Islamin kulta-aika

Islamin kulta-aika tai islamin kultakausi on uusi kielikuva, jota alettiin käyttää etenkin 1900-luvun puolivälin jälkeen, kun länsimaissa suhtautuminen orienttiin alkoi vaihtua ylenkatseesta ihailuksi, ja islamista alettiin löytää myös arvokkaaksi koettuja puolia.[1]

Astrolabi Al-Andalusista vuodelta 1067.

Kultakaudella on ehditty viitata kahteenkin ajankohtaan. Muslimit ovat usein tarkoittaneet kultakaudella islamilaiseen mytologiaan kuuluvaa vaihetta, joka alkoi islamilaisen valtion perustamisesta vuonna 622. Tämä Muhammedin ja hänen jälkeensä oikeaan johdettujen kalifien valtakausi jatkui vuoteen 660 saakka. Yhteiskuntaa ohjattiin tällöin alkuperäisten islamilaisten periaatteiden mukaisesti. Jakso olisi sitten päättynyt umaijadisuvun mukanaan tuomaan rappioon ja turmelukseen, josta abbasidikalifit, Muhammedin sukulaiset, sen sitten nostivat.[2] Tämä kulta-aika liittyi siten islaminuskon kultaiseksi koettuun menneisyyteen.

Länsimaissa kultakaudella on alettu tarkoittaa umaijadeja seuranneen abbasidikalifaatin aikoja Lähi-idässä ja umaijadien valtaa Espanjassa. Tämän ajan kerrotaan olleen islamilaisen tieteen, taiteen ja talouden kehitystä ja loistoa etenkin sellaisissa keskuksissa kuin Bagdad tai Córdoba. Islamin kulta-aika on tässä toisessa mielessä metonyymi. Se viittaa uskonnon asemesta islamilaisen sivilisaation piirissä esiintynyttä kukoistusta, joka liittyi etenkin tieteisiin.

Pisimmillään kulta-ajan kesto on ulotettu vuosiin 750–1500.[3] Tavallisesti islamin kultakausi ajoitetaan vuosiin 750–1250, jolloin sen päätekohtana olisi Bagdadin mongolivalloitus.[4][5][6] Kultakauden alku liittyy näin abbasidien valtaannousuun ja sen loppu abbasidikalifaatin kukistumiseen. Tieteiden kulta-aika alkoi 800-luvulla ja alkoi kääntyä laskuun 1100-luvulla.[7]

Kultakausi merkitsi sitä, että islamilainen maailma oli satojen vuosien ajan johtavassa asemassa monilla tärkeillä tieteenaloilla, kuten matematiikassa, astrologiassa tai lääketieteessä. Etuasema ei kuitenkaan johtanut voimasuhteiden muutokseen islamilaisen maailman eduksi, sillä muslimit eivät koskaan edenneet tärkeisiin tieteellis-teknisiin sovellutuksiin, kuten Euroopassa tapahtui 1600-luvulta alkaen.[8] Tähän oli syynä islamilaisen maailman vajoaminen uskonnolliseen dogmatismiin, mikä alkoi näkyä jo 900-luvulla niin sanottuna järjen porttien sulkeutumisena islamilaisen lain alueella.[9] Islamilainen maailma ei liioin omaksunut hellenistisen kulttuurin varsinaista rationaalista ydintä[10] ja torjui suurimman osan antiikin taiteista. Kulta-aika merkitsi myös monien keksintöjen ja uusien ruoka-aineiden leviämistä islamilaiseen maailmaan.

Islamin kulta-ajan tieteellisiä saavutuksia on viime vuosina liioiteltu. Historioitsija Sonja Brentjes kirjoittaa, että islamilaisen maailman tutkijat saivat aikaan merkittäviä tuloksia etenkin matematiikan ja luonnontieteen aloilla. Nykypäiviin näistä tuloksista ei kuitenkaan ole jäänyt jäljelle juuri mitään ellei sitten sisältöihin, jotka kuuluvat ensimmäisen ja toisen asteen opintoihin. Sielläkään mikään ei enää vastaa arabialaisten, persialaisten tai turkkilaisten käsikirjoitusten ideoita, metodeja, teorioita tai merkintätapoja. [11]

Kultakauden saavutuksetMuokkaa

Islamilaisen kultakauden erääksi piirteeksi on usein esitetty sen ajalleen poikkeuksellinen suvaitsevaisuus ja humanismi. [12] Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO onkin alkanut käyttää keskiajan Espanjaa esimerkkinä uskontojen sopuisasta yhteiselosta.[13] Keskiajan islamin suvaitsevaisuutta ovat korostaneet etenkin kielitieteilijät[14][15][16] ja tietokirjailijat [17][18], kun taas historioitsijat ovat toistuvasti väittäneet sitä myytiksi: keskiajan islamilaisessa maailmassa ei-muslimit olisi väkivaltaisesti alistettu dhimmeiksi, ja toisinaan heitä myös vainottiin.[19][20][21][22]

Tieteen nousuMuokkaa

Islamin kultakauden suurimpana saavutuksena voi pitää tieteen hämmästyttävää nousua islamilaisessa kalifaatissa 800-luvulta alkaen. Poikkeukselliseksi sen tekee tieteen saavuttama korkea taso. Niin sanottu islamilainen tiede pysyi maailman kärjessä satoja vuosia. Islamilaisen sivilisaation piirissä harjoitettu tiede oli Eurooppaa, Kiinaa ja Intiaa edellä etenkin matematiikan, optiikan, fysiikan ja lääketieteen aloilla.[23] Arabiankielinen tutkimus alkoi lopulta 1400-luvulla jäädä kilpailijoistaan jälkeen. Matematiikassa ja tähtitieteessä eurooppalainen tutkimus ohitti sen kuitenkin vasta 1500-luvulla ja viimeisenä tähtitieteessä, missä Kopernikuksen teoriat johtivat hylkäämään ptolemaiolaisen aurinkokeskeisen mallin.[24]

Kultakauden kirjallisuuden kääntäjät olivat aluksi lähinnä Mesopotamian nestoriolaisia kristittyjä, jotka puhuivat syyroarameaa ja käyttivät kreikkaa litrugisena kielenään.[25] Tiedemiehet olivat enimmäkseen kansallisuudeltaan persialaisia. Arabeja ei aluksi nähty sivistyneistön piirissä, sillä vallan ottaneet beduiiniheimot olivat lukutaidottomia barbaareita.[26] Vasta 900-luvun lopulta alkaen mukaan alkoi tulla myös arabeja (vaikka tuskin enemmistöksi asti) kuten Ibn al-Haytham (k. 1040) ja al-Biruni (k. 1050). Juuri tämä aika saattoi toisaalta olla kulta-ajan kaikkein kultaisin vaihe.[27] Kirjoja tehtiin arabian lisäksi myös persiaksi, turkiksi ja hepreaksi. Uskonnoltaan tiedemiehet olivat myös kristittyjä, juutalaisia (esim. Moses Maimonides) tai edustivat persialaisia uskontoja (esim. al-Battani, k. 929).

"Islamilainen renessanssi"Muokkaa

 
Abbasidien kalifaatti laajimmillaan n.850

Koillisesta Persiasta tulleet abbasidit olivat kukistaneet noin vuonna 750 umaijadiklaanin, jonka vahvin kannatusalue oli Syyriassa pääkaupunkina Damaskos.[28] Abbasidikalifit alkoivat suosia kreikkalaisen filosofisen kirjallisuuden kääntämistä, mikä ajan mittaan johti myös uuden tieteellisen kirjallisuuden tuottamiseen. Islamilaisen renessanssin teknisenä perustana oli paperi, jonka valmistamistaidon toivat Lähi-itään Kiinasta tulleet käsityöläiset. Paperi korvasi kalliin ja kömpelön pergamentin ja papyruksen kirjoitusalustana.[29]

