Wikipedia

Käännökset latinaan keskiajalla

Parinsadan vuoden kuluessa 1100- ja 1200-luvuilla käännettiin jokseenkin kaikki tärkeäksi koettu antiikin ajan kreikankielinen kirjallisuus joko kreikasta tai arabiasta latinaksi. Lisäksi käännettiin uudempaa arabialaista kirjallisuutta. Käännösliike oli osoitus kiihkeästä tiedonjanosta, joka kohdistui kielimuurin taakse jääneeseen tietoon. Kirjallisuuden käännöstyötä tukivat useat hallitsijat, kuten Kastilian Alfonso X ja Sisilian Frederik II.

Mont Saint-Michelin luostarissa Bretagnessa käännettiin Aristoteleen teoksia kreikasta latinaan 1100-luvulla.

Kirjallisuuden kääntäminen toi kreikkalaisen tieteen klassikot ja arabialaisen tieteen saataville myös lännessä. Käännösliikkeen keskuksia olivat muslimeilta vallatut Toledo, Napoli ja Sisilia. Näistä paikoista löytyi sekä arabialaisia kirjoja että arabiantaitoisia kääntäjiä. Etelä-Italiassa oli lisäksi kreikankielen taitoisia. Muuan käännöstyön keskus oli myös Mont Saint-Michelin luostari Ranskan Bretagnessa. Valtaosa antiikin kreikan tieteellisestä kirjallisuudesta käännettiin suoraan kreikankielestä. Tämä kirjallisuus hankittiin Bysantin valtakunnasta ja etenkin Konstantinopolista.[1] Arabian merkitys kreikankielisen kirjallisuuden välittymisessä oli todellisuudessa vähäinen, sillä ainoastaan eräät vähemmän tärkeät teokset ovat säilyneet ainoastaan arabiasta tehtyinä käännöksinä.[2] Vastaavasti eräät arabialaiset teokset ovat säilyneet vain latinaksi tehtyinä käännöksinä.

Yhteys antiikin tieteelliseen kirjallisuuteen oli katkennut, kun Rooman valtakunta oli 400-luvulla jakautunut kahteen osaan ja kreikan taito jäänyt itäiseen puoliskoon eli Bysanttiin. Länsi-Euroopan pitkä taantuma ja latinan hajoaminen kansankieliksi oli vähentänyt kosketusta myös latinankieliseen kirjallisuuteen. Eurooppalaisten kiinnostus oman sivistyksen juuriin kuitenkin säilyi ja tuli esiin toisiaan seuraavissa "renessansseissa". Niistä ensimmäinen oli 800-luvun karolinginen renessanssi nykyisessä Pohjois-Ranskassa. Eurooppalaisten tiedonhalu ulottui myös arabiankieliseen kirjallisuuteen, minkä takia sitäkin käännettiin latinaksi. Tärkeimmät teokset siirtyivät vasta perustettujen yliopistojen ohjelmiin ja levisivät sitä kautta laajalle. Kuitenkin vasta suoraan kreikkalaisista alkuperäisteoksista tehdyt käännökset, jotka eivät enää perustuneet kreikkalaisten teosten arabialaisiin käännöksiin, vaikuttivat ratkaisevasti modernin tieteen ja tieteellisen vallankumouksen syntyyn Euroopassa. [3]

Islam ja Euroopan sivistys muokkaa

Osa kreikkalaisesta kirjallisuudesta käännettiin suoraan kreikasta, toinen osa arabiankielisistä käännöksistä. Keskustelua on herättänyt käännösreittien suhteellinen merkitys. Asialla on myös poliittista merkitystä ainakin symbolisella tasolla: oliko Eurooppa sivistyksensä "velkaa" dar al-islamille, vai omaksuiko se antiikin perintönsä suoraan kreikkalaisista lähteistä tarvitsematta islamin auttavaa kättä? [4][5]

Teoria islamista antiikin sivistyksen tuojana Eurooppaan muokkaa

Pääartikkeli: Islamin vaikutus Eurooppaan keskiajalla

Länsimaissa on tullut vallitsevaksi käsitys, jonka mukaan Eurooppa sai nykyisen identiteettinsä islamilaisen maailman avustuksella. Hellenistinen kulttuuri olisi siirtynyt ensin islamilaiseen maailmaan ja vasta sieltä Eurooppaan 1100-luvulla alkaneen kirjallisuuden käännösliikkeen myötä. Tällä tavoin siirtynyt tieto olisi muodostanut perustan siihen asti barbaarisen Euroopan sivistykselle.[6] Vaikutus olisi sitten näkynyt renessanssin alkamisena 1300-luvulla. Näkemyksen kiteyttää professori Abdel-Aziz esitelmässään Egyptin al-Azhar -yliopistossa:

»Koko länsimainen Eurooppa rakentui kiistatta islamin avulla... Vasta arabialaisten ajattelijoiden avulla Eurooppa oppi, mitä rationalismi tarkoittaa.[7]»

Ajatusta ovat levittäneet länsimaissa etenkin arabistit. Arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan Eurooppa oli rappeutunutta, ”pimeää ja kehityksessään pysähtynyttä takamaata” silloin, kun muslimit olivat omaksuneet hellenistisen kulttuurin. Arabialais-islamilainen kulttuuri oli ”mukana synnyttämässä uutta Eurooppaa keskiajalla” sillä ”todellinen kulttuurin valtavirta johti pakanallisesta Kreikasta syyrialaisen Lähi-idän kautta arabeille, aikakauden loisteliaimman kulttuurin rakentajille.”[8] Sam Harrisin mukaan "Klassiset kreikkalaiset tekstit käännettiin latinaksi vasta muslimien valloitettua Espanjan, ja nämä tekstit käynnistivät Länsi-Euroopassa renessanssin".[9] Teorian jyrkimmissä muotoiluissa länsimaiden rappion syyksi on nähty kristinusko, ja Euroopan panos kulttuurin kehitykseen on kielletty kokonaan: ”Kristinuskon korruptoima Eurooppa vähät välitti esimerkiksi Aristoteleen tai Pythagoraan teksteistä… Kiitos arabiankielisten kansojen, tekstit säilyivät arabiaksi” … ”Ajatus länsimaisesta kulttuurista saikin alkunsa imperialismin aikana 1800 – 1900-lukujen vaihteessa, kun eurooppalaiset levittivät eurooppalaisuuden ilosanomaa muihin maihin.”[10]

Teoria antiikin sivistyksen suorasta siirtymisestä muokkaa

Toisen teorian mukaan islamilaisella maailmalla ei ollut suurta merkitystä antiikin kulttuurin siirtymisessä Länsi-Eurooppaan. Läntisessä Euroopassa koettiin vuosina 500–800 aallonpohja, johon liittyi talouden ja kaupan taantuminen, väestökato ja kirjallisen sivistyksen katoaminen. Lähi-idässä koettiin vastaavasti beduiinivalloitusten tuoma barbarian kausi 600–700-luvuilla, jolloin ryöstelevät paimentolaislaumat hävittivät luostareita ja käsikirjoituksia. Seurauksena oli kahdensadan vuoden hiljaisuus idän kirjallisessa kulttuurissa.[11] Elpyminen alkoi molemmilla suunnilla 800-luvulla, idässä Bagdadissa, lännessä Aachenissa. Arabikalifaatissa alkoi tällöin aktiivinen kiinnostus antiikin kreikan tieteellistä perintöä kohtaan. Sama tapahtui Euroopassa 300 vuotta myöhemmin.

Kirjallisuuden reitti arabiankielen kautta ei ollut ainoa väylä, jolla antiikin perintö alkoi siirtyä Eurooppaan, sillä toinen reitti olivat suorat käännökset alkukielestä. Esimerkiksi Aristoteleen tärkeimmät teokset oli käännetty kreikasta latinaan Mont Saint-Michelin luostarissa jo ennen kuin ne käännettiin Toledossa arabiasta.[4][12][13] Pythagoraan teoksia ei käännetty, koska hänen ei tiedetä kirjoittaneen mitään.[14] Suorat käännökset olivat todellisuudessa tärkein kirjallisuuden siirtymisen muoto. Historioitsija Michael Harris arvioi, että noin 75 % kaikesta kreikankielisestä kirjallisuudesta saatiin Eurooppaan suoraan Konstantinopolista. [15] Vaikka jo Kaarle Suuri 800-luvulla omisti Bysantista saatuja teoksia, kreikkalaisten käsikirjoitusten laajempi virta alkoi 1100-luvulla ja saavutti huippunsa 1300- ja 1400-luvuilla. Kaupungin kokemat katastrofit kiihdyttivät kirjojen siirtymistä. Vuonna 1204 ristiretkeläiset hävittivät Konstantinopolia ja vuonna 1453 asialla olivat muslimivalloittajat. Vaikka molemmilla kerroilla käsikirjoituksia tuhottiin, havaittiin myös, että kirjoilla oli suuri jälleenmyyntiarvo Euroopassa. Katastrofit lisäsivät näin käsikirjoitusten siirtymistä kauppatavarana länteen, ja kirjoja riitti tarkoitukseen vielä sata vuotta muslimivalloituksen jälkeen.[16]

1300-luvulla syntynyt myytti pimeästä keskiajasta on osoittautunut vääräksi, sillä latinankielinen kirjallisuus alkoi elpyä jo 800-luvulla karolingisen renessanssin myötä.[17] Tällöin alkanut ahkera kirjojen jäljentäminen auttoi tallentamaan antiikin klassikot uusina kopioina. Latina ei ollut Euroopassa koskaan muuttunut pelkäksi kirkolliseksi kieleksi, vaan sillä luettiin myös antiikin klassikkoja. 1100-luvulla saatiin tärkeät Aristoteleen teokset käännettyä ja yliopistoissa alkoi skolastiikan harjoittaminen. Sivistyneistöä koulutettiin 1000-luvulla yleistyneissä katedraalikouluissa, joiden tärkein oppiaine oli latina ja esikuvina roomalaiset klassiset kirjailijat.[18]

Antiikin perinnön siirtymistä islamilaisen maailman kautta Eurooppaan rajoitti se, että islamilainen maailma ei koskaan omaksunut antiikin sivistystä kokonaisuudessaan vaan poimi siitä itselleen sopivat osat. Esimerkiksi rationalismi ei sopinut islamiin, joten järkiperäistä luonnon tutkimista korostaneen Platonin dialogeista ei yhtään käännetty kokonaan arabiaksi.[19] Arabikalifaatissa rationalismi ehti olla idullaan, mutta jäi tappiolle 850-luvun puolivälissä, minkä jälkeen alkoi islamilaisen laintulkinnan jäykistyminen.[20] Koraanin ylivertaisen aseman takia itsenäinen tieteenharjoitus alkoi myöhemmin menettää asemiaan. Keskeinen uskonoppinut al-Ghazali kyseli 1000-luvulla, kuinka paljon matemaatikkoja oikeastaan tarvittiin.[17]

Muuan seikka kierrätysteoriaa vastaan liittyy kääntämisen ongelmiin. Indoeurooppalaisen kreikan kääntäminen seemiläiseksi arabiaksi usein vielä syyrian kautta johti väistämättä virheisiin, mitkä vähensivät käännösten arvoa. Monia teoksia käännettiinkin useita kertoja sekä arabiaksi että kreikaksi, kun taidot paranivat. Euroopassa suoraa kääntämistä kreikasta arabian sijaan alettiin arvostaa 1200-luvulta lähtien.[4][21]

Yleiskuva muokkaa

Kääntäminen eri vuosisadoilla muokkaa

Kiinnostus kreikan- ja arabiankielisen tieteellisen kirjallisuuden saamiseen latinan kielelle heräsi 1000-luvun lopulla. Ensimmäisenä aaltona oli Italiassa Salernossa sijaitsevassa lääketieteen oppilaitoksessa alkanut käännöstyö.[22] Oppilaitos oli ensimmäinen moderni lääketieteellinen koulu.[23] Arkkipiispa Alfano käänsi Nemesiuksen lääketieteellisiä tekstejä sekä kreikasta että arabiasta. Konstantinus Afrikkalainen toi Kairouanista Tunisiasta lääketieteellisiä teoksia, kuten laajan al-Majusin teoksen Pantegni, jonka kääntäminen jatkui Monte Cassinossa. [22]

1100-luvulla käännöstyötä tekivät Jakob Venetsialainen Bretagnessa Mont Saint-Michelin luostarissa (Aristoteles), Henrik Aristippus Sisiliassa (mm. Aristoteles ja Galenos) sekä Burgundio Pisalainen Italiassa. Nyt alettiin kääntää myös matematiikkaa ja astronomiaa koskevia tekstejä, ja kääntäjien määrä kasvoi. Vuosisadan puolivälissä Espanjan Toledosta tuli arabiankielestä kääntämisen tärkein keskus, missä käännettiin sekä matematiikkaa, lääketiedettä että filosofiaa käsitteleviä kirjoja. Gerard Cremonalainen käänsi siellä lähes kaikki Aristoteleen teokset. Toledossa käännettiin myös uutta arabiankielistä tieteellistä kirjallisuutta (esim. Avicenna, al-Farabi, al-Ghazali). Kommentaattoreiden kääntäminen huipentui laajoihin Averroës -käännöksiin, joita tekivät Michael Scot ja Theodor Antiokialainen.[22]

1200-luvulla arabiaksi, hepreaksi, kreikaksi tai latinaksi kirjoittavien oppineiden yhteydenpito lisääntyi. Oppineet kiertelivät aiempaa enemmän eri paikoissa keräten tietoa ja käsikirjoituksia. Käännöstoimintaa tukivat etenkin Sisilian kuningas Fredrik II ja Kastilian kuningas Alfonso X. Napolissa käännettiin arabiasta Avicennan, Moses Maimonideen ja Averroesin tuotantoa ja Espanjassa etenkin astronomiaa ja astrologiaa. [22]

1300-luvulla kaikki tärkeimmät antiikin ja arabimaailman teokset matematiikasta, lääketieteestä ja filosofiasta oli jo käännetty. Toledon tärkeä asema keskuksena oli johtanut siihen, että arabiasta tehdyt käännökset olivat usein suositumpia kuin suoraan kreikasta tehdyt. 1200-luvun puolivälin jälkeen alettiin kuitenkin arvostaa kääntämistä suoraan kreikasta. Robert Grosseteste ja Vilhelm Moerbekeläinen tekivät tällöin korjattuja käännöksiä Aristoteleen teoksista. Nikolaus Reggiolainen käänsi laajasti uudelleen Galenoksen aiemmin arabiasta käännettyä tuotantoa. Myös juutalaisilla oli tärkeä asema käännösliikkeessä. 1200-luvulle tultaessa juutalaiset oppineet olivat vaihtaneet arabian hepreaan ja käänsivät suuren joukon kirjallisuutta hepreaksi ja myöhemmin hepreasta latinaksi.[22]

Käännöskeskukset muokkaa

Käännösliikettä auttoi arabien hallussa olleiden alueiden joutuminen takaisin kristityille sekä arabiantaitoisten kristittyjen ja juutalaisten oppineiden pako muslimimaista. Espanjassa mozarabit eli al-Andalusista 800-luvulla paenneet kristityt olivat tällainen voimavara, joka sai täydennystä juutalaisista turvanhakijoista. Kun normannit valloittivat Sisilian (1072–1091), sinne jäi kreikkaa ja arabiaa puhuvaa väestöä. Samoin kävi kristittyjen valloittaessa Antiokian 1098. Pisan ja Venetsian kauppayhteydet Välimerellä loivat oppineille mahdollisuuksia päästä tekemisiin erikielisten väestöjen kanssa. Esimerkiksi pisalainen Fibonacci tutustui arabien matematiikkaan Algeriassa. Toledossa arabien matemaattiset tekstit päätyivät kristittyjen käsiin, kun islamilaiset almohadit karkottivat Saragosan kuninkaan Banu Hudin, joka maanpaossa myi kirjastonsa Sevillassa.[24] Sisiliassa kreikankielistä kirjallisuutta löydettiin 1000-luvun valloituksen yhteydessä kristillisestä luostarista.[25]

Rahoittajat, kääntäjät ja tekniikat muokkaa

Antiikissa kirjojen kirjoittaminen tapahtui yleensä papyrukselle, jota saatiin Egyptistä tai pergamentille, jota valmistettiin eläinten nahasta. Pergamentti oli kalliimpaa, mutta takasi tekstien säilymisen, kun taas papyruksesta tehdyt kirjat tuhoutuivat ainakin kosteassa ilmastossa vuosisadassa tai kahdessa ellei tekstejä kopioitu uudelleen.[26] Kun eurooppalaiset kääntäjät saivat antiikin tekstejä haltuunsa 1100 -luvulla ja sen jälkeen, niiden olemassaolo todisti, että niitä oli useaan otteeseen kopioitu vanhojen papyruskääröjen rapistuessa.[2] 700 -luvun lopulla arabimaailmaan levisi Kiinasta paperinvalmistuksen taito.[27] Se teki kirjoista halvempia ja edisti siksi myös vanhojen teosten kopiointia. Eurooppaan paperi saapui ensin Andalusiaan 1100-luvulla ja sata vuotta myöhemmin Italiaan. [28]

Tekstien kääntäminen oli kallista mutta sai tukea eri tahoilta. Keisari Fredrik II oli perustanut Napolin yliopiston 1224 ja rahoitti muun muassa Averroesin ja Aristoteleen teosten kääntämistä. Käännöstyötä tehtiin myös katedraalikouluissa ja uusissa yliopistoissa. Paavin kuuriasta Roomassa tuli eräs kääntämisen keskus. Kääntäjät eivät aina olleet yliopistojen opettajia. Mukana oli kirkon virkamiehiä ja uusien maallisten ammattien edustajia, kuten tulkkeja, lakimiehiä, talousmiehiä ja kuningashovien "filosofeja".[29]

Arabian kääntäjistä vain osa pystyi itse lukemaan arabiaa vaikka ymmärsi sitä puhuttuna. Tämä johtui arabiankielen glyfeihin perustuvan kirjoitustavan vaikeaselkoisuudesta. Tavallista oli, että joku lukutaitoinen arabi luki tekstiä, ja kääntäjä muutti kuulemansa latinaksi.[30] Sanakirjoja ei juuri ollut, joten kääntäjät joutuivat hakemaan apua osaavammilta silloin, kun omat taidot eivät riittäneet. [31]

Käännösliikkeen tavoitteet muokkaa

Satoja vuosia kestänyt käännösliike todisti eurooppalaisten tiedonjanosta. Antiikin kreikkalaisissa teoksissa ja arabien kirjoittamissa kirjoissa nähtiin mahdollisuus lisätä sivistystä. Tärkeimmät kirjat päätyivät koulujen ja yliopistojen käyttöön ja levisivät siten laajalle. Keskiajan yliopisto rakentui seitsemän vapaan taiteen oppiaineille. Alkeisopintojen triviumiin kuuluivat kielioppi, retoriikka ja dialektiikka (tai logiikka). Quadriviumiin kuuluivat aritmetiikka, geometria, tähtitiede ja musiikin teoria. Näistä aloista suurimmat puutteet koskivat aritmetiikkaa, geometriaa ja tähtitiedettä. Geometriassa Eukleideen Alkeet tuli tärkeäksi oppikirjaksi, ja astronomiassa saman aseman sai Ptolemaioksen Almagest.[22]

Eurooppalaiset olivat jääneet jälkeen myös fysiikassa, joka ei kuitenkaan kuulunut seitsemään vapaaseen taitoon. Sitä harrastettiin Bysantissa ja arabimaailmassa, mutta ei Euroopassa. Kiinnostus fysiikkaan heräsi Platonin Timaios-dialogin ja 1100-luvulla tehtyjen Aristoteles-käännösten myötä, kun havaittiin, että Aristoteles oli myös luonnonfilosofi. Kolmas alue, jossa oltiin jäljessä, oli lääketiede. Siinä etenkin Galenoksen kääntäminen tuli suosituksi.[22]

Eurooppalaisten jälkeenjääneisyys islamilaisesta maailmasta matematiikan, tähtitieteen, fysiikan ja lääketieteen aloilla ei vaikuttanut näiden sivilisaatioiden voimasuhteisiin, sillä arabit eivät juuri päässeet omistamiensa tietojen teknologiseen soveltamiseen. Euroopassa teknologinen muutos alkoi toden teolla 1600-luvulla ja johti lopulta tieteellis-tekniseen vallankumoukseen. Lääketieteessäkään arabien etumatkalla ei ollut käytännössä merkitystä, sillä tällä alalla vasta 1850 jälkeen päästiin sille tasolle, missä koululääketieteestä alkoi olla enemmän hyötyä kuin haittaa sairauksien hoidossa.[32]

Käännökset kreikasta latinaan eri reittejä muokkaa

 
Al-Razin lääketieteellinen teos Gerard Cremonalaisen kääntämänä 1200-luvun puolivälistä. Kopion tekeminen lyhyestäkin kirjasta vaati vähintään kuukauden työpanoksen.[33]

Ei käännösreittien merkitystä havainnollistavat latinaan tehtyjen käännösten luettelot toisaalta suoraan kreikasta, toisaalta arabian kautta. Tärkeiden tiedemiesten, kuten Aristoteleen, Platonin, Ptolemaioksen ja Eukleideen teosten vertailu osoittaa, että Eurooppa ei tarvinnut näiden osalta käännösreittiä arabian kautta, koska teokset olivat yhtä lailla saatavilla suorina käännöksinä kreikasta ja enimmäkseen jopa ennen kuin arabiasta tehdyt käännökset valmistuivat.

Useat teokset ilmestyivät silti ensin arabiasta käännettynä, ja niiden joukossa on eräitä, jotka ovat säilyneet vain arabiasta käännettyinä. Seuraavat tiedot eivät ole täydellisiä vaan kattavat ainoastaan osan kaikista käännöksistä.

Aristoteles (384–322 eaa.) muokkaa

Keskiajan Euroopassa Aristoteles ei aluksi herättänyt kiinnostusta eikä hänen teoksiaan tunnettu. Vain Boëthius oli kääntänyt 500-luvulla kreikasta joitakin Organonin osia (Ensimmäinen analytiikka, Tulkinnasta). Boëthius käänsi myös Porfyrioksen 200-luvulla kirjoittaman Eisagogen eli lyhyen johdannon Aristoteleen Kategorioihin. Kiinnostus Aristoteleen luonnonfilosofiaa kohtaan heräsi vasta 1100-luvulla, ja vuosina 1130–1180 ilmestyi useita Aristoteleen käännöksiä kreikasta.

Tärkein kääntäjä oli Jakob Venetsialainen, joka työskenteli Ranskassa Mont Saint-Michelin luostarissa vuosina 1127–1145/1150. Siellä hän käänsi kreikasta kaikki Organonin kuusi kirjaa (Ensimmäinen analytiikka, Toinen analytiikka, Topiikka, Kategoriat, Tulkinnasta, Sofistiset kumoamiset). Muita hänen käännöksiään olivat Fysiikka, Metafysiikka, Sielusta (De anima), suuri osa kokoelmasta Pieniä tutkielmia (Parva naturalia), kuten Muistista ja mieleen palauttamisesta (De memoria et reminiscentia), sekä osia Nikomakhoksen etiikasta (Ethica Nicomachea).[34]

Vain Boëthiuksen muutamat Aristoteleen käännökset 500-luvulta olivat edeltäneet Jakob Venetsialaisen työtä. Uudet käännökset saivat laajan levikin koko Euroopassa, mutta etenkin Englannissa ja Ranskassa, sillä satoja kopioita niistä on säilynyt nykypäiviin asti. Muitakin kääntäjiä 1100-luvulla oli. Henrik Aristippus käänsi Sisiliassa n. vuonna 1156 Meteorologian neljännen kirjan kreikasta.[34]

Seuraavalla vuosisadalla Vilhelm Moerbekelainen käänsi lähes kaikki Aristoteleen teokset uudelleen vuosina 1260–1286.[35]

Käännökset arabiasta muokkaa

Muslimivalta oli karkotettu Toledosta vuonna 1085, minkä jälkeen siitä oli tullut paikka, jossa arabiankielistä kirjallisuutta käännettiin latinaksi. Toledolainen kaniikki Gerard Cremonalainen julkaisi vuoden 1167 jälkeen arabiasta latinaan tehdyt käännökset teoksista Meteorologia (kirjat 1–3), Taivaasta (De caelo et mundo), Syntymisestä ja häviämisestä (De generatione et corruptione) ja vuonna 1187 teoksesta Fysiikka. Noin vuosina 1217–1220 Mikael Scotus käänsi teoksesta Eläinoppi (De animalium historia) useita osia. Ne pohjautuivat 800-luvun arabialaisiin käännöksiin.

Aristoteleen osalta islamilaista maailmaa ei tarvittu hänen teostensa välittämiseen Eurooppaan, sillä arabiasta tehdyt käännökset ilmestyivät Mont Saint-Michelin luostarissa tehtyjä myöhemmin, ja luostarissa tehdyt käännökset levisivät laajasti. Suorat käännökset kreikasta olivat toisaalta myös laadukkaampia kuin ne, jotka tehtiin Toledossa ja olivat kiertäneet arabian ja mahdollisesti sitä ennen vielä syyriankielen kautta.[21]

Platon (427–347 eaa.) muokkaa

Uusplatonilainen filosofi Kalkidios käänsi 400-luvulla kreikankielestä puolet Platonin Timaios-dialogista (osat 17a–53c). Henrik Aristippus käänsi Sisiliassa 1100-luvulla Platonin dialogit Menon ja Faidon. Timaios -dialogin kopioita oli lähes jokaisessa merkittävässä keskiajan eurooppalaisessa kirjastossa samoin kuin Platonia käsitteleviä kommentaareja, joita olivat kirjoittaneet muun muassa Kalkidios, Cicero, Macrobius, Galenos ja Seneca.[36]

Timaios-dialogilla oli suuri merkitys eurooppalaisen rationalismin kehitykselle, sillä siinä esitettiin käsitys luonnosta lakien mukaan toimivana kokonaisuutena. Platonin mukaan kaikilla luonnonilmiöillä oli kausaalinen syy.[37] Platonin mukaan luojajumala oli pannut kaiken liikkeelle, mutta ei enää puuttunut asioiden kulkuun. Todellisuuden luonteen tutkiminen oli rationaalisen sielun suurin tehtävä. Näissä ajatuksissa tiivistyi antiikin kreikan järkiperäinen asenne suhteessa luonnon tutkimiseen.[38]

Käännökset arabiasta muokkaa

Yhtään Platonin dialogia ei kokonaisuudessaan käännetty arabiaksi eikä sitä kautta latinaksi. Islamilainen maailma vierasti Platonin luonnonfilosofiaa maailmasta järkiperäisenä mekanismina, jonka lainalaisuuksia ihmisen tuli selvittää. [39] Islamiin vakiintui sen sijaan etenkin 1000-luvulta lähtien ja al-Ghazalin vaikutuksesta käsitys Jumalan ylivertaisesta asemasta, missä luonnonlakeja tai kausaalisuhteita ei ollut olemassa. Esimerkiksi tuli ei itsessään polttanut, vaan tulen ja kivun yhteys syntyy aina kun Jumala tapauskohtaisesti niin tahtoo.[40]

Ptolemaios (100-luku) muokkaa

Antiikin merkittävin tähtitieteilijä oli Aleksandriassa elänyt Klaudios Ptolemaios, jonka pääteos tunnetaan kirjan arabiankielisestä nimestä al-kitabu-l-mijisti eli 'suurin kirja' tehdyllä väännöksellä Almagest. Se säilyi tähtitieteen perusteoksena melkein 1500 vuotta. Ptolemaioksen geosentrinen aurinkokuntamalli, jossa planeettojen radat kuvattiin episykleillä, eksentreillä ja ekvanteilla, hylättiin vasta 1500-luvulla, kun Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskinen malli peri siitä voiton.

Käännökset arabiasta muokkaa

Vaikka Almagest oli koko ajan tunnettu kreikankielisessä Bysantissa, se pysyi läntisessä Euroopassa tuntemattomana 1100-luvulle asti, jolloin sen käännökset latinaksi ilmestyivät. Almagest oli käännetty abbasidien valtakunnassa arabiaksi neljään kertaan, joista vain kaksi käännöstä on säilynyt nykypäiviin. Varhaisin käännös tehtiin kalifi al-Mamunin aikana 830-luvulla. Seuraava säilynyt käännös tehtiin 800-luvun lopulla, ja sen viimeisteli Thabit ibn Qurra vuonna 892.[41]

Gerard Cremonalainen käänsi kirjan arabiasta latinaan Toledossa noin vuonna 1175. Gerard Cremonalaisen käännöksestä tuli teoksen vakioversio, ja kirjapainotaidon keksimisen jälkeen juuri se ilmestyi lopulta painettuna 1500-luvulla.[42] [43] Eugenius Palermolainen käänsi lisäksi Ptolemaioksen teoksen Optiikka arabiasta latinaan noin vuonna 1154.

Käännökset kreikasta muokkaa

Ilmeisesti jo 15 vuotta ennen Gerard Cremonalaisen käännöstä Henrik Aristippus oli kääntänyt Almagestin Sisiliassa suoraan kreikasta noin vuonna 1160.[44] Se jäi kuitenkin arabiasta tehdyn käännöksen varjoon.

Eukleides (n. 330–260 eaa.) muokkaa

Eukleideen Alkeet on 300 eaa. kirjoitettu geometrian oppikirja. Se sisältää yhteensä 465 propositiota eli lausetta, jotka muodostavat koko Eukleidesta edeltävän ajan matematiikan alkeiden yleisesityksen.

Käännökset kreikasta muokkaa

Vastoin yleistä käsitystä[45] Eukleideen alkeet oli käännetty latinaksi suoraan kreikasta jo paljon ennen islamin syntymistä. Kirjasta arabian kautta tehdyt käännökset alkoivat levitä Euroopassa vasta 1100-luvulla. Ciceron (106 eaa. – 7. joulukuuta 43 eaa.) tiedetään tunteneen teoksen sisällön. Suuren osan teoksesta käänsi kreikasta latinaksi varhaiskeskiajalla elänyt filosofi Boëthius (480–524/525). Kirjasta tuli Boëthiuksen käännöksen jälkeen osa keskiaikaisen quadriviumin sisältöä.[46][47]

Joitakin muita käännettyjä Eukleideen nimiin pantuja teoksia olivat Optiikka ja Katoptriikka.

Käännökset arabiasta muokkaa

Kalifi al-Manṣur (754–775) oli saanut Bysantin keisarilta Alkeiden kopion.[46] Sen käänsi arabiaksi al-Ḥajjāj (n. 786–833) kalifi Harun al-Rašidin (786–809) valtakaudella, jolloin visiirinä oli Yaḥyā ibn Khālid ibn Barmak.[47] 1100-luvulla Alkeet käännettiin arabiasta kahteen kertaan latinaksi. Sen tekivät Gerard Cremonalainen Toledossa ja Adelardus Bathilainen Englannissa. Nämä käännökset syrjäyttivät suosiossa kreikasta tehdyn Boëthiuksen käännöksen.[47]

Eukleideen oppeja esittelevä teos Liber Euclidis de gravi et levi oli myös käännetty arabiasta 1100-luvulla.

Galenos (n. 130–201) muokkaa

Kreikkalaisen lääkäri Galenoksen anatomia perustui eläinten leikkelyyn, ja sen nojalla hän teki johtopäätöksiä myös ihmisten ruumiinrakenteesta. Galenos oli lääketieteen auktoriteetti läpi koko keskiajan.

Käännökset arabiasta muokkaa

Galenokseen tutustuttiin aluksi arabialaisen lääketieteen kautta.[48] Konstantinus Afrikkalainen käänsi 1000-luvulla persialaisen Ali ibn Abbas al-Majusin 900-luvulla kirjoitetun teoksen Pantegni, joka kommentoi Galenosta. Seuraavalla vuosisadalla eli 1100-luvulla Galenoksen teoksia käännettiin runsaasti arabiasta latinaan. Henrik Aristippus käänsi Galenosta Sisiliassa ja Gerard Cremonalainen Toledossa, Burgundio Pisalainen Italiassa ja Vilhelm Moerbekelainen Kreikassa. [49][50]  Latinalaisten käännösten taso oli kuitenkin heikko, koska Galenoksen käsitteet olivat kiertäneet kreikankielestä arabiaan ja sieltä latinaan. Kolmas vaihe Galenokseen tutustumisessa olivat käännökset suoraan kreikasta.

Käännökset kreikasta muokkaa

Nikolaus Reggiolainen käänsi 1300-luvulla uudelleen Galenoksen aiemmin arabiasta käännettyä tuotantoa. 1400-luvulla Euroopassa alettiin kuitenkin mennä jo Galenoksen ohi. Galenoksen kirja dissektiosta saatiin latinaksi vasta 1531.[51]

Muita käännöksiä kreikasta latinaan muokkaa

1100-luvulla toimineen Jakob Venetsialaisen jälkeen 1200-luvulla Kreikassa vaikuttanut piispa Vilhelm Moerbekelainen teki merkittävän uran tieteellisten teosten kääntäjänä arabiasta latinaan. Hän käänsi Aristoteleen teosten ohella ainakin seuraavat teokset:

  • Aleksanteri Afrodisiaslainen (193–217 eaa.): Kommentaari Aristoteleen teokseen Meteorologia (Meteorologica)
  • Arkhimedes (287–212 eaa.): De Iis quæ in Humido Vehuntur
  • Heron Aleksandrialainen (1. vuosisata eaa.): Catoptrica (Heronin Pneumatica oli käännetty Sisiliassa 1100-luvulla)
  • Hippokrates ja tämän koulukunta (5. ja 4. vuosisata eaa.): eri teoksia (Aforismit oli kääntänyt Burgundio Pisalainen, 1100-luvulla)
  • Simplikios (500-luku jaa.): Kommentaari kirjaan De Cælo et Mundi
  • Proklos (412–485 jaa.): Teologian alkeet

Muiden varhaisia käännöksiä kreikasta olivat muun muassa Pseudo-Aristoteleen Mekaniikan ongelmat, jonka Bartolomeus Messinalainen käänsi Sisiliassa 1200-luvulla, Sisiliassa 1100-luvulla tehty Proklos-käännös (412–485 jaa.) Physica Elementa (De motu) sekä muutama Simplikios-käännös 1200-luvulta.

Muita käännöksiä latinaan arabian kautta muokkaa

Merkittävin arabiasta latinaan kääntänyt henkilö oli Toledossa työskennellyt italialainen kaniikki Gerard Cremonalainen, jonka lasketaan kääntäneen 87 tieteellistä teosta arabiasta latinaan. Toledo oli ollut visigoottien pääkaupunki ja katolisen kirkon keskus Espanjassa ennen arabivalloitusta. islamilaisessa al-Andalusissa se menetti pääkaupungin asemansa, mutta 1000-luvun alussa siitä tuli itsenäinen taifa, jonka Kastilian kuningas Alfonso VI jo vuonna 1085 valloitti tehden siitä pääkaupunkinsa. Toledon laajat kirjastot houkuttelivat tiedonjanoisia oppineita, joiden joukossa arabiankielen opetellut Gerard Cremonalainen oli kääntäjänä maineikkain. Hänen käännöksiinsä kuuluvat aiemmin lueteltujen ohella muun muassa seuraavat teokset:

Pseudo-Aristoteleena tunnetun kirjoittajan Kasveista (De plantis eli De vegetabilibus) -teoksen oli kääntänyt Alfred Sareshellainen Espanjassa luultavasti ennen 1200-lukua.

Kirjoja, jotka ovat säilyneet vain yhdellä kielellä muokkaa

Vain arabialainen käännös säilynyt muokkaa

Antiin kreikkalaisesta kirjallisuudesta on säilynyt yksi teos pelkästään arabiaan tehtyjen käännösten avulla. Hypatia Aleksandrialaisen kommentaareista Diofantoksen Arithmetika -teokseen on säilynyt sen neljä viimeistä lukua tai kirjaa. Kommentaarit eivät olleet tieteellisesti merkittäviä; ne oli tehty Hypatian oppilaille ja sisälsivät matematiikan alkeiden opetusta. Hypatian maine perustuukin enemmän legendoihin kuin hänen tieteellisiin ansioihinsa.[2]

Vain latinalainen käännös säilynyt muokkaa

On myös arabialaisia kirjoja, jotka ovat säilyneet vain käännöksinä latinaan. Merkittävin niistä on persialaisen al-Khwarizmin suunnilleen 820–825 kirjoittama teos "Hindunumeroitten avulla laskeminen". Se oli perusteellinen esitys intialaisesta numerojärjestelmästä ja sisälsi myös kuvauksen desimaaleista. Al-Khwarizmin esittelemässä intialaisessa järjestelmässä kantalukuna oli kymmenen, käytössä oli paikkamerkinnät ja kutakin lukua vastasi oma merkkinsä. Esitelty järjestelmä korvasi vähitellen vanhemman, missä laskettiin sormin ja käytettiin lukua 60 kantalukuna. Al-Khwarizmin teos on säilynyt vain latinaksi käännettynä ("Algoritmi de numero Indorum") ja juuri se toi Eurooppaan intialaisarabialaisen lukujärjestelmän. Sana algoritmi tulee al-Khwarizmin nimestä, joka esiintyy kirjan otsakkeessa muodossa "Algoritmi".[52]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Burnett, Charles: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3.
  • Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio.
  • Harris, Sam: Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. (The end of faith: Religion, terror, and the future of reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1.
  • McDaniel, Spencer: If You Like Ancient Greek Texts, Thank the Byzantines for Preserving Them Tales of Times Forgotten. 21.1.2020. Viitattu 19.4.2021.
  • Gouguenheim, Sylvain: Aristoteles auf dem Mont Saint-Michel. Darmstadt: WBG, 2006/2013. ISBN 978-3-534-25435-4. (saksaksi)
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)
  • David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-52164-3. (englanniksi)
  • Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. The European Scientific Tradition in Philosophical, Religious, and Institutional Context, Prehistory to A.D. 1450. 2nd ed.. The University of Chicago Press, 2007. ISBN 978-0-226-48205-7. Teoksen verkkoversio.
  • McNeill, William H.: Kansat ja kulkutaudit. Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-125-9.
  • Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa. Suomentanut Lena Talvio. Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-153-7.
  • Russell, Bertrand: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti 1: Vanhan ajan filosofia. Katolinen filosofia. (History of Western Philosophy and its Connection with Political and Social Circumstances from the Earliest Times to the Present Day, 1946.) Suomentanut J. A. Hollo. Porvoo: WSOY, 1948.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Harris, 1999, s. 75–78; McDaniel, 2020
  2. ↑ a b c McDaniel, 2020
  3. ↑ Rossi: Modernin tieteen synty Euroopassa, s. 77. "Suoraan kreikkalaisista alkuperäisteoksista tehdyt laitokset ja käännökset, jotka eivät enää (kuten vielä keskiajalla) perustuneet kreikkalaisten teosten arabialaisiin käännöksiin, vaikuttivat ratkaisevasti tieteellisen tiedon kehitymiseen.". Vastapaino, 2010.
  4. ↑ a b c John Vinocur: Europe's debt to Islam given a skeptical look. The New York Times, 28.4.2008. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Gouguenheim, 2008, s. 6
  6. ↑ Gouguenheim, 2008, s. 3
  7. ↑ Gouguenheim, 2008, s. 5
  8. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 17–18, 148. Otava, 2006/2012.
  9. ↑ Harris 2007, 98
  10. ↑ Hallamaa, Laura: Palvomme länsimaista kulttuuria, vaikka sitä ei ole olemassa. Idässä luodaan oivaltavia teoksia, mutta me näemme vain eksotiikan tai lapsellisuuden. Helsingin Sanomat, Kulttuuri, C 6. HS-Analyysi, 13.1.2018. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Zarinkoob, A.: Two Centuries of Silence, s. 86–89. Authorhouse, 2016.
  12. ↑ Gouguenheim, 2008, s. 11
  13. ↑ john Vonocur: Europe's debt to Islam given a skeptical look NY Times. 28. Huhtikuuta 2008.
  14. ↑ Joost-Gaugier, Christiane L: Measuring Heaven: Pythagoras and his Influence on Thought and Art in Antiquity and the Middle Ages, Ithaca, New York:, ISBN, s. 44. Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-7409-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  15. ↑ Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition, s. 94. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) "Of the Greek classics known today, at least 75% are known through Byzantine copies. "
  16. ↑ Harris, 1999, s. 94
  17. ↑ a b Michael H.Shank & David C. Lindberg: Introduction. Teoksessa: David C.Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 1–5. Cambridge University Press, 2013.
  18. ↑ Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika. Kymmenen myyttiä keskiajasta, s. 63–86. Gaudeamus, 2019.
  19. ↑ T. E. Huff, 1998, s. 103
  20. ↑ Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 47. Isaac Publishing, 2013.
  21. ↑ a b Gouguenheim, 2008, s. 9
  22. ↑ a b c d e f g Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013.
  23. ↑ Enrico de Divitiis & Paolo Cappabianca: The "Schola Medica Salernitana": The Forerunner of the Modern University Medical Schools. Neurosurgery, 55 (4):722–44, 2004.
  24. ↑ Burnett, 2013, s. 350
  25. ↑ Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition, s. 75–78. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  26. ↑ Norman, Jeremy: Papyrus Rolls and Documents Had a Usable Life of Hundreds of Years HistoryofInformation.com. Viitattu 22.4.2021.
  27. ↑ Michael Cooperston: The Abbasid “Golden Age”:An Excavation. Al-ʿUṣūr al-Wusṭā 25, s. 52, 2017. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  28. ↑ Dard Hunter: Papermaking: The History and Technique of an Ancient Craft, s. 260. Dover Publications, 1943. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  29. ↑ Burnett, 2012, s. 351–354, 355–356
  30. ↑ Burnett, 2013, s. 358
  31. ↑ Burnett, 2013, s. 359
  32. ↑ William H. McNeill: Kansat ja kulkutaudit, s. 229. Vastapaino, 2004.
  33. ↑ Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika, s. 75. Gaudeamus, 2019.
  34. ↑ a b Gouguenheim, 2008, s. 83, s. 88–89
  35. ↑ The Editors of Encyclopaedia Britannica: William of Moerbeke Encyclopaedia Britannica. 23.4.2020.
  36. ↑ Huff, 1998, s. 103
  37. ↑ Platon: Timaios. Teokset V, s. 171 (28a). Otava, 1999.
  38. ↑ Huff, 1998, s. 98–99
  39. ↑ Huff, 1998, s. 89, 99
  40. ↑ Huff, 1998, s. 90
  41. ↑ Morrison, R.G.: Islamic Astronomy. Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science., s. 118. Cambridge University Press, 2013.
  42. ↑ G. J. Toomer: Introduction. Teoksessa: Ptolemy's Almagest. (kääntänyt G. J. Toomer), s. 3. Duckworth, 1984. (englanniksi)
  43. ↑ Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 346. Cambridge University Press, 2013.
  44. ↑ Lindberg, D.C.: The Beginnings of Western Science, s. 216–217, 265. University of Chicago Press, 1992.
  45. ↑ Calvo, Sherri Chasin: The Rediscovery Of Euclid's Elements Encyclopedia.com. Viitattu 30.5.2023.
  46. ↑ a b Russell, 1967, s. 255
  47. ↑ a b c Murdoch, John: Euclid: Transmission Of The Elements Encyclopedia.com. Viitattu 30.5.2023.
  48. ↑ Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 590–610. Cambridge University Press, 2013.
  49. ↑ Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013.
  50. ↑ Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 590–610. Cambridge University Press, 2013.
  51. ↑ Jacquart, 2012, s. 592–593
  52. ↑ Al-Khwārizmī Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.7.2017.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Latin translations of the 12th century
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Käännökset_latinaan_keskiajalla&oldid=22093291”