Avaa päävalikko

Maimonides

serafijuutalainen rabbi, filosofi ja lääkäri
Maimonides 1800-luvulta peräisin olevassa kuvassa.

Moses Maimonides (hepreaksi Moše ben Maimon, arabiaksi Mussa bin Maimun ibn Abdallah al-Kurtubi al-Israili; 30. maaliskuuta 1135 Córdoba13. joulukuuta 1204 Fustat) oli keskiaikainen sefardijuutalainen rabbi, lääkäri ja filosofi. Häneen viitataan usein myös nimellä Rambam, joka tulee hänen tittelinsä ja nimensä heprealaisesta lyhenteestä RaMBaM.

ElämäMuokkaa

Maimonides syntyi Córdobassa Espanjassa, joka oli tuohon aikaan islaminuskoisten hallussa.[1] Hän opiskeli Tooraa isänsä Maimonin ja rabbi Josef ibn Migašin alaisuudessa. Myöhemmin kotiseutu tuli aiempia espanjanmuslimeita radikaalimpien almohadien vallan alaiseksi, ja he pakottivat juutalaisia ja kristittyjä valitsemaan islamin, kuoleman ja poismuuton väliltä.[2][3] Maimonides perheineen harjoitti edelleen salaa juutalaisuutta mutta esiintyi muslimina välttääkseen vainot,[3][2] ja lopulta muutti Marokkoon, joka oli myös almohaidien vallassa, mutta perhe uskoi olevansa siellä paremmin turvassa.[1][2] Marokossa Maimonides saavutti suurimman osan maallisesta tietämyksestään opiskellessaan Fèsissä Al-Karaouinen yliopistossa,[4] jota pidetään maailman vanhimpana yliopistona.[5] Vatimattomamman tulkinnan mukaan, joka perustuu historioitsija Ibn Khaldunin kirjoituksiin, kyseessä ei kuitenkaan ollut yliopisto vaan moskeija, jonka yhteydessä uskonoppineet antoivat yksityisopetusta.[6] Samoihin aikoihin hän kirjoitti myös tunnetun kommentaarionsa Mišnaan, juutalaiseen laki- ja kirjoituskokoelmaan.

Kun Maimonideen tuntema rabbi teloitettiin Marokossa juutalaisuuden harjoittamisen vuoksi,[3] perhe siirtyi lyhyeksi aikaa Pyhään maahan,[3][2] missä Mamonides vietti aikaa Jerusalemissa rukoilemalla Temppelivuoren synagoogassa. Perhe asettui lopulta Fustatiin, Egyptiin, missä juutalaisuus oli sallittua.[3][2] Siellä hän toimi lääkärinä muun muassa Saladdinin sulttaanille.[3] Hänestä tuli paikallisessa juutalaisyhteisössä arvostettu henkilö, joka opetti julkisesti ja jolta kysyttiin neuvoa.[3] Egyptissä hän kirjoitti suurimman osan teoksistaan, mukaan lukien Mišne Tora.

Maimonides meni naimisiin ja sai pojan.[3] Hän kuoli Fustatissa, ja hänet haudattiin Tiberiaaseen Galileaan.

TeoksetMuokkaa

Maimonides kirjoitti sekä juutalaista teologiaa että lääketieteellisiä kirjoituksia. Hän kirjoitti suurimmalta osin arabiaksi, mutta esimerkiksi Mišne Tora on kirjoitettu hepreaksi. Hänen juutalaisuutta käsittelevät teoksensa olivat

  • Kommentaario Mišnaan
  • Sefer ha-Mitzvot (Käskyjen kirja)
  • Mišne Tora (myös tunnettu nimellä Yad ha-Chazaka), juutalaisen lain täydellinen kokoelma
  • More Nevukhim (Neuvottomien opastaja[7] tai Eksyneiden opas, skolastiikassa Dux perplexorum tai Doctor perplexorum), filosofinen tutkielma joka toisaalta sovittelee yhteen aristoteelista filosofiaa ja juutalaista teologiaa ja toisaalta luokittelee niiden eroja.[1]
  • Teshuvot, kokoelma kirjeitä, myös joitakin julkisia kirjeitä esimerkiksi kuolleiden ylösnousemuksesta ja kuolemanjälkeisestä elämästä

Mišne Torassa Maimonides muotoili juutalaisen lain mahdollisimman laajasti ja syvällisesti.[8] Se kokosi yhteen kaikki lait Talmudista ja sisällytti myös Geonimin (joukko varhaiskeskiaikaisia rabbeja, pääosin Mesopotamiassa).

