Al-Farabi

Abū Nasr Muhammad ibn al-Farakh al-Fārābi (n. 872950) (turk. Farabi, pers. ‏محمد فارابی‎) oli filosofi, joka islamilaisessa maailmassa tunnettiin nimellä ”toinen opettaja”, siinä missä ensimmäinen oli Aristoteles.[1][2] Hän oli kotoisin Keski-Aasiasta, mistä hän myöhemmin siirtyi kalifaatin pääkaupunkiin Bagdadiin. Al-Farabi opiskeli hellenististä filosofiaa Syyriassa ja Mesopotamiassa nestoriolaisten kristittyjen opettajien johdolla[3] ja kuului uusplatonisteihin. Al-Farabi korosti filosofian itsenäistä asemaa suhteessa teologiaan.[2]

Al-Farabin kuva Kazakstanin 200 tengen setelissä.
Kuvitusta Al-Farabin teokseen Kitāb al-mūsīqī al-kabīr. Šāh-rūd -nimellä tunnettu soitin.

Al-Farabin kerrotaan kirjoittaneen 160 teosta, joista kahdeksan käsitteli musiikkia. Hän kehitti etenkin rytmiikan teoriaa. Ainoastaan hänen suppein musiikkia koskeva kirjoituksensa oli käännetty keskiajalla latinaksi. Al-Farabin luomat musiikkitieteen käsitteet ja metodit ovat silti jättäneet pysyvän jäljen musiikin teoriaan.[4]

Al-Farabin kuva on Kazakstanin 200 tengen setelissä.

LähteetMuokkaa

  • Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture. Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. (englanniksi)
  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. al-Farabi Encyclopaedia Britannica.
  2. a b F. Jamil Rageb: Islamic culture and the natural sciences. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 48. Cambridge University Press, 2013.
  3. Gutas, 1998, s. 132
  4. George Sawa: Farabi v. music Encyclopaedia Iranica. 2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa