Šahada

islamin uskontunnustus

Šahada (suom. Uskontunnustus, arab. شهادة‎, šahāda) on islamin sisällön tiivistävä lause ja yksi islamin viidestä peruspilarista. Sunni-islamissa se kuuluu:

Šahada Topkapin palatsin seinässä Istanbulissa

Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on hänen lähettiläänsä. (arab. لَا إِلٰهَ إِلَّا ٱلله مُحَمَّدٌ رَسُولُ ٱلله‎, lā ʾilāha ʾillā llāh muḥammadun rasūlu llāh).

Uskontunnustus vastaa kristinuskon kastetta. Se liittää yksilön osaksi islamilaista yhteisöä, eli ummaa. Muslimiksi tulo on yksinkertaista: tarvitsee vain lausua uskontunnustus todistajan läsnäollessa. Vastasyntynyt tulee muslimiksi kun šahada kuiskataan hänen vasempaan korvaansa.[1][2]

Šahada sunnalaisuudessa ja šiialaisuudessaMuokkaa

Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteistiseksi uskonnoksi ja toinen osa täsmentää Muhammedin Jumalan sanan ja lain ainoaksi välittäjäksi. Koska siinä on kaksi osaa, uskontunnustus tunnetaan myös nimellä "uskon kaksi testamenttia".

Šiialaiset lisäävät uskontunnustuksen jälkiosaan lauseen ja Ali on Jumalan ystävä (arab. عَلِيٌّ وَلِي ٱلله‎, ʿaliyyun walī llāh). Tämä tarkoittaa uskoa, että Ali ibn Abi Talib ja hänen jälkeensä hänen miespuolinen sukulinjansa muodostavat šiialaisen imaamien ketjun.[3]

Šahada Koraanissa ja haditheissaMuokkaa

Šahadaa ei ole Koraanissa yhtenäisenä tekstinä. Sen jälkiosa esiintyy Koraanissa vain kerran (48:29)[4], mutta alkuosa löytyy sananmukaisesti kohdissa 37:35 ja 47:19, minkä lisäksi itse ajatus esiintyy useissa muissa paikoissa.[5] Kokonaisena lause esiintyy ensimmäisen kerran Ibn Hishamin (k. 834) tekemässä Muhammedin elämäkerrassa; Sirat rasul Allah (suom. Jumalan lähettilään elämäkerta).[6][7]

Šahadan teologinen merkitys määritellään 800-luvun lopulla Gabrielin hadithissa, joka löytyy sekä Sahih al-Bukharin[8], että Sahih Muslimin kokoelmista.[9] Siinä se esiintyy yhtenä islamin "viidestä peruspilarista":[10]

»Islam on rakennettu viidelle peruspilarille: todistus, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on Jumalan Lähettiläs, rukousten suoritus, almuveron maksu, pyhiinvaellus Huoneeseen ja paasto Ramadan-kuussa.»
(Sahih Muslim book 1: hadith 20)

Vastineet RaamatussaMuokkaa

Uskontunnustuksen ensimmäisen osan lause" Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala" (Non deus nisi Deus solus) tavataan 300-luvulta lähtien yleisenä juutalais-kristillisestä kirjallisuudesta ja etenkin samarialaisesta liturgiasta.[11][12] Lauseen merkityksen voi tulkita niin, että on vain yksi Jumala. Vastaava lause löytyy 5. Mooseksen kirjasta (6:4) muodossa: "Kuule Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin."[13][14]

Uskontunnustuksen jälkiosalle "Muhammed on Hänen lähettiläänsä" löytyy myös kristillinen vastine. Arabian sana muhammad on verbin partisiippi ja tarkoittaa "ylistettyä", "valittua" tai "siunattua".[15] Muhammad rasul Allah merkitsee "Muhammed, Jumalan lähettiläs", ja on arabiankielinen käännös psalmista 118 "Siunattu hän, joka tulee Herran nimeen" (Benedictus qui venit in nomine Domini).[16] Sama toivotus on Markuksen evankeliumissa (Mark. 11:9): "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen!"[17]

RituaaliMuokkaa

Aikuisiällä muslimiksi kääntyvä henkilö lausuu šahadan ääneen muslimitodistajien läsnä ollessa osoituksena siirtymisestään islamiin.[2] Perinteisimmän tulkinnan mukaisesti vasta kahden todistajan läsnä ollessa lausuttu šahada riittää muslimiksi tulemiseen. Lausuminen suoritetaan tavallisesti moskeijassa.

Šahada islamilaisten valtioiden lipuissaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Gross, Markus - Ohlig, Kalr-Heinz - Popp, Volker - Puin, Gerd,R.: Anmerkung zur Kritik an Inarah. Teoksessa: Markus Gross & Kalr-Heinz Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 7-28. Verlag Hans Schiler, 2009.
  • Hämeen-Anttila, JaakkoIslamin käsikirja. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, JaakkoKoraani. Basam Books, 1995, 2005. ISBN 952-5534-22-7.
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biografie. Mûnchen: Velag C.H. Beck, 2008. ISBN 978-3-406-56858-9. (saksaksi)
  • Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme. Opetushallitus, 2011. ISBN 978-952-13-1813-9.
  • Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.

ViitteetMuokkaa

  1. Chase F. Robinson: Conclusion: From formative Islam to classical Islam. Teoksessa: The New Cambridge History of Islam. Vol. 1. The Formation of the Islamic World Sixth to Eleventh Centuries (toim. Chase F. Robinson), s. 692-693. Cambridge University Press, 2011. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b Lehtinen, Abdellahi & Telaranta 2011, s. 57
  3. Hämeen-Anttila 2004, s. 110–111
  4. Koraani - Voiton suura (AL-FATH) Islamopas.com.
  5. Gross, Ohlig, Popp & Puin 2009, s. 21
  6. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, s. 385. Basam Books, 1999.
  7. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. al-Bukhari: Chapter: The asking of (angel) Jibrll (Gabriel) from the Prophet (saws) about Iman, Islam, Ihsan and the knowledge of the Hour. Vol. 1, Book 2, Hadith 48 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  9. Ibn Muslim: Sahih Muslim Book 1, Hadith 4 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  10. Muslim: Sahih Muslim Book 1 hadith 20 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  11. Y. Nevo & J. Koren: Crossroads to Islam, s. 271. Prometheus Books, 2003.
  12. Ibn Warraq: The origins of the Quran, s. 31. Prometheus, 1998.
  13. Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biographie, s. 133. Verlag C. H. Beck, 2008.
  14. Gross, Ohlig, Popp & Puin 2009, s. 22
  15. Popp 2013, s. 153; Gross, Ohlig, Popp & Puin 2009, s. 23
  16. Jansen, 2008, s. 445–446
  17. Markuksen evankeliumi Raamattu. Raamattu.fi. Viitattu 28.12.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa