Wikipedia

Ekklesia (Ateena)

antiikin Ateenan kansankokous

Ekklesia (m.kreik. ἐκκλησία, ekklēsia, ”koollekutsuttujen kokoontuminen”)[1] oli antiikin Ateenan kansankokous. Se on parhaiten tunnettu esimerkki kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden kansankokouksista eli ekklesioista.[2][3][4][5] Ateenalaiset itse viittasivat kansankokoukseen usein vain nimellä dēmos (δῆμος, ”kansa”).[6]

Ateenan ekklesia osallistui lakien säätämiseen sekä teki päätökset kaikissa tärkeimmissä valtion asioissa. Se päätti muun muassa sodasta ja rauhasta, liittolaissopimuksista, valtion raha-asioista, strategosten ja eräiden muiden virkamiesten valinnasta sekä ostrakismista. Kansankokous toimi suoran demokratian kautta ja oli keskeinen osa Ateenan demokratiaa. Kokouksiin saivat osallistua kaikki yli 20-vuotiaat miespuoliset kansalaiset, ja keskustelu oli avoin kaikille kokouksessa mukana olleille. Keskustelun jälkeen järjestettiin äänestys yleensä käsiäänestyksenä, jossa päätökset tehtiin yksinkertaiseen enemmistöön perustuen.[2][3][4]

Kansankokous toimi yhdessä Ateenan bulen eli neuvoston kanssa. Sen kutsuivat koolle bulen virkamiehet prytanit, jotka muodostivat kokousten esityslistat. Bule myös vastasi päätösten toimeenpanosta. Koska kaikki käsitellyt asiat olivat peräisin bulesta, ekklesia ei voinut itse ottaa käsiteltäväkseen uusia asioita vapaasti. Ekklesia kokoontui alun perin kerran ja myöhemmin neljä kertaa yhden prytaneian eli vuoden kymmenesosan aikana, eli 40 kertaa vuodessa. Kansankokouksen kokoontumispaikkana toimi klassisella kaudella yleensä Pnyks-kukkula.[2][3][4]

Historia muokkaa

Ateenassa oli ekklesia jo arkaaisella kaudella viimeistään lainsäätäjä Drakonin aikana noin vuonna 621 eaa.[3] Kaikilla miespuolisilla kansalaisilla oli oikeus osallistua sen kokouksiin jo tuolloin. Ekklesialla oli kuitenkin alussa vain vähän valtaa, sillä todellinen valta oli ylimystösuvuilla eli eupatrideilla, joiden keskuudesta valittiin ylimmät virkamiehet eli arkontit. Ekklesia päätti arkonttien valinnasta, mutta muutoin kokoontui harvoin lähinnä silloin, kun arkontit katsoivat aiheelliseksi kutsua kokouksen koolle.[7]

Solonin laeissa vuonna 594 eaa. ekklesian jäsenyys oli avoin kaikille yli 20-vuotiaille.[3] Laeissa kaikki kaupunkivaltion virat oli varattu kolmelle ylimmälle yhteiskuntaluokalle, kun taas alimman luokan jäsenet saivat osallistua ainoastaan ekklesian ja heliaian kokouksiin. Ekklesia säilyi Kleistheneen uudistuksissa vuonna 508/507 eaa., joista katsotaan alkaneen Ateenan demokratian kauden. Kansankokouksen valta lisääntyi ajan kuluessa, ja siitä tuli 400-luvulle eaa. tultaessa ylin päätöksiä tekevä elin samalla kun aristokratian sekä muiden elinten, kuten areiopagin, valtaa vähennettiin.

Viimeistään 400-luvulla eaa. ekklesian osanottajille alettiin maksaa palkkaa. Palkanmaksun alullepanija oli joidenkin tietojen mukaan eräs Kallistratos ja joidenkin mukaan Agyrrhios Kollytoslainen. Usein alullepanijaksi on esitetty Perikles, mutta hänellä ei ilmeisesti ollut tekemistä tämän asian kanssa;[5] sen sijaan hän alkoi maksaa palkkaa bulen ja heliaian jäsenille.[8] Päätös palkanmaksusta ajoittui ilmeisesti peloponnesolaissodan alkupuolen menestyksekkäille vuosille. Palkan suuruus oli aluksi yksi oboli. Joidenkin tietojen mukaan Herakleides alkoi ensimmäisenä maksaa kaksi obolia, ja Agyrrhios kolme obolia jonkin verran ennen vuotta 392 eaa.[5]

Ekklesian toiminnasta tunnetaan yksityiskohtia parhaiten Aristoteleen nimiin laitetun tutkielman Ateenan valtiomuoto myötä 300-luvun eaa. loppupuolelta. Tätä kautta tiedetään muun muassa se, että ekklesian kokoontumiskertojen määrä oli tuolloin noussut neljään kertaan prytaneian aikana.[5]

Kokouspaikka muokkaa

 
Ateenan ekklesian kokoontumispaikka ja puhujankoroke eli bēma Pnyks-kukkulalla, taustalla Akropolis-kukkula.
 
Ekklesian puhujankoroke eli bēma Pnyksillä.

Ateenan kansankokous kokoontui alun perin Arkaaisella agoralla, jota ei tule sekoittaa tunnetumpaan klassisen kauden Agoraan. 400-luvulla eaa. kokoukset siirrettiin tunnetuimpaan paikkaansa Pnyks-kukkulalle kaupungin länsilaidalle. Tämän jälkeen ekklesia kokoontui yleensä siellä koko klassisen kauden 300-luvun loppupuolelle eaa. saakka. Kukkula oli suhteellisen lähellä Agoraa ja sieltä oli hyvä näköala Akropoliille, alakaupunkiin ja merelle. Pnyksille oli rakennettu ekklesiaa varten teatterimainen katsomotasanne sekä kallioon hakattu puhujankoroke (bēma).[4][5][9] Paikalla on useita rakennusvaiheita 400- ja 300-luvuilta eaa.

Dionysoksen teatterin rakentamisen jälkeen ekklesia kokoontui joskus myös siellä. Näin tehtiin erityisesti heti Dionysia-juhlien sekä eräiden muiden juhlien jälkeen. Laivastoasioissa ekklesia kokoontui joskus Pireuksessa Munikhiassa olleella teatterilla. Kokouksia pidettiin myös klassisella Agoralla erityisesti silloin, kun ne koskivat jotakin tiettyä henkilöä, kuten äänestettäessä ostrakismista, kansalaisuuden myöntämisestä vieraspaikkakuntalaisille tai kansalaisluottamuksen palauttamisesta niille, jolta se oli riistetty. Hellenistisen kauden alussa 300-luvun lopulla eaa. kansankokous siirtyi käytännössä kokonaan Dionysoksen teatterille, ja Pnyksiä käytettiin vain harvoin. Myöhemmissä piirtokirjoituksissa kokouspaikoiksi mainitaan joskus kaupunki ja joskus Pireus.[5][10]

Kokoonpano muokkaa

Ekklesian kokouksiin saivat osallistua kaikki yli 20-vuotiaat miespuoliset kansalaiset, tai tarkemmin sanoen kaikki täysi-ikäiset eli 18 vuotta täyttäneet miehet, jotka olivat myös suorittaneet tämän jälkeen kaksivuotisen asepalveuksen eli palveluksen efebeinä. Myös osallistujien kansalaisluottamuksen, jonka saattoi menettää joistakin rikoksista, tuli olla tallella. Yläikarajaa osallistumiselle ei ollut. Osallistujien tuli olla kirjoilla oman demoksensa luettelossa (πίναξ ἐκκλησιαστικός, pinaks ekklēsiastikos) niistä, joilla oli oikeus osallistua kansankokouksiin.[5][10]

Tyypillisesti ekklesian kokouksiin osallistui noin 6 000 henkeä. Monissa erityisissä äänestyksissä vaadittiin, että paikalla tuli olla juuri 6 000 henkeä, jotta päätös voitiin ylipäätään tehdä. Tämä on tulkittu rajaksi, jonka tarkoitus oli varmistaa, että osallistujia oli paikalla normaalimäärä; ei rajaksi, jolla olisi vaadittu poikkeuksellisen paljon osallistujia. Osallistujamäärän vahvistaa myös Pnyksin kokousalueen koko, sillä sinne on eri vaiheissa mahtunut arviolta 6 000–8 000 henkeä. Thukydideen mukaan esimerkiksi peloponnesolaissodan aikaan osallistujia olisi kuitenkin ollut vain harvoin enemmän kuin 5 000.[10][11][12]

Koska Ateenan miespuolisia kansalaisia on arvioitu olleen 400-luvulla eaa. noin 60 000 ja 300-luvulla eaa. noin 30 000, tyypilliseen kansankokoukseen olisi näin osallistunut noin 10 % – 20 % kansalaisista. M. H. Hansen toteaa, että on huomionarvoista, että ateenalaiset kykenivät kokoamaan kokouksiin näin paljon osanottajia 40 kertaa vuodessa; mutta huomauttaa toisaalta, että demokratia saattoi toimia Ateenassa juuri siksi, että sen polikselle suhteellisen suuresta väestöstä kuitenkin vain pieni osa osallistui kerrallaan kokouksiin. Kreikkalaisella mittapuulla määrä oli hyvin suuri ja lähenteli toimivan suoran demokratian ylärajaa, joksi on arvioitu noin 10 000 hengen kansankokousta.[13]

Suuri osa kokoukseen osallistujista lienee ollut Ateenan kaupunkialueen demoksista. Toisaalta kokouksiin osallistui suuri määrä kansalaisia myös Attikan maaseudulta, sillä politiikkaa pidettiin tärkeänä, ihmiset olivat tottuneet kulkemaan jalan pitkiäkin matkoja ja kaupunki oli joka tapauksessa uskonnollisten juhlien ja kaupankäynnin keskus, joten siellä käytiin muutoinkin usein.[13] Vierasmaalaiset saivat ilmeisesti seurata kokousta sivusta määrätyltä alueelta.[5]

Suuren osanottajamäärän vuoksi ainoastaan pienellä osalla osallistujista oli aikaa pitää puheita, vaikka kaikilla olikin siihen oikeus. Koska kansan taivuttelu jonkun ehdotuksen puolelle vaati retorisia taitoja, puhujiksi valikoitui usein samoja kansanjohtajiksi nousseita miehiä. Samalla kehittyivät sekä retoriikka yleensä että tietty reettoreiden eli julkisten puhujien ammattikunta. Ekklesian kautta reettoreista tuli kansan todellisia johtajia.[12]

Kokoontumiset muokkaa

Kokoontumiskerrat ja aiheet muokkaa

Ekklesian kokoontumisia oli kahdenlaisia, pääkokoontumiset (κυρία ἐκκλησία, kyria ekklēsia) sekä tavalliset kokoontumiset (ἐκκλησία, ekklēsia). Pääkokoontumisia oli kerran prytaneiassa eli kymmenen kertaa vuodessa. Ne olivat alun perin ilmeisesti kokoontumisten ainoa tyyppi, eikä niillä näin todennäköisesti ollut aluksi erityistä nimeä. Ne käsittelivät pelkästään virkamiesten valintaa (ἀρχαιρεσίαι, arkhairesiai) sekä näiden toimien tai lakien hyväksymistä (ἐπιχειροτονία, epikheirotonia). Niiden ohelle saatettiin kuitenkin kutsua ylimääräisiä kokoontumisia, joissa käsiteltiin muita asioita. Kokoontumisia alettiin kutsua pääkokoontumisiksi, kun niiden ohelle otettiin käyttöön säännölliset ”tavalliset” kokoontumiset, joita järjestettiin aluksi ilmeisesti kahdesti prytaneiassa (20 kertaa vuodessa) ja lopulta kolmesti prytaneiassa (30 kertaa vuodessa). Näin ekklesia kokoontui lopulta 300-luvun eaa. lopulla yhteensä neljästi prytaneiassa eli 40 kertaa vuodessa.[5][14]

Jokaisella prytaneian neljästä kokouksesta oli vakituinen asialista. Ensimmäisessä eli pääkokouksessa tarkastettiin virkamiesten toiminta (ἐπιχειροτονία τῶν ἀρχῶν, epikheirotonia tōn arkhōn), jonka perusteella nämä joko saivat jatkaa virassaan tai erotettiin. Kokouksessa käsiteltiin myös syytteet rikoksista valtiota vastaan (εἰσαγγελίαι, eisangeliai), viljan tuontiin eli ruokahuoltoon liittyvät asiat (περὶ σίτου, peri sitū) sekä maanpuolustukselliset asiat (περὶ φυλακῆς τῆς χώρας, peri fylakēs tēs khōras). Kokouksessa luettiin myös takavarikoidun omaisuuden luettelo.[5]

Toinen kokous käsitteli erilaisia anomuksia, esimerkiksi koskien kansalaisluottamuksen palautusta niille, joilta se oli riistetty, armahduksia ja tuomioiden lieventämistä, sekä turvananojien asioita (ἱκετηρίαι, hiketēriai). Kolmas kokous oli omistettu ulkosuhteille. Silloin otettiin vastaan muiden kaupunkien lähettiläät ja airuet. Neljäs kokous käsitteli uskonnollisia ja maallisia julkisia asioita (περὶ ἱερῶν καὶ δημοσίων, peri hierōn kai dēmosiōn). Kerran vuodessa aina kuudennen prytaneian pääkokouksessa käsiteltiin mahdollista ostrakismia sekä sykofanttien syyttämistä (προβολαὶ συκοφαντῶν, probolai sykofantōn).[5]

Vakioaiheiden jälkeen voitiin aina käsitellä vapaasti muita aiheita tarpeen mukaan, kunhan ne olivat ennalta mukana esityslistassa. Tarvittaessa voitiin aina kutsua koolle ylimääräisiä hätäkokouksia (σύγκλητοι/κατάκλητοι ἐκκλησίαι, synklētoi/kataklētoi ekklēsiai, κατακλησίαι, kataklēsiai).[5]

Vuoden 306 eaa. jälkeen, kun fylejen määrä oli noussut kahteentoista ja prytaneia näin vastasi kuukautta, yhdessä prytaneiassa pidettiin ilmeisesti kolme kokousta neljän sijaan. Samoihin aikoihin jokainen näistä tunnettiin nimeltään pääkokouksena.[5]

Kokoontumisajat muokkaa

Kokoontumispäiviä ei päätetty etukäteen, vaan kokoukset kutsuttiin koolle tarvittaessa. Ekklesia ei kokoontunut juhlapäivinä eikä tiettyinä tabupäivinä, eikä yleensä aivan prytaneian alussa, koska koollekutsumisesta ensimmäiseen kokoontumiseen kului ilmeisesti noin neljä päivää. Laki myös kielsi ekklesian ja heliaian kokoontumiset samana päivänä, ja tässä heliaian ilmeisesti täytyi väistyä. Koska ekklesian kokoontumisten enimmäismäärä oli säädetty neljään yhden prytaneian aikana, kokouksia olisi ollut noin kymmenen päivän välein. Kokoontumiset kertyivät kuitenkin usein prytaneian lopulle, koska kokoontumiskertoja säästeltiin mahdollisia hätätilanteita varten.[5][14]

Kokoukset alkoivat aamunkoitossa ja saattoivat kestää enimmillään koko päivän, mutta ne eivät saaneet kestää toisen päivän puolelle. Tiedetään, että ainakin kerran kokous täytyi keskeyttää pimeän tultua, koska pimeys esti käsiäänestyksen ääntenlaskennan. Jos asioiden käsittely jäi kesken, kokousta jatkettiin tauon jälkeen seuraavana päivänä. Suurin osa kokouksista päättyi kuitenkin oletettavasti puoleen päivään mennessä. Bule kokoontui usein tämän jälkeen iltapäivällä. Kokous saattoi päättyä kesken jumalliseksi merkiksi katsottuun enteeseen, kuten ukkonen, salama, sade, myrsky, auringonpimennys tai maanjäristys, joilla oli omat tulkitsijansa.[14][5]

Kokouksen kulku muokkaa

Koolle kutsuminen muokkaa

Ekklesian kutsuivat koolle prytanit. Nämä myös määräsivät kokouksen esityslistan. Bule sekä ekklesia itse saattovat tehdä päätöksen, että prytanien tuli kutsua ekklesia koolle tiettynä päivänä. Myös muun muassa strategosten tiedetään olleen aloitteellisia ekklesian koollekutsumisessa hätätilanteissa ja erityisesti sotien aikana, mutta tämäkin tapahtui ilmeisesti niin, että he pyysivät kokoon kutsumista prytaneilta.[5][14][15]

Kokousten päivämäärä ja esityslista julkistettiin joitakin päiviä, oletettavasti neljä päivää, etukäteen ja julkaistiin (προγράφειν τὴν ἐκκλησίαν, prografein tēn ekklēsian) Agoralla Eponyymien heerosten muistomerkillä, joka toimi julkisten asioiden ilmoitustauluna. Lisäksi lähetettiin kuuluttajat kokoamaan kansa (συνάγειν τὸν δῆμον, synagein ton dēmon). Hätäkokouksia varten kaupunkilaiset voitiin tarvittaessa kutsua koolle torvia soittamalla, kun taas maaseudulle piti lähettää viestinviejät. Kokouspäivänä ilmeisesti nostettiin lippu salkoon merkiksi.[5][14]

Kokoontuminen ja valmistelut muokkaa

Kuuden leksiarkhoi (ληξίαρχοι, lēksiarkhoi) -virkamiehen ja näiden kolmenkymmenen avustajan tehtävänä oli huolehtia siitä, että kokouspaikalle pääsi vain siihen oikeutettuja kansalaisia. Jokaiselle kokoukseen osallistuneelle annettiin näiden saapuessa poletti, jonka näyttämällä he saivat kokouksen jälkeen lunastaa palkan. Sen suuruus oli alkuvaiheessa oboli ja myöhemmin kolme obolia. Virkamiesten tehtäviin kuului myös rangaista niitä, jotka yrittivät pelkästään nostaa palkan tekemättä työtään. Palkkaa ei maksettu varakkaimmille.[4][5]

Leksiarkhoilla oli ilmeisesti joskus vaikeuksia saada tarpeeksi ihmisiä kokouksiin ainakaan ajoissa, sillä ihmiset viipyilivät mielellään Agoralla. Tällöin osa virkamiehistä ohjasi Agoralla eräänlaisina poliiseina toimineita skyyttiläisiä jousimiehiä, joiden kerrotaan ympäröineen koko aukean punaisella kalkilla värjätyllä köydellä niin, että ainoastaan Pnyksille johtanut tie oli auki ihmisten ajamiseksi sinne. Jousimiehet saattoivat myös sulkea markkinapaikat. Ne, jotka saivat vaatteisiinsa punaväriä, laskettiin viimeisinä saapuneiksi ja jäivät todennäköisesti ilman palkkaoboleitaan.[5]

Kokouksen alussa järjestettiin uhritoimitus, jossa uhrattiin porsaita, sekä kokousalueen rituaalipuhdistus, jossa porsaiden verta pirskotettiin alueelle. Tämän jälkeen uhrattiin suitsuketta ja suoritettiin rukous, jonka apulaissihteeri (ὑπογραμματεύς, hypogrammateus) luki ja airut toisti. Siihen kuului myös valtion vihollisten kiroaminen, mukaan lukien ne, jotka aikoisivat pettää kansaa kokouksessa. Ainakin myöhempinä aikoina prytanit kuuluttivat tämän jälkeen, että uhrit oli toimitettu oikein, enteet olivat suotuisat eivätkä jumalat olleet ilmaisseet tyytymättömyyttään.[5]

Keskustelu muokkaa

Tämän jälkeen alkoi itse kokous. Puheenjohtaja (ἐπιστάτης, epistatēs, harvemmin πρόεδρος, proedros), joka oli alkuvaiheessa prytaneiden puheenjohtaja ja myöhempinä aikoina yhdeksänhenkisen puhemiehistön johtaja (ἐπιστάτης τῶν προέδρων, epistatēs tōn proedrōn), kertoi kokouksen esityslistan. Ekklesialla oli oikeus käsitellä vain asioita, jotka tulivat sille bulelta. Muista asioista ekklesia saattoi vain ohjata ne ensin bulelle. Jos bule oli jo tehnyt käsiteltävästä asiasta alustavan päätöksen (προβούλευμα, probūleuma), airut luki sen ääneen. Tämän jälkeen suoritettiin esikäsiäänestys (προχειροτονία, prokheirotonia) siitä, hyväksyikö kansa päätöksen suoraan vai halusiko se keskustella siitä. Joskus bule ei ollut vielä tehnyt varsinaista päätöstä, vaan asia oli vain annettu kansan päätettäväksi; tällöin prytanit saattoivat esittää asiasta laajemman suullisen selvityksen.[4][5]

Keskusteltaessa jokaisella osallistujalla oli puheoikeus yhteiskuntaluokasta tai iästä riippumatta. Jokainen sai ilmoittautua halukkaaksi heti, kun airuet kysyivät asiasta (τίς ἀγορεύειν βούλεται;, tis agoreuein būletai?) sen jälkeen, kun käsiäänestyksessä oli päätetty, että asia vaatii keskustelua. Kukin saattoi kuitenkin puhua vain kerran, ja ainakin varhaisempina aikoina yli 50-vuotiaat kutsuttiin puhumaan ensin. Puhevuorossa ollut astui puhujankorokkeelle eli bēmalle ja laittoi päähänsä myrtinlehväseppeleen. Solonin lait vaativat puhujaa pysymään asiassa ja käsittelemään yhtä asiaa kerrallaan. Vain puheenjohtaja sai keskeyttää puhujan. Järjestyksenpito kuului prytaneiden lisäksi skyyttiläisille jousimiehille, myöhempinä aikoina tehtävään valitun fylen jäsenille ja hellenistisellä kaudella efebeille. Huonokäytöksiset puhujat voitiin keskeyttää ja poistaa kokouspaikalta, ja heille voitiin määrätä 500 drakhman suuruinen sakko. Suurimmissa väärinkäytöksissä asia viettiin bulen tai ekklesian päätettäväksi.[4][5]

Jokainen osallistuja sai myös esittää muutoksia tai vastaehdotuksia käsiteltyyn esitykseen. Ne tehtiin kirjallisessa muodossa prytaneille. Puheiden jälkeen jokaisella oli oikeus ehdottaa päätöstä (ψήφισμα, psēfisma). Usein tämän teki se puhuja, joka oli työstänyt probūleumaa jo bulessa. Esitysten perustuslaillisuus tarkistettiin. Varhaisina aikoina tämän teki areiopagi, Perikleen jälkeen nomofylakes aina kolmenkymmenen tyranniaan saakka, ja Eukleideen arkonttikaudesta eteenpäin jälleen areiopagi, joskin suuresti rajoitetuin oikeuksin.[4][5]

Äänestys muokkaa

Jos laillisia esteitä päätökselle ei ollut, päätös luettiin läsnä olleille äänestystä varten. Puheenjohtajalla oli laillinen oikeus olla viemättä ehdotus äänestettäväksi, mutta hän saattoi joutua syytteeseen oikeuden väärästä käytöstä. Yhdessä tapauksessa ehdotuksen vieminen äänestettäväksi oli suoraan kiellettyä: silloin jos velallinen ehdotti julkisen velan anteeksiantamista. Myös kuka tahansa osallistuja saattoi vastustaa äänestystä vannomalla asian laittomaksi ja viemällä sen oikeuteen tietynlaisella syytteellä (γραφὴ παρανόμων, grafē paranomōn), jonka mukaan lakiesitys tai muu päätös rikkoi muita lakeja vastaan tai oli epätarkoituksenmukainen. Tällaisen syytteen esittäminen johti äänestyksen lykkäämiseen. Syyte voitiin kuitenkin esittää myös äänestyspäätöksen jälkeen, jolloin sen toimeenpano pysäytettiin, kunnes oikeus oli tehnyt päätöksensä. Myös ehdotuksen esittäjä saattoi vetää ehdotuksensa takaisin keskustelun jälkeen, mikäli oli muuttanut mieltään.[4][5]

Äänestys suoritettiin yleensä julkisena käsiäänestyksenä (χειροτονία, kheirotonia). Jos asia koski joidenkin henkilökohtaisia intressejä, kuten ostrakismista äänestettäessä, voitiin käyttää suljettua äänestystä (κρύβδην ψηφίζεσθαι, krybdēn psēfizesthai). Tällöin äänet annettiin laittamalla äänestysuurniin (καδίσκοι, kadiskoi) mustia ja valkoisia kiviä (ψῆφος, psēfos). Ostrakismiäänestys suoritettiin kuitenkin kirjoittamalla karkotettavaksi esitetyn nimi ruukunsirpaleeseen. Äänestämisestä käytettiin yleensä verbiä epipsēfizein (ἐπιψηφίζειν) silloinkin kun se suoritettiin käsiäänestyksenä, ja vain harvemmin verbiä epikheirotonein (ἐπιχειροτονεῖν).[4][5]

Päätösten kirjaaminen muokkaa

Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja julisti tehdyn päätöksen (ψήφισμα, psēfisma). Päätös kirjoitettiin ylös ja talletettiin arkistoon, sekä usein myös esitettiin nähtäville julkisesti kirjoitettuna kiveen tai pronssitauluun. Päätökset kirjoitettiin yleensä tietyssä muodossa, jossa teksti alkoi esimerkiksi:[4][5]

»Ἔδοξεν τῇ βουλῇ καὶ τῷ δήμῳ, Κεκροπὶς ἐπρυτάνευε, Μνησίθεος ἐγραμμάτευε, Εὐπείθης ἐπεστάτει, Καλλίας εἶπεν...[16]
Edoksen tē būlē kai tō dēmō, Kekropis eprytaneue, Mnēsitheos egrammateue, Eupeithēs epestatei, Kallias eīpen...
Neuvosto ja kansa päättivät, Kekropis-fyle toimi prytaneina, Mnesitheos toimi sihteerinä, Eupeithes toimi puheenjohtajana, Kallias puhui...»

Joskus päivämäärä ilmoitettiin tarkastikin:[5]

»ἐπὶ Νικοδώρου ἄρχοντος, ἐπὶ τῆς Κεκροπίδος ἕκτης πρυτανείας, Γαμηλιῶνος ἑνδεκάτῃ, ἕκτῃ καὶ εἰκοστῇ τῆς πρυτανείας, ἐκκλησία: τῶν προέδρων ἐπεψήφισεν Ἀριστοκράτης Ἀριστοδήμου Οἰναῖος καὶ συμπρόεδροι, Θρασυκλῆς Ναυσιστράτου Θριάσιος εἶπεν...[17]
epi Nikodōrū arkhontos, epi tēs Kekropidos hektēs prytaneias, Gamēliōnos hendekatē, hektē kai eikostē tēs prytaneias, ekklēsia: tōn proedrōn epepsēfisen Aristokratēs Aristodēmū Oinaīos kai symproedroi, Thrasyklēs Nausistratū Thriasios eīpen...
Nikodoroksen arkonttikaudella [eli 313 eaa.], kuudennessa prytaneiassa Kekropis-fylen prytanikaudella, Gamelion-kuun 11. päivä [eli tammi-helmikuussa], prytaneian 26. päivä, kansankokous: äänestykseen laittoi puheenjohtajana Aristokrates Aristodemoksen poika Oinoen demoksesta kanssapuheenjohtajineen, Thrasykles Nausistratoksen poika Thrian demoksesta puhui...»

Päätös säilyi asemaltaan psēfismana, ja oli voimassa vuoden ajan, samoin kuin bulen tekemät vastaavanlaiset päätökset. Jotta päätös sai lain aseman, sen tuli läpäistä nomothetain käsittely.[4][5]

Kokouksen lopuksi airut ilmoitti kokouksen päättymisestä.[5]

Tehtävät muokkaa

Ekklesian tehtäviä olivat:[4]

Ylin päätöksenteko muokkaa

 
Ekklesian päätös Brean siirtokunnan perustamisesta, n. 445–435 eaa. Epigrafinen museo.

Ekklesian tärkein tehtävä oli ylin päätöksenteko valtion asioissa yhteistyössä bulen kanssa. Kansankokous päätti muun muassa sodasta ja rauhasta, liittolaissuhteista, armeijaan ja laivastoon liittyvistä asioista, valtion raha-asioista, lainoista ja veroista, tulleista, vienti- ja tuontikielloista, uusista uskonnollisista kulteista ja juhlista, sekä myönnetyistä palkinnoista ja kansalaisuuksista.[4]

Lainsäädäntö muokkaa

Ekklesian toinen tärkeä tehtävä liittyi lakien säätämiseen. Alun perin ekklesian osuus lainsäädäntöprosessissa oli kuitenkin rajoitettu, sillä lait sääti tätä tarkoitusta varten vuosittain perustettu erillinen elin. Vuoden ensimmäisessä pääkokoontumisessa puheenjohtaja kysyi, oliko olemassa oleviin lakeihin tarpeellista tehdä muutoksia. Mikäli kansa halusi muutoksia, muutosehdotukset koottiin. Kolmannessa kokouksessa nimitettiin heliaian jäsenistä koostunut lakia säätävä valiokunta, jonka tehtävä oli muotoilla uudet lait lakiesityksiksi. Sen jäsenet tunnettiin nimellä nomothetai.[4][5]

Päätös vanhojen ja uusien lakien välillä tehtiin tämän jälkeen oikeusistuinta jäljittelevässä muodossa. Tämän oikeusistuimen johdossa toimivat nimellä thesmothetai tunnetut virkamiehet. Uusien lakien kannattajat toimivat ikään kuin syyttäjinä, kun taas kansan nimeämät puolustajat puolustivat vanhoja lakeja. Mikäli päätös suosi uusia lakeja, ne tulivat voimaan ikään kuin koko ekklesia olisi päättänyt niistä. Menetelmä tunnettiin nimellä ”laeista äänestäminen” (ἐπιχειροτονία, epikheirotonia).[4][5]

Demokratian rappiokaudella säädetystä järjestyksestä tingittiin usein, ja tavaksi tuli tehdä lakiesityksiä suoraan kansankokoukselle milloin tahansa ehdottajalle sopivalla hetkellä, jonka jälkeen ehdotuksista äänestettiin suoraan. Tästä seurasi suuri määrä uusia lakeja, jotka olivat suosittujen kansanjohtajien ehdottamia. Ksenofon kertoo, kuinka kuutta strategosta tuomittaessa vuonna 406 eaa. puolustajat vetosivat laissa säädetyn järjestyksen tiukan noudattamisen puolesta, mutta tähän vastattiin huutamalla, että ”on kauheaa, jos kansa ei saa tehdä niin kuin se haluaa”.[18] Demosthenes valitti, että puhujat säätävät uusia lakeja harva se kuukausi omien etujensa mukaisesti.[19] Aristoteles kuvaa toimintatavan demokratian rappeutumisen viimeiseksi vaiheeksi, jossa ”korkein valta on enemmistöllä eikä lailla [sillä siinä] äänestyspäätökset asetetaan lain edelle”.[4][5][20]

Vaikka kansa piti tiukasti kiinni suvereeneista valtaoikeuksistaan, se oli kuitenkin usein valmis perumaan hätäiset päätöksensa ja rankaisemaan niitä, jotka olivat johtaneet sitä harhaan. Muutoin lakeja säädettäessä ekklesiaa rajoitti lähinnä mahdollisuus nostaa grafē paranomōn -syyte siitä, että laki rikkoi muita lakeja vastaan tai oli muutoin epätarkoituksenmukainen.[5]

Virkamiesten valinta muokkaa

Ekklesia suoritti niiden virkamiesten valinnan (ἀρχαιρεσίαι, arkhairesiai), joiden tehtäviin vaadittiin jonkinlaista pätevyyttä, kuten strategokset sekä valtion kassasta vastuussa olleet viranomaiset (ταμίας ὁ ἐπὶ τῇ διοικήσει, tamias ho epi tē dioikēsei ja ἀντιγραφεύς, antigrafeus). Myös muihin kaupunkeihin lähetetyt lähettiläät valittiin samalla tavalla, vaikkakaan he eivät olleet teknisesti ottaen virkamiehiä. Ekklesia ei luonnollisesti valinnut niitä virkamiehiä, jotka valittiin arpomalla, joita oli suurin osa kaupunkivaltion virkamieskunnasta.[4][5]

Ekklesian valitessa virkamiehet valinta suoritettiin aina käsiäänestyksellä. Henkilöt saattoivat itse asettua ehdolle, mutta heitä saatettiin myös ehdottaa virkaan; tällöin ehdotetuilla oli oikeus kieltäytyä vannomalla niin kutsuttu eksōmosia (ἐξωμοσία) -vala. Äänestyksiä johtivat strategosten tapauksessa arkontit ja muutoin prytanit tai näistä valitut epistateet.[5]

Ostrakisointi muokkaa

Ekklesia saattoi järjestää erityisen ostrakismi-äänestyksen (ὀστρακισμός, ostrakismos), jossa päätettiin jonkun henkilön karkottamisesta kaupungista.[4][21] Ensin äänestettiin siitä, tulisiko ostrakismi-äänestys järjestää. Mikäli äänestys päätettiin järjestää, seuraavaksi äänestettiin siitä, kuka tulisi karkottaa. Eniten karkotusääniä saanut henkilö karkotettiin. Ostrakisointi ei ollut tuomio mistään tehdystä rikoksesta, vaan varotoimi, jolla pyrittiin välttämään demokratian vastaiset toimet ennakolta. Yleensä tarkoituksena oli estää kenenkään epäilyttävän pyrkyrin nousu tyranniksi.

Mahdollinen ostrakismiäänestys järjestettiin vuoden puolessa välissä kuudennen prytaneian pääkokouksessa. Samalla käsiteltiin syytteet sykofantteja vastaan (προβολαὶ συκοφαντῶν, probolai sykofantōn).[5]

Oikeustoimet muokkaa

Ekklesia saattoi osallistua oikeustoimiin tietyissä poikkeustapauksissa (εἰσαγγελία, eisangelia,[22] ἐπαγγελία, epangelia[23] ja προβολή, probolē),[24] jos se sai tietoonsa väärinkäytöksiä. Esimerkiksi virkamiehiä tai yksityishenkilöitä vastaan tehdyt väärinkäytökset tuotiin joskus kansankokouksen käsiteltäväksi sillä tarkoituksella, että se tekisi päätöksen siitä, vaatiko asia oikeuskäsittelyä. Useimmiten tällaiset oikeustapaukset tuotiin bulen käsiteltäväksi, ja päätyivät ekklesialle vain silloin, jos ne olivat liian vakavia bulelle, sillä bulella oli oikeus määrätä korkeimmillaan 500 drakhman suuruisia sakkoja.[4][5]

Ekklesia saattoi joissakin tapauksissa toimia itse oikeusistuimena niin, että syytös- ja puolustuspuheet pidettiin sen kokouksissa, ja kokous lausui myös tuomion. Useimmiten kokous suoritti kuitenkin vain alustavan tutkinnan nimittämällä erityisen tutkintaelimen. Jos tutkinnassa todettiin, että asia vaati oikeuskäsittelyä, se annettiin oikeusistuimille. Päätös ei sitonut oikeusistuimia, vaikka sillä olikin tiettyä vaikutusvaltaa. Ekklesia saattoi myös määritellä, minkä lakien mukaan tapaus käsiteltäisiin, sekä rangaistuksen, jota sovellettaan, jos oikeus päättää tuomita syytetyn. Ekklesia saattoi myös nimittää henkilöt, jotka seurasivat oikeusjutun etenemistä koko ekklesian puolesta.[4][5]

Ekklesia saattoi myös antaa tapauksia, kuten maanpetosepäilyt, bulen tai areiopagin tutkittavaksi. Jos syylliset löydettiin, nämä voitiin tuoda kansan tuomittaviksi. Joissakin tapauksissa, kuten hermien turmelemisen tapauksessa vuonna 415 eaa., ekklesia antoi bulelle täydet oikeudet syyllisten etsimisessä ja tuomitsemisessa. Joskus raivostunut kansa otti tuomiovallan suoraan käsiinsä ohi lakien.[5]

Lähteet muokkaa

  • Hansen, Mogens Herman: The Athenian Democracy in the Age of Demosthenes: Structure, Principles, and Ideology. University of Oklahoma Press, 1991. ISBN 0806131438.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐκκλησία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Ekklesia”, Antiikin käsikirja, s. 144–145. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  3. ↑ a b c d e Ecclesia Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.1.2019.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Peck, Harry Thurston: Ecclesia Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: Ecclesia A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. 1890. Viitattu 21.1.2019.
  6. ↑ Blackwell, Christopher W.: Introduction The Development of Athenian Democracy. Stoa.org. Arkistoitu 22.9.2017. Viitattu 21.1.2019.
  7. ↑ Martin, Thomas R.: The Institutions of Incipient Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  8. ↑ Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 628–632. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  9. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 8.97; Aristofanes: Akharnalaiset 20, Ampiaiset 31, Naishallitus 283.
  10. ↑ a b c Hansen 1991, s. 129–132.
  11. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 8.72.
  12. ↑ a b Ancient Greece. An Illustrated History, s. 110–121. Illustrated Histories of the Ancient World Series. New York: Marshall Cavendish, 2011. ISBN 978-0-7614-9955-8.
  13. ↑ a b Hansen 1991, s. 55, 60.
  14. ↑ a b c d e Hansen 1991, s. 133–138.
  15. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 2.22, 2.59.
  16. ↑ Corpus Inscriptionum Atticarum (CIA) 1.32.
  17. ↑ IG II² 450 Searchable Greek Inscriptions. The Packard Humanities Institute. Viitattu 7.2.2019.
  18. ↑ Ksenofon: Hellenika 1.7.12.
  19. ↑ Demosthenes: Timokratesta vastaan.
  20. ↑ Aristoteles: Politiikka 1292a5.
  21. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ὀστρακισμός, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  22. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: εἰσαγγελία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  23. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἐπαγγελία, ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  24. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: προβολή , ἡ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ekklesia_(Ateena)&oldid=22243941”