Avaa päävalikko
Ateenan bulen eli neuvoston tekemä päätös kaiverrettuna marmoristeleen, n. 440–425 eaa. Epigrafinen museo.

Ateenan demokratia viittaa antiikin Ateenan valtiomuotoon noin vuosina 508–338 eaa. Ateena oli näin demokratia arkaaisen kauden lopulta sekä suuren osan klassista kautta, mitkä olivat Ateenan kaupunkivaltion suurinta kukoistuskautta. Ateenan demokraattinen järjestelmä tunnetaan parhaiten kaikista antiikin demokratioista, vaikkakaan kaupunki ei ollut ainoa demokraattisesti hallittu kreikkalainen kaupunkivaltio.[1]

Ateenan valtiomuoto kehittyi demokratiaksi asteittain varhaisemmista monarkiasta, aristokratiasta ja oligarkiasta, ja Ateena oli jonkun aikaa myös tyrannia. Demokratia sai alkunsa Kleistheneen uudistuksista vuonna 508/507 eaa. Se laajeni ja oli suurimmillaan 460-luvulta eaa. lähtien. Demokratiassa oli kuitenkin myös katkos peloponnesolaissodan aikana ja jälkeen 411 eaa. ja 404–403 eaa. Demokratia päättyi Ateenan tultua Makedonian valtaan vuonna 338 eaa., vaikkakin kaupunki säilytti paikallishallinnossaan pitkään demokratian ulkoisen muodon.[2]

Ateenalainen demokratia oli suoraa demokratiaa, jossa politiikkaan saivat osallistua kaikki vapaat miespuoliset kansalaiset. Naiset ja orjat olivat sen ulkopuolella. Kansalaisilla oli yhtäläiset poliittiset oikeudet ja sananvapaus. Paitsi että osallistuivat päätöksentekoon, kansalaiset toimivat vuorollaan myös eri julkisissa viroissa. Useimmat viranhaltijat arvottiin.[1] Kaupungin demokratian tärkeimmät instituutiot olivat ekklesia eli kansankokous, bule eli neuvosto sekä heliaia ja muut valamiesoikeusistuimet.[3] Tärkempiä virkamiehiä olivat prytanit, strategokset ja arkontit.

JohdantoMuokkaa

Ateenan demokratia kehittyi monien vaiheiden kautta. Alustava askel kohti demokratiaa otettiin Solonin aikana, 500-luvun alussa eaa. Solon sääti tuolloin oikeuden vedota maallikkotuomioistuimeen, jossa oli edustajia kaikista kansalaiskerroksista. Tähän saakka virkamiehillä oli ollut valta langettaa tuomio useimmissa tapauksissa ilman valitusoikeutta. Seuraava ratkaiseva askel otettiin vuosina 507–508 eaa. Kleistheneen johdolla. Kaikki ateenalaiset jaettiin kymmeneen uuteen fyleen eli ”heimoon” ja lukuisiin demoksiin, joiden kautta he saivat useimmat oikeutensa kansalaisina. He taistelivat fyleittäin, toimivat bulessa eli neuvostossa fylejen mukaan ryhmiteltyinä, pitivät hallussaan tiettyä yhteistä omaisuutta yhdessä muiden samaan fyleen kuuluvien kanssa ja jakoivat fylen yhteisen heeroksen. Viimeksi mainittu merkitsi myös uhrien toimittamista ja juhlimista muiden samaan fyleen kuuluneiden seurassa. Kaikki nämä poliittiset, sotilaalliset ja sosiaaliset kontaktit loivat uusia uskollisuussiteitä demokratiaan sidottuihin keinotekoisiin fyleihin ennemmin kuin vanhoihin aatelissukuihin, sillä näiden jäsenet oli hajotettu eri fyleihin.[4]

Demokraattisen yhteiskunnan rakennelma pystytettiin tälle perustalle vähitellen vuosien mittaan, Themistokleen ja Perikleen kaltaisten esitaistelijoiden johdolla. Demokratian luominen oli ennemmin pitkä prosessi kuin yksittäinen tapahtuma, eikä Ateena ollut täysin demokraattinen: naisilla, orjilla ja muiden kaupunkivaltioiden kansalaisilla ol ihyvin vähän tai ei lainkaan sanomista siihen, miten valtiota johdettiin. Ateenalaisen demokratian ja sen toimintatavan peruspiirteet ovat nähtävissä Aristoteleen nimiin laitetussa Ateenan valtiomuodossa, joka ajoittuu vuoden 325 eaa. tienoille. Hallintojärjestelmässä oli kolme osaa: lainsäädännöllinen, hallinnollinen ja oikeudellinen. Lainsäädäntöelimia oli kaksi, ekklesia (kansankokous) ja bule (neuvosto). Ekklesiaan kuuluivat kaikki miespuoliset kansalaiset, ja se kokoontui noin kymmenen päivän välein äänestämään bulen hyväksymistä laeista. Bule koostui 500 jäsenestä; kymmenestä jäsenestä jokaista fyleä kohti. Nämä palvelivat virassa vuoden ja kokoontuivat juhlapäiviä lukuun ottamatta joka päivä. Tarvittaessa nimitettiin erityinen lainlaatijain komissio (nomothetai) kirjoittamaan uusia lakeja.[4]

Lukuisat virkamiehet pyörittivät kaupungin päivittäistä hallintoa. Korkeimmat heistä olivat yhdeksän arkonttia: eponyymi arkontti (jonka mukaan vuosi nimettiin); kuningasarkontti (basileus), joka vastasi uskonasioista ja laeista; polemarkki eli sota-arkontti, joka vastasi sotilas- sekä ulkomaalaisasioista; ja kuusi muuta arkonttia (thesmothetai, perinteisten lakien valvojat).[4]

Joukko vähempiarvoisia virkamiehiä ja komissioita vastasi erilaisista julkisista asioista: valtiontaloudesta, viljavarastosta, vesihuollosta, painoista ja mitoista, poliisilaitoksesta yms. Demokraattisten ihanteiden mukaisesti ylimmät virkamiehet valittiin arvalla sen sijaan että heidät olisi äänestetty virkaansa. Rahat, vedenjakelu ja sotilasasiat olivat kuitenkin yksinkertaisesti liian tärkeitä jätettäviksi arvanvedon varaan, ja muutamat virkamiehet valittiin vaaleilla: tietyt rahastonhoitajat, vesiasian päällikkö ja strategokset eli fylejen sotapäälliköt. Näiden haltijat käyttivät todellista valtaa. Usein puhutaan ”Perikleen Ateenasta”, mutta Perikles ei koskaan ollut korkein virkamies; hänet valittiin vuosi toisensa jälkeen fylensä strategokseksi, ja tuosta asemasta käsin hän käytti valtaa politiikassa.[4]

Oikeusistuimet olivat hyvin tärkeitä: hallintovirkamiehet saattoivat määrätä ja kansankokoukset säätää lakeja, mutta – kuten nykyisinkin – oikeusistuinten tehtäväksi jäi päättää, oliko laki perustuslain mukainen ja miten sitä oli tulkittava. Päätösvalta jäi kuitenkin tavallisista kansalaisista koostuneelle maallikkotuomioistuimelle eikä kouralliselle asiaan erikoistuneita lakimiehiä. Ateenalaiseen valamiehistöön kuului pienimmillään 201 jäsentä, 501 jäsentä ei ollut mitenkään epätavallinen määrä ja tiedossa on jopa 2 501 jäsenen valamiehistöjä, joten oikeuden päätös oli itse asiassa eräänlainen kansanäänestys. Suurin ero tuonaikaisen ja nykyisen järjestelmän välillä on se, ettei vallan eri lajeja yritetty erottaa toisistaan: kaikki kolme hallinnonhaaraa muodostuivat tavallisista kansalaisista, joisa lähes kaikki arvottiin virkaansa.[4]

Nämä kaikki menettelytavat ja virat ovat meille tuttuja, mutta yksi ateenalaisen demokratian piirteistä ei ole säilynyt: ostrakismos. Kun persialaiset nousivat maihin Marathonissa vuonna 490 eaa., heitä johti Ateenan entinen tyranni Hippias, joka toivoi pääsevänsä takaisin valtaan persialaisten voitettua. Toisin kävi, mutta vanhan tyrannin ilmestyminen paikalle sai ateenalaiset huolestumaan demokratiansa turvallisuudesta; he olivat saaneet nauttia siitä 18 vuoden ajan ja käyttivät ostrakismos-menetelmää sen puolustamiseksi. Ostrakismoksessa kansankokous äänesti kerran vuodessa siitä, tähtäsikö joku tyranniksi. Jos yksinkertainen enemmistö äänesti kyllä, kansalaiset kokoontuivat uudelleen kahden kuukauden kuluttua tuoden mukanaan ostrakoninsa (ruukunsirpaleen), jolle he olivat kirjoittaneet sen miehen nimen, jonka he katsoivat uhkaavan demokratiaa. Mies, joka sai eniten ääniä, hävisi, ja hänet karkotettiin maasta 10 vuodeksi. 400-luvun eaa. alkuvuosina useimmat huomattavat ateenalaiset poliitikot pitivät tällaisen pakollisen kymmenen vuoden loman ateenalaisten suosiollisella luvalla.[4]

Ateenan Agoralla on tehty järjestelmällisiä kaivauksia vuodesta 1931. Alue oli tiheään asuttu keskiajalta meidän aikoihimme, ja noin 400 taloa on revitty muinaisen hallintokeskuksen saamiseksi esiin. Rakennukset ovat yleisesti ottaen säilyneet huonosti, mutta yhdysvaltalaisten arkeologien perusteellisen työn ja Ateenan runsaiden kirjallisten lähteiden ansiosta demokratian syntypaikasta on voitu rekonstruoida huomattavan täydellinen kuva. Rakennuksista on tunnistettu mm. Buleuterion (viidensadan neuvoston eli bulen istuntosali), Tholos (bulen toimeenpanevan komitean päämaja), arkistorakennuksena toiminut Metroon, Kuninkaallinen stoa (kuningasarkontin toimisto), useita oikeussaleja ja rahapaja. Marmoriin tehdyistä 7 500 piirtokirjoituksesta monissa on säilynyt lakitekstejä, sopimuksia, julkisia kunnianosoituksia ja lukuisien virkamiesten arkistoja.[4]

Oikeusistuinten päivittäiseen toimintaan liittyviä pieniä esineitä ovat mm. valamiesten valinnassa käytetyt kleroterion-arvontalaitteet, puheajan mittaamiseen käytetyt vesikellot, valamiesten tuomiosta äänestäessään käyttämät pronssikiekot ja valamiesten palkkionmaksussa käytetyt merkit. Muita löytyneitä julkisia muinaismuistoja ovat mm. ratsuväen arkisto, viralliset punnus- ja mittasarjat ja sadat ostrakonit, joilla äänestettiin yli-innokkaat poliitikot pois virastaan.[4]

KehityshistoriaMuokkaa

Ateenan demokratian kehitys ja toiminta tunnetaan useista antiikin aikaisista lähteistä. Näihin kuuluvat erityisesti Aristoteleen koulukunnan tutkielma Ateenan valtiomuoto, joka oli osa koulukunnan kokoelmaa 158 kaupungin valtiomuodot, sekä Herodotoksen, Thukydideen ja Ksenofonin historiateokset, Demostheneen puheet ja Aristofaneen komediat.[1]

Varhainen valtiomuotoMuokkaa

Esihihistoriallisella kaudella Ateenaa oli muiden Kreikan kaupunkien tavoin monarkia (basileia), ja sitä hallitsivat Ateenan kuninkaat (basileis, yks. basileus).[2] Ateenalaisessa perinteessä Ateenan kaupunkivaltion ja myös sen demokratian perustajana pidettiin Theseusta. Tämä liittyy siihen, että kreikkalaisilla oli taipumus yhdistää merkittävät käänteet muinaisiin merkkihenkilöihin tai heeroksiin. Theseus saattoi olla joku Ateenan kuninkaista, mutta historiallista pohjaa tämän yhteydellä ainakaan demokratiaan ei ole.[5][6]

Ateenalaisten oman käsityksen mukaan kuninkuus kaupungissa lakkautettiin mykeneläiseltä kaudelta niin kutsutuille pimeille vuosisadoille siirryttäessä. Valta pysyi ylimystösuvuilla eli eupatrideilla (eupatridai, ”hyväsyntyiset”), toisin sanoen valtiomuoto oli aristokraattinen. Ylimystösuvut omistivat suurimman osan maasta ja pitivät poliittiset virat itsellään. Politiikka perustui ylimystösukujen keskinäisiin suhteisiin ja liittoihin sekä joidenkin sukujen laajemmilta kansanryhmiltä saamaan tukeen.[7]

Aristokraattinen järjestelmä tunnetaan paremmin arkaaiselta kaudelta 700–600-luvuilta eaa. Eupatridit valitsivat keskuudestaan arkontin, joka oli kaupungin johtava virkamies ja perinyt monella tavalla kuninkaan aikaisemman aseman. Arkontin kausi oli aluksi elinikäinen ja rajattu kuningassuvun jäsenille. Myöhemmin kausi muutettiin kymmenvuotiseksi.[8][9][10]

Ateenan ja Attikan väestö oli jo varhain jaettu seuraavasti:[9]

  • 48 naukrariaa (naukraria) – ei kuitenkaan tiedetä, mikä naukrarian tehtävä oli; ei edes sitä, liittyikö se laivoihin (naus) vai temppeleihin (naos)[2]
  • 4 heimoa (fyle)
  • jokaisen heimon johdossa oli kuningas (fylobasileus)
  • jokainen heimo jakaantui kolmeen kolmannekseen (trittys) ja kahteentoista naukrariaan

Ateenan väkiluku nousi huomattavasti 700-luvulla eaa. eli geometrisen ja arkaaisen kauden taitteessa maanviljelyolosuhteiden parantuessa. Tämän seurauksena kansa alkoi vaatia itselleen yhä enemmän oikeuksia, ja aristokratian asema alkoi heikentyä. Vaurastuneet talonpojat, jotka kykenivät kustantamaan toimimisensa hopliitteina, alkoivat ensimmäisinä vaatia itselleen lisää oikeuksia perinteiseltä aristokratialta. Aristokraattiset suvut olivat keskenään riitaisia, ja joutuivat tukeutumaan hopliittitalonpoikien tukeen.[11][12]

Maanviljelijäluokan noustessa aristokratian muodollista valtaa alettiin vaiheittain vähentää. Noin vuonna 714 eaa. arkontin kaudesta tehtiin vuoden mittainen ja virka avattiin kaikille ylimystösuvuille. Vuonna 683 eaa. arkontin tehtävät jaettiin yhdeksän arkontin arkonttikunnalle.[8][10] Arkonteista korkein eli niin kutsuttu eponyymi arkontti antoi nimensä koko vuodella (tuolloin ei käytetty vuosilukuja). Muutoksen myötä Ateenassa siirryttiin myös historialliselle ajalle, toisin sanoen sen jälkeen tapahtumat voidaan ajoittaa vuosiin. Arkonttien luettelon ensimmäisenä esiintyy vuonna 683/682 eaa. nimi Kreon.[2][9]

Kaupungin ekklesia eli kansankokous oli olemassa viimeistään 600-luvulla eaa. Siihen saivat osallistua jo tuolloin kaikki miespuoliset kansalaiset, mutta sen todellinen valta oli vielä vähäinen. Se päätti lähinnä arkonttien valinnasta, ja nämä valittiin edelleen todellista valtaa käyttäneen aristokratian joukosta. Muutoin ekklesia kokoontui harvoin ja lähinnä silloin, kun arkontit katsoivat tarpeelliseksi kutsua sen koolle.[7] 600-luvun eaa. lopulle tultaessa Ateenan valtiomalli voidaan kuitenkin jo nähdä orastavana joskin rajallisena demokratiana, sillä aristokratian valtaa vähennettiin asteittain.[11][12]

Ei tiedetä, oliko bule eli neuvosto olemassa jo varhaisella arkaaisella kaudella. Ei myöskään tiedetä varmuudella, oliko areiopagin neuvosto olemassa jo aiemmin, vai perustiko sen vasta Solon.[9] Lakeja ei tuohon aikaan vielä ollut kirjoitettu ylös.[9]

Kylon ja DrakonMuokkaa

Erot eri yhteiskuntaryhmien välillä aiheuttivat pitkään yhteiskunnallisia levottomuuksia. Eupatrideihin kuulunut Kylon yritti nousta Ateenan tyranniksi vuonna 636 tai 632 eaa. käyttämällä hyväkseen talonpoikien ja muiden köyhempien kansalaisten tyytymättömyyttä sekä Olympian kisojen voitollaan saamaansa kansansuosiota. Vallankaappausyritys päättyi kuitenkin täydelliseen epäonnistumiseen.[8][13] Kylon onnistui itse pakenemaan, mutta eupatrideihin Kylonin tavoin kuuluneet Alkmeonidit surmasivat hänen kannattajansa syyllistyen samalla itse pyhäinhäväistykseen, sillä vallankaappaajat olivat hakeneet turvaa Athenen pyhäköstä. Tämän vuoksi suvun maine säilyi tahrattuna pitkään.[2][14]

Tämän jälkeen hopliittitalonpojat vaativat lisää poliittisia oikeuksia sekä lakien ylöskirjoittamista. Kun Ateenassa useita kertoja puhkesi sisäisiä levottomuuksia, Drakon sai noin vuonna 621 eaa. tehtäväkseen laatia kaupungille uudet lait. Lait kirjoitettiin nyt ensimmäistä kertaa ylös. Tarkoituksena oli se, etteivät lait olisi enää pelkästään aristokraattien muistissa, sillä tällöin he saattoivat muistaa ne omien etujensa mukaisesti.[8][13][15]

Drakonin lait antoivat poliittiset oikeudet miehille, jotka kykenivät kustantamaan oman hopliittisotilaan asepukunsa ja aseensa, toisin sanoen hopliittiluokalle.[14] Muutoin lait tunnettiin erittäin ankarina, sillä niiden mukaan vähäisistäkin rikoksista saattoi seurata kuolemanrangaistus. Ne eivät kyenneetkään tuomaan rauhaa kaupunkiin, eikä niistä tullut kovin pitkäikäisiä. Osa laeista, kuten murhaa koskeva laki, säilyi kuitenkin voimassa 300-luvulle eaa., mutta suuren osan korvasivat myöhemmin Solonin lait.[2][13][15]

SolonMuokkaa

Vähitellen rikkaiden ja köyhien väliset ristiriidat kasvoivat samaan aikaan, kun kaupungissa oli jonkinlainen taloudellinen kriisi. Köyhät maanviljelijät joutuivat katovuosina velkoihin ja kiinnittämään osan maastaan maksaakseen velkansa. Tämä pienensi satoa edelleen, kun taas maanviljelysmaa päätyi yhä harvempiin käsiin. Osa maanviljelijöistä joutui jopa orjiksi velkojaan vastaan, vaikka Ateenassa ei muutoin ollutkaan maaorjuutta toisin kuin monissa muissa Kreikan kaupungeissa. Hyvien vuosien tuottoa taas ei voitu säilöä hyvin, koska rahataloutta ei vielä ollut.[14][15][16]

Seurauksena Ateena oli päätyä lähes sisällissotaan 500-luvun eaa. alkupuolella.[16] Lopulta vuonna 594 eaa. rikkaat ja köyhät yhdistyivät ja antoivat tuolloin arkonttina toimineelle Solonille valtuudet sovittaa ristiriidat. Solon aloitti julistamalla yleisen armahduksen veloista sekä kieltämällä velkaorjuuden. Velkojen vuoksi orjuutetut (hektemoroi) vapautettiin, ja ulkomaille myytyjä yritettiin saada takaisin Ateenaan. Solon ei kuitenkaan suostunut maiden uusjakoon.[2][13][17]

 
Solon esittelee lakinsa. Gaspard Duchange (1662–1757).

