Wikipedia

Tyrannia antiikin Kreikassa

Tyrannia (m.kreik. τυραννίς, tyrannis) eli yksinvalta oli antiikin Kreikassa yksi kolmesta tärkeimmästä polisten eli kaupunkivaltioiden valtiomuodoista demokratian ja oligarkian ohella. Siinä valta oli yhdellä henkilöllä, tyrannilla (τύραννος, tyrannos).[1][2][3][4]

Antiikin Kreikan
valtiomuodot
Hallitsee
yhteiseksi eduksi omaksi edukseen
Hallitsi-
joiden
lkm 		yksi Basileia Tyrannia
vähemmistö Aristokratia Oligarkia
enemmistö Demokratia Okhlokratia

Tyrannit nousivat yleensä valtaan köyhempien kansanryhmien tuella rikkaita aristokraatteja vastaan. Tyrannien ”kulta-aikaa” manner-Kreikassa ja saarilla oli arkaainen kausi 600–500-luvuilla eaa. Erityisesti Sisiliassa tyrannia säilyi aina 200-luvulle eaa. saakka.[4] Platon ja Aristoteles pitivät tyranniaa turmeltumana basileiasta eli monarkiasta. Tyrannia edusti heille huonoa yhden ihmisen hallintoa omaksi edukseen, siinä missä monarkia tarkoitti hyvää yhden ihmisen hallintoa kaikkien eduksi.[3] He katsoivat myös, että demokratiakin voi taantua tyranniaksi, jos sille ei aseteta mitään rajoja.[5]

Historia muokkaa

Tyrannioiden synty muokkaa

Kreikan herooisella ajalla kaikki kreikkalaiset valtakunnat olivat monarkioita. Kuningas toimi sekä pappina, tuomarina että sotapäällikkönä. Kreikan niin kutsuttuina pimeinä vuosisatoina eli protogeometrisella ja geometrisella kaudella kuninkuudet hylättiin tai kuninkaiden valtaa ainakin rajoitettiin eri syistä. Syitä olivat mahdollisesti muun muassa varhaisempien yhdyskuntien hajaantuminen ja pieneneminen, yhteiskunnalliset levottomuudet, kaikkien kohtaama elintason lasku sekä muuttoliikkeet ja siirtokuntien perustaminen. Perinnölliset kuninkuudet muuttuivat vaalikuninkuuksiksi, ja kuninkaiden aikaisemmat tehtävät jaettiin useammille henkilöille. Muut ylhäiset suvut saivat saman aseman kuin kuninkaalliset suvut, ja tämän seurauksena suurimmassa osassa varhaisia poliksia valtiomuoto kehittyi aristokratiaksi tai oligarkiaksi, vaikka niitä ei vielä kutsuttukaan näillä nimillä.[4]

Nämä oligarkiat eivät kuitenkaan pystyneet tuottamaan yhteiskunnallista vakautta ja onnellisuutta. Ylimyssuvut kilpailivat usein keskenään vallasta ja polkivat niiden asemaa, joiden katsoivat olevan syntyperäisesti itsensä alapuolella. Alemmat luokat alkoivat usein kaivata varhaisempaa yksinvaltaista hallintomuotoa, ja saattoivat tukea ketä tahansa, joka pyrki palauttamaan sellaisen. Tämä tarjosi tilaisuuksia valtaannousuun kunnianhimoisille miehille, jotka pystyivät esiintymään suurten kansanryhmien edustajana. Onnistumista helpotti se, jos tällainen henkilö oli itse muinaisen kuninkaallisen suvun jälkeläinen. Esimerkiksi Ateenan tyrannian perustanut Peisistratos oli kuningas Kodroksen sukua.[4][6]

Tämä johti siihen, että useissa kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa kehittyi tietynlainen monarkian muoto, tyrannia (tyrannis), eli yksinvaltius, jossa hallitsija ei ollut laillisessa vastuussa kenellekään. Alemmat kansanryhmät pitivät tätä usein ainakin alussa hyvänä vaihtokauppana kärsittyään oligarkiahallinnon aikana.[4]

Kaikki tyranniat eivät kuitenkaan olleet kansan enemmistön tukemia. Joskus ylimystö nosti tyrannin valtaan ajamaan omia etujaan. Esimerkiksi kansan Syrakusasta pois ajamat gamoroit siirtyivät ensin Gelaa ja Kamarinaa hallinneen Gelonin suojiin ja sitten auttoivat tätä nousemaan Syrakusan tyranniksi.[4]

Joissakin tapauksissa keskenään kilpailleet yhteiskuntaryhmät valitsivat keskuudestaan voimakkaan miehen, jolla oli laajojen piirien luottamus, ja antoivat tälle kaiken vallan kokonaan tai rajoitetuksi ajaksi. Tällaisesta henkilöstä käytettiin nimitystä aisymnētēs (αἰσυμνήτης). Nämä tulee kuitenkin erottaa varsinaisista tyranneista, joita ei valittu äänestämällä, vaan jotka saivat vallan usein jonkinlaisessa vallankaappauksessa tai väkivaltaisessa tapahtumassa, kuten luomalla ympärilleen henkivartijoiden joukon tai kaappaamalla haltuunsa kaupungin akropoliin. Samalla tavalla tyrannit tulee erottaa aidoista kuninkaista, joiden valta ei perustunut vallananastukseen vaan perittyyn asemaa.[4]

Tyrannioiden kulta-aika muokkaa

Varhaisia tyranneja oli Orthagoras, joka perusti Sikyonin tyrannian noin vuonna 672 eaa. Tämän lähes sata vuotta hallinneen tyrannian myöhempiin edustajiin kuului esimerkiksi Kleisthenes Sikyonlainen, joka oli ateenalaisen Kleistheneen isoisä. Tunnetuimpia varhaisia tyranneja on Kypselos, joka sai vallan Korintissa ajamalla bakkhiadit pois kaupungista vuonna 656 eaa.[4] Bakkhiadit olivat tehneet kaupungista taloudellisesti kukoistavan, mutta hallinneet väkivaltaisesti. Kypselos, joka oli itse bakkhiadeja äitinsä puolesta, nautti suosiota ”kansanmiehenä”, ja valtaan päästyään nujersi muun aristokratian. Kaupunki jatkoi kukoistustaan Kypseloksen aikana. Hänen kuoltuaan tyrannina jatkoi hänen poikansa Periandros,[7] joka luettiin Kreikan seitsemän viisaan joukkoon.[8]

Muita varhaisia tyranneja olivat Pantaleon Pisalainen, joka sai Olympian kisat kotikaupungilleen elisläisiltä noin vuonna 644 eaa.; sekä Theagenes Megaralainen, joka oli ateenalaisen Kylonin appi. Ateenalainen Peisistratos, joka yritti nousta tyranniksi ensimmäisenä kerran vuonna 561 eaa., karkotettiin kahdesti ja sai lopulta valtansa vakiinnutettua vuonna 546 eaa., oli poikineen manner-Kreikan viimeisiä tyranneja.[4][9]

Sisiliassa, jossa tyranniat erityisesti kukoistivat, varhaisista tyranneista tärkeimpiä olivat Falaris Akragaslainen, joka nousi valtaan vuonna 568 eaa.; Theron Akragaslainen; Gelon, joka voitti karthagolaiset yhdessä Theronin kanssa vuonna 480 eaa.; sekä Gelonin veli Hieron. Egeanmeren saarilla vaikuttivat erityisesti Lygdamis Naksoslainen ja Polykrates Samoslainen. Miletoksessa vaikuttivat puolestaan Histiaios ja Aristagoras, vaikkakaan nämä eivät tarkemmin ottaen olleet varsinaisia tyranneja vaan liittyivät Persian hallintoon.[4]

Tyrannioiden taantuminen muokkaa

Tyrannioiden taantumiseen vaikuttivat muun muassa joidenkin tyrannien oma käytös, kuten korruptio, joutilas ylellisyys, hallinnon väkivaltaisuus ja erilaiset ylilyönnit. Joidenkin tyrannien huono käytös saattoi kaikki tyrannit huonoon maineeseen. Tyranniaa ei useinkaan pystytty periyttämään menestyksellisesti isältä pojalle: vaikka isä olikin toiminut tyrannina hyvin, poika ei usein noudattanut esimerkkiä. Vain harvat tyranniat jatkuivat yli kolmen sukupolven.[4]

Samaan aikaan kansan itsetunto nousi ja ihmiset alkoivat keskustella eri valtiomuotojen eduista, mikä johti vaatimuksiin demokratiasta. Manner-Kreikassa Sparta vaikutti monen tyrannin karkottamiseen, sillä vaikka se ei ollut puhdas demokratia, vaan hallinnoltaan yhdistelmä oligarkiaa, demokratiaa ja monarkiaa, tyrannia oli monella tavalla kauhistus sen perinteiselle doorilaiselle valtiomuodolle eikä kaupungissa harvoina ollut koskaan tyranniaa. Toisaalta Sparta halusi kasvattaa valtapiiriään, ja tyrannien kaataminen oli hyvä tapa näyttäytyä positiivisessa valossa.[4][6]

Tyrannioiden kaatumisen jälkeen useimmat doorilaiset kaupungit kehittyivät oligarkioiksi, joonialaiset demokratioiksi.[4] Tyrannia säilyi kuitenkin erityisesti Sisiliassa. Sen myöhempien aikojen tyranneista merkittävimpiä olivat Syrakusan Dionysios I ja Dionysios II[4] sekä Hieron II, joka otti kuninkaan arvonimen ottaakseen etäisyyttä tyranniaan. Dionysios I nousi valtaan sotapäällikkönä vuonna 406 eaa. aikana, jolloin pelättiin Karthagoa. Hallittuaan 38 vuotta hän siirsi vallan pojalleen Dionysios II:lle, joka oli kaikin tavoin isäänsä huonompi hallitsijana. Dion karkotti Dionysioksen, mutta tämä nousi myöhemmin takaisin valtaan. Lopulta hänet kukisti Timoleon, joka palautti vapauden Sisilian kaupungeille.[4]

Kreikkalaisten tyrannioiden luonne muokkaa

Tyrannia ja kuninkuus erosivat toisistaan ennen kaikkea nimen ja vallan alkuperän kautta, ei sen kautta, kuinka henkilö käytti valtaansa. Tyrannit olivat itse usein taustaltaan aristokraattisia, mutta nojautuivat suurten kansanryhmien tukeen. Tyrannin valta ei aina ollut täysin ehdotonta, ja kuninkaalla saattoi olla jopa enemmän valtaa. Tyrannioissa tyrannilla ei yleenä ollut kuninkaan arvonimeä, vaikkakin jotkut tyrannit saattoivat ottaa tällaisen nimen. Tyranniat eivät olleet myöskään perinnöllisiä kuninkuuksia, vaikkakin yleensä valta alettiin käytännössä periyttää isältä pojalle tai muulle sukulaiselle.[4][6]

Kreikkalaista tyranniaa luonnehti ennen kaikkea se, että sitä eivät sitoneet mitkään lait, eikä sen vallankäytölle ollut muitakaan rajoitteita minkään muun auktoriteetin taholta. Sitä rajoittivat lähinnä tyrannin oma luonne ja suhtautuminen, pelko tai ajan henki. Tyrannit saattoivat pitää aiemmat lait voimassa ja tukea näin yhteiskunnan vakautta. Tyrannit pitivät tarkasti silmällä erityisesti ylimystöä ja rikkaita, ja lähettivät näitä usein maanpakoon tai jopa surmauttivat näitä. Tyranneilla oli usein ulkomaisista palkkasotilaista koostunut henkivartiosto, joiden avulla nämä hallitsivat kansaa kotikaupungissaan. Tyrannit ryhtyivät kuitenkin vain harvoin sotiin, etteivät antaisi kansalle tilaisuutta tehdä kansannousu tyrannin ollessa poissa sotaretkellä.[4][6]

Kreikkalaisten tyrannien valta ei alun perin ollut erityisen julmaa, eikä nimeen liittynyt ainakaan alussa samanlaisia mielleyhtymiä vallan väärinkäytöstä kuin nykyään. Useita tyranneja kiitettiin hyvästä ja maltillisesta hallinnosta. Myöhempinä aikoina, kun tyrannit eivät enää olleet yhtä yleisiä, tyrannin nimestä tuli moite samalla tavalla kuin kuninkaan (rex) nimestä Roomassa.[4]

Tyrannit pyrkivät usein kehittämään taloutta, ja monissa kaupungeissa tyrannian aika oli tässä mielessä suurta kukoistuskautta ainakin aikaisempaan verrattuna. Tässä kunnostautuivat erityisesti Kypselos ja Peisistratos.[7][9] Tyrannit aloittivat usein suuria rakennushankkeita toisaalta oman maineensa ikuistamiseksi, toisaalta kansan pitämiseksi työllistettynä. Monet kaikkein suurimmat temppelihankkeet olivat tyrannien alullepanemia. Polykrates aloitti Samoksen Heraionin uusimisen[10] ja Peisistratos Ateenan Olympoksen Zeuksen temppelin rakennuttamisen. Usein hankkeet jäivät kesken vallan vaihduttua.

Luettelo tyrannioista muokkaa

Ainakin seuraavat polikset olivat valtiomuodoltaan tyrannioita jossakin vaiheessa historiaansa (ajoitustiedot osin summittaisia):[11]

Tunnettuja tyranneja muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: τυραννίς A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: τύραννος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  3. ↑ a b Hansen 2004, s. 80–86.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Peck, Harry Thurston: Tyrannus Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 5.11.2018.
  5. ↑ Peck, Harry Thurston: Democratia Harpers Dictionary of Classical Antiquities. 1898. Viitattu 5.11.2018.
  6. ↑ a b c d Martin, Thomas R.: Tyranny in the City-States An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
  7. ↑ a b Martin, Thomas R.: Tyranny at Corinth An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
  8. ↑ Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit 1.94–100.
  9. ↑ a b Martin, Thomas R.: Tyranny at Athens An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
  10. ↑ Martin, Thomas R.: Tyrants and Popular Support An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
  11. ↑ Hansen 2004, s. 1338–1340.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Lewis, Sian: Ancient Tyranny. Edinburgh University Press, 2006. ISBN 0748626433.
  • McGlew, James F.: Tyranny and Political Culture in Ancient Greece. Classics: Politics. Cornell paperbacks. Cornell University Press, 1996. ISBN 0801483875.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tyrannia_antiikin_Kreikassa&oldid=22239942”