Avaa päävalikko

Šaria

islamiin kuuluva lakijärjestelmä
(Ohjattu sivulta Islamilainen laki)
Hakusana ”Saria” ohjaa tänne. Saría on saari Kreikassa.

Šaria (arab. شريعة‎, šarīʿa 'tie, polku') eli islamilainen laki on islaminuskon mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Islamilainen maailma ei jaa yhtä ainoaa käsitystä šariasta, sillä islamissa on viisi suurta lakikoulukuntaa ja muutama pienempi, jotka esittävät siitä erilaisia mielipiteitä. Myös koulukuntien sisällä uskonoppineeet ovat eri mieltä lukuisista asioista.

Sunni-islamin uskontunnustus, šahada, määrittää islamin kaksi ydinasiaa: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa korostaa sitoutumista monoteismiin islamin tärkeimpänä sisältönä. Muhammedin mainitseminen johtuu siitä, että kaikki tieto Jumalasta saadaan vain hänen kauttaan. Koraani on laskeutunut alas Muhammedin saamina ilmoituksina ja profeetan elämäntavan eli sunnan kautta ihmisille on annettu Jumalan ikuinen laki, šaria. Nämä kaksi lähdettä muodostavat islaminuskon perustan.[1]

Koraanin ohella šarian toisena lähteenä oleva hadith-kirjallisuus sisältää Muhammedin elämäntapaa koskevia lyhyitä lausumia. Esimerkiksi Sahih al-Bukharin 2. kirjan 5. hadith kuuluu: Anas kertoi: Profeetta sanoi 'Kenelläkään teistä ei ole uskoa ennen kuin hän toivoo (muslimi)veljelleen samaa kuin itselleen'.[2] Hadithin alkuosa on isnād, joka kertoo, kenen kautta tieto on saatu. Kertoja on tässä Anas ibn Malik, profeetan kumppani. Hadithin sisällön kertoo sen toinen osa (matn).[3] Bukharin kirjaama hadith sisältää "kultaisen säännön" islamilaisen version. Kristillisen universalismin sijaan eettinen velvollisuus kohdistuu siinä omaan viiteryhmään eli muslimiveljiin.

Kuuden tärkeimmän kanonisen sunnikokoelman kerääjiä ovat al-Bukhari (k. 870), Muslim (k. 875), Abu Dawud (k. 888), al-Tirmidhi (k. 892), Ibn Maja (k. 886) sekä an-Nasāʾī (k. 915).[4] Kirjat sisältävät yhteensä kymmeniä tuhansia yksittäisiä haditheja. Shiiamuslimeilla on vastaavasti neljä arvovaltaista kokoelmaansa. Myös Koraani sisältää joitakin lakimääräyksiä, jotka koskevat muun muassa perinnönjakoa, avioliittoa ja sotasaaliin jakamista.

Šarian historiaaMuokkaa

Ajatus kahdesta ohjaavasta oikeuslähteestä löytyy ensimmäisen kerran heti abbasidivallankumouksen jälkeen Medinaan vuonna 752 rakennetun pyhäkön seinäkirjoituksesta: "Jumalan palvelija, oikeauskoisten komentaja, on määrännyt pelkäämään Jumalaa ja tottelemaan Häntä, mikä tarkoittaa Jumalan sanan (kitab) ja profeetan sunnan seuraamista."[5] Piirtokirjoitus ei mainitse Koraania nimeltä eikä liioin profeetan nimeä. Koska Koraanista tai profeetta Muhammedista ei löydy tässä vaiheessa mainintoja muualtakaan, jotkut orientalistit ovat arvelleet, että teksti voisi viitata myös Tooraan Jumalan sanana ja Moosekseen profeettana.[6] Mooseksen sunnasta kootut kertomukset olivat juutalaisen lain tärkeä osa. Islamisen šarian esikuvana voikin pitää juutalaista lakia ja tapaa, jolla se koottiin Moosesta koskevista tarinoista.

Viimeistään 800-luvun alussa Koraani oli kirjana julkaistu ja kanonisoitu, mistä todistaa se, että kirjaan aletaan ensimmäisen kerran viitata muissa lähteissä. [7] Islamilainen papisto ulama, kehittyi 800-luvun alkupuolella voimatekijäksi, joka onnistui syrjäyttämään kalifin islamin tulkinnan korkeimman auktoriteetin paikalta. Oppineiston laintulkinta alkoi Koraanin ohella nojautua suullisesta tarinaperinteestä 800-luvun aikana kerättyyn laajaan hadith-kirjallisuuteen. Kertomuksia profeetta Muhammedin puheista ja teoista alkoi kertyä valtavia määriä, ja usein ne olivat keskenään ristiriitaisia. Tarinoiden aitouden takeeksi alettiin sen takia vaatia, että lausumaan (matn) pitää aina liittyä kertojaketju (isnād) varmistamaan, että tieto on peräisin luotettavasta lähteestä. Aluksi ketjut ulottuivat korkeintaan Muhammedin seuraajiin tai kumppaneihin.

