Kallimakhos

Kallimakhos (n. 305 eaa. – n. 240 eaa.) oli kreikkalainen grammaatikko ja runoilija. Hän oli kotoisin Kyrenestä. Hän edusti uutta runoilijatyyppiä, "oppinutta runoilijaa" (lat. poeta doctus), joka sekoitti rohkeasti toisiinsa eri tyylilajeja.[1][2]

Kallimakhos laati Aleksandriassa laajan kirjallisuushistoriallisen ja bibliografisen luettelon Pinakes. Tällaista tutkimusta alettiin nimittää filologiaksi. Runouden alalla Kallimakhos kirjoitti myös muun muassa elegioja, hymnejä ja epigrammeja. [2]

Kallimakhos oli useiden roomalaisten kirjailijoiden esikuva. Niinpä Propertius sovelsi 20-luvulla eaa. runoihinsa Kallimakhoksen Aitia-teoksen rakkaustematiikkaa Rooman oloihin. Muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin Catullus käytti epigrammeissaan Kallimakhoksen aihetta, jossa Egyptin kuningatar Bereniken hiuskiehkura muuttuu tähtikuvioksi.[2]

TeoksetMuokkaa

Teoksessaan Pinakes (Tauluja) hän luetteloi systemaattisesti ensi kertaa arkaaisen ja klassisen ajan kreikkalaisen kirjallisuuden edustajat kirjallisuuslajeittain. Teos käsitti 120 kirjaa, joista on säilynyt vain joitakin katkelmia. Käsikirjoituksina häneltä on säilynyt kuusi hymniä kreikkalaisten hymnien kokoelmassa ja 63 epigrammia Anthologia Graecassa. Katkelmina ja papyruslöytöinä tunnetaan osittain muitakin Kallimakhoksen teoksia, kuten Aitia (Syitä), joka on neljä kirjaa käsittävä elegiakokoelma, joka kuvaa tapojen, uskomusten, laitosten yms. syntyyn vaikuttaneita syitä. Hänen jambirunonsa kuvaavat ajan jokapäiväisen elämän tapahtumia. Pienoiseepos Hekale käsittelee osaa Theseuksen elämästä. Runoteostensa lisäksi Kallimakhos kirjoitti suuren määrän oppineita proosateoksia varsinkin tapahistorian, etnologian, antropologian ja kirjallisuustieteen alalta mutta vastusti laajoja eeppisiä runoelmia.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Paavo Castrén, Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja, s. 249. Otava, 2000. ISBN 978-951-1-12387-3 (ISBN-13).
  2. a b c Paavo CastrénUusi antiikin historia, s. 248, 369, 388. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.