Sextus Julius Africanus

Sextus Julius Africanus (m.kreik. Σέξτος Ἰούλιος ὁ Ἀφρικανός, Sekstos Iūlios ho Afrikanos; n. 160240) oli kreikkalais-roomalainen kristitty matkailija ja historioitsija. Hänen elämästään ei tiedetä paljokaan. Jonkin verran on näyttöä, että hän on kiertänyt laajasti Egyptissä, Lähi-idässä ja Italiassa. Myöhemmin hän eli Emmaus Nikopoliissa Palestiinassa. Rooman keisari Severus Alexanderin palveluksessa hän oli lähettiläänä Roomassa vuonna 222.[1]

Sextuksen merkittävin teos Khronografiai (Χρονογραφίαι, lat. Chronographiae) käsitti maailmanhistorian luomisesta (Sextuksen mukaan 5549 ennen ajanlaskun alkua) vuoteen 221. Tämä teos ei ole säilynyt, mutta tiedetään myöhempien historioitsijoiden, kuten Eusebioksen käyttäneen tätä ensimmäistä kristillisen kirkon kronologiaa teoksessaan Kirkkohistoria.[1]

Sextukselta tunnetaan myös kaksi kirjettä. Toinen oli osoitettu Origeneelle, ja siinä Sextus epäilee Danielin kirjan Susanna-hahmoa sepitteelliseksi. Toinen kirje, josta on säilynyt vain osia, oli osoitettu Aristeides-nimiselle henkilölle.[2]

Sextus Julius Africanuksen kirjoittamana pidetään myös maallisempaa, tietosanakirjatyyppistä teosta nimellä Kestoi (Κέστοι, ”Kirjottu sidosvyö”; lat. Cesti), joka kertoo muun muassa luonnonhistoriasta, maanviljelystä, sotataidosta ja lääketieteestä. Otteita tästä teoksesta on löydetty Oksyrhynkhoksen papyryksistä.

Lähteet muokkaa

  1. a b Sextus Julius Africanus Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.1.2018.
  2. Fortescue, Adrian: Julius Africanus Catholicity. Viitattu 1.1.2018.