Proosaruno

säkeisiin jakamaton runo

Proosaruno on säkeisiin jakamaton eli proosan muotoon asemoitu runo. Modernin proosarunon isänä pidetään ranskalaista Charles Baudelairea. Hänen teoksensa Pariisin ikävä (1869) teki proosarunoudesta suosittua.[1] Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla läpimurtonsa tehneistä kirjailijoista proosarunoja ovat julkaisseet muun muassa Risto Ahti, Väinö Kirstinä, Jyrki Pellinen, Mirkka Rekola, Kalevi Seilonen ja Marja-Liisa Vartio.

2000-luvulla on Suomessa alettu puhua uudesta proosarunobuumista, jonka keskeisiä vaikuttajia ovat olleet Markku Paasonen ja Saila Susiluoto.

LähteetMuokkaa

  1. Haapala, Vesa ym.: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 147. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-28914-2.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.