Parhaiten tunnettu hänen lääketieteellisistä kirjoituksistaan on Pirkei Moše, joka on kirjoitettu arabiaksi, vaikka nimi onkin hepreaa.

VaikutusMuokkaa

Maimonides oli yksi harvoja keskiaikaisia juutalaisia filosofeja, joka vaikutti myös ei-juutalaisessa maailmassa. Yhä tänäänkin hän lukeutuu kaikkein arvostetuimpien juutalaisten filosofien joukkoon. Tunnettu keskiaikainen sanonta kuuluu: Mooseksesta (Raamatun profeetta) Moosekseen (Maimonides) ei tunnettu toista samanlaista Moosesta.

Maimonideen vaikutus keskiaikaiseen juutalaiseen filosofiaan oli hyvin suuri. Kaikki radikaalimmat juutalaiset oppineet vuosisatojen ajan voitiin jakaa joko maimonidelaisiin tai anti-maimonidelaisiin. Maltillisemmat juutalaiset oppineet taas saattoivat enimmäkseen hyväksyä Maimonideen aristoteelisen maailmankuvan, mutta hylkäsivät ne osat, jotka olivat ristiriidassa uskonnollisen perinteen kanssa. Tämä oli yleistä varsinkin 1300–1400-luvulla.

Ankarinta kritiikkiä Maimonides sai Hasdai Crescaksen teoksessa Or Hashem. Crescas tyrmäsi aristoteelisen maailmankuvan paitsi uskonnollisissa myös perustavanlaatuisissa asioissa, kuten fysiikassa ja geometriassa. Crescaksen kritiikki sai monet 1400-luvun oppineet kirjoittamaan puolustuksia Maimonideelle.

Juutalaisen uskon 13 periaatettaMuokkaa

Muotoilu ja kritiikkiMuokkaa

Mišna-kommentaarissaan Maimonides muotoili juutalaisen uskon 13 periaatetta. Ne määrittelivät hänen näkemyksensä seuraavista asioista:

  1. Jumalan olemassaolo
  2. Jumalan ykseys
  3. Jumalan henkisyys ja ruumiittomuus
  4. Jumalan ikuisuus
  5. Jumalan yksin tulee olla palvonnan kohde
  6. Ilmestykset tulevat Jumalan asettamien profeettojen kautta
  7. Mooseksen erityisasema profeettojen joukossa
  8. Jumalan laki annettiin Siinain vuorella
  9. Toora on muuttumaton Jumalan laki
  10. Jumala tietää ihmisten teot ennalta
  11. Pahat teot saavat rangaistuksen
  12. Juutalaisten messias tulee
  13. Kuolleet nousevat ylös

Periaatteet olivat kiistanalaisia, kun ne esitettiin, niitä kritisoivat erityisesti Hasdai Crescas ja Joseph Albo, ja ne jätettiin huomiotta juutalaisuudessa useiden vuosisatojen ajan. Myöhemmin kaksi näiden prinsiippien runollisempaa uudelleenmuotoilua (Ani Ma'amim ja Yigdal) kanonisoitiin siddurissa, juutalaisessa rukouskirjassa, ja ne tulivat osaksi yleistä ajattelua. Nykyään suurin osa ortodoksijuutalaisista pitää näitä prinsiippejä ehdottomina.

Todet uskomukset ja tarpeelliset uskomuksetMuokkaa

Monin paikoin maimonidelaiset oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonideen opetuksissa on ristiriita toisaalta sen välillä, mitä hän opetti suurelle yleisölle, ja toisaalta sen välillä, mitä hänen kirjoituksistaan voi ymmärtää, kun ne tulkitaan hänen antamiensa erityisten ohjeiden mukaisesti. Tämän ovat ottaneet esille muun muassa hänen oppilaansa Samuel ibn Tibbon,[1] ja monet myöhemmät klassiset rabbiiniset oppineet. Asiasta väitellään myös nykypäivän maimonidelaisten oppineiden keskuudessa.

Nämä oppineet ovat huomauttaneet, että Maimonides erottaa selvästi toisaalta "todet uskomukset", jotka ovat sellaisia uskomuksia Jumalasta jotka hivelevät ensisijaisesti filosofista mieltä,selvennä ja "tarpeelliset uskomukset", jotka ovat hyödyllisiä yhteiskuntarauhan edistämisessä. Tätä näkemystä ei tavata uudempien ultraortodoksisten juutalaisten oppineiden keskuudessa, mistä voi päätellä, että he pitävät kaikkia periaatteita yhtä oleellisina.

FilosofiaMuokkaa

Teoksellaan Eksyneiden opas sekä Mišna-kommentaareillaan Maimonides vaikutti suuresti kristittyihin skolastikkoihin, erityisesti Albert Suureen, Tuomas Akvinolaiseen ja Duns Scotukseen. Maimonides voidaan lukea juutalaisiin skolastikkoihin. Hän sai oppinsa lukemalla arabialaisten muslimifilosofien kirjoituksia, sen sijaan että olisi ollut henkilökohtaisesti yhteydessä heihin. Näin hän pääsi kuitenkin laajalti perille paitsi islamilaisesta filosofiasta myös Aristoteleen opetuksista. Maimonides halusi yhdistää filosofian ja tieteen Raamatun opetuksiin.

Negatiivinen teologiaMuokkaa

Maimonidesta inspiroi kaikessa hänen filosofisessa toiminnassaan skolastiikan ylin periaate: Jumalan ilmaisemien totuuksien ja ihmisten tieteen ja filosofian avulla löytämien totuuksien välillä ei voi olla pienintäkään ristiriitaa. Tieteellä ja filosofialla hän tarkoitti nimenomaan Aristoteleen tiedettä ja filosofiaa. Joissakin tärkeissä kohdissa hän kuitenkin saattoi poiketa Aristoteleen opetuksista. Hän esimerkiksi hylkäsi Aristoteleen opin siitä, että Jumalan huolenpito koskee ainoastaan ihmiskuntaa, eikä ihmisyksilöitä.

Maimonides ihaili myös uusplatonilaisia filosofeja ja omaksui sitä kautta monia käsityksiä, joita skolastikot eivät voineet hyväksyä. Hän esimerkiksi kannatti ns. negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä — sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon. Ei tulisi sanoa, että Jumala on viisas, mutta voimme sanoa, että Jumala ei ole tietämätön eli jossain mielessä Jumalalla on tietoa. Ei tulisi sanoa että Jumala on yksi, mutta voimme sanoa, että Jumalan olemuksessa ei ole moneutta. Periaatteena on siis hankkia ja määritellä tieto Jumalasta kuvaamalla mitä hän ei ole, sen sijaan että yrittäisi kuvata mitä hän on.

Skolastikot olivat samaa mieltä siinä, että mikään predikaatti ei ole riittävä kuvaamaan Jumalan luontoa, mutta he eivät sentään sanoneet, ettei Jumalaan voi soveltaa mitään myöntävää ilmaisua varmuudella. He myönsivät, että vaikka sellaiset ilmaisut kuin "ikuinen", "kaikkivoipa", jne. ovat riittämättömiä silloin kun niillä yritetään kuvata Jumalaa, voimme kuitenkin sanoa "Jumala on ikuinen", eikä meidän tarvitse yrittää ilmaista asiaa negaatiolla "Jumala ei ole ei-ikuinen".

ProfetointiMuokkaa

Maimonides on yhtä mieltä filosofien kanssa siitä, että ihmisen älykkyys on osa siitä älykkyydestä, joka saa alkunsa Jumalasta, ja että profeetan tulee harjoittelemalla ja mietiskelyllä nostaa itsensä sellaiselle täydellisyyden tasolle, joka profeetalta vaaditaan. Mutta sitten hän asettaa etusijalle lain, joka opettaa, että tämän täydellisyyden saavuttamisen jälkeen on odotettava Jumalan tekoa, ennen kuin ihmisestä tulee todellinen profeetta.

Pahan ongelmaMuokkaa

Maimonides kirjoitti pahan ongelmasta eli teodikeasta, joka käsittelee sitä, kuinka maailmassa voi olla yhtäaikaisesti sekä pahaa että kaikkivaltias ja hyvä Jumala. Hän yhtyy uusplatonilaisiin painottamalla sitä, että maallinen materia on kaiken pahan ja epätäydellisen syynä.

Ylösnousemus, kuolemattomuus ja kuoleman jälkeinen elämäMuokkaa

Maimonides jakaa ihmisessä olevan älyn kahtia, toisaalta materiaaliseksi älyksi, joka on riippuvainen ruumiista ja saa siitä vaikutteita, ja toisaalta epämateriaaliseksi älyksi, joka on riippumaton ruumiista. Jälkimmäinen saa alkunsa suoraan universaalista ja aktiivisesta älyn lähteestä. Näin hän tulkitsee Aristoteleen ajatusta nous poietikōs. Se saavutetaan, kun sielu tavoittelee oikeaa tietämystä absoluutista eli Jumalan puhtaasta älystä.

Tämän meissä olevan epämateriaalisen älyn saa aikaan tietämys Jumalasta, ja sillä tavalla ihminen saa epämateriaalisen, henkisen luonteen. Tästä seuraa, että sielu tulee täydelliseksi, johon sisältyy muun muassa inhimillinen onnellisuus ja kuolemattomuus. Ihminen joka on saavuttanut oikean tietämyksen Jumalasta on saavuttanut tilan jossa hän on immuuni kaikille onnen- ja epäonnen potkuille, synnin houkutuksille, ja jopa itselleen kuolemalle. Näin ihminen voi itse saavuttaa pelastuksen ja kuolemattomuuden.

Tämän doktriinin ja Baruch Spinozan kuolemattomuutta koskevien opetusten välillä on niin huomiota herättävä yhtäläisyys, että on oletettu Spinozan saaneen vaikutteita Maimonideelta. Toisaalta näiden kahden juutalaisen ajattelijan välillä on yhtä suuria eroja kuin yhtäläisyyksiä. Spinoza nimittäin opettaa, että tämän kuolemattomuuteen johtavan tiedon saavuttamiseksi on edettävä aistitiedosta tieteellisen tiedon kautta kaikkia asioita koskevaan filosofiseen intuitioon sub specie æternitatis. Maimonides taas opettaa, että tie täydellistymiseen ja kuolemattomuuteen kulkee tekojen kautta, niin kuin ne Toorassa ja rabbiinisessa suullisessa perinteessä kuvataan.

Uskonnolliset juutalaiset eivät uskoneet kuolemattomuuteen ainoastaan henkisessä mielessä, vaan suurin osa uskoi myös, että joskus tulevaisuudessa koittaa messiaaninen aika jolloin kuolleet nousevat ylös haudoista elääkseen ikuisesti. Tämä on juutalaisen eskatologian ydin. Maimonides kirjoitti tästä aiheesta paljon, mutta useimmissa tapauksissa hän kirjoitti älyllisesti täydellistyneiden ihmisten sielun kuolemattomuudesta; hänen kirjoituksensa eivät yleensä käsitelleet ruumiiden ylösnousemista. Hänen aikansa rabbit arvostelivat sitä jyrkästi, ja hänen näkemyksensä asetettiin kokonaisuudessaan kyseenalaisiksi.

