Demosthenes

Demosthenes (m.kreik. Δημοσθένης, Dēmosthenēs; 385/382–322 eaa.) oli antiikin kreikkalainen valtiomies ja puhuja, joka oli kotoisin Ateenasta. Hänet luetaan yhdeksi kymmenestä attikalaisesta puhujasta, ja hän oli näistä merkittävin. Häntä on pidetty kreikkalaisen puhetaidon suurimpana edustajana ja koko antiikin suurimpana puhujana.

Demosthenes
Δημοσθένης
Demostheneen rintakuva. Roomalainen kopio 100-luvulta perustuen hellenistiseen alkuperäisteokseen. Louvre.
Henkilötiedot
Syntynyt	385–382 eaa. Ateena
Kuollut	322 eaa. Kalaureia
Ammatti	valtiomies, puhuja
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Demosthenes aloitti puhetaidon opinnot voidakseen puolustaa omaa asiaansa perintökiistassa. Hän opiskeli puhetaitoa Isaioksen oppilaana. Ennen taitavaksi puhujaksi tuloaan Demosthenes kärsi puhevioista. Hän harjoitteli legendan mukaan puhumista meren rannalla huutamalla aaltojen pauhun yli suu täynnä kiviä. Pitkällisen ja peräänantamattoman harjoituksen tuloksena puheviastaan aiemmin pilkatusta Demostheneesta tuli aikansa merkittävin puheiden pitäjä. Hän piti poliittisia puheita vuosina 351–340 eaa.

Demosthenes oli Ateenan itsenäisyyden lämmin puolustaja kaupunkia uhannutta makedonialaista valtauspolitiikkaa vastaan. Vuonna 351 eaa. hän aloitti niin sanotut filippiikit tai filippolaiset puheet, jotka oli suunnattu Makedonian kuningasta Filippos II:n vastaan. Ne varoittivat Makedonian taholta tulevasta lahjonnasta ja uhkaavasta sodanvaarasta ja yrittivät nostattaa ateenalaiset taisteluun Makedoniaa vastaan. Vuonna 341 eaa. hänen puheensa auttoikin Ateenan sotapuolueen valtaan, Ateena solmi liiton Korintin ja muutamien muiden valtioiden kanssa, ja Makedoniaa vastaan aloitettiin sota vuonna 340 eaa. Tuloksena oli tappio Khaironeian taistelussa vuonna 338 eaa.

Demosthenes katsoi, että Ateenan lähettiläänä Makedoniassa toiminut Aiskhines olisi toiminut epärehellisesti ja nosti vuonna 344 eaa. oikeusjutun tätä vastaan. Syytetty vapautettiin niukalla äänienemmistöllä. Aiskhines pyrki kostoon: Demostheneelle ehdotettiin vuonna 336 eaa. kunniaseppelettä hänen ansioistaan, mutta Aiskhines pyrki kumoamaan ehdotuksen ja tuomitsi puheessaan Demostheneen koko uran epäonnistuneeksi. Ratkaisu lykkäytyi vuoteen 330 eaa., jolloin Demosthenes sai seppeleensä ja Aiskhines karkotettiin maanpakoon.

Demosthenes tuomittiin lahjusten otosta, kun hänen oli väitetty auttaneen vangittua makedonialaista sotapäällikköä Harpalosta pakenemaan, ja hän joutui pakenemaan Aiginalle. Hänet kutsuttiin takaisin vuonna 323 eaa., mutta Makedonia vaati hänen luovuttamistaan tuomiolle. Hän surmasi itsensä myrkyllä välttyäkseen joutumasta makedonialaisten käsiin.

Elämä

Tausta ja varhainen elämä

Demosthenes oli Demosthenes-nimisen miehen poika ja kotoisin Ateenan kaupunkivaltioon kuuluneesta Attikan Paianian (Alempi tai Ylempi Paiania) demoksesta. Hänen syntymävuodestaan antiikin aikaiset lähteet ovat yhtä erimielisiä kuin nykytutkijoiden arviot. Varhaisemmat tutkijat luottivat Dionysios Halikarnassoslaisen nimenomaiseen todistukseen, jonka mukaan Demosthenes syntyi vuotta ennen 100. olympiadia, toisin sanoen 99. olympiadin neljäntenä vuonna eli 381 eaa. Aulus Gellius puolestaan kertoo, että Demosthenes oli 27-vuotias kirjoittaessaan puheensa Androtionia ja Timokratesta vastaan, jotka ajoittuvat vuoteen 355 eaa.; tämän mukaan hänen syntymänsä olisi sijoittunut vuoteen 383 tai 382 eaa. Pseudo-Plutarkhoksen kokoelmassa Kymmenen puhujan elämäkerrat puolestaan esitetään, että Demosthenes syntyi arkontti Deksitheuksen virkakaudella eli 385 eaa., ja monet nykytutkijat ovat seuranneet tätä tietoa. Jotkut taas ovat puolustaneet vuotta 384 eaa.

Demostheneen isä jätti kuollessaan jälkeensä lesken, joka oli Gylonin tytär, sekä kaksi lasta eli seitsemänvuotiaan Demostheneen ja viisivuotiaan tyttären. Kuolinhetkellään isä oli uskonut vaimonsa ja lastensa suojelun sekä omaisuutensa – joka koostui osin pääomasta, osin suuresta miekkojen tuotantopajasta – kolmen holhoojan huoleksi: nämä olivat hänen sisarenpoikansa Afobos, veljenpoikansa Demofon ja vanha ystävänsä Therippides. Ensimmäisen piti mennä naimisiin lesken kanssa ja saada tämän myötäosana 80 minaa; toisen tuli naida tytär hänen tullessaan täysi-ikäiseksi ja saada heti kaksi talenttia; kolmas puolestaan sai 70 minan koron siihen asti, kunnes poika Demosthenes saavuttaisi aikuisuuden. Kahdesta ensimmäisestä holhoojasta kumpikaan ei noudattanut testamentin ehtoja, ja kaikki kolme – suvun vastalauseista huolimatta – tuhlasivat ja omivat huomattavan osan varallisuudesta, jonka arvioidaan olleen yli 14 talenttia. Viisaalla hallinnoinnilla omaisuus olisi Demostheneen alaikäisyyden aikana helposti voinut kaksinkertaistua. Sen sijaan Demostheneen tultua täysi-ikäiseksi holhoojilta löytyi vain 70 minaa eli noin kahdestoistaosa alkuperäisestä omaisuudesta.

Demosthenes harjoittelee puhetaitoa. Jean-Jules-Antoine Lecomte du Nouÿ, 1870.

Tämä häpeällinen sukulaisten ja holhoojien käytös vaikutti kiistatta suuresti Demostheneen mieleen ja luonteeseen. On arveltu, että hänen koko myöhempää elämäänsä leimaava voimakas oikeudentunto juurtui ja kehittyi juuri tuolloin, hänen kärsiessään epäoikeudenmukaisuudesta niiden taholta, joilta hänellä olisi ollut oikeus odottaa suojelua. Näin Demosthenes joutui turvautumaan omiin kykyihinsä, ja tuloksena oli vahva itseluottamus, riippumattomuus ja puhetaito – ainoa taito, jolla hän saattoi toivoa saavansa oikeutta itselleen.

Opinnot

Vaikka Demosthenes vietti nuoruutensa monien huolien ja vastoinkäymisten keskellä, ei ole syytä uskoa Plutarkhoksen väitettä, että hän olisi kasvanut vailla huolenpitoa ja kokonaan ilman opetusta. Jo se seikka, että hänen holhoojiaan syytettiin siitä, etteivät he maksaneet hänen opettajilleen palkkaa, osoittaa, että hän sai jonkinlaista opetusta. Tämän vahvistaa myös Demostheneen oma kertomus, vaikka hänen koulutuksensa tuskin käsitti paljoa enemmän kuin alkeiskurssin.

Useat nimekkäät henkilöt, jotka mainitaan Demostheneen opettajiksi, liittyivät häneen todennäköisesti vasta hänen saavutettuaan täysi-ikäisyyden. Hänen kerrotaan opiskelleen filosofiaa Platonin johdolla. On mahdollista, että Demosthenes tunsi Platonin ja arvosti tätä, mutta on hyvin epävarmaa, saiko hän todella opetusta tältä. Jotkut kriitikot ovat esittäneet Demostheneen täytenä platonikkona, mutta tämä on epäilemättä liioittelua.

Joidenkin antiikin lähteiden mukaan Demosthenes opiskeli puhetaitoa Isokrateen johdolla, mutta tämä oli jo antiikin aikana kiistanalainen väite; joidenkin mukaan hän ei ollut Isokrateen oppilas, vaan ainoastaan tutustui tämän kirjoittamaan puhetaidon oppikirjaan. Demostheneen omissa puheissa ei ole mitään viitteitä siitä, että hän olisi ollut Isokrateen oppilas — päinvastoin, hän puhuu tämän koulukunnasta halveksivasti. Puheista ei voida perustellusti havaita Isokrateen vaikutusta, sillä yksittäiset sanavalinnat tai ilmaisut eivät ole riittäviä todisteita.

Paljon todennäköisempää on, että Demosthenes sai puhetaidon opetusta Isaiokselta, joka tuohon aikaan oli merkittävin puhuja perintöoikeudellisissa asioissa — juuri niissä, joissa Demosthenes tarvitsi apua. Tätä tukee myös se, että hänen varhaisimmat puheensa, kuten puheet Afobosta ja Onetoria vastaan, muistuttavat suuresti Isaioksen tyyliä, niin että antiikin kirjoittajatkin uskoivat Isaioksen joko laatineen ne Demostheneelle tai opastaneen häntä niiden laatimisessa. On siis varsin uskottavaa, että Demosthenes valmistautui yksityisesti puhujan ammattiin alaikäisyytensä viimeisinä vuosina — sekä olosuhteidensa pakottamana että aikansa puhujien herättämän ihailun motivoimana — ja että hän täysi-ikäisyyden saavutettuaan sai opetusta Isaiokselta.

Ensimmäiset oikeusjutut

Afobosta vastaan

Heti täysi-ikäiseksi tultuaan vuonna 366 eaa. Demosthenes vaati holhoojiaan esittämään tilityksen omaisuutensa hoidosta. Nämä onnistuivat kuitenkin juonittelemalla lykkäämään asian käsittelyä kahdella vuodella. Tämä ei ehkä ollut Demostheneellekaan täysin epämieluisaa, koska hänen täytyi vielä valmistautua, hankkia oikeudellista tietoa ja puhetaidollista varmuutta ennen kuin saattoi toivoa menestyvänsä omassa asiassaan. Näiden kahden vuoden aikana asia kuitenkin tutkittiin kahdesti oikeuden toimesta, ja molemmilla kerroilla tehtiin ratkaisu Demostheneen eduksi.

Kolmantena vuonna täysi-ikäiseksi tulonsa jälkeen, arkontti Timokrateen virkakaudella vuonna 364 eaa., Demosthenes nosti virallisesti syytteen Afobosta vastaan arkontin edessä. Hän pidätti itsellään oikeuden nostaa myöhemmin vastaavat syytteet Demofonia ja Therippidestä vastaan, mutta ei näytä tehneen tätä. Afobos tuomittiin maksamaan kymmenen talentin sakko. Demosthenes sai näin ollen oikeuden puolelleen huolimatta Afoboksen yrityksistä torjua syytökset ja syöstä hänet uusiin oikeusjuttuihin. Demostheneen säilyneet puheet Afobosta vastaan, joka yritti estää häntä saamasta haltuunsa omaisuuttaan, liittyvät juuri näihin tapahtumiin.

Demosthenes oli näin saavuttanut merkittävän voiton vastustajistaan huolimatta poikkeuksellisista vaikeuksista: hänen ruumiinrakenteensa oli heikko ja hänen puhe-elimensä vajavainen — mistä lienee peräisin hänen pilkkanimensä Batalos, joka saattoi tarkoittaa joko hentoa nuorukaista tai änkyttäjää. Hän onnistui voittamaan luonnon asettamat esteet ainoastaan peräänantamattoman harjoittelun ja päättäväisyyden ansiosta. Nämä ponnistelut hän lienee tehnyt saavutettuaan täysi-ikäisyyden. Näin hän valmistautui uralleen poliittisena puhujana ja valtiomiehenä ottamalla osaa erilaisiin siviilioikeudenkäynteihin. On hyvin epävarmaa, ryhtyikö Demosthenes aikaisempien puhujien tavoin myös puhetaidon opettajaksi, kuten jotkut hänen kreikkalaisista elämäkertureistaan väittävät.

Meidiasta vastaan

Oikeusjuttu Afobosta vastaan teki Meidiaasta Demostheneen pelottavan ja leppymättömän vihollisen, ja vaara, johon Demosthenes näin joutui, oli sitäkin uhkaavampi, koska hänellä ei ollut Meidiasta vastaan muuta kuin omat henkilökohtaiset kykynsä ja hyveensä. Meidias kuului vaikutusvaltaiseen piiriin, jolla ei tosin vielä ollut selkeää poliittista suuntausta, mutta joka rikkoi kaupunkivaltion lakeja ja uhrasi sen voimavarat omien itsekkäiden etujensa hyväksi, ja oli siten edesauttamassa sen tuhoa.

Ensimmäiset avoimesti vihamieliset teot tapahtuivat vuonna 361 eaa., kun Meidias tunkeutui Demostheneen taloon ja loukkasi hänen perheenjäseniään. Tämän johdosta Demosthenes nosti häntä vastaan kakēgorias dikē (κακηγορίας δίκη) -nimisen syytteen, ja kun Meidias ei tuomionsa jälkeen täyttänyt velvollisuuksiaan, Demosthenes nosti häntä vastaan eksūlēs dikē (ἐξούλης δίκη) -oikeusjutun. Meidias onnistui estämään asian ratkaisun kahdeksan vuoden ajaksi, ja lopulta hän sai tilaisuuden kostaa Demostheneelle, joka oli samana vuonna vapaaehtoisesti ryhtynyt koregin tehtävään. Meidias ei ainoastaan pyrkinyt kaikin tavoin estämään Demosthenesta hoitamasta tehtäväänsä kunnolla, vaan hyökkäsi tämän kimppuun avoimesti suuren Dionysia-juhlan aikana.

Tällainen teko, joka tapahtui kansan silmien edessä, vaati hyvitystä, ja Demosthenes nosti häntä vastaan syytteen. Yleinen mielipide tuomitsi Meidiaan, ja hän yritti turhaan pelotella Demosthenesta, joka pysyi lujana kaikista vihollisensa juonista huolimatta, kunnes ehdotettiin sovintoa. Demosthenes suostui siihen ja perui syytteensä. Kerrotaan, että hän sai Meidiaalta kolmekymmentä minaa. Todennäköisesti Demosthenes perui syytteensä, koska pelkäsi Meidiaan johtamaa vaikutusvaltaista ryhmittymää. Kolmenkymmenen minan vastaanottamista – jos se todella pitää paikkansa – on pidetty laittomana tekona ja esimerkkinä siitä, että Demosthenes olisi ollut lahjottavissa. Laki, joka kielsi julkisen syytteen perumisen, ei kuitenkaan vaikuta olleen ehdoton, sillä sen tarkoitus oli lähinnä estää kevyitä ja perättömiä syytöksiä. Jos Demosthenes tosiaan sai nämä kolmekymmentä minaa, ei se vielä todista lahjonnasta: summa saatettiin määrätä hänelle sakoksi syytteen peruuttamisesta, tai Demosthenes saattoi pitää sitä riittävänä osoituksena Meidiaan syyllisyydestä. Tämä tapaus on ajoitettu eri arvioissa vuoteen 354/353 eaa., 351/350 eaa. tai 349/348 eaa. Siihen liittyen Demosthenes kirjoitti puheen Meidiasta vastaan.

Valtiomiehenä

Demosthenes-hermi. Glyptothek, München.

Ensimmäiset poliittiset puheet

Demosthenes oli esiintynyt kansankokouksessa puhujana jo useita vuosia ennen Meidian vastaista oikeudenkäyntiä, sillä vuosina 355 ja 354 eaa. hän oli pitänyt puheet Leptinestä ja Androtionia vastaan, ja vuonna 353 eaa. puheen Timokratesta vastaan. Demostheneen saavuttama yleinen arvostus jo tuohon aikaan käy ilmi siitä, että hänet vuonna 354 eaa., Meidiaksen kaikista juonista huolimatta, vahvistettiin būlēn eli neuvoston jäseneksi, mihin tehtävään hän oli tullut arpomalla valituksi, ja että seuraavana vuonna hän toimi arkhitheoroksena johtaen Ateenan valtiollista lähetystöä Zeuksen juhlaan Nemeaaan.

Demostheneen aktiivinen osallistuminen julkiseen elämään käy ilmi myös tuon aikaisista puheista: vuonna 354 eaa. Demosthenes puhui suunniteltua Euboian-retkikuntaa vastaan – tosin tuloksetta – ja osallistui siihen myöhemmin itse Fokionin mukana. Samana vuonna hän piti puheen Veroluokista, jolla hän sai ateenalaiset luopumaan typerästä suunnitelmastaan ryhtyä sotaan Persiaa vastaan, ja vuonna 353 eaa. hän ajoi Megalopoliin asiaa puheellaan Megalopolislaisten puolesta, vastustaen spartalaisia, jotka olivat pyytäneet Ateenan apua Megalopoliin kukistamiseen.

Ensimmäinen filippolaispuhe ja Olyntholaispuheet

106. olympiadi eli vuodet alkaen vuodesta 356 eaa. muodostavat käännekohdan Demostheneen uralla. Tuolloin hän alkoi toimia Ateenan johtaviin kuuluneena valtiomiehenä. Tästä lähtien Demostheneen elämä kietoutuu tiiviisti hänen kotikaupunkinsa historiaan, sillä ei ollut ainoatakaan yleistä hyvää koskevaa kysymystä, johon hän ei olisi ottanut aktiivisesti osaa ja puolustanut koko puhetaitonsa voimalla sitä, minkä hän katsoi olevan oikeaa ja valtiolle hyödyllistä.

Makedonian kuningas Filippos II oli aloittanut vuonna 358 eaa. Ateenan pohjoisessa olleisiin omistuksiin kohdistuneet valloituksensa ja ottanut haltuunsa Amfipoliin, Pydnan, Poteidaian ja Methonen kaupungit. Toimintansa aikana hän onnistui pitämään ateenalaiset loitolla, petkuttamaan heitä ja ylläpitämään heidän hyvää mieltään harhaanjohtavin lupauksin ja näennäisen suopein sanoin. Demosthenes ei ollut ainoa, joka ymmärsi, että nämä toimet olivat vain alkusoittoa suuremmille suunnitelmille ja että ellei kuningasta pysäytettäisi, hän yrittäisi alistaa valtaansa paitsi Ateenan myös koko Kreikan. Demosthenes oli kuitenkin ainoa, jolla oli rehellisyyttä ja rohkeutta sanoa tämä ääneen ja vaatia kreikkalaisia yhdistämään voimansa yhteistä vihollista vastaan.

Isänmaalliset tunteet ja vakaumus Makedonian laajenemista vastaan ovat Demostheneen niin kutsuttujen Filippolaisten puheidensa ytimessä – ne muodostavat sarjan loisteliaimpia ja intohimoisimpia puheita, mitä kreikkalaiselta puhujalta on säilynyt. Näillä puheilla ei tosin ollut toivottua vaikutusta, mutta syy ei ollut Demostheneessä, vaan siinä, että kreikkalaiset kaupunkivaltiot olivat tuohon aikaan hajoamistilassa. Samalla kun Filippos asemiensa turvin uhkasi koko aluetta, fokislaiset kävivät epätoivoista sotaa thebalaisia vastaan, Peloponnesoksen valtiot suhtautuivat toisiinsa epäluuloisesti ja vihamielisesti, ja Ateenakin pystyi vaivoin ylläpitämään vain varjoa entisestä johtoasemastaan.

Ateenalaiset itse, kuten Demosthenes huomauttaa, olivat velttoja, vaikka tiesivätkin mitä pitäisi tehdä. He eivät kyenneet kokoamaan voimiaan päättäväiseen vastarintaan; heidän toimensa olivat useimmiten puolinaisia, ajoitus aina väärä, ja he tuhlasivat valtion varoja kalliisiin juhliin ja näyttäviin menoihin sen sijaan että olisivat käyttäneet ne väistyvän vaaran torjumiseen – vaaran, joka kerääntyi horisonttiin kuin ukkosmyrsky. Tätä välinpitämättömyyttä ruokki myös Ateenan vallassa oleva puolue.

Lisäksi Ateenalle oli epäonneksi, että vaikka sillä oli päteviä sotapäälliköitä, siltä puuttui poikkeuksellinen sotilaallinen nero, joka olisi kyennyt johtamaan sen joukkoja makedonialaisia vastaan. Ainoastaan kerran, vuonna 353 eaa., ateenalaiset saavuttivat selvän edun, kun heidän laivastonsa teki harhautushyökkäyksen, joka esti Filipposta marssimasta Thermopylain kautta puuttumaan fokislaisten ja thebalaisten väliseen sotaan. Pian levisi kuitenkin väärä huhu Filippoksen sairaudesta ja kuolemasta, ja vanha välinpitämättömyys valtasi jälleen mielet. Niidenkin, jotka olisivat olleet valmiita toimimaan, tahto lamaantui, koska sodassa Makedoniaa vastaan ei ollut olemassa mitään selvää toimintasuunnitelmaa, vaikka Demosthenes oli Ensimmäisessä filippolaispuheessaan vuonna 352 eaa. sellaista ehdottanut ja osoittanut sen välttämättömyyden.

Filippoksen hyökkäys Olynthosta vastaan vuonna 349 eaa., joka päättyi seuraavana vuonna kaupungin valloitukseen, riisti ateenalaisilta heidän viimeisen tukikohtansa pohjoisessa. Useiden Olynthoksesta lähetettyjen lähetystöjen pyynnöstä ja Demostheneen kolmen Olyntholaispuheen voimakkaiden kehotusten vaikutuksesta ateenalaiset tekivät kyllä huomattavia ponnistuksia pelastaakseen kaupungin, mutta heidän toimensa vesitti lopulta Olynthoksessa itsessään punottu kavala salajuoni, ja niin kaupunki joutui Filippoksen käsiin.

Rauha Filippoksen kanssa ja kiista lähettilääntoimen hoitamisesta

Seuraava merkittävä tapahtuma, johon Demosthenes otti aktiivisesti osaa, oli rauhan solmiminen Filippoksen kanssa. Kyseessä oli niin kutsuttu Filokrateen rauha, joka sai nimensä aloitteentekijästään Filokrateesta. Tämä rauhansopimus on yksi hämärimmistä ja vaikeimmin tulkittavista kohdista Demostheneen ja hänen aikansa Ateenan historiassa, sillä yksikään säilynyt historiankirjoittaja ei käsittele asiaa yksityiskohtaisesti. Tietolähteinämme ovat vain Demostheneen ja Aiskhineen samannimiset puheet Väärästä lähetystöstä, joiden väitteet ovat niin ristiriitaisia ja keskenään vastakkaisia, että varmaa kokonaiskuvaa on lähes mahdoton muodostaa. Kuitenkin jos otamme huomioon puhujien henkilökohtaiset ominaisuudet, Demosthenes vaikuttaa luotettavammalta kuin Aiskhines. Vaikka hän saattoi itsekin erehtyä asiassa jossakin määrin, Aiskhineella oli selkeä aikomus johtaa kuulijansa harhaan.

Fryne menee julkisiin kylpyihin Afroditena: Aiskhines härnää Demosthenesta. William Turnerin maalaus vuodelta 1838.

Seuraavia seikkoja voidaan kuitenkin pitää suhteellisen varmoina: Olynthoksen sodan aikana Filippos ilmaisi halunsa solmia rauha ja liittosuhde Ateenan kanssa. Ateenalaiset, jotka olivat väsyneet sotaan ja kykenemättömiä muodostamaan liittoumaa kuningasta vastaan, hyväksyivät ehdotuksen. Tämän johdosta Filokrates ehdotti, että Ateenassa aloitettaisiin rauhanneuvottelut ja lähetettäisiin lähetystö Filippoksen luo. Demosthenes kannatti suunnitelmaa, ja sekä Filokrates, Aiskhines että Demosthenes kuuluivat lähettiläisiin, jotka matkustivat kuninkaan luo.

Neuvottelujen kulku Filippoksen kanssa ei ole täysin selvä, mutta ne koskivat ilmeisesti myös fokislaisia ja thebalaisia, sillä fokislaiset olivat liitossa Ateenan kanssa, ja ateenalaiset lähettiläät vaativat todennäköisesti, että myös fokislaiset sisällytettäisiin Makedonian ja Ateenan väliseen rauhaan ja liittoon. Tämä oli kuitenkin enemmän kuin mihin Filippos oli halukas suostumaan, koska hän oli jo päättänyt fokislaisten tuhosta. Onkin hyvin todennäköistä, että hän tyynnytti lähettiläitä epämääräisin lupauksin ja kieltäytyi heidän vaatimuksistaan vedoten siihen, ettei voisi tukea fokislaisia julkisesti, koska piti yllä suhteita thebalaisiin ja thessalialaisiin.

Kun lähettiläät palasivat Ateenaan, rauhasta keskusteltiin kahdessa perättäisessä kansankokouksessa. Lopulta sopimus hyväksyttiin ja se vahvistettiin valalla, joka vannottiin kuninkaan lähettiläille. Aiskhines moittii Demosthenesta siitä, että tämä kiirehti rauhansopimuksen hyväksymistä niin paljon, ettei Ateenassa edes odotettu niiden liittolaisten edustajien saapumista, joita oli pyydetty mukaan. Myös Demostheneen oma ristiriitainen puhetapa asiassa herättää epäilyksiä, mutta hänen toimintansa syynä lienee ollut Filippoksen epämääräinen tapa ilmaista kantansa fokislaisiin.

Joka tapauksessa nopea päätös oli ehdottoman tarpeellinen, sillä Filippos kävi samaan aikaan sotaa Traakian kuningasta Kersobleptestä vastaan, ja vaikka hän oli luvannut säästää Ateenan omaisuudet Khersonesoksella, hän olisi helposti voinut toimia toisin. Tämän estämiseksi oli välttämätöntä saada Filippos mahdollisimman pian vannomaan vala rauhansopimuksesta ja liitosta Ateenan kanssa.

Juuri tässä yhteydessä Aiskhineen ja hänen puolueensa petolliset aikomukset kävivät ilmeisiksi. Huolimatta Demostheneen toistuvista ja painokkaista varoituksista olla viivyttelemättä, lähti lähetystö ottamaan vastaan kuninkaan valaa uskomattoman hitaasti – aivan kuin mitään vaaraa ei olisi ollutkaan – ja kulki merimatkan sijaan maitse.

Lähetystön saavuttua Makedoniaan se odotteli rauhassa, kunnes Filippos palasi Traakiasta. Näin kului lähes kolme kuukautta, ja kun Filippos lopulta saapui, hän lykkäsi valansa vannomista, kunnes oli saanut valmistelunsa fokislaisia vastaan päätökseen. Ateenalaisten lähettiläiden seuratessa mukana Filippos marssi Thessaliaan, ja vannoi vasta Feraissa valansa sopimukseen – josta hän nyt oli jättänyt fokislaiset pois.

Kun lähettiläät palasivat Ateenaan, Demosthenes hyökkäsi heti ja rohkeasti kollegojensa petollisuutta vastaan, mutta turhaan. Aiskhines onnistui rauhoittamaan kansan pelot ja sai heidät odottamaan tapahtumien lopputulosta. Sillä välin Filippos kulki läpi Thermopylain, ja fokislaisten tuho ratkesi ilman ainuttakaan sotatointa. Kuningas hyväksyttiin nyt jäseneksi amfiktyoniliittoon, ja ateenalaiset – jotka koko tämän ajan olivat tyytyneet olemaan pelkkiä sivustakatsojia – eivät enää kyenneet tekemään mitään. He uskalsivat kuitenkin ilmaista paheksuntansa Filippoksen toimintaa kohtaan kieltäytymällä hyväksymästä hänen pääsyään amfiktyoniliiton jäseneksi. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, ja estääkseen vielä vakavammat seuraukset Demosthenes piti vuonna 346 eaa. puheensa Rauhasta, ja kansa antoi periksi.

Toinen ja Kolmas filippolaispuhe

Tästä eteenpäin Ateenan kaksi poliittista ryhmittymää olivat täysin kehittyneet ja toimivat avoimesti toisiaan vastaan. Puolue tai oikeammin klikki, johon Aiskhines kuului, oli Filippoksen lahjoma, jotta se vastustaisi todellisia isänmaanystäviä, joiden johtajana oli Demosthenes. Demosthenesta avustivat tässä suuressa tehtävässä niin kyvykkäät miehet kuin Lykurgos, Hypereides, Polyeuktos, Hegesippos ja muut, ja koska hänellä oli tukenaan luottamus hyvään asiaan, hän nousi pian valtiomiehenä ja puhujana uransa huipulle. Hänen valtansa ja vaikutusvaltansa perustuivat kansan vakaaseen uskoon hänen lahjomattomasta oikeudentunnostaan ja vilpittömästä, innokkaasta isänmaanrakkaudestaan. Tämä vakaumus ilmeni selvästi kansan langettaessa rangaistuksen petturilliselle Filokrateelle.

Tämä ihailu ja kunnioitus todellista ja hyveellistä suuruutta kohtaan laimeni kuitenkin pian, ja Demosthenes pyrki turhaan asettamaan muutkin miehet, jotka olivat lähettiläinä petkuttaneet kansaa Filippoksen hyväksi, samaan valoon kuin Filokrates, sillä kansa ei halunnut uhrata enempää kuin yhden miehen, jonka makedonialainen puolue itsekin oli valmis luovuttamaan pelastaakseen muut. Epäilemättä juuri tämän puolueen vaikutuksesta Aiskhines — kun hän vihdoin pitkän viivyttelyn jälkeen suostui antamaan selvityksen toiminnastaan lähettiläänä vuonna 343 eaa. — pelastui rangaistukselta, huolimatta Demostheneen kiivaista hyökkäyksistä kirjallisessa puheessa Väärästä lähetystöstä.

Demosthenes Ateenan neuvoston edessä. Louis Loeb, 1898.

Sillä välin Filippos jatkoi suunnitelmiaan Kreikan alistamiseksi. Hänen tavoitteenaan oli houkutella Peloponnesoksen kaupungit puolelleen, ja siksi hän pyrki ensin voittamaan Argoksen ja Messenen luottamuksen, joita kumpaakin Sparta tuolloin uhkasi. Hän lähetti niille rahallista tukea ja uhkasi spartalaisia hyökkäyksellä. Spartalaiset eivät uskaltaneet asettua vastarintaan, ja ateenalaiset, jotka olivat liittoutuneet spartalaisten kanssa, eivät kokeneet voivansa tehdä muuta kuin lähettää lähettiläitä Peloponnesokselle — heidän joukossaan Demosthenes — vetääkseen sen kaupungit pois Makedonian vaikutuspiiristä ja varoittaakseen niitä Filippoksen juonista.

Näiden toimenpiteiden seurauksena Filippos ja peloponnesoslaiset lähettivät Ateenaan yhteislähetystön valittamaan siitä, että ateenalaiset tukivat Spartaa, jonka kunnianhimoisena päämääränä oli tukahduttaa peloponnesoslaisten vapaus, ja vaatimaan selvitystä Ateenan toimista. Ateenan makedonialaismielinen puolue tuki luonnollisesti näitä valituksia. Heidän pyrkimyksensä peitellä Filippoksen todellisia aikomuksia ja esittää hänet kansalle suotuisassa valossa antoi Demostheneelle tilaisuuden — kun kansankokouksessa vuonna 344 eaa. käsiteltiin Ateenan vastausta kuninkaalle — paljastaa Toisessa filippolaispuheessaan kuninkaan ja hänen ateenalaisten ystäviensä toiminta ja pyrkimykset todellisessa valossa. Ateenalaisten Filippokselle lähettämä vastaus ei todennäköisesti ollut hänelle kovinkaan mieluinen, sillä hän lähetti heti uuden lähetystön Ateenaan Pythonin johdolla esittämään ehdotuksia hiljattain solmitun rauhan ehtojen muuttamiseksi — vaikka hän myöhemmin kiisti antaneensa Pythonille valtuudet tällaisiin ehdotuksiin.

Filippos oli jo jonkin aikaa valmistanut laivastoa, ja ateenalaisten pelot tämän suhteen osoittautuivat varsin oikeutetuiksi: tuskin olivat hänen valmistelunsa valmiit, kun hän otti haltuunsa Halonnesoksen saaren, joka kuului Ateenalle. Ateenalaiset lähettivät lähetystön vaatimaan saarta takaisin, mutta Filippos, joka oli löytänyt sen merirosvojen hallusta, kielsi ateenalaisten oikeuden saareen. Samalla hän kuitenkin tarjoutui lahjoittamaan sen heille — jos he suostuisivat ottamaan sen vastaan lahjana. Lähettiläiden palattua Ateenaan vuonna 343 eaa. pidettiin puhe Halonnesoksesta. Se on tavallisesti painettu Demostheneen puheiden joukossa, mutta se on todennäköisesti Hegesippoksen laatima.

Tämä ja muut vastaavat väkivaltaiset teot, jotka lopulta avasivat ateenalaisten silmät, herättivät heidät jälleen ryhtymään tarmokkaisiin toimiin, huolimatta makedonialaismielisen puolueen pyrkimyksistä pitää kansa rauhallisena. Lähetystöjä lähetettiin Akarnaniaan ja Peloponnesokselle estämään Filippoksen suunnitelmia näillä alueilla, ja hänen sotaretkensä Traakiaan, joka uhkasi Khersonesosta, sai aikaan voimakkaan vastatoimen ateenalaisten taholta Diopeitheen johdolla. Filippoksen esittämät valitukset herättivät Demostheneen vuonna 341 eaa. pitämään mahtavan puheensa Khersonesoksesta sekä Kolmannen filippolaispuheensa, jossa hän kuvaa kuninkaan petollisuutta räikein värein ja kehottaa kansalaisia yhdistymään ja vastustamaan tätä kavalaa hyökkääjää.

Pian tämän jälkeen Euboian saarella olleet tyrannit, jotka Filippos oli sinne asettanut, karkotettiin Demostheneen vaikutuksen ja avun ansiosta. Mutta vasta vuonna 341 eaa., kun Filippos piiritti Perinthosta ja hyökkäsi Byzantionia vastaan, Ateenan pitkään patoama suuttumus puhkesi täyteen liekkiin. Rauhan katsottiin nyt, vuonna 340 eaa., rikkoutuneen; Ateenasta lähetettiin laivasto auttamaan Byzantionia, ja Filippos joutui vetäytymään saavuttamatta mitään. Demosthenes oli näiden päättäväisten toimien sielu. Jo Olynthoksen sodan aikana hän oli ehdottanut, että Ateenan teatterirahasto (theorikon) ohjattaisiin Ateenan sotatoimien kulujen kattamiseen, mutta vasta Filippoksen hyökättyä Byzantioniin hän onnistui saamaan aikaan asetuksen tästä. Lisäksi hän sääti trierarkin tointa koskevan lain (νόμος τριηραρχικός, nomos triērarkhikos), jolla hän järjesti symmoriat uudella ja oikeudenmukaisemmalla tavalla. Näin hän vuonna 340 eaa. antoi samalla uuden sysäyksen Ateenan laivastolle.

Filippos puolestaan alkoi nyt teeskennellä vetäytyvänsä Kreikan asioista. Hän kävi sotaa pohjoisia naapureitaan vastaan ja jätti palkkalaistensa tehtäväksi valmistella viimeinen isku Kreikan itsenäisyyttä vastaan. Hänen laskelmansa osoittautuivat oikeiksi, sillä keväällä 340 eaa., kun amfiktyonit kokoontuivat Delfoihin, Aiskhines, joka oli mukana pylagoraan ominaisuudessa, sai aikaan päätöksen, jossa amfissalaisia syytettiin siitä, että he olivat luvatta ottaneet haltuunsa pyhää maata. Amfissalaiset nousivat vastustamaan tätä päätöstä, ja amfiktyonit kutsuivat koolle ylimääräisen kokouksen päättämään Amfissan rankaisemisesta. Demosthenes ennakoi ja ennusti tällaisen amfiktyonien sodan onnettomat seuraukset ja onnistui ainakin siinä, että ateenalaiset päättivät olla lähettämättä edustajia tähän kokoukseen. Amfiktyonit kuitenkin julistivat sodan Amfissaa vastaan ja antoivat amfiktyonisen armeijan johdon arkadialaiselle Kottyfokselle, mutta retki epäonnistui osanottajien haluttomuuden ja ponnettomuuden vuoksi.

Seurauksena oli, että seuraavassa tavallisessa amfiktyonien kokouksessa vuonna 339 eaa. Filippos nimitettiin amfiktyonisen armeijan ylipäälliköksi sotaan, joka tunnetaan neljäntenä pyhänä sotana. Tämä oli juuri se, mitä hän oli tavoitellut. Hän sai nyt oikeuden valekaavussa tilaisuuden saapua aseistettuna joukkoineen Kreikan sydämeen. Hän lähti viipymättä liikkeelle, ja kun ateenalaiset saivat tiedon siitä, että hän oli ottanut haltuunsa Elateian, kaupungissa levisi kauhu. Vain Demosthenes ei menettänyt toivoaan, ja sai jälleen herätettyä kansansa solmimalla liiton Ateenan ja Theban välille. Thebalaiset olivat aiemmin nauttineet Filippoksen suosiota, mutta tämän myöhempi välinpitämättömyys oli haihduttanut muistot menneistä eduista. He näkivät nyt selvästi, että Ateenan kukistumista seuraisi väistämättä heidän oma tuhoutumisensa. He olivat jo aiemmin vastustaneet amfiktyonien sotaa, ja kun Filippos nyt vaati, että he joko antaisivat hänen kulkea alueensa läpi tai liittyisivät hänen sotaretkeensä Ateenaa vastaan, he torjuivat suuttuneina kaikki hänen loistavat tarjouksensa ja liittoutuivat avoimesti ateenalaisten kanssa.

Demosthenes. Roomalais­aikainen kopio kreikkalaisesta alkuperäis­veistoksesta 200-luvulta eaa. Ny Carlsberg Glyptotek, Kööpenhamina.

Tappio Khaironeiassa ja sen jälkimainingit

Tämä oli viimeinen suuri ponnistus kasvavaa makedonialaisvaltaa vastaan — mutta Khaironeian taistelu, joka käytiin Metageitnion-kuun 7. päivänä vuonna 338 eaa., päätti Kreikan itsenäisyyden. Thebalaiset saivat maksaa raskaasti vastarinnastaan, ja ateenalaiset, jotka odottivat samanlaista kohtaloa, päättivät ainakin kaatua kunniakkaassa taistelussa. He tekivät kaikkensa valmistautuakseen kohtaamaan vihollisen, mutta Filippos tarjoutui yllättäen solmimaan rauhan kohtuullisin ehdoin — ja sellaisen hylkääminen olisi ollut hulluutta, sillä näin Ateena sai mahdollisuuden pelastaa edes olemassaolonsa ja entisen itsenäisyytensä varjon.

Aika, joka nyt seurasi, ei voinut olla Demostheneelle muuta kuin tuskallinen ja synkkä, sillä onnettomuus olisi voitu estää, jos hänen neuvojaan olisi noudatettu ajoissa. Khaironeian katastrofia saattoi jossain määrin pitää hänen työnsä tuloksena; mutta kansa oli liian jalo ja liian vakuuttunut hänen aikomustensa vilpittömyydestä sekä siitä, että hänen toimintansa oli ollut välttämätöntä, pitääkseen häntä vastuullisena sodan epäonnisista seurauksista. Päinvastoin yksi loistavimmista tunnustuksista hänen ansioilleen oli se, että häneltä pyydettiin hautajaispuhe Khaironeiassa kaatuneiden kunniaksi ja että hautajaisateria pidettiin hänen talossaan. Makedonialaismielisen puolueen ja hänen henkilökohtaisten vihollistensa raivo pääsi nyt kuitenkin valloilleen, ja he tekivät kaikkensa nöyryyttääkseen tai tuhotakseen miehen, joka oli saanut aikaan liiton Theban kanssa ja ajanut Ateenan tuhon partaalle. Häntä vastaan nostettiin syytteitä lähes päivittäin, ja hänen vihollisensa käyttivät aluksi tunnetuimpia panettelijoita, kuten Sosiklesta, Diondasta, Melanthosta, Aristogeitonia ja muita, murskatakseen hänet. Demostheneen oli kuitenkin helppo paljastaa heidät kansalle juuri heidän huonon maineensa vuoksi.

Tilanne alkoi kuitenkin muuttua vaarallisemmaksi, kun Aiskhines – makedonialaismielisen puolueen johtaja ja Demostheneen leppymättömin vastustaja – astui esiin. Pian Khaironeian taistelun jälkeen Ktesifon ehdotti, että Demosthenes palkittaisiin kultaisella seppeleellä hänen toimistaan, ja erityisesti hänen isänmaallisesta epäitsekkyydestään niissä valmisteluissa, joihin ateenalaiset ryhtyivät Khaironeian taistelun jälkeen, kun Filipposta odotettiin kaupungin porteille. Aiskhines hyökkäsi Ktesifonia vastaan väittäen, että ehdotus oli laiton ja ettei Demostheneen toiminta oikeuttanut tällaista kunnianosoitusta tai kansan kiitollisuutta. Tämä hyökkäys ei kuitenkaan varsinaisesti kohdistunut Ktesifoniin – joka oli liian vähäpätöinen henkilö – vaan Demostheneehen itseensä. Demosthenes tarttui haasteeseen sitäkin valmiimmin, koska sai nyt mahdollisuuden puolustaa koko poliittista toimintaansa kansalaistensa edessä.

Syistä, joita emme tunne, oikeudenkäynti lykkääntyi useiksi vuosiksi, ja asiaa alettiin käsitellä vasta vuonna 330 eaa. Tuolloin Demosthenes piti kuuluisan puheensa Kunniaseppeleestä. Aiskhines ei saanut edes viidesosaa äänistä ja joutui lähtemään Ateenasta, viettäen loppuelämänsä maanpaossa. Koko Kreikka seurasi tätä kiistaa jännittyneenä, vaikka harva lienee epäillyt, kumpi veisi voiton. Sekä Demostheneen seppelepuhe että Aiskhineen puhe Ktesifonia vastaan ovat todennäköisesti myöhemmin muokattuja versioita.

Kapinat makedonialaisvaltaa vastaan

Samaan aikaan Kreikkaa ravistelivat uudet myrskyt. Filippoksen kuolema vuonna 336 eaa. herätti kreikkalaisissa toivon Makedonian ikeen karistamisesta. Koko Kreikka nousi, erityisesti Ateena, jossa Demosthenes – vaikka kärsi henkilökohtaisesta surusta tyttärensä kuoltua vain seitsemän päivää aiemmin – oli ensimmäinen, joka riemuiten julisti kuninkaan kuoleman, kehotti kreikkalaisia yhdistämään voimansa Makedoniaa vastaan ja solmimaan uusia liittosuhteita Aasiaan. Mutta nuoren Aleksanterin äkillinen ilmaantuminen taisteluvalmiin armeijan kanssa sammutti innostuksen, ja Ateena lähetti lähetystön anomaan rauhaa. Demosthenes kuului lähetystöön, mutta hänen vihansa makedonialaisia kohtaan oli niin voimakas, että hän mieluummin altisti itsensä vihollistensa pilkalle palaamalla takaisin puolivälistä kuin nöyryytti itseään nuoren kuninkaan edessä.

Aleksanteri oli tuskin lähtenyt pohjoiseen rankaisemaan Makedonian kapinoivia naapureita, kun valheellinen tieto hänen kuolemastaan sai aikaan uuden kansannousun. Theba oli etunenässä, sillä se oli kärsinyt eniten, mutta kapina levisi Arkadiaan, Argokseen, Eliihin ja Ateenaan. Theban ulkopuolelta ei kuitenkaan löytynyt juuri lainkaan tarmoa todelliseen kamppailuun. Demosthenes sai tosin aikaan päätöksen avun lähettämisestä Thebaan, mutta käytännössä ei tehty mitään, ja ainoastaan Demosthenes itse lähetti aseita omalla kustannuksellaan. Aleksanterin toinen, äkillinen paluu ja Theban hävitys vuonna 335 eaa. lopettivat kreikkalaisten kapinat. Ateenalaiset alistuivat välttämättömyyden edessä ja lähettivät Demadeen välittäjäksi kuninkaan luo. Aleksanteri vaati, että kansanpuolueen johtajat, Demosthenes heidän joukossaan, luovutettaisiin hänelle; mutta hän taipui ateenalaisten aneluihin eikä pitänyt kiinni vaatimuksestaan.

Aleksanterin lähtö sotaretkelle Aasiaan merkitsi Kreikalle synkän rauhan ajan alkua. Puolueviha jatkui kuitenkin pinnan alla, ja vaadittiin vain kipinä ulkopuolelta, jotta se taas roihahtaisi täyteen raivoon. Tämä kipinä tuli Harpalokselta, jonka Aleksanteri oli jättänyt Babyloniin lähtiessään itse Intiaan. Kun Aleksanteri oli saavuttanut retkensä itäisimmän pisteen, Harpalos pakeni Babylonista mukanaan hänen haltuunsa uskottu aarre ja 6 000 palkkasoturia, ja saapui Kreikkaan. Vuonna 325 eaa. hän saapui Ateenaan ja osti kaupungin suojeluksen jakamalla kultaa vaikutusvaltaisimmille kansankiihottajille. Tällaisen avoimen kapinoitsijan vastaanottoa ei makedonialaismielinen puolue voinut pitää muuna kuin vihamielisenä tekona itse Makedoniaa kohtaan; ja luultavasti juuri tämän puolueen yllytyksestä Makedonian sijaishallitsija Antipatros ja Olympias vaativat atenalaisia luovuttamaan kapinallisen sekä rahat, jotka he olivat häneltä saaneet, ja saattamaan oikeuden eteen ne, jotka olivat ottaneet vastaan lahjuksia. Harpaloksen annettiin paeta, mutta lahjusten ottamista koskeva tutkinta käynnistettiin, ja Demosthenes oli niiden joukossa, joita epäiltiin rikoksesta.

Harpaloksen Ateenassa oleskelun aikaiset tapahtumat ovat niin sekavia, että on miltei mahdotonta päästä varmaan johtopäätökseen. Theopompos ja Deinarkhos puheessaan Demosthenesta vastaan väittävät, että Demosthenes todella otti vastaan Harpaloksen lahjukset; mutta Pausanias puolestaan vapauttaa hänet tästä syytteestä. Syyttäjien uskottavuus on kuitenkin kyseenalainen: ensinnäkään he eivät ole yksimielisiä yksityiskohdista, ja toiseksi, jos otetaan huomioon Demostheneen koko toiminta Harpalosta koskevassa kiistassa, ja jos muistetaan, että hän vastusti kapinallisen vastaanottamista ja että hän vapaaehtoisesti tarjoutui oikeudenkäyntiin, vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että hän olisi syyllistynyt tavanomaiseen lahjusten vastaanottamiseen. Hänen tuomionsa syynä ei siis todennäköisesti ollut hänen syyllisyytensä, vaan makedonialaismielisen puolueen leppymätön viha ja se, että makedonialaismieliset käyttivät tätä suotuisaa tilaisuutta hyväkseen hankkiutuakseen eroon vaarallisimmasta vastustajastaan, joka oli tuolloin jäänyt yksin ystäviensä pelkuruuden vuoksi.

Maanpako ja paluu

Demosthenes puolustautui puheessa, josta Athenaios käyttää nimitystä Kullasta, ja joka lienee sama kuin joidenkin toisten mainitsema Puolustuspuhe lahjoista. Näistä huolimatta Demosthenes todettiin syylliseksi ja heitettiin vankilaan, josta hän kuitenkin pakeni — ilmeisesti Ateenan viranomaisten suostumuksella. Hän lähti maanpakoon ja asui osittain Troizenissa, osittain Aiginalla, katsellen päivittäin, kuten kerrotaan, yli meren kohti rakasta isänmaataan.

Demostheneen kuolema. Felix Boisselierin maalaus, 1805.

Maanpako ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vuonna 323 eaa. Aleksanteri kuoli, ja tieto hänen kuolemastaan sai kreikkalaisten parissa aikaan uuden kapinan, jonka ateenalaiset järjestivät, ja joka Leostheneen tarmokkaan johdon ansiosta sai nopeasti vaaralliset mittasuhteet Makedonialle. Demosthenes, vaikkakin oli yhä maanpaossa, liittyi omasta aloitteestaan niihin lähetystöihin, jotka ateenalaiset lähettivät muihin kreikkalaisiin kaupunkeihin, ja hänen puheensa sytyttivät taas toiveen vapaudesta. Tällainen uhrautuva toiminta kiittämättömän isänmaan puolesta sai hänen vihollisensakin heltymään. Demoksen, Demostheneen sukulaisen, ehdotuksesta kansankokous sääti asetuksen, jolla hänet kutsuttiin juhlallisesti takaisin maanpaosta. Häntä noutamaan Aiginalta lähetettiin kolmisoutu, ja hänen kulkunsa Pireuksesta kaupunkiin oli voitonriemuinen juhlakulkue: se kuvataan hänen elämänsä onnellisimmaksi päiväksi.

Viimeiset vaiheet ja kuolema

Demostheneen kuolema. Emile Pichotin maalaus, 1879.

Kreikkalaisten sotatoimet ja tuolloiset voitot näyttivät oikeuttavan korkeimmatkin toiveet, sillä yhdistyneen kreikkalaisarmeijan onnistui edetä Thessaliaan asti ja saartaa Antipatros Lamiaan. Tämä oli kuitenkin käännekohta; sillä vaikka kreikkalaiset Leostheneen kuoleman jälkeen onnistuivat tuhoamaan Antipatrosta avustamaan tulleen Leonnatoksen armeijan, he kärsivät vuonna 322 eaa. tappion Krannonin taistelussa. Tämä tappio ei yksinään olisi ratkaissut koko sotaa, ellei kreikkalaisten innostus olisi alkanut hiipua ja ellei osa liittolaisarmeijasta olisi alkanut vetäytyä. Antipatros käytti hyväkseen tätä surkeaa tilannetta ja tarjosi rauhaa — tosin niin, että hän neuvotteli jokaisen valtion kanssa erikseen. Näin Kreikan yhteinen asia hylättiin valtio valtiolta, kunnes lopulta vain ateenalaiset jäivät yksin taistelemaan Antipatrosta vastaan. Vastarinnan jatkaminen yksin olisi ollut hulluutta, ja niinpä he tekivät rauhan Antipatroksen ehdoilla. Kaikkiin hänen vaatimuksiinsa suostuttiin, paitsi siihen, että kansanpuolueen johtajat, Demosthenes heidän joukossaan, olisi luovutettava.

Kun Antipatros ja Krateros tämän vuoksi marssivat Ateenaan, Demosthenes ystävineen pakeni, ja Demadeen ehdotuksesta ateenalaiset tuomitsivat heidät kuolemaan. Demosthenes oli paennut Kalaureiaan ja hakenut siellä turvaa Poseidonin temppelistä. Kun Arkhias, joka jahtasi pakolaisia kaikkialta, saapui paikalle ja käski Demosthenesta seuraamaan häntä Antipatroksen luo, Demosthenes otti myrkkyä, jota hän oli pitänyt mukanaan jonkin aikaa, ja kuoli Poseidonin temppelissä Pyanopsion-kuun 10. päivänä vuonna 322 eaa.

Jälkimaine

Demosthenestä on pidetty usein yhtenä antiikin suurimmista ja jaloimmista hengistä, ja häntä on arvostettu periaatteellisuuden, arvojen pysyvyyden ja johdonmukaisen elämänasenteen ansiosta. Niiden herjausten, joita Demosthenesta vastaan kasattiin hänen vihollistensa ja panettelijoidensa taholta kenties vielä hurjemmin kuin ketään muuta vastaan — se karkea ja monimutkainen valheiden verkko, jonka Aiskhines punoi ja johon hän itsekin sotkeutui, sekä historioitsija Theopompoksen vihjaukset, joita Plutarkhos toistaa liian hyväuskoisesti — on nähty lopulta vain korostaneen Demostheen poliittisia hyveitä entistä selvemmin.

Julkisissa asioissa Demosthenesta on pidetty moitteettomana, eikä hän syyllistynyt mihinkään niistä rikoksista, joita makedonialaismielisen puolueen miehet harjoittivat avoimesti ja peittelemättä. Syyte lahjusten vastaanottamisesta, jonka Aiskhines esittää usein, on hylättävä täysin — se on vain vääristely siitä tosiasiasta, että Demosthenes otti Ateenalle vastaan Persian antamia varoja kaupungin tarvitessa kipeästi tukea taistelussa Makedoniaa vastaan; mutta ei ole mitään syytä epäillä, että hän olisi koskaan ottanut lahjuksia itselleen. Syytöstä takinkäännöstä, jota Aiskhines esittää toistuvasti, ei ole koskaan voitu todistaa luotettavasti.

On totta, että Demostheneen elämässä on kohtia, joista ei ehkä koskaan voida saada täyttä selvyyttä nykyaikaan säilyneiden vääristyneiden kertomusten vuoksi. Eräät pienemmät syytökset, jotka koskevat hänen henkilökohtaista elämäänsä, ovat varsin vähäisiä. Esimerkiksi häntä on moitittu siitä, että hän pakeni Khaironeian taistelun jälkeen — ikään kuin tuhannet muut eivät olisi paenneet mukana; sekä siitä, että hän iloitsi Filippoksen kuolemasta, vaikka hänen tyttärensä oli kuollut vain hieman aiemmin — mikä osoittaa vain, että hänen isänmaallinen tunteensa oli vahvempi kuin henkilökohtainen suru.

Teokset

Antiikin aikaisten lähteiden mukaan Demostheneelta tunnettiin 65 puhetta, mutta näistä on säilynyt hänen nimellään vain 61 – ja jos kirjemuotoinen Vastaus Filippoksen kirjeeseen, joka on jostakin syystä luettu puheiden joukkoon, jätetään pois, jäljelle jää 60. Osa näistä on kuitenkin varmuudella epäperäisiä tai niitä on epäilty sellaisiksi vahvoin perustein. Näiden puheiden lisäksi on säilynyt 56 julkisten puheiden alkua eli exordiumia sekä kuusi kirjettä, jotka kulkevat Demostheneen nimellä, vaikka niiden aitous on hyvin epävarma.

Demostheneen on yleensä katsottu voittaneen taidoillaan kaikki muut antiikin aikaiset puhujat. Puheet osoittavat kirjoitettuinakin, kuinka Demosthenes pystyi ilmaisemaan kiihkeää isänmaanrakkautta sekä kuvailemaan ihmisluonteita ja luonnonoloja. Meidän oma arvostelmamme tässä asiassa on väistämättä yksipuolinen, sillä voimme ainoastaan lukea hänen puheitaan; mutta Demostheen aikalaisista tuskin kukaan pystyi osoittamaan mitään selkeää virhettä hänen retoriikassaan. Suurin osa piti häntä aikansa suurimpana puhujana, ja vain harvat, kuten ylikriittinen ja hienosteleva Demetrios Faleronlainen, pitivät hänen tyyliään joko liian yksinkertaisena tai liian kovana ja jylhänä. Jotkut kokivat nämä piirteet voimakkaammin lukiessaan hänen puheitaan, toiset taas hänen niitä esittäessään.

Katkelma Demostheneen puheesta Kunniaseppeleestä. Oksyrhynkhoksen papyrukset (P.Oxy.) 1377, 1. vuosisata eaa.

Nämä erityispiirteet eivät kuitenkaan ole virheitä, vaan pikemminkin todisteita Demostheneen neroudesta, jos otamme huomioon ne kiusaukset, joita luonnolliset puutteet tarjoavat aloittelevalle puhujalle hakeutua vastakkaiselle tielle. Hänen fyysinen olemuksensa aiheutti niin suuria esteitä hänen uransa alussa, että vähemmän rohkea ja sitkeä mies kuin Demosthenes olisi varmasti säikähtänyt ja vetäytynyt kokonaan pois julkisen puhujan vaativalta tieltä. Nuo varhaiset vaikeudet pakottivat Demostheneen kiinnittämään erityistä huomiota puheidensa rakenteeseen, mikä johti lopulta jos ei nyt aivan improvisoinnin mahdottomuuteen, ainakin siihen, ettei hän koskaan puhunut ilman valmistautumista. Toisinaan hän jopa kieltäytyi puhumasta kansankokouksessa, jos ei kokenut olevansa valmis siihen. Ei kuitenkaan ole syytä uskoa, että kaikki säilyneet puheet olisi pidetty juuri siinä muodossa, jossa ne ovat säilyneet nykyaikaan, sillä useimmat niistä ovat todennäköisesti käyneet läpi huolellisen viimeistelyn ennen julkaisua.

Ensimmäinen syy, miksi Demostheneen puheet tekivät niin voimakkaan vaikutuksen kuulijoihin, oli niiden puhdas ja moraalinen luonne: jokainen lause osoittaa Demostheneen olevan isänmaansa, hyveen, totuuden ja julkisen kunniallisuuden ystävä. Koska hänen käymänsä taistelut olivat oikeudenmukaisia ja rehellisiä, hän saattoi avoimesti paljastaa vastustajansa ja iskeä sinne, missä nämä olivat haavoittuvaisia, turvautumatta kuitenkaan koskaan imarteluun tai halpaan juonitteluun.

Toinen syy oli Demostheneen kyvyssä järjestää puheensa aiheet viisaasti ja asettaa vahvimmat perustelut juuri oikeaan kohtaan, minkä ansiosta käsitelty asia näyttäytyi kuulijalle mitä selkeimmässä muodossa; mahdolliset vastaväitteet hän käsitteli ennalta, ja näin hän eteni rauhallisesti mutta vastustamattomasti kohti tavoitettaan.

Kolmas ja viimeinen syy oli jonkinlainen taianomainen voima Demostheneen kielenkäytössä: hänen kielensä oli ylevää mutta yksinkertaista, rikasta mutta ei paisuttelevaa, juhlavaa mutta ei koristeltua, vakavaa mutta miellyttävää, ytimekästä mutta soljuvaa, suloista mutta vaikuttavaa, ja se tempaisi kuulijoiden mielet mukaansa. Se, että tällaiset puheet eivät kuitenkaan aina tuottaneet toivottua tulosta, johtui yksinomaan aikakauden hengestä.

Esiintyjänä Demostheneen kerrotaan olleen tulinen, intohimoinen, helposti kiihtyvä ja paljon elehtivä. Hänen kykynsä vaikuttaa yleisöön perustui siihen, että hän pani itsensä täysin likoon sen asian puolesta, jonka hän oli ottanut ajaakseen. Hän saattoi liikkua edestakaisin puhujalavalla, hiljentää tai korottaa ääntään, huutaa suoraa huutoa, vannoa, vakuuttaa tai itkeä.

Demostheneen puheiden yleisesti tunnustettu erinomaisuus teki niistä retoriikan opettajien ja tutkijoiden tärkeimmän tutkimuskohteen ja innoitti lukuisia jäljittelijöitä ja kommentoijia. Luultavasti juuri näiden retoristen pohdintojen, jotka alkoivat jo 100-luvulla eaa., seurauksena puheiden kokoelmaan päätyi puheita, jotka ovat selvästi epäaitoja ja Demostheneen arvon alapuolella, kuten Hautajaispuhe ja Rakkauspuhe. Osa puheista, kuten Halonnesoksesta, ensimmäinen puhe Aristogeitonia vastaan sekä puheet Theokrinestä ja Neairaa vastaan, ovat epäilemättä Demostheneen aikalaisten laatimia, ja ne on voitu liittää hänen puheidensa kokoelmaan vahingossa.

Useimmat antiikin aikaiset kriittiset tutkielmat Demostheneesta ovat kadonneet, ja lukuisten hajahuomautusten lisäksi ainoa merkittävä kriittinen teos, joka on säilynyt nykyaikaan, on Dionysios Halikarnassoslaisen kirjoittama Demostheneen sanallisen ilmaisun taidokkuudesta (Περὶ λεκτικῆς Δημοσθένους δεινότητος, Peri lektikēs Dēmosthenūs deinotētos; lat. De Demosthene). Suurta apua olisi, jos nykyaikaan olisi säilynyt niitä kommentaareja, joita Didymos Khalkenteroksen, Kassios Longinoksen, Hermogeneen, Salustioksen, Apollonideen, Theonin, Gymnasioksen ja muiden tiedetään kirjoittaneen Demostheneen puheista. Valitettavasti suurin osa heidän tuotannostaan on kadonnut, eikä juuri mitään merkittävää ole säilynyt — lukuun ottamatta melko mitätöntä kokoelmaa skolioita, jotka tunnetaan nimellä Scholia Ulpiani, sekä Libanioksen ja muiden reettoreiden kirjoittamia kreikankielisiä tiivistelmiä (argumenta) puheista.

Luettelo puheista

Poliittiset puheet

Puheet Filipposta vastaan:

• 1. Ensimmäinen olyntholaispuhe (Ὀλυνθιακὸς Α', Olynthiakos I; lat. Olynthiacae I) – Vuodelta 349 eaa.
• 2. Toinen olyntholaispuhe (Ὀλυνθιακὸς Β', Olynthiakos II; Olynthiacae II) – Vuodelta 349 eaa.
• 3. Kolmas olyntholaispuhe (Ὀλυνθιακὸς Γ', Olynthiakos III; Olynthiacae III) – Vuodelta 349 eaa.
• 4. Ensimmäinen filippolaispuhe (Kατὰ Φιλίππου Α', Kata Filippū I; Philippica I) – Vuodelta 351 eaa.
• 5. Rauhasta (Περὶ τῆς εἰρήνης, Peri tēs eirenēs; De pace) – Vuodelta 346 eaa., tosin joidenkin mukaan olisi jäänyt pitämättä.
• 6. Toinen filippolaispuhe (Kατὰ Φιλίππου Β', Kata Filippū II; Philippica II) – Vuodelta 344 eaa.
• 7. Halonnesoksesta (Περὶ Ἁλοννήσου, Peri Halonnēsū; De Halonneso) – Vuodelta 342 eaa. Pidettiin epäperäisenä jo antiikin aikana ja laitettiin Hegesippoksen nimiin.
• 8. Khersonesoksesta (Περὶ τῶν ἐν Χερρονήσῳ, Peri tōn en Kherronesō; De Chersoneso) – Vuodelta 341 eaa.
• 9. Kolmas filippolaispuhe (Kατὰ Φιλίππου Γ', Kata Filippū III; Philippica III) – Vuodelta 341 eaa.
• 10. Neljäs filippolaispuhe (Kατὰ Φιλίππου Δ', Kata Filippū IV; Philippica IV) – Vuodelta 341 tai 340 eaa., mutta katsotaan yleisesti epäperäiseksi.
• 11. Vastaus Filippoksen kirjeeseen (Πρὸς τὴν Ἐπιστολὴν τὴν Φιλίππου, Pros tēn Epistolēn tēn Filippū; Ad Philippi epistulam) – Viittaa vuoteen 340 eaa., mutta on epäperäinen.

Muut poliittiset puheet:

• 13. Järjestelmästä (Περὶ συντάξεως, Peri syntakseōs; De syntaxi tai De republica ordinanda) – Viittaa vuoteen 353 eaa., mutta katsotaan yleisesti epäperäiseksi.
• 14. Veroluokista (Περὶ τῶν συμμοριῶν, Peri tōn symmoriōn; De symmoriis) – Vuodelta 354 eaa.
• 15. Rhodoslaisten vapaudesta (Περὶ τῆς Ῥοδίων ἐλευθερίας, Peri tōn Rhodiōn eleutherias; De libertate Rhodiorum) – Vuodelta 351 eaa.
• 16. Megalopolislaisten puolesta (Ὑπὲρ Μεγαλοπολιτῶν, Hyper Megalopolitōn; De Megalopolitanis) – Vuodelta 353 eaa.
• 17. Aleksanterin kanssa tehdyistä sopimuksista (Περὶ τῶν πρὸς Ἀλέξανδρον συνθηκῶν, Peri tōn pros Aleksandron synthēkōn; De foedere cum Alexandro) – Liittyy noin vuoteen 335 eaa., mutta luettiin epäperäiseksi jo antiikin aikana.

Oikeuspuheet ja yksityiset puheet

• 18. Kunniaseppeleestä (Περὶ στεφάνου, Peri stefanū; De corona) – Vuodelta 330 eaa. Yksi Demostheneen tunnetuimpia puheita.
• 19. Väärästä lähetystöstä (Περὶ τῆς παραπρεδβείας, Peri tēs parabresbeias; De falsa legatione) – Vuodelta 344 eaa.
• 20. Verovapaudesta Leptinestä vastaan (Περὶ τῆς ἀτελείας πρὸς Λεπτίνην, Peri tēs ateleias pros Leptinēn; Adversus Leptinem) – Vuodelta 354 eaa.
• 21. Meidiasta vastaan sakkovaatimuksesta (Κατὰ Μειδίου περὶ τοῦ κονδύλου, Kata Meidiū peri tū kondylū; In Midiam) – Kirjoitettiin vuonna 347 eaa.
• 22. Androtionia vastaan laittomasta esityksestä (Κατὰ Ἀνδροτίωνος παρανόμων, Kata Androtiōnos paranomōn; In Androtionem) – Vuodelta 355 eaa.
• 23. Aristokratesta vastaan (Κατὰ Ἀριδτοκράτους, Kata Aristokratūs; In Aristocratem) – Vuodelta 352 eaa.
• 24. Timokratesta vastaan (Κατὰ Τιμοκράτους, Kata Timokratūs; In Timocratem) – Vuodelta 353 eaa.
• 25. Aristogeitonia vastaan I (Kατὰ Ἀριστογείτονος Α', Kata Aristogeitonos I; In Aristogitonem I) – Noin vuodelta 325–324 eaa. Mahdollisesti epäperäinen; puheen aitoutta epäiltiin jo antiikin aikana vaikkakin jotkut hyväksyivät sen Demostheneen kirjoittamaksi.
• 26. Aristogeitonia vastaan II (Kατὰ Ἀριστογείτονος Β', Kata Aristogeitonos II; In Aristogitonem II) – Noin vuodelta 325–324 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 27. Afobosta vastaan I (Κατὰ Ἀφόβου Α', Kata Afobū I; In Aphobum I) – Vuodelta 363 eaa.
• 28. Afobosta vastaan II (Κατὰ Ἀφόβου Β', Kata Afobū II; In Aphobum II) – Vuodelta 363 eaa.
• 29. Afobosta vastaan väärästä todistuksesta (Πρὸς Ἄφοβον ψευδομαρτυριῶν, Pros Afobon pseudomartyriōn; In Aphobum) – Vuodelta 363 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 30. Onetoria vastaan I (Πρὸς Ὀνήτορα ἐξούλης Α', Pros Onētora eksūlēs I; In Onetorem I) – Liittyy vuoteen 362 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 31. Onetoria vastaan II (Πρὸς Ὀνήτορα ἐξούλης Β', Pros Onētora eksūlēs II; In Onetorem II) – Liittyy vuoteen 362 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 32. Vastakanne Zenothemista vastaan (Παραγραφὴ πρὸς Ζηνόθεμιν, Paragrafē pros Zēnothemin; In Zenothemin) – Kuuluu vuoden 355 eaa. jälkeiseen aikaan.
• 33. Vastakanne Apaturiosta vastaan (Πρὸς Ἀπατούριον παραγραφή, Pros Apatūrion paragrafē; In Apaturium) – Noin vuodelta 341 eaa.
• 34. Lainasta Formionia vastaan (Πρὸς Φορμίωνα περὶ δανείου, Pros Formiōna peri daneiū; In Phormionem) – Noin vuodelta 326 eaa.
• 35. Lakritoksen vastakannetta vastaan (Προς τὴν Λακρίτου παραγραφήν, Pros tēn Lakritū paragrafēn; In Lacritum) – Ajoitus tuntematon. Jotkut pitivät puhetta epäperäisenä jo antiikin aikana.
• 36. Vastakanne Formionin puolesta (Ὑπὲρ Φορμίωνος παραγραφή, Hyper Formiōnos paragrafē; Pro Phormione) – Liittyy vuoteen 350 eaa.
• 37. Vastakanne Pantainetosta vastaan (Πρὸς Πανταίνετον παραγραφή, Pros Pantaineton paragrafē; In Pantaenetum) – Vuodelta 346 eaa.
• 38. Vastakanne Nausimakhosta ja Ksenopeithestä vastaan (Πρὸς Ναυσίμαχον καὶ Ξενοπείθη παραγραφή, Pros Nausimakhon kai Ksenopeithē paragrafē; In Nausimachum et Xenopithem) – Noin vuodelta 346 eaa.
• 39. Boiotosta vastaan nimestä eli Boiotosta vastaan I (Πρὸς Βοιωτὸν περὶ του ὀνόματος, Pros Boiōton peri tū onomatos; In Boeotum I) – Vuodelta 348 eaa. Laitettiin antiikin aikana joskus Deinarkhoksen nimiin.
• 40. Boiotosta vastaan äidiltä peritystä myötäjäisosuudesta eli Boiotosta vastaan II (Πρὸς Βοιωτὸν ὑπὲρ προικὸς μητρῴας, Pros Boiōton hyper proikos mētroas; In Boeotum II) – Noin vuodelta 348–346 eaa.
• 41. Spudiasta vastaan myötäjäisistä (Πρὸς Σπουδίαν ὑπὲρ προικός, Pros Spūdian hyper proikos; In Spudiam) – Ajoitus tuntematon.
• 42. Fainipposta vastaan omaisuudenvaihtojutussa (Πρὸς Φαίνιππον περὶ ἀντιδόσεως, Pros Fainippon peri antidoseōs; In Phaenippum) – Noin vuodelta 330 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 43. Makartatosta vastaan Hagnioksen perintöosuusasiassa (Πρὸς Μακάρτατον περὶ Ἁγνίου κλήρου, Pros Makartaton peri Hagniū klērū; In Macartatum) – Noin vuodelta 341 eaa.
• 44. Leokharesta vastaan perintöosuusasiassa (Πρὸς Λεοχάρη περὶ τοῦ κλήρου, Pros Leokharē peri tū klērū; In Leocharem) – Ajoitus tuntematon.
• 45. Stefanosta vastaan väärästä todistuksesta I (Κατὰ Στεφάνου ψευδομαρτυριῶν Α', Kata Stefanū pseudomartyriōn I; Adversus Stephanum I) – Liittyy vuoteen 349 tai 348 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 46. Stefanosta vastaan väärästä todistuksesta II (Κατὰ Στεφάνου ψευδομαρτυριῶν Β', Kata Stefanū pseudomartyriōn II; Adversus Stephanum II) – Kuuluu aikaan ennen vuotta 343 eaa.
• 47. Euergoksen ja Mnesibuloksen vääristä todistuksista (Κατὰ Εὐέργου καὶ Μνησιβούλου ψευδομαρτυριῶν, Kata Euergū kai Mnēsibūlū pseudomartyriōn; Contra Euergum et Mnesibulum) – Noin vuodelta 356–353 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 48. Olympiodorosta vastaan vahingonteosta (Κατὰ Ὀλυμπιοδώρου βλάβης, Kata Olympiodōrū blabēs; Contra Olympiodorum) – Noin vuodelta 341 eaa.
• 49. Timotheosta vastaan velasta (Πρὸς Τιμόθεον ὑπὲρ χρέους, Pros Timotheon hyper khreūs; In Timotheum) – Vuodelta 362 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 50. Polyklesta vastaan trierarkkivelvollisuudesta (Πρὸς Πολυκλέα περὶ τοῦ ἐπιτριηραρχήματος; In Polyclem) – Vuodelta 358 eaa.
• 51. Kunniaseppeleestä trierarkkivelvollisuudesta (Περὶ τοῦ Στεφάνου τῆς τριηραρχίας; De corona trierarchica) – Vuodelta 361–357 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 52. Kallipposta vastaan (Πρὸς Κάλλιππον; In Callippum) – Vuodelta 369 eaa.
• 53. Nikostratosta vastaan Arethusioksen orjista (Πρὸς Νικόστρατον περὶ τῶν Ἀρεθουσίου ἀνδραπόδων, Pros Nikostraton peri tōn Arethūsiū andrapodōn; In Nicostratum) – Noin vuodelta 368–365 eaa. Mahdollisesti epäperäinen.
• 54. Kononia vastaan pahoinpitelystä (Κατὰ Κόνωνος αἰκείας, Kata Konōnos aikeias; Contra Cononem) – Noin vuodelta 341 eaa.
• 55. Kalliklesta vastaan kiinteistövahingosta (Πρὸς Καλλικλέα περὶ χωρίου βλάβης, Pros Kalliklea peri khōriū blabēs; In Calliclem) – Ajoitus tuntematon.
• 56. Dionysodorosta vastaan vahingonteosta (Κατὰ Διονυσοδώρου βλάβης, Kata Dionysodōrū blabēs; In Dionysodorum) – Noin vuodelta§ 323–322 eaa.
• 57. Valitus Eubulidesta vastaan (Ἔφεσις πρὸς Εὐβουλίδην, Efesis pros Eubūlidēn; In Eubulidem) – Vuodelta 345 eaa.
• 58. Syyte Theokrinesta vastaan (Κατὰ Θεοκρίνου ἔνδειξις, Kata Theokrinū endeiksis; In Theocrinem) – Liittyy vuoteen 340 eaa. 325 eaa., mutta on todennäköisesti Deinarkhoksen kirjoittama.
• 59. Neairaa vastaan (Κατὰ Νεαίρας, Kata Neairas; Contra Neaeram) – Kirjoitettu noin vuonna 343–339 eaa., mutta katsottiin epäperäiseksi jo antiikin aikana.

Näytöspuheet

• 60. Hautajaispuhe (Ἐπιτάφιος, Epitafios; Epitaphius) – Viittaa vuoteen 338 eaa., mutta on selvästi epäperäinen.
• 61. Rakkauspuhe (Ἐρωτικός, Erōtikos; Eroticus) – Epäperäinen.

Kadonneet puheet

Demostheneen nimiin laitetuista kadonneista puheista tunnetaan nimiltä seuraavat:

• 1. Difilokselle, joka pyytää palkkiota kansan edessä pitämästään puheesta (Διφίλῳ δημηγορικὰς αἰτοῦντι δωρεάς, Difilō dēmēgorikas aitūnti dōreas)
• 2. Medonia vastaan (Κατα Μέδοντος, Kata Medontos)
• 3. Vastakanne Polyeuktosta vastaan (Πρὸς Πολύευκτον παραγραφή, Pros Polyeukton paragrafē)
• 4. Kullasta (Περὶ χρυσίου, Peri khrysiū), mahdollisesti sama kuin Puolustuspuhe lahjoista (Ἀπολογία τῶν δώρων, Apologia tōn dōrōn).
• 5. Miksi Harpalosta ei tulisi luovuttaa (Περὶ τοῦ μὴ ἐκδοῦναι Ἅρπαλον, Peri tū mē ekdūnai Harpalon) – Dionysioksen mukaan epäperäinen.
• 6. Demadesta vastaan (Κατὰ Δημάδου, Kata Dēmadū) – Puhe, josta on säilynyt todennäköisesti katkelma Aleksandros Numenioksella.
• 7. Kritiasta vastaan panttauskirjasta (Προς Κριτίαν περὶ τοῦ ἐνεπισκήμματος, Pros Kritian peri tū enepiskēmmatos).
• 8. Puhujien puolesta (Ὑπὲρ ῥητόρων, Hyper rhētorōn) – Todennäköisesti ei Demostheneen kirjoittama.
• 9. Satyroksen holhouksen puolesta Kharidemosta vastaan (Ὑπὲρ Σατύρου τῆς ἐπιτροπῆς πρὸς Χαρίδημον, Hyper Satyrū tēs epitropēs pros Kharidēmon) – Kallimakhoksen mukaan Deinarkhoksen kirjoittama.

Tekstilaitokset

Demostheneen puheet sisältyivät useisiin varhaisiin attikalaisia puhujia käsitteleviin kokoelmiin, joita julkaisivat muun muassa Aldus Manutius, Henri Estienne eli Henricus Stephanus, John Taylor, Johann Jacob Reiske, Immanuel Bekker sekä Johann Georg Baiter ja Hermann Sauppe. Erillisiä Demostheneen puheiden laitoksia on julkaistu muun muassa seuraavasti: Aldus Manutius (Venetsia 1504; Basel, 1532); Feliciano (Venetsia 1543); Jacques Morel (Jacobus Morellus) ja Denis Lambin (Dionysius Lambinus) (Pariisi 1570); Heinrich Wolf (Henricus Wolfius, 1572; jota on usein uusintapainettu); Pierre-Augustin Auger (Pariisi 1790); sekä Gottfried Heinrich Schäfer (Leipzig ja Lontoo 1822, 9 osaa, 8vo.; kaksi ensimmäistä osaa sisältävät tekstin, kolmas latinankielisen käännöksen, ja loput kriittisen apparaatin, hakemistot yms.). Eräs myöhempi tekstieditio on Wilhelm Dindorfin laatima (Leipzig 1825, 3 osaa, 8vo.).

Kirjallisuutta

Suomennetut teokset

• Demosthenes: Demostheneen puhe kunniaseppeleestä. Suomentanut Walter J. Snellman. Pohjolan Kustannus-Oy, 1917.
• Demosthenes: Ensimmäinen puhe Filipposta vastaan ja Puolustuspuhe kunniaseppeleasiassa. Teoksessa Kuuluisia puhujia ja puheita I– II. (Sisältää seuraavat antiikin aikaiset puheet lyhennelminä: Aiskhines: Puhe Demosthenesta vastaan kunniaseppeleriidassa / Augustinus: Jumalan rakkaus / Cicero: Ensimmäinen puhe Catilinaa vastaan / Demosthenes: Ensimmäinen puhe Filipposta vastaan; Puolustuspuhe kunniaseppeleasiassa / Krysostomos: Erakkoelämän ihanuudesta) Kansanvalistusseura, 1913; 1914.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Demosthenes: Orations. (Volume I: Orations 1–17 and 20: Olynthiacs 1–3. Philippic 1. On the Peace. Philippic 2. On Halonnesus. On the Chersonese. Philippics 3 and 4. Answer to Philip's Letter. Philip's Letter. On Organization. On the Navy-boards. For the Liberty of the Rhodians. For the People of Megalopolis. On the Treaty with Alexander. Against Leptines. Translated by J. H. Vince. Loeb Classical Library 238.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1930. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume II: Orations 18–19: De Corona, De Falsa Legatione. Translated by C. A. Vince, J. H. Vince. Loeb Classical Library 155.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1926. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume III: Orations 21–26: Against Meidias. Against Androtion. Against Aristocrates. Against Timocrates. Against Aristogeiton 1 and 2. Translated by J. H. Vince. Loeb Classical Library 299.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1935. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume IV: Orations 27–40: Private Cases. Translated by A. T. Murray. Loeb Classical Library 318.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1936. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume V: Orations 41–49: Private Cases. Translated by A. T. Murray. Loeb Classical Library 346.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1939. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume VI: Orations 50–59: Private Cases. In Neaeram. Translated by A. T. Murray. Loeb Classical Library 351.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1939. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)
• Demosthenes: Orations. (Volume VII: Orations 60–61: Funeral Speech. Erotic Essay. Exordia. Letters. Translated by N. W. De Witt, N. J. De Witt. Loeb Classical Library 374.) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1949. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)

Muuta kirjallisuutta

• Adams, Charles Darwin: Demosthenes and His Influence. New York: Longmans, 1927. (englanniksi)
• Gibson, Craig A.: Interpreting a Classic: Demosthenes and His Ancient Commentators. (Joan Palevsky Imprint in Classical Literature) University of California Press, 2002. ISBN 9780520927308 (englanniksi)
• MacDowell, Douglas M.: Demosthenes the Orator. OUP Oxford, 2009. ISBN 9780191608735 (englanniksi)
• Martin, Gunther: Divine Talk: Religious Argumentation in Demosthenes. (Oxford Classical Monographs) OUP Oxford, 2009. ISBN 9780199560226 (englanniksi)
• Murphy, James J., ed.: Demosthenes' ”On the Crown”: A Critical Case Study of a Masterpiece of Ancient Oratory. New York: Random House, 1967. (englanniksi)
• Pearson, Lionel: The art of Demosthenes. Chico, CA: Scholars press, 1981. ISBN 978-0-89130-551-4 (englanniksi)
• Worthington, Ian: Demosthenes of Athens and the Fall of Classical Greece. Oxford University Press, 2013. ISBN 9780199931958 (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Demosthenes Wikimedia Commonsissa

• Demosthenes. Perseus.
• Vapaasti ladattavia Demostheneen e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta
• Demosthenes-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)