Lääketiede

tieteen ja terveydenhuollon ala, joka tutkii ja hoitaa ihmisen terveysongelmia

Lääketiede tarkoittaa suppeassa merkityksessä terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon kohdistuvaa tiedettä. Laajassa merkityksessä lääketiede sisältää myös näihin päämääriin tähtäävät käytännön toimet eli lääkinnän ja kirurgian.[1] Lääketieteessä pyritään ymmärtämään, kehittämään ja soveltamaan tapoja, joilla ihmisen tai eläimen terveyttä voidaan vaalia ja parantaa. Lääketiede on soveltava tiede, jossa sovelletaan useita luonnontieteitä, kuten biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa. Erityisesti lääketieteessä keskitytään ihmisen anatomiaan, fysiologiaan ja biokemiaan sekä patologiaan ja mikrobiologiaan.

Asklepios sauvoineen, joka on toiminut lääketieteen symbolina antiikin ajoista saakka.

Suomessa käytettävässä lääketieteellisessä mallissa lääketeollisuus rahoittaa 77 prosenttia lääketieteellisestä tutkimuksesta ja Lääkäriseura Duodecim laatii hoitosuositukset erikoislääkäriyhdistysten kanssa[2].

HistoriaMuokkaa

Pääartikkeli: Lääketieteen historia

Lääketieteen historia on pitkä ja siksi osin myös hämärä. Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat joutuneet erikoistumaan sairaiden ja heidän kipujensa kohtaamiseen. Länsimaisen lääketieteen myyttinen perustaja on kreikkalainen jumala Asklepios, joka oli tarun mukaan Apollonin poika. Käytännössä rationaalisesti tauteihin suhtautuneen lääketieteen perusti länsimaissa Hippokrates Kosilainen, joka vaikutti 400- ja 300-luvuilla eaa. Antiikin lääketieteellisen tiedon kodifioi puolestaan Klaudios Galenos 100-luvun jälkipuoliskolla. Hänen auktoriteettinsa ohjasi länsimaista lääketiedettä aina 1700-luvun alkupuolelle saakka. Galenoksen ajattelu perustui oppiin neljästä oletetusta ruumiinnesteestä, joita olivat keltainen sappi, musta sappi, veri ja lima. Lääkärit pyrkivät rohdoin ja ruokavaliolla palauttamaan näiden tasapainon. Myös maineikas lääkäri Hippokrates kannatti humoraalioppia, jota pidettiin lääketieteellisenä totuutena kahdentuhannen vuoden ajan[3].

Renessanssin aikana lääketieteen edustajat alkoivat hiljalleen tutkia ihmisruumista ruumiinavauksin. Anatomian kehitys avasi tien ihmisruumiin tarkempaan tuntemukseen. 1600-luvulla mikroskoopin keksiminen mahdollisti solujen ja verenkierron löytämisen.

1700-luvulla kirurgian ja lääketieteen oppialat alkoivat yhdistyä, kun kirurgian harjoittaminen siirtyi välskäreiltä lääkäreiden hoitoon. Tällöin keksittiin myös ensimmäinen rokotus, kun isorokkoa vastaan alettiin rokottaa lehmänrokkovirusta sisältäneellä uutteella.

Vaikka lääketieteellä on pitkät perinteet, se saavutti vasta 1800-luvun loppupuolella erityisaseman ihmisen sairauksien hoidossa. Ruumiinavaukset, mikroskopian kehittyminen, bakteerien löytäminen ja kemian kehittyminen mahdollistivat lääketieteen nopean kehityksen. Rokotusohjelmat ja antibioottien keksiminen 1940-luvulla vähensivät lopulta monien kulkutautien valtaa kehittyneissä teollisuusmaissa, mutta yhä 2000-luvulla kehitysmaissa WHO:n mukaan 74 prosenttia AIDS-lääkkeistä on edelleen monopolin alaisia ja 77 prosenttia afrikkalaisista jää edelleen vaille AIDS-hoitoa ja 30 prosenttia maailman väestöstä on edelleen vailla mahdollisuutta saada säännöllisesti elintärkeitä lääkkeitä.[4]

Suomessa on 1980-luvun puolivälistä alkaen esitetty kritiikkiä, että lääketiede on saavuttanut liian hallitsevan aseman.[5] On puhuttu medikalisoitumisesta. Medikalisaatiossa lääketieteen valta laajenee aiemmin ei-lääketieteellisinä pidetyille alueille. Tämä on länsimaissa vallitseva kehityssuunta, joka lisää lääkinnän ja lääketieteen toiminta-alaa yhteiskunnassa ja muuttaa terveyden edistämisen ja lääketieteelliset toimenpiteet ihmiselämän keskeiseksi asiaksi.

Lääketiede on kehittynyt kansanparannuksesta (jota kutsutaan myös kansanlääkinnäksi). Lääketieteen piirissä kuitenkin vastustetaan usein ankarasti kansanparannuksen hoitokeinoja, ennen kuin löydetään tieteellinen selitys, miksi tietty perinteinen hoitokeino toimii.lähde? Vuonna 2008 on julkaistu tutkimus pihkavoiteesta, joka on vanha kansanlääkinnän keino haavojen ja ihon infektioiden hoidossa. Tutkimuksen mukaan voiteella on myönteisiä vaikutuksia haavoihin, tulehduksiin ja ihosairauksiin.[6]

Lääketieteen osa-alueetMuokkaa

Kliinisen lääketieteen osa-alueitaMuokkaa

  • Sisätaudit on erikoisala, joka käsittelee aikuisten systeemisten eli koko kehon käsittävien sairauksien tutkimusta ja hoitoa. Perinteisessä merkityksessä sisätaudeilla on tarkoitettu kaikkia ei-kirurgisia elimellisiä sairauksia. Sisätauteihin luetaan yleensä kuuluviksi seuraavat alat:

Diagnostisia ja muita erikoisalojaMuokkaa

Lääketieteeseen liittyviä tieteen osa-alueitaMuokkaa

Lisäkoulutusalat SuomessaMuokkaa

Lääketieteeseen liittyvät ammatitMuokkaa

Lääketieteen kuvitusMuokkaa

Lääketieteen alan kuvitus on Yhdysvalloissa oppiaine, jossa on maisteriohjelma. Sen perusti Gerald Parker Hodge, joka toimi professorina Michiganin yliopistossa.[7]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hiltunen, Erkki; Holmberg, Peter; Kaikkonen, Matti: Galenos. Ihmiselimistö kohtaa ympäristön. Sanoma Pro Oy, 2008. ISBN 951-033-084-1.
  • Huovinen, Pentti ym. (toim.): Terve ihminen: Suomalainen lääkärikirja. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32241-5.
  • Huovinen, Pentti (toim.): Lääkärinkielen sanakirja. Helsinki: Duodecim, 2006. ISBN 951-656-252-3.
  • Lääketieteen termit. 6. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim, 2016. ISBN 978-951-656-295-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lääketiede.