Rabbiiniset teokset viittaavaat kuoleman jälkeiseen elämään yleensä termillä olam haba ’tuleva maailma’. Jotkut rabbiiniset teokset käyttävät tätä termiä nimenomaan messiaanisesta ajasta, joka tulee koittamaan maan päällä; jotkut taas käyttävät sitä kuvaamaan ainoastaan henkistä maailmaa. Maimonideen aikana juuri tämä riita leimahti täyteen liekkiin, ja seurauksena toinen osapuoli käytti hänen kirjoituksia tukenaan, ja toinen osapuoli taas oli valmiina julistamaan hänet harhaoppiseksi. Lopulta Maimonides katsoi olevansa pakotettu kirjoittamaan aiheesta tutkielman, nimeltään Ma'amar Tehiyyat Hametim ('Tutkielma ylösnousemuksesta').

Tutkielmassaan Maimonides kirjoittaa, että ne jotka väittävät hänen olevan sitä mieltä, että heprealaisen Raamatun viittaukset ylösnousemukseen ovat ainoastaan allegorisia, valehtelevat. Sen sijaan hän vakuuttaa, että usko ylösnousemukseen on perustavanlaatuinen totuus juutalaisuudessa, eikä siitä voi olla erimielisyyksiä, eikä juutalainen voi tukea ketään joka ajattelee toisin. Hän siteeraa Danielin kirjan jakeita 12:2 ja 12:13 todistuksina siitä, että ylösnousemus tulee tapahtumaan nimenomaan fyysisenä.

Maimonides kuitenkin uskoi, päinvastoin kuin useimmat aikansa juutalaiset, että ylösnousemus ei tule olemaan pysyvä. Näin jokaisen ylösnousseen tulee lopulta kuolla uudelleen. Kolmessatoista uskon periaatteessaan hän kirjoittaa: "Näiden jakeiden (Daniel 12:2,13) perusteella näyttää siltä, että ne jotka nousevat ruumiillisesti ylös tulevat syömään, juomaan, parittelemaan, siittämään ja kuolemaan hyvin pitkän elämän jälkeen, aivan kuten nekin jotka tulevat elämään messiaan päivinä.” Näin Maimonides erottaa kuolleiden ylösnousemuksen sekä tulevasta maailmasta että messiaanisesta ajasta. Erityisesti hänen kriitikkojaan ärsytti hänen toteamuksena, että ne jotka uskovat tulevan maailman liittyvän fyysisesti ylösnousseisiin ruumiisiin, ovat "täydellisiä typeryksiä".

SitaattejaMuokkaa

  • Opeta kielesi sanomaan "en tiedä", ja edistyt.
  • Päätös riskeineen on suositeltavampi kuin päättämättömyys kauhuineen.
  • Sinun on hyväksyttävä totuus, tuli se mistä lähteestä tahansa.
  • Meidän on oltava kaikkein tunnontarkimpia täyttäessämme juuri lähimmäisenrakkauden käskyä verrattuna muihin positiivisiin käskyihin, koska lähimmäisenrakkaus on oikeamielisen ihmisen merkki.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d The Guide to the Perplexed World Digital Library. Viitattu 22 January 2013.
  2. a b c d e Maimonides (Rambam) and His Texts My Jewish Learning. Viitattu 13.8.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Moses Maimonides | Jewish philosopher, scholar, and physician Encyclopedia Britannica. Viitattu 13.8.2019. (englanniksi)
  4. http://whc.unesco.org/en/list/170/multiple=1&unique_number=188
  5. http://collegestats.org/articles/2009/12/top-10-oldest-universities-in-the-world-ancient-colleges/
  6. Ian D.Morris: A mosque, a muslimah and a little white lie Tidbits of wisdom on the origins of islam. 28.2.2014.
  7. Harviainen, Tapani & Illman, Karl-Johan (toim.): Juutalainen kulttuuri. 3. painos (2003). Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13313-6.
  8. Segal, Eliezer: The Mishneh Torah University of Calgary.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Maimonides