Lakilähteeksi Muhammedin sunnaMuokkaa

Näkemys siitä, että juuri Muhammedin sunna on lain perusta, on klassisen islamin perusasia, mutta sen muotoili Joseph Schachtin mukaan vasta imaami Shafi'i 800-luvulla. Sitä ennen lakiperusteena toimi "elävä traditio", joka ilmeni oppineiden yksimielisessä käsityksessä jostain lakinormista.[8] Shafi'in mukaan jokaisen pätevän lainopillisen hadithin tuli johtaa profeetan omiin sanoihin, jä hänen vaikutuksestaan tästä periaatteesta tuli osa islamia.[9][10] Schacht löysi siitä myös hadithien ajoitusperiaatteen, jonka mukaan hadith oli sitä myöhemmin tehty, mitä täydellisempi oli siihen liitetty kertojaketju. Schacht katsoi, ettei ollut näyttöä siitä, että yksikään hadith olisi todellisuudessa peräisin niin kaukaa kuin 600-luvulta. Hän uskoi hadithien syntyneen vasta 700-luvulta alkaen.[11]

Koulukuntien syntyMuokkaa

Ajan mittaan alkoi hadithien pohjalta kehittyä vakiintuneita tulkintoja islamilaisesta laista. Koraanin ja sunnan lausumista johdettiin uusia sovellutuksia. Islamilaisella lailla ei ole länsimaisen lainsäädännön mukaista kodifioitua muotoa, vaan se esiintyy tarinaperinteenä, joka väistämättä on myös sisäisesti ristiriitaista. Jumalan lain sisällön määritteli papisto, jonka etuoikeudeksi tuli arvioida hadithien aitoutta ja isnadien luotettavuutta. Lain toteutumista valvoi viime kädessä kalifi.

Laajan arabikalifaatin alueelliset erot johtivat luonnollisella tavalla siihen, että islamin sisällä kehittyi toisistaan poikkeavia koulukuntia. Esimerkiksi sunni-islamin neljän koulukunnan säädöksistä vain 75% on kaikille yhteisiä.[12] Imaami Shafi'i kertoo 800-luvulla, että muslimien jokaisessa tärkeimmässä kaupungissa seurattiin oman maanmiehen oppeja lakiasioissa.[13] Paikkakuntina Shafi'i luettelee Mekan, Basran, Kufan ja Syyrian. Kolme suurta jakolinjaa muodostivat maantieteellisinä alueina Irak, Hijaz (Arabiassa) sekä Syyria. Koulukuntien erot eivät kuitenkaan olleet perustavanlaatuisia. Egyptissä ei syntynyt omaa koulukuntaa. Myöhemmin koulukunnat vapautuivat maantieteen rajoituksista. [14]

Järjen porttien sulkeutuminenMuokkaa

Islamilaisen lain kehityksen viimeisenä vaiheena oli niin sanottu "järjen (ijtihad) porttien sulkeutuminen" 900-luvulta alkaen.[15] Islamilaisen ulaman keskuudessa vakiintui yksimielisyys siitä, että kukaan oppinut ei ollut pätevä harjoittamaan itsenäistä järjen käyttöä. Tämän takia tehtäväksi jäi enää vain selittää, soveltaa ja tulkita Jumalan lakia, jonka sisältö oli lopullisesti annettu siihen mennessä kootuissa kokoelmissa. Tämän dogmaattisen käänteen jälkeen šaria ei enää voinut pysyä mukana yhteiskunnan muutoksessa. Siitä tuli pakkopaita, joka alkoi rajoittaa islamilaisen maailman siihen asti dynaamista kehitystä.[15] Silti kesti vielä vuosisatoja, ennen kuin islamilainen maailma menetti taloudellisen ja sotilaallisen voimansa ja esimerkiksi johtavan asemansa luonnontieteissä.

Šarian erikoispiirteitäMuokkaa

Perinteinen islamilainen oikeudenkäyttö poikkeaa länsimaisesta. Lain tulkitsijat eivät ole valtion virkamiehiä vaan uskonnollisia luottohenkilöitä. Valtio nimitti tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä oli jakaa oikeutta tuomioistuimissa, mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta kuului muftille, joka antoi lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja. Fatwa oli luonteeltaan uskonnollinen mielipide, joten samasta asiasta saattoi olla useita erilaisia fatwoja. Oikeuspäätöksen toimeenpano jäi tavallisesti kanteen esittäjän omalle vastuulle.[16]

Koska Jumalan laki on ikuinen ja muuttumaton, mitään uutta lainsäädäntöä ei voi olla. Lain soveltaminen vaatii silti aina tulkintaa. Tulkinta oli šarian osalta tarpeen senkin takia, että hadith-perinne on itsessäänkin ristiriitaista ja sisältää keskenään yhteensopimattomia ohjeita. Juridinen tulkinta tunnetaan nimellä fiqh (arab. فقه‎ 'ymmärrys'). Uskonnollisen lain tulkitseminen on uskonoppineiden (ulama) asia, ei siviilituomareiden tai tavallisten ihmisten. Muftin antama fatwa on lausunto, jossa mufti käy ensin läpi asiaankuuluvia haditheja, jotka yleensä ovat keskenään ainakin jossain määrin ristiriitaisia ja antaa lopuksi oman suosituksensa todeten lopuksi, että "Allah tietää parhaiten".

Šarian merkitys tekee islamista länsimaisittain katsottuna totaalisen opin, koska sen myötä islamista katoavat rajat julkisen ja yksityisen, uskonnon ja politiikan sekä moraalin ja lakikirjan välillä. Islam ei ole yksityisasia, sillä tunnustautuminen muslimiksi liittää ihmisen muslimien yhteisöön, joka sen jälkeen valvoo hänen käyttäytymistään jopa kuolemantuomion avulla. Myös luopuminen islamista eli apostaasi on kiellettyä ja saattaa apostaatin hengenvaaraan, koska siitä seuraa kuolemantuomio.[17]

Šaria ei sisällä ainoastaan länsimaiseen lainsäädäntöön normaalisti kuuluvia asioita, vaan ohjaa pikkutarkasti yksilön pukeutumista, kehonhoitoa ja muuta yksityiselämää. Profeetta esimerkiksi sanoi: "Kultaan tai silkkiin pukeutuminen on laitonta yhteisöni miehille mutta luvallista naisille".[18] Islamin näkemys Jumalan antamasta yksityiskohtaisesta lainsäädännöstä ei silti ole lajissaan ainutlaatuinen, vaan vastaa esimerkiksi juutalaisuuden tai hindulaisuuden[19] piirissä luotuja järjestelmiä. Juutalaisuudessa Mooseksella on Muhammedia vastaava asema Jumalan sanan (Toora) vastaanottajana sekä henkilökohtaisen esikuvan antajana (halakha-kirjallisuus).

