Wikipedia

Kreikkalainen teatteri (arkkitehtuuri)

Tämä artikkeli käsittelee teatteriarkkitehtuuria. Teatteritaiteesta, katso antiikin Kreikan teatteri.

Teatteri (m.kreik. θέατρον, theatron, joon.kreik. θέητρον, theētron; ”katselupaikka”; lat. theatrum)[1] oli antiikin kreikkalaiselle arkkitehtuurille tyypillinen rakennus, jota käytettiin paitsi kreikkalaisen teatterin tragedioiden ja komedioiden esityksiin, myös muun muassa kansankokouspaikkoina.[2]

Dodonan teatteri.

Kreikkalaisia teattereita tunnetaan yli 300 kappaletta, ja niistä arkeologisesti noin 250. Teatterit kehittyivät muotoonsa klassisella kaudella 400–300-luvuilla eaa. Niistä tuli erityisesti klassisen kauden lopulla ja hellenistisellä kaudella kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden tyypillinen rakennustyyppi kautta koko kreikkalaisen maailman. Teattereita oli usein myös merkittävillä pyhäkköalueilla kaupunkien ulkopuolella.[3][4] Roomalaisella kaudella kreikkalainen teatteri vaikutti roomalaisten teatterirakennusten kehitykseen.

Kreikkalainen teatteri oli käytännössä aina puolikaaren muotoinen. Sen keskiössä oli pyöreä orkhestra eli kuoron (khoros) esiintymisalue. Kreikkalaisia teatterirakennuksia kutsutaan joskus virheellisesti ”amfiteattereiksi”, mutta tämä ei vastaa sanojen alkuperäistä merkitystä. Amfiteatteri viittaa aina nimensä mukaisesti rakennukseen, jossa katsomo kiersi esiintymisalueen kauttaaltaan, ja oli tyypillinen roomalaisille näytännöille rakennetuissa teattereissa, ei koskaan kreikkalaisissa näytelmäteattereissa. Roomalaiset amfiteatterit olivat enemmän sukua kreikkalaisille stadioneille.

Historia muokkaa

Arkaainen kausi muokkaa

Kreikkalaiset teatterirakennukset kehittyivät kreikkalaisen teatterin kehityksen myötä, Dionysos-jumalan kunniaksi esitettyjen näytäntöjen esityspaikoiksi. Näytännöt koostuivat aluksi kuorotansseista, joita esitettiin pyöreällä kuoron eli khoroksen tanssipaikalla, orkhestralla (ὀρχήστρα). Näytteleminen ei näin eronnut aluksi kuoron toiminnasta. Yleisö ei alun perin eronnut kuorosta. Erillisten kuorojen käytön kehityttyä tuli tarpeelliseksi erottaa se yleisöstä omaan kehäänsä, joka voitiin ympäröidä kivillä. Tällaisen orkhestra-kehän keskellä sijaitsi Dionysokselle omistettu alttari.[2][5]

 
Ateenan Dionysoksen teatteria.
 
Thorikoksen teatteri.

Niin kauan kun näytelmissä oli kuoron lisäksi vain yksi näyttelijä, tämä saattoi puhutella kaikkia kehän ympärillä eri puolilla olleita ihmisiä. Kun Aiskhylos lisäsi näytelmiin toisen näyttelijän, yleisön oli parempi olla jollakin tietyllä puolella orkhestraa. Seurauksena katselijat järjestettiin suunnilleen puolikaareen orkhestran toiselle puolelle. Orkhestra säilyi edelleen varattuna kuorolle, kun taas näyttelijät esiintyivät sen toisella puolella eli orkhestran takana katsomoa kohti. Näyttelijöiden takana oli teltta tai pieni näyttömärakennus (skēnē), jossa he saattoivat vaihtaa asua. Se voitiin peittää esitykseen sopivalla puuseinällä, joka toimi kulissina (proskēnion).[5]

Teatteri sai mitä ilmeisimmin alkunsa Ateenasta. Teatterirakennukset kehittyivät arkaaisen kauden lopulla 500-luvun eaa. loppupuolella. Tältä ajalta ovat peräisin varhaisimmat tunnetut teatterit, Dionysoksen teatteri Ateenassa sekä Thorikoksen demoksen teatteri itäisessä Attikassa. Viimeksi mainitun katsomoratkaisu on sen historian vuoksi erikoinen, sillä se on alun perin koostunut suorista istuinriveistä, ja laajentamisen kautta se on saanut pitkänomaisen muodon.

Klassinen kausi muokkaa

Klassisella kaudella katsomon muodoksi vakiintui puolikaari. Alkuvaiheessa yleisö istui teattereissa luonnonrinteessä. Myöhemmin näytäntöjä varten alettiin rakentaa ensin tilapäiset ja sitten pysyvämmät puiset katsomot, ja lopulta kivisiä istuinrivejä ainakin katsomon etuosaan. Näyttelijöiden määrän lisääntyessä Aiskhyloksen ja Sofokleen aikana, näytteleminen siirtyi vaiheittain skenen eteen rakennetulle proskenionille eli näyttämölavalle, ja orkhestra jäi kuoron käyttöön. Nyt skēnē tarkoitti teatterin sitä osaa, joka kuului näyttelijöille, siinä missä orkhestra kuului kuorolle.[2][5]

Kokonaan kivestä rakennettuja teattereita alettiin rakentaa klassisen kauden jälkimmäisellä puoliskolla 300-luvulla eaa. Dionysoksen teatteri uusittiin kivistä rakennetuksi vuonna 342 eaa. Viimeistään myöhäiseltä klassiselta kaudelta noin 330 eaa. lähtien rakennetut teatterit olivat kokonaan kivisiä. Monia teattereita myös laajennettiin lisäämällä takaosaan lisää istuinrivejä.[2][4][5]

Kreikkalaisen maailman suurin teatteri Megalopoliin teatteri rakennettiin noin vuonna 370 eaa. Siihen mahtui noin 20 000–21 000 katsojaa. Muita suuria teattereita olivat muun muassa Argoksen teatteri (n. 16 000–20 000 katsojaa),[6] Dodonan teatteri (n. 17 000 katsojaa)[7] ja Syrakusan teatteri (n. 14 000–17 000 katsojaa).[8] Dionysoksen teatteriin mahtui vuonna 330 eaa. tehdyn laajennoksen jälkeen noin 17 000 katsojaa. Tunnetuimpiin kuuluva ja parhaiten säilynyt kreikkalainen teatteri Epidauroksen teatteri rakennettiin noin 350–300 eaa. Siihen mahtui suurimmillaan noin 13 000–15 000 katsojaa.

Hellenistinen ja roomalainen kausi muokkaa

 
Roomalaiseksi teatteriksi uusittu Tauromenionin (Taorminan) teatteri.

Hellenistisellä kaudella teattereita alettiin rakentaa yhä laajemmin kautta koko kreikkalaisen maailman sekä myös hellenisoituneille ei-kreikkalaisille alueille.[3] Roomalaisella kaudella kreikkalainen teatterirakennus antoi mallin roomalaisille teattereille sekä niitä pienemmille odeioneille eli musiikkiteattereille. Monet kreikkalaiset teatterit uusittiin roomalaisen mallin mukaisiksi, ja katsomosta tehtiin jyrkempi ja orkhestrasta kokoympyrän sijaan puoliympyrän muotoinen. Niiden näyttämörakennukset rakennettiin näyttäviksi ja monikerroksisiksi, ja ne koristeltiin pylväillä ja syvennyksissä olleilla veistoksilla. Myöhemmällä roomalaisella kaudella osa teattereista muutettiin, erillisen amfiteatterin puuttuessa, roomalaisen maun mukaisiin gladiaattori- ja eläinnäytäntöihin sopiviksi lisäämällä orkhestran ja katsomoon väliin katsojia suojaava aitaus.

Arkeologia ja myöhempi käyttö muokkaa

Kreikkalaiset teatterit tulivat paremmin tunnetuksi rakennuksina 1800-luvulla Ateenan Dionysoksen teatterin kaivausten jälkeen. Tämän jälkeen teattereita on kaivettu esiin lukuisista paikoista, mikä on tuonut esille sen, kuinka tärkeä rakennustyyppi teatterit olivat itseään kunnioittaneille kaupungeille. Monissa kaupungeissa teatterit ovat parhaiten säilynyt rakennus, koska ne ovat olleet suurikokoisia ja katsomo on ollut usein kaiverrettu luonnonrinteeseen, jolloin ne eivät ole kadonneet yhtä helposti rakennusosien uulleenkäytössä tai täyttämisen tai eroosion seurauksena kuin muut rakennukset. Vielä 1800-luvulla oli näkyvissä jäänteitä useista sittemmin lähes jäljettömiin kadonneista teatterirakennuksta, ja siksi monet varhaisten tutkijoiden kirjoitukset ovat arvokkaita näiden tuntemisen kannalta. Arkeologian lisäksi teattereiden sijainneista on saatu tietoa antiikin ajan kirjailijoilta sekä piirtokirjoituksista.[3]

Nykyisin monia kreikkalaisia teattereita on kunnostettu, ja niitä käytetään jälleen sekä antiikin aikaisten näytelmien uudelleenesityksiin että muihin kulttuuritapahtumiin. Tällaisessa käytössä ovat muun muassa Epidauroksen teatteri, jota käytetään Ateenan ja Epidauroksen festivaaleilla, sekä Syrakusan teatteri.

Käyttö ja sijainnit muokkaa

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan teatteri

Kreikkalaisiin teattereihin kokoonnuttiin katsomaan teatteriesityksiä, jotka olivat yleensä osa Dionysokselle omistettua uskonnollista juhlaa ja näytelmäkilpailuita. Tunnetuin on Ateenassa järjestetty Dionysia-juhla, jonka näytelmät esitettiin Dionysoksen teatterilla. Näytelmäjuhliin kuului tragedioiden, komedioiden ja satyyrinäytelmien esityksiä.

Näytelmien lisäksi teattereita käytettiin usein myös ekklesiasterioneina eli kansankokousten kokoontumispaikkoina. Ateenassa kansankokous ekklesia siirtyi lopulta Pnyksiltä kokonaan Dionysoksen teatterille.

Käyttötarkoitusten vuoksi teattereita oli erityisesti kaupungeissa, joiden kulttuuriseen, uskonnolliseen ja poliittiseen elämään kuuluivat keskeisesti näytelmäkilpailut, ja jotka olivat muutenkin mukana kreikkalaisen kulttuurielämän kehityksessä tältä osin; joissa oli valtiomuoto, johon kuuluivat suuret kansankokoukset, joihin teatteria voitiin myös luontevasti käyttää; ja joissa oli tarpeeksi suuri väestöpohja ja tarpeeksi varoja teatterin rakentamiseksi. Näin teatteri oli erityisesti suurten demokraattisesti tai oligarkisesti hallittujen kaupunkien rakennus.[3]

Teattereita tunnetaan erityisen paljon Keski-Kreikasta, Vähän-Aasian kreikkalaisalueilta, Sisiliasta ja Etelä-Italian Suur-Kreikasta. Niitä oli melko paljon myös Lähi-idässä ja Epeiroksessa. Suhteellisen vähän teattereita vaikuttaa olleen sen sijaan Lakoniassa, Messeniassa, Thessaliassa, Makedoniassa, Khalkidikella, Traakiassa ja Kyproksella. Kreetalta ei tunneta yhtään teatteria ennen roomalaista kautta.[3]

Kaupunkien lisäksi teattereita oli usein merkittävillä pyhäkköalueilla silloinkin, kun alue sijaitsi kauempana kaupungeista. Tällaisia ovat muun muassa Amfiaraion, Epidauroksen Asklepieion, Isthmia ja Muusien laakso. Toisaalta muun muassa Nemeasta ja Olympiasta ei tunneta teatteria. Teattereita oli myös lähellä kaupunkeja sijainneilla pyhäkköalueilla, kuten Delfoin ja Dodonan pyhäkköalueet sekä Samothraken Suurten jumalten pyhäkkö. Pyhäkköalueilla teattereita käytettiin paikallisten kulttien juhlissa.[3]

