Averroës

Averroës eli Abū 'l-Walīd Muḥammad ibn Aḥmad ibn Rušd tai lyhyesti Ibn Rušd (1126 Córdoba10. joulukuuta 1198 Marrakech) oli andalusialainen filosofi, lääkäri ja šariatuomari eli qadi. Averroësia pidetään länsimaissa islamilaisen maailman viimeisenä suurena filosofina. Hän oli viimeinen, joka haki innoitusta hellenismin inspiroimasta falsafasta, ja hänellä oli suuri vaikutus keskiajan latinankieliseen filosofiaan.[1]

Averroës.

Averroës kirjoitukset koskevat lähinnä filosofiaa, islamilaista lakia, matematiikkaa ja lääketiedettä. Averroës oli filosofiassa ennen muuta islamilainen Aristoteleen kommentaattori. Hän pyrki yhdistämään aristoteelisen filosofian Koraanin opetuksiin kuten Tuomas Akvinolainen vastaavasti Raamatun opetuksiin. Averroës sai vastakaikua latinalaisessa Euroopassa, missä kiinnostus Aristoteleen filosofiaan oli korkealla 1100- ja 1200-luvuilla. Aristoteles tunnettiin nimellä "opettaja" ja Averroës nimellä "kommentaattori". Sen sijaan islamilaisessa maailmassa Averroës jäi vähemmän tunnetuksi. Hänen teoksiaan poltettiin al-Andalusissa vääräuskoisina, minkä takia valtaosa niistä on säilynyt vain Euroopassa. Averroësin vaikutus rajoittui lähinnä islamilaisen maailman läntiseen osaan.[2]

ElämäMuokkaa

 
Colliget

Averroës syntyi Córdobassa, Al-Andalusissa lainoppineeseen perheeseen. Isoisä Abu Al-Walid Muhammad (k. 1126) oli Córdoban ylin šariatuomari Almoravidien aikana. Isä Abu Al-Qasim Ahmad toimi samassa tehtävässä Almohadien dynastian alkuun eli vuoteen 1146 saakka.

Ibn Tufail (Abubacer), kalifi Abu Ya'qub Yusuf I:n filosofivisiiri, esitteli Averroësin hoville ja Avenzoarille (Ibn Zuhr), tunnetulle lääkärille. Vuonna 1160 Averroës sai viran Sevillan šariatuomarina (qadi). Hän toimi tuomarina sekä Sevillassa, Córdobassa että Marokossa uransa aikana.

Averroës kirjoitti laajoja kommentaareja Aristoteleen teoksista sekä lääketieteellisen ensyklopedian. Jacob Anatoli käänsi hänen teoksensa arabian kielestä hepreaksi 1200-luvulla. Hänen tunnetuin omaperäinen filosofinen teoksensa on Tahafut al-tahafut ("Hajanaisuuden hajanaisuus"), jossa hän puolusti aristoteelista filosofiaa al-Ghazaliin teoksessa Tahafut al-falasifa ("Filosofien hajanaisuus") esittämiä väitteitä vastaan.[3] Hän esitti puolestaan itse väitteitä varhaisempaa islamilaista Aristoteles-oppinutta, Avicennaa, vastaan. Hän halusi osoittaa, että teos on ristiriidassa itsensä kanssa ja halvensi islamin opetuksia.

Averroësin kohtaaminen toisen islamilaisen filosofin Ibn Arabin kanssa on merkitty muistiin. Hän halusi kyseenalaistaa Ibn `Arabin mystisten näkyjen sisällön ja tiedusteli heidän kohdatessaan, ovatko mystisten näkyjen sisällöt sovussa filosofian kanssa. Kertomuksen mukaan Ibn `Arabi vastasi hänelle: "Kyllä ja ei. Sanojen 'kyllä' ja 'ei' välissä sielut lentävät aineen taakse." Ibn Arabi tulkitsi islamilaista uskontunnustusta "La ilaaha illa-Allah" siten, että Allah on kaikki ja kaikki on Allah; että ainoa olevainen on Allah. Tämä oli panteismia eli uskoa siihen, että Jumala ja maailmankaikkeus ovat yhtä. Myöhemmin Averroësin kerrotaan ylistäneen Ibn `Arabia yhdeksi aikansa suurimmista ajattelijoista.

Averroësin elinaikana vuodesta 1145 lähtien marokkolainen almohadien islamilainen dynastia ulotti valtansa Pyreneitten niemimaalle, ja myös Averroës joutui sen alaisuuteen. Almohadit edustivat entistä fanaattisempaa islamin tulkintaa. On arveltu, että Averroës joutui vaikutusvaltaisen islamilaisen papiston silmätikuksi, ja tämän takia hän joutui tutkittavaksi ja tuomittavaksi. Hänen opetuksensa kiellettiin, teoksensa määrättiin poltettavaksi ja hänet karkotettiin ensin Córdobasta sen lähellä olevaan kylään ja lopulta Marokkoon. Averroës kuoli Marrakechissa, Marokossa. Monet hänen logiikkaa ja metafysiikkaa käsittelevistä teoksistaan ovat lopullisesti kadonneet kirjojen saaman hävitystuomion takia. Averroësin kirjoittamat kirjat ovat pääosin säilyneet vain kristilliseen Eurooppaan saatuina kopioina.[4]

Dante nimeää Averroëksen Jumalaisessa näytelmässä ja sijoittaa hänet limbukseen muiden "hyveellisten pakanoiden" seuraan.[5] Tämä heijasteli kunnioitusta, jota Averroësia kohtaan tunnettiin keskiajan eurooppalaisten oppineiden keskuudessa.

FilosofiaMuokkaa

 
Averroës Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu (Vatikaani).
Pääartikkeli: Averroismi

Averroës pyrki yhdistämään Aristoteleen filosofian islaminuskoon. Averroësin mukaan uskonnon ja filosofian välillä ei ollut eikä voinut olla konfliktia. Hän oli sitä mieltä, että totuus voidaan saavuttaa kahdella tavalla: joko filosofialla tai uskonnolla. Tässä hän oli samoilla linjoilla myöhempien keskiaikaisten kristittyjen skolastikkojen kanssa.

Averroës uskoi maailmankaikkeuden ikuisuuteen, niin kuin Aristoteles opetti, ja ennalta olevien muotojen olemassaoloon eli Platonin ideaoppiin, vaikka Aristoteles vastustikin ajatusta.

Fasl al-MaqālMuokkaa

Teoksessa Fasl al-Maqāl ("Kiistaton tutkielma") Averroës seurasi al-Farabin ajatuksia filosofian etuasemasta teologiaan ja uskontoon nähden. Teologien argumentit olivat luonteeltaan retorisia, kun taas filosofia nojautui demonstratiivisiin perusteluihin, joiden totuusarvo oli korkeampi. Šariatuomarina Averroës nojasi šarian käyttämään tekojen viisiportaiseen luokitteluun pakollisesta kiellettyyn. Hän vetosi Koraanin sanoihin Ottakaa siis tästä oppiaksenne te, joilla on silmät (Koraani 59:2)[6][7] Ilmoitus siis velvoitti etsimään totuutta, ja tätä tehtävää voitiin pitää Koraanin nojalla muslimeille pakollisena. Velvoite koski kuitenkin vain filosofeja, joilla oli lahjoja ja mahdollisuuksia kulkea tieteellisen ymmärryksen polkua. Muiden oli tyytyminen sokeasti uskomaan samat asiat, joihin filosofit päätyivät dialektisen päättelyn avulla. Heille riitti kuunnella teologien retorisia perusteluja ja uskoa niihin. Averroës korosti teologisten väittelyiden sulkemista oppineiden piiriin siten, että kansalle riitti uskon omaksuminen erilaisen symbolien avulla. [7]

Averroës painotti analyyttisen ajattelun merkitystä esiehtona Koraanin tulkitsemiselle. Tämä oli ristiriidassa oikeaoppisen islamilaisen ajattelun kanssa, jossa painopiste oli analyyttisen ajattelun sijasta Koraanin ulkopuolisten lähteiden eli hadith-kertomusten laajassa tuntemisessa.

Aristoteleen kommentaattoriMuokkaa

Averroës tunnetaan ennen kaikkea Aristoteleen teoksista tekemistään käännöksistä ja kommentaareista. Tuohon aikaan Aristoteleen teokset oli enimmäkseen unohdettu läntisessä Euroopassa. Ennen vuotta 1150 latinalaisessa Euroopassa oli olemassa ainoastaan joitakin Aristoteleen teosten latinankielisiä käännöksiä, esimerkiksi Boëthiuksen kääntäminä, eikä niitä tutkittu tai arvostettu paljoakaan oppineiden munkkien joukossa. Aristoteleen perintö palautettiin länteen 1100-luvun alkupuolella Averroësin käännöksistä ja teoksista tehtyjen latinankielisten käännösten kautta.

Averroës kirjoitti Aristoteleen teoksista kolmen vuosikymmenen aikana, ja hän kirjoitti kommentaarit lähes jokaiseen säilyneeseen teokseen lukuun ottamatta Aristoteleen Politiikkaa, johon hän ei päässyt käsiksi. Averroësin ajatukset vaikuttivat suuresti muun muassa Sigerus Brabantilaiseen ja Tuomas Akvinolaiseen sekä muihin aristoteelista logiikkaa arvostaneisiin kristittyihin skolastikkoihin erityisesti Pariisin yliopistossa. Tunnetut skolastikot, kuten Akvinolainen, pitivät Averroësia niin merkittävänä, että he eivät viitanneet tähän nimellä vaan kutsuivat häntä "Kommentaattoriksi" ja Aristotelesta "Filosofiksi".

Averroës ei jättänyt jälkeensä omaa koulua, ja hänen kuolemansa merkitsi liberaalin ajattelun ajan päättymistä maurilaisessa Espanjassa.

Oikeustiede ja lakiMuokkaa

 
Averroësin patsas Córdobassa, missä hän toimi islamilaisena šaria-tuomarina

Al-Andalusissa oli vallassa malikiittien edustama šarian tulkinta, ja Averroës oli tämän koulukunnan arvostettu lainoppinut. Hänen tunnetuin teoksensa tältä alalta on Bidāyat al-Mujtahid wa Nihāyat al-Muqtaṣid, joka on tekstikirja Maliki-koulukunnan opeista vertailevassa kehyksessä. Hän kirjoitti myös teoksen al-Bayān wa’l-Taḥṣīl, wa’l-Šarḥ wa’l-Tawjīh wa’l-Ta`līl fi Masā’il al-Mustakhraja, joka oli pitkä ja yksityiskohtainen kommentaari, joka perustui of Muḥammad al-`Utbī al-Qurtubīn teokseen Mustakhraja.

Teoksessa Bidāyat Averroës edusti malikiittien jyrkkää islamintulkintaa Jumalan laista. Hän katsoi jihadin tarkoittavan nimenomaan Pyhää sotaa. Kristittyjen ja juutalaisten tuli maksaa jizya-veroa siitä, että heitä ei surmattu islamilaisessa valtiossa.[8] Maliki-koulukunnan mukaisesti Averroës katsoi, että islamista luopuminen tuli rangaista kuolemantuomiona sekä miehille että naisille.[9] Hän katsoi myös, että aviorikoksen tehnyt musliminainen tuli kivittää kuoliaaksi kaivamatta kuoppaa, mikä tarkoitti vapaata takaa-ajoa.[10]

TeoksiaMuokkaa

  • Kommentaarit lähes kaikkiin säilyneisiin Aristoteleen teoksiin, muun muassa:
  • Kommentaari Platonin teokseen Valtio
  • Tahafut al-tahafut ("Hajanaisuuden hajanaisuus")
  • Fasl al-Maqāl ("Kiistaton tutkielma")
  • Uskonnon ja filosofian harmoniasta
  • De Substantia Orbis

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Adamson, Peter: Philosophy in the Islamic World. A Very Short Introduction. Oxford University Press, 2015.
  • Fernandez-Morera, Dario: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain. ISI Books, 2016. ISBN 9781610170956. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava, 2006/2012. ISBN 978-951-1-26368-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Adamson 2015, s. 3–4
  2. Adamson 2015, s. 14
  3. Hämeen-Anttila 2006, s. 202–204
  4. Hämeen-Anttila 2006, s. 202, 210
  5. Hämeen-Anttila 2006, s. 205
  6. Koraani - Maasta karkoituksen suura (AL-HASHR) Koraani. Islamopas.com.
  7. a b Adamson 2015, s. 38–39
  8. Fernández-Morera, 2016, s. 26
  9. Fernandez-Morera, 2016, s. 101
  10. Fernández-Morera, 2016, s. 145

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Averroës.