Avaa päävalikko

Islamilainen teologia (arab. kalám) käsittelee islaminuskon sisältöä. Islam sisältää kaksi osaa: uskon (iman) ja velvollisuudet (din).[1] Niiden perustana ovat määräykset ja kiellot, jotka löytyvät Koraanista ja Muhammedin sunnasta kertovista haditheista siten kuin ne muokattu oppineitten yksimielisyyden (ijma') ja analogisen päättelyn (qiyas) avulla.

Muhammedin kautta saatu tieto Jumalasta ja hänen tahdostaan jakautuu kahteen osaan.

  1. Muhammedin ilmoitukset on koottu Koraaniin, joka on muuttumaton ja ikuisesti olemassa ollut kirja. Se on islamilaisen käsityksen mukaan kirjoitettu muistiin pian Muhammedin kuoleman jälkeen 640-luvulla kalifi Uthmanin määräyksestä.
  2. Muhammedin elämäntapa (sunna) kertoo tarkemmin islamilaisen lain eli šarian sisällön. Se on kirjattu 800 -luvulla koottuihin hadith -kokoelmiin.

Muslimeille Koraani ja hadithit ovat islaminuskon pyhä perusta ja auktoriteetti. Niistä ensisijainen on Koraani, kun taas hadithien arvovalta perustuu siihen, että Muhammed oli synnitön ja erehtymätön Jumalan lähettiläs, joka pystyi oikein tulkitsemaan Koraania. Todellisuudessa hadithit menevät uskon tulkinnassa Koraanin edelle, sillä Koraanin tekstejä tulkitaan hadithien antaman viitekehyksen lävitse. Koraanin jumalallinen alkuperä tiedetään vain hadithien välittämän tiedon kautta. Koraani tuskin mainitsee Muhammedia ja myös esimerkiksi islamin uskontunnustus on peräisin haditheista.

Islamilainen teologia oli suuren huomion kohteena 800-luvun alussa, jolloin islam oli muovautumisvaiheeessa. Tärkein väittely koski Koraanin luonnetta - oliko se luomaton vai luomisen tulosta, kuten mutaliziitit väittivät.[2] Kiistan taakse kätkeytyi valtataistelu kalifin ja uskonoppineiden välillä, minkä uskonoppineet voittivat. Tämän jälkeen teologian merkitys islamissa väheni ja etualalle tuli Jumalan lain sisältö.

ŠariaMuokkaa

Islamin varsinainen ydin on Jumalan ikuinen laki, šaria. Islam on juutalaisuuden tapaan lakiuskonto, eikä muslimille pelastusta tuo niinkään oikea usko (ortodoksia) kuin šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen (ortopraksia). Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvollisuudet (din) ilmaistaan islamin "viitenä pilarina". Ne ovat enimmäkseen rituaalisia velvollisuuksia, jotka liittyvät uskonnollisiin toimituksiin. Teologiset eli uskoa koskevat asiat ovat islamissa vähemmän tärkeitä šariaan verrattuna.

UskoMuokkaa

Islamin uskontunnustus, šahada, tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että kaikki tieto Jumalasta on saatu hänen kauttaan.

Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin "kuusi uskonkappaletta". Ilmaus löytyy jo 1300-luvulla eläneen Shafi'i-koulukunnan uskonoppineen al-Misrin kirjasta Umdat al-Salik ("Matkasauva"). Kirja toteaa, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa: 1) usko Jumalaan, 2) usko enkeleihin, 3) usko Jumalan lähettämiin kirjoihin, 4) usko profeettoihin ja sanansaattajiin, 5) usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen sekä 6) usko kohtaloon.[3] Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 5. Isaac Publishing, 2012.
  2. Jaakko Hämeen-Anttila: islamin käsikirja, s. 137. Otava, 2004.
  3. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. 809-814. Beltsville, Maryland: Amana, 1368/2017.