Solon järjesteli myös varallisuusluokat uudelleen. Solonin aikaan luokkia oli kolme, hippeis (ne jotka omistivat hevosen), zeugitai (ne jotka omistivat härkäparin) ja thetes (päiväpalkkalaiset, työläiset). Solon lisäsi neljännen, korkeimman luokan nimeltä pentakosiomedimnoi (ne jotka kykenivät tuottamaan 500 medimnos-mitallista). Kaikkein korkeimmat virkamiehet, mukaan lukien arkontit, valittiin kahdesta korkeimmasta luokasta ja muut virkamiehet kolmesta korkeimmasta luokasta. Alimman eli thetes-luokan jäsenet eivät voineet hoitaa mitään virkatehtäviä, mutta saivat osallistua ekklesian kokouksiin, mukaan lukien virkamiesten valinta. Uudistuksen seurauksena mahdollisuus virkatehtäviin määräytyi yksinomaan varallisuuden, ei pelkästään syntyperän perusteella, kuten aiemmin.[2][13][17]

Klassisella kaudella vallinneen käsityksen mukaan Solon perusti Ateenan 400-miehisen neuvoston (bule), johon valittiin 100 jäsentä jokaisesta neljästä fylestä. Sen jäsenet valittiin arpomalla kolmesta ylimmästä luokasta. Tutkijat ovat kuitenkin olleet erimielisiä siitä, oliko neuvosto todella olemassa jo tuolloin, vai perustettiinko se vasta Solonin ajan jälkeen. Joidenkin tutkijoiden mukaan neuvoston perustaminen olisi laitettu arvostetun Solonin nimiin vasta vuoden 411 eaa. oligarkkisen vallankaappauksen, niin kutsutun neljänsadan oligarkian, aikana. Tämän tulkinnan mukaan harvainvallan kannattajat olisivat halunneet saada oikeutusta toiminnalleen vetoamalla siihen, että jo Solonin aikana perustettiin saman mallin mukainen 400-henkinen neuvosto, jolloin oligarkia voitiin esittää paluuna vanhaan.[13][17]

Solon uudisti myös Ateenan kirjoitetut lait. Solon toivoi, ettei hänen lakejaan muutettaisi ainakaan kymmeneen vuoteen. Hän puolusti lakejaan runoissaan, ja lähti lopulta matkoille toivoen, että lakeja kunnioitettaisiin hänen poissaollessaan. Solonin lait toimivat satoja vuosia Ateenan lainsäädännön perustana. Niitä uudistettiin vasta vuosina 410–399 eaa., ja tässä muodossa ne säilyivät käytössä Ateenan demokratian loppuun saakka. Oikeudenkäyttöä uudistettiin muun muassa niin, että kenellä tahansa oli oikeus esittää syytteitä lakia rikkoneita vastaan kenen tahansa puolesta. Viranomaisten väärinkäytöksistä voitiin vedota ekklesiaan. Solon antoi areiopagille vahvat oikeudet, ja sen jäseniksi otettiin nyt kaikki entiset arkontit. Se käsitteli tärkeimmät oikeusjutut, muun muassa syytökset arkontteja itseään vastaan. Myöhempien tietojen mukaan Solon perusti myös valamiesoikeusistuimen, heliaian.[2][13][18]

Solonin valtiomuoto ei ollut vielä puhtaasti demokraattinen, mutta muutti sitä aristokratiasta kohti meritokratiaa. Vaikka poliittiset oikeudet määräytyivät varallisuuden perusteella, ihmisillä oli mahdollisuus kohota ylempään luokkaan yrittämällä ja vaurastumalla, mitä helpotti suoran tuloverotuksen puuttuminen. Kaikilla kansalaisilla oli oikeus osallistua lakien säätämiseen ekklesian kautta. Vastaavasti oikeudenkäyttö alkoi siirtyä aristokratialta kansalle, ja ylemmistä luokista valitut viranomaiset saattoivat joutua vastuuseen teoistaan. Aristokraatit luonnollisesti vastustivat uudistuksia, ja oligarkiamieliset jatkoivat demokratian haastamista koko sen historian ajan.[18][19]

Peisistratosten tyranniaMuokkaa

Pääartikkeli: Ateenan tyrannia

Solonin tekemä kompromissi yhteiskuntarakennetta uudistettaessa johti kuitenkin siihen, ettei kumpikaan osapuoli, sen enempää rikkaat kuin köyhätkään, olleet lopulta tyytyväisiä. Siinä missä aristokraatit vastustivat uudistuksia, köyhempi väestö taas halusi suuremman osan vallasta. Pian väestö jakaantui kolmeen kilpailevaan puolueeseen (stasis): tasangon väki (ts. Ateenaa ympäröivän tasangon asukkaat), jonka johtajana toimi Lykurgos; vuorten (Hymettoksen ja Pentelikonin) takaisten alueiden väki, jonka johtajana toimi Peisistratos; sekä rannikon väki, jonka johtajana toimi Alkmeonidien sukuun kuulunut Megakles.[2][20]

 
Harmodios ja Aristogeiton murhaavat tyranni Hipparkhoksen. Piirretty noin vuodelle 475–470 eaa. ajoittuvan attikalaisen stamnoksen[21] kuvituksen pohjalta.

Voittajaksi kiistassa selviytyi Peisistratos. Hän teki itsestään tyrannin vallankaappauksella vuonna 561 eaa. häntä kannattaneen kansanosan tuella. Peisistratoksen tyrannia kesti yhteensä vuoteen 527 eaa., mutta hän oli karkotettuna kahteen otteeseen, kun kahden muun puolueen kannattajat saivat yhdistettyä voimansa joksikin aikaa. Tyrannian aikana Solonin lakeja ei muodollisesti muutettu. Peisistratos lähinnä katsoi, että arkonteiksi valittiin hänen tukijoitaan, ja ympäröi itsensä henkivartijoilla.[2][20]

Peisistratoksen kuoltua häntä seurasi tyrannina hänen poikansa Hippias (tyrannina 527–510 eaa.). Hän kohtasi yhä kasvavaa vastustusta, ja monia aristokraatteja tuomittiin maanpakoon. Vuonna 514 eaa. Harmodios ja Aristogeiton yrittivät murhata Hippiaan Panathenaia-juhlilla, mutta onnistuivat surmaamaan vain tämän veljen Hipparkhoksen. Heidät surmattiin, ja myöhemmin heistä tuli ateenalaisten demokraattisia sankareita, joita muistettiin vapaustaistelijoina ja tyranninsurmaajina. Tyranninsurmaajille pystytettiin patsas vuonna 509 eaa. ja uudelleen vuonna 477 eaa., heille perustettiin oma heeros-kultti, heidän jälkeläisilleen tarjottiin ilmaiset ateriat Prytaneionissa, ja myöhemmin monet pitivät juuri heitä Ateenan tyrannian kaatajina ja Ateenan demokratian palauttajina, vaikka historiallisessa katsannossa tämä ei pidä täysin paikkaansa. Hippiaan tyranniaa kesti vielä neljä vuotta tapauksen jälkeen, ja tyrannia kukistui vasta spartalaisten sekaannuttua asiaan.[20]

Ateenasta karkotettujen aristokraattien johdossa oli Alkmeonideihin kuulunut Kleisthenes. Hän sai Delfoin oraakkelin avustuksella spartalaiset lähettämään armeijan Ateenaan Spartan kuninkaan Kleomeneen johdolla. Ateena vallattiin vuonna 510 eaa. ja Hippias sukulaisineen ja kannattajineen linnoittautui Akropoliille. Lopulta Hippias antautui, kun hänelle luvattiin turvallinen poistuminen. Tämän jälkeen hän vetäytyi sukuineen Sigeioniin.[20][22]

Kleistheneen uudistuksetMuokkaa

Heti tyrannian kukistumisen jälkeen syntyi uusi puolueriita Isagoraan ja Kleistheneen kannattajien välille. Isagoras oli alun perin ollut Hippiaan kannattaja, kunnes lopulta liittyi kapinaan. Hänet valittiin arkontiksi 508/507 eaa. Kleisthenes sai kansan enemmistön puolelleen ehdottamalla demokraattista valtiomuotoa. Isagoraalla puolestaan oli kestiystävyys Spartan kuninkaan Kleomeneen kanssa, ja hän kutsui spartalaiset jälleen apuun. Spartan armeijan avustuksella Isagoras saikin karkotetuksi paitsi Kleistheneen myös 700 tätä tukenutta perhettä. Ateenalaiset eivät kuitenkaan halunneet luopua uudesta valtiomuodostaan, vaan nousivat kapinaan ja kutsuivat Kleistheneen takaisin. Isagoras ja spartalaiset saarrettiin joksikin aikaa Akropoliille, kunnes nämä ajettiin pois.[23][22]

Kleisthenestä pidetään Ateenan demokratian varsinaisena perustajana hänen vuonna 508/507 eaa. tekemisensä uudistusten vuoksi.[23] Kleisthenes uudisti Ateenan väestön jaon. Aiemman neljän heimon sijaan kansa jaettiin nyt kymmeneen heimoon (fyle). Jokaiselle uudelle heimolle muodostettiin oma kultti, joka perustui sen omaan eponyymiin heerokseen.[23]

Jokainen heimo jaettiin edelleen kolmeen kolmannekseen (trittys), joita oli näin yhteensä 30. Kansa jaettiin myös yhteensä 139 demokseen, jotka vastasivat Ateenan kaupunginosia tai Attikan maaseudun kyliä tai kyläkuntia, niin että jokaiseen trittykseen kuului yleensä useampia demoksia, ja jokaiseen fyleen demoksia eri puolilta Attikaa. Tämän tarkoituksena oli vanhoihin heimoihin ja maantieteeseen perustuneiden klikkien purkaminen.[23]

Kleisthenes perusti myös uuden 500-miehisen neuvoston (bule) vanhan 400-miehisen sijaan. Nyt neuvostoon tuli 50 jäsentä jokaisesta kymmenestä uudesta heimosta. Neuvosto kokoontui sitä varten kehitetyn kalenterin mukaan. Se jakoi aurinkovuoden kymmeneen prytaneiaan.[23]

Kenties tunnetuin Kleistheneen uudistuksista oli ostrakismin kehittäminen. Ostrakismin ideana oli se, että ateenalaiset saattoivat äänestää jonkin kansalaisen karkotettavaksi maanpakoon vaikka tämä ei olisi syyllistynytkään mihinkään rikokseen. Tarkoituksena oli estää ketään henkilöä nousemasta sellaiseksi, että tämä voisi yrittää vallankaappausta ja tyrannian perustamista. Uudistus perustui todennäköisesti Kleistheneen omiin kokemuksiin puolueriidoista. Menetelmästä käytettiin nimitystä ostrakismi, koska äänestyksessä käytettiin apuna ruukunsirpaleita (ostraka), joihin maanpakoon äänestetyn nimi kirjoitettiin.[23]

VarhaisdemokratiaMuokkaa

Uusi demokratia joutui puolustamaan itseään heti vuonna 507/506 eaa., sillä Kleomeneen johtama Spartan armeija palasi tuolloin, ja spartalaisiin olivat liittyneet paitsi peloponnesolaisliitto myös boiotialaiset ja khalkislaiset. Lopulta spartalaiset kuitenkin vetäytyivät korinttilaisten sekä Spartan toisen kuninkaan Demaratoksen vastustuksen vuoksi. Ateenalaiset voittivat muut hyökkääjät.[22] Herodotos piti voittoa uuden valtiomuodon ja sen tuoman tasavertaisuuden ansiona: ”niin kauan kuin ateenalaisia hallitsivat itsevaltiaat, eivät he sota-alalla olleet ketään naapuriansa etevämpiä [...] mutta vapauduttuaan kukin osoittautui alttiiksi, koska toimi omaksi hyväkseen”.[24]

Vuonna 501 eaa. Ateenan armeijan ja laivaston ylipäällikkyys siirrettiin arkontteihin kuuluneelta polemarkilta kymmenelle strategokselle eli kenraalille.[2] Strategoksesta kehittyi 400-luvun eaa. kuluessa poliittisesti vaikutusvaltainen virka, sillä näiden vastuulle päätyi myös ulkopolitiikka.[25]

Vuonna 490 eaa. Ateenan armeija voitti persialaiset Marathonin taistelussa Miltiadeen johdolla. Vain vuotta myöhemmin Miltiades hävisi poliittisessa oikeudenkäynnissä ja kuoli vankilassa. Seuraavat kymmenen vuotta Ateenan poliittisen elämän keskeinen hahmo oli Themistokles. Hän sai 480-luvulla eaa. karkotettua ostrakismien avulla joukon vastustajiaan. Vaikka jo Kleisthenes oli säätänyt ostrakismin, sitä sovellettiin ensimmäisen kerran siis vasta nyt 20 vuotta myöhemmin.[23]

Ensimmäinen ostrakismilla karkotettu oli Hipparkhos, aiempien tyrannien sukulainen, vuonna 487 eaa. Vuonna 486 eaa. karkotettiin Megakles; vuonna 484 eaa. Perikleen isä Ksanthippos; ja vuonna 482 eaa. Aristeides ”Oikeamielinen”. 400-luvulla eaa. ostrakismia käytettiin yhteensä 15 kertaa, viimeisen kerran noin vuonna 417–415 eaa., jolloin karkotettiin demagogi Hyperbolos. Käytäntöä ei koskaan virallisesti kumottu, mutta 300-luvulle eaa. tultaessa se oli muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi.[23]

Ostrakismien suuri määrä 400-luvulla eaa. liittyi kahteen ateenalaisten tuntemaan pelkoon: ensiksi pelkoon siitä, että tyrannit voisivat päästä takaisin valtaan; ja toiseksi persialaisten pelkoon. Tämän vuoksi ensimmäiset karkotukset sijoittuvat persialaissotien aikaan. Nämä pelot liittyivät toisiinsa sikäli, että Sigeioniin paenneella Hippiaalla oli suhteita Persian hoviin.[23]

Themistokles aloitti myös Ateenan rakentamisen merivallaksi. Vuonna 493/492 eaa. hän sai arkonttina ateenalaiset linnoittamaan Pireuksen sataman; vuonna 483/482 eaa. hän taivutteli ateenalaiset rakennuttamaan 100 sotalaivaa Laureionin Maroneiasta löydetyn kaivoksen tuotoilla. Vuonna 480 eaa. hän sai ateenalaiset vetäytymään Persian hyökkäyksen lähestyessä Attikan maaseudulta ja kohtaamaan vihollisen merellä; Salamiin meritaistelu oli suuri voitto.[23]

Kaikkien voittojen jälkeen Themistokles kohtasi kuitenkin Miltiadeen kohtalon ja joutui maanpakoon Aristeideen ja Kimonin, Miltiadeen pojan, vaikutuksesta. Hänet ostrakisoitiin vuonna 471 eaa. Joitakin vuosia myöhemmin hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan, koska hän oli läheisissä suhteissa persialaisten kanssa.[23]

Vuodesta 487/486 eaa. yhdeksän arkonttia alettiin valita arpomalla ennalta äänestämällä muodostetusta kahden ylimmän luokan miesten luettelosta. Seurauksena areiopagin, joka koostui entisistä arkonteista, jäsenyys alkoi ajan kuluessa muuttua sattumanvaraisemmaksi otannaksi ylimmistä luokista, sen sijaan, että neuvosto olisi koostunut luokkien kaikkein merkittävimmistä jäsenistä. Tämä loi pohjaa areiopagin vallan vähentämiselle hieman myöhemmin.[2][26]

Efialteen uudistuksetMuokkaa

 
Demokratian henkilöitymä kruunaa Demoksen eli kansan henkilöitymän. Reliefi tyrannianvastaisen lakitekstin käsittävässä stelessä noin vuodelta 337/336 eaa. Antiikin Agoran museo.

Persialaissotien ja Salamiin meritaistelun voiton myötä Ateena kehittyi laivastomahdiksi. Tämä vaikutti myös poliittisiin voimasuhteisiin, sillä hopliittiarmeija oli koostunut keskimmäisten yhteiskuntaluokkien miehistä, kun taas paljon soutajia tarvinnut laivasto koostui alimman thetes-luokan miehistä. Seurauksena tämän luokan jäsenet alkoivat vaatia itselleen enemmän poliittisia oikeuksia. Samalla persialaisista saadun voiton jälkeen perustetun Deloksen meriliiton asioiden hoitaminen toi bulelle ja ekklesialle entistä enemmän töitä, joten niiden valta alkoi kasvaa.[26]

Demokratian laajentamista vaatineet piirit tekivät ekklesiassa joukon uudistuksia Efialteen johdolla vuonna 462/461 eaa. sillä aikaa, kun Kimonin johtama Ateenan armeija oli Spartassa auttamassa spartalaisia heloottikapinan kukistamisessa. Ateenan hopliittiarmeijaan kuului tuolloin noin 4 000 miestä, minkä seurauksena köyhemmällä väestöllä oli sillä aikaa enemmistö ekklesiassa. Efialteen ohella demokraatteja edustivat muun muassa nuori Perikles sekä muutoin tuntematon Arkhestratos.[26][27]

Uudistuksissa areiopagin valtaa vähennettiin huomattavasti, ja sen vanhat valtaoikeudet siirrettiin demokraattisesti valituille elimille ekklesialle, bulelle ja heliaialle. Areiopagille jäivät lähinnä murhatapaukset, joissa uhri oli Ateenan kansalainen. Hieman myöhemmin 458/457 eaa. arkontin virka avattiin myös zeugitai-luokalle, toisin sanoen se oli nyt avoin kolmelle ylimmälle luokalle.[26][27] Tämä vähensi samalla ajan kuluessa aristokratian otetta areiopagista.

Samalla oikeusjärjestelmää uudistettiin niin, että oikeustapauksia varten perustettiin lyhytikäisiä oikeusistuimia, joihin valittiin arvalla yli 30-vuotiaita jäseniä kunkin oikeustapauksen hoitamista varten. Tämä teki käytännössä mahdottomaksi vaikuttaa oikeuden päätöksiin lahjomalla, sillä kukin oikeustapaus hoidettiin yhdessä päivässä, ja valamiehiä oli kussakin oikeusistuimessa sadoista jopa tuhansiin.[27]

RadikaalidemokratiaMuokkaa

Ateenan 400-luvun eaa. puolivälin demokratiaa kaikkien edellä mainittujen muutosten jälkeen on kutsuttu radikaalidemokratiaksi. Se oli luonteeltaan hyvin egalitaristista. Kaikilla vapailla miehillä oli oikeus osallistua lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon ekklesiassa, ja kokouksiin osallistuttiin laajalti. Suurin osa viroista täytettiin arpomalla vuoden kausiksi. Niistä viroista, joiden haltijat valittiin vuotuisilla äänestyksillä, kuten stretegosten tehtävät, kilpailtiin. Kaikilla kansalaisilla oli yhteiset oikeudet lain edessä. Asioista päätettiin enemmistöpäätöksillä, mutta samaan aikaan yksilönvapauksia suojeltiin.[28]

Radikaalidemokratiaan kuului myös se, että kokouksista alettiin maksaa palkkaa, jotta myös köyhemmällä kansalla olisi mahdollisuus osallistua kokouksiin. Tämä sai alkunsa Perikleen aloitteesta noin 460-luvulla eaa., kun palkkaa alettiin maksaa heliaian ja bulen kokouksista. Myöhemmin palkkaa alettiin maksaa myös ekklesian kokouksiin osallistumisesta.[2]

Ateenan demokratia tuotti tällaisena kansalaisuuden omaaville paljon poliittisia ja muita oikeuksia, jotka olivat aikanaan poikkeuksellisia. Tämän vuoksi kansalaisuus haluttiin rajata tiukemmin. Kansalaisuuslakeja muutettiin vuonna 451 eaa. Perikleen johdolla niin, että kansalaisuuden saivat vain ne lapset, joiden kummatkin vanhemmat olivat Ateenan kansalaisia. Jonkin aikaa lakimuutoksen jälkeen kansalaisuusluettelot tarkastettiin ja niistä poistettiin henkilöitä, jotka olivat saaneet kansalaisuuden vääryydellä. Lakimuutos teki ateenalaisuudesta jotain vielä aiempaa erityisempää ja samalla nosti ateenalaisten naisten asemaa. Samalla se vähensi edelleen aristokratian asemaa, sillä erityisesti näillä oli ollut tapana ottaa puolisoita ylimystösukujen välisissä naimakaupoissa Ateenan ulkopuolelta.[29]

Oligarkkiset kumouksetMuokkaa

Peloponnesolaissodan huono sujuminen ja lopulta sodassa vuonna 404 eaa. kärsitty tappio kasvattivat demokratian vastustusta. Oligarkiaa kannattaneet piirit onnistuivat kumoamaan demokratian ja perustamaan kaupunkiin oligarkkisen hallinnon kaksi kertaa, kummallakin kerralla muutaman kuukauden ajaksi. Ensin vuonna 411 eaa. perustettiin niin kutsuttu neljänsadan oligarkia, joka loppuvaiheessaan 411/410 eaa. muuntui maltillisemmaksi niin kutsutuksi viidentuhannen oligarkiaksi. Heti sodan jälkeen 404/403 eaa. toimi puolestaan radikaalioligarkkinen niin kutsuttu kolmenkymmenen tyrannin hallinto, joka sekin kesti jälleen vain muutamia kuukausia.[2]

Demokratian palauttaminen ja uudistaminenMuokkaa

Demokratia palautettiin uudistetussa muodossa vuonna 403/402 eaa. Monet uudistukset esitettiin paluuna ”aikaisempien sukupolvien” tai Solonin valtiomuotoon, ja ne ottivat etäisyyttä radikaalidemokratian aikaisiin käytäntöihin. Kaikki lainsäädäntö siirrettiin ekklesialta 6 000 miehen kokoukselle, joka toimi sekä lainsäätäjinä (nomothetai) että tuomareina (dikastai). Vuonna 355 eaa. kyseiselle elimelle siirrettiin myös kaikki poliittiset oikeudenkäynnit. 330-luvulla eaa. perustettiin eräänlainen valtiovarainministerin virka (ho epi tē dioikēsei). Tämän kausi kesti neljä vuotta, ja hänet voitiin valita virkaan uudelleen. Kaksitoista vuotta Ateenan tosiasiallisena johtajana toimi Lykurgos.[2]

Demokratia päättyi, kun Makedonia voitti Ateenan ja sen liittolaiset Lamian sodassa vuonna 322/321 eaa. Voittonsa jälkeen makedonialaiset lakkauttivat demokratian ja perustivat sen tilalle oligarkkisen hallinnon.[2]

InstituutiotMuokkaa

Seuraavassa kuvataan Ateenan poliittiset instituutiot klassisen kauden loppupuolella, tarkemmin Demostheneen aikana noin 355–322 eaa., jolta ajalta ne tunnetaan parhaiten.

EkklesiaMuokkaa

Pääartikkeli: Ekklesia
 
Ekklesian puhujankoroke eli bēma Pnyks-kukkulalla.

Ekklesia oli Ateenan kansankokous, joka oli kaupunkivaltion ylin päätöksiä tekevä elin ja vastasi näin nykyisiä parlamentteja. Se toimi suoran demokratian kautta, ja sen kokoontumisiin saivat ottaa osaa kaikki miespuoliset yli 20-vuotiaat kansalaiset. Ekklesia osallistui lakien säätämiseen sekä teki päätökset kaikissa tärkeimmissä valtion asioissa. Se päätti muun muassa sodasta ja rauhasta, liittolaissopimuksista, valtion raha-asioista, strategosten ja monien muiden virkamiesten valinnasta sekä ostrakismista.[30][31]

Ekklesia kokoontui noin 40 kertaa vuodessa, klassisella kaudella yleensä Pnyks-kukkulalla. Sen kokouksiin osallistui tyypillisesti noin 6 000 miestä Ateenan noin 30 000–60 000 kansalaisesta. Se sai käsitellä vain bulen ja prytanien sille muodostaman esityslistan mukaisia asioita. Jokainen sai osallistua keskusteluun yhdellä puheenvuorolla, jonka jälkeen asioista äänestettiin yleensä käsiäänestyksellä. Päätökset tehtiin yksinkertaisen enemmistön perusteella. Todellisuudessa kokouksessa puhuminen vaati puhujantaitoja, mikä vaikutti retoriikan kehitykseen ja reettorien ammattikunnan syntyyn. Usein kokouksissa puhuivatkin lähinnä kansanjohtajiksi kohonneet merkkimiehet. Päätökset olivat sitovia, mutta kansankokous saattoi myöhemmin muuttaa mieltään.[30][31][1]

BuleMuokkaa

Pääartikkeli: Bule
 
Buleuterionin rauniot Agoran arkeologisella alueella.

Bule oli Ateenan neuvosto, johon kuului demokratian kaudella 500 miestä, 50 jokaisesta kymmenestä fylestä eli heimosta. Bule kokoontui joka päivä juhlapäiviä lukuun ottamatta. Näin vuodessa oli noin 275 istuntopäivää. Bulen tehtäviin kuului ekklesian kokousten esityslistojen muodostaminen sekä tehtyjen päätösten toimeenpano, ja se vastasi näin monin tavoin nykyisiä hallituksia. Bulella oli myös jonkin verran itsenäistä päätöksentekovaltaa sekä suuri määrä erilaisia hallinnollisia tehtäviä, joita varten sillä oli useita erikoistuneita toimikuntia. Bulen kokoontumispaikkana toimi Agoralla sijainnut Buleuterion.[32][33]

PrytanitMuokkaa

Pääartikkeli: Prytanit
 
Prytaneiden käyttämän Tholos-rakennuksen rauniot Agoran arkeologisella alueella.

Prytanit olivat bulen virkamiehiä, joiden tehtävänä oli päivystäminen, valtion juoksevien asioiden hoitaminen sekä ekklesian koollekutsuminen säännöllisesti tai tarvittaessa. Prytaneina toimivat kerrallaan yhden fylen bule-edustajat, toisin sanoen 50 miestä bulen 500 miehestä. Prytanikausia varten vuosi oli jaettu kymmeneen prytaneiaan (n. 36–39 päivää). Prytanien puheenjohtaja eli epistatēs vaihtui päivittäin arpomalla, ja tehtävän hoitaja oli yhden päivän käytännössä eräänlainen valtionpäämies tai pääministeri. Prytanit päivystivät Agoralla sijainneessa Tholoksessa.[33][34]

StrategoksetMuokkaa

Pääartikkeli: Strategokset

Strategokset eli kenraalit olivat Ateenan armeijan ylimpiä komentajia. Näitä oli kerrallaan kymmenen, ja nämä toimivat vuorotellen ylipäällikkönä. Sotaretkille osallistui kerrallaan yleensä vain osa strategoksista. Tehtävän merkityksen vuoksi strategokset valittiin äänestämällä ehdokkaista, ei tyypilliseen tapaan arpomalla.[35][36][25]

ArkontitMuokkaa

Pääartikkeli: Arkontit

Arkontit olivat muodollisesti valtion ylimpiä virkamiehiä. Näiden tehtävät periytyivät varhaisemmilta Ateenan kuninkailta. Demokratian kaudella heidän tehtäviinsä kuuluivat lähinnä lakien ja oikeudenmukaisuuden valvominen sekä ylimpinä pappeina toimiminen kaupunkivaltion kulteissa. Arkontteja oli yhdeksän. Tärkein arkontti oli eponyymi arkontti, johon pelkällä arkontin nimellä yleensä viitataan. Toinen oli kuningasarkontti eli basileus, joka peri kuninkaan uskonnollisen aseman. Kolmas arkontti oli polemarkki eli sotapäällikkö, joka peri kuninkaan aseman armeijan komentajana. Tämänkin asema oli demokratian kaudella lähinnä muodollinen strategosten hoitaessa tehtävää. Lisäksi arkontteihin luettiin kuusi alempaa arkonttia, thesmothetai.

AreiopagiMuokkaa

Pääartikkeli: Areiopagi
 
Areiopagin neuvoston kokoontumispaikalle eli Areiopagin kukkulalle johtavat portaat.

Areiopagin neuvosto oli Ateenan ylempi neuvosto. Se periytyi todennäköisesti Ateenan kuninkaan apuna olleesta kaupungin vanhimpien neuvostosta. Demokratian kaudella sen jäseniä olivat kaikki entiset arkontit elinikäisesti. Se oli eräänlainen lakien ja valtion moraalin ylin vartija, jollaisena sitä on verrattu parlamentin ylähuoneeseen ja perustuslakituomioistuimeen. Klassisella kaudella sille kuuluivat kuitenkin lähinnä uskonnolliset asiat ja murhaoikeudenkäynnit. Neuvosto kokoontui sille nimen antaneella Areiopagin kukkulalla.

HeliaiaMuokkaa

Pääartikkeli: Heliaia

Heliaia oli Ateenan tärkein valamiesoikeusistuin, joka toimi vetoomustuomioistuimena siviilijutuissa ja ensimmäisenä oikeusasteena rikosjutuissa. Heliaiassa oli 6 000 jäsentä eli heliastia, 600 jokaisesta fylestä. Jäsenet valittiin kaikkien niiden 30-vuotta täyttäneiden miespuolisten kansalaisten joukosta, joilla ei ollut verovelkoja. 6 000 heliastin joukosta arvottiin kymmenen 500 valamiehen ryhmää, joista jokainen hoiti yhden oikeustapauksen kerrallaan; näin 1 000 miestä jäi yli varamiehiksi. Tärkeimmissä oikeustapauksissa valamiehiä saattoi olla enemmän.[37][38]

Heliaia kokoontui Agoralla. Oikeudenkäynneissä syyttäjät syyttivät ja syytetyt puolustivat itseään itse pitämällään puheella, joskin kummassakin tapauksessa puhe saattoi olla ostettu ammattimaiselta puheidenkirjoittajalta. Tämän jälkeen tuomioista äänestettiin ilman erillisiä tuomareita tai lakimiehiä.[27] Ateenassa oli varsinaisen heliaian lisäksi myös useita muita valamiesoikeusistuimia, joita kutsuttiin heliastisiksi oikeusistuimiksi.[38]

Muita piirteitäMuokkaa

OstrakismiMuokkaa

Pääartikkeli: Ostrakismos

Ostrakismos eli ostrakismi oli erityinen äänestys, jonka perusteella kuka tahansa kansanvallan uhkaajaksi katsottu voitiin tuomita kymmeneksi vuodeksi maanpakoon eli karkotetuksi Ateenasta. Karkotus ei ostrakismin tapauksessa ollut rangaistus mistään tehdystä rikoksesta, vaan sillä pyrittiin estämään valtiorikokset ennalta.[39][40]

Ostrakismin otti käyttöön ateenalainen Kleisthenes osana tekemäänsä valtiomuodon uudistusta vuonna 508/507 eaa. Tarkoitus oli estää ketään nousemasta enää toiste tyranniksi Peisistratoksen tavoin. Ostrakismin perusteella karkotettiin useita merkittäviä valtiomiehiä, kuten Aristeides, Themistokles ja Kimon. Ensimmäinen karkotus lain perusteella tapahtui vuonna 487 eaa. ja viimeinen vuonna 416 eaa., jonka jälkeen laki muuttui käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi.[39][40]

Ostrakismi oli kaksivaiheinen prosessi. Ensin kansankokouksen kokouksessa äänestettiin tavallisella käsiäänestyksellä ostrakismin järjestämisestä. Mikäli ostrakismi haluttiin järjestää, tämä tapahtui noin kaksi kuukautta myöhemmin Agoralla. Kansalaiset järjestäytyivät heimoittain ja äänestivät jättämällä ruukunsirpaleen, johon oli kirjoitettu karkotettavan nimi. Sirpaleet laskettiin, ja vain jos joku sai vähintään 6 000 karkotusääntä, karkotettiin se, joka sai eniten ääniä. Karkotus pantiin toimeen kymmenen päivän kuluessa ja se kesti kymmenen vuotta.[23]

LähteetMuokkaa

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Hansen, Mogens Herman: The Athenian Democracy in the Age of Demosthenes: Structure, Principles, and Ideology. University of Oklahoma Press, 1991. ISBN 0806131438.
  • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Cartwright, Mark: Athenian Democracy Ancient History Encyclopedia. Viitattu 21.1.2019.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q Hansen 2004, s. 628–632.
  3. Ancient Greek Democracy History.com. Viitattu 21.1.2019.
  4. a b c d e f g h Camp, John & Fisher, Elizabeth: Exploring The World of the Ancient Greeks, s. 120–123. Otava, 2002. ISBN 951-1-19249-3.
  5. Thukydides: Peloponnesolaissota 2.15.2; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Theseus 3.1.
  6. Martin, Thomas R.: Theseus and Democracy at Athens An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  7. a b Martin, Thomas R.: The Institutions of Incipient Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  8. a b c d Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”ATHENS Attica, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  9. a b c d e Hansen 1991, s. 27–29.
  10. a b Peck, Harry Thurston: Archōn Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 5.11.2018.
  11. a b Martin, Thomas R.: The Athenian Population in the Dark Age An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  12. a b Martin, Thomas R.: The Beginnings of Athenian Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  13. a b c d e f g Hansen 1991, s. 29–32.
  14. a b c Blackwell, Christopher W.: A Reformer and a Tyrant The Development of Athenian Democracy. Stoa.org. Viitattu 21.1.2019.
  15. a b c Martin, Thomas R.: The Laws of Draco An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  16. a b Martin, Thomas R.: Economic Crisis and Subsistence Agriculture An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  17. a b c Martin, Thomas R.: The Reforms of Solon An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  18. a b Martin, Thomas R.: Solon and Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  19. Martin, Thomas R.: Opposition to Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  20. a b c d Hansen 1991, s. 32–33.
  21. Stamnos: Harmodios and Aristogeiton Martin von Wagner Museum, Würzburg.
  22. a b c Overthrow and Revolution Excavations in the Athenian Agora. The American School of Classical Studies. Viitattu 18.2.2018.
  23. a b c d e f g h i j k l Hansen 1991, s. 33–36.
  24. Herodotos: Historiateos 5.78. Suomennos Edvard Rein; kieliasua nykyaikaistettu.
  25. a b Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Strategus”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio.
  26. a b c d Hansen 1991, s. 36–37.
  27. a b c d Martin, Thomas R.: The Reforms of Ephialtes An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  28. Martin, Thomas R.: Athenian Radical Democracy An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  29. Martin, Thomas R.: The Citizenship Law of Pericles An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 21.1.2019.
  30. a b Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”ekklesia”, s. 144–145.
  31. a b Peck, Harry Thurston: Ecclesia Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  32. Boule Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.1.2019.
  33. a b Peck, Harry Thurston: Boulé Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  34. Hansen 1991, s. 250–255.
  35. Stratēgoi Oxford Reference. Viitattu 21.1.2019.
  36. Peck, Harry Thurston: Stratēgus Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  37. Castrén & Pietilä-Castrén 2000, ”heliaia”, s. 204.
  38. a b Peck, Harry Thurston: Dicastes Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.
  39. a b Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 1021. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  40. a b Peck, Harry Thurston: Ostracismus Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 21.1.2019.

Aiheesta muuallaMuokkaa