Attikassa teattereita tunnetaan Ateenan kaupunkikeskuksen lisäksi monista demoksista. Niillä oli omat pienemmät teatterinsa, joita käytettiin paikallisiin esityksiin ja harjoituksiin, sillä näytelmäkilpailuissa kilpailivat eri fylejen kuorot. Demosten teattereita käytettiin oletettavasti myös paikallispolitiikassa. Esimerkkejä Attikan demosten teattereista ovat Thorikoksen teatteri sekä Aiksonen, Eleusiin, Euonymonin, Ikarionin, Pireuksen, Rhamnuksen ja Sfettoksen teatterit. Myös muiden alueiden demoksilla tiedetään olleen teattereita; tällaisia ovat muun muassa Kosin demos Halasarna ja Kyrenen demos Apollonia.[3]

Arkkitehtuuri muokkaa

Kreikkalaiset teatterit olivat kattamattomia ulkoilmateattereita, jotka oli useimmiten rakennettu luonnonrinteeseen. Ne sijaitsivat usein kaupungin akropoliin rinteessä tai muulla kukkulalla. Rakennusten hallitsevin osa, varsinkin arkeologisissa jäänteissä, on puoliympyränmuotoinen tai oikeammin hieman pidempi, hevosenkengänmuotoinen porrastettu katsomo, joka kiertyy pyöreän orkhestran ympärille. Skene-rakennukset ovat säilyneet yleensä huonommin.

Teatteiden arkkitehtuurissa oli joitakin yhtäläisyyksiä buleuterioneihin ja odeioneihin. Buleuterionit olivat kuitenkin yleensä pienempiä ja odeionit varustettu katolla, jolloin ne on helppo erottaa arkeologisesti teattereista.[3]

Osat muokkaa

Klassisen kreikkalaisen, 300-luvulla eaa. kivestä rakennetun tyypillisen teatterirakennuksen osat olivat:[2][5][9]

 
 
Kreikkalaisen teatterin rakenne.

Orkhestra (ὀρχήστρα, orkhēstra) – Teatterin keskiössä ollut useimmiten pyöreä alue, jossa kuoro tanssi ja lauloi.[10]

  • Thymele (θυμέλη, thymelē) – Orkhestran keskellä ollut Dionysoksen alttari ja/tai sen lähellä ollut koroke kuoronjohtajalle.[11]
  • Parodoi (πάροδοι; yks. πάροδος, parodos) tai eisodoi (εἴσοδοι; yks. εἴσοδος, eisodos) – Sisääntulokäytävät yleisölle ja erityisesti kuorolle sen saapuessa orkhestralle.[12][13]

Näyttämörakennelmat

  • Skene (σκηνή, skēnē) – Näyttämön takaseinän muodostanut rakennus. Alun perin näyttelijöiden pukusuojana toiminut teltta, proskenionin kehittymisen jälkeen monumentaalisempi näyttämörakennus, jossa oli tilat näyttelijöille ja tarvikkeille ja joka toimi samalla kulissina.[14]
  • Proskenion (προσκήνιον, proskēnion) – Näyttämö näyttämörakennuksen etuosassa. Alun perin näyttelijät esiintyivät maan tasalla suoraan skenen edessä. 300-luvulla eaa. proskenion korotettiin pylväiden varaan näyttämölavaksi. Lopulta se kehittyi kaksikerroksiseksi, niin että alemmalla osalla oli katto ja ylempään johti useita ovia.[15]
  • Hyposkenion (ὑποσκήνιον, hyposkēnion) – Proskenionin etuseinä tai alaosa.[16]
  • Episkenion (ἐπισκήνιον, episkēnion) – Myöhemmissä vaiheissa näyttämörakennuksen ylempi kerros.[17]
  • Thyromata (θυρώματα, thyrōmata; yks. θύρωμα, thyrōma) – Skenen tai episkenionin julkisivussa olleet ovet tai luukut.[18]
  • Paraskenia (παρασκήνια, paraskēnia; yks. παρασκήνιον, paraskēnion) – Proskenionin sivuilla olevat skenestä katsomoon päin työntyvät siipiosat.[19]
  • Ekkyklema (ἐκκύκλημα, ekkyklēma) - Pyörillä varustettu lava esimerkiksi sivuhahmojen tuomiseksi näyttämölle.[20]
  • Mekhane (μηχανή, mēkhanē) - Nostokurki esimerkiksi jumalten ilmestymistä tai lentokohtauksia varten.[21]

