Versailles’n palatsin puisto

Versailles’n palatsin puisto (ransk. Le parc du château de Versailles) on kuuluisa ranskalainen puisto, joka sijaitsee Versailles’ssa Yvelinesin departementissa, noin 15 kilometrin päässä Pariisista. Puisto ja sen laidalla sijaitseva Versailles’n palatsi ovat kuuluneet vuodesta 1979 Unescon maailmanperintöluetteloon. Suojeltu ydinalue oli aluksi 815 hehtaaria, mutta vuoden 2007 laajennuksen jälkeen se käsittää 1 070 hehtaaria.[1]

Versailles’n palatsin puisto
Maailmanperintökohde
Sijainti Versailles, Île-de-France
48°48′29″N, 2°06′30″E
Tyyppi Kulttuurikohde
Kriteerit (i) (ii) (iv)
Tunnusnumero 83
Valintahistoria
Valintavuosi 1979
Laajennusvuosi 2007

Näkymä keskiakselia pitkin Versailles’n palatsiin päin noin vuonna 1860. Taiteilija tuntematon.

Puisto tunnetaan arkikielessä myös Versailles’n puutarhana (Le jardin de Versailles), mutta nimitys on liian yksinkertaistava. Kaikilta sivuiltaan suljettuun puistoon kuuluu nimittäin lukuisia rakennuksia ja useita puutarhoja, joiden pinta-ala on yhteensä noin 90 hehtaaria. Puiston rakennuskantaa ovat Versailles’n palatsi, Petit Trianon, Grand Trianon sekä useita rakennuksia sisältävä Kuningattaren kylä, L'Hameau de la Reine. Puutarhoja ovat André Le Nôtren suunnittelema muotopuutarha, molempien Trianon palatsien puutarhat, Marie-Antoinetten kiinalais-englantilainen puutarha ja kuninkaan keittiöpuutarha (Le potager du roi). Puistoon kuuluu myös kaksi suurta vesialuetta: lähellä keskiakselin länsipäätä sijaitseva Suuri kanava (Le Grand Canal) ja Sveitsiläiskaartin vesiallas (Le pièce d'eau des Suisses) melko lähellä palatsin eteläistä siipeä.

Loppuosan puiston alueesta muodostavat metsäiset alueet ja viljelykset, joita halkovat leveät ja suorat puistokäytävät. Täältä saa alkunsa Mauldre-joesta haarautuva Gally, jonka vesi kulkee Suuren kanavan kautta ja siitä länteen. Puistoa rajaavat idässä Versailles’n ja Le Chesnay’n kaupunkirakenteet, pohjoisessa Chèvreloupin arboretum ja idässä Versailles’n tasanko, joka on merkittäväksi luokiteltu kulttuurimaisema. Etelässä rajana on erilaisia istutuksia, Satoryn ja Versailles’n metsä, Ranskan maatalouden tutkimuskeskus sekä merivoimille kuuluva sotilasalue.

Mauldre-joen vesistö ja Versailles’n kylän sijainti

Historiaa muokkaa

Alussa autiota, mutta runsaasti riistaa muokkaa

Versailles’n palatsin puisto rakennettiin maisemaan, jossa vielä Henrik IV:n aikana oli vain sadan savun eli talouden asutus nimeltään Versailles, Trianon-kyläpahasen lähellä. Maisema ei ollut ruma, mutta se oli tuolloin lähes autio: lampia, nummea, suota ja pieniä metsiköitä.[2] Riistaa oli runsaasti ja myöhemmin juuri se houkutteli metsästystä rakastavan Ludvig XIII:n viettämään siellä aikaansa. Kun kuningas oli metsästysretkillään saanut tarpeekseen seudun huonoista majoitusvaihtoehdoista, hän rakennutti vuonna 1624 ensimmäiset rakennukset Versailles’hin. Vaikka hallitsijan maanomistus kasvoi pian 40 hehtaariin, tilan luonnonkivestä ja tiilestä tehdyt rakennukset olivat vielä vuonna 1627 niin vaatimattomia, ettei sellaisten rakennuttamisella alempisäätyinen aatelismieskään olisi ylpeillyt.[2]

Vähitellen Ludvig XIII laajensi omistuksiaan Trianonin kylään asti ja kaivautti ensimmäisen vesiaiheen, josta tuli myöhemmin Apollonin suihkulähde (Le bassin du char d'Apollon). Hänen puutarhurinsa piirsivät puistokäytäviä, koristeellisia istutusalueita ja loivat perustan puiston keskiakselille. Kun istutusalueelle oli vuonna 1631 pystytetty arkkitehti Le Royn suunnittelema kaunis julkisivu ja kaksi sivurakennusta, tilasta alettiin puhua miellyttävänä vierailukohteena.[3] Kahden uuden rakennusmassan väliin, kaarikäytävien muodostaman alakerroksen alapuolelle, syntyi suorakaiteen muotoinen terassi. Puistoon rakennettiin eläintarha, jossa oli eurooppalaisten eläinten lisäksi jopa kameleita ja norsuja.[4]

Myös kruununprinssi ihastui isänsä huvilaan, aluksi lähimetsien rikkaan eläimistön vuoksi. Yhtenä syynä oli myös alueen yksityisyys, vastakohtana hovin ristiriitoja tulvivaan Louvren palatsiin. Nuori kuningas, 22-vuotias Ludvig XIV alkoi oleskella Versailles’ssa aikaisempaa selvästi enemmän avioiduttuaan Itävallan Maria-Teresian kanssa.[3]

 
Versailles 1890 julkaistussa kartassa, Meyers encyclopedia.

Uudistus loisteliaaseen tyyliin muokkaa

Laajemmat rakennustyöt käynnistyivät, kun Ludvig XIV määräsi Versailles’n tilan hovin vakituiseksi asuinpaikaksi. Rakennuksia laajennettiin vuosina 1661–1688 arkkitehtien Le Vaun ja Mansartin johdolla rakennusryhmäksi, jonka loistelias barokin lopulle sijoittuva tyyli tuli myöhemmin tunnetuksi tilaajansa nimellä, style Louis XIV eli Ludvig XIV:n tyyli.

Alkusysäyksenä laajoille muutostöille uskotaan olleen kuninkaan vierailu talousministerinsä Nicolas Fouquet’n luona tämän omistamassa Vaux-le-Vicomten linnassa 17. elokuuta 1661. Tässä silloin Ranskan hienoimmaksi sanotussa linnassa järjestettiin illalliset, joiden vertaisia kuningas ei ollut omassa hovissaan saanut nauttia. Myös linnan puutarha oli tunnettu kauneudestaan. Sen oli suunnitellut André Le Nôtre.

Le Nôtre työskenteli Versailles’n puutarhojen hyväksi yli 30 vuotta vuosina 1662–1693. Häntä kuvattiin rehelliseksi, tarkkuuteen pyrkiväksi ja suoraluontoiseksi mieheksi, joka pyrki vain auttamaan luontoa ja tuomaan esille sen todellisen kauneuden mahdollisin pienin kustannuksin.[5]

Vuonna 1664 Versailles’hin oli jo luotu 600 hehtaarin kokoinen,[6] ”pieneksi” sanottu puisto, jossa oli runsaasti istutusalueita, vesialtaita ja avoimia näkymiä. Hiukan myöhemmin puiston pinta-ala oli runsaat 1 700 hehtaaria ja se ympäröitiin muureilla. Kuninkaan lempiharrastusta metsästystä varten tarvittiin kuitenkin vielä 7 000 hehtaarin kokoinen ”iso puisto”, jossa oli viivasuoria, suihkulähtein ja patsain koristettuja teitä kymmeniä kilometrejä.[5] Puiston ympärysmuurin pituus oli 43 kilometriä.

Tuleva palatsi sijaitsi kumpuilevassa maastossa vetisen maan ympäröimänä. Töiden jo alettua arvostelijat sanoivat rakennuspaikkaa maailman ikävimmäksi ja epäkiitollisimmaksi. Valtiovarainministeri Colbertin mukaan jälkimaailma arvottaisi nuorta Ludvig XIV:tä tämän elämän aikana rakennutettujen hienojen talojen mukaan. Siksi Colbert moitti kuningasta vakavasti Versailles’n rakennushankkeesta koettaen saada hänet luopumaan siitä Louvren, ”maailman varmasti hienoimman” palatsin, hyväksi: ”Voi, mikä sääli, että kuninkaista suurinta ja hyveellisintä mitattaisiin Versailles’n mukaan.”[4]

Kuningas ei suinkaan luovuttanut, vaan antoi siirtää Vaux’n linnasta tuhansia puita, jotka istutettiin Versailles’in toteuttamaan Le Nôtren suunnitelmia pitkistä perspektiivilinjoista. Kun kesällä 1664 järjestettiin juuri puutarhajuhla, palatsin työt olivat kesken ja vierailemaan tullut hoviväki kiukustunut, mutta kokonaisuus valloitti heidät. Puutarhan symmetria, sen somisteet, kävelyreittien kauneus, lukemattomat kukat sekä appelsiinipuut loivat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Kukkulat oli tasoitettu ja metsään oli sijoitettu bosketteja, patsaita ja suihkulähteitä.[7]

Ensimmäisen laajennuksen jälkeen vanhasta metsästyslinnasta ja sen lähialueista rakennettiin antiikin taiteiden ja kulttuurin hengessä uusi pääkaupunki kuninkaan hoville ja hallitukselle. Rakennus- ja muutostyöt kestivät vajaat kahdeksan vuotta, majoitettavia ihmisiä oli noin kymmenen tuhatta.[8]

Hovin muuttaessa linnaan 6. toukokuuta 1682 palatsi, kaupunki ja puisto olivat edelleen lähinnä jättiläismäinen työmaa. Sen laajuutta kuvaavat tiedot työntekijöiden määrästä: 27. elokuuta 1684 kuluneen viikon aikana työssä oli ollut 22 000 miestä ja 6 000 hevosta, toukokuussa 1685 työmiehiä oli ollut 36 000.[9]

Ilmaa ja aurinkoa kansalle muokkaa

Kuningas osallistui aktiivisesti palatsin ja sen puutarhan koristamiseen seuraten työmaan etenemistä myös paikan päällä. Hänen tahdostaan muun muassa Tanskasta tuotiin joutsenia Suureen kanavaan. Kuninkaalta tuli ehdotuksia erityisesti boskettien sijoitteluun ja koristelun suunnitteluun. Näiden suhteen puutarhaa suunniteltiin vielä myöhemminkin yhä uudelleen.[10]

Ludvig XIV oli auringonvalon ja raittiin ilman ystävä, joka ei pelännyt kylmää tai sadetta, vaan lähti ulos joka säällä, ei vain terveyttä hoitaakseen, vaan levätäkseen ja rentoutuakseen.[11] Hän metsästi aktiivisesti ja kävi säännöllisesti kävelyillä puistossa ja puutarhoissa. Olisi kuitenkin virhe luulla, että Versailles olisi ollut vain kuninkaan ja hänen lähimpiensä, tai hovin jäsenten käytössä. Ludvig XIV näki omaa makuaan ja valtaansa yksityiskohtaisesti heijastelevassa kokonaisuudessa vallankäytön välineen, joka jokaisen piti päästä näkemään omin silmin. Kävijöiltä vaadittiin vain säädyllistä pukeutumista ja heitä varten oli järjestetty kuljetus Pariisista kaksi kertaa päivässä.[12]

 
Versailles'n puiston kartta, Jean Delagrive 1746

Puiston tärkeimmät rakennelmat muokkaa

Suuri kanava – Le Grand Canal muokkaa

Suuri kanava on ristinmuotoinen vesiaihe, joka on pinta-alaltaan 23 hehtaaria ja pituudeltaan 5,5 km. Le Nôtre suunnitteli maaston muodon ja puiston rakenteet niin, että vaikka kanavalta linnaan on kolmisen kilometriä, se näyttää linnasta katsottuna olevan lähellä.[13] Sieltä katsottuina vesialtaat näyttävät myös samankokoisilta, vaikka ne ovat todellisuudessa erikokoisia.

Versailles’n linnan puutarhat muokkaa

Puutarhoja ovat André Le Nôtren suunnittelema muotopuutarha, ison ja pienen Trianonin palatsin puutarhat, Marie-Antoinetten kiinalais-englantilainen puutarha ja kuninkaan keittiöpuutarha (potager du roi).

 
Grand Carré keittiöpuutarha vuonna 2009.

Keittiöpuutarha koostuu Grand Carrésta, jossa 16 neliönmuotoista puutarhapalstaa ympäröivät suihkulähdettä ja 28 pienestä puutarhasta alueen reunoilla. Puutarhassa kasvaa yli 450 erilaista hedelmäpuuta ja vuodenajasta riippuen 300-450 lajiketta vihanneksia. Se tuottaa vuodessa noin 40 tonnia vihanneksia ja hedelmiä. [14]


Bosketit – Les bosquets muokkaa

Pääartikkeli: Bosketti

Versailles’n bosketteja kutsuttiin aikaisemmin nimellä ”vihreät huoneet”. Ne koostuivat käytävien muodostamista labyrinteista, jossa korkeat pensasaidat kätkivät esimerkiksi vesialtaita, puutarhoja tai köynnösten rajaamia "ulkoilmanäyttämöitä". Seinät loivat rauhallisen ja intiimin tilan, joka oli vastakohtana kuninkaalliselle puistokäytävälle. Monet bosketit oli somistettu näyttävästi ja niitä muunneltiin kuninkaan mielitekojen mukaan.[15]


 
Bosketti Tanssiaissali
  • Tanssiaissali tai Kallioaihe bosketti - Bosquet de la Salle de Bal, ou Bosquet des Rocailles
Tämä on bosketeista tunnetuin. Korkeita rappusia muistuttavat viherpengerrykset reunustavat tanssilattiaa. Joihinkin vesiputouksen kahdeksaan marmoriportaaseen on käytetty Île-de-Francen alueen myllynkiviä, jotka antavat oman sävynsä veden solinaan. Bosketin koristamiseen on käytetty Madagaskarilta tuotuja kotilonkuoria ja sinistä koristekiveä, lapislatsulia.

Le Nôtren kuoleman jälkeen hänen seuraajansa Jules Hardouin-Mansart poisti vuonna 1707 tanssilattiaksi tarkoitetun pienen kaksitasoisen saaren, jonne johti kaksi siltaa.[16] Tuolloin Aurinkokuningas oli jo lähes 70-vuotias, eikä enää tanssinut näyttämökuvaelmissa itse vaan antoi esiintymisen ammattitanssijoille eli hovibaletille.

 
Pylväikkö Versailles’n puistossa

Kuninkaan puutarhassa sijaitseva Kolme suihkulähdettä bosketti – Bosquet des Trois Fontaines restauroitiin vuonna 2005[17] käyttämällä alkuperäisten käsityöläismestareiden työtekniikoita. Saumaus on tehty lyijyllä, kuten Ludvig XIV:n aikana.

    • Riemukaari bosketti – Bosquet de l’Arc de Triomphe
    • Kruununprinssin bosketti – Bosquet du Dauphin
    • Girandole'n (Haarakynttelikön) bosketti – Bosquet de la Girandole
    • Pylväikköbosketti – Bosquet de la Colonnade
    • Kastanjabosketti – Salle des Marronniers
    • Vihreän pyöröaukion bosketti (entinen vesinäyttämö) – Bosquet du Rond Vert (ancien théâtre d’Eau)
    • Tähtibosketti – Bosquet de l’Étoile

Vesialtaat ja suihkulähteet muokkaa

 
Bosketti Apollonin kylpy, Versailles’n puutarha

Aurinkokuninkaan aikana puutarhoissa oli 1 600 vesisuihkua, jotka muodostivat suihkulähteitä. Ne kuluttivat 6 300 m³ vettä tunnissa.[18] Tärkeimmät niistä ovat Neptunuksen, Apollonin ja Leton suihkulähteet (Le bassin du Neptune, Le bassin du char d'Apollon ja Le bassin de Latone), joissa on veistosryhmä vesialtaan keskellä.[19] Suurimmassa Neptunuksen suihkulähteessä on 101 vesisuihkua.[18] Nykyisin vain neljäsosa niistä toimii, ja osa niistäkin ainoastaan Vesimusiikkipäivien aikana. Veden saaminen puiston altaisiin oli suuri haaste 1600-luvulla. Puiston alla kulki 30 kilometriä lyijystä ja valuraudasta tehtyjä vesiputkia. Palatsin tasakatoilla oli vesisäiliö. Sieltä vesi juoksi painovoimaisesti alemmalla tasolla sijaitseviin puutarhoihin. Terassien alla oli lisää vesisäiliöitä. Puiston lähellä sijaitseviin lampiin rakennettiin vedensiirtojärjestelmä, jota kutsuttiin ”Aurinkokuninkaan joeksi”. Lisää vettä saatiin Bièvre-joesta ja vuonna 1685 Marlyn pyöräkoneisto käänsi Seinen vettä kohti 150 metriä alempana olevia Versailles’n vesialtaita.[18] Ludvig XIV suunnitteli jopa Euren kanavan suunnan muuttamista, mutta tätä luovuttiin.

Kasvihuone – L’orangerie muokkaa

 
Parterre Orangerie eli eksoottisten hedelmäpuiden Kasvihuoneen istutusalue. Suuri osa ruukuissa kasvavista pikkupuista talvehtii orangeriassa eli kasvihuoneessa.

Versailles’n linnan orangeria eli kasvihuone sijaitsee Parterre du Midi'n eli eteläisen istutusalueen alla. Se rakennettiin vuosina 1684–1686, eli jo ennen nykyistä linnaa. Sen kunnosti Jules Hardouin-Mansart. Sana orangeria tarkoittaa ruukuissa kasvaville kylmänaroille pensaille ja pienille puille tarkoitettua talvitaloa. Talvisuojaan laitettavat appelsiinipuut ovat antaneet tälle rakennustyypille sen ranskankielisen nimen orangerie, sanasta oranger ’appelsiinipuu’.

Patsaat muokkaa

 
Herkules, Versailles’n puutarhat

Antiikin teemoja sisältävässä muotopuutarhassa on yli 300 aikansa kuuluisimpien kuvanveistäjien marmorista, pronssista ja lyijystä toteutettuja veistoksia, rintakuvia, vaaseja ja pilareita. Ne tekevät alueesta merkittävän ulkoilmamuseon.[20] Puiston patsaat ja veistokset olivat osa Ranskan kuningaskunnan propagandaa: antiikin hahmot, kuten Apollon ja Leto sekä titaanit, korostivat Ludvig XIV:n loistoa ja hänen aikaansaannoksiaan. Varsinkin Apollon, joka on auringon kirkkauden, järjen ja useiden taiteiden jumala, esiintyy sekä palatsissa että puistossa useassa paikassa. Myös itse aurinkoa ja sen kulkua kuvattiin moniin vesialtaita ja puistokäytäviä koristaviin veistoksiin.

Lähteet muokkaa

  • Brix, Michael: The Baroque Landscape, André le Nôtre and Vaux le Vicomte, Rizzolli International Publications New York, 2004, ISBN 0847826066.
  • Maurois, André: Louis XIV à Versailles. Hachette, Paris 1955.

Viitteet muokkaa

  1. Versailles’n palatsin ja puiston sivu Unescon Maailmanperintöluettelon sivuilla
  2. a b Maurois, s. 5.
  3. a b Maurois, s. 6.
  4. a b Maurois, s. 14.
  5. a b Maurois, s. 33.
  6. Maurois, s. 11.
  7. Maurois, s. 15.
  8. Maurois, s. 24.
  9. Maurois, s. 47.
  10. Maurois, s. 37–38.
  11. Maurois, s. 54.
  12. Maurois, s. 42–43.
  13. Brix, s. 106.
  14. Potager du Roi World Monuments Fund. Viitattu 8.9.2018.
  15. Maurois, s. 36.
  16. The Groves Palace of Versailles. 16.2.2022. Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
  17. The Groves Palace of Versailles. 16.2.2022. Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
  18. a b c Water at Versailles Palace of Versailles. 4.1.2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  19. The Fountains Palace of Versailles. 28.6.2021. Viitattu 12.12.2023. (englanniksi)
  20. Maïlys Mailliez, Les jardins de Versailles d’André le Nostre, tiivistelmä. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Versailles’n palatsin puisto.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Parc de Versailles