Antiikin Kreikan teatteri

Teatteri sai alkunsa antiikin Kreikassa noin vuonna 550 eaa. viinin ja hedelmällisyyden jumala Dionysoksen kunniaksi järjestetyissä Dionysia-juhlissa. Juhlarituaaleihin osallistui kuoro eli khoros, joka sekä lauloi että tanssi. Vähitellen kuoron johtaja muuttui näyttelijäksi kuoron ja johtajan vuoropuhelun lisääntyessä. Myöhemmin näytelmiin lisättiin enemmän näyttelijöitä ja näin teatteri oli syntynyt.

Kreikkalaisen draaman päälajit olivat tragedia, komedia ja satyyrinäytelmä. Esityksiä varten kehittyi oma rakennustyyppi, kreikkalainen teatteri.

Näytelmälajit

Tragedia

Pääartikkeli: Kreikkalainen tragedia

Tragediat olivat murhenäytelmiä, joissa yleensä päähenkilö oli uhmannut jumalia (vrt. hybris) ja sai tästä rangaistuksen. Kreikan kolme suurinta tragediakirjailijaa ovat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides, ja koko kreikkalaisen tragedian huippukausi sijoittuu heidän ajalleen, Aiskhyloksen näytelmästä Persialaiset vuodelta 472 eaa. Sofokleen näytelmään Oidipus Kolonoksessa vuodelta 401 eaa. Tragedioita kirjoitettiin kuitenkin vielä ensimmäisellä vuosisadalla eaa., ja säilyneistä katkelmista tunnetaan yli kahdensadan tragediakirjailijan nimet. Muihin tunnettuihin tragediakirjailijoihin lukeutuvat muun muassa Frynikhos, Ion Khioslainen ja Agathon.^[1]

Komedia

Pääartikkeli: Kreikkalainen komedia

Komedioissa eli huvinäytelmissä hauskuutettiin yleisöä pilkkaamalla poliitikkoja tai muita tunnettuja henkilöitä. Klassinen attikalainen tai ateenalainen komedia jaetaan yleensä kolmeen aikakauteen, vanhaan komediaan, keskikomediaan ja uuteen komediaan. Vanha komedia on säilynyt nykyaikaan lähinnä Aristofaneen yhdentoista jäljellä olevan näytelmän muodossa. Keskikomedian ajan näytelmät ovat enimmäkseen kadonneet; niistä on säilynyt vain suhteellisen lyhyitä katkelmia sellaisten kirjailijoiden kuin Athenaios teoksissa. Uusi komedia tunnetaan pääasiassa Menandroksen teoksista säilyneiden papyrusfragmenttien kautta.

Satyyrinäytelmä

Pääartikkeli: Satyyrinäytelmä

Satyyrinäytelmälle tunnusomaista oli satyyreistä koostuva kuoro, ilakoiva, joskus rietaskin sisältö ja onnellinen loppu. Näistä ominaisuuksista huolimatta satyyrinäytelmä oli tyyliltään ja kieleltään lähempänä tragediaa kuin komediaa. Näytelmien aiheet otettiin mytologiasta.

Näytökset

Näytökset alkoivat aamuisin auringon noustessa. Näytöksiin osallistui aina korkeintaan 15 hengen kuoro, jonka paikka eli orkhestra oli katsomon ja näyttämön välissä. Parhaasta näytöksestä ja näyttelijästä järjestettiin kilpailuja muun muassa Dionysia- ja Lenaia-juhlilla. Näihin kilpailuihin osallistuivat kaikki suurimmat näytelmäkirjailijat. Varakkaiden kansalaisten joukosta valittiin koregeja, jotka kustansivat kuorojen koulutuksen ja asut kansalaisvelvollisuutena. Näytöksiin valittiin yleisön joukosta tuomarit, jotka kokoontuivat väliajoilla pohtimaan voittajia.

Kaikki näyttelijät olivat miehiä. Kaikki, myös orjat, pääsivät katsomaan teatteria.

Teatterit

Pääartikkeli: Kreikkalainen teatterirakennus

Epidauroksen teatteri.

Kreikkalaiset teatterit olivat ulkoilmateattereita. Ne rakennettiin puoliympyrän muotoon rinteeseen, johon koverrettiin istuimet katsojille. Teattereissa oli hyvä akustiikka eli kuuluvuus, näyttämöltä kantautui ääni takariveillekin asti hyvin. Katsomon edessä oli kuoro ja sen takana näyttämö. Näyttämön takana oli rakennelma, jota käytettiin sekä lavasteena että näyttelijöiden pukuhuoneena. Rakennelmaa kutsuttiin skeneksi. Näyttämöille rakennettiin myös paljon kaikenlaisia tehostelaitteita ym., joita käytettiin näytöksissä.

Teatterirakennuksia tunnetaan noin 300,^[2] ja useita kymmeniä on säilynyt suhteellisen hyvin. Tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Dionysoksen teatteri Ateenassa sekä Epidauroksen teatteri ja Syrakusan teatteri. Teattereihin mahtui parhaimmillaan jopa 20 000 katsojaa.

Naamiot

Tragediassa ja komediassa käytettyjä naamioita. Roomalainen mosaiikki, 100-luku jaa.

Naamioilla oli tärkeä rooli antiikin Kreikan teattereissa. Niitä käytettiin pääosin näyttämään näytelmän hahmojen tunteita. Komedioissa ja tragedioissa käytettiin erilaisia naamioita.

Naamioita tarvittiin myös silloin kun mies näytteli naista. Naamiot myös paransivat kuuluvuutta, sillä niihin oli tehty jonkinlainen megafoni ja ne antoivat näyttelijöille mahdollisuuden vaihtaa roolia kesken näytöksen.

Katso myös

Lähteet

Antiikin teatteri Lukiotutkielma
Antiikin Kreikan teatteri sivu 1 Harjoitustyö, Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos.
Antiikin Kreikan teatteri sivu 2 Harjoitustyö, Tampereen yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos.

Viitteet

↑ Saïd, Suzanne & Trédé, Monique: A Short History of Greek Literature, s. 45-54. (Käännös Trista Selous et al.) London & New York: Routledge, 1999. ISBN 0-415-12272-4
↑ Frederiksen, Rune: ”The Greek Theatre. A Typical Building in the Urban Centre of the Polis?”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Even More Studies in the Ancient Greek Polis, s. 65–124. (Papers from the Copenhagen Polis Centre 6. Historia Einzelschriften 162) Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2002.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiikin Kreikan teatteri Wikimedia Commonsissa

[1] Saïd, Suzanne & Trédé, Monique: A Short History of Greek Literature, s. 45-54. (Käännös Trista Selous et al.) London & New York: Routledge, 1999. ISBN 0-415-12272-4

[Frederiksen-2] Frederiksen, Rune: ”The Greek Theatre. A Typical Building in the Urban Centre of the Polis?”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Even More Studies in the Ancient Greek Polis, s. 65–124. (Papers from the Copenhagen Polis Centre 6. Historia Einzelschriften 162) Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2002.

[1]

[2]