Menandros
Menandros (m.kreik. Μένανδρος, lat. Menander; 342–291 eaa.) oli antiikin kreikkalainen komediakirjailija, joka edusti niin kutsuttua uutta komediaa. Hän oli kotoisin Ateenasta ja toimi hellenistisen kauden alussa Aleksanteri Suuren seuraajien aikana. Menandros oli uuden komedian merkittävin edustaja, ja ainoa tuon ajan komediarunoilijoista, joiden näytelmiä on säilynyt, ja niitäkin vain huonosti. Tunnetuin näytelmä Ärmätti on säilynyt lähes kokonaisena ja Samoksen nainen melko laajalti. Hän ei ollut arvostettu aikanaan Kreikassa, mutta Roomassa häntä jäljiteltiin ja ihannoitiin.[1][2]
| Menandros | |
|---|---|
| Μένανδρος | |
 Menandros. Roomalainen rintakuva, kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta Menandroksen elinajalta. Vatikaanin museo. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 342 eaa. Ateena |
| Kuollut | 291 eaa. Pireus |
| Ammatti | näytelmäkirjailija |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Aikakausi | klassinen kausi |
| Tyylilajit | komedia |
| Kirjallinen suuntaus | uusi komedia |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämä
muokkaaMenandroksen isä oli Diopeithes ja äiti Hegesistrate. Hänen syntymänsä ajoitus tunnetaan eräästä piirtokirjoituksesta, jonka mukaan se sijoittuu 109. olympiadin kolmanteen vuoteen eli vuoteen 342/341 eaa., mikä tekee hänestä muun muassa Epikuroksen aikalaisen. Menandros syntyi todennäköisesti attikalaisen vuoden alkupuoliskolla, millä perusteella syntymä voidaan ajoittaa tarkemmin meidän vuosissamme vuoteen 342 eaa.[2][3]
Menandroksen isä Diopeithes komensi Ateenan joukkoja Hellespontoksella vuosina 342–341 eaa. eli samoihin aikoihin kun Menandros syntyi. Demosthenes puolusti Diopeithestä puheessaan Khersonesoksesta. Grammaatikot esittävät, että Menandros olisi paitsi ollut Demostheneen ystävä myös itse saanut tämän puolustamaan isäänsä, mutta tämä ei ajoituksen vuoksi ole mahdollista. Menandroksen esitetään myös toimineen valamiehenä Ktesifonin oikeudenkäynnissä, mutta tämä ajoittuu vuoteen 330 eaa., jolloin hän olisi edelleen ollut aivan liian nuori, vasta 12-vuotias.[2]
Komediakirjailija Aleksis oli Menandroksen setä, ja tämä on mahdollisesti vaikuttanut siihen, että hänestä itsestäänkin tuli komediakirjailija.[2][4] Menandros on todennäköisesti saanut paljon vaikutteita myös opettajaltaan Theofrastokselta sekä ystävältään Epikurokselta.[2][5] Theofrastokselta Menandros vaikuttaisi oppineen luonnetyyppien erottelua, joka näkyy tämän teoksessa Luonteita, ja mikä taito muodostaa oleellisen osan Menandroksen komedioiden viehätyksestä. Ajattelussaan Menandros vaikuttaa puolestaan olleen selvästi Epikuroksen kannalla.[2]
Menandroksen varsinaisista elämänvaiheista tiedetään antiikin lähteiden kautta vain vähän. Hän kuului Demetrios Faleronlaisen lähipiiriin, mutta tämä seikka kääntyi lopulta häntä vastaan sen jälkeen kun Demetrios Poliorketes karkotti Demetrios Faleronlaisen vuonna 307 eaa.: Menandros joutui sykofanttien syyttämäksi ja oikeuteen, ja pelastui ainoastaan erään Telesforoksen väliintulon ansiosta.[2][6] Myös Egyptiä hallinnut Ptolemaios I kuului Menandroksen ihailijoihin, ja kutsui hänet hoviinsa, mutta Menandros kieltäytyi kunniasta.[2][7]
Menandroksen näytelmien ajoituksia ei tunneta, lukuun ottamatta komediaa Viha (Orgē), joka esitettiin vuonna 321 eaa., jolloin Menandros oli vain 21-vuotias.[2] Hän kirjoitti yli sata komediaa, mutta voitti näytelmäkilpailun vain kahdeksan kertaa. Näin hän ei ollut näytelmäkirjailijana erityisen menestynyt, vaikka hänestä tulikin hyvin kuuluisa. Syynä heikkoon menestykseen saattoi olla se, että hän oli kiinnostuneempi hienostuneista luonteenkuvauksista kuin karkeasta pilailusta. Näin hän hävisi pahimmalle kilpailijalleen Filemonille, joka nautti suuren kansan suosiota, ja jonka kerrotaan käyttäneen kaikenlaisia epäreiluja keinoja suosion saavuttamiseen.[1][2][8]
Menandroksen kerrotaan olleen ulkoisesti kaunis, mutta hänen näkökykynsä oli jonkin verran heikentynyt. Hänen kerrotaan omistaneen tilan Pireuksessa,[2][9] ja kuolleen hukkumalla ollessaan uimassa. Hänen kuolemastaan esiintyy erilaisia ajoituksia. Sama piirtokirjoitus, joka ajoittaa hänen syntymänsä, sanoo hänen kuolleen 52-vuotiaana Filippoksen arkonttikaudella, Ptolemaioksen 32. hallitusvuonna, toisin sanoen vuonna 292/291 eaa. Jotta mainittu ikä saadaan täyteen, se olisi tapahtunut vuonna 291 eaa. Ajoituksen vahvistavat Eusebios Kesarealainen;[10] anonyymi komedioista kirjoittanut, joka lisää Menandroksen kuolleen Ateenassa; sekä Aulus Gellius.[11]
Menandros haudattiin Pireuksesta Ateenaan johtaneen tien varrelle. Hänestä on tehty joitakin veistoksia, joista on säilynyt kopioita nykyaikaan.[2] Ateenalaiset pystyttivät Menandroksen patsaan Dionysoksen teatterille, mutta tämä kunnianosoitus oli niin yleinen, ettei siitä voi päätellä mitään hänen suosiostaan. Pausaniaan mukaan hän oli kuitenkin ainoa merkittävämpi komediakirjailija, jonka patsas teatterilla oli.[2][12] Patsaan veistäjiksi mainitaan Praksiteleen pojat Kefisodotos nuorempi ja Timarkhos.[1]
Näytelmät
muokkaa
Menandros kirjoitti eri lähteiden mukaan yhteensä joko 105, 108 tai 109 komediaa.[2][3][13] Niistä on enimmäkseen jäljellä vain katkelmia. Komedioista vain tunnetuin eli Ärmätti on säilynyt lähes kokonaisena, Samoksen nainen suhteellisen laajalti ja muutama muu tarpeeksi hyvin, että niiden juonesta saa jonkinlaisen kuvan.
Menandroksen komediat edustivat niin kutsuttua uutta komediaa, ja niitä voidaan pitää sen tyyppiesimerkkinä. Tuon ajan komedia laimeni verrattuna vanhan komedian luovuuteen, ja näytelmät muuntuivat muistuttamaan enemmän arkista elämää ongelmineen, sekaannuksineen, koomisine tilanteineen ja henkilötyyppeineen.[2] Komedioissaan Menandros kuvaa erityisesti ihmisten tapoja sekä rakentaa stereotyyppejä eri ammattikunnista. Komedioita luonnehtii se, että ne on tehty vanhan komedian näytelmiä ajattomammiksi, ja Menandros muun muassa vältti vihjailuja ja sanontoja, jotka olivat vain hänen aikansa ateenalaisten ymmärrettävissä.[1]
Menandroksen näytelmien ensimmäiset katkelmat löytyivät täydellisinä vasta vuonna 1957 sveitsiläisen keräilijä Martin Bodmerin yksityiskokoelmista (Bodmerin papyrukset), ja niitä epäiltiin pitkään väärennöksiksi. Oksyrhynkhoksen papyrusten joukosta on viime aikoina löydetty useita hänen ennen tuntemattomien teostensa osia.
Säilyneet komediat
muokkaaMenandroksen kokonaan tai suureksi osaksi säilyneet komediat ovat:
- Ärmätti (Δύσκολος, Dyskolos)
- Samoksen nainen (Σαμία, Samia)
- Kilpi (Ἀσπίς, Aspis)
- Keritty kaunotar (Περικειρομένη, Perikeiromenē)
- Välitystuomio (Ἐπιτρέποντες, Epitrepontes)
Kadonneet komediat
muokkaaMenandroksen vain vähäisempinä katkelmina tunnettuja tai kadonneita näytelmiä ovat:[2]
|
|
Lisäksi Menandrokselta tunnetaan suuri määrä katkelmia, joita ei ole voitu yhdistää edellä mainittuihin tai muihin näytelmiin.[2]
Muut teokset
muokkaaKreikkalaisessa antologiassa on Menandroksen nimiin laitettuja epigrammeja. Yksi niistä on Diodoroksen tekemä epitafi ja loput anonyymejä. Suda mainitsee Menandroksen teosten joukossa hänen ja Ptolemaioksen välisen kirjeenvaihdon, mutta tämä ei ole säilynyt, ja on hyvin mahdollista, että kirjeet olivat monien muiden merkkihenkilöiden nimiin laitettujen kirjeiden tavoin todellisuudessa epäperäisiä, myöhempien reettoreiden taidonnäytteitä.[2] Suda laittaa Menandroksen nimiin myös joukon puheita, kun taas Quintilianus sanoo, että jotkut laittoivat Kharisioksen puheet Menandroksen nimiin.[2][15]
Kommentaattorit
muokkaa_Mytilene_3cAD.jpg)
Varhaisin Menandroksen kommentaattoreista oli tämän aikalainen ja kilpailija Lynkeus Samoslainen. Toinen oli grammaatikko Aristofanes Byzantionlainen, joka kirjoitti teoksen Rinnakkaiskohtia Menandrokselta ja niiltä, joilta hän varasti (Παράλληλοι Μενάνδρου τε καὶ ἀφ᾽ ὡν ἔκλεψεν ἐκλογαί, Parallēloi Menandrū te kai af' hōn eklepsen eklogai), joka on varhaisin tunnettu tutkielma plagioinnista.[2][16] Samaa aihetta käsitteli myös grammaatikko Latinoksen Niistä jotka eivät ole Menandroksen omia (Περὶ τῶν οὐκ ἰδίων Μενάνδρου, Peri tōn ūk idiōn Menandrū).[2][17]
Plutarkhoksen Moralia-kokoelmaan kuuluu tutkielma Aristofaneen ja Menandroksen vertailu, tiivistelmä (Συγκρίσεως Ἀριστοφάνους καὶ Μενάνδρου ἐπιτομή, Synkriseōs Aristofanūs kai Menandrū epitomē, Comparationis Aristophanis et Menandri compendium). Soterides Epidauroslainen kirjoitti teoksen Tutkielma Menandroksesta (Ὑπόμνημα εἰς Μένανδρου, Hypomnēma eis Menandrū),[2] ja Homeros Sellios teoksen Yhteenvetoja Menandroksen näytelmistä (Περιοχαὶ τῶν Μενάνδρου δραμάτων, Periokhai tōn Menandrū dramatōn).[2][18]
Vaikutus
muokkaa
Vaikka Menandros ei ollutkaan vielä kovin suosittu eläessään, hänen näytelmänsä saivat suurta suosiota hänen kuolemansa jälkeen. Niitä esitettiin vielä ainakin Plutarkhoksen aikaan saakka, ja hänet nostettiin uuden komedian merkittävimmäksi kirjailijaksi ja samanarvoiseksi muiden runouden lajien mestarien kanssa. Aristofanes Byzantionlainen piti häntä jopa toiseksi suurimpana kaikista kirjailijoista heti itsensä Homeroksen jälkeen. Aristofaneen nimiin on laitettu myös sanonta ”Oi Menandros ja elämä, kumpi teistä jäljittelee kumpaa?” (Ὦ Μένανδρε καὶ βίε, πότερος ἄρ' ὑμῶν πότερον ἀπεμιμήσατο;, Ō Menandre kai bie, poteros ar' hymōn poteron apemimēsato?).[2]
Myöhemmässä kreikkalaisessa kirjallisuudessa Menandros vaikutti erityisesti Alkifroniin ja Lukianokseen. Erityisen suosituksi Menandros nousi Roomassa, ja koko roomalaisen komedian voidaan katsoa perustuvan pitkälti hänen näytelmiinsä. Roomalaisista kirjailijoista varsinkin Caecilius Statius, Afranius ja Terentius jäljittelivät Menandroksen tyyliä. Myös monet näiden kirjailijoiden näytelmien nimistä ovat suoraan peräisin Menandrokselta.[2]
Terentiusta on joskus vähätelty pelkäksi Menandroksen kääntäjäksi. Todellisuudessa hän kuitenkin muokkasi näytelmiä paljon, ja muun muassa typisti kaksi Menandroksen komediaa yhdeksi. Terentiuksen näytelmät eivät saavuta samaa tasoa kuin alkuperäiset, ja Julius Caesar kutsuikin häntä nimityksellä ”puolinainen Menandros” (O dimidiate Menander). Joka tapauksessa hänenkin versioistaan on paljon hyötyä Menandroksen tuntemisen kannalta, koska alkuperäisiä näytelmiä on säilynyt niin huonosti. Roomalaisista komediakirjailijoista Plautus oli poikkeus, joka suosi enemmän Aristofanesta ja vanhaa komediaa.[2]
Myöhemmin Menandros voidaan liittää eurooppalaisten niin sanottujen kaupunki- ja luonnekomedioiden esi-isäksi. Erityisesti ranskalainen Molière lasketaan Menandroksen tyylilliseksi seuraajaksi.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Menandros”, Antiikin käsikirja, s. 337. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z Smith, William: ”Menander (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Suda, Μένανδρος.
- ↑ Suda, Ἂλεξις.
- ↑ Alkifron: Kirjeet (Epistulae) 2.4; Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 5.36.
- ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 5.80
- ↑ Alkifron: Kirjeet (Epistulae) 2.3, 4.; Plinius vanhempi: Naturalis historia 7.29. s. 31.
- ↑ Aulus Gellius: Attikan öitä 17.4; vrt. Martialis: Epigrammit 5.10.
- ↑ Alkifron: Kirjeet (Epistulae) 2.4.
- ↑ Eusebios Kesarealainen: Khronikka.
- ↑ Aulus Gellius: Attikan öitä 17.21.
- ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 1.21.1; Dion Khrysostomos: Or. xxxi. s. 628, 13.
- ↑ Anon.: De comoedia s. xii.; Donatus: Terentiuksen elämä (Vit. Ter.) s. 753; Aulus Gellius: Attikan öitä 17.4.
- ↑ a b Kivimäki, Arto: Mikä siinä Plautuksessa on niin hauskaa?. Helikon, 2024, nro 1, s. 26–31.
- ↑ Quintilianus: Puhujan kasvatus 10.1.70.
- ↑ Hornblower, Simon & Spawforth, Antony & Eidinow, Esther: The Oxford Classical Dictionary, s. 159. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 9780199545568 Google Books. (englanniksi)
- ↑ Smith, William: ”Latinus (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Smith, William: ”Homerus (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Kirjallisuutta
muokkaaSuomennokset
muokkaa- Menandros: Viisi komediaa / Ärmätti; Samoksen nainen; Kilpi; Keritty kaunotar; Välitystuomio. (Suomentanut Kaarle Hirvonen) Helsinki: Gaudeamus, 1977. ISBN 951-662-199-6
- Menandros: Dyskolos eli ihmisvihaaja. 5-näytöksinen komedia. (Suomentanut Jarmo Nieminen) Suomen Teatteriliitto, 1964.
- Menandros: Dyskolos. Viides näytös. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia, s. 165–178. (Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen) Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7
Muuta kirjallisuutta
muokkaa- Goldberg, Sander M.: The Making of Menander’s Comedy. University of California Press, 1980. ISBN 0520042506 (englanniksi)
- Nervegna, Sebastiana: Menander in Antiquity. The Contexts of Reception. Cambridge: Cambridge University Press, 2013. ISBN 110732825X (englanniksi)
- Petrides, Antonis K.: Menander, New Comedy and the Visual. (Cambridge Classical Studies) Cambridge: Cambridge University Press, 2014. ISBN 9781107068438 (englanniksi)
- Sommerstein, Alan H.: Menander in Contexts. (Routledge Monographs in Classical Studies) London: Routledge, 2013. ISBN 1135014647 (englanniksi)
- Traill, Ariana: Women and the Comic Plot in Menander. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 9781139472623 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Menandros Wikimedia Commonsissa
- Menandros-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)