Canal du Midi

Canal du Midi on Ranskassa sijaitseva kanava, joka yhdistää Bordeaux’sta lähtevän Garonnejoen ja Välimeren. Kanavaa kutsutaan yleisesti kahden meren kanavaksi (Canal des Deux Mers) yhdessä Canal latéral à la Garonnen kanssa.

Kanava on vuodesta 1996 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon.^[1]

Rakenne

Canal du Midi on 241 kilometriä pitkä kanava, joka alkaa Marseillanin kaupungista, jossa Ondlousjoki laskee Thaun lampeen. Lähistöllä ovat myös Sèten ja Toulousen kaupungit. Aikalaiset pitivät kanavan rakentamista oman aikansa suurimpana hankkeena. Kanava koostuu 328 rakennelmasta, joihin kuuluu 103 sulkua (suurin korkeusero 190 metriä). Sulkujen lisäksi kanavassa on siltoja, patoja ja tunneli.

Béziersin kaupungissa kanava ylittää Orbjoen siltakanavan (ransk. pont-canal) avulla.

Kanavasuunnitelma sisälsi kaikkien aikojen ensimmäisen tunnelissa kulkevan kanavaosuuden rakentamisen. Canal du Midi kulkee 173 metriä kukkulan läpi kulkevassa tunnelissa Enserunessa.

Kanavaan vettä syöttämään rakennettiin myös ensimmäinen tekoallas — massiivinen pato. Mitoiltaan se oli 780 metriä pitkä, 120 metriä leveä ja 30 metriä joenpinnasta.^[2] Työntekijöinä toimivat sadat lähialueiden naiset, jotka kantoivat rakennusmaan perille koreissaan.

Kanavan matkan aikana toteutettiin lukuisia arkkitehtonisia ja insinööritaiteellisia ratkaisuja, joista voidaan mainita mm. seuraavat:

Agden pyörösulku
Fonséranesin sulkuportti ja kanavavallit
Agden sillalle rakennettu kanava
Orbin sillalle rakennettu kanava
Malpasin tunneli
Naurouze, jossa on kanavan korkeimmalla sijaitseva paikka
Castelnaudary sulut ja allas.

Nykyisin Canal du Midi on käytetympi kuin Seinejoki ja se yksistään vastaa viidesosasta Ranskan vesiteillä tapahtuvasta turistiliikenteestä. Matkailijoista ulkomaalaisia on noin 80 %. Pääosin he ovat saksalaisia, sveitsiläisiä ja brittejä.

Historia

Viljakaupan tarpeista sai alkunsa ajatus, joka johti Euroopan vanhimman yhä käytössä olevan kanavan, Canal du Midin (Etelän kanavan) rakentamiseen. Kanava rakennettiin 1600-luvulla Ludvig XIV:n valtakaudella, vuosien 1666 ja 1681 välisenä aikana. Töiden johtajana toimi Pierre-Paul Riquet.

Canal du Midin rakentamisen taustalla vaikutti myös ajatus Atlantin ja Välimeren yhdistävästä oikopolusta, mikä poistaisi tarpeen tehdä 1600-luvun purjelaivalla kuukauden päivät kestävä merimatka Espanjan ympäri. Tämä tarkoitti sitä, että voitaisiin välttää sekä vihamieliset espanjalaiset että barbareskivaltioiden merirosvot.

Castelnaudaryssä sijaitseva Canal du Midin reittiin kuuluva allas

Kanavan kaivaminen oli hyvin vanha ajatus. Rakentamisen aloittaminen oli kuitenkin läheisesti yhteydessä jokiliikenteen kasvuun uuden ajan alussa. Kysymys jokiliikenteestä oli tuolloin ajankohtainen ja hallitus kannusti ja tuki sen edistämistä. Jo kolmekymmentä vuotta ennen kanavan rakentamista oli suunniteltu vastaavaa projektia, jonka suunnittelu oli uskottu toimikunnalle, johon kuului jäsenenä Pierre-Paul Riquet’n isä.

Vuonna 1666 Riquet ratkaisi onnistuneesti kanavan rakentamiseen liittyvän keskeisen ongelman: Veden saamisen kanavan korkeimpaan kohtaan. Tämän johdosta Colbert myönsi luvan töiden aloittamiseen. Kanavan rakentaminen maksoi 17 miljoonaan livreä. Tästä suunnattomasta summasta kuningas Ludvig XIV maksoi 40 %, paikallinen maakunta 40 % ja Riquet itse 20 %, minkä myötä hänestä tuli kanavan omistaja.

Canal du Midi, Fonséranesin sulkuportti

Kuningas Ludvig XIV ei ollut määrännyt Languedocin kuninkaallista kanavaa rakennettavaksi ainoastaan helpottaakseen alueen kaupankäyntiä. Nero, Augustus, Kaarle Suuri, Ranskan Frans I, Ranskan Kaarle IX ja Ranskan Henrik IV olivat kaikki ennen Ludvig XIV:tä haaveilleet kanavan rakentamisesta. Kun Ludvig XIV:lle tarjottiin mahdollisuutta siihen, näki hän siinä mahdollisuuden jättää pysyvä merkki hallintokaudestaan. Kanavan avulla oli mahdollisuus myös käydä käsiksi Espanjan merenkäynnistä saamiin tuloihin.

Canal du Midi, Toulousen eteläpuolella

Canal du Midi, Agden pyörösulku

Viidentoista vuoden ajan lähes 12 000 työntekijää toteutti tätä jättiurakkaa. Kanava avattiin liikenteelle 24. toukokuuta 1681 nimellä Canal Royal de Languedoc (Languedocin kuninkaallinen kanava), vuosi suunnittelijainsinöörinsä kuoleman jälkeen. Kanavan toteuttamisessa oli monia ongelmia, sekä teknisiä, mutta myös poliittisia.

Ensimmäiseksi piti saada kanavan taitekohtaan riittävässä määrin vettä. Pierre-Paul Riquet toteutti järjestelmän, jossa hän kokosi veden kanavaan ns. Mustilta vuorilta, jotka kohoavat Ranskan keskusvuoriston eteläisenä huippuna Mazamet’n kaupungin lähistöllä. Myös Saint-Férréolon järven vedet käytettiin kanavan hyväksi. Riquet ei epäröinyt rakentaa lukuisia tunneleita ja siltakanavia veden kuljettamiseksi kanavan tarpeisiin.

Kun rakennustyöt oli saatu liikkeelle, Riquet osoitti todella lujaa tahtoa töiden toteuttamiseksi. Hän oli noudattamatta jopa Colbertin ohjeita ja määräyksiä. Näin hän päättäväisesti toteutti myös Malpasin tunnelin kanavaan, vaikka kuninkaan määräys kielsi häneltä sen tekemisen.

Riquet toteutti rakennustyönsä talonpojille määrätyn suolaveron (gabelle) avulla. Riquet’n anti yhteiskunnalle ei rajoitu pelkästään kanavaan ja sen yhteydessä toteutettuihin teknisiin ratkaisuihin. Riquet oli myös ensimmäinen rakennuttaja, joka maksoi palkollisilleen kuukausipalkkaa ja järjesti sosiaaliturvan työntekijöilleen.

Canal du Midi, Orbin sillalle rakennettu kanava Béziersissä

Kanava ei todellisuudessa täyttänyt sille asetettuja toiveita. Taloudellinen ja poliittinen konteksti muuttuivat, ja sota Espanjaa vastaa esti kanavan taloudellisen kehittämisen.

Vaikka kanavasta tuli kuuluisa, Atlantilta Välimerelle kulkeva rahtilaivaliikenne ei koskaan alkanut käyttää sitä. Sen sulut ovat vain 30 metriä pitkiä, kun vuonna 1879 säädetty ranskalainen kanavaproomujen standardipituus on 38 metriä.^[2]