Lain noudattaminen on islamin avainkysymys, sillä juuri sillä tavalla ihminen hankkii ansioita, joilla hän voi päästä kuoleman jälkeen Paratiisiin. Islam ei tunne kristillistä syntien anteeksi antamista katumuksen ja uskon kautta. Sen sijaan Viimeisellä tuomiolla ihminen joutuu punnittavaksi, jolloin hyvät teot ovat zarathustralaiseen tapaan vastapaino pahoille. Suotuisa lopputulos voi tällöin avata taivaan portit. Toisaalta Jumala voi armahtaa ihmisen, vaikka tämän pahat teot olisivatkin painavampia kuin hyvät.[20] Mikään ei ole varmaa, sillä Jumalan tekoja ei islamissa voi ennustaa, eikä Jumala ole luvannut mitään.

Šariaan kuuluu vielä kaksi erikoisuutta. Ensinnäkin tärkeitä ovat nimenomaan teot ("ortopraksia"), ei niiden tarkoitus. Tekojen motiivit, kuten velvollisuuden tai omantunnon seuraaminen, eivät islamissa merkitse mitään. Ihminen voi sen takia saada ansioita myös teoista, jotka hän tekee pakon edessä, sillä islamissa pääasiana on uskonnon nimen mukaisesti alistuminen.[21] Toiseksi šarian säädökset Jumalan lakina tarkoittavat, ettei niitä ole lupa järjellä arvioida. Lait tulee hyväksyä sellaisina kuin ne ovat.[22]

Lakikoulukunnat (madhab)Muokkaa

 
Islamin lakikoulukuntien levinneisyys

Kunkin alueen lainoppineiden mielipiteisiin vaikuttivat asuinympäristön tavat ja perinteet. Medinassa syntyneen malikilaisen koulukunnan perusteoksissa heijastui arabialainen kulttuuri ja Kufassa syntyneessä hanafilaisessa koulukunnassa on viitteitä Persian sassanidiperinteestä.

Nykyisin islamissa vaikuttaa viisi suurta koulukuntaa, joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Nämä koulukunnat ovat:

  • Sunni: Hanafi, perustaja Abu Hanifa (k. 767) (suurin koulukunta)
  • Sunni: Malikil, perustaja Malik ibn Anas (k. 795)
  • Sunni: Shafi'i, perustaja Muhammad ibn al Shafi'i (k. 820)
  • Sunni: Hanbali, perustaja Ahmad ibn al-Hanbal (k. 855)
  • Šiia: Ja'fari, perustaja Ja'far al-Sadiq (k. 755)

Tunnustettuja lakikoulukuntia on yhteensä kahdeksan, sillä mukaan lasketaan myös kolme pientä koulukuntaa eli Jemenissä vaikuttavat šiaalaiset zaydit, Omanissa esiintyvä ibadilaisuus sekä nykyään lähes kadonnut zāhirīlaisuus.[23] Lisäksi islamissa on kolme suuntausta, jotka eivät ole lakikouluja, mutta lasketaan mukaan islamiin. Ne ovat ashʿarit eli maturidit, suufismi sekä salafistit.[23]

Eroja koulukuntien välillä esiintyy esimerkiksi suhtautumisessa tyttöjen ympärileikkaukseen. Shafi'ilainen koulukunta pitää sitä pakollisena, mutta muut vain suositeltavana. Hanafioppineet pitävät sitä vaihtelevasti joko suositeltavana tai uskonnon kannalta neutraalina asiana.

Šiialaisten ja sunnien laintulkinnan suurin ero liittyy siihen, kenellä on oikeus tulkita lakeja. Sunnilaisuudessa poliittinen valta oli kalifilla, mutta laintulkinnasta vastasivat uskonoppineet. Šiialaisuudessa poliittinen ja uskonnollinen valta yhdistyi imaamin persoonassa. Šiialaisten viimeisen imaamin, Muhammad al-Mahdin aloitettua Suuren kätkeytymisen vuonna 940 ei yhteisöllä ollut enää lain tulkinnasta vastaavaa imaamia. Vastuu siirtyi šiialaisille oppineille ja alkoi muistuttaa sunnilaista käytäntöä.

Vaikka šiiojen ja sunnien välillä on usein voimakkaita jännitteitä, šiialaisuus hyväksytään yhdeksi islamilaisen lain koulukunnaksi.

Šarian lähteet ja tulkintaperiaatteetMuokkaa

Koraanista löytyy ohjeita esimerkiksi avioliitosta ("älkää ottako vaimoksenne isänne vaimoa"), perinnönjaosta ("pojalle kuuluu sama osuus kuin kahdelle tytölle"), orpojen omaisuuden hoidosta ("antakaa orvoille heidän omaisuutensa") tai ryöstösaaliin jaosta ("sotasaaliit kuuluvat Jumalalle ja profeetalle"). Ohjeet ovat kuitenkin irrallisia ja satunnaisia, joten Koraanista ei yksin ole lakikirjaksi. Tämän takia šaria tarvitsee myös muita tietolähteitä. Sellaiseksi kehittyi 800-luvun alussa profeetan sunna, joka koottiin hadith -kokoelmiksi. Näiden lähteiden avulla islamilaiset lainoppineet ratkaisevat oikeustapauksia. Vaikka Koraanilla on periaatteessa ensisijainen asema, todellisuudessa hadithit menevät edelle, sillä myös Koraania tulkitaan niiden avulla.[24]

Jos Koraanista tai sunnasta ei löydy ratkaisua, avuksi otetaan kaksi periaateetta: analogia (qiyás), ja yksimielisyys (ijmá).

Lakikoulukunnat erottavat toisistaan kaikkien muslimien välillä vallitsevan yksimielisyyden, joka koskee suuria asioita. Tämä itsessään luonnollinen ajatus löytyy myös muutamassa Koraanin kohdassa, kuten: "Pitäkää kaikki kiinni Jumalan köydestä, älkääkä hajaantuko." (3:103) Hienostuneempi periaate on uskonoppineiden yksimielisyys, joka ohjaa pienempiä lakiteknisiä yksityiskohtia. Kaikkien muftien yksimielisyys ei ole välttämätöntä, vaan pienet vähemmistöt voidaan jättää huomiotta.[25] Ignaz Goldziher katsoo, että periaatteen omaksumiseen vaikutti roomalaisen lain konsensusperiaate opinio prudentium.[26]

Analogisessa päättelyssä on eri muotoja, kuten argumentum a maiore ad minus, jossa esimerkiksi yleisestä periaatteesta mennään yksittäiseen tapaukseen tai argumentum a minori ad maius, jossa erityistapauksesta päästään yleisempään (esimerkiksi Koraanin kielto juoda viiniä laajennetaan alkoholiin yleensä). Myös analogiapäättely omaksuttiin islamilaiseen lakiin roomalaisesta laista.[27] Analogia oli viimeinen hyväksytty periaate, ja vielä Shafi'in jälkeen sen käyttöönotto kohtasi vastarintaa.[28]

Schafi'i pani šarian lähteet seuraavaan tärkeysjärjestykseen: 1) Koraani, 2) profeetan sunna, 3) profeetan kumppaneilta ja muilta tuleva traditio, 4) yksimielisyys sekä 4) analogia ja oma järkeily.[29] Šiialaisuus on lisännyt näihin imaamien antaman esikuvan.

Tekojen luokitteluMuokkaa

 
Umdat al-Salik, englanniksi käännetty shafi'i -koulukunnan šariakäsikirja

Šaria jakaa ihmisten teot viiteen luokkaan:[30][31]

  1. Pakollinen: teko tuo ansioita ja tekemättömyys rangaistaan (fard, wajib)
  2. Suositeltava: tuo ansioita Paratiisiin pääsemiseksi, mutta tekemättömyyttä ei rangaista (sunna, mandub)
  3. Luvallinen: suurin osa arkielämään liityvästä toiminnasta, jotka ovat lain kannalta neutraaleja (mubah)
  4. Vältettävä: tekoa ei rangaista, mutta siitä pidättäytyminen tuo ansioita (makruh)
  5. Kielletty, laiton: synti, josta on määrätty rangaistus (haram, muharram)

Laittoman teon tasoja on kolme:[32]

  1. Pienet synnit (saghira). Niistä ei rangaista, ja ne katsotaan sovitetuiksi, kun henkilö on osallistunut rukoushetkeen tai (suurempien asioiden ollessa kyseessä) perjantairukoukseen.
  2. Suuret synnit (kabira). Nämä rikkomukset mainitaan nimeltä Koraanissa tai haditheissa. Niistä seuraa kirous tai maallinen rangaistus.
  3. Epäusko (kufr) sulkee ihmisen islamin ulkopuolelle ja johtaa helvettiin, ellei hän palaa šahadan kautta takaisin islamiin.

Šaria-käsikirja "Reliance of the Traveller" luettelelee 74 suurta syntiä.[33] Seuraavassa on niistä esimerkkejä (koodit viittaavat käsikirjan numerointiin):

  • vertaisen asettaminen Jumalalle (p1.1)
  • uskovaisen tappaminen (p2.1.1)
  • rukouksen jättäminen väliin (p5.0)
  • epäkunnioitus vanhempia kohtaan (p6.0)
  • orpojen omaisuuden kavaltaminen (p8.0)
  • valehtelu profeetasta (p9.0)
  • pakeneminen uskonsodasta (p11.0)
  • alkoholinkäyttö (p14.0)
  • homoseksuaalisuus (p17.0)
  • varkaus (p21.0)
  • sianlihan syönti (p30.0)
  • olla uskomatta kohtaloon (p37.0)
  • kuvien tekeminen (p44.0)
  • riitely (p64.0)

Lisäksi on joukko todennäköisiä suuria syntejä, joihin kuuluu muun muassa:

  • lupauksen pettäminen (p75.15)
  • viiksien jättäminen muotoilematta (p75.16)
  • pyhiinvaelluksen jättäminen väliin, vaikka voisi sen tehdä (p75.17)

Pakollisten tekojen ohella laki määrittelee suositeltavia tekoja, joita ovat esimerkiksi avioliitto, perheen perustaminen tai profeetan esikuvan seuraaminen päivittäisissä pikkuasioissa. Loukkaaviin tekoihin islamissa kuuluvat muun muassa liika uteliaisuus, epäkohteliaisuus tai veden tuhlaaminen silloin, kun se on käyttäjänsä omaisuutta.

RangaistuksetMuokkaa

 
Juutalaisnaisen teloitus Marokossa. Alfred Dehodencq, 1860

Šaria eroaa läntisestä oikeusajattelusta rangaistusten osalta. Ne jaetaan kolmeen ryhmään. Seuraava kuvaus esittää rangaistusten klassisen kuvauksen keskiajan šariakäsikirjassa "Reliance of Traveller" (Umdat al-Salik). Perinteiset anakrimmat käytännöt ovat korkeintaan rajoitetussa käytössä nykyisissä muslimimaissa, vaikka muun muassa ISIS ja Boko Haram ovat palauttaneet niitä hallitsemilleen alueille vielä nykyäänkin.

Hudud (rajat)Muokkaa

Hadd (monikossa hudud) tarkoittaa rangaistuksia rikoksista, jotka kohdistuvat uskontoa vastaan siten kuin ne määritellään Koraanissa. [34] Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Islamista luopuminen tarkoittaa myös yksittäisiä opinkappaleita. Eri lakikoulukuntien tulkinnat eroavat hieman.

Tuomarilla ei ole oikeutta armahtaa hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä, kuten muissa rikoksissa.[35] Rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista amputaatioon ja kuolemantuomioon. Koska ne ovat ankaria, hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka ovat myös tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeän silminnäkijöiden todistuksen. Rangaistusta ei määrätä, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen, esimerkiksi varastamaan ruokaa nälkäisenä. Hudud-rangaistuksia ei sovelleta lapsiin.[36]

Qisas (kosto)Muokkaa

Joissakin rikoksissa rankaiseminen delegoidaan rikoksen uhreille, joten kyseessä on kosto eli Hammurabin lain "silmä silmästä" - periaate.[37] Tällaisia rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen. Uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai edustajalta.

Kosto on šariassa pakollista, kun on tapahtunut tahallinen ruumiinvamman tuottaminen.[38] Koston tulee ilman liioittelua vastata aiheutettua vammaa periaatteella hammas hampaasta, henki hengestä. Virallista suostumusta tai oikeudenkäyntiä ei tarvita. Ellei loukattu itse kykene kostoon, hallitsijan edustaja voi määrätä hänelle edusmiehen sitä varten. Jos kaksi henkilöä on oikeutettu kostamaan, he joutuvat arpomaan kumpi saa tehdä sen. Kanteen nostajat voivat myös luopua kostosta, jolloin he ovat oikeutettuja korvaukseen (diya). Esimerkiksi muslimin tappamisesta hinta on sata kamelia.[39]

Ta'zir (kurinpito)Muokkaa

Tottelemattomuus Jumalaa vastaan éli šaria-lain rikkominen rangaistaan kaikissa muissa tapauksissa "kalifin tahdon" mukaisesti.[40] Rangaistuksen määrääminen on delegoitu tuomarille tai yhteisölle itselleen. Rikos voi olla esimerkiksi väärä vala tai uppiniskaisuus. Rangaistuksena voi olla esimerkiksi vankeus, ruoskinta tai pelkästään moite. Auktoriteettiasemassa oleva henkilö voi antaa rangaistuksen alaiselleen, esimerkiksi vanhemmat lapselleen, aviomies vaimolleen ja opettaja oppilaalleen kuitenkin vain tämän huoltajan luvalla.[40]

Jos ei-muslimi väittää muslimin tehneen rikoksen häntä vastaan, teon näyttöongelmat voivat olla suuria, ja mahdollinen rikos jää helposti rankaisematta. Tämä johtuu siitä, että ei-muslimin todistus muslimia vastaan ei ole laillisesti pätevä missään kolmessa rangaistusten tyypissä.[41]

Lain pääalueetMuokkaa

Laki jaetaan kahteen pääalueeseen, joista toinen keskittyy uskonnollisiin rituaaleihin ('ibadat)j, ja toinen käsittelee ihmisten välisiä suhteita, kuten orjuutta, sopimuksia, perintöä, avioliittoa, saaliinjakoa tai suhtautumista ei-muslimeihin (mu'amalat).[42] Rituaalilakiin kuuluvat islamin viisi peruspilaria, kuten rukous eli salat. Islamilainen laki määrää tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen. Islamilaisen lain piiriin kuuluu monia asioita, joita ei länsimaisessa perinteessä pidetä juridisina kysymyksinä, kuten henkilökohtaisen hygienian hoito tai hääjuhlien viettämisen tavat. Ajatolla Khomeini onkin todennut, että "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [43]

Esimerkkejä šarian alueistaMuokkaa

Valtio-oppiMuokkaa

Eurooppalainen ajatus vallan kolmijaosta lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan ei kuulu islamiin. Islamissa valta kuuluu Jumalalle, jota edustaa kalifi ja tulkitsee papisto eli ulama.[44]

Islamilaisen lain mukaan kalifaatti on välttättömyys, sillä islamilainen umma tarvitsee johtajan, joka pitää yllä uskontoa, puolustaa yhteisöä, auttaa sorrettuja ja valvoo oikeuksien toteutumista.[45] Kalifin vaatimuksiin kuuluu, että hän on miespuolinen muslimi, joka tulee Quraysh -heimosta, on täysi-ikäinen ja täydessä ymmärryksessä, vapaa, urhoollinen, arvostelukykyinen, ja hänellä on normaali näkö, kuulo ja puhekyky.[45] Kalifeja voi kerrallaan olla vain yksi, joten islamiin sisältyy ajatus koko maailman kattavasta kalifaatista. Jos kalifeja on kaksi, kummankaan kalifaatti ei ole pätevä.[46] Kalifin velvollisuutena on sotia juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia vastaan, kunnes he kääntyvät muslimeiksi tai suostuvat maksamaan veroa kalifille.[47]

Kalifille kuuluu toimeenpanovalta, mutta hän ei kuitenkaan voi antaa uusia lakeja, sillä lainsäätäjä on ainoastaan Jumala, jonka šarialaki on annettu ikuisiksi ajoiksi ja muuttumattomana islamin pyhissä kirjoituksissa. Uutta lainsäädäntöä ei siten voi olla. Sitä vastaa lähinnä lakien tulkitseminen, joka kuuluu islamilaiselle papistolle ja etenkin mufteille. Tuomiovalta on jaettu kalifin ja uskonnollisten tuomioistuimien kesken.

Islamilainen valtio ei ole demokratia, vaan jotain aivan muuta.[44] Kansalaiset eivät liioin ole oikeudellisesti tasa-arvoisia, vaan laki suosii muslimeja ja syrjii dhimmejä tavoilla, jotka on kirjattu muun muassa Umarin sopimukseen. Islamilaisen käsityksen mukaan yksilö on osa maailmankaikkeutta, ja hänen on mukauduttava samaan lakiin, jolla maailmankaikkeutta hallitaan. Jos yksilö omaksuu itsenäisen kannan johonkin tärkeään asiaan ja havaitsee enemmistön olevan toista mieltä, hänen on mukauduttava enemmistön kantaan paitsi jos se on ristiriidassa šarian kanssa.[48] Tässä tapauksessa enemmistön on mukauduttava vähemmistön mielipiteeseen.

Oppi yhden johtajan hallitsemasta ummasta on ihanne, joka ei koskaan toteutunut käytännössä, ellei sitten myyttisessä menneisyydessä, jota kuvattiin "neljän oikeaan johdetun kalifin" kaudeksi. Toisaalta esimerkiksi ISIS on pyrkinyt vielä nykyaikanakin palauttamaan islamilaisen valtion oikeaoppisia instituutioita.[49]

AvioliittoMuokkaa

Šarian yleisimmin nykyaikana sovellettu alue on perheoikeus, josta tiettyjä osia on otettu käyttöön myös esimerkiksi Britanniassa.[50] Avioliitto solmitaan sopimuksella, jota edeltää avioliittotarjous (Ííájáb). Naisen on saatava suostumus liittoon holhoojaltaan, joka on hänen isänsä, veljensä tai muu läheisin miespuolinen muslimisukulainen. Jumalan lähettilään kerrotaan sanoneen: "Ei ole avioliittoa ilman walia (laillista holhoojaa)".[51] Muslimimies voi mennä naimisiin myös juutalaisen tai kristityn kanssa, mutta ei ateistin tai muun monijumalaisen.[52] Miehellä voi olla orjattarien lisäksi korkeintaan neljä vaimoa (Koraani 4:3).

Šiialaisilla on lisäksi käytössä nikah mut‘a eli tilapäinen avioliitto. Se on voimassa etukäteen sovitun ajan, esimerkiksi yhden tunnin ja sisältää naiselle annettavan lahjan. Mut‘a-avioliittoa on pidetty uskonnon hyväksymänä prostituutiona.[53][54]

Avioero on luvallista, mutta erään hadithin mukaan kaikista luvallisista teoista avioero on se, "jota Jumala eniten inhoaa".[55] Mies voi erota vaimostaan sanomalla todistajien läsnä ollessa "talaq" eli "eroan sinusta" kolmesti. Useimmissa muslimimaissa tämä tapa ei enää ole voimassa. Naisten kohdalla asia on monimutkaisempi, sillä nainen voi erota miehestään vain tämän luvalla.

Aviorikoksen osalta šaria määrää naimisissa olevalle kivityskuoleman, mikä on myös kaikkien pääkoulukuntien yksimielinen näkemys.[56] Naimisissa olevan avionrikkojan tappajaa ei rangaista.[57] Jos avionrikkoja on lapsi, joka ei ole vielä tullut puberteettiin, rangaistuksena on sata ruoskaniskua. [56] Naisorjaa on rikoksesta ruoskittava.[58] Näitä šariaan sisältyviä rangaistuksia ei muslimimaissa nykyään normaalisti seurata.

Naisten asemaMuokkaa

Pääartikkeli: Islam ja naiset

Perhe on muslimiyhteiskunnan tukipylväs.[59] Koraanin on katsottu julistavan miehen perheen pääksi, koska niin sanotaan Naisten suurassa: "Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan" (Suura 4:34). Islam näkee miehen ja vaimon toistensa täydentäjinä [60] Islamin uskonoppineet ovat yksimielisiä siitä, että aviomiesten on pakollista elättää vaimojaan sillä ehdolla, että nämä ovat miehensä saatavilla eivätkä kapinoi.[52] Elatusvelvollisuus perustuu siihen, että naisen tulee olla miehensä saatavilla, eikä hänellä ole oikeutta lähteä aviokodistaan ilman miehen lupaa. Vaimon tulee totella miestään kaikessa, mikä on islamin lakien mukaan sallittua. Miehen on kohdeltava vaimojaan tasapuolisesti mitä tulee miehen kanssa vietettyy aikaan ja elatukseen. Jos uusi vaimo on neitsyt, tulee miehen pysyä hänen kanssaan seitsemän vuorokautta häistä. Jos vaimo ei ole neitsyt aika on kolme vuorokautta.[52] Miehen tulee kohdella vaimoaan ystävällisesti ja vaimon tulee palvella miestään ja kohdella häntä hyvin.

Muhammed nimitti jäähyväissaarnassaan naisia Ibn Hishamin mukaan "vangeiksi"[61] ja Tabarin mukaan "kotieläimiksi",[62] mutta naisella on silti perinteisesti oikeus hallita omaisuuttaan avioliitossa.[63] Islamissa naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen, mutta šaria tunnustaa myös - miehen luvalla - naisen oikeuden käydä palkkatyössä perheen ulkopuolella. Oikeudessa kahden naisen todistus vastaa yhtä miehen todistusta. Nainen saa perinnöksi puolikkaan miehen osuudesta.

Šaria nykypäivänäMuokkaa

 
Šaria-lait eri maissa
  Islamilaisen yhteistyöjärjestön valtiot joissa šaria-laki ei ole käytössä missään lainsäädännön muodossa
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä perhelainsäädännössä
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä kokonaisuudessa (myös rikoslaissa)
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä vain alueellisesti

Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia ja Pakistan soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti, mutta niissäkin sitä täydennetään parlamentin säätämillä laeilla (Pakistan ja Iran) tai kuninkaan antamilla hallintomääräyksillä (Saudi-Arabia). Myös Sudanissa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki ja siihen liittyvät hudud-rangaistukset.[64][65] Suurimmassa osassa islamilaista maailmaan perinteistä islamilaista lakia noudatetaan vain perheoikeuden sekä rituaalilain osalta.[66] Turkki on sekulaari valtio ja siellä šaria-lailla ei ole virallista asemaa.

Vuonna 2008 Iso-Britannia antoi viidelle šaria-tuomioistuimelle oikeuden sovitella asianomistajariitoja. Šaria-tuomioistuinten ratkaisut ovat sitovia, mutta tuomioistuimilla on toimivalta vain silloin, kun kaikki osapuolet sen etukäteen hyväksyvät. Juutalaisten Beth Din -tuomioistuimilla on jo pitkään ollut vastaava asema Britanniassa.[67]

Monien islamilaisten maiden lainsäädäntö pohjautuu muilta osin länsimaiseen esimerkkiin. 1900-luvun alkupuolella niissä vallitsi sekulaarin modernismin aatesuuntaus, jossa uskonto pyrittiin rajaamaan ihmisten yksityiselämään. Tämä johti monissa maissa islamilaisen lain merkityksen vähenemiseen. Islamin ideologisen merkityksen kasvettua 1980-luvulta lähtien on islamilaisen lain asemaa muslimimaissa ryhdytty pohtimaan uudelleen. Erityisesti islamistiset ryhmät ovat vaatineet sen uudelleen käyttöön ottamista ja laajempaa soveltamista yhteiskunnissa.[68]

Šaria-lakia sovelletaan aina vain muslimeihin niissäkin valtiossa, joissa se on käytössä, vaikka joissain poikkeustapauksissa yksittäiset säädökset saattavat koskea myös muihin uskontoihin kuuluvia. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa alkoholin nauttiminen on kielletty myös ei-muslimeilta. Niissä muslimimaissa, joissa perhelaki noudattaa šariaa, on uskonnollisille vähemmistöille, dhimmeille säädetty omat rinnakkaiset lakinsa ja usein myös tuomioistuimensa.[69]

Šarian kritiikkiMuokkaa

Šariaa on lännessä arvosteltu länsimaisten arvojen vastaisena.

Antropologiassa ei oteta kantaa arvokysymyksiin, vaan tarkastellaan sosiaalisia yhteisöjä mahdollisimman objektiiviselta pohjalta. Šarian luonnehtima Jumalan lakiin perustuva yhteiskuntamalli edustaa antropologian näkökulmasta klaaniyhteiskuntaa, joita esiintyy siellä, missä eläminen ei perustu maanvlijelyyn ja missä ei ole keskitettyä hallitusvaltaa.[70] Paimentolaisuuteen perustuville yhteiskunnille ovat ominaisia tiukat normit, sotaisuus muita ryhmiä vastaan, yhdenvertaisuus vain oman ryhmän sisällä sekä puuttuvien julkisten instituutioiden korvaaminen yhteisön omalla valvonnalla, johon siten kuuluu oman käden oikeus. [70] Paimentolaisarvoihin kuuluvat miesten tasa-arvoisuus, riippumattomus, tiukka lojaalisuus omaa perhettä, sukua ja klaania kohtaan sekä sotaisuus ja oman kunnian valvominen. Islam voidaan nähdä paimentolaisuuteen perustuvien klaaniyhteiskuntien oloista nousseena uskontona, joka tarjoaa vastauksia juuri niiden erityisiin tarpeisiin.

Läntisen arvostelun kohteena ovat olleet šarian epädemokraattisuus ja muuttumattomuus, lainsäädännön epämääräisyys, julmat rangaistukset sekä epätasa-arvoinen suhtautuminen naisiin, ei-muslimeihin, juutalaisiin, homoseksuaaleihin ja eräisiin muihin ryhmiin. Šarian on katsottu olevan ristiriidassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti todennut, ettei šaria sovi yhteen demokratian perusperiaatteiden kanssa.[45]

Funktionalistisen sosiologian näkökulmasta voidaan puhua yhteensopivuuden ongelmasta. Jälkiteollisten yhteiskuntien tarpeet ja instituutiot poikkeavat niin paljon klaaniyhteiskuntien oloista, että siellä kehittynyt uskonto ei mutkitta sopeudu täyttämään jälkiteollisessa yhteiskunnassa esiintyviä tehtäviä. Tämä näkyy myös siinä, että šaria on vain osittain käytössä niissäkin maissa, jotka ovat korostuneesti islamilaisia valtioita.

Šarian käyttöönotosta keskustellaan myös Suomessa. Yleisimmin on ehdotettu šarian käytön aloittamista perheoikeudessa,[71][72] mutta muutkin šarian alueet ovat saaneet kannatusta.[73][74] Vastustajien mielestä rinnakkaisen yhteiskuntajärjestyksen syntymistä ei tule sallia.[72]

LähteetMuokkaa

Yleiset lähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. "The maginificent structure of laws, lovingly elaborated by successive generations of jurists and theologians [i.e. fiqh -oppineet] is one of the major intellectual achievements of Islam, and perhaps most fully exemplifies the genius of Islamic civilization.” Bernard Lewis, The Middle East, s. 223, Phoenix Press, 1995 ,ISBN 1-84212-139-1
  2. al-Bukhari: Book of Belief Sahih al-Bukhari. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  3. Herbert Berg: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period, s. 5. Routledge, 2000.
  4. Berg, 2000, 6
  5. Nevo, Y.D. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State., s. 421. Prometheus Books, 2003.
  6. Popp, V.: The Hidden Origin of Islam, s. 89. Prometheus Books, 2010.
  7. Wansbrough, J.: Quranic Studies. Sources and Methods of Scriptural Interpretation.. Prometheus Books, 1977/2004.
  8. Schacht, 1950, 98
  9. Berg, H.: The Development of Exegesis in Early Islam, s. 13. Routledge, 2000.
  10. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 11. Clarendon, 1950.
  11. Schacht, 1950, 5
  12. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Teoksessa: Ahmad ibn Naqib al-Misri Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. vii. amana publications, 2017.
  13. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 7. Claridon Press, 1950.
  14. Schacht, 1950, 9
  15. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 47. Isaac Publishing, 2013.
  16. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 158-163. Otava, 2004.
  17. Umdat al-Salik, 2017, 109 (f1.3)
  18. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 689 (p53.1.2). amana publications, 2017.
  19. Donald R. Davis, Jr.: The Spirit of Hindu Law 2010, s. 5. Cambridge University Press.
  20. Sookhdeo, 2012, 290-
  21. Sookhdeo, 2012, 69
  22. Sookhdeo, 2012, 70
  23. a b The Amman Message 2009. The Royal Aal-al-Bayt Institute for Islamic Thought.
  24. Schact, 1950, 15
  25. Schacht, 1950, 82
  26. Schacht, 1950, 83
  27. Schacht, 1950, 99
  28. Schacht, 1950, 2
  29. Schacht, 1950, 134
  30. Umdat al-Salik, 2017, 30, c21-c2.5
  31. Sami A. Aldeeb Abu-Sahlieh: Muslims’ genitalia in the hands of the clergy. Religious arguments about male and female circumcision. Male and Female Circumcision, 131-171, 1999.
  32. Umdat al-Salik, 2017, 31 (c2.5)
  33. Reliance of the Traveller, 2017, 649-712
  34. Sookhdeo, 2012, 70
  35. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 652. amana publications, 2017.
  36. Sookhdeo, 2012, 72
  37. Sookhdeo, 2012, 72
  38. Umdat al-Salik, 2012, 585 (o3.1)
  39. Umdat al-Salik, 2017, 588 (04.2)
  40. a b Umdat al-Salik, 2017, 619 (017.1-4)
  41. Sookhdeo, 2012, 76
  42. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 66. Isaac Publishing, 2013.
  43. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  44. a b Islam uskomme, s. 97. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  45. a b c Esimerkiksi CASE OF REFAH PARTÏSÏ (THE WELFARE PARTY) AND OTHERS v. TURKEY (Applications nos. 41340/98, 41342/98, 41343/98 and 41344/98), JUDGMENT, STRASBOURG, 13 February 2003. No. 123: "The Court concurs in the Chamber’s view that sharia is incompatible with the fundamental principles of democracy, as set forth in the Convention" (päätös).
  46. Umdat al-Salik, 2017, 645 (o.25.6)
  47. Umdat al-Salik, 2017, 602-03, (o9.8-9)
  48. Islam uskomme, s. 101-102. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  49. Ella Landau-Tasseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars. Inquiry and Analysis #1205. https://www.memri.org/reports/delegitimizing-isis-islamic-grounds-criticism-abu-bakr-al-baghdadi-muslim-scholars. Memri, 19.11.2015.
  50. Inka Achté: Sharia-laki Lontoossa Maailman Kuvalehti. 24.4.2012.
  51. Islamilainen avioliitto, 2013, 30-31
  52. a b c Islamilainen avioliitto, s. 47-56. IQRA - Islam yhdistys ry., 2013.
  53. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 167–173
  54. Tim Stickings: Scandal of young Iraqi girls sold for sex in temporary 'pleasure marriages' that can last as little as an hour - as one Shia cleric claims it is 'no problem at all' to wed a nine-year-old MailOnline. 4.10.2019. Daily Mail.
  55. Ibn Majah: Hadith. English reference: Vol. 3, Book 10, Hadith 2018 Sunnah Ibn Majah. sunnah.com.
  56. a b Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 619 (012). amana publications, 2017.
  57. Umdat al-Salik, 2017, 593 (05.4)
  58. Ibn Majah: Sunan Ibn Majah. English reference Vol. 3, Book 20, Hadith 2566 Sunnah.com. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips.
  59. Islam uskomme, 1993, 82
  60. Islam uskomme, 1993, 83
  61. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 450. Basam Books, 1999.
  62. Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The Last Years of the Prophet, s. 113. State University of New York Press, 1990.
  63. Islam uskomme, s. 79. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  64. Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. ("Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja", Farah sanoo. "Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.") Helsingin Sanomat, 22.7.2009, s. A13. Helsinki: ISSN 0355-2047.
  65. Somalia otti käyttöön islamilaisen lain YLE.fi. 18. huhtikuuta 2009. Viitattu 2.5.2009. (suomeksi)
  66. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 81.
  67. Abul Taher: Revealed: UK’s first official sharia courts TimesOnline. 14. syyskuuta 2008. Viitattu 23.12.2008. (englanniksi)
  68. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 81–82.
  69. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 83.
  70. a b Salzman, P.C.: Culture and Conflict in the Middle East, s. 14. Humanity Books, 2008.
  71. Sara Vainio: Sharia-laille pitäisi antaa länsimaissa tilaa, sanoo Suomessa vieraillut professori – ”Uskon, että se saataisiin toimimaan” Helsingin Sanomat. 10.6.2018.
  72. a b Sharia-laki Suomeen Iltalehti. 26.11.2010.
  73. Saako islaminuskoinen lapsi piirtää ihmisiä koulussa? – Opetushallituskin otti kantaa some-keskusteluun 8.6.2018. TS.fi.
  74. Suomen opetushallitus kunnioittaa sharialakia, mutta ei lasten oikeuksia 7.6.2018. iltalehti.fi.

Aiheesta muuallaMuokkaa