Islamilainen teologia

Islamilainen teologia (arab. kalám) käsittelee islaminuskon sisältöä. Islam sisältää kaksi osaa: uskon (iman) ja velvollisuudet (din).[1] Niiden perustana ovat määräykset ja kiellot, jotka löytyvät Koraanista ja Muhammedin sunnasta kertovista haditheista siten kuin ne muokattu oppineitten yksimielisyyden (ijma') ja analogisen päättelyn (qiyas) avulla.

Muhammedin kautta saatu tieto Jumalasta ja hänen tahdostaan jakautuu kahteen osaan.

  1. Muhammedin ilmoitukset on koottu Koraaniin, joka on muuttumaton ja ikuisesti olemassa ollut kirja. Se on islamilaisen käsityksen mukaan kirjoitettu muistiin pian Muhammedin kuoleman jälkeen 640-luvulla kalifi Uthmanin määräyksestä.
  2. Muhammedin elämäntapa (sunna) kertoo tarkemmin islamilaisen lain eli šarian sisällön. Se on kirjattu 800 -luvulla koottuihin hadith -kokoelmiin. Sunnalaisuuden tärkeimmistä kokoelmista käytetään yhteisnimeä Kutub al-Sittah eli "kuusi kirjaa".

Muslimeille Koraani ja hadithit ovat islaminuskon pyhä perusta ja auktoriteetti. Niistä ensisijainen on Koraani, kun taas hadithien arvovalta perustuu siihen, että Muhammed oli synnitön ja erehtymätön Jumalan lähettiläs, joka pystyi oikein tulkitsemaan Koraania. Todellisuudessa hadithit menevät uskon tulkinnassa Koraanin edelle, sillä Koraanin tekstejä tulkitaan hadithien kautta.[2] Esimerkiksi Koraanin jumalallinen alkuperä tiedetään vain hadithien välittämän tiedon avulla. Koraani sisältää paljon puutteita islamilaisen teologian oppien kannalta. Se tuskin edes mainitsee Muhammedia ja myös esimerkiksi islamin uskontunnustus on peräisin haditheista.

Islamilainen teologia oli suuren huomion kohteena 800-luvun alussa, jolloin islam oli muovautumisvaiheessa. Tärkein väittely koski Koraanin luonnetta - oliko se luomaton vai luomisen tulosta, kuten mutaziiiitit väittivät.[3] Kiistan taakse kätkeytyi valtataistelu kalifin ja uskonoppineiden välillä, minkä uskonoppineet voittivat. Tämän jälkeen teologian merkitys islamissa väheni ja etualalle tuli Jumalan lain sisältö.

ŠariaMuokkaa

Islamin varsinainen ydin on velvollisuksissa (din), joista kertoo Jumalan ikuinen laki, šaria. Islam on juutalaisuuden tapaan lakiuskonto, eikä muslimille pelastusta tuo niinkään oikea usko (ortodoksia) kuin šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen (ortopraksia). Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvollisuudet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina". Ne ovat uskonnollista veroa (zakat) lukuun ottamatta rituaalisia velvollisuuksia, jotka liittyvät uskonnollisiin toimituksiin. Teologiset eli uskoa koskevat asiat saavat islamissa vähemmän huomiota šariaan verrattuna. Veronmaksun muuttaminen uskonnolliseksi velvollisuudeksi on todiste asian arkaluonteisuudesta paimentolaisyhteiskunnissa, joissa islam syntyi.

Uskon viisi pilaria perustuvat niin sanottuun Gabrielin hadithiin, joka löytyy sekä al-Bukharin[4] että Muslimin[5] hadith -kokoelmista. Muun muassa imaami al-Nawawi (k. 1277) vahvisti, että ne ovat suurimmat islamin kuuliaisuuden vaatimuksista.[6] Nawawin sitä koskevia ajatuksia löytyy šarialain kokoelmasta Reliance of the Traveller.[7]

UskoMuokkaa

Islamin uskontunnustus, šahada, tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että kaikki tieto Jumalasta on saatu hänen kauttaan. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat islamin "kuusi uskonkappaletta". Myös ne perustuvat Gabrielin hadithiin.[4][5] Uskonkappaleita käsitellään kirjassa Reliance of the Traveller, jossa vahvistetaan, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa:

Tämä jaottelu muodostaa islamilaisen teologian perustan.

Käsitteen "kalam" historiaaMuokkaa

Arabian kielessä teologiaan viitatataan sanalla "kalam" (arab. کلامkalām 'puhe' < علم الكلام‎ ʿilm al-kalām). Sitä tutkiva teologi on mutakallimūn.[9]

Sana esiintyy Koraanissa kolme kertaa viittaamassa Jumalan puheeseen. 800-luvulla uskonoppineet alkoivat keskustella Jumalan puheen luonteesta ja siitä, oliko Koraani Jumalan puheena luotu vai ei. Tämän pohjalta syntyivät ensimmäiset teologiset koulukunnat, mutaziliitit, jotka pitivät Koraania luotuna ja ašariitit, jotka pitivät Koraania luomattomana. Kalam alkoi vähitellen tarkoittaa spekulatiivista teologiaa yleensä. iIm al-kalām oli islamilaista teologiaa, joka erosi filosofiasta (falsafah) siten, että se keskittyi Jumalaan. Kalam muodostui tällöin osaksi uskonoppineiden koulutusta.

Myöhemmin kalam alkoi tarkoittaa myös väittelymetodia. Kalamin lähtökohtana on Jumalan ilmoitus, ja se käyttää loogista päättelyä ilmoituksen ymmärtämiseksi ja mahdollisten ristiriitojen selvittämiseksi, Väittelyä harjoitettiin myös kuviteltua vastustajaa vastaan.[10] Esikuva saatiin Aristoteleen kirjoittamasta logiikkaa ja dialektiikkaa käsittelevästä teoksesta Topiikka. Abbasidikalifi al-Mahdi antoi 780-luvulla kääntää sen syyriasta arabiaksi. Sata vuotta myöhemmin Topiikka käännettiin suoraan kreikasta ja myöhemmin vielä uudelleen. Kirja sisälsi Aristoteleen opetuksia argumentaatiosta sellaisissa tilanteissa, joissa vastakkain oli kaksi erilaista näkemystä. Dimitri Gutas olettaa, että kalifin kiinnostus Aristoteleen väittelyoppaaseen liittyi valtionuskonnon asemaan. Kalifi halusi saada valtakuntansa enemmistönä olevat kristityt, manikealaiset ja zarathustralaiset ja monet muut siirtymään virallisen valtionuskonnon taakse; se vaati taivuttelua ja argumentointia kovempien keinojen ohella. Viitteitä on myös siitä, että kalifi sovelsi Topiikan oppeja itsekin.[11]

Kalamin vaikutus klassiseen islamiin vastasi keskiajan kristillisen skolastiikan merkitystä kristinuskolle.[12]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 5. Isaac Publishing, 2012.
  2. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 15. Claridon Press, 1950.
  3. Jaakko Hämeen-Anttila: islamin käsikirja, s. 137. Otava, 2004.
  4. a b al-Bukhari: Chapter: The asking of (angel) Jibrll (Gabriel) from the Prophet (saws) about Iman, Islam, Ihsan and the knowledge of the Hour. Vol. 1, Book 2, Hadith 48 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  5. a b Ibn Muslim: Sahih Muslim Book 1, Hadith 4 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  6. Reliance of the Traveller, 2017, 809, u2.2
  7. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 807–815. amana publications, 2017.
  8. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 807–814. Amana, 1368/2017.
  9. The Editors of Encyclopaedia Britannica: Kalam Encyclopaedia Britannica.
  10. Gordon D. Newby: A Concise Encyclopedia of Islam, s. 120-121. Oneworld, 2002. Teoksen verkkoversio.
  11. Gutas, Dimitri: Greek Thought, Arabic Culture. The Graeco-Arabic Translation Movement in Baghdad and Early Abbasid Society (2nd–4th/8th–10th centuries), s. 61–69. Routledge, 1998. ISBN 0-415-06133-4-2. (englanniksi)
  12. "Kalam." The Oxford Dictionary of Philosophy. Oxford University Press, 1994, 1996, 2005. Answers.com 23 Aug. 2007. http://www.answers.com/topic/kalam