Käännökset latinaan keskiajalla

Parinsadan vuoden kuluessa 1100- ja 1200-luvuilla käännettiin jokseenkin kaikki tärkeäksi koettu antiikin ajan kreikankielinen kirjallisuus joko kreikasta tai arabiasta latinaksi. Lisäksi käännettiin uudempaa arabialaista kirjallisuutta. Käännösliike oli osoitus kiihkeästä tiedonjanosta, joka kohdistui kielimuurin taakse jääneeseen tietoon. Kirjallisuuden kääntäminen toi kreikkalaisen tieteen klassikot ja arabialaisen tieteen saataville myös lännessä. Käännösliikkeen keskuksia olivat muslimeilta vallatut Toledo, Napoli ja Sisilia, mutta myös Mont Saint-Michelin luostari Ranskan Bretagnessa. Toimintaa tukivat useat hallitsijat, kuten Kastilian Alfonso X ja Sisilian Frederik II. Antiikin kreikankielinen kirjallisuus hankittiin pääosin Bysantista.[1]

Mont Saint-Michelin luostarissa Bretagnessa käännettiin Aristoteleen teoksia kreikasta latinaan 1100-luvulla

Yhteys antiikin tieteelliseen kirjallisuuteen oli katkennut, kun Rooman valtakunta oli 400-luvulla jakautunut kahteen osaan ja kreikan taito jäänyt itäiseen puoliskoon eli Bysanttiin. Länsi-Euroopan pitkä taantuma ja latinan hajoaminen kansankieliksi oli vähentänyt kosketusta myös latinankieliseen kirjallisuuteen. Eurooppalaisten kiinnostus oman sivistyksen juuriin kuitenkin säilyi ja tuli esiin toisiaan seuraavissa "renessansseissa". Niistä ensimmäinen oli 800-luvun karolinginen renessanssi nykyisessä Pohjois-Ranskassa. Eurooppalaisten tiedonhalu ulottui myös arabiankieliseen kirjallisuuteen, minkä takia sitäkin käännettiin latinaksi. Tärkeimmät teokset siirtyivät vasta perustettujen yliopistojen ohjelmiin ja levisivät sitä kautta laajalle. Kuitenkin vasta suoraan kreikkalaisista alkuperäisteoksista tehdyt käännökset, jotka eivät enää perustuneet kreikkalaisten teosten arabialaisiin käännöksiin, vaikuttivat ratkaisevasti modernin tieteen ja tieteellisen vallankumouksen syntyyn Euroopassa. [2]

Islam ja Euroopan sivistysMuokkaa

Osa kreikkalaisesta kirjallisuudesta käännettiin suoraan kreikasta, toinen osa arabiankielisistä käännöksistä. Keskustelua on herättänyt käännösreittien suhteellinen merkitys. Asialla on myös poliittista merkitystä ainakin symbolisella tasolla: oliko Eurooppa sivistyksensä "velkaa" dar al-islamille, vai omaksuiko se antiikin perintönsä suoraan kreikkalaisista lähteistä tarvitsematta islamin auttavaa kättä? [3][4]

Teoria islamista antiikin sivistyksen tuojana EurooppaanMuokkaa

Länsimaissa on tullut vallitsevaksi käsitys, jonka mukaan Eurooppa sai nykyisen identiteettinsä islamilaisen maailman avustuksella. Hellenistinen kulttuuri olisi siirtynyt ensin islamilaiseen maailmaan ja vasta sieltä Eurooppaan 1100-luvulla alkaneen kirjallisuuden käännösliikkeen myötä. Tällä tavoin siirtynyt tieto olisi muodostanut perustan siihen asti barbaarisen Euroopan sivistykselle.[5] Vaikutus olisi sitten näkynyt renessanssin alkamisena 1300-luvulla. Näkemyksen kiteyttää professori Abdel-Aziz esitelmässään Egyptin al-Azhar -yliopistossa:

"Koko länsimainen Eurooppa rakentui kiistatta islamin avulla... Vasta arabialaisten ajattelijoiden avulla Eurooppa oppi, mitä rationalismi tarkoittaa."[6]

Ajatusta ovat levittäneet länsimaissa etenkin arabistit. Arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Eurooppa oli rappeutunutta, ”pimeää ja kehityksessään pysähtynyttä takamaata” silloin, kun muslimit olivat omaksuneet hellenistisen kulttuurin. Arabialais-islamilainen kulttuuri oli ”mukana synnyttämässä uutta Eurooppaa keskiajalla” sillä ”todellinen kulttuurin valtavirta johti pakanallisesta Kreikasta syyrialaisen Lähi-idän kautta arabeille, aikakauden loisteliaimman kulttuurin rakentajille." [7]

Teorian jyrkimmissä muotoiluissa länsimaiden rappion syyksi on nähty kristinusko, ja Euroopan panos kulttuurin kehitykseen on kielletty kokonaan: ”Kristinuskon korruptoima Eurooppa vähät välitti esimerkiksi Aristoteleen tai Pythagoraan teksteistä… Kiitos arabiankielisten kansojen, tekstit säilyivät arabiaksi” … ”Ajatus länsimaisesta kulttuurista saikin alkunsa imperialismin aikana 1800 – 1900-lukujen vaihteessa, kun eurooppalaiset levittivät eurooppalaisuuden ilosanomaa muihin maihin."[8]

Teoria antiikin sivistyksen suorasta siirtymisestäMuokkaa

Toisen teorian mukaan islamilaisella maailmalla ei ollut erityisempää merkitystä antiikin kulttuurin siirtymisessä Länsi-Eurooppaan. Tähän olisi ollut useita syitä. Kreikkalaisen kirjallisuuden reittiä arabiankielen kautta ei ensinnäkään välttämättä tarvittu, koska antiikin perintö siirtyi Eurooppaan pääosin suorina käännöksinä kreikasta. Esimerkiksi Aristoteleen tärkeimmät teokset oli käännetty kreikasta latinaan Mont Saint-Michelin luostarissa jo ennen kuin ne käännettiin arabian kautta latinaksi Toledossa.[3][9] Ei siis ollut niin, että kristinuskon korruptoima Eurooppa olisi vähät välittänyt Aristoteleesta. Pythagoras on toisaalta myyttinen hahmo, jonka mahdollisista kirjoituksista ei tiedetä mitään.[10]

Toinen myyttinen käsitys on ollut se, että kreikkalaiset tekstit olisivat välittyneet Eurooppaan pääosin arabien kautta. Historioitsija Michael Harris kuitenkin arvioi, että suurin ansio tekstien säilymisessä oli Itä-Rooman valtakunnalla. Hänen mukaansa noin 75 % kreikankielisestä kirjallisuudesta siirtyi Eurooppaan Konstantinopolista. [11] Kiitokset antiikin perinnön välittämisestä Eurooppaan kuuluvat siten mieluummin Bysantille kuin muslimeille. Vaikka jo Kaarle Suuri 800-luvulla omisti Bysantista saatuja teoksia, käsikirjoitusten virta alkoi kunnolla 1100-luvulla ja saavutti huippunsa 1300- ja 1400-luvuilla. Vuonna 1204 ristiretkeläiset hävittivät Konstantinopolia ja tuhosivat kirjastoja, ja vuoden 1453 muslimivalloitus aiheutti vastaavaa tuhoa. Molemmissa tapauksissa kuitenkin havaittiin myös, että kirjoilla oli korkea myyntiarvo, ja näin alkoi käsikirjoitusten siirtyminen kauppatavarana länteen. Kirjoja riitti tähän tarkoitukseen vielä sata vuotta muslimivalloituksesta eteenpäin.[12]

Historioitsijat ovat myös hylänneet 1300-luvulla syntyneen myytin pimeästä keskiajasta.[13] Pimeys kesti Euroopassa 500-luvulta 700-luvulle, mutta sen jälkeen latinankielinen kirjallisuus elpyi aluksi 800-luvun karolingisen renessanssin myötä. Ahkera kirjojen jäljentäminen auttoi tuolloin tallentamaan antiikin klassikot uusina kopioina. Latina ei koskaan muuttunut pelkäksi kirkolliseksi kieleksi, vaan sillä luettiin myös antiikin klassikkoja. 1100-luvulta saatiin myös tärkeät Aristoteleen teokset käännettyä ja yliopistoissa alkoi skolastiikan harjoittaminen. Sivistyneistö koulutettiin 1000-luvulla yleistyneissä katedraalikouluissa, joiden tärkein oppiaine oli latina ja esikuvina roomalaiset klassiset kirjailijat.[14]

Kun läntisessä Euroopassa vallitsi taloustaantuman ja väestökadon aiheuttama aallonpohja 500–700-luvuilla, Lähi-idässä koettiin beduiinivalloitusten tuoma barbarian kausi 600–700-luvuilla. Ryöstelevät paimentolaislaumat hävittivät luostareita ja käsikirjoituksia. Seurauksena oli kahdensadan vuoden hiljaisuus idän kirjallisessa kulttuurissa.[15] Elpyminen alkoi molemmilla tahoilla 800-luvun kuluessa, idässä Bagdadissa, lännessä Aachenissa.