Edeltävä katastrofiMuokkaa

800-luvulla alkanutta kulttuurin nousua oli edeltänyt katastrofi, kun lukutaidottomat beduiiniheimot olivat 600-luvun alussa saaneet vallan ja syösseet valtavat alueet anarkiaan ja hävitykseen. Paikasta toiseen liikkuneet, osittain yhä pakanalliset beduiinilaumat keräsivät ryöstösaalista ja tuhosivat kaiken eteensä tulevan. 1300-luvulla elänyt tunisialainen muslimihistorioitsija Ibn Khaldun luonnehti arabeja villi-ihmisiksi ja vertasi heitä mykkiin petoeläimiin.[30][31]

Yhteiskuntien barbarisoituminen näkyi luku- ja kirjoitustaidon sekä latinan ja kreikan kielten katoamisena. Arvokkaita käsikirjoituksia hävitettiin, kun luostareita ryöstettiin ja poltettiin. Julkisten rakennusten pystyttäminen loppui pitkäksi aikaa. Kun se virisi uudelleen, taidot olivat kadonneet, ja uudisrakennukset, kuten temppelit, luhistuivat helposti.[32]

Beduiinit eivä ymmärtäneet kaupunkien taide-elämää, ja torjuva asenne siirtyi osaksi uskontoa. Antiikin taiteet katosivat, niiden mukana teatteri, veistostaide ja suurin osa musiikista ja kuvataiteesta. Esimerkiksi shafi’i –koulukunnan klassinen teos ”Reliance of the Traveller” kieltää Muhammediin nojautuen musiikin ja laulun muualla paitsi häissä. Kielletyistä instrumenteista mainitaan erikseen huilut, jousisoittimet, mandoliinit, luutut, symbaalit ja pitkärumpu. Rangaistukset ovat tuntuvia ainakin tuonpuoleisuudessa: ylösnousemuksen päivänä Jumala kaataa lyijyä niiden korviin, jotka ovat kuunnelleet laulajattarien esityksiä, maa nielee heidät ja Jumala muuttaa heidät apinoiksi ja sioiksi.[33]

Tuhon laajuus näkyy siinä, paimentolaisvalloitusten vanavedessä historiallisiin lähteisiin syntyi pitkä tauko, kun uutta kirjallisuutta ei enää ilmestynyt. Iranilainen oppinut A. Zarinkoob on puhunut kahdensadan vuoden hiljaisuudesta, johon iranilainen kirjallisuus ajautui, mutta sama ilmiö toistui kaikkialla muuallakin.[34] Muslimit ovat antaneet asialle toisen selityksen: Koraanin kauneus oli niin mykistävää, että kirjailijat hylkäsivät työvälineensä ja herkesivät pitkäksi aikaa kirjoittamasta.[35]

Kirjallisuuden käännösliikeMuokkaa

Abbasidien valtaannousu toi mukanaan islamin ohella toisen kulttuurisen liikkeen, jolla oli vaikutusta sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Kyse oli kreikkalaisen kirjallisuuden kääntämisestä arabian kielelle. Abbasidikalifit osoittautuivat intohimoisiksi tieteen ystäviksi. Tulevien 250 vuoden aikana eli vuosituhannen loppuun mennessä he olivat käännättäneet melkein kaiken käsiinsä saaman kreikkalaisen luonnontieteellisen ja filosofisen kirjallisuuden arabiaksi.[36] Filosofeista eniten käännettiin Aristoteleen teoksia ja luonnontieteen aloista eli "luonnonfilosofiasta" edustettuna olivat astrologia, alkemia, fysiikka, matematiikka ja lääketiede.[37] Käännöstyön määrä oli valtava. Aineellisesti sen teki mahdolliseksi Kiinasta tulleen uuden keksinnön, paperin, saaminen käyttöön 760-luvulta alkaen.

Käännöstoiminnan keskus oli kalifaatin uusi pääkaupunki Bagdad. Merkillepantavaa oli toiminnan pitkäjänteisyys, sillä käännöstyö kesti satoja vuosia, ja tapahtui paitsi kalifien myös Bagdadin persialaisen eliitin suojeluksessa.[38] Enimmäkseen käännöstyöstä vastasivat kreikan kieltä taitaneet kristityt oppineet. He joutuivat tällöin myös luomaan arabian kieleen sen tarvitseman tieteellisen sanaston.

Arabiaksi 800- ja 900-luvuilla käännetty tieteellinen kirjallisuus oli jokseenkin sama, joka kaksi sataa vuotta myöhemmin eli 1000- ja 1100-luvuilla käännettiin Euroopassa arabiasta ja kreikasta latinaksi. Lisänä olivat vain arabien kommentaarit ja muutamat keksinnöt. Sen takia on kiinnostavaa, että Euroopassa tämän kirjallisuuden pohjalta alkoi tieteellis-tekninen vallankumous 1600-luvulla, mutta vastaavaa ei tapahtunut islamilaisessa maailmassa.[39]

Ernest Renan on katsonut, että 800-luvulla alkanut tieteiden nousu tapahtui persialaisen kulttuurin pohjalta, minkä takia siitä pitäisi käyttää nimeä "persialainen renessanssi".[40] Se oli eräänlaista valloitetun kulttuurin jälkihehkua, joka historioitsija Toby E. Huffin mukaan sammui, kun islam alkoi saada otteen yhteiskunnasta. Huffin mukaan arabikalifaatti alkoi islamisoitua 800-luvulla, ja muuttui vasta kaksisataa vuotta myöhemmin muslimienemmistöiseksi. Tässä vaiheessa uskonnollinen dogmatismi alkoi jo kahlita tieteen vapautta. Vuosituhannen vaihteeseen osuu toisaalta myös taustaltaan islamilaisten tiedemiesten merkittävin esiintulo (Ibn al-Haytham, al-Biruni).[41]

Käännösliikkeen motiivitMuokkaa

Käännösliikkeen pitkäjänteisyyden takia sitä ei voi selittää pelkästään kääntäjien harrastuksena tai yksittäisten kalifien mielenliikkeillä. Yleinen ehdokas ilmiön taustavaikuttajaksi on ollut islaminusko. Muun muassa Opetushallituksen mukaan ”nimenomaan Koraani sai islamilaisen tieteen kukoistamaan”, sillä Koraani oli tieteellisessä maailmankuvassaan hämmästyttävästi aikaansa edellä.[42]

Persialainen taustaMuokkaa

Koraaniteorian kannatus on kuitenkin pääosin jäänyt islaminuskon piiriin. Toinen selitys käännösliikkeelle löytyy abbasidikalifaatin persialaisista juurista. Abbasidihallitsijat olivat arabitaustaisia, mutta eivät tulleet Arabian niemimaalta vaan Iranin Khorasanista, mistä abbasidivallankumous sai alkunsa. Myös melkein kaikki arabiaksi kirjoittaneet tiedemiehet olivat todellisuudessa persialaisia. Islaminuskon perusteosten kirjoittajat tulivat samoin Iranista tai Keski-Aasiasta, heidän joukossaan arvovaltaisten hadith-kokoelmien kirjoittajat (Kutub al-sittah) sekä islamin historian ja Koraanin selitysteosten laatija at-Tabari. Årabit omaksuivat persialaisen korkeakulttuurin saavutuksia liittäen ne omiin heimoperinteisiinsä, minkä takia Renan puhuukin persialais-arabialaisesta kulttuurista.[40]

Myös Bagdadin hallintoeliitti oli pitkälti persialaista alkuperää. Arabit olivat tietoisia ristiriidasta, minkä takia yhdessä tarinassa erään umaijadikalifin, toisessa tarinassa abbasidikalifi Mamunin suuhun pantiin sanat: ”Persialaiset hallitsivat tuhat vuotta eivätkä tarvinneet arabeja hetkeäkään. Me olemme hallinneet alle vuosisadan (tai: kaksi vuosisataa) emmekä pärjää ilman heitä tuntiakaan.”[43] Islamilaisen kulttuurin tausta oli myös tutkimusmatkailija G.A. Wallinin tiedossa 1840-luvulla: ”Ja mitäpä arabilla oikeastaan onkaan omaa? Aavikkonsa ja kamelinsa. Kaiken muun hän on oppinut kukistamiltaan kansoilta.”[44]

Avestan kokoaminenMuokkaa

Kreikkalaisen kirjallisuuden käännösliike oli alun perin Iranin sassanidikuninkaiden hanke. Sen oli määrä olla keino, jolla kootaan uudelleen maailmalle hajonneen Zarathustran kirjoittaman Avestan koko viisaus.[45]

Iranin viimeisen hallitsijadynastian sassanidien (226–651) valtionideologiassa korostettiin yhteyttä Persian muinaiseen suuruuden aikaan eli akhaimenidien dynastiaan, jonka Aleksanteri Suuri oli kukistanut. 300-luvulta saakka sassanidikuninkaat katsoivat, että valtionuskonnon perustaja Zarathustra oli kirjoittanut kaiken tieteellisen tiedon sisältäneen kirjan nimeltä Avesta. Aleksanteri Suuri oli antanut jäljentää siitä osia ja sen jälkeen hävitti Avestan. Šaahien tehtäväksi tuli koota Avesta uudelleen niitä katkelmista, joita oli liikkeellä. Myös kreikkalaisten filosofien teokset olivat olleet osa Avestaa, ja sen takia ne piti kääntää pahlaviksi ja koota kuninkaan aarrekammioon.[45] Sassanidikuninkaiden käskystä kreikkalaisten tieteellisiä teoksia käännettiin arameaksi ja pahlaviksi. Jossain määrin käännettiin myös intialaista kirjallisuutta. Rinnastus kaiken tiedon sisältävään Koraaniin on ilmeinen. Tarinan mukaan sekin jouduttiin kokoamaan maailmalta pienissä osissa kalifi Uthmanin käskystä.

Kalifien motiivitMuokkaa

Kun al-Mansur (754–775) ryhtyi jatkamaan sassanidikuninkaiden zarathustralaista käännösprojektia, sen tarkoitus oli heikentää vastarintaa, joka häneen kohdistui Iranin valtauskonnon kannattajien keskuudessa.[46] Arabian yleistyminen Iranin hallintokielenä alkoi tehdä pahlavinkieliset käännökset vanhentuneiksi, joten käännöstyö arabiaan muuttui ajankohtaiseksi. Käännösliikkeen yhdeksi keskukseksi muodostui Khorasanin maakunnan keskus Merv. Samalla Mansur teki toisenkin eleen, joka osoitti arvostusta persialaisia kohtaan: hän jätti Damaskoksen ja perusti pääkaupunkinsa Bagdadin aivan Iranin entisen pääkaupungin Ktesifonin viereen. Palatsikaupungin pohjakaava noudatti persialaista pyöreän kaupungin mallia. Mansur halusi näin päästä eroon Damaskoksen arabieliitistä ja Bysantin perintönä tulleesta kreikkalaisesta virkakunnasta. Mansur kumarsi Persian suuntaan myös siten, että hän nimitti hovinsa korkeiksi virkamiehiksi Khorasanista tullutta persialaista ylimystöä. Erityisen vaikutusvaltaiseksi kohosi Afganistanista tullut Barmakidien perhe, jonka jäsenet olivat olleet korkea-arvoisia buddhalaisia pappeja.[47]

