstaasitekniikoita, kuten jumalakokemuksen saamista tanssin avulla.[13]

Muita suuntauksiaMuokkaa

AhmadiaMuokkaa

Pääartikkeli: Ahmadiyya

Ahmadia on Punjabissa Intiassa 1800-luvun lopussa syntynyt suuntaus. Ahmadeja on yhteensä noin miljoona Intiassa ja Pakistanissa, eräiden tietojen mukaan jopa paljon enemmän. Liikkeen perustaja Mirza Ghulam Ahmad piti itseään Messiaana, Mahdina ja Krishnan inkarnaationa. Muslimit ovat hyökänneet liikkeen jäseniä vastaan, koska sitä ei pidetä aidosti islamilaisena.[14]

KoraanifundamentalismiMuokkaa

Koraani-fundamentalismi tarkoittaa vain Koraaniin nojaavaa näkemystä islamista. Se syntyi 1800- ja 1900-lukujen välissä Intiassa ja Egyptissä uudistamaan islamia. Näkemys sai alkunsa ainakin osittain länsimaissa, kun historiallis-kriittiset tutkimukset asettivat kyseenalaiseksi hadith perimätietokokoelmien aitouden. Hadith-kokoelmat muodostavat yhdessä Koraanin kanssa Profeetan elämäntavan eli sunnan, jonka ortodoksiseen jäljittämiseen perustuu islamin pääsuuntaus sunnalaisuus.[15]

Vapaamielisille muslimiajattelijoille hadith-kokoelmien aitouden kyseenalaisuus merkitsi yhteentörmäystä arvomaailmoissa. Useat luopuivat islamista yhteiskunnallisen ajattelun pohjana ja jättivät käsitteen sekularisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle yksityisasiaksi. Toiset vastaavasti pyrkivät löytämään ratkaisun islamin sisältä.[15]

Nämä koraani-fundamentalistit asettivat kyseenalaiseksi sunnan aseman yhdenvertaisena Koraanin kanssa. He eivät kyseenalaistaneet Profeetan elämäntapaa eli sunnaa itseään, mutta heidän näkemyksensä mukaan Muhammadin kuoltua tästä sunnasta ei ole luotettavaa tietoa. Toisin sanoen sunnan sitovuus oli rauennut. Vastaavasti hadith-kokoelmiin perustuvaa sunnaa puolustavien mukaan Koraanin alkuperäinen merkitys jää hämäräksi mikäli sen rinnalla ei tarjota yksityiskohtaista tulkintaa ja viiteryhmää.[15]

Koraani on itsessään väljää ja sisältää harvemmin selkeitä käskyjä ja kieltoja. Koraani-fundamentalisteille tämä avaisi ovet dynaamiselle, väljälle islamille. Koraani näyttäisi yleiset moraaliset suuntaviivat ja kukin aikakausi sovittaisi sanoman sopivaksi nykyaikaan. Vastustajien mukaan islam on Profeetan aikana luotu muuttumaton järjestelmä ja mikä tahansa muutos olisi turmellusta.[15]

Koraani-fundamentalismin kukoistuskausi oli 1900-luvun alkupuolella, mutta perinteinen sunna-ajattelu säilyi muuttumattomana. Nykyään Koraani-fundamentalismilla on yksittäisiä kannattajia lähinnä länsimaissa, joissa he toimivat vailla laajempaa kannattajakuntaa.[15]

Nation of islamMuokkaa

Pääartikkeli: Nation of Islam



Islamin suuntauksien lukumääräMuokkaa

Suuntaus Prosentti osuus (koko maailma)
Sunnalaisuus 1,4 miljardia[16]
Šiialaisuus 154–200 miljoonaa[17]
Ibadilaisuus 2,7 miljoonaa[18]
Ahmadiyya 10–20 miljoonaa[19]

LähteetMuokkaa

  1. a b PEW Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009.
  2. PEW Research Center: The Sunni-Shia divide: Where they live, what they believe and how they view each other pewresearch.org. 18.6.2014.
  3. Mapping the Global Muslim Population 7.10.2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  4. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology (englanniksi), s. 46. Isaac Publishing, 2013.
  5. Halverson: Theology and Creed in Sunni Islam, s. 38–48. , 2010. (englanniksi)
  6. Aslan, R: No god but God. Random House, 2005. (englanniksi)
  7. Ziba Mir-Hosseini: How the Door of Ijtihad Was Opened and Closed: A Comparative Analysis of Recent Family Law Reforms in Iran and Morocco Washington and Lee Law Review. 2007. (englanniksi)
  8. a b Ketola, Kääriäinen, Sakaranaho, Sama'neh, Vappula, Vuori-Hellman: Maailmanuskontojen Arkki. Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4782-4.
  9. a b Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  10. Az-Zaidiyyah Ummu Mariam.
  11. Jemen:Yhteiskunta, kulttuuri ja media Ulkoasiainministeriö
  12. Central Intelligence Agency (CIA): The World Factbook cia.gov. 16.9.2019.
  13. a b Tiimonen, Soili: Uskonto – Lukion kertauskirja. WSOY, 2005. ISBN 951-0-29836-0.
  14. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus, s. 207–208. Gaudeamus, 1999.
  15. a b c d e Hämeen-Anttila 1999, s. 242–245.
  16. Pew Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009. ”there are 1.57 billion Muslims of all ages living in the world today [...] Of the total Muslim population, 10–13% are Shia Muslims and 87–90% are Sunni Muslims” Viitattu 7.3.2019. (englanniksi)
  17. Pew Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009. Viitattu 7.3.2019. (englanniksi)
  18. Robert Brenton Betts: The Sunni-Shi'a Divide: Islam's Internal Divisions and Their Global Consequences. Potomac Books, Inc., 2013-07-31. ISBN 9781612345222. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.3.2019). en

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.