Eusebios Kesarealainen

antiikin kreikkalainen piispa ja historioitsija
(Ohjattu sivulta Eusebius Kesarealainen)

Eusebios Kesarealainen (m.kreik. Εὐσέβιος τῆς Καισαρείας, Eusebios tēs Kaisareias, lat. Eusebius Caesariensis/Pamphili; noin 27530. toukokuuta 339) oli Kesarean piispa ja kirkkohistorioitsija. Häntä pidetään kirkon historiankirjoituksen perustajana[1], koska hän teki merkittävää työtä varhaisen kristillisen kirkon kehittymisen kuvaamisessa erityisesti teoksessaan Kirkkohistoria (Ekklēsiastikē historia, Historia Ecclesiastica). Hänen lähteenä käyttämänsä Hegesippoksen historiateos ei ole säilynyt nykyaikaan.

Eusebios Kesarealainen.

Eusebios tapasi Konstantinus Suuren Palestiinassa vuonna 296, kun tämä oli siellä keisari Diocletianuksen mukana. Hän kirjoitti myöhemmin Konstantinuksesta imartelevan elämäkerran (Vita Constantini). Vuonna 325 Eusebioksella oli tärkeä osa Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa.

Elämä muokkaa

Eusebioksen tarkka syntymäpaikka ja -aika eivät ole tiedossa, ja hänen nuoruudestaan tiedetään vain vähän. Hän tutustui seurakunnanvanhin Dorotheukseen Antiokiassa ja sai todennäköisesti eksegeettistä opetusta häneltä. Eusebios oli vuonna 296 Palestiinassa ja tapasi keisari Konstantinuksen, joka vieraili maassa keisari Diocletianuksen kanssa. Hän oli Kesareassa, kun Agapios toimi siellä piispana, ja ystävystyi Pamfilos Kesarealaisen kanssa. Hän vaikuttaa tutkineen Pamfiloksen kanssa Raamatun kirjoituksia Origeneen Heksaplan ja Pamfiloksen kokoamien selitysteosten avustuksella. He valmistivat oikeaa versiota kirjoituksista eri käsikirjoisversioiden perusteella.

Pamfilos vangittiin vuonna 307, mutta Eusebios jatkoi heidän yhteistä työtään. Pamfiloksen kuoleman jälkeen Eusebios viimeisteli syntyneen Origeneen puolustuksen, jota he olivat tehneet yhdessä. Hän lähetti sen Fainon kaivosten martyyreille Egyptiin. Tämän jälkeen hän vaikuttaa matkustaneen Tyrokseen ja myöhemmin Egyptiin, jossa hän kärsi ensimmäisen kerran vainoista.

Seuraavaksi Eusebios tunnetaan Kesarean piispana Palestiinassa. Hän oli Agapioksen seuraaja. Vuosia, jolloin Agapios toimi virassa, ei tiedetä, mutta Eusebioksen on täytynyt tulla piispaksi pian vuoden 313 jälkeen. Hänen viranhoitonsa varhaisista vuosista ei tiedetä mitään. Kun Nikean ensimmäinen kirkolliskokous kokoontui vuonna 325, hänellä oli kokouksessa merkittävä rooli kaikkien 300 osanottajan joukossa. Hän ei ollut luonnostaan hengellinen johtaja tai teologi, mutta hyvin oppinut mies ja tunnettu kirjoittaja, joka nautti keisarin suosiota. Hänen ehdottamastaan tunnustuksesta tuli Nikean uskontunnustuksen perusta.

Eusebios otti osaa areiolaisuuteen liittyneisiin kiistoihin. Hän kiisteli muiden muassa Eustathios Antiokialaisen kanssa. Eustathios vastusti Origeneen lisääntynyttä vaikutusta ja erityisesti tämän harjoittamaa kirjoitusten allegorista tulkintaa. Eustathios näki tällaisessa teologiassa areiolaisuuden perustan. Eustathios syytti Eusebiosta, joka oli Origeneen ihailija, poikkeamisesta Nikean tunnustuksesta ja sabellianismista. Eustathios joutui syytteeseen. ja hänet tuomittiin Antiokian synodissa. Antiokian asukkaat kapinoivat tätä päätöstä vastaan, kun taas Eustathioksen vastustajat ehdottivat Eusebiosta uudeksi piispaksi. Hän kuitenkin kieltäytyi.

Kun Eustathios oli syrjäytetty, Eusebioksen kannattajat hyökkäsivät vuorostaan Athanasios Aleksandrialaista vastaan, joka oli paljon vaarallisempi vastustaja. Vuonna 334 Athanasios haastettiin Kesareassa synodin eteen. Hän ei kuitenkaan saapunut paikalle. Seuraavana vuonna hänet haastettiin Tyroksessa Eusebioksen johtaman synodin eteen. Athanasios arvasi tuloksen etukäteen ja matkusti Konstantinopoliin viedäkseen asian keisarin eteen. Konstantinus kutsui piispat, Eusebius heidän mukanaan, hoviin. Athanasios tuomittiin ja karkotettiin vuoden 335 lopulla. Samassa synodissa tuomittiin myös toinen vastustaja: Markellos Ankyralainen oli pitkään vastustanut eusebioslaisia ja protestoinut Areioksen uudelleen nimittämistä vastaan. Häntä syytettiin sabellianismista, ja hänet pantiin viralta vuonna 336. Konstantinus kuoli seuraavana vuonna. Eusebios kuoli todennäköisesti Kesareassa viimeistään vuonna 340, todennäköisesti 30. toukokuuta vuonna 339.

Teokset muokkaa

 
Eusebioksen evankeliumiharmonia
  • Kirkkohistoria (Ekklēsiastikē historia, Historia ecclesiastica)
  • Kronikka (Pantodapē historia, Chronicon)
  • Konstantinus Suuren elämä (Vita Constantini)
  • Hieroklesta vastaan (Contra Hieroclem)
  • Demonstratio evangelica
  • Marttyyrien ylistys
  • Palestiinan marttyyreistä
  • Onomastikon
  • Praeparatio evangelica
  • Theofania
  • Carpianukselle
  • Heprealaisten nimistä
  • Kysymyksiä evankeliumista
  • Eclogae propheticae
  • Psalmien kommentaari
  • Jesajan kirjan kommentaari
  • Luukkaan evankeliumin kommentaari
  • Kirjeitä

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennetut teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Erling Bjøl ja Leo Hjortsø: Otavan suuri maailmanhistoria 4: Rooman valtakunta, s. 279. Otava, 1983. ISBN 951-1-07160-2.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eusebios Kesarealainen.

Teoksia verkossa muokkaa