islamilainen maailma ei liioin koskaan omaksunut antiikin kreikkalais-roomalaista sivistystä kokonaisuudessaan vaan poimi siitä itselleen sopivat osat. Esimerkiksi antiikin rationaalinen henki ei sopinut islamiin, joten järkiperäistä luonnon tutkimista korostaneen Platonin dialogeista ei ainuttakaan käännetty kokonaan arabiaksi.[16] Arabikalifaatissa rationalismi tosin ehti olla idullaan, mutta jäi tappiolle 850-luvun puolivälissä. 900-luvulla alkoi voimakas dogmatisoituminen, mikä näkyi niin sanottuna "järjen porttien sulkeutumisena" islamilaisen lain tulkinnassa.[17] Tehtäväksi jäi tällöin selittää, soveltaa ja tulkita Jumalan lakia. Koraanin ylivertaisen aseman takia itsenäinen tieteenharjoitus alkoi menettää asemiaan. Keskeinen uskonoppinut al-Ghazali kyseli 1000-luvulla, kuinka paljon matemaatikkoja oikeastaan tarvittiin.[13]

Muuan seikka kierrätysteoriaa vastaan liittyy kääntämisen ongelmiin. Indoeurooppalaisen kreikan kääntäminen seemiläiseksi arabiaksi usein vielä syyrian kautta johti väistämättä virheisiin, mitkä vähensivät käännösten arvoa. Monia teoksia käännettiinkin useita kertoja sekä arabiaksi että kreikaksi, kun taidot paranivat. Euroopassa suoraa kääntämistä kreikasta alettiin arvostaa 1200-luvulta lähtien.[3][18]

YleiskuvaMuokkaa

Kääntäminen eri vuosisadoillaMuokkaa

Kiinnostus kreikan- ja arabiankielisen tieteellisen kirjallisuuden saamiseen latinan kielelle heräsi 1000-luvun lopulla. Ensimmäisenä aaltona oli Italiassa Salernossa sijaitsevassa lääketieteen oppilaitoksessa alkanut käännöstyö.[19] Oppilaitos oli ensimmäinen moderni lääketieteellinen koulu.[20] Arkkipiispa Alfano käänsi Nemesiuksen lääketieteellisiä tekstejä sekä kreikasta että arabiasta. Konstantinus Afrikkalainen toi Kairouanista Tunisiasta lääketieteellisiä teoksia, kuten laajan al-Majusin teoksen Pantegni, jonka kääntäminen jatkui Monte Cassinossa. [19]

1100-luvulla käännöstyötä tekivät Jakob Venetsialainen Bretagnessa Mont Saint-Michelin luostarissa (Aristoteles), Henrik Aristippus Sisiliassa (mm. Aristoteles ja Galenos) sekä Burgundio Pisalainen Italiassa. Nyt alettiin kääntää myös matematiikkaa ja astronomiaa koskevia tekstejä, ja kääntäjien määrä kasvoi. Vuosisadan puolivälissä Espanjan Toledosta tuli arabiankielestä kääntämisen tärkein keskus, missä käännettin sekä matematiikkaa, lääketiedettä että filosofiaa käsitteleviä kirjoja. Gerard Cremonalainen käänsi siellä lähes kaikki Aristoteleen teokset. Toledossa käännettiin myös uutta arabiankielistä tieteellistä kirjallisuutta (esim. Avicenna, al-Farabi, al-Ghazali). Kommentaattoreiden kääntäminen huipentui laajoihin Averroës -käännöksiin, joita tekivät Michael Scot ja Theodor Antiokialainen.[19]

1200-luvulla arabiaksi, hepreaksi, kreikaksi tai latinaksi kirjoittavien oppineiden yhteydenpito lisääntyi. Oppineet kiertelivät aiempaa enemmän eri paikoissa keräten tietoa ja käsikirjoituksia. Käännöstoimintaa tukivat etenkin Sisilian kuningas Fredrik II ja Kastilian kuningas Alfonso X. Napolissa käännettiin arabiasta Avicennan, Moses Maimonideen ja Averroesin tuotantoa ja Espanjassa etenkin astronomiaa ja astrologiaa. [19]

1300-luvulla kaikki tärkeimmät antiikin ja arabimaailman teokset matematiikasta, lääketieteestä ja filosofiasta oli jo käännetty. Toledon tärkeä asema keskuksena oli johtanut siihen, että arabiasta tehdyt käännökset olivat usein suositumpia kuin suoraan kreikasta tehdyt. 1200-luvun puolivälin jälkeen alettiin kuitenkin arvostaa kääntämistä suoraan kreikasta. Robert Grosseteste ja Vilhelm Moerbekeläinen tekivät tällöin korjattuja käännöksiä Aristoteleen teoksista. Nikolaus Reggiolainen käänsi laajasti uudelleen Galenoksen aiemmin arabiasta käännettyä tuotantoa. Myös juutalaisilla oli tärkeä asema käännösliikkeessä. 1200-luvulle tultaessa juutalaiset oppineet olivat vaihtaneet arabian hepreaan ja käänsivät suuren joukon kirjallisuutta hepreaksi ja myöhemmin hepreasta latinaksi.[19]

KäännöskeskuksetMuokkaa

Käännösliikettä auttoi arabien hallussa olleiden alueiden joutuminen takaisin kristityille sekä arabiantaitoisten kristittyjen ja juutalaisten oppineiden pako muslimimaista. Espanjassa mozarabit eli al-Andalusista 800-luvulla paenneet kristityt olivat tällainen voimavara, joka sai täydennystä juutalaisista turvanhakijoista. Kun normannit valloittivat Sisilian (1072–1091), sinne jäi kreikkaa ja arabiaa puhuvaa väestöä. Samoin kävi kristittyjen valloittaessa Antiokian 1098. Pisan ja Venetsian kauppayhteydet Välimerellä loivat oppineille mahdollisuuksia päästä tekemisiin erikielisten väestöjen kanssa. Esimerkiksi pisalainen Fibonacci tutustui arabien matematiikkaan Algeriassa. Toledossa arabien matemaattiset tekstit päätyivät kristittyjen käsiin, kun islamilaiset almohadit karkottivat Saragosan kuninkaan Banu Hudin, joka maanpaossa myi kirjastonsa Sevillassa.[21] Sisiliassa kreikankielistä kirjallisuutta löydettiin 1000-luvun valloituksen yhteydessä kristillisestä luostarista.[1]

Rahoittajat, kääntäjät ja tekniikatMuokkaa

Tekstien kääntäminen oli kallista mutta sai tukea eri tahoilta. Keisari Fredrik II oli perustanut Napolin yliopiston 1224 ja rahoitti muun muassa Averroesin ja Aristoteleen teosten kääntämistä. Käännöstyötä tehtiin myös katedraalikouluissa ja uusissa yliopistoissa. Paavin kuuriasta Roomassa tuli eräs kääntämisen keskus. Kääntäjät eivät aina olleet yliopistojen opettajia. Mukana oli kirkon virkamiehiä ja uusien maallisten ammattien edustajia, kuten tulkkeja, lakimiehiä, talousmiehiä ja kuningashovien "filosofeja".[22]

Arabian kääntäjistä vain osa pystyi itse lukemaan arabiaa vaikka ymmärsi sitä puhuttuna. Tämä johtui arabiankielen glyfeihin perustuvan kirjoitustavan vaikeaselkoisuudesta. Tavallista oli, että joku lukutaitoinen arabi luki tekstiä, ja kääntäjä muutti kuulemansa latinaksi.[23] Sanakirjoja ei juuri ollut, joten kääntäjät joutuivat hakemaan apua osaavammilta, jos omat taidot eivät riittäneet. [24]

Käännösliikkeen tavoitteetMuokkaa

Satoja vuosia kestänyt käännösliike todisti eurooppalaisten tiedonjanosta. Antiikin kreikkalaisissa teoksissa ja arabien kirjoittamissa kirjoissa nähtiin mahdollisuus lisätä sivistystä. Tärkeimmät kirjat päätyivät koulujen ja yliopistojen käyttöön ja levisivät siten laajalle. Keskiajan yliopisto rakentui seitsemän vapaan taiteen oppiaineille. Alkeisopintojen triviumiin kuuluivat kielioppi, retoriikka ja dialektiikka (tai logiikka). Quadriviumiin kuuluivat aritmetiikka, geometria, tähtitiede ja musiikin teoria. Näistä aloista suurimmat puutteet koskivat aritmetiikkaa, geometriaa ja tähtitiedettä. Geometriassa Eukleideen Alkeet tuli tärkeäksi oppikirjaksi, ja astronomiassa saman aseman sai Ptolemaioksen Almagest.[19]

Eurooppalaiset olivat jääneet jälkeen myös fysiikassa, joka ei kuitenkaan kuulunut seitsemään vapaaseen taitoon. Sitä harrastettiin Bysantissa ja arabimaailmassa, mutta ei Euroopassa. Kiinnostus fysiikkaan heräsi Platonin Timaios -dialogin ja 1100-luvulla tehtyjen Aristoteles-käännösten myötä, kun havaittiin, että Aristoteles oli myös luonnonfilosofi. Kolmas alue, jossa oltiin jäljessä, oli lääketiede. Siinä etenkin Galenoksen kääntäminen tuli suosituksi.[19]