Kolmannen abbasidikalifin al-Mahdin (775–785) aikana vuonna 782 Aristoteleen logiikkaa ja dialektiikkaa käsittelevä Topiikka oli jo käännetty syyrian kielestä arabiaksi.[48] Sata vuotta myöhemmin se käännettiin uudelleen suoraan kreikasta. Kirja sisälsi Aristoteleen opetuksia argumentaatiosta sellaisissa tilanteissa, joissa vastakkain oli kaksi erilaista näkemystä. Dimitri Gutas olettaa, että kiinnostus kirjaan liittyi abbasidien valtionuskonnon asemaan. Kalifi näki tehtäväksi saada valtakuntansa enemmistönä olevat kristityt, manikealaiset ja zarathustralaiset ja monet muut siirtymään virallisen valtionuskonnon taakse; se vaati myös taivuttelua ja argumentointia kovempien keinojen ohella, joita olivat teloitukset. Islamilainen kirjallisuus sisältääkin esimerkkejä Aristoteleen tekniikoiden käytöstä väittelyssä kristittyjä vastaan.[49]

Käännösliike oli alkanut tarpeesta myötäillä Iranin zarathustralaista väestöä, mutta se sai vuosikymmenten kuluessa uusia tarkoituksia. Al-Mamun (813–833) oli asettunut vahvasti uuden valtionuskonnon, islamin, puolustajaksi. Hänen propagandassaan Bysanttia alettiin kuvata tieteelle vihamieliseksi hallinnoksi, joka halusi kieltää filosofian ja lääketieteen. Kalifaatti sitä vastoin oli antiikin kreikkalaisten todellinen perillinen ja totuuden ystävä. Panostaminen tieteisiin todisti, että rationaalinen ajattelu oli siirtynyt antiikin Kreikasta islamilaiseen maailmaan. Sen sijaan Bysantti oli hylännyt perintönsä ja vajonnut kristinuskon järjettömyyksiin Jumalasta, joka kulki ihmisenä maan päällä.[50]

Viisauden taloMuokkaa

Paljon puhuttu käsite on Bagdadin ”Viisauden talo”, bayt al-Hikma, jonka perustajiksi tavataan mainita joko Harun ar-Rashid (786–809) tai al-Mamun (813–833). Historiallisista lähteistä tällaista tietoa ei löydy. Kyseessä oli sassanideilta peritty virasto eli palatsin kirjasto, joka koostui persialaisista runoteoksista. Nähtävästi al-Mansur oli sen ensimmäinen käyttöönottaja.[51] Viraston tärkeimmäksi tehtäväksi tuli koota ja säilyttää Iranin historiaan liittyvää kirjallisuutta, jota käännettiin pahlavista arabiaksi. Al-Mansurin tieteellisten harrastusten takia sillä mahdollisesti oli myös astronomiaan ja matematiikkaan liittyviä tehtäviä, mutta kääntämistä kreikasta arabiaan siellä ei harjoitettu. Viisauden talo ei liioin ollut mikään akatemia, jossa olisi opetettu tieteitä eikä myöskään oppineitten kohtaamispaikka. [51] Viisauden talo pysyi kalifien yksityiskirjastona, kunnes al-Mamun avasi sen tiedemiehille, tosin erään tiedon mukaan vain muslimeille. [52]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture. Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. (englanniksi)
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • Renan, Ernest: Islam and Science. A Lecture presented at la Sorbonne 29 March 1883. . Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Tahkokallio, Jaakko: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-039-4.

ViitteetMuokkaa

  1. Google Books Ngram Viewer books.google.com. 17.5.2020.
  2. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 26. Otava, 2004.
  3. Aliya Anjum: Muslim inventions in the islamic golden age 750–1500 D., s. 1. Kloachi Publishers, 2012.
  4. Lodi, M.K: Islam and the West, s. 40. Strategic Book Group, 2011.
  5. Bloom, J. & Blair, S.: Islam. A thousand years of faith and power, s. 77. Yale University Press, 2002.
  6. Tahir Abbas: Islamic Radicalism and Multicultural Politics 2011. Taylor & Francis. Viitattu 19.8.2014. (englanniksi)
  7. Huff, 2017, s. 60
  8. Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa, s. 14. Vastapaino, 2010.
  9. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 47. Isaac Publishing, 2013.
  10. T. E. Huff, 1998, s. 103
  11. Brenjes, Sonja: 1001 Inventions:The Enduring Legacy of Muslim Civilization. Edited by Salim T. S. al-Hassan. Aestimatio, 2013, 10. vsk, s. 119–153. Artikkelin verkkoversio.
  12. Jaakko Hämeen-Anttila: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 18. Otava, 2006.
  13. Benchrifa, M.: Al-Andalus: tolerance and convergence. Teoksessa: D. Diene (toim.) The routes of Al-Andalus. Spiritual convergence and intercultural dialogue (s. 15–17), s. 15. Unesco, 2001. Teoksen verkkoversio.
  14. Menocal, M.R.: Ornament of the world. How muslims, jews, and christians created a culture of tolerance in medieval Spain. Back Bay Books, 2002.
  15. Dorte Skulstad & Knut Aukrust: Det jødiske og muslimske paradis Al-Andalus var en gang et møtested i forsøket på å bygge humanitet. Dagbladet. 24.12.2011.
  16. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka, s. 123. Otava, 2012.
  17. Turunen, A.: Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä. Into, 2017.
  18. Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika, s. 78–82. Like, 2005.
  19. Collins, R.: Caliphs and Kings. Spain, 796-1031, s. 1. Wiley, 2014.
  20. David Nirenberg: Communities of violence. Persecution of Minorities in the Middle ages, s. 9. Princeton University Press, 1996.
  21. Nirmal Dass: Andalusia, or The Legend of Islamic Spain The New Rambler (Book Review). 20.4.2016.
  22. Mark R. Cohen: Under Crescent and Cross. The Jews in the Middle Ages, s. ix, 3–4. Princeton university Press, 1994.
  23. Huff, 2017, s. 19
  24. Huff, T.E.: Early modern science. Islam, China, and the West. 3rd ed., s. 57, 59. Cambridge University Press, 2017.
  25. F. Jamil Rageb: Islamic culture and the natural sciences. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 27. Cambridge University Press, 2013.
  26. Ibn Khaldun, 1377, s. 93
  27. Huff, 2017, s. 58
  28. Amira K. Bennison: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire, s. 24–25. I.B. Tauris, 2009.
  29. Gutas, 1998, s. 13
  30. Ibn Khaldun: The Muqaddimah. Kääntänyt Franz Rosenthal., s. 93. Princeton University Press, 1377/2015. Teoksen verkkoversio.
  31. Fernandez-Morera, D.: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 64–65. ISI Books, 2016.
  32. Ibn Khaldun, 1377, s.
  33. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 775. amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  34. Zarinkoob, A.: Two Centuries of Silence, s. 86–89. Authorhouse, 2016.
  35. Markus Gross: New ways of Quranic research. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 369–555), s. 427. Prometheus, 2013.
  36. Gutas, D.: Greek Thought, Arabic Culture, s. 1. Routledge, 1998.
  37. Gutas, 1998, i
  38. Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West, s. 54–75. Cambridge University Press, 2017.
  39. Huff, 1998, s. 53–54
  40. a b Ernest Renan: Islam and Science. A Lecture presented at la Sorbonne 29 March 1883 mcgill.ca.
  41. Huff, 1998, s. 54
  42. Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme, s. 87. Opetushallitus, 2011.
  43. Abdolhossein Zarinkoob: Two Centuries of Silence, s. 67. Authorhouse, 2016. (englanniksi)
  44. Wallin, G.A.: Tutkimusmatkoilla arabien parissa. Otteita matkapäiväkirjasta ja kirjeistä, s. 222. WSOY, 2000.
  45. a b Gutas, 1998, s. 40
  46. Gutas, 1998, s. 48–49
  47. Gutas, 1998, s. 53
  48. Gutas,1998, s. 61
  49. Gutas, 1998, s. 61
  50. Gutas, 1998, s. 95
  51. a b Gutas, 1998, s. 54–58
  52. Sylvain Gouguenheim: Aristoteles auf dem Mont Saint-Michel, s. 108. WBG, 2013.
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Islamin kulta-aika.