Katsomo (θέατρον, theatron tai κοῖλον, koilon, lat. cavea)[1][22]

  • Proedriai (προεδρίαι; yks. προεδρία, proedria) – Ensimmäisen rivin istumapaikat varattuna Dionysoksen patsaalle, papistolle ja muille arvohenkilöille, vrt. roomalaisen teatterin ima cavea.[23]
  • Kerkides (κερκίδες; yks. κερκίς, kerkis; lat. cunei, yks. cuneus) – Istuinsektorit, joiden kummallakin puolella oli pystysuuntaiset portaat.[24]
  • Klimakes (κλίμακες; yks. κλῖμαξ, klimaks) – Portaat, jotka jakoivat katsomon sektoreihin.[25]
  • Diazomata (διαζώματα, diazōmata; yks. διάζωμα, diazōma) – Leveät poikittaissuuntaiset käytävät, jotka jakoivat katsomon alempaan ja ylempään osaan ja helpottivat kulkua katsomon eri osiin.[26]
  • Epitheatron (ἐπιθέατρον) – Katsomon ylempi osa diazoma-käytävän yläpuolella, vrt. roomalaisen teatterin summa cavea.[27]

Orkhestra muokkaa

 
Prienen teatterin orkhestraa ja eturivin proedria-istuimia.

Orkhestra (ὀρχήστρα) eli kuoron tanssi- ja laulupaikka, ”tanssitanner”, oli teatterin alkuperäinen muoto. Se oli myös klassisen kauden teattereissa pyöreä muistumana vanhemmista ajoista, jolloin kuoro muodosti piirin Dionysoksen alttarin ympärille. Alun perin orkhestralla esiintyivät kuoron lisäksi myös näyttelijät. Proskenionin kehittymisen jälkeen orkhestra jäi kuorolle tarkoitetuksi alueeksi proskenionin ja katsomon väliin.[2][5]

Orkhestran keskipiste oli joskus merkitty joko kuopalla tai kivellä. Se merkitsi samalla uhripaikkaa. Sana thymele (θυμέλη, thymelē) esiintyy usein teattereiden yhteydessä, mutta sen tarkka merkitys näin käytettynä on epäselvä. Yleensä se tulkitaan Dionysoksen alttariksi. Toisen näkemyksen mukaan sana siirtyi merkitsemään alttarin lisäksi orkhestralla ollutta koroketta, jolla oli sekä alttari että tilaa kuorolle.[5] Orkhestraa ympäröi usein kaivanto, jonka tarkoitus oli johdattaa sadevesi pois. Se oli katettu kiveyksellä katsomoon johtaneiden portaiden kohdalta.[5]

Näyttämö ja lavasteet muokkaa

Proskenion kehittyi teatterin kehityksen myötä varsinaiseksi näyttämölavaksi. Se oli alun perin tilapäisluonteinen puinen rakennelma. Kun teatterit alettiin rakentaa kivestä 300-luvulla eaa., proskenion nostettiin pylväiden varaan. Proskenionin takana oli skene-rakennuksen pysyvä seinä, joka toimi samalla näytelmissä taustalla yleensä olleen rakennuksen julkisivuna. Joissakin teattereissa, kuten Dionysoksen teatterissa, oli paraskenionit eli skene-rakennuksesta etupuolella työntyneet tornimaiset siipirakennukset, joiden välissä proskenionin puinen rakennelma sijaitsi.[5]

 
Amfiaraionin teatterin proskenionin jäänteet.

Proskenionille johti ainakin yksi ovi ja tyypillisesti kolme ovea, joista näyttelijät kulkivat näytelmän aikana. Keskimmäinen tunnettiin nimellä thyra basileios (θύρα βασίλειος), koska sitä käyttivät päähenkilöt. Joissakin teattereissa oli viisi ovea, joista kaksi laitimmaista saattoi olla sivuilla paraskenioneissa. Esimerkiksi Epidauroksen, Amfiaraionin ja Zean teattereiden raunioiden perusteella niissä oli vain yhdet ovet, Megalopoliissa kolme ovea.[5] Näytelmissä tarvitut aaveet saattoivat ilmaantua lattialuukuista (ἀναπιέσματα, anapiesmata) tai ”Kharonin portaita” (χαρώνιοι κλίμακες, kharōnioi klimakes) pitkin.[5][28][29]

Lavasteista on säilynyt joitakin tietoja näytelmäteksteissä. Lavasteet ovat todennäköisesti olleet vielä klassisella kaudella varsin yksinkertaisia, mutta kehittyneet monimutkaisemmiksi hellenistisellä ja roomalaisella kaudella. Aiskhyloksen, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen säilyneissä näytelmissä kohtaukset sijoittuvat usein jonkun talon tai muun rakennuksen tai rakennelman eteen. Se on ollut esimerkiksi temppeli, palatsi, asuintalo, teltta tai luola, tai vain kallio. Taustalavasteen keskeinen osa on ollut ovi, josta näyttelijät ovat välillä kulkeneet. Aristoteles ja Vitruvius antavat ymmärtää, että tällaiset lavasteet oli maalattu. Maalaus saattoi olla tehty esimerkiksi puukehikkoon ripustettuun kankaaseen. Aristoteles laittoi lavastemaalauksen (σκηνογραφία, skēnografia) keksimisen Sofokleen nimiin, kun taas Vitruvius sijoitti sen Aiskhyloksen aikaan. Esimerkiksi Aiskhyloksen Persialaisten lavaste esitti Susan palatsia ja Euripideen Ionin lavaste Apollonin temppelin edustaa Delfoissa.[5]

Näyttämöllä oli myös erilaisia lavaste-esineitä, jotka nekin olivat suhteellisen yksinkertaisia. Tyypillisiä olivat näytelmätekstien perusteella alttarit, jumalten ja heerosten patsaat, kivet ja istuimet. Niiden vaihtamisessa ja liikuttelussa käytettiin erilaisia mekaanisia apuvälineitä. Näistä ekkyklēma (ἐκκύκλημα) oli pieni pyörillä varustettu näyttämölava, joka voitiin tuoda näyttämölle ovesta. Siinä oli tilaa kolmelle tai neljälle hengelle, ja se oli tarpeeksi matala, jotta siltä voitiin helposti astua alas. Eräs tyypillinen tapa käyttää ekkyklemaa oli tuoda murhatun ruumis näyttämölle. Tunnettu esimerkki on Aiskhyloksen Agamemnonissa, jossa Klytaimestra seisoo murhaamiensa Agamemnonin ja Kassandran ruumiiden vierellä. Joku ekkykleman kaltainen väline oli eksōstra (ἐξώστρα), jonka toimintaa ei kuitenkaan tunneta yksityiskohtaisesti.[5][30]

Joissakin näytelmissä tarvittiin ihmisten tai jumalten esittämistä ilmassa. Tähän käytettiin nostureita ja muuta tekniikkaa, joihin viitataan nimellä mēkhanē (μηχανή). Esimerkkejä jonkinlaisen nosturin käytöstä ovat Euripideen Medeian kohtaus, jossa Medeia näyttäytyy palatsin yläpuolella Helioksen antamissa vaunuissa; Aristofaneen Rauhan kohtaus, jossa Trygaios lentää sontakuoriaisella; ja Aristofaneen Pilvien kohtaus, jossa Sokrates-hahmo riippuu korissa. Koneistoja oli kolmenlaisia. Aiōrēma (αἰώρημα) mahdollisti sen, että hahmo nostettiin lavalta ilmaan tai laskettiin ylhäältä alas, ja koostui köydestä ja väkipyörästä. Theologeion (θεολογεῖον) puolestaan mahdollisti hahmojen tuomisen näkyville proskenionin sivuilta, kun oli tarve jumalan tai heeroksen yllättävälle näyttäytymiselle. Distegia (διστεγία) oli vastaava proskenionin yläpuolella ollut lava, joka mahdollisti hahmon näyttäytymisen esimerkiksi palatsin katolla.[5][31][32][33][34]

Sen lisäksi että lavasteet ovat olleet suhteellisen vähäisiä, niitä on myös vaihdettu vain harvoin, sillä näytelmät sijoittuivat usein yhteen paikkaan. Esimerkiksi Aiskhyloksen Eumenideissa tapahtumat siirtyvät kuitenkin Delfoista Ateenaan, ja Sofokleen Aiaassa heeroksen teltalta yksinäiselle paikalle merenrannalla. Ensin mainitussa tapauksessa paikan vaihto voitiin toteuttaa yksinkertaisesti niin, että etualalla ollut jumalan patsas vaihdettiin Apollonista Atheneksi, ja samalla kulissiksi maalattu temppeli voitiin nähdä joko Apollonin temppelinä tai Erekhteionina. Jälkimmäisessä tapauksessa riitti telttaa esittäneen kankaan poistaminen. Myöhemmissä vaiheissa 300-luvulta eaa. lähtien kulisseja on vaihdettu tähän tarkoitetulla laitteistolla nimeltä periaktos (περίακτος). Se koostui kolmikulmaisista puisista särmiöistä, joissa jokaiselle kolmelle sivulle oli maalattu osa eri paikkaa esittäneestä taustakuvasta. Kuva voitiin vaihtaa tarvittaessa pyörittämällä särmiöitä. Tähän viittaavat eräiden teattereiden proskenionin ja skene-rakennuksen rakenteet.[5][35]

Kreikkalaisissa teattereissa ei ollut näyttämöverhoja. Näytelmä alkoi sillä, että näyttelijät saapuivat näyttämölle. Lavasteet vaihdettiin yleisön silmien edessä, jolloin teatterin luoma illuusio ei ollut aivan nykyisen kaltainen.[5]

Katsomo muokkaa

Katsomona toimi alun perin luonnonrinne. Alkuvaiheessa katsojat istuivat maassa, myöhemmin puisilla penkeillä. Viimeistään 330-luvulta eaa. lähtien teatterit alettiin rakentaa kivestä.[2] Katsomon reunoja tukivat tukimuurit (ἀνάλημμα, analēmma).[2][36] Tukimuurien ja näyttämörakennuksen välistä kulkivat kummaltakin sivulta kattamattomat käytävät (πάροδοι, parodoi), joiden kautta kuoro saapui näyttämölle. Ainakin vanhemmissa teattereissa myös yleisö astui teatteriin näiden käytävien kautta. Joissakin teattereissa, kuten Dionysoksen teatterissa, katsomoon tultiin kuitenkin yläkautta katsomoa kiertäneeltä käytävältä.[5]

 
Epidauroksen teatterin katsomoa.

Orkhestralta ylös katsomoon johtaneet portaat (κλίμακες, klimakes) jakoivat katsomon kiilanmuotoisiin istuinsektoreihin. Nämä tunnettiin nimellä kerkis (κερκίς). Poikittaiset diazoma (διαζώμα) -käytävät jakoivat katsomon alempaan ja ylempään osaan. Esimerkiksi Epidauroksen teatterissa oli vain yksi diazoma, ja se sijaitsi ennemmin katsomon yläosassa kuin puolivälissä, jolloin alempi osa koostui 12 istuinsektorista ja yläosa 22 istuinsektorista. Dionysoksen teatterissa on säilynyt vain yksi diazoma, mutta niitä on voinut olla kaksi; katsomosektoreita oli 13. Termi diazoma tarkoitti paitsi itse käytävää myös koko sen erottamaa katsomo-osaa (”alempi diazoma”, ”ylempi diazoma”); samaa tarkoitti myös zōnē (ζώνη).[5]

Katsomon puiset istuimet tunnettiin nimellä ikria (ἴκρια). Kun istuimet korvattiin kivisillä 300-luvulta eaa. lähtien, ne kaiverrettiin mikäli mahdollista suoraan katsomorinteen luonnonkallioon. Muutoin ne rakennettiin kivestä. Ateenassa ja Pireuksessa käytettiin kalkkikiveä ja muun muassa Iasoksessa ja Pergessa marmoria. Istuinrivit tunnettiin termeillä bathra (βάθρα) tai anabathmoi (ἀναβαθμοί). Ainakin Ateenassa yksittäiset istuinpaikat oli erotettu toisistaan kiveen kaiverretulla viivalla. Istuinpaikasta käytettiin termejä edra (ἕδρα), topos (τόπος), khōra (χώρα), khōrion (χωρίον) tai vain thea (θέα).[5]

Erityiset proedria-paikat oli varattu pääasiassa seuraavia neljää luokkaa edustaville henkilöille: papeille ja papittarille, joista tärkein oli Dionysoksen pappi; tietyille virkamiehille; muiden kaupunkien lähettiläille (presbeis ja theōroi); sekä kaupungin kansalaisille tai vierasmaalaisille, joita kunnioitettiin valtion hyväntekijöinä. Tällaiset henkilöt saivat selkä- ja käsinojilla varustetut koristellut istuimet, joista käytettiin nimityksiä thronoi (θρόνοι) ja kathedrai (καθέδραι). Dionysoksen teatterissa proedria-paikat muodostivat koko ensimmäisen penkkirivin, muualla niitä saattoi olla myös muilla riveillä. Pappien ja virkamiesten tittelit oli usein kirjoitettu istuimiin piirtokirjoituksina.[5]

Kreikkalaisissa teattereissa oli hyvä akustiikka, koska näyttelijöiden selän takana oli korkea seinä, ja etupuolella loivasti nouseva katsomorinne. Vitruvius sanoo, että akustiikkaa tehostettiin joskus vaskisilla astioilla (ἠχεῖα, ēkheia), joiden tarkoituksena oli kaiuttaa näyttelijöiden ääntä. Hän sanoo myös, että niitä viritettiin käytettyjen sävelkorkeuksien mukaan. Ei ole kuitenkaan tietoa siitä, että tällaisia menetelmiä olisi käytetty ennen roomalaisaikaa.[5][37] Katsomosta avautui usein kaunis näköala näyttämön taustalla olevaan maisemaan.

Tunnettuja teattereita muokkaa

Eräitä tunnettuja kreikkalaisia teattereita ovat muun muassa:

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Liddell, Henry George & Scott, Robert: θέατρον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Orkhestra, paraskenia, proskenion, skene, teatteri”, Antiikin käsikirja, s. 388, 404, 463, 528, 559–560. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. ↑ a b c d e f g h Frederiksen, Rune: ”The Greek Theatre. A Typical Building in the Urban Centre of the Polis?”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Even More Studies in the Ancient Greek Polis, s. 65–124. Papers from the Copenhagen Polis Centre 6. Historia Einzelschriften 162. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2002.
  4. ↑ a b Dinsmoor, William Bell: The Architecture of Ancient Greece, s. 244–250, 297–319. W. W. Norton & Company, Inc., 1975. ISBN 0-393-04412-2.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Smith, William: ”Theatrum”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities, s. 1120. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ Ancient Theatre of Argos: Description Ministry of Culture and Sports. Arkistoitu 1.5.2018. Viitattu 5.11.2018.
  7. ↑ Dodona Archaeological Site Ancient Greece. Viitattu 5.11.2018.
  8. ↑ Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”47 Syrakousai”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 229–230. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  9. ↑ Glossary The Ancient Theatre Archive. Viitattu 5.11.2018.
  10. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ὀρχήστρα, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  11. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: θυμέλη, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  12. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: πάροδος, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  13. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: εἴσοδος or ἔσοδος, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  14. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: σκηνή, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  15. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: προσκήνιον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  16. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ὑποσκήνιον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  17. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐπισκήνιος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  18. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: θύρωμα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  19. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: παρασκήνιον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  20. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐκκύκλημα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  21. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: μηχανή, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  22. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: κοῖλος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  23. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: προεδρία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  24. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: κερκίς, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  25. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: κλῖμαξ, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  26. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: διάζωμα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  27. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐπιθέατρον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  28. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀναπίεσμα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  29. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: Χαρώνιος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  30. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐξώστρα, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  31. ↑ Euripides: Medeia 1319; Aristofanes: Rauha 80.
  32. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: αἰώρημα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  33. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: θεολογεῖον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  34. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: διστεγία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  35. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: περίακτος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  36. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἀνάλημμα, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  37. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἠχεῖον, τό A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kreikkalainen_teatteri_(arkkitehtuuri)&oldid=22215024”