Mont Saint-Michel

Mont-Saint-Michel
Mont-Saint-Michel et sa baie
Maailmanperintökohde
Sijainti	Manche, Normandia Ranska ; 48°38′8″N, 1°30′38″W
Tyyppi	kulttuuri ja luonto
Kriteerit	(i)(iii)(vi)
Tunnusnumero	80ter
Valintahistoria
Valintavuosi	1979
Laajennusvuosi	2007, 2018
	;
	Infobox OK

Mont Saint-Michel on luostarisaari Normandian rannikon edustalla.

Mont Saint-Michelin luostarikokonaisuus suojeltiin Ranskassa 1862. UNESCOn maailmanperintöluetteloon saari ja sitä ympäröivä Mont Saint-Michelin lahti hyväksyttiin vuonna 1979.^[1]

Saaren varhaishistoria

Mont Saint-Michel luoteesta nähtynä, piirros kuvaa 900-luvun tilannetta.

Kelttiläisten pappien aikaan

Saari toimi kulttipaikkana kelttiläiselle papeille eli druideille, jotka kansoittivat Scissyn metsää mont Saint-Michelin ympäristössä.^lähde? Gilles Deric’in mukaan kalliosaari oli omistettu gallialaisten auringon jumalalle ”mons vel Tumba Beneni”, eli Belenosin vuori tai hauta -nimisenä.^{kenen mukaan?}

Roomalainen aika

Roomalaisten rakentama tie, joka vei lännessä Mons Belenus'n ohitse, piti siirtää meren valtaamisen tähden. Tietä siirrettiin itään päin ja se liittyi Avranchen kaupungin ohittaviin teihin.

Kristillisen ajan alku

Pyhän Mikaelin patsas, joka koristaa tornin huippua

Mont-Saint-Michel: Maisema alueen ympäristöstä, kuva on vuodelta 2006.

Kristinuskon tulo alueelle tapahtui noin 300-luvulla.^lähde? Tällöin Mont Tombe liitettiin vanhaan Avranchen hiippakuntaan. Saaren ensimmäinen rukoushuone, joka oli omistettu ensimmäiselle kristilliselle marttyyrille pyhälle Tapanille, rakennettiin puoliväliin kalliorinnettä. Sitä seurasi toinen, joka oli omistettu gallialaisten ensimmäiselle marttyyrille pyhälle Symphorien’ille, ja se sijoittui kalliorinteen alaosaan. Erakot, joita ruokki Astériac’in kirkkoherra, valvoivat tuolloin saarta.

700-luvulla Mont-Tomben saaren nimeksi vaihdettiin Mont-Saint-Michel. Nimenmuutoksen syynä oli Avranches'in piispan pyhän Aubertin paikalle pystyttämä rukoushuone. Se oli omistettu arkkienkeli Mikaelille, jonka piispa oli nähnyt näyssä. Saaresta tuli pian pyhiinvaellusten kohde.^[2]

Vuonna 798 aloitettiin kappelin rakentaminen. Piispan maalliset jäännökset on myöhemmin löydetty ja ne ovat nähtävissä Notre-Dame-Sous-Terre -kappelissa.^lähde?^[3]

Lisäksi Mont Saint-Michel sijoittuu kartalla linjaan, jossa seitsemän arkkienkeli Mikaeliin tavalla tai toisella liittyvää, hyvin vanhaa pyhäkköä on toisiinsa nähden suorassa linjassa Irlannin lounaiskärjen ja Pyhän maan välissä. Muita paikkoja tällä linjalla ovat muun muassa Skellig Michael, St Michael's Mount ja Sacra di San Michele. Kartalla pyhäköt voi todellakin yhdistää toisiinsa viivoittimella vain yhden viivan avulla. Väitetään, että viiva seuraa kaiken lisäksi auringonlaskun reittiä kesäpäivänseisauksen aikaan.^[4]

Luostarin historia

Mont Saint-Michel etelästä nähtynä.

Mont Saint-Michelin torni nähtynä luostarin ulkopuolelta.

Saarelle perustettiin benediktiiniluostari vuonna 966.^[2]

Rollon poika Vilhelm Pitkämiekka (William de Longespée), joka seurasi häntä vuonna 917, jatkoi isänsä aloittamaa politiikkaa ja oli isänsä perustamia luostareita tukiessaan runsaskätinen, näin aina murhatuksi tulemiseensa vuonna 942 saakka.^lähde? Mont Saint-Michelillä oli suuri strateginen arvo sen kuuluessa Normandian herttuakuntaan.^{kenen mukaan?} Alueesta kiisteltiin Bretagnen herttuan kanssa. Wilhelmin poika Rikhard I Peloton oli uuden luostarin perustaja vuonna 966, kun hän säännöllisiä pyhiinvaellusmatkojen tekijänä suuttui varhemman luostarin kaniikeille todeten suuren välinpitämättömyyden vallitsevan näiden joukossa, koska he olivat palkanneet messun pitäjät. Rikhard I sai paavi Johannes XIII:n antamaan bullan, jonka avulla hän saattoi käyttää auktoriteettiaan luostarin järjestämiseen. Luostarin uudet asukkaat saapuivat Saint Wandrillestä ja siellä olevasta Fontenellen luostarista.^lähde?

Vuonna 1203 luostari paloi osittain, kun Ranskan kuningas Filip II Augustus yritti vallata saaren. Kuningas hyvitti luostaria suurella taloudellisella korvauksella, joka oli tarkoitettu luostarin uudelleen rakentamiseen.^[2] Luostari rakennettiin normandialaisen tyylin mukaiseksi. Merveillen näköalatasanteen rakentaminen päättyi vuonna 1228.

Saarta vahvistettiin linnoituksin 1256, ja se kesti useita sotia. Sen toiminta hiipui 1700-luvulla, ja kun luostaritoimint alakkautettiin Ranskan vallankumouksessa, siellä asui enää seitsemän munkkia. Saari muutettiin vankilaksi, mihin sitä käytettiin vuoteen 1863 asti. Vuonna 1874 se suojeltiin historiallisena kohteena.^[2]

Luostarin vankilat

Eugène Viollet-le-Duc’in tekemä alueen pohjapiirustus.

Luostari oli vanhan kuningashallinnon aikana rangaistuspaikka useille henkilöille, jotka olivat vangittuna mitä erilaisimmista lain rikkomisista. Viimeiset benediktiinimunkit lähtivät vuorelta vuonna 1791 Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Tällöin luostarista tuli vankila, johon suljettiin vuodesta 1793 lähtien yli 300 pappia.

Kun luostariin oli suljettu myös 1800-luvun sosialisteja, muun muassa Martin Bernard, Armand Barbès ja Auguste Blanqui, niin jotkut intellektuellit kuten Victor Hugo vaativat luostarivankilan sulkemista, mikä sitten toteutettiinkin vuoden 1863 keisarillisella asetuksella.^lähde?

Vuonna 1794 asennettiin Chappen järjestelmän mukainen optisen lennätinmasto vuoren ja luostarin kellontapulin huipulle, ja näin mont Saint-Michelistä tuli välitysasema Pariisin ja Brestin väliseen lennätinliikenteeseen. Vuonna 1817 vankeinhoitohallinto suoritti lukuisia muutostöitä luostarissa, ja ne estivät Robert de Torignin rakentaman majatalon sortumisen.^lähde?

Uskonnon uusi tuleminen

Vuonna 1966, kun Ranskan opetusministeri André Malraux'n johdolla vietettiin luostarin rakentamisen tuhatvuotisjuhlia, useat benediktiiniluostarit lähettivät jäseniään viettämään kyseisen vuoden mont Saint-Michelin luostarissa. He halusivat juhlistaa omalla tavallaan juhlavuotta ja paikan uskonnollista luonnetta. Juhlavuoden jälkeen osa munkeista jäi saarelle. Pieni munkkiyhteisö toimi lähes 35 vuoden ajan ja se toi luostariin kaikkialta eri puolilta maailmaa tulleita pyhiinvaeltajia.^[5]

Vuodesta 2003 lähtien Jerusalemin luostariveljet tulivat saarelle Saint-Gervaisin luostarista Pariisista.

Historiallinen muistomerkki

Paksu muta on hyvin näkyvissä Couesnonjoen ayräillä laskuveden aikaan.

Ranskalainen keskiaikaisten rakennusten entisöijä Viollet-le-Duc vieraili vuorella vuonna 1835, mutta vasta hänen oppilaansa Paul Gout ja Édouard Corroyer (1835–1904) ottivat tehtäväkseen rakennusperintökohteen restauroinnin. Nopeasti tehtävät rakenteiden vahvistamista koskevat ja koko luostarin, joka julistettiin historialliseksi muistomerkiksi vuonna 1862, suoritettiin Édouard Corroyerin johdolla. Vuonna 1898 arkkitehti Paul Grout löysi kaivauksiensa yhteydessä kirkon lattian alta Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin, joka lopullisesti kaivettiin esiin vuonna 1959.

Ritarisalin goottilaiset holvikaaret.

La Merveillen holvikaaria.

Ruokasalin ylvästä pylväsrivistöä.

Uusi silta

Laskuvesi paljastaa saarta ympäröivän hietikon niin että tiettyinä vuorokaudenaikoina pyhiinvaeltaajat ovat päässeet sinne kävellen. Vuonna 1879 kulkureitille tehtiin pengertie, joka vahvistettiin myöhemmin kantamaan autojakin. Pengertie esti luonnollista veden virtausta niin paljon, että lahden ominaisluonne oli vaarassa tuhoutua. Niinpä pengertie korvattiin kävelysillalla, joka valmistui vuonna 2015. Saarelle pääsee nyt kävellen, pienoisbussilla tai hevoskärryillä, mutta ei henkilöautoilla.^[6]^[7]

Muutos herätti vastarintaa paikallisissa asukkaissa ja kauppiaissa. ^[8]

Arkkitehtuuri

Pääartikkeli: Mont Saint-Michelin pohjapiirustukset, jossa ovat kolmen kerroksen pohjapiirustukset ja rakennelman poikkileikkaus.

Luostaripiha

Luostari rakennettiin varsinaisesti 900-luvulla ja se on rakennettu romaaniseen ja gotiikan flamboyant-tyyliin. Mont Saint-Michel oli tavallaan eräänlainen megarakennelma, jos termi käsitetään siten, että useissa kerroksissa olevaa kokonaisuus oli rakennettu hyvin pienelle ja ahtaalle alueelle. Luostari koostuu useista erilaisista osista.

Luostari ja kappelit

Notre-Dame-Sous-Terre

Jatkuvat luostarin laajentamisen sulautuivat yhdeksi kokonaisuudeksi vuonna 966 perustetun luostarikirkon myötä ja kokonaisuudesta on vaikea erottaa eri vuosien ja vuosisatojen rakennelmia. Notre-Dame-Sous-Terre -kappeli löydettiin vasta 1800-luvun lopulla ja seuraavalla vuosisadalla se kaivausten ja restauroinnin yhteydessä kunnostettiin. Tämä alkuperäinen kirkko antaa loistavan kuvan esiromaanisesta rakennustyylistä.^{kenen mukaan?} Muut luostarin rakennukset kohosivat paikalle vähitellen ja näin hävisi alkuperäinen kirkko, joka oli sijainnut kukkulan huipulla ja käytännöllisesti katsoen riippui kalliossa.

Luostarin kirkko

Pyhiinvaellusmatkat paikalle lisääntyvät ja niin päätettiin laajentaa luostaria perustamalla uusi luostarikirkko siihen paikkaan, jossa sijaitsivat Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin pohjoispuolella olevat luostarin rakennukset. Uusi luostarikirkko muodostui myös kolmesta erillisestä kryptasta: pohjoisessa olevasta 30 kynttilän kappelista, idässä olevasta kuorikryptasta ja etelässä olevasta Pyhän Martin kappelista, joka on rakennettu vuosina 1031–1047. Apotti Ranulphe aloitti kirkkolaivan rakentamisen vuonna 1060. Vuonna 1080 kolme kerrosta luostarirakennusta oli valmiina Notre-Dame-Sans-Terre kappelin pohjoispuolella. Rakennetut tilat sisälsivät Aquilon-salin, joka toimi köyhäinhoitolana (Aumônerie), joka toimi myös pyhiinvaeltajien vastaanottopaikkana, munkkien kävelypiha (promenoir des moines) ja makuutilat (dortoir). Lisäksi tulevan munkkien huoneiston (Merveille) sai perustuksensa eli ruokakellarin (cellier) ja tulevan laajemman köyhäinhoitolan ja pyhiinvaeltajien vastaanottotilat (aumônerie). Uuden rakenteet peittivät kokonaisuudessaan Notre-Dame-Sous-Terre-kappelin, jota kuitenkin käytettiin edelleenkin uskonnollisten menojen harjoittamiseen.

Jälleenrakentaminen

Huonosti tuettuina kolme läntisen kirkkolaivan kaaririviä sortui luostarirakennusten päälle vuonna 1103. Apotti Roger II rakennutti ne uudelleen vuosina 1115–1125. Vuonna 1421 oli vuorossa romaanista tyyliä edustavan kuorin tornin romahtaminen. Se rakennettiin uudelleen goottilaiseen flamboyant-tyyliin vuosien 1446 ja 1523 välisenä aikana, joskin vuosien 1450 ja 1499 välisenä aikana ei töitä tornin parissa tehty. Vuoden 1776 tulipalon seurauksena päätettiin purkaa kolme läntisen kirkkolaivan kaaririviä ja vuonna 1780 valmistui nykyinen klassinen julkisivu. Suureksi onnettomuudeksi julkisivun tuennassa oli tarpeen jakaa Notre-Dame-Sous-Terre-kappeli kahteen osaan uusien tukirakenteiden vuoksi.

Merveille ja munkkien asunnot

Mont Saint-Michelin luostari jakautuu kahteen osaan: Apotin asuinhuoneistoon sekä Merveilleen, paikkaan, jossa munkit elivät. Ulkopuolelta katsottuna juuri tämä munkkien asuma-alue on erinomaisen goottilaisten vaikutusten merkitsemä. Tämän mukaisesti rakennuksen pohjoinen julkisivu on rakennettu kolmeen kerrokseen kaikkiaan 25 vuoden aikana.

Merveille on jo itsekin jaettu kahteen osaan eli itäiseen ja läntiseen puoleen. Itäinen puoli rakennettiin varhemmin noin vuosina 1211 ja 1218 ja se koostuu kolmesta salista: köyhien ja matkalaisten sali, vieraiden sali sekä ruokasali (alhaalta ylös lueteltuina). Läntinen osa, joka on rakennettu seitsemän vuotta edellisen jälkeen, koostuu myös kolmesta salista, jotka ovat kellari, ritarisali ja luostarin suljettu sisäpiha.

Robert de Torignin rakennukset

Apotti Robert de Torigni rakennutti läntiseen ja lounaan puoleiseen osaan vuosina 1154–1164 rakennuskokonaisuutta, joka käsitti uudet apottikunnan rakennukset, toimistot, uuden vierasrakennuksen, sairastuvan ja Pyhän Tapanin kappelin. Hän myös muutti yhteysreittiä, joka palveli Notre-Dame-Sous-Terre-kappelin ja muun luostarin välillä. Hän teki tämän, jotta liian yleiset kontaktit luostariveljien ja pyhiinvaeltajien välillä voitaisiin estää.^lähde?

Merveille

Merveillen rakennus, joka sijaitsi välittömästi luostarikirkon pohjoispuolella, koostuu kävelypihasta, ruokasalista, työhuoneesta sekä köyhäin ja pyhiinvaeltajien salista muodostaen täydellisen ja toimivan kokonaisuuden. Rakennelma muodostaa koko rakennuksen toisen puoliskon ja on sijoitettu kolmeen kerrokseen nojaten tavallaan kallion kylkeen. Pohjakerroksessa kellari toimii perustana. Sen jälkeen jokainen kerros muodostuu omasta erityisestä salistaan, joka on edellistä leveämpi ja kevyempirakenteisempi mitä lähemmäksi kallion huippua saavutaan. Ulkopuolella sijaitsevat voimakkaat tukipilarit kannattelevat tätä kokonaisuutta. Topografiset olosuhteet ovat sanelleet keskeisesti Merveillen rakentamisen strategia.

Luostarin piha

Luostarirakennuksessa on myös suljettu sisäpiha, joka erään reunusta kolme holvikaarta antaa merelle ja kaukaiseen tyhjyyteen. Paikalla sijaitsee myös vintturipyörä, jonka tarkoituksena oli varmistaa elintarvikkeiden saanti vankila-aikana ja samalla paikalla myös vangit kävelivät ulkoillessaan.

Belle-chaisen sali ja kaakkoiset rakennukset

Samoin Belle-chaisen ja apottiluostarin rakennukset on omistettu hallinnollisille toiminnoille, joka liittyvä myös luostarin kulttuuritehtäviin. Apotti Richard Turstin rakensi itäpuolelle Vartijoiden salia, joka on sittemmin palvellut luostarin sisääntuloaulana. Officialité-sali, joka rakennettiin vuonna 1257 oli oikeudenjakamisen paikkana. Noin vuonna 1393 rakennettiin kaksi Châtlet-tornia ja sen jälkeen Perinnen torni sekä Bailliverie, joka toimi aluehallinnollisen ja veronkantoon perehtyneen yksikön käytössä. Apotti Pierre Le Roy, joka rakennutti myös henkilökohtaisen asuntonsa ja näin vahvisti luostarin linnoituksellista luonnetta, viimeisteli kaiken tämän.

Mont-Saint-Michelin kunta

Muutamia kylän vanhoja rakennuksia on säilynyt entisenlaisina nykypäiviin saakka.

Luostarisaari on osa Mont-Saint-Michelin kuntaa^[9] ja Pontorsin kantonia. Se sijaitsee ranskalaisessa Manchen departementissa.

Kylä ja kunta ovat saaneet nimensä sille rakennetun ja arkkienkeli Mikaelille omistetun luostarin mukaan. Kunta on väkiluvultaan yksi Ranskan pienimmistä. Kehämuuri suojelee kylää, joka on rakennettu luostarivuoren eteläisen ja läntisen osan alueelle. Kylä on hyvin pieni ja sen asukasluku on jatkuvasti vähentynyt. Vastaavasti kylä on tuhansien turistien keskeinen matkakohde ympäri vuoden, mutta eritoten kesällä.

Kylän ja kalliovuoren mahtava arkkitehtuuri, jota edustaa luostari, ja kylän vanhat rakennukset sekä linnoitusmuurit ovat tehneet tästä pienestä kylästä Ranskan kolmanneksi suorituimman turistikohteen, jossa vierailee noin 3,2 miljoonaa vierasta vuosittain. Koko kunta julistettiin historialliseksi monumentiksi vuonna 1987, mutta jo sitä ennen se luokiteltiin, vuonna 1979 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Luostarin lisäksi kunta tunnetaan ruokalajista Mont-Saint-Michelin munakas.

Mont Saint-Michelin lahti on suojeltu Ramsarin sopimuksella.^[1]

Väestö

Kalliosaaren väkiluku on voimakkaasti vähenemässä. Syyt ovat selvät, sillä jokainen paikka ja loukko pyritään saamaan räjähdysmäisesti kasvavan matkailun tarpeisiin ja asukkaat joutuvat muuttamaan tämän tulvan alta mantereelle.

Saaren asukasluvun kehitys
1962	1968	1975	1982	1990	1999
xx	105	114	80	72	46
Asukasluku on vuodesta 1968 laskettu ilman kaksinkertaisen laskennan vaaraa.

Kunnan talous perustuu täysin matkailusta saataviin tuloihin. Noin tusinan munkin ja nunnan läsnäolo on vain kuriositeetti ja palvelee sekin matkailun tarpeita. Lisäksi valtio vastaa lähes kaikesta historiallisen monumentin kunnossapidosta, johon asukkaat osallistuvat melko vähäisessä määrin. Kuitenkin kunnassa on vaaleilla valittu kunnanjohtaja, joka hoitaa virkaansa oman toimensa ohella.

Turismi

Pyhiinvaeltajat

Matkamiehet ovat olleet aina Mont-Saint-Michelin vieraina, ainakin luostarin perustamisesta lähtien. Luostarivuorelle tehtiin siis pyhiinvaellusmatkoja ja erityisesti, kun Ranskan kuninkaat omaksuivat enenevässä määrin arkkienkeli Mikaelien kultin valtakunnalliseksi ja antoivat arkkienkelille valtakunnan suojelijan tehtävät Satavuotisen sodan (1337–1453) aikoina.

Matkailun aikakausi

Sitten 1800-luvun romanttisesti suuntautuneet taiteilijat saapuivat kalliosaarelle, paikan erinomaisen ja ainutlaatuisen viehkeyden sekä paikan pittoreskiuden tähden. Heidän joukossaan oli muun muassa kirjailija Guy de Maupassant. Useita hotelleja avattiin matkailijoiden käyttöön 1800-luvun loppupuolella.

Varsinainen massaturismin kausi alkoi kalliosaarella vasta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Saari muuttui maailmanluokan turistikohteeksi ja samalla muuttui pieni normandialainen kunta erääksi keskeiseksi matkailukohteeksi Ranskassa. Nykyisin (vuonna 2005) lasketaan saarella vierailevan yli kolme miljoonaan matkailijaa vuodessa. Kuitenkin vain osa kapuaa aina luostariin ja luostarikirkkoon saakka.

Monumentit ja nähtävyydet

Useat kunnan rakennukset ovat, valtiokoneiston luokittelun lisäksi, yksityisestä aloitteesta luokiteltu historiallisiksi monumenteiksi.

Uskonnolliset nähtävyydet

Monien mielestä saaren mielenkiintoisin nähtävyys on sen luostari, joka tekee vaikutuksen ylväällä olemuksellaan ja mahtavalla arkkitehtuurillaan. Luostari näkyy kymmenien kilometrien päähän saaresta. Kuitenkin saarella on myös monia muita merkittäviä rakennuksia ja monumentteja.

Notre-Dame-sous-Terre -kappeli,
Mont Saint-Michel -luostari,
Saint-Pierren seurakuntakirkko:

Alun perin kirkko oli tarkoitettu kalliosaareen muodostuneen kunnan asukkaille, joita kutsutaan nimelle ”mointois”. Kirkko on kuitenkin säilyttänyt edelleenkin seurakuntakirkon aseman, mutta henkisesti se eroaa – kuten aiemminkin – luostarista ja sen kirkosta. Kirkkoherran nimittää Coutencesin piispa.

Kirkkorakennuksessa on vielä joitakin jälkiä 1000-luvun arkkitehtuurista, muuta se on kuitenkin pääsääntöisesti 1400- ja 1500-lukujen tuotantoa. Kirkkolaivassa ei ole kuin alalaiva ja sen tähden kirkko vaikuttaa vasemmalle kallistuneelta. Kirkko on varustetty myös pienellä kirkonkellolla.

Kirkossa on runsaasti erilaisia kulttiesineitä: 1400-luvun käsimaalausikkuna, päätön keskiaikainen hautamonumentti, alttari ja alttaritaulu, jotka ovat päivätty 1660, 1200-luvulta oleva primitiivinen kastemalja, Neitsyttä lapsen kanssa esittävä patsas sekä Neitsyt Marian opetusta kuvaava patsas, jotka ovat 1400- ja 1500-luvuilta. Lisäksi kokoelmiin kuuluu arkkienkeli Mikaelia esittävän patsaan kopio.

Saint-Pierren kirkko, jota ympäröi myös pieni hautausmaa, on vuonna 1909 merkitty kansalliseen muistomerkkiluetteloon.

Saint-Aubert -kappeli,
Saint-Aubert -suihkukaivo.

Maalliset nähtävyydet

Mont-Saint-Michelin kunta on lähes ainoana ranskalaisena paikkakuntana säilyttänyt keskiaikaiset varustuksensa lähes muuttamattomina. Tämä kehämuuri on peräisin 1200- ja 1400-luvuilta. Kehämuuri on kokonaisuudessaan luokiteltu historiallisen monumentiksi. Muuri koostuu puoli ympyrän muotoon sijoitetuista torneista ja seinämästä, yksi torneista on vallitettu:

Claudine–torni,
Pohjoinen torni (Nord)
Vapauden torni (Liberté)
Arcade–torni
Kuninkaan torni (Roi)
Boucle–torni, joka on vallitettu.

Aluetta kieltävä katu ja rintavarustukset ovat 1400-luvulta, kuten myös muutkin kalliosaaren puolustukseen liittyvät rakennelmat:

Kuninkaan portti
Avancée ja sen portti
Boulevardi ja sen portti
Porvarisvahdin tilat (1500-luvulta)

Fanils muuri, joka muodostuu Monteuxin, Cantillyn, ja Piletten muureista on peräisin 1500-luvulta. Siihen kuuluu Gabriel-torni, joka on samalla myös tuulimylly.

Historialliset asuntomonumentit:

Artichaut-talo
Coquille-talo
Licorne-talo
Pot de Cuivre -talo
Truie qui File -talo
Saint-Aubert-majapaikka
Tiphaine Raguenel -majapaikka
Saint-Symphorien majapaikka
Dauphin-hotelli
Mouton-Blanc-hotelli
Mère Poulard -hotelli
Saint-Pierre-hotelli, joka on restauroitu tarkasti vanhaa mallia noudattaen.

Lähteet

↑ ^a ^b Mont-Saint-Michel and its Bay whc.unesco.org. Viitattu 24.7.2024.
↑ ^a ^b ^c ^d Mont-Saint-Michel Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.7.2024.
↑ Nykyisin paikka on pyhän Aubertin kappeli, joka sijaitsee luostarin kaakkoiskulmassa, mutta se on rakennetty vasta 1400-luvulla.
↑ Marko Tervaportti: Pyhän Mikaelin ihmeellinen maailma. Fides 5/2020
↑ Tarja Perkiö: Kalliosaari vie keskiajalle. Keskisuomalainen, 11.1.2015, s. 18.
↑ A Stunning New Development At Mont Saint-Michel theculturetrip.com. 2017. Viitattu 24.7.2024.
↑ A history of Mont Saint Michel pariscityvision.com. Viitattu 24.7.2024.
↑ Mont Saint-Michel's lost causeway stirs local passions The Guardian. 2012. Viitattu 24.7.2024.
↑ Alueen maantieteelliseen ja nimistölliseen kehitykseen liittyen luostarisaaren nimi kirjoitetaan ranskaksi muotoon "mont Saint-Michel", siis pienellä kirjaimella ja ilman väliviivaa. Mont-Saint-Michel on alueen kunnan nimi ja se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja väliviivan kanssa. Ohjeen kirjoitustavoista on laatinut INSEE eli Ranskan virallinen nimistötoimisto.

Kirjallisuutta

Minna Nalbantoglu: Vuoroveden vanki Helsingin Sanomat. 20.5.2006. Viitattu 24.7.2024.
Germain Bazin, Le Mont Saint-Michel, Esipuhe Marcel Aubert, Paris, Picard, 1933.
Louis Blondel, Notice historique du Mont-St.-Michel et de Tombelaine, *Avranches, Le Court, 1816. Toinen painos 1823.
Édouard Corroyer, Description de l’Abbaye du Mont Saint-Michel et de ses Abords. Jphdattelun Historiallisia muistiinpanoja, Paris, Dumoulin, 1877.
Paul Gout, Le Mont-Saint-Michel. Histoire de l’abbaye et de la ville. Étude archéologique et architecturale des monuments, Paris, Armand Colin, 1910.
Edouard Le Hericher, Histoire et description du Mont-Saint-Michel, Avranches Anfray, (noin 1850). Teos on jaettuu kolmeen osaa: Legendat ja historia, luostarin ja kaupungin varustusten kuvailua, Tombelainen kalliosaari.
Maximilien Raoul (Charles-Marie Letellierin nimimerkki), Histoire pittoresque du Mont Saint-Michel et de Tombelène, Paris, Librairie A. Ledoux, 1834.