Eurooppalaisten jälkeenjääneisyys islamilaisesta maailmasta matematiikan, tähtitieteen, fysiikan ja lääketieteen aloilla ei vaikuttanut näiden sivilisaatioiden voimasuhteisiin, sillä arabit eivät juuri päässeet omistamiensa tietojen teknologiseen soveltamiseen. Euroopassa teknologinen muutos alkoi toden teolla 1600-luvulla ja johti lopulta tieteellis-tekniseen vallankumoukseen. Lääketieteessäkään arabien etumatkalla ei ollut käytännössä merkitystä, sillä tällä alalla vasta 1850 jälkeen päästiin sille tasolle, missä koululääketieteestä alkoi olla enemmän hyötyä kuin haittaa sairauksien hoidossa.[25]

Käännökset kreikasta latinaan eri reittejäMuokkaa

 
Al-Razin lääketieteellinen teos Gerard Cremonalaisen kääntämänä 1200-luvun puolivälistä. Kopion tekeminen lyhyestäkin kirjasta vaati vähintään kuukauden työpanoksen.[26]

Ei käännösreittien merkitystä havainnollistavat latinaan tehtyjen käännösten luettelot toisaalta suoraan kreikasta, toisaalta arabian kautta. Tärkeiden tiedemiesten, kuten Aristoteleen, Platonin, Ptolemaioksen ja Eukleideen teosten vertailu osoittaa, että Eurooppa ei tarvinnut näiden osalta käännösreittiä arabian kautta, koska teokset olivat yhtä lailla saatavilla suorina käännöksinä kreikasta ja enimmäkseen jopa ennen kuin arabiasta tehdyt käännökset valmistuivat.

Useat teokset ilmestyivät silti ensin arabiasta käännettynä, ja niiden joukossa on eräitä, jotka ovat säilyneet vain arabiasta käännettyinä. Seuraavat tiedot eivät ole täydellisiä vaan kattavat ainoastaan osan kaikista käännöksistä.

Aristoteles (384–322 eaa.)Muokkaa

Keskiajan Euroopassa Aristoteles ei aluksi herättänyt kiinnostusta eikä hänen teoksiaan tunnettu. Vain Boëthius oli kääntänyt 500-luvulla kreikasta joitakin Organonin osia (Ensimmäinen analytiikka, Tulkinnasta). Boëthius käänsi myös Porfyrioksen 200-luvulla kirjoittaman lyhyen johdannon Aristoteleen Kategorioihin. Kiinnostus Aristoteleen luonnonfilosofiaa kohtaan heräsi vasta 1100-luvulla, ja vuosina 1130–1180 ilmestyi useita Aristoteleen käännöksiä kreikasta.

Tärkein kääntäjä oli Jakob Venetsialainen, joka työskenteli Ranskassa Mont Saint-Michelin luostarissa vuosina 1127–1145/1150. Siellä hän käänsi kreikasta kaikki Organonin kuusi kirjaa (Ensimmäinen analytiikka,Toinen analytiikka, Topiikka, Kategoriat, Tulkinnasta, Sofistiset kumoamiset). Muita hänen käännöksiään olivat Fysiikka, Metafysiikka, De Anima (Sielusta), kokoelmasta Pieniä tutkielmia (Parva naturalia suuri osan, kuten De Memoria et reminiscentia (Muistista ja mieleen palauttamisesta) sekä osia Nikomakhoksen etiikasta (Ethica Nicomachea).[27]

Vain Boëthiuksen muutamat Aristoteleen käännökset 500-luvulta olivat edeltäneet Jakob Venetsialaisen työtä. Uudet käännökset saivat laajan levikin koko Euroopassa, mutta etenkin Englannissa ja Ranskassa, sillä satoja kopioita niistä on säilynyt nykypäiviin asti. Muitakin kääntäjiä 1100-luvulla oli. Henrik Aristippus käänsi Sisiliassa n. vuonna 1156 Meteorologian neljännen kirjan kreikasta.[27]

Seuraavalla vuosisadalla Vilhelm Moerbekelainen käänsi lähes kaikki Aristoteleen teokset uudelleen vuosina 1260–1286.[28]

Käännökset arabiastaMuokkaa

Muslimivalta oli karkotettu Toledosta vuonna 1085, minkä jälkeen siitä oli tullut paikka, jossa arabiankielistä kirjallisuutta käännettiin latinaksi. Toledolainen kaniikki Gerard Cremonalainen julkaisi vuoden 1167 jälkeen arabiasta latinaan tehdyt käännökset teoksista Meteorologia (kirjat 1–3), Taivaasta ja maailmankaikkeudesta (De Cælo et Mundo), Syntymisestä ja häviämisestä (De generatione et corruptione) ja vuonna 1187 teoksesta Fysiikka. Noin vuosina 1217–1220 Mikael Scotus käänsi teoksesta Eläinoppi (De animalium historia) useita osia. Ne pohjautuivat 800-luvun arabialaisiin käännöksiin.

Aristoteleen osalta islamilaista maailmaa ei tarvittu hänen teostensa välittämiseen Eurooppaan, sillä arabiasta tehdyt käännökset ilmestyivät Mont Saint-Michelin luostarissa tehtyjä myöhemmin, ja luostarissa tehdyt käännökset levisivät laajasti. Suorat käännökset kreikasta olivat toisaalta myös laadukkaampia kuin ne, jotka tehtiin Toledossa ja olivat kiertäneet arabian ja mahdollisesti sitä ennen vielä syyriankielen kautta.[29]

Platon (427–347 eaa.)Muokkaa

Uusplatonilainen filosofi Kalkidios käänsi 400-luvulla kreikankielestä puolet Platonin Timaios-dialogista (osat 17a–53c). Henrik Aristippus käänsi Sisiliassa 1100-luvulla Platonin dialogit Menon ja Faidon. Timaios -dialogin kopioita oli lähes jokaisessa merkittävässä keskiajan eurooppalaisessa kirjastossa samoin kuin Platonia käsitteleviä kommentaareja, joita olivat kirjoittaneet muun muassa Kalkidios, Cicero, Macrobius, Galenos ja Seneca.[30]

Timaios-dialogilla oli suuri merkitys eurooppalaisen rationalismin kehitykselle, sillä siinä esitettiin käsitys luonnosta lakien mukaan toimivana kokonaisuutena. Platonin mukaan kaikilla luonnonilmiöillä oli kausaalinen syy.[31] Platonin mukaan luojajumala oli pannut kaiken liikkeelle, mutta ei enää puuttunut asioiden kulkuun. Todellisuuden luonteen tutkiminen oli rationaalisen sielun suurin tehtävä. Näissä ajatuksissa tiivistyi antiikin kreikan järkiperäinen asenne suhteessa luonnon tutkimiseen.[32]

Käännökset arabiastaMuokkaa

Yhtään Platonin dialogia ei kokonaisuudessaan käännetty arabiaksi eikä sitä kautta latinaksi. Islamilainen maailma vierasti Platonin luonnonfilosofiaa maailmasta järkiperäisenä mekanismina, jonka lainalaisuuksia ihmisen tuli selvittää. [33] Islamiin vakiintui sen sijaan etenkin 1000-luvulta lähtien ja al-Ghazalin vaikutuksesta käsitys Jumalan ylivertaisesta asemasta, missä luonnonlakeja tai kausaalisuhteita ei ollut olemassa. Esimerkiksi tuli ei itsessään polttanut, vaan tulen ja kivun yhteys syntyy aina kun Jumala tapauskohtaisesti niin tahtoo.[34]

Ptolemaios (100-luku)Muokkaa

Antiikin merkittävin tähtitieteilijä oli Aleksandriassa elänyt Klaudios Ptolemaios, jonka pääteos tunnetaan kirjan arabiankielisestä nimestä al-kitabu-l-mijisti eli 'suurin kirja' tehdyllä väännöksellä "Almagest". Se säilyi tähtitieteen perusteoksena melkein 1500 vuotta. Ptolemaioksen geosentrinen aurinkokuntamalli, jossa planeettojen radat kuvattiin episykleillä, eksentreillä ja ekvanteilla, hylättiin vasta 1500-luvulla, kun Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskinen mallil peri siitä voiton.

Käännökset arabiastaMuokkaa

Vaikka Almagest oli koko ajan tunnettu kreikankielisessä Bysantissa, se pysyi läntisessä Euroopassa tuntemattomana 1100-luvulle asti, jolloin sen käännökset latinaksi ilmestyivät. Almagest oli käännetty abbasidien valtakunnassa arabiaksi neljään kertaan, joista vain kaksi käännöstä on säilynyt nykypäiviin. Varhaisin käännös tehtiin kalifi al-Mamunin aikana 830-luvulla. Seuraava säilynyt käännös tehtii 800-luvun lopulla, ja sen viimeisteli Thabit ibn Qurra vuonna 892.[35]

Gerard Cremonalainen käänsi kirjan arabiasta latinaan Toledossa noin vuonna 1175. Gerard Cremonalaisen käännöksestä tuli teoksen vakioversio, ja kirjapainotaidon keksimisen jälkeen juuri se ilmestyi lopulta painettuna 1500-luvulla.[36] [37] Eugenius Palermolainen käänsi lisäksi Ptolemaioksen teoksen Optiikka arabiasta latinaan noin vuonna 1154.

Käännökset kreikastaMuokkaa

Ilmeisesti jo ennen Gerard Cemonalaisen käännöstä Henrik Aristippus oli kääntänyt Almagestin Sisiliassa suoraan kreikasta noin vuonna 1160.[38] Se jäi kuitenkin arabiasta tehdyn käännöksen varjoon.

Eukleides (n. 330–260 eaa.)Muokkaa

Eukleideen Alkeet on 300 eaa. kirjoitettu geometrian oppikirja. Se sisältää yhteensä 465 propositiota eli lausetta, jotka muodostavat koko Eukleidesta edeltävän ajan matematiikan alkeiden yleisesityksen. Boëthius käänsi osan siitä latinaksi 500-luvulla, minkä jälkeen teos kuului keskiajan koululaitoksen quadrivium -oppiaineiden kokonaisuuteen. Joitakin muita käännettyjä Eukleideen nimiin pantuja teoksia olivat Optiikka ja Katoptriikka.

Käännökset arabiastaMuokkaa

Eukleideen Alkeet oli käännetty arabiaksi jo 800-luvulla. 1100-luvulla koko kirja käännettiin arabiasta kahteen kertaan latinaksi.Sen tekivät Gerard Cremonalainen Toledossa ja Adelardus Bathilainen Englannissa. Eukleideen oppeja esittelevä teos Liber Euclidis de gravi et levi oli myös käännetty arabiasta 1100-luvulla.

Galenos (n. 130–201)Muokkaa

Kreikkalaisen Galenoksen anatomia perustui eläinten leikkelyyn, ja sen nojalla hän teki johtopäätöksiä myös ihmisten ruumiinrakenteesta. Galenos oli lääketieteen auktoriteetti läpi koko keskiajan.

Käännökset arabiastaMuokkaa

Galenokseen tutustuttiin aluksi arabialaisen lääketieteen kautta.[39] Konstantinus Afrikkalainen käänsi 1000-luvulla persialaisen Ali ibn Abbas al-Majusin 900-luvulla kirjoitetun teoksen Pantegni, joka kommentoi Galenosta. Seuraavalla vuosisadalla eli 1100-luvulla Galenoksen teoksia käännettiin runsaasti arabiasta latinaan. Henrik Aristippus käänsi Galenosta Sisiliassa ja Gerard Cremonalainen Toledossa, Burgundio Pisalainen Italiassa ja Vilhelm Moerbekelainen Kreikassa. [40][41]  Latinalaisten käännösten taso oli kuitenkin heikko, koska Galenoksen käsitteet olivat kiertäneet kreikankielestä arabiaan ja sieltä latinaan. Kolmas vaihe Galenokseen tutustumisessa olivat käännökset suoraan kreikasta.

Käännökset kreikastaMuokkaa

Nikolaus Reggiolainen käänsi 1300-luvulla uudelleen Galenoksen aiemmin arabiasta käännettyä tuotantoa. 1400-luvulla Euroopassa alettiin kuitenkin mennä jo Galenoksen ohi. Galenoksen kirja dissektiosta saatiin latinaksi vasta 1531.[42]

Muita käännöksiä kreikasta latinaanMuokkaa

1100-luvulla toimineen Jakob Venetsialaisen jälkeen 1200-luvulla Kreikassa vaikuttanut piispa Vilhelm Moerbekelainen teki merkittävän uran tieteellisten teosten kääntäjänä arabiasta latinaan. Hän käänsi Aristoteleen teosten ohella ainakin seuraavat teokset

  • Aleksanteri Afrodisiaslainen (193–217 eaa.): Kommentaari kirjaan Meteorologica
  • Arkhimedes (287–212 eaa.): De Iis quæ in Humido Vehuntur
  • Heron Aleksandrialainen (1. vuosisata eaa.): Catoptrica (Heronin Pneumatica oli käännetty Sisiliassa 1100-luvulla)
  • Hippokrates ja tämän koulukunta (5. ja 4. vuosisata eaa.): eri teoksia (Aforismit oli kääntänyt Burgundio Pisalainen, 1100-luvulla)
  • Simplikios (500-luku jaa.): Kommentaari kirjaan De Cælo et Mundi
  • Proklos (412–485 jaa.): Teologian alkeet

Muiden varhaisia käännöksiä kreikasta olivat muun muassa Pseudo-Aristoteleen Mekaniikka, jonka Bartolomeus Messinalainen käänsi Sisiliassa 1200-luvulla, Sisiliassa 1100-luvulla tehty Proklos-käännös (412–485 jaa.) Physica Elementa (De motu) sekä muutama Simplikios-käännös 1200-luvulta.

Muita käännöksiä latinaan arabian kauttaMuokkaa

Merkittävin arabiasta latinaan kääntänyt henkilö oli Toledossa työskennellyt italialainen kaniikki Gerard Cremonalainen, jonka lasketaan kääntäneen 87 tieteellistä teosta arabiasta latinaan. Toledo oli ollut visigoottien pääkaupunki ja katolisen kirkon keskus Espanjassa ennen arabivalloitusta. islamilaisessa al-Andalusissa se menetti pääkaupungin asemansa, mutta 1000-luvun alussa siitä tuli itsenäinen taifa, jonka Kastilian kuningas Alfonso VI jo vuonna 1085 valloitti tehden siitä pääkaupunkinsa. Toledon laajat kirjastot houkuttelivat tiedonjanoisia oppineita, joiden joukossa arabiankielen opetellut Gerard Cremonalainen oli kääntäjänä maineikkain. Hänen käännöksiinsä kuuluvat aiemmin lueteltujen ohella muun muassa seuraavat teokset:

"Pseudo-Aristoteleena" tunnetun kirjoittajan De Plantis eli De Vegetabilibus -teoksen oli kääntänyt Alfred Sareshellainen Espanjassa luultavasti ennen 1200-lukua.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Sylvain Gouguenheim: Aristoteles auf dem Mont Saint-Michel. Darmstadt: WBG, 2006/2013. ISBN 978-3-534-25435-4. (saksaksi)
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition, s. 75–78. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa, s. 77. "Suoraan kreikkalaisista alkuperäisteoksista tehdyt laitokset ja käännökset, jotka eivät enää (kuten vielä keskiajalla) perustuneet kreikkalaisten teosten arabialaisiin käännöksiin, vaikuttivat ratkaisevasti tieteellisen tiedon kehitymiseen.". Suomentanut Lena Talvio. Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-153-7.
  3. a b c John Vinocur: Europe's debt to Islam given a skeptical look. The New York Times, 28.4.2008. Artikkelin verkkoversio.
  4. Gouguenheim, 2008, s. 6
  5. Gouguenheim, 2008, s. 3
  6. Gouguenheim, 2008, s. 5
  7. Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 17–18, 148. Otava, 2006/2012.
  8. Hallamaa, Laura: Palvomme länsimaista kulttuuria, vaikka sitä ei ole olemassa. Idässä luodaan oivaltavia teoksia, mutta me näemme vain eksotiikan tai lapsellisuuden. Helsingin Sanomat, Kulttuuri, C 6. HS-Analyysi, 13.1.2018. Artikkelin verkkoversio.
  9. Gouguenheim, 2008, s. 11
  10. Joost-Gaugier, Christiane L: Measuring Heaven: Pythagoras and his Influence on Thought and Art in Antiquity and the Middle Ages, Ithaca, New York:, ISBN, s. 44. Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-7409-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  11. Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition, s. 94. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) "Of the Greek classics known today, at least 75% are known through Byzantine copies. "
  12. Harris, 1999, s. 94
  13. a b Michael H.Shank & David C. Lindberg: Introduction. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 1–5. Cambridge University Press, 2013.
  14. Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta, s. 63–86. Gaudeamus, 2019.
  15. Zarinkoob, A.: Two Centuries of Silence, s. 86–89. Authorhouse, 2016.
  16. T. E. Huff, 1998, s. 103
  17. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 47. Isaac Publishing, 2013.
  18. Gouguenheim, 2008, s. 9
  19. a b c d e f g Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013.
  20. Enrico de Divitiis & Paolo Cappabianca: The "Schola Medica Salernitana": The Forerunner of the Modern University Medical Schools. Neurosurgery, 55 (4):722–44, 2004.
  21. Burnett, 2013, s. 350
  22. Burnett, 2012, s. 351–354, 355–356
  23. Burnett, 2013, s. 358
  24. Burnett, 2013, s. 359
  25. William H. McNeill: Kansat ja kulkutaudit, s. 229. Vastapaino, 2004.
  26. Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika, s. 75. Gaudeamus, 2019.
  27. a b Gouguenheim, 2008, s. 83, s. 88–89
  28. The Editors of Encyclopaedia Britannica: William of Moerbeke Encyclopaedia Britannica. 23.4.2020.
  29. Gouguenheim, 2008, s. 9
  30. Huff, 1998, s. 103
  31. Platon: Timaios. Teokset V, s. 171 (28a). Otava, 1999.
  32. Huff, 1998, s. 98–99
  33. Huff, 1998, s. 89, 99
  34. Huff, 1998, s. 90
  35. Morrison, R.G.: Islamic Astronomy. Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science., s. 118. Cambridge University Press, 2013.
  36. G. J. Toomer: Introduction. Teoksessa: Ptolemy's Almagest. (kääntänyt G. J. Toomer), s. 3. Duckworth, 1984. (englanniksi)
  37. Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 346. Cambridge University Press, 2013.
  38. Lindberg, D.C.: The Beginnings of Western Science, s. 216–217, 265. University of Chicago Press, 1992.
  39. Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 590–610. Cambridge University Press, 2013.
  40. Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013.
  41. Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 590–610. Cambridge University Press, 2013.
  42. Jacquart, 2012, s. 592–593
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Latin translations of the 12th century