Koraanikoulu

Koraanikoulu eli kuttab (arab. كُتَّاب‎ kuttāb) on islamilaisessa sivilisaatiossa kehittynyt alkeiskoulun muoto, jossa pääasiallinen oppiaine on arabiankielisen Koraanin ulkoa opettelu šeikin johdolla. Koraanikoulu ja ylemmän asteen opetusta antava madrasa sekoittuvat usein, koska joissakin kielissä koraanikoulusta käytetään nimitystä "madrasa". Myös madrasa ja yliopisto sekoitetaan usein toisiinsa.

Koraanikoulu Somaliassa. Koraanin katkelmia on kirjoitettu laudanpaloille.
Koraanikoulu vuonna 2007 intialaisessa perjantaimoskeijassa Srirangapatnassa.
Koraanikoulu tytöille Indonesiassa 2013. Tyttöjen koulunkäynti on muslimimaissa edelleen harvinaisempaa kuin poikien.[1]

Koraanikoulun tavoitteisiin ei yleensä kuulu kirjoitustaito eikä Koraanin kieltä uudemman arabian opettelu. Luetun ymmärtäminen ei liioin ole kuulunut tavoitteisiin. Koraanin lukemisen tärkeys perustuu oppiin siitä, että pyhän kirjan rituaalinen ääneen lukeminen on päämäärä sinänsä. [2] Idea on peräisin zarathustralaisuudesta, mistä se Ignaz Goldziherin mukaan siirtyi myös islamiin.[3][4]

Koraanikoulut olivat islamilaisten maiden alkeisopetuksen ainoa muoto 1900-luvulle asti. Ne eivät valmistaneet ylempään koulutukseen, sillä niissä saavutetut taidot eivät riittäneet jatko-opintoihin. Seuraava koulutustaso eli madrasat tulivat islamilaiseen maailmaan 1000-luvulla ja koraanikouluja myöhemmin. Niiden tarkoituksena oli kouluttaa oikeaoppisia virkamiehiä islamilaisen lain ja sen aputieteiden opiskelun avulla. Madrasoissa edellytettiin luku- ja kirjoitustaitoa, joka oli opittava erikseen. 1300-luvulla elänyt uskonoppinut Ibn Khaldun oli tyytymätön koraanikoulujen opetussuunnitelmaan ja kirjoitti, että joissakin niistä lapsi ei oppinut mitään. Alkeisopetuksen keskittyminen koraanikouluihin on syynä muslimimaiden laajaan luku- ja kirjoitustaidottomuuteen, sillä suurelle osalle lapsia se on ollut ainoa koulu, jota he koskaan ovat käyneet.[2]

Islam kehittyi arabikalifaatissa, jonka alueisiin kuului valtavia, aikaisemmin Bysantille kuuluneita alueita Lähi-idässä ja Afrikassa. Niissä vallinnut roomalainen koulunkäynnin perinne ei vastannut valloittajien tarpeita eikä jatkunut kalifaatissa. Bysantissa opetus perustui keskiajalla "seitsemään vapaaseen taitoon", joista triviaalikoulun oppiaineisiin kuului grammatiikka, retoriikka ja logiikka. Kreikkalainen ja helleeninen kouluperinne tähtäsi luku- ja kirjoitustaitoon sekä tekstien ymmärtämiseen. Islamilaisessa maailmassa tämä korvautui uskonnollisella kasvatuksella ja taidolla resitoida Koraania.[2]

Ibn Khaldunin kuvaus koraanikouluistaMuokkaa

Islamilainen uskonoppinut ja varhainen sosiologian edeltäjä Ibn Khaldun (1332–1406) esitti kirjassaan Muqaddimah muutaman sivun kuvauksen keskiajan koraanikouluista islamilaisessa maailmassa. Hän totesi, että Koraanin opettamisesta lapsille oli tullut islamin symboli, ja sitä harjoitettiin jokaisessa kaupungissa.[5] Opetus vaihteli maantieteellisesti.

Maghrebilainen tapa oli keskittyä pelkästään ulkolukuun ja sen vaatimaan ortografiseen tietoon eli arabialaisten glyfien hallintaan. Vasta aikuisille alettiin opettaa muutakin, kuten islamilaista lakia, runoutta tai kielitiedettä. Lopputulos oli Ibn Khaldunin mielestä se, että lapset eivät koraanikoulussa oppineet mitään. Samaa metodia käytettiin aikuisten kohdalla. Maghrebilaiset olivat Ibn Khaldunin mukaan kaikkia muita taitavampia Koraanin merkkien ääneen lukemisessa.[5]

Al-Andalusissa metodina oli opettaa Koraanin, mutta myös muiden kirjoitusten avulla sekä lukemista että kirjoittamista aikuisikään asti. Lapset oppivat näin sekä arabian kieltä että runoutta. Ibn Khaldun kirjoittaa, että jos oppineisuuden ihanne vielä esiintyisi Espanjassa, lapset oppisivat muutakin, mutta näin ei asia ollut. Saatu oppi oli kuitenkin riittävä niille, joita Jumala ohjaa. Lisäopetuksen saaminen vaati yksityisopettajan hankkimista.[5]

Ifriqiyan asukkaat yhdistivät Koraanin ulkoa opettelun islamin opetukseen ja muuhunkin tietämykseen. Koraanin jälkeen tärkeintä oli kirjoituksen opettelu. Tapa oli peräisin espanjalaisilta sheikeiltä, jotka olivat paenneet Tunisiaan Andalusian muslimialueiden supistumisen myötä.[5]

Ibn Khaldun kertoo, että hän ei itse tunne itäisempien maiden koraanikoulujen tapoja. Hänelle on kuitenkin kerrottu, että ulkoa opettelu jatkuu aikuisuuteen, ja siihen yhdistyy islamin perussääntöjen opetus. Kirjoittamista opetetaan ylimääräisenä opetuksena, jolloin se on yksinkertaisten merkkien harjoittelua kivitauluille. Taidon hyvää oppimista varten tarvittiin kuitenkin yksityisopettajaa.[5]

Ibn Khaldun toteaa, että koraanikouluissa ei opittu nykyarabiaa. Ibn Khaldun oli tyytymätön koraanikoulujen opetussuunnitelmaan, mutta totesi, että vakiintuneita tapoja oli vaikea muuttaa.[5]

Lukutaito islamilaisissa maissaMuokkaa

Maailmanpankin raportin mukaan joissakin sen tutkimissa islamilaisissa maissa (Nigeria, Bangladesh, Pakistan) yli puolet perusopetusvaiheen päättäneistä oli lukutaidottomia. [6] Vuonna 2002 arabimaiden lukutaidottomuus oli suurempaa kuin monissa köyhemmissä maissa. Tyttöjen vähäisempää koulunkäyntiä osoitti se, että kaksi kolmasosaa lukutaidottomista oli naisia. Syynä heikkoon lukutaitoon olivat koraanikoulut, jossa äidinkielen sijaan rajoituttiin klassiseen arabiaan. Muita syitä olivat suuret luokat, heikot oppimateriaalit ja epäpätevät opettajat.[7]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Huff, Toby E.: The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. Cambridge University Press, 2017. ISBN 978-1-107-57107-5.
  • Ibn Khaldun: The Muqaddimah. An Introduction to History. Princeton University Press, 2015. ISBN 978-0-691-16628-5.

ViitteetMuokkaa

  1. Gender and EFA 2000-2015: achievements and challenges;EFA global monitoring report 2015;gender summary, s. 10–11. Unesco, 2015. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Huff, 2017, s. 140–142
  3. Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus, 1900/2013.
  4. Rituaalista kts. https://ramiyarkaranjia.com/vendidad-ritual/
  5. a b c d e f Ibn Khaldun, 2015, s. 421–424
  6. The World Development Report 2018 (WDR 2018)—LEARNING to Realize Education’s Promise, s. 45. The World Bank, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.12.2020).
  7. Haeri, Niloofar: The Elephant in the Room. Language and Literacy in the Arab World. Teoksessa: The Cambridge Handbook of Literacy (toim. David R. Olson & Nancy Torrance), s. 428–429. Cambridge University Press, 2009. Teoksen verkkoversio.