Mozarabit
Mozarabit (esp. mozárabes [moˈθaɾaβes]; port. moçárabe [muˈsaɾɐβɨʃ]; kat. mossàrabs [muˈsaɾəps]; arab. مستعرب trans. musta'rabon) on nimitys, jota alettiin keskiajalla käyttää nykyisen Espanjan islamilaisella alueella asuneista tai sieltä tulleista kristityistä, jotka olivat omaksuneet arabialaisia tapoja.[1]
.jpg)
Nimi
muokkaaNimen mozarabi tarkkaa alkuperää ei tunneta, mutta sen etymologiasta on kaksi yleistä eri teoriaa. 1200-luvulla elänyt arkkipiispa Rodrigo Ximenez kirjoitti julistuksessaan latinaksi "Dicti sunt mixli arabes, eo quod mixti Arabibus conviveban" ja tästä on tulkittu termin olevan johdettu latinasta. Sittemmin ylesiemmäksi on tullut teoria, jonka mukaan sana on johdettu arabialaisesta termistä musta'rab, joka tarkoittaa tässä yhteydessään arabilaistunutta.[2]
Kristityt al-Andalusissa
muokkaa
Vuonna 711 tapahtunut visigoottien valtakunnan romahdus arabivalloituksen edessä johti siihen, että Pyreneiden niemimaan väestö sai arabeista ja berbereistä uuden hallitsevan luokan. Se ei kuitenkaan sulautunut valloittamaansa väestöön, kuten 400-luvulla pohjoisesta tulleet visigootit olivat tehneet. Pohjois-Afrikasta tulleiden hyökkääjien uskonto ei ole varmuudella tiedossa, sillä ainoa aikalaislähde, Vuoden 754 kronikka, ei kerro siitä mitään, vaan puhuu tulijoista vain "arabeina" tai "saraseeneina".[3]
Valloitettujen asukkaiden asemasta kertoo 1300-luvun käsikirjoituksena säilynyt rauhansopimus, jonka solmivat vuonna 713 kuvernööri Musan poika Abd al-Aziz ibn Musa ja Theodemir (Tudmir), joka oli hallinnut seitsemää kaupunkia niemimaan kaakkoisosassa. Sopimuksen mukaan ne, jotka antautuivat ja alistuivat "Jumalan herruudelle" ja suostuivat hänen profeettansa alamaisiksi, saivat jatkaa elämäänsä entisten herrojensa alaisuudessa normaaliin tapaan. He saivat jatkaa uskontonsa harjoittamista eikä heidän kirkkojaan hävitetty. Vastineeksi heidän tuli kieltäytyä suojelemasta valloittajien vihollisia. Heidän tuli lisäksi maksaa veroa, jonka suuruus määriteltiin sopimuksessa. Vastaavia sopimuksia ilmeisesti tehtiin eri paikoissa valloitusten edetessä. Näyttöä ei ole siitä, että vero olisi ollut entistä suurempi; luultavasti se pikemminkin vastasi aikaisempia visigoottien veroja. Tulkinnat siitä, että jo tässä vaiheessa olisi ollut kyse dhimmi -sopimuksesta ja jizya -verosta ovat anakronistisia, sillä näitä käsitteitä ei sopimuksessa esiinny.[4][2]
Viimeistään 800-luvulla valloittajien uskontona oli islam, kun maan alkuperäiset asukkaat olivat joko trinitaarisia kristittyjä tai juutalaisia. Uskontosuhteiden kiristymistä 800-luvulla osoitti Pyhän Eulogiuksen kirjallinen tuotanto (kertomukset Córdoban marttyyreista ja pilkallinen Muhammedin elämäkerta) sekä Eulogiuksen teloittaminen noin vuonna 858. Islamin vakiintumisen myötä kristittyjen ja juutalaisten asema heikkeni, kun heitä alettiin kohdella dhimmeinä, joilla oli rajoitetut kansalaisoikeudet. Joidenkin tietojen mukaan myös heidän verotuksensa kasvoi niin, että Muhammad I:n valtakaudella se oli kolme ja puolikertainen verrattuna muslimien verotukseen.[2]
800-luvun puolivälin jälkeen kristittyjä alkoi jo paeta Pyreneitten niemimaan pohjoisiin kristillisiin valtioihin. Nämä Andalusiasta tulleet kristityt olivat omaksuneet arabialaisia tapoja ja puhuivat vanhaa arkaaista romaanista murretta tai arabiaa, mikä erotti heidät pohjoisen muusta väestöstä. Heistä alettiin käyttää nimitystä "mozarabi".[5]
Alkuperäiset asukkaat alkoivat Córdobassa kääntyä joukoittain islamiin 900-luvun aikana.[6] Käännynnäisiä kutsuttiin Andalusiassa termillä musalima ja seka-avioliitoista syntyneitä muwallad. Dhimmien sekä mulattien (muladies) eli islamiin kääntyneiden kristittyjen ja juutalaisten sorto johti ajoittain kapinoihin, joista jotkut menestyivät. Esimerkiksi 900-luvulla mulatti Umar Ibn Hafsun kävi Malagassa vuosikymmeniä kestänyttä sotaa umaijadi-hallitsijoita vastaan.
Taide
muokkaaMozarabit toivat mukanaan kristittyihin valtakuntiin arabialaisia vaikutteita esimerkiksi arabian kielen taitonsa mukana.[2] Mozarabialainen taide oli täysin arabialaistunut siinä määrin, että mozarabien taide tunnistetaan vain sen kristityistä aiheista. Mozarabit jättivät jälkeensä esimerkiksi arabilaiseen tyyliin valmistettuja tekstiilejä, kaakeleja ja muuta keramiikkaa. Ehkä tunnetuin yksittäinen mozarabilainen tuotos on nimellä Commentaria In Apocalypsin -tunnettu Beatus Liébanalaisen käsikirjoitusten sarja, joka koostuu värikkäästi kuvitetusta Ilmestyskirjan selostuksista.[7]
Mozarabien arvellaan tuoneen mukanaan myös córdobalaisen arkkitehtuurin, jonka tavallisia piirteitä olivat esimerkiksi hevosenkenkäkaari ja kohojuovaiset kupolit.[8] Nämä piirteet olivat osaksi tuttuja pohjoisissa kuningaskunnissa jo roomalaisten tuomina, mutta ne jättivät vaihtelevasti uusia jälkiä rakennuskantaan.[9] Mahdollista kuitenkin on, että niin sanottu "mozarabialainen" taide ei tullut ainakaan yksin muuttoliikkeen myötä, vaan levisi pohjoiseen muullakin tavalla.[10]
Katso myös
muokkaa
Lähteet
muokkaa- ↑ Facta 2001, WSOY 1981, 11. osa, palsta 509
- ↑ a b c d C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs ja Ch. Pellat: Encyclopaedia of Islam, Volume VII (Mif-Naz), s. 246-249. BRILL, 1998. ISBN 9789004094192 (englanniksi)
- ↑ Collins, Roger: The Arab Conquest of Spain 710–797, s. 61. v, 1989/1998.
- ↑ Collins, 1989, 39–41
- ↑ Fernandez-Morera, D.: The Myth of the Andalusian Paradise. Muslims, Christians and Jews under Islamic Rule in Medieval Spain, s. 208–207. ISI Books, 2016.
- ↑ Collins, 1989
- ↑ Mozarabic art Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Mozarab Encyclopædia Britannica. Viitattu 23.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Collins, Roger: Caliphs and Kings. Spain, 796–1031, s. 119. Wiley, 2014.
- ↑ Collins, 2014, 120