Pierre Abélard

ranskalainen teologi ja filosofi

Pierre Abélard (Petrus Abelardus, 107921. huhtikuuta 1142) oli ranskalainen teologi, skolastinen filosofi ja säveltäjä. Hän on skolastisen metodin perustaja yhdessä Alexandre de Hales (Alexander Halesilainen) kanssa. Hänen rakkaustarinastaan Héloïsen kanssa on tullut legendaarinen.[1]

Abélard ja Heloise.

ElämäMuokkaa

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Abélard syntyi Nantesin lähellä yläluokkaiseen perheeseen, mutta hän ei halunnut antautua perinteen mukaisesti sotilaaksi. Isällä oli toiveita, että joku hänen pojistaan lähtisi opintielle ja siksi hän antoi Abélardille luvan lähteä kouluttautumaan. Kuusitoistavuotiaana hän oli Pariisissa opiskelemassa aikansa Ranskan johtavien dialektikkojen oppilaana, Abélard oli nopea oppimaan, ja hän keskittyi tuolloin muodissa olleeseen dialektiikkaan, joka oli tullut tunnetuksi Aristoteleen teosten latinankielisten käännösten kautta. Tätä filosofian osa-aluetta opetettiin tuolloin vapaamielisimmissä katedraalikouluissa. Pariisiin hänet houkutteli dialektiikan tuolloinen auktoriteetti Guillaume de Champeau (Vilhelm Champeauxlainen), jonka luennoille Abélard halusi ehdottomasti päästä. Abélard oli tunnollinen ja lahjakas opiskelija ja vanhoilla päivillään hän muisteli, miten voitti de Champeaun väittelyssä, sai tämän myöntämään virheensä ja muuttamaan mielipiteensä.[2] [3]

Nominalistina tunnettu Roscellinus, Compiègnen tunnettu kaniikki, väittää olleensa Abélardin opettaja. Tämä ehkä tapahtui Abélardin nuoruusvuosina, kun hän vaelsi koulusta toiseen saadakseen opetusta ja harjoitusta, tai ehkä joinain myöhempinä vuosia, joista ei ole säilynyt riittävästi historiallista tietoa.

Opiskeluvuosina Abélard sai havaita sellaisen ihmeen, että hänestä tuli opiskelijana suositumpi kuin opettajistaan. Moni aloitteleva opiskelija oli kuullut Abélardista ja halusi tämän oppilaaksi eikä jonkun vanhan arvossapidetyn opettajan. Myöhemmin hän totesi juopuneensa maineestaan ja luulleensa olleen koko maailman ainoan filosofin.[4]

Filosofi ja teologiMuokkaa

Lopulta Abélard päätyi Pariisiin, ja ryhtyi seuraamaan Guillaume de Champeaun, Anselm Canterburylaisen oppilaan, opetusta Notre Damen katedraalikoulussa. Abélardin kehittämä konseptualismi ja myös nominalismi syrjäyttivät paljolti Pyhän Anselmin filosofiset opit. Tästä opettajasta tuli myöhemmin hänen katkera vihollisensa.

Vuoden 1102 tienoilla, ollessaan vasta 22-vuotias, hän toimii opettajana itse perustamassaan koulussa Melunissa, Pariisin seudulla. Tässä oppilaitoksessaan hän opetti retoriikkaa ja skolastista filosofiaa. Myöhemmin hän muutti Corbeiliin, Pariisin lähelle, ollakseen lähempänä keskeistä keskustelupaikkaa. Hän oli loistava opettaja ja hänellä oli menestystä oppilaiden suhteen. Menestyneenä opettajana hän soi itselleen oikeuden ja mahdollisuuden hyökätä sekä Wilhelm Champeauxlaisen opettamaa realistista oppia että Roscellinuksen nominalismia vastaan. Hän aloitti teologian opinnot varsin myöhään, mutta hänen menestyksensä tämän oppiaineen puitteissa oli yhtä merkittävää kuin filosofiassakin.

Kun Abélard palasi Pariisiin vuonna 1108, hän kohtasi uudelleen vanhan opettajansa ja nykyisen kilpailijansa Guillaume de Champeaun. Tästäkin tapaamisesta Abélard selviytyy voittajana. Pariisissa hän perusti koulunsa Sainte-Genevièven kukkulalle, jolta näkyy Notre Damen katedraali ja jolla paikalla sijaitsee nykyisin niin sanottu vanha Sorbonne. Hän kävi seuraamassa Anselmin luentoja Laonissa. Hänen filosofinen ja teologinen uransa oli huipussaan, ja oppilaat tulivat kaikkialta kuulemaan hänen luentojaan. Vuonna 1115 hänet nimitettiin Notre Damen katedraalin kaniikiksi.

Abélardin elämä osuu aikaan, jolloin yliopistolaitos oli vasta etsimässä muotojaan. Mitään kirjoitettuja tai vakiintuneita sääntöjä sille, miten opetus järjestetään ja opinnäytteet ei vielä ollut. Oppilaat ja opettajat saattoivat asua usein samoissa taloissa. Opettajien taloudellinen asema oli kehno, sillä pidettiin sopimattomana ottaa rahaa opetuksesta. Abélard ilmoitti oppilailleen, että jos haluaa olla hänen oppilaansa, siitä pitää antaa myös rahallinen korvaus. Osa opettajista sai korvauksensa katedraalikirkosta tai heillä oli osuus jonkun tietyn luostarin tuloihin. Näin oli myös Abélardin laita, vaikka hän ei ollutkaan saanut pappisvihkimystä.[5]

Rakkaus HéloïseenMuokkaa

Filosofista ajattelua tunnetumpi Abélard on ollut rakkaudestaan Héloïseen. Pappien, munkkien ja korkeidenkaan kirkkoisien avio- ja avoliitot, useine lapsineen, eivät olleet harvinaisia keskiaikaisessa yhteiskunnassa. Usein kuitenkin näille suhteille saatettiin asettaa suurempia moraalisia vaatimuksia kuin rahvaan ihmisille ja heidän liitoilleen.

Notre Damen katedraalin kaniikkina toiminut Fulbert nousi keskeiseen rooliin myös Abélardin elämässä. Fulbertia imarteli, kun kuuluisa Abélard tarjoutui vuokraamaan hänen talostaan huoneen ja toimimaan hänen veljentyttärensä opettajana. Fulbertin veljentytär Héloïse oli älykäs nuori nainen, jolle haluttiin antaa paras mahdollinen koulutus. Keskiajalta lähtien ollaan vihjailtu, että Fulbert oli oikeasti Héloïsen biologinen isä.[6]

 
Abélard ja hänen oppilaansa Héloïse Edmund Leightonin maalaus,vuodelta 1882

Opettajan ja nuoren, yli kaksikymmentä vuotta nuoremman, oppilaan välille syntyi kiihkeä rakkaussuhde. Tähän asti lähes neljänkymmenvuotiasta Abélardia eivät olleet naiset kiinnostaneet. Abélard muisteli vanhana, kuinka oppitunneista tuli heille sivuseikka. Kirjojen yllä vaihdettiin merkitseviä katseita ja suudelmia. Filosofi Abélardista tuli trubaduuri joka kirjoitti lemmenrunoja. Pian koko Pariisi juoruili heistä ja vähän ajan kuluttua myös Fulbert sai tietää asiasta. Abélard joutui nyt etsimään uuden asunnon.[7]

Kun rakastuneet huomasivat Héloïsen olevan raskaana, he pakenivat yhdessä Bretagneen, missä heille syntyi poika Astralabe. Tämän jälkeen, lauhduttaakseen Héloïsen hurjistunutta setää, Abélard ehdotti salaista avioliittoa, jonka he solmivatkin ja saivat näin keskinäisen suhteensa kuntoon. Avioliiton oli oltava salainen, jotta se ei vaarantaisi Abélardin kirkollista uraa. Vihkiäisissä oli läsnä kummankin läheisimmät ystävät ja kaniikki Fulbert.[8]

Héloïse tajusi, että hänen setäänsä ei salainen avioliitto rauhoittaisi, vaikka tämä väittikin muuta. Lisäksi häntä suretti Abélardin uralleen tekemä vahinko ja tarjoutui eroamaan. Hänen kaunopuheisessa vetoomuksessaan hän yritti vakuuttaa Abélardia kysymällä, että kuinka mies, joka harjoittaa filosofisia mietiskelyjä, voisi tottua lasten kirkumiseen? Abélard oli kuitenkin sinnikäs ja avioliittoa ei purettu.[9]

Pariskunta ymmärsi olevansa jonkinlaisessa vaarassa ja Abélard vei Héloïsen turvaan erääseen nunnaluostariin. Nyt Fiulbert väitti Abélardin hylänneen Héloïsen ja tehneen hänestä vastentahtoisesti nunnan ja pitäneen tämän sukua pilkkanaan. Tilanne vaatisi ankaraa kostoa.[10]

Setä Fulbert suunnittelikin julman ja kohtuuttoman koston. Hän palkkasi miehet kuohitsemaan Abélardin. Yksi miehistä oli Abélardin oma palvelija, joka oli suostunut tuumaan suuren rahapalkkion toivossa. Miehet jäivät kuitenkin pian kiinni.[11]

Tapaus oli suuri skandaali, sillä tämä rangaistus oli yleensä tarkoitettu raiskaajille. Lisäksi kyseessä oli yksityinen kosto ja siten siinä mentiin kuninkaan tuomiovaltaan kuuluvalle alueelle. Lisäksi koska teko tapahtui Notre Damen piispanistuimen alaisuudessa ja sen kohteena oli yksi aikakauden tunnetuimmista filosofeista ja teologeista, tapaus kosketti koko kuningaskuntaa.

Kaksi teon suorittanutta saivat rangaistuksen vanhan ”silmä silmästä” -lain mukaisesti, jonka lisäksi heidän silmänsä sokaistiin. Héloïsen setä Filbert puolestaan, teon teettäjänä, hirtettiin.[12]

Héloïse meni tapahtuman seurauksena luostariin, mutta jatkoi silti kirjeenvaihtoa miehensä kanssa. Kirjeenvaihto julkaistiin kirjana vuoden 1130 tienoilla nimellä Lettres d’Abélard et d’Héloïse, joka oli osaltaan luomassa legendaa rakastavaisista. Héloïse säilytti kuitenkin älyllisen ja henkisen itsenäisyytensä suhteessa Abélardiin, vaikka oli vasta noin 20-vuotias kun vetäytyi luostarin rauhaan. Aikaa myöten hän lisäksi havaitsi Abélardin muuttuneen vainoharhaiseksi. Hän eteni luostarissa abbedissaksi ja nautti koko lähiyhteisönsä arvostusta aina piispasta vähäisimpään kerjäläiseen.[13]

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

Kastraation myötä Abélard menetti mahdollisuuden toimia kirkollisessa tai kirkolliseen opetukseen liittyvässä tehtävässä. Säännösten mukaan rampautuneet eivät saaneet opettaa. Näin luostarielämä jäi hänen ainoaksi mahdollisuudekseen.[14]

Abélardin elämässä alkoi pitkä ja monivaiheinen kierto eri luostareissa. Lisäksi hän perusti uudelleen koulunsa Maisonceileen vuonna 1120. Jälleen kerran hänen luentonsa olivat täynnä innokkaita oppilaita. Erityistä kuuluisuutta saivat hänen dialektiikan luentonsa, sillä niistä ei koskaan etukäteen tiedetty miten ne päättyisivät. Vastaukseksi johonkin kirkolliseen opinkappaleeseen saattoi tulla sekä "kyllä" ja "ei". Sic et non (niin ja ei) onkin yksi Abélardin kuuluisimpia kirjoituksia. Enemmän kuin kirjoituksillaan, Abélard innosti luennoillaan oppilaitaan ajattelemaan itse. Looginen ajattelu oli hänen mukaansa aina tärkeämpää kuin sokea mystiikka. Tämä puhe toi hänelle paljon vaikutusvaltaisia vihollisia.[15] [16]

Vuonna 1121 Soissonsin kirkolliskokous julisti Abélardin väitöskirjan kolminaisuusopista harhaoppiseksi. Väitöskirja määrättiin poltettavaksi ja Abélardin määrättiin muuttamaan luostariin jonka esimies oli hänen vanha vihollisensa. Ankeudet päättyivät vuonna 1125, kun hänet valittiin bretagnelaisen luostarin apotiksi.[17]

Ajattelun vapautta puolustanut Abélard sai itselleen arkkivihollisen niin filosofisessa kuin teologisessakin ajattelussa Bernhard Clairvauxlaisesta. Tätä ärsytti Abélardin vaatimus siitä, että ihmisen pitää ymmärtää se mihin uskoo. Lopulta heidän kiistansa johti siihen, että Abélard tuomittiin harhaoppisuudesta. Kiistaan saatiin sovinto, kun Abélard suostui käymään Bernhard Clairvauxlaisen luona pyytämään anteeksi ja perumaan harhaoppiset mielipiteensä.[18]

Abélard kuoli 21. huhtikuuta 1142 Saint-Marcelin luostarissa lähellä Chalon-sur-Saônea. Abélardin perustaman luostarin raunioita on nykyisinkin nähtävissä lähellä Troyesin kaupunkia. Abélardin ruumiin jäännöksiä, tai ainakin sellaisina pidettyjä, on siirretty monesti. Nykyisin Abélard on haudattu Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalle.

TuotantoMuokkaa

Keskeiset teoksetMuokkaa

TeologiaMuokkaa

  • Theologia Summi Boni
  • Theologia Christiana
  • Theologia Scholarium
  • Sic Et Non
  • Ethica sive Scito te ipsum
  • Dialogus inter Philosophum, Christianum et Iudaeum
  • Soliloqium
  • Commentaria In Epistolam Pauli ad Romanos
  • Problemata Heloissae
  • Apologia Ne juxta Boethianum
  • Confessio fidei Universis
  • Confessio fidei ad Heloisam
  • Sermones - Epistola introductoria Abaelardi
  • Expositio Orationis Dominicae
  • Expositio Symboli Apostolorum
  • Expositio Symboli Athanasii
  • Expositio in Hexaemeron

DialektiikkaMuokkaa

  • Dialectica
  • De intellectibus
  • Glossae super Topica
  • Introductiones parvulorum
  • Logica Ingredientibus
  • Logica Nostrorum Petitioni
  • De generibus et speciebus
  • Sententie secundum Magistrum Petrum

LähteetMuokkaa

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 8, Ristiretket. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo 1981, ISBN 951-0-09736-5
  • Maailmanhistorian käännekohtia, osa 2, Uskon tulet. Toimittanut Friedrich Heer. Pernoud, R: Abélard Pariisissa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu, 1980 ISBN 951-1-06033-3

LähdeviitteetMuokkaa

  1. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 364
  2. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 365
  3. Maailmanhistorian käännekohtia, osa 2, 1980, s.128, 130
  4. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 365-366
  5. Maailmanhistorian käännekohtia, osa 2, 1980, s.131
  6. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 366
  7. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 367
  8. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 368
  9. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  10. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  11. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  12. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  13. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 372
  14. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  15. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 369
  16. Maailmanhistorian käännekohtia, osa 2, 1980, s.133
  17. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 370
  18. Grimberg, Kansojen historia, osa 8, 1981, s. 376

Aiheesta muuallaMuokkaa

Teoksia:

Muuta: