Ostrakismos

Antiikin Ateenan
hallinto
Arkontit
Muut virkamiehet
Toimielimet
Muuta

Ostrakismos eli ostrakismi (m.kreik. ὀστρακισμός, sanasta ὄστρακον, ostrakon, 'ruukunsirpale') oli antiikin Ateenassa äänestys, jonka perusteella saatettiin tuomita kuka tahansa kansanvallan uhkaajaksi katsottu kymmeneksi vuodeksi maanpakoon eli karkotetuksi Ateenasta. Äänestys sai nimensä siitä, että se suoritettiin saviastian palasilla. Karkotus ei ostrakismin tapauksessa ollut rangaistus mistään tehdystä rikoksesta, vaan sillä pyrittiin estämään valtiorikokset ennalta. Karkotuspäätöksen tekemiseen tarvittiin vähintään 6 000 ääntä. Käytännössä äänestysperusteet saattoivat olla mielivaltaisia.[1][2]

Ostrakismoksen otti käyttöön ateenalainen Kleisthenes osana tekemäänsä valtiomuodon uudistusta vuonna 508/507 eaa. Sen perusteella karkotettiin useita merkittäviä valtiomiehiä, kuten Aristeides, Themistokles ja Kimon. Ensimmäinen karkotus lain perusteella tapahtui vuonna 487 ja viimeinen vuonna 416 eaa., jonka jälkeen laki muuttui käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi. Samankaltainen menettely tunnetaan Ateenan lisäksi myös eräistä muista kaupungeista.[1][2]

TaustaMuokkaa

Ostrakismos otettiin käyttöön, jotta kukaan ei enää voisi Ateenaa 500-luvulla eaa. yksin­valtaisesti hallinneen Peisistratoksen tavoin kaapata valtaa itselleen. Se ei siis ollut rangaistus mistään, mitä karkotettava oli jo tehnyt, vaan sillä pyrittiin estämään epäillyt vallan­kaappaus­hankkeet jo ennakolta. Siksi valtiolle vaarallisiksi epäillyt henkilöt päätettiin karkottaa määräajaksi. Mitään todisteita tällaisesta hankkeesta ei tarvittu, pelkkä äänestys­päätös riitti.[3] Ensimmäisenä ostrakisoitiin vuonna 487 eaa. Peisistratoksen sukuun kuulunut Hipparkhos, sillä entisen tyranni Hippiaan epäiltiin juonineen persialaisten kanssa Marathonin taistelun aikaan vuonna 490 eaa.[4]

Suorien salaliittoepäilyjen lisäksi ostrakisointi voitiin suorittaa pelkästään siksi, että joku oli noussut ihmisten mielestä liian vaikutusvaltaiseksi ja hallitsemaan poliittista elämää, mikä oli ristiriidassa Ateenan demokratiaan olennaisesti kuuluneiden egalitarististen periaatteiden kanssa.[5] Toisaalta kaikkia merkittäviksi nousseita miehiä ei ostrakisoitu. Esimerkiksi Perikles sai toimilleen kansan enemmistön tuen, eivätkä hänen vastustajansa onnistuneet saamaan tarpeeksi kannatusta karkotukselle, vaikka ostrakisointia tiedetään yritetyn ainakin kerran.[6][7] Osa antiikin kirjailijoista on antanut ymmärtää, että alkuaan demokratian suojelemiseen tarkoitettua ostrakismosta alettiin myöhemmin väärinkäyttää kateuden vuoksi.[8]

MenettelyMuokkaa

Ostrakismiäänestys voitiin suorittaa korkeintaan kerran vuodessa, vuoden kuudennen prytaneian aikaan eli attikalaisen kalenterin vuoden puolessa välissä, talvella Poseideon- tai Anthesterion-kuussa. Ensin ekklesiassa eli kansankokouksessa, tarkemmin kyseisen prytaneian pääkokouksessa, äänestettiin siitä, halutaanko ostrakismiäänestys järjestää kyseisenä vuonna. Äänestys järjestettiin, mikäli enemmistö kannatti sitä.[3][4][9] Päätöksen yhteydessä ei käyty keskustelua eikä esitetty perusteluja.[8]

 
Äänestyskappaleita. Ylinnä nimi Perikles, keskellä Kimon, alinna Aristeides.

Varsinainen ostrakismiäänestys eli ostrakoforia pidettiin tämän jälkeen Agoralla, ja erosi näin tavallisista kansankokouksista, jotka järjestettiin Pnyksillä. Äänestyksen ajaksi Agora ympäröitiin lauta-aidalla, johon jätetyistä kymmenestä aukosta kansalaiset saapuivat paikalle fyleittäin. Kokousta valvoivat Ateenan yhdeksän arkonttia sekä viidensadan neuvosto.[3] Ehdokkaita ei asetettu ennakkoon, vaan ketä tahansa sai äänestää.[8]

Äänestyslippuina käytettiin ostrakoneja eli savisia ruukunsirpaleita, joihin kirjoitettiin karkotettavaksi halutun henkilön nimi.[3][10] Periaatteessa äänestys oli salainen, mutta kun osa ääni­oikeutetuista kansalaisistakin oli kirjoitus­taidottomia, heidän oli pyydettävä jotakuta toista kirjoittamaan liuskaan haluttu nimi.[3] Toisaalta valmiiksi kirjoitettuja ostrakoneja on ehdotettu jopa myydyn äänestäjille.[11]

Ääntenlaskijoina toimivat arkontit. Ensin he laskivat jätettyjen saviliuskojen kokonaismäärän. Jos niitä kaikkiaan oli vähemmän kuin 6 000, ääntenlaskenta lopetettiin eikä ketään karkotettu. Jos niitä puolestaan oli vaaditut 6 000, liuskat lajiteltiin niissä esiintyvän nimen mukaan ja jokaiselle annetut karkotusäänet laskettiin erikseen. Karkotettavaksi määrättiin eniten karkotusääniä saanut.[3][4]

Jos joku määrättiin karkotettavaksi, hänellä oli kymmenen päivää aikaa poistua Ateenasta. Toisin kuin rikoksesta tuomitun maanpaon tapauksessa, ostrakisoidun omaisuutta ei takavarikoitu vaan hän sai käyttää sitä vapaasti karkotuksensakin aikana. Hän ei saanut tulla Argolista tai Euboiaa lähemmäksi Ateenaa, mutta muita rajoituksia hänen asuinpaikalleen tai liikkumiselleen ei asetettu.[3]

Karkotus kesti tavallisesti kymmenen vuotta, myöhemmin viisi vuotta. Joskus karkotettu saatettiin kuitenkin kansankokouksen päätöksellä kutsua takaisin jo aikaisemmin. Näin tehtiin esimerkiksi vuonna 480 eaa., Salamiin taistelun edellä, Persian kuningas Kserkseen uhatessa Ateenaa, jolloin ateenalaiset havaitsivat olevansa suuressa vaarassa. Tällöin he julistivat yleisen armahduksen muodostaakseen ”pyhän liiton”, ja sitä ennen karkotettujen Megakleen, Alkibiades vanhemman, Ksanthippoksen ja Aristeideen sallittiin palata Ateenaan. Myös kumoamispäätökseen vaadittiin 6 000 ääntä.[2][3]

Viimeisen kerran ostrakismos oli käytössä peloponnesolais­sodan aikana, jolloin demagogi Hyperbolos päätettiin karkottaa.[3][10] Aiemmin ostrakisoidut olivat pääasiassa vanhojen ylimyssukujen edustajia, mutta Hyperbolos oli lampputehtailija ja sukunsa ensimmäinen poliittisen viran haltija. Hän oli yleisen pilkan kohde, jonka sanottiin joutuneen karkotetuksi pikemminkin hänen Ateenalle aiheuttamansa häpeän kuin vaarallisuutensa vuoksi. Plutarkhoksen mukaan Hyperboloksen ostrakisoinnin taustalla oli äänestyksen manipulointi: karkotuksen uhkaamat Nikias ja Alkibiades olivat liittoutuneet ja kanavoineet kannattajiensa äänet vähäpätöisemmälle Hyperbolokselle.[8] Salaliiton paljastumisen jälkeen ostrakismi sai huonon maineen ja menettely jäi pois käytöstä vuonna 416 eaa.[4]

Tunnetut ostrakisoidutMuokkaa

Kirjalliset lähteet ja arkeologinen todistusaineistoMuokkaa

Vaikka useat 400-luvun eaa. aikalaiskirjoittajat ja muut antiikin lähteet kertovat ostrakismos-äänestyksistä, luettelo tunnetuista ostrakisoiduista vuosineen perustuu ensisijaisesti 300-luvulla eaa. eläneen filosofi Aristoteleen nimiin laitettuun teokseen Ateenan valtiomuoto. Osa nykyajan historiantutkijoista ei pidä luetteloa täysin luotettavana, mutta pääosa siihen sisältyvistä karkotuksista on saanut tukea muista lähteistä kuten esinelöydöistä. Kirjallisuudessa ei ole mainintoja niistä äänestyksistä, jotka olisivat rauenneet liian pienen kokonaisäänimäärän vuoksi.[8]

Säilyneitä ostrakoneja eli äänestysliuskoja on löydetty arkeologisissa kaivauksissa yhteensä 10 500 kappaletta, usein suuria määriä samasta paikasta. Ateenan Agoralta niitä on löydetty yhteensä 1 145 (sekä 165 tunnistamatonta) ja Akropoliilta 191. Kerameikoksesta Ateenan alueelta löydettiin vuosina 1965–1969 yhteensä 9 000 ostrakonia, joista 4 142 oli osoitettu Megaklesta vastaan. Suuret esiintymät viittaavat siihen, että käytetyt ostrakonit heitettiin joukolla pois ja niitä käytettiin esimerkiksi täyttömaana. Ostrakoneina käytettiin muun muassa krateerin, kyliksin, skyfoksen, pithoksen ja amforan sirpaleita. Nimi on yleensä kirjoitettu kaivertamalla vasemmalta oikealle. Joskus mukana on piirros henkilöstä. Eräästä hylätystä kaivosta on löydetty 190 Themistoklesta vastaan suunnattua ostrakonia, joissa arvellaan esiintyvän vain 14 eri henkilön käsiala, mikä tukee oletusta, että äänestäjille tehtailtiin valmiiksi äänestysliuskoja tietyn henkilön nimellä.[8]

Eräät mahdollisesti ostrakisoidut henkilöt tunnetaan vain löydetyistä ostrakoneista. Esimerkiksi Kallias Kratiaan poika -nimistä henkilöä vastaan suunnattuja ostrakoneja on löytynyt 763 kappaletta, mutta häntä ei mainita kirjallisuudessa.[8]

Vastaavia menettelyjä muuallaMuokkaa

Ateenan ostrakismosta vastaava menettely oli käytössä myös ainakin Argoksessa, Megarassa, Miletoksessa ja Syrakusassa. Syrakusassa siitä käytettiin nimeä petalismi (petalismos), koska karkotettavaksi vaadittujen nimet kirjoitettiin oliivipuun lehdille. Näistä on kuitenkin säilynyt vain vähän tietoa. Lisäksi ostrakoneiksi tunnistettuja ruukun­sirpaleita on löydetty Taurien Khersonesoksesta, mikä on saanut historioitsijat päättelemään, että sielläkin olisi ollut käytössä vastaava menettely, vaikka sitä ei mainitakaan säilyneissä antiikin aikaisissa kirjallisissa lähteissä.[12]

LähteetMuokkaa

  1. a b Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 1021. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. a b c Peck, Harry Thurston: Ostracismus Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  3. a b c d e f g h i Flacelière, Robert: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa, s. 214–216. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. WSOY, 1972. ISBN 951-0-00183-X.
  4. a b c d Martin, Thomas R.: Ostracism An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  5. Martin, Thomas R.: The Ostracism of Aristides An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  6. Martin, Thomas R.: Ostracism and personal prominence An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  7. Thukydides: Peloponnesolaissota 1.127; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Perikles 1–.
  8. a b c d e f g Kuokkanen, Suvi: ”Kansalaismielipiteen jäljillä – arkeologisen aineiston rooli aatehistoriallisessa ostrakismos-tutkimuksessa”, Historiallinen aikakauskirja 4/2013, s. 455–466.
  9. Aristoteles: Ateenan valtiomuoto 43.5.
  10. a b Fuchs, J. W.: Mitä Missä Milloin – Antiikin sanakirja, s. 202. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Otava, 1972.
  11. Hall, Heinrich: Another thing: Politics in action – Athenian ostraka Peter Sommer Travels. Viitattu 21.1.2019.
  12. Surikov, Egor E.: Остракизм в Афинах. Языки Славянских Культур, 2006. ISBN ISBN 5-9551-0136-5. venäjäksi

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Forsdyke, Sara: Exile, Ostracism, and Democracy: The Politics of Exclusion in Ancient Greece. Princeton University Press, 2005. ISBN 0-691-11975-9.