Wikipedia

Lastenpsykiatria

Sivulta puuttuu ensiarviointi.

Lastenpsykiatria on lääketieteen ja terveydenhuollon erikoisala, joka tutkii ja hoitaa noin alle 12-vuotiaiden tunteiden ja käyttäytymisen ongelmia ja psyykkisiä häiriöitä.[1] Nuorisopsykiatria hoitaa vastaavasti noin 12–18-vuotiaita.

Ongelmat

muokkaa

Häiriötasoisista oireista on aina selvää ja pitkäaikaista haittaa lapselle päivittäisissä toiminnoissa iänmukaisella vertailutasolla.[2] Rajanveto häiriötasoisen oireen ja normaalin vaihtelun välillä on kuitenkin loppujen lopuksi keinotekoista ja olennaisempaa onkin arvioida sitä hyötyä, joka häiriön toteamisesta ja hoitamisesta olemassaolevilla menetelmillä olisi odotettavissa kussakin tilanteessa.

Pikkulapsipsykiatriassa on käytetty 0–3-vuotiaiden lasten tutkimisessa ns. DC:0-3R-luokitusta, johon kuuluvat seuraavat pääluokat:[3]

  • Traumaperäinen stressihäiriö
    • Deprivaatio/kaltoinkohteluhäiriö
  • Mielialahäiriö
    • Pitkittynyt surureaktio
    • Varhaislapsuuden ahdistus
    • Varhaislapsuuden masennus
    • Sekamuotoinen emotionaalisen ilmaisun häiriö
    • Sopeutumishäiriö
  • Aistitoimintojen säätelyhäiriö
    • Yliherkkä säätelyhäiriö
    • Alireagoiva säätelyhäiriö
    • Aistiärsykkeitä etsivä, impulsiivinen säätelyhäiriö
  • Nukkumiskäyttäytymisen häiriö
    • Nukahtamisen häiriöt
    • Nukkumisen häiriöt
  • Syömiskäyttäytymisen häiriö
  • Vuorovaikutuksen ja kommunikaation häiriö
  • Muut häiriöt

Lasten erityisiin taitoihin liittyviä kehityshäiriöitä ovat muun muassa[4]

Sosiaaliseen vuorovaikutukseen painottuvia häiriöitä ovat muun muassa autismikirjon häiriö, valikoiva puhumattomuus ja lapsuuden kiintymyssuhdehäiriö. Yleisin kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö on ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö. Enemmän lastenneurologiaan liittyvät tic-oireet ovat myös lapsilla varsin tavallisia. Kun näitä harvemmin esiintyy laajasti ja pitkäaikaisesti voi olla kyse Touretten oireyhtymästä.

Käytöshäiriöihin kuuluu erilaista laajaa, pitkäaikaista ja toimintakykyä heikentävää käytöstä, joka liittyy piittaamattomuuteen toisten hyvinvointia ja yhteisön sääntöjä kohtaan. Lasten uhmakkuushäiriössä on vastahankaista, uhmaavaa ja vihamielistä käytöstä ikätasosta poikkeavalla tavalla. Tunnekylmään käytöshäiriöön liittyy lisäksi syyllisyyden, katumuksen ja empatian tunteen puute sekä pinnallisuus, vastuunkannon vaikeus ja huijaaminen ja manipulointi. Nämä häiriöt varhaislapsuudessa ennustavat myöhempää rikollisuutta, päihteiden käyttöä ja muita psykososiaalisia ongelmia.[5]

Lapsilla voi olla myös muita psykiatrisia ongelmia kuten

Menetelmät

muokkaa

Ehkäisy

muokkaa

Lasten mielenterveyttä voidaan vahvistaa yhteiskunnan jokaisella tasolla. Erityisesti negatiivisten riskitekijöiden kasaantumista on oleellista ehkäistä, mutta myös positiivisia psyykkistä sitkeyttä lisääviä tekijöitä voidaan pyrkiä vahvistamaan.

Riskitekijöihin kuuluvat muun muassa[6]

  • varhaiset päihdekokeilut
  • yksinäisyys, kaltoinkohtelu, syrjintä ja kiusatuksi joutuminen
  • lapsen ja vanhempien somaattiset sairaudet
  • vanhempien psyykkiset häiriöt
  • vanhempien kypsymättömyys, kuten tietämättömyys lapsen tarpeista
  • poikkeavat kasvatustavat ja -asenteet
  • toistuvat erot ja menetykset
  • köyhyys, työttömyys, epätasa-arvo
  • väkivalta, sota ja luonnonkatastrofit

Suojatekijöihin kuuluvat taas esimerkiksi[7]

  • ongelmanratkaisukyky
  • aiemmat selviytymisen ja onnistumisen kokemukset
  • vanhemman tai muiden aikuisten tarjoama tuki
  • hyvät sisarus- ja kaverisuhteet ja menetyksiä korvaavat suhteet

Tutkiminen

muokkaa

Lastenpsykiatria perustuu tietämykseen lapsuusiän keskimääräisestä psyykkisestä ja somaattisesta kehityksestä ja tämän yksilöllisestä vaihtelusta. Tärkeitä psyykkisen kehityksen osa-alueita ovat muun muassa tunteiden säätely, käyttäytymisen säätely, sosiaaliset ja viestintätaidot, tietojenkäsittely, moraali ja vanhemmilla seksuaalisuus. Somaattiseen kehitykseen kuuluvat esimerkiksi kasvu ja aivojen kehitys sekä vanhemmilla sukupuolielimistön kehitys.[8]

Lastenpsykiatrisessa tutkimuksessa voidaan kerätä tietoa[2]

  • haastattelemalla lasta, vanhempia ja huoltajia vapaasti ja kyselylomakkeiden ja rakenteisten menetelmien avulla
  • kirjallisesti lapsen päiväkodista, koulusta tai muilta aikuisilta
  • havainnoimalla lasta ja tämän vanhempia vapaasti vastaanoton aikana istuessa tai leikkiessä
  • havainnoimalla lapselle annettujen tehtävien suorittamista (esim. piirrostehtävät)
  • somaattisilla tutkimusmenetelmillä kuten neurologisella tutkimisella ja laboratorio- ja kuvantamistutkimuksilla

Luotettavan arvion tekemiseksi tarvitaan yleensä useita tapaamiskertoja. Ensimmäisellä kerralla on tärkeää luoda lapseen ja hänen vanhempiinsa luottamuksellinen yhteistyösuhde.[2]

Yli 5-vuotiaat voivat usein jo itse kertoa elämästään. Kouluikäisille voidaan jo esittää yksinkertaisia kysymyksiä esimerkiksi[2]

  • toimeentulosta kavereiden ja perheen kanssa, riitelystä ja sääntöjen noudattamisesta
  • suuttumisesta, surusta, alakulosta, pelosta, hermostuneisuudesta
  • riittämättömyyden tunteesta ja itsetunnosta

Lapsen vanhemmilta tai muilta aikuisilta kerättyyn oleelliseen tietoon voivat kuulua ainakin[2]

  • lapsen aiemmat terveysongelmat, tutkimukset ja hoidot (raskausajalta lähtien)
  • lapsen nykyoireiden ja -ongelmien kulku ja näihin vaikuttavat tai yhteydessä olevat tekijät
  • lapsen vahvuudet
  • perheen tilanne, kuten asuinpaikka, työ, parisuhde, huoltajuus, muu tukiverkosto, lastensuojelu
  • koulun, tarhan tai päivähoidon tilanne, kuten luokka, opettaja ja ryhmäkoko

Hoito

muokkaa

Lastenpsykiatriassa ehkäisevät toimenpiteet ja ongelmien hoitaminen varhaisessa vaiheessa on tehokkainta. Perheen varhaisen vuorovaikutuksen laatuun voidaan vaikuttaa raskausajasta lähtien. Äitiys- ja lastenneuvolat ja terveydenhoitajien kotikäynnit ovat tälle työlle otollisia tilaisuuksia erityisesti riskiryhmissä. Moniongelmaisissa tilanteissa saatetaan taas tarvita laajaa terveydenhuollon, sosiaalitoimen, päihdehuollon, vapaaehtoisten ja perheen verkoston yhteistyötä.[9]

Käytöshäiriöiden hoidossa vanhempainohjausta voidaan toteuttaa tehokkaasti etähoitona. Yleensä pyritään edistämään vanhempien kyvykkyyden ja hallinnan tunnetta, myönteistä vuorovaikutusta ja lopulta lapsen sosiaalisia taitoja ja tunnesäätelyä. Ohjaus voi rakentua oppimateriaalista, ryhmäkeskustelusta, roolileikistä, tehtävistä, harjoituksista ja puhelinkeskusteluista. Hoidon voi toteuttaa perhevalmentaja.[10]

Psykoterapeuttiset, psykososiaaliset hoitomuodot ovat ensisijaisia lastenpsykiatriassa, mutta erityisesti vakavissa häiriöissä lääkehoidon lisääminen hoitoon voi olla hyödyksi. Hoidossa on käytetty hyvin erilaisia terapiasuuntauksia aina kognitiivisesta ja ratkaisukeskeisestä terapiasta toimintaterapiaan ja luoviin terapioihin (kuten musiikkiterapia).[11] Myös pienillä lapsilla vanhempi-lapsiterapiat ja perheterapiat voivat sisältää pedagogisia, kognitiivisia ja psykodynaamisia piirteitä. Varhaisen vuorovaikutuksen hoitoon on kehitetty lukuisia erilaisia ohjelmia. Hoitoon voidaan yhdistää myös parisuhde- ja ryhmätoimintaa.[9]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Kumpulainen, Arolainen, ym. (toim.). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. 2016. Kustannus Oy Duodecim. ISBN 978-951-656-605-7.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Erikoisalani.fi: Lastenpsykiatria. URL: https://erikoisalani.fi/tulokset/34. Viitattu 27.4.2024.
  2. ↑ a b c d e Lapsen psykiatrinen arvio. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  3. ↑ Pienten lasten häiriöiden luokittelu Zero to three -diagnostisen luokittelu-järjestelmän mukaan. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  4. ↑ Puheen, kielen, motoriikan ja oppimiskyvyn kehityshäiriöt. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  5. ↑ Lasten ja nuorten käytöshäiriöt. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  6. ↑ Riskitekijät ja haavoittuvuus. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  7. ↑ Suojaavat tekijät ja selviytyvyys. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  8. ↑ Lapsen ja nuoren kehitys. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  9. ↑ a b Pienten lasten psyykkisten häiriöiden ehkäisy ja hoito. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  10. ↑ Etähoito lasten käytöshäiriöiden hoidossa. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
  11. ↑ Johdatus psykososiaalisiin hoitomuotoihin. Kirjassa Kumpulainen ym. (2016).
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